Simoun

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Simoun

Viesti Kirjoittaja isokana » Ti Touko 01, 2007 23:53

Tuupataanpa toinen ketju käyntiin sen ansaitsevalle sarjalle Hataraki Manin jälkeen. Genre tosin muuttuu täysin.

Elämä on täynnä yllätyksiä. Joskus viime vuonna, kun Simounista alkoi kuulua ensimmäisiä kuulumisia, hylkäsin sen välittömästi. Homma vaikutti siltä, että sarja oli kasattu kokoon sitä varten, että tytöt pääsisivät pussailemaan toisiaan, ja kun ruutukaappaukset eivät vakuuttaneet riittävästä söpöydestä, unohdin sen samantien. Vuoden kallistuessa loppua kohti alkoi kuitenkin kuulua outoja. Monet, jopa varsin tasapainoset henkilöt, väittivät, että sarja on oikeasti hyvä. Jopa vuoden paras. Hämmentyneenä siitä, että olisin saattanut olla väärässä (gasp), istuin telkkarin ääreen Simoun-maratonin pariin.

Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, täytyy tunnustaa että olin väärässä. Simoun on hyvä, todella hyvä. Tarina kertoo Tempus Spatium -jumalaa palvovasta maasta Simulacrumista, jonka hallitsema teknologia himoittaa kovasti naapurivaltioita. Jumalan papittarina toimivat nuoret tytöt, jotka ainoina pystyvät ohjaamaan Simouniksi kutsuttuja lentäviä koneita, Simulacrumin huomattavimpia aseita. Näillä voidaan "piirtää" taivaalle kuvioita (rukouksia) kauniin tuhoisin seurauksin. Sarja seuraa eliittijoukko Chor Tempestin jäseniä maailman muutosten keskellä. Maailman erikoisuutena kaikki asukkaat syntyvät tyttöinä, kunnes 17-vuotiaana valitsevat itse lopullisen sukupuolensa.

Siinä tosin olin oikeassa, että alku ei sarjalle lupaa hyvää. Ensimmäinen jakso on varsin sekava. Vietin varsin paljon aikaa kärryjen ulkopuolella, ennen kuin asiat alkoivat menemään järjestykseen. Päällimmäiseksi jäi mieleen, että hoh-hoh siinähän suukkokäyttöisiä TIE-hävittäjiä ja pilotit on tietysti nuoria tyttöjä. Papittaria vielä. Hoh-hoh.

Mutta tämä käsitys alkoi hävitä varsin pian. Pääosaan astuivat varsin mielenkiintoiset hahmot ja heidät suhteensa. Jos asiaan uppoutuisi tosissaan, tekstiä tulisi ihan liikaa, että kukaan sitä jaksaisi lukea, joten yritetään tiivistää. Kuten yksinkertainen kaavio osoittaa, tässä ryhmässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun Aaeru ja Neviril sahaavat omaa suhdettaan edestakaisin, vaikuttaa se samantien Paraiettaan ja sitä kautta Kaimuun ja Altiin. Koko sarjaa leimaa erinomainen hahmodynamiikka, joka ei jätä yhtään löysää draama repimiseen. Vaikka päähenkilöiksi nousevat Aaeru ja Neviril, ketään ei jätetä huomiotta pitkäksi aikaa. Jokaisella riittä luurankoja kaapissa tai nykyisiä huolia. Aaerun ja Nevirilin romanssi on kiehtovaa katsottavaa, kun toinen ei tiedä rakkaudesta mitään ja toinen on koteloinut itsensä alun tragedian jälkeen. Hämmästyttävän yhteensopimattomuuden, harhailun ja epätietoisuuden jälkeen saapuva sarjan viimeinen kohtaus on juuri se piste iin päälle, joka tarvittiin. Muuten parhaimmat kehityspisteet saa Paraietta, jonka itsetutkiskelu ja -tuskailu ovat omassa luokassaan. Kun kaikki on tehty ja sanottu, ja pääsemme näkemään, mitä Paraietta Arcus Priman käytävän kaiversi, väkisinkin alkoi olla pala kurkussa. Sen lisäksi, että tyttöjen omia ongelmia käsiteltiin sarjan aikana, keksittytään heidän välisensä ystävyyden rakentamiseen, joka kiteytyy jaksojen 19 ja 20 aikana, vaikka uhraus sen tajuamiseen tuntuu liian suurelta. Vaikka hahmot sinällään ovat hyvin stereotyyppisia, joita on nähty runsaasti ennenkin (kts. kaavio yllä), sarjan onnistuu rakentamaan heistä hyvin uskottavat ja samaistuttavat henkilökuvat. Osuvat dialogit ja monologit auttavat tässä suuresti.

Kun hahmoihin alkoi päästä sisälle, huomasi, että myös tarina ja maailma alkoivat avautumaan alun sekasorron jälkeen. Kiehtovin idea on ehdottomasti sukupuolen määräytyminen omasta tahdosta 17-vuotiaana. Väkisinkin rupeaa miettimään, kuinka paljon kätevämpää olisi, jos omaa sukupuolta ei määräisi sattuman oikku vaan oma tahto 17 vuoden harkinnan jälkeen. Tosin kuten jo toisessa jaksossa nähdään, se saattaa olla myös hyvin tuskallista, mikäli vastausta ei ole löytynyt siihen mennessä. Samalla saadaan kätevä syy, miksi ne epävarmat teinit taas ohjaa niitä äärimmäisiä aseita. ;) On myös varsin mukava nähdä, kuinka Simounin maailma käyttää uskontoa yhdistävänä tekijänä erimielisyyksien ylitse. Toisin kuin reaalimaailma joka käyttää yhä enenevissä määrin ihmisten jakamiseen eri leireihin. Sarja raapaisee myös uskonnon sekoittamista sotaan, kun papittaret muuttuvat eliittisotilaiksi kiristyvän tilanteen myötä. Tämä on kuitenkin puhtaasti henkilökohtaisella tasolla tapahtuvaa pohdiskelua papittarien identiteetistä. Tarina ei puolestaan noudata mitään odotuksia, vaan kulkee omia polkujaan. Kun odotin jotain huipennusta, sellaista ei tullutkaan. Tarina päättyy varsinaisesti kauan ennen loppua ja viimeiset jaksot ikään kuin liu'utaan loppuun asti hahmojen löytäessä oman paikkansa maailmasta. Tai jostain muualta... Viimeinen jakso edustaa rakastamaani mitä sitten tapahtuikaan -koulukuntaa, jossa näytetään, mitä hahmoille tapahtuu vähän matkaa tulevaisuudessa. Tietyllä tapaa loppu on avoin, tietyllä tapaa hyvinkin tyydyttävä. Jotkut ehkä haluaisivat Aaerun ja Nevirilin kohtaloon selvennystä, mutta minulle viimeinen jakso ja viimeinen kohtaus kertoo kaiken tarvittavan.

Animaatiopuoli on mielenkiintoinen. Osa minusta haluaisi sanoa, että Simoun näyttää rumalta. Animaatio on välillä hyvin jäykän näköistä, eikä tietokonegrafiikka ole täysin vakuuttavaa. Mutta se toimii sittenkin. Joukkoon mahtuu yksinkertaisesti upean näköisiä kohtauksia (Aaeru kuun edessä, Mamiina kukkaniityllä) ja hahmot ovat eloisia. Varsinkin silmät ovat todella erikoisen näköisiä lähikuvissa, mutta viestivät hyvin tunteita. Äänimaailmassa sama jatkuu. Epätavallinen sukupuolitilanne näkyy, kun kaikki äänet hoidetaan naisten voimin, hahmon iästä ja lopullisesta sukupuolesta riippumatta (kaikkihan ovat alunperin naispuoleisia). Alussa varsinkin tuli outo olo, kun naama ja ääni eivät oikein vastanneet toisiaan, mutta pian siitä tuli Simounin maailman kiinteästi kuuluva elementti. Musiikki on todella monipuolista ja sopii moniin kohtauksiin kauniisti tai sykähdyttävästi taustalle.

Kirjoitin sittenkin liikaa. No, olkoon. Kuka luki tänne asti, onnittelut, et kärsi ADHD:sta. Ydinasia on kuitenkin, että Simoun on ensimmäinen näkemäni tyttörakkausteemainen sarja, jota pystyn sanomaan oikeasti hyväksi (Kannazuki, Kashimashi, Yamibou, Oniisama e). Nuo muut ovat kyllä ihan nautittavia, mutta en saanut niistä viboja tuon tyttörakkauden tai muutamien yksityiskohtien ulkopuolelta (miinus Oniisama, joka oli katastrofi muuten vaan). Kuten Aaeru Floelle toteaa lentojen ulkopuolinen suudelma tuntuu oudolta ja kun suudelmassa on tunnetta mukana, en nähnyt kahden tytön suutelevan vaan kahden henkilön. Simoun on varsinkin hahmojen osalta hienosti toimiva kokonaisuus, jonka koukutusaste toisen puoliskon aikana oli suorastaan tuskainen.

Perustietoa: http://www.animenewsnetwork.com/encyclo ... hp?id=6287

EDIT:
Pistetään vielä kysymys sarjan nähneille yhdestä askarruttamaan jääneestä seikasta Onasiassa:
spoileri kirjoitti:Oliko Onasia Dominura? Loppupuolella puhuttiin paljon ikuisuudesta ja kun Dominura ja Limone näyttivät paiskautuneen menneisyyteen, se olisi ihan käypä selitys, jos sukupuolipäätöksen tekemättä jättäminen tekee kuolemattomaksi (missään ei tosin tähän viitattu). Vai olisiko kyseessä vain joku toinen Onasia, joiden ketjun Dominura aloitti aikoja sitten? Vai aloittiko sittenkään: Dominuran ja Limonen viimeisessä kohtauksessa viitattiin Dominuran "hilseilyn" alkaneen, mutta toisaalta tuli sellainen olo he lähtivät kruisailemaan pitkin aikoja ja ulottuvuuksia.
Viimeksi muokannut isokana, To Touko 03, 2007 15:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: Simoun

Viesti Kirjoittaja Krypfto » Ke Touko 02, 2007 07:42

Anubituf x Guragief = <3

On järkyttävä epäkohta, että muuten niin syväluotaavassa aloitusviestissä musiikit sivuutettiin yhdellä ainoalla lauseella. Simounissahan on yksi parhaimmista animesoundtrackeista mitä Yoko Kannon ja Yuki Kajiuran ulkopuolelta voi löytää. Tunnelma vaihtelee suvereenisti sotaisesta eteeriseen, tyyli muistuttaa paikoitellen Final Fantasyistä tuttua Nobuo Uematsua parhaimmillaan, ja monessa biisissä on mukana se lentämisen tuntu niin sanoinkuvaamattoman voimakkaana. Klassisesta musiikista on paikoitellen lainattu tuttuja melodioita, jotka tekevät Simounin maailmasta jotenkin... unenomaisen? vertauskuvallisen? Jotain sinne päin. Ja se sävellys, siis juuri se, joka vierähtää soimaan viimeisen jakson kriittisimmässä pisteessä, ei sitä voi kuunnella silmien kostumatta.
isokana kirjoitti:Oliko Onasia Dominura? Loppupuolella puhuttiin paljon ikuisuudesta ja kun Dominura ja Limone näyttivät paiskautuneen menneisyyteen, se olisi ihan käypä selitys, jos sukupuolipäätöksen tekemättä jättäminen tekee kuolemattomaksi (missään ei tosin tähän viitattu). Vai olisiko kyseessä vain joku toinen Onasia, joiden ketjun Dominura aloitti aikoja sitten? Vai aloittiko sittenkään: Dominuran ja Limonen viimeisessä kohtauksessa viitattiin Dominuran "hilseilyn" alkaneen, mutta toisaalta tuli sellainen olo he lähtivät kruisailemaan pitkin aikoja ja ulottuvuuksia.
Vaikeahan se tietty mitään varmaa on sanoa, mutta itse en tuohon Onashia = Dominura -teoriaan usko. Yksityiskohtia en tarkkaan muista, mutta muutama dialoginpätkä Onashian suunnalta mielestäni viittasi siihen, ettei hän ollut koskaan sitä Smaragdi-Rimaajonia suorittanut. Lisäksi minulle ainakin jäi se käsitys, että sukupuolipäätöksen tekemättä jättäminen johtaa hilseilyyn ja ennenaikaiseen kuolemaan.
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
Hui
Viestit: 26
Liittynyt: Ma Loka 30, 2006 14:10

Viesti Kirjoittaja Hui » Ke Touko 02, 2007 13:38

Voisin astua pois useita vuosia kestäneestä lurkkausroolistani ja kirjoittaa tänne jotain; eiköhän viime vuosien (ja ehkä kaikkien aikojen?) suosikkianimeni ansaitse sen.

Itse kiinnostuin Simounista jo ihan sen takia, että sitä mainostettiin yurina - ja pitäähän erään suosikkigenrensä teoksiin tutustua. Toisaalta koukutuin hahmojen ulkonäköön ja asuihin jo ihan konseptitaiteen pohjalta, ne olivat niin kiehtovan kummalliset ja animeiset, että cosplaypuoli minussa innostui heti. Loppujen lopuksi päädyinkin sitten cosplayaamaan Aaerua (Tampere kuplii), mutten ihan niistä syistä, kuin aluksi luulin!

Toisin kuin moni muu, itse olin koukussa kryptisestä ykkösjaksosta alkaen. Pidän animessa mysteereistä ja siitä, ettei mitään selitetä ja ollaan Taiteellisia tiettyyn pisteeseen (lempistudioni onkin Bee Train, mikä yllätys :P), ja ensimmäinen jakso oli juurikin sitä. Ihastuin Simounin erikoiseen ulkoasuun. Vesiväritaustat ja välillä ruutuun tulevat, liikkumattomat piirretyt kuvat, Simoun-mechojen teko tietokoneella... jostain syystä tämä erikoinen kakofonia toimi. Ja hahmojen silmät ovat todellakin upeat. Samoin Nevirilin huulet. :D

Simounin maailman mechat, jos niitä nyt voi niin kutsua, ovat kauniita ja naisellisia. Erittäin sopivaa. Musiikki on ensi hetkistä alkaen kaunista, mahtipontista ja niskavillat pystyyn nostattavaa. Mutta ulkoisesta hienoudestaan huolimatta Simoun ei olisi mitään ilman hahmojaan. Simoun ei ole sarja sodasta, sotimisesta ja taisteluista. Simoun on sarja tytöistä, aikuiseksi kasvamisesta, luopumisesta ja häviöstä. Sotataktiikoista pitävän kannattanee suunnata katseensa muualle. Erityisesti tapa, jolla Simoun käsittelee häviötä ja muutosta, on koskettava.

Hahmot ovat tosiaan Simounin ehdoton kulmakivi. Jos Simoun olisi Sunrisen anime, Aaeru olisi takuulla saanut seiyuukseen jonkun ylipirteän tapauksen ja ollut perusärsyttävä "genki genki, ganbareee!"-tyylinen Arinkokopio. Onneksi ei! Aaerun suora, naiivi ja aina optimistinen luonne on monen animesankarittaren perusluonne, mutta Simounin Aaeru ei siltikään mahdu stereotypiaan. Lopullisesti Aaeru voitti minut puolelleen jakson 13 ruokapöytäkeskustelulla. :D Lopulta sarjan katsottuani voin todeta pitäväni kaikista sen hahmoista, sillä jokainen sai aikaa ja tarinansa kunnialla päätökseen. Floen lopullinen päätös toi hymyn huulille - niinpä tietysti! - ja Paraiettan pääsy viimein sinuiksi itsensä kanssa melkein kyyneleet silmiin. Kyyneleet tosin pääsivät valloilleen jo aiemmin, jaksossa 19...

Simoun on tähän mennessä ainoa sarja, jossa olen virnuillut suu messingillä ja hurrannut ääneen poikaparille (jakso 25). Täysin käsittämätöntä käytöstä kaltaiseltani tyttörakkausfriikiltä! Melko hauska saavutus tyttörakkaussarjana mainostetulta teokselta.

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Krypfto » Ke Touko 02, 2007 14:20

Hui kirjoitti:Toisin kuin moni muu, itse olin koukussa kryptisestä ykkösjaksosta alkaen.
Kyseinen jakso on todella turhaan mollattu. Vihollissotilas kertojaäänenä on niin ilmiömäisen loistava ratkaisu, ja Amurian viimeiset sanat "Älä katso heitä silmiin! Jos katsot heitä silmiin, et voi tappaa heitä!" kruunaavat koko toteutuksen. Mikä ihme siinä muka niin sekavaa oli? Tässä on Simulacrum, tässä on Argentum, ne ovat sodassa, nyt lähdetään hyökkäämään, pum pum.
Hui kirjoitti:Simoun ei ole sarja sodasta, sotimisesta ja taisteluista. Simoun on sarja tytöistä, aikuiseksi kasvamisesta, luopumisesta ja häviöstä.
Keskeisiin teemoihin lisäisin vielä valinnan tekemisen ja tekemättä jättämisen; sen, voiko valita olla valitsematta. Tärkeänä osana pitäisin myös muutosta ja kysymystä siitä, mitä merkkejä olemassaolostamme sellaisina kuin joskus olemme olleet jää loppujen lopuksi jäljelle. Kenties voisi puhua jopa jonkinlaisesta tarpeesta todistaa olleensa olemassa.
Hui kirjoitti:Jos Simoun olisi Sunrisen anime, Aaeru olisi takuulla saanut seiyuukseen jonkun ylipirteän tapauksen ja ollut perusärsyttävä "genki genki, ganbareee!"-tyylinen Arinkokopio. Onneksi ei!
Ääninäyttelijävalinnoissa olikin todella noudatettu paikoitellen jopa jonkinlaista omaperäisyyttä. Aaerulle ja Nevirilille etenkin oli annettu sellaiset yksilölliset äänet, joita oli suorastaan ilo kuunnella, viis siitä mitä kulloinkin oltiin sanomassa. Aaerun ääninäyttelijän, Michi Niinon, ansioluettelosivu ANN:ssä on karmaisevan karua katsottavaa - luulisi näin hienolle äänelle suorastaan satelevan roolitarjouksia. Myös Urara Takano, johon olin ihastunut jo Ah! My Goddess TV:n Marllerina, Waufin roolissa oli ihastuttavaa kuunneltavaa.
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
louhiz
Viestit: 61
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2006 16:12
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja louhiz » Ke Touko 02, 2007 22:54

Nyt on kieltämättä ehkä vaikein threadi johon vastata, kun kaikki asiat, jopa minun mielipiteeni, on yllä jo mainittu kerran tai useammin. Pakko silti vastata, koska Simoun oli aika jännä.

Fiilis aluksi oli täsmälleen kuin isokanalla. Jotain kuvatuksia tuli nähtyä, että tämmöinen sarja on tulossa. Tuli fiilis, että pojat ovat tehneet jonkun hassun mechamömmöilyn ja pistäneet söpöt tytöt piloteiksi, jotka suutelemalla saavat mechat liikkeelle. Yuria rakastan täysin, mutta aiheella ei saa pelleillä. Simoun antoi juuri tämän pelleily-fiiliksen, joten vihasin Simounia täysin, katsomatta edes ensimmäistä jaksoa. Ei kovin järkevää.

Toverin kanssa sitten eräänä yönä päätettiin Taikajuomien kanssa tsekata Simoun, kun oli kaikkea muutakin roskaa tullut silloin katsottua. Pakkohan sitä oli vilkaista, kun siinä oli Mamiko Noto. Taikajuomaa kyllä paloi ja voi että tuli naurettua. Tempus Spatium, Emerald Ri Maajon, Chor Tempest, Sibylla... hassuja termejä ja hullua selitystä viljeltiin kuin pellolla Taikajuoma-materiaalia. Silloin tällöin aina pari jaksoa tuli Taikajuoman ohella katsottua. Joskus kun olimme viidennen jakson ja jakson kymmenen välillä en vissiin ollut kerennyt ottamaan tarpeeksi Taikajuomaa ja homma rupesi näyttämään... hyvältä. Tästä ei sitten kauaa mennytkään, kun sarja nousi pohjamudasta ihan kärkisijoille "Kuumimmat piiirretyt"-listallani. Sitä ei vaan millään ymmärrä, että sarja voi olla hyvä, vaikka se aluksi vaikuttaisi ihan kamalalta.

Krypfto totesikin jo musiikin parhaudesta. Se on ihan uskomatonta. Yksi parhaimpia soundtrackejä ikinä. Sarjassa se toimii joka kohtauksessa täydellisesti. Se iskee salakavalasti kylkeen joka kerta vaikka kuinka yrittäisi valmistautua. Tunnelma toimii täydellisesti myös ihan erikseen kuuntelemalla. Ja voi kyllä on tullut kuunneltuakin ja muisteltua. Hui totesi taas vesiväritaustoista. Näillekin tuli aluksi hihiteltyä, mutta myöhemmin vasta tajusi kuinka julmetun upeita ne ovat. Että yhdistäppä vain [lisää tähän paljon voimasanoja] kova musiikki ja taustalle [lisää voimasanoja] kauniit taustat. Siinä on silmät ja korvat hellinä, kun on liian kovaa kamaa.

No, taustamusiikki ja tausta ovat sitä hemmetin kovaa kamaa, mutta entäs sisältö? Lyhyesti ja kauniisti sanottuna, kyllä sitä sisältöä oli sittenkin aika reippaasti enemmän kuin mitä odotti. Ne hahmot, niiden suhteet keskenään, kaikenmaailman kiemurat ja käppyrät! Hahmoista tulikin jo puhetta ja heidän seiyuuistaan. Mahtavaa työtä. Kaikki hahmot oli erittäin kiinnostavia ja seiyuu-työt loistavia. Tulee ihan ikävä, kun rupeaa hahmoja muistelemaan. Kieltämättä kokonaisuus pistää todella polville mahtavuutensa edessä. Täytyy tosin myöntää, että itseltä jäi varsinaiset juonikikkailut (Mikä Simoun todellisuudessa on jne.) vähemmälle seurannalle, kun jäi tölläämään ja ihmettelemään kuuminta draamaa kauniilla musiikeilla ja taustoilla varustettuna. Ensi katselukerralla sitten osaa vähän varautua paremmin.

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja isokana » To Touko 03, 2007 00:37

Loistavaa. Simoun on vakuuttanut muutkin erinomaisuudellaan.
Krypfto kirjoitti:On järkyttävä epäkohta, että muuten niin syväluotaavassa aloitusviestissä musiikit sivuutettiin yhdellä ainoalla lauseella.
Johtuu kirjoittajan kyvyistä arvostella musiikkia kolmella asteella:
1. Peukku ylös, musa oli hyvää ja sopivaa.
2. Peukku alas, musa oli karmeaa.
3. Häh? Oliko siinä jotain musiikkia, enpä kiinnittänyt huomiota. (90% sarjoista menee tähän kategoriaan)

Voitte siis rauhassa ajatella yhden kehulauseeni vastaavan noin kolmea kappaletta äärimmäistä hehkutusta. :) Onneksi foorumilta löytyy muita, jotka pystyvät parempiin kuvailuihin. Mutta sen voin sanoa, että hemmetti kun on kaunis intro. Harvoin sitä jakson alkua niin paljon odottaa. Eikä se outro jää paljoa jälkeen.

Katselin muuten lopun Onashia-Yun -kohtauksia uudestaan ja täytyy myöntää, että oma teoriani taitaa olla kuolleena syntynyt sen perusteella. Tosin siinä kyllä viitataan siihen, että Ona-täti on ollut hommassa jo hyvin pitkän aikaa eli aikaista kuolemaa tuskin seuraa.
Hui kirjoitti:Simoun ei ole sarja sodasta, sotimisesta ja taisteluista. Simoun on sarja tytöistä, aikuiseksi kasvamisesta, luopumisesta ja häviöstä.
Turha minun on kai tästä mainita, mutta en voi mitään itselleni: tuon hengen jakso 20 tiivistää aivan loistavasti. Tytöt ikään kuin katsovat, että tuolla on armeija sanomassa jotain, tuolla on ylipapit sanomassa jotain muuta. Mutta me olemme tässä. Ja sitten taivaalle piirtelemään Ri Maajoneita. Te että meitä määrää, me olemme Simounin sibyllat ja me luomme itse merkityksemme. Hitto, väkisinkin olin nyrkit pystyssä hurraata huutamassa.
Hui kirjoitti:Lopullisesti Aaeru voitti minut puolelleen jakson 13 ruokapöytäkeskustelulla. :D
Tämäkin on ihan loistavaa kamaa. Minulla oli sitä ennen käsitys, että Aaeru ei yksinkertaisesti ymmärtänyt muita ihmisiä ja sitä kuinka paljon tuskaa yksinkertaiset lauseet voivat tuottaa. Mutta tuossa kohtauksessa yksiselitteisesti selviää, että hän kyllä tietää Amurian kuoleman muistelun satuttavan Neviriliä, mutta tietää sen olevan myös ainoa tapa päästä siitä ylitse. Yksi lause -> käsitys hahmosta muuttuu radikaalisti, tätä minä kutsun kunnon hahmokehittelyksi.
Hui kirjoitti:Simoun on tähän mennessä ainoa sarja, jossa olen virnuillut suu messingillä ja hurrannut ääneen poikaparille (jakso 25). Täysin käsittämätöntä käytöstä kaltaiseltani tyttörakkausfriikiltä! Melko hauska saavutus tyttörakkaussarjana mainostetulta teokselta.
Ja sama täällä. Taas yksi Simounin hienoista ominaisuuksista. En voi sanoa, että minulla olisi suuret kokemukset yurista ja yaoista, mutta niissä sarjoissa, joita olen katsellut, tuntuu siltä, että tyttö- ja poikaparien erikoisuudesta revitään ylimääräiset huumorit, jännitteet ja söpöydet. Ei tule sellaista oloa, että tuo rakkaus olisi normaalia, vaan ollaan jossain erikoistapauksessa, jota ilman suhde olisi kuivaa peruskauraa. Simounissa ei ole mitään jänniteitä näissä suhteissa normaalia parisuhdedraamaa enempää ja se saa sukupuolen merkityksen pyyhkiytymään olemattomiin, ja lopulta minäkin sanoin "jes" tuossa kohtaa, niin paatunut yaoi-irvistelijä kun olenkin (tosin heidän uusi tyylinsä jaksossa 26 oli ehkä vähän liikaa :D ) Loistava suoritus tosiaan.

Ketjussa on mainittu animaation ja musiikin monipuolisuudesta, melkeinpä tekniikoiden ja tyylien sillisalaatista. Täytyy kyllä kumartaa sarjan ohjaajalle, joka on tehnyt siitä niin loistavan kokonaisuuden. On varmasti miljoonaa väärää tapaa tehdä näistä aineksista sarja, mutta Junji Nishimura on löytänyt sen yhden väylän, jonka päässä odotti jättipotti. Voidaankin taas ihmetellä, missä hornan kuusessa se lisenssi viipyy...
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Krypfto » Ma Touko 07, 2007 20:40

isokana kirjoitti:Voidaankin taas ihmetellä, missä hornan kuusessa se lisenssi viipyy...
Silminnäkijähavaintojen mukaan lisenssi on jättänyt hornan kuusen ja on viimeksi havaittu Media Blastersin seutuvilla. Poliisi kehottaa kansaa pysymään rauhallisina ja raportoimaan kaikki havainnot virkavallalle. Syytä paniikkiin ei ole, mutta asukkaita pyydetään silti välttämään yksin liikkumista yöaikaan. Aiheesta lisää kymmenen uutisissa.
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
Muey
Viestit: 143
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2004 00:05
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Muey » La Heinä 21, 2007 07:43

Kappas, täällähän on muitakin faneja.

Joskus sarjan loputtua selailin foorumia, mutta lopun aihettama tunnetyhjiö + se tosiasia että olin siinä vaiheessa vaahtonut sarjasta keskivertoromaanin verran tekstiä interveppin muilla nurkilla oli imenyt mehut ketjun perustamisesta suht tehokkaasti.


Simoun kutakuinkin imi minulta kaiken kiinnostuksen muita sarjoja kohtaan joskus silloin kun ilmestyi. Tai no, alku oli aika ronkoinen. Kuten LouhiZ, suhtauduin sarjaan ensin lähinnä lollerskates-kun-taas-japsit-vedättää-fanipoikia-potenssiin-kaksi ja odotukset lopputuloksen suhteen olivat suurinpirtein samat kuin tulessa olevan ja toisen siiven menettäneen jumbojetin onnistunutta laskua jännätessä.
En tiedä miksi kuitenkin, varsinkin kun ottaa huomioon että siihen aikaan kukaan ei ollut subbannut sarjaa paria jaksoa pidemmälle, mutta kaikkia odotuksia vastaan jatkoin kuitenkin sarjan katsomista. Selitin tämän itselleni silloin sillä että "no, ainakin siinä on nättejä tyttöjä" sekä tietynlainen uteliasuus sitä kohtaan minkälaiseen ketjukolariin jämätuotokseen Mamiko Noto ja Mizuki Nana oli tällä kertaa pakotettu mukaan. No, kyllähän sitä katsoi, eikä se osoittautunut aivan niin kamalaksi kun mitä olin ennalta odottanut, mutta eipä sarja juuri herättänyt minkäänlaista intohimoakaan. Sellaista huttua jota katsoo kun ei ole mitään parempaa seurattavaa.

Sitten vain eräänä päivänä sarjan jaksojen lähestyessä kymppiä numeroinnissa tajusin kauhistuksekseni(?) että olin toistamiseen ollut lähetyspäivänä hereillä aamuneljään odotaessa sitä että ensimmäiset nippon-pojat saisivat uusimman jakson levitykseen muullekin maailmalle. En edes ollut huomannut olevani koukussa.

Se oli sitten menoa siitä sitten, ja lähes kaikki muut sarjat jäivät oudosti tauolle - Muut sarjat eivät yksinkertaisesti vain jotenkin tuntuneet miltään kun päässä pyöri se tornado joka oli Chor Tempestin hahmot & kasvutarina. Talo meni, ja perustukset mukana. Jossain siellä taivaalla pörrätessä tuli vielä väsättyä nettikaverin kanssa eräs ö-luokan parodia eräästä nimeltämainitsemattomasta jaksosta (oli tylsää, diggattiin sarjasta, sitä seurasi vain lauma fanipoikia ja teki mieli purkaa sitä sarjan energiaa jonnekin), ja hieman myöhemmin myös eräs Informaatio-tiiviste näki päivänvalon, kun ihmisillä näemmä oli siihen aikaan niin paljon vaikeuksia päästä sisälle sarjaan. Tai jotain :P.

Myöhemmin tuli vielä erään toisen tyypin innoittamana vielä väsättyä tuollainen, kun tykkäsin kuvasta ja sattui olemaan personal favourite number two. Pitäsi kai vielä joskus yrittää saada se puoleenväliin tehty Mamiina(Personal Favourite number one) -versio valmiiksi myös.


Sinänsä sarjasta on vaikeaa sanoa mikä siitä tasan tarkkaan tekee niin niin hyvän - Objektiivisesti tarkasteltuna sarja kumminkin on tietyllä asteella varsin keskinkertainen, oikukas, ristiriitainen ja yrittää ammentaa sisältöä liian monesta saavista. Sotku-palapelin palat kuitenkin loksahtavat hieman hämmentävästi kohdalleen niin että kokonaisuus on paljon enemmän kuin osiensa summa, ja lopputuloksena, niin ruhjeinen kuin se kaikesta huolimatta on, on jotain eeppistä.
Se on kuitenkin varmaa että sarja ei ole jokaiselle, mutta jos nyt animetypsyistä ja hahmovetoisista kasvutarinoista diggaa niin luulisi sarjan kolahtavan ainakin jollain tasolla.

Re: spoilerit:
Tuo Dominura=Onashia näyttää olleen suht suosittu teoria, mutta itse en sitä koskaan allekirjoittanut. Siitä nyt on aikaa kun sarjan viimeksi katsoin, mutta kuten Krypfto sanoo Onashia antaa jossain vaiheessa etäisesti ymmärtäää ettei hän koskaan pystynyt suorittamaan Sitä Emerald-Rimaajonia (ainakaan täydellisesti - Antavat ymmärtää että Chor Dextran historia ei ole oikein ollut ruusuilla tanssimista, joten tiedä sitten jos/mitä on tapahtunut).


Jos tämä vielä ei riitä, niin Dominuran & Rimonen viimeinen kohtaus sarjan viimeisessä jaksossa syö minusta kaikista parhaiten pohjan tuolta teorialta. Onashia seisoi yksin hilseilemässä ties kuinka monta kiljoona vuotta(?) siellä lähteessä.
Sarjan viimeisessä jaksossa taas Dominura tekee lähtöä yhdessä Rimonen kanssa - Minne? sillä ei ole väliä. Eikä edes sillä paljonko elinaikaa Dominuralla on mahdollisesti jäljellä, tai se onko hänen hilseilynsä sama asia kuin Onashialla.

Se tärkä juttu siinä on että hän lähtee yhdessä Rimonen kanssa. Rimonen takia. Fyysisesti heikko ja selvästi kärsivä Dominura ei nouse sängystä (mahdollisesti viimeisen kerran?) itsensä, kylän, tai tulevaisuuden takia, vaan elämänsä läheisimmän ja rakkaimman henkilön takia.

Sarjan lopun jälkeinen "tulevaisuus" voi olla mitä on, mutta olemassaolevan informaation pohjalta se logiikka että Dominura tuon jälkeen jäisi yksin seisomaan keskelle lammikkoa valtavassa luolassa ei vain oikein mahdu meikäläisen päähän.

Ps. Dominura ja Rimone ovat virallisesti ihkuin Paita & Perse -pari misään animesarjassa koskaan.

Ja vieläkin ärsyttää se vääryys ettei sarjan muuten niin loistavilta soundtrackeiltä löydy erästä jakson 21:n lopussa soinnutta melodiaa. Siis sellaisena kuin se siinä esitetään :cry: :cry: :cry:



Ainiin, Mediablasterssin DVD-julkaisu tulee olemaan vissiin viidellä kiekolla. Ekalla kiekolla on ainakin kuusi jaksoa, ja levyt ilmestyvät ilman dubbiraitaa, olettavasti kustannussäästöistä johtuen.
片手で仲間を、もう片手で私を掴んでおけばいい

jtn
Viestit: 712
Liittynyt: La Helmi 15, 2003 15:51
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja jtn » La Joulu 15, 2007 21:00

Muey kirjoitti:Ainiin, Mediablasterssin DVD-julkaisu tulee olemaan vissiin viidellä kiekolla. Ekalla kiekolla on ainakin kuusi jaksoa, ja levyt ilmestyvät ilman dubbiraitaa, olettavasti kustannussäästöistä johtuen.
Tulipa sitten katsottua tuo kiekoista ensimmäinen. Sen verran tuli jo kuuden ekan jakson perusteella vipinää punttiin, että oli ihan pakko harrastaa pienimuotoista threadinekromagiaa.

Eka jakso tosiaan oli sekava kuin mikä, mutta heti toisesta jaksosta lähtien rupesi huomaamaan, että tässähän kerrotaan loppuun asti ajatelluista henkilöistä, jotka elävät yksityiskohtaisesti suunnitellussa maailmassa. Erityiset pointsit tulevat siitä, että hahmot eivät jää omien arkkityyppiensä vangiksi. Esmes Aer ei olekaan itsestään liikoja luuleva naivi nyyppä, vaan tietää heti kättelyssä missä mennään ja mitä tehdään. Ainakin silloin kun on Simounin puikoissa. Lisäksi sarjassa nähdään taas kerran, että hyvä sotatarina ei oikeastaan kerro sodasta, vaan joukosta sotilaita ja siitä, miten sota heihin vaikuttaa. Supererikoismaininta tulee kahdesta planeetan taivalla loistavasta auringosta. Moinen lämmittää scififanin sydäntä.

Sarja meni välittömästi ostoslistalle. Miksi ihmeessä toinen plätty tulee vasta helmikuun lopulla, kele?

(mutta kuitenkin, odotan yhä Nanohan plättyjä. Minä TARVITSEN Nanohani, hemmetti vieköön!)
- Jussi Nikander

Avatar
sinivalas23
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Elo 21, 2006 00:37

True Tears

Viesti Kirjoittaja sinivalas23 » Su Tammi 13, 2008 23:21

Simoun-faneille mainittakoon että äskettäin alkaneessa True Tears -sarjassa on puikoissa useita tuttuja tekijöitä, eli mm. ohjauksessa ja käsikirjoituksessa samoja hommia Simounissa hoitaneet J. Nishimura ja M. Okada. Ja synkkänä tyttömä (Hitomi) Yunin esittäjä K. Nazuka.

Genre on periaatteessa haaremi, mutta ensimmäiset episodit ovat olleet melko kaukana peruskaurasta ja muutenkin suht kovaa kamaa.

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: True Tears

Viesti Kirjoittaja isokana » Ma Tammi 14, 2008 00:01

vuori kirjoitti:Simoun-faneille mainittakoon että äskettäin alkaneessa True Tears -sarjassa on puikoissa useita tuttuja tekijöitä, eli mm. ohjauksessa ja käsikirjoituksessa samoja hommia Simounissa hoitaneet J. Nishimura ja M. Okada. Ja synkkänä tyttömä (Hitomi) Yunin esittäjä K. Nazuka.
Huomasin tuon tekijäpuolen muutama päivä sen jälkeen, kun olin jo vannonut itselleni, etten rupea katsomaan mitään haaremiin viittaavaa vähään aikaan. Se siitä lupauksesta. Rikottavaksihan ne on tehty...

Asiasta asiaan: täytyy mainita pikku yksityiskohta. Simounin ensimmäinen dvd eksyi kotiini ennen joulua ja tietysti sitä piti kokeilla toimivuuden varmistamiseksi. Ja kyllä vietiin taas poikaa, kun intro pyörähti käymään. Hengitys syveni, kädet rupesi vapisemaan, suu kuivui, silmät kostui. Pakkohan se ensimmäinen jakso oli katsoa siihen perään. Uskomaton tunne, kun musiikki aktivoi jo talvilevolle käyneet aivosolut ja muistikuvia alkaa virrata silmien edessä. Kerran addikti, aina addikti.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa