"Hurtcore"

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

"Hurtcore"

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ti Kesä 25, 2013 04:08

Maaa! Hyvää kesälomaa kaikille söpöille otuksille, jotka tätä tarinaa eksyvät lukemaan. Halusin kirjoittaa taas jotain hömppää ja yaoi on siihen oikein hyvää. Saa antaa itselleen vapauden kaikenlaisiin järjettömyyksiin ja vapaamielisyyksiin. Pidetään yaoi hauskana! :D
Tällä kertaa halusin kirjoittaa suomalaisista koulupojista. Koska en tunne kovin hyvin tätä jonne ja ES-kulttuuria, sovitaan, että tarinan tapahtuma-aika on ainakin kymmenen vuotta jäljessä tästä ajasta. Se tuntuu itselleni paljon luontevammalta ympäristöltä. Ok? Tarina sisältää myös aika paljon arkisadismia. Nyt kun on varoitettu niin uskon, ette varmasti säikähdä. Saisin tehtyä tehtyä tästä tosi helposti jotain teiniangstihuttua, mutta häiriintyneet komediat ovat enemmän minun juttuni... Itseasiassa tämä kuulostaa ihan parodialta. Halusin kerrankin kirjoittaa tarinan, joka olisi mahdollisimman riisuttu kaikenlaisesta runollisuudesta. Myöskin hahmojen lukumäärä on minimissään, eikä tämä oikein kerro muusta kuin heidän yhdessä olostaan. Oh my...

genre: kouluromanssi, komedia
pituus: ei vielä tiedossa, jatkuu, jos saan uusia ideoita.



1. Tunne

”Olemme olleet samalla luokalla ja kolmen vuoden ajan. En ole ennen ajatellut sinusta tällä tavalla, mutta nyt olen alkanut huomata... jonkinlaista muutosta... Tai oikeastaan olen pitänyt sinusta aina, mutta olet ollut jotenkin etäinen, eikä minulla ole ollut tilaisuutta jutella kanssasi. Se mitä tahtoisin...”

”Äh.”

”Kuulin, että pääsit tosi pitkälle siinä kilpailussa. Ei ihmekään, sillä työsi oli aivan upea. En osaisi ikimaailmassa tehdä mitään sellaista. Mitä tekniikkaa sanoitkaan käyttäväsi? Voisitko näyttää minulle joskus muitakin maalauksiasi? Sehän oli maalaus... vai mitä?”

”Ei tästä tule mitään. En kuulosta lainkaan kiinnostuneelta. Mitä ihmettä minä sanon hänelle? Saan kaiken kuulostamaan niin typerältä ja teennäiseltä.”

Maa- ja metsätalous luokan ovi pysyi kiinni. Pian sen takaa alkoi kuitenkin kuulua merkkejä siitä, että tunti olisi päättynyt ja kaikki pakkasivat laukkujaan ja siirtelivät tuolejaan. Miko oli hermostunut ja mietti hädissään, pitäisikö hänen sittenkin paeta. Nyt olisi viimeinen mahdollisuus. Hän ei tosiaankaan ollut vielä sanavalmis ja jonakin toisena päivänä tämä saattaisi onnistua paremmin.
Miko oli tehnyt tätä muutaman viikon ajan. Hän oli valinnut kotitalouden oppiaineekseen ja koska maa- ja metsätaloustunnit loppuivat yleensä kymmenen minuuttia myöhemmin, hän jäi usein odottelemaan luokan eteen. Kotitaloustunnin lähestyessä loppuaan poika tiesi tarkasti, mitä hän halusi. Hän oli unelmoinut tästä tilanteesta koko päivän ja muodostanut siitä mielessään selkeän vision.
Kuitenkin juuri tällaisena hetkenä, kun hän oli toiminnan edessä, kuva alkoi sumentua, kuin kartta, joka oli kastuessaan muuttunut epäselväksi. Miko tunsi hämmentyvänsä ja kadottavansa toimintansa tarkoituksen. Sitten illalla ja viimeistään huomenna sama ajatus kuitenkin palaisi piinaamaan häntä kuin aave.

Ovi avautui! Miko näki vilauksen ensimmäisestä kotiin lähtevästä oppilaasta. Poika kuitenkin kääntyi ympäri ja lähti paikalta. Hän poistui ulko-ovesta ennen muita oppilaita ja toivoi mielessään, ettei se tietty ehtinyt nähdä häntä. Jälleen kerran Miko pakeni. Jos vika oli tässä paikassa, hänen täytyi keksiä toinen mahdollinen tilanne.

Puoli vuotta sitten Miko oli alkanut kiinnittää huomiotaan Unto-nimiseen poikaan, joka istui luokassa usein yksikseen. Jos hänen toimiaan seurasi tarkemmin, huomasi nopeasti, että hän oli lähes aina yksin. Unto ei ollut koskaan mukana, kun pojat kävivät salaa kirjaston takana tupakalla tai muuten vain riehuivat toistensa kanssa. Pojalla ei myöskään näyttänyt olevan läheistä ystävää, ainakaan tällä luokalla, jos edes koko koulussa, jos ollenkaan. Hän vaihtoi joskus satunnaisia kuulumisia ja tervehdyksiä vastaan tulevien ihmisten kanssa, mutta kaikki jäi kovin pinnalliseksi.

Miko oli kuitenkin nähnyt Unton maalaavan. Pojalla oli kuvaamataidon luokassa oma maalausteline, jonka hän oli tuonut kotoaan ja johon muut eivät saaneet koskea. Hän käytti myös oikeita taulupohjia, jotka hän oli pohjustanut itse. Maalatessaan hän näytti ihmeellisen ylväältä verrattuna toisiin oppilaisiin, jotka istuivat pulpettiensa ääressä ja piirtelivät mitä milloinkin.
Miko eikä kukaan muukaan hänen ystävänsä ottanut kuvaamataidon tunteja vakavasti, sillä ne olivat opetukseltaan hyvin vajanaisia, eikä opettaja muutenkaan näyttänyt välittävän, miten he käyttivät tuntinsa. Unto kuitenkin työskenteli koko ajan maalauksensa parissa tai luonnosteli uusia kuvia lehtiöönsä. Miko ihaili sellaista yhteen asiaan syventymistä ja keskittymistä, sillä ei kokenut itse vielä tässä elämänvaiheessaan erikoistuneen oikein mihinkään. Se hieman painoi hänen mieltään, sillä tämä oli hänen viimeinen vuotensa yläasteella.
Unto näytti myös jotenkin erilaiselta kuin muut pojat. Hänellä oli kalpea iho ja melko tummat hiukset näyttivät kehystävän hänen herkkäpiirteisiä kasvojaan. Poika näytti monien mielestä sairaalta johtuen juuri ihon vaaleudesta ja tummista silmän ympäryksistä. Hänen huulensa olivat kuitenkin erottuvan punaiset ja täyteläiset. Miko oli usein ihaillut niitä salaa, kun Unto oli uppoutunut maalauksensa kimppuun niin syvästi, ettei nähnyt mitään muuta ympärillään. Niin Miko ainakin kuvitteli ja hän piirteli vihkonsa sivun täyteen Unton huulia. Jotkut huulet olivat kokonaan kiinni ja jotkut hieman raollaan.

Mikon päähän pälkähti, että hän voisi yrittää luoda poikaan kontaktin juuri kuvaamataidonluokassa. Se oli myös Untolle varmasti paljon luonnollisempi ympäristö kuin käytävä Maa- ja metsätalousluokan edessä. Kuin kotikenttä, jossa hän tuntisi olonsa rauhalliseksi ja varmaksi. Mikon sydän alkoi kuitenkin jyskyttää kellon lähestyessä kolmea. Untolla oli tapana jäädä luokkaan vielä joksikin aikaa jatkamaan työtään tai pesemään siveltimiä, kun muut opettaja mukaan lukien olivat jo lähteneet. Tänään myös Miko jäisi paikalle.

Kello soi ja oppilaat alkoivat lipua pois luokasta. Miko jatkoi luonnoskirjaansa piirtämistä ja yritti näyttää mahdollisimman keskittyneeltä. Hänen pari kaveriaan huomasi pojan oudon käytöksen ja he yrittivät saada hänet lähtemään mukaansa.
”Mitä sinä muka piirrät?”, Markus kysyi ja yritti omine lupineen ujuttautua katsomaan luonnosta. Miko kuitenkin peitti sen ja se vain herätti pojissa uteliaisuutta.
”Ha-haa! Minäpä tiedän, mitä sinä piirrät. Pornoa tietysti! Näytä nyt!”, Markus ilmoitti voiton riemuisena ja yritti siepata kirjan pöydältä. Miko kuitenkin sulki sen ja veti tiukasti rintaansa vasten. ”Ai, sellainen alaston nainen? Miksi sitä pitää noin salailla?”, Ville ivaili ja alkoi myös tavoitella luonnoskirjaa. Pienoinen nujakkahan siitä syntyi.
”Voi, lähtekää jo pois, saamari...”, Miko mutisi mielessään ja toivoi, että olisi sittenkin näyttänyt heille alkuperäisen luonnoksen, jossa ei hänen mielestään ollut mitään mielenkiintoista. Nyt poika huomasi, että oli ajanut itsensä hankalampaan tilanteeseen piilottamalla sisällön. Se oli herättänyt Markuksen ja Villen uteliaisuuden, eivätkä he lopettaisi ahdistelua, ennen kun näkisivät piirroksen. He eivät varmaankaan tyytyisi luokkahuonetta esittävään luonnokseen, sillä se oli liian tavallinen aihe piilotettavaksi, vaan selaisivat sivuja ja löytäisivät HUULET! Kukaan ei saanut nähdä niitä.

”Lopettakaa. Antakaa hänen piirtää rauhassa, jos hän haluaa.” Kaikki kolme havahtuivat yllättäen äänestä, joka kuului heidän takaansa. Miko käänsi varovasti päätään ääntä kohti silti edelleen suojelleen luonnoskirjaansa. Hänen ja Unton katseet kohtasivat. Miko ei ollut uskoa silmiään. Näytti aivan siltä kuin Unto olisi hymyillyt hetken. Muiden poikien kääntyessä hänen puoleensa Unton ilme kuitenkin vakavoitui.
”Teistä lähtee niin paljon ääntä, etten pysty keskittymään. Joko piirrätte hiljaa tai sitten menette jonnekin muualle riehumaan.”, Unto komensi. Mikoa alkoi naurattaa, mutta pystyi juuri ja juuri pitämään ilmeensä kuosissa.
”Koulu on jo loppunut. Mikset mene kotiisi maalaamaan?”, Ville tivasi. Hän ei selvästikään pitänyt siitä, että joku puolituntematon alkoi määräillä häntä. Markus kuitenkin puuttui tilanteeseen: ”Anna olla. Ei meilläkään ole täällä enää mitään tekemistä.”. Ville pohdiskeli hetken, mutta nyökkäsi lopulta ja lähti.
”Miko?”, Markus kysyi ja vilkaisi poikaa.
”Jään vielä hetkeksi. Tahdon saada tämän kerralla valmiiksi.”, Miko vastasi ja asettautui takaisin piirtämään. Markus näytti yllättyneeltä, mutta huokasi sitten ravistellen päätään. Hänkin katosi pian huoneesta, mutta Miko oli kuulevinaan käytävältä: ”Annetaan snobin töhertää rauhassa.”.
Miko tiesi, että he tarkoittivat ilmauksella Untoa. Hän vilkaisi taas salaa maalaavaa poikaa. Ei hän ollut Mikon mielestä yhtään snobimainen. Unton innostuksessa maalaamista kohtaan oli jotain viatonta ja kiehtovaa. Hän keskittyi siihen täysillä ihan samalla tavalla kuin pikkupoika johonkin tekemäänsä asiaan. Kaikki muu katoaa ympäriltä. Sataprosenttinen keskittyminen.

Hetken kuluttua Unton siveltimen liikkeet pysähtyivät. Poika naurahti ja osoitti katseensa taas Mikoon. ”Jos sinulla on jokin asia niin, sano pois.”, hän sai sanottua. Äänen sävy ei kuulostanut yhtä kylmältä ja tylyltä, jollaisella hän oli puhutellut muita poikia. Se sai Mikon hieman rauhoittumaan ja hänkin uskalsi hymyillä. Jospa hänellä oli sittenkin mahdollisuus ystävystyä tuon salaperäisen pojan kanssa. Se on tässä ja nyt, paras mahdollinen tilaisuus! Jos hän nyt vain uskaltaisi... Miko nousi paikaltaan ja asteli lähemmäs Untoa.

”Tuota, harrastatko mitään muuta kuin maalaamista? Mitä sinä teet kotona?”, Miko kysyi, mutta hän katui nopeasti sanojaan, kun huomasi niiden aiheuttavan vastapuolessa vain hämmästystä. Miksi oli niin vaikea ilmaista haluavansa tutustua? ”Näytänkö kummalliselta? Teen ihan normaaleja juttuja.”, Unto ilmoitti ja hän lisäsi siihen pelkällä ilmeellään: ”En tee mitään hämärää.”. Miko ravisteli päätään. Poika oli ilmeisesti ymmärtänyt hänet väärin.
”En minä sitä!”, Miko korjasi ja esitti liudan jatkokysymyksiä, jotka vain karkasivat hänen suustaan: ”Millaisessa talossa sinä asut? Mikä on sinun lempiruokasi? Millaisesta musiikista pidät? Onko sinulla sisaruksia? ”. Kysymykset kaikuivat hetken melkein tyhjässä luokkahuoneessa, mutta lopulta hiljaisuus laskeutui. He molemmat olivat aluksi hieman hämillään, mutta sitten Unto kuiskasi: ”Kukaan ikäiseni ei ole kysynyt minulta tuollaisia aikoihin. Mitä minun pitäisi...? Mitä kysyitkään? Taisin unohtaa jo puolet.”. Miko siirtyi taas muutaman askeleen lähemmäs ja hän tunsi sydämensä lyövän kovempaa.
”Ei sillä väliä. Halusin vain puhua kanssasi jostain.”, Miko kuiskasi. He olivat yhtäkkiä alkaneet puhua hiljaa.
”Mistä sinä haluaisit puhua?”, Unto kysyi. Hän ei vaikuttanut vielä yhtään ärsyyntyneeltä ja se oli Mikosta huojentavaa. Hän päätti ottaa riskin.

”Haluan jutella kanssasi vaikka mistä. Ei aiheella mitään väliä. Haluaisin itse asiassa tutustua sinuun. Olet aina niin yksinäinen.”, Miko kertoi. Häntä jännitti, mitä tuleman piti ja jäi odottamaan Unton reaktiota.
”Säälitkö minua vai pyysikö joku opettaja sinulta tätä?”, Unto kysyi ja hänen sanansa pistivät Mikon tiheässä tahdissa lepattavaa sydäntä kuin jääpiikki.
”En ollenkaan. Minusta olet aina vaikuttanut jotenkin jännittävältä tyypiltä. En nyt tarkoita samalla tavalla kuin ne rettelöitsijät, jotka ovat aina siellä autiolla huoltoasemalla. Sinussa vaan on jotain mielenkiintoista ja haluaisin tutustua paremmin.”, Miko sai sanottua ja veti henkeä. Hän tunsi kuumotusta poskillaan. Unto vain tapitti häntä huvittuneena suurilla ruskeilla silmillään. Tilanne alkoi oikeasti tuntua siltä, kuin Miko olisi tunnustamassa tälle ihastustaan.

Unto alkoi pestä siveltimiään tärpätissä. Hän oli siis lähdössä. Miko kuitenkin vain seisoi paikoillaan ja seurasi pojan jokaista liikettä. ”Mitä siis ehdotat?”, Unto kysyi lopulta ja sai Mikon havahtumaan.
”Voisimmeko me viettää aikaa keskenämme? Ihan vaikka vain juteltaisiin, jos ei mitään muuta.”, Miko ehdotti ja sai vastaukseksi pienen naurunpurskahduksen. ”Sitähän me juuri teemme.”, Unto kuiskasi ja jatkoi: ”Kävisimmekö elokuvissa? Kahvilassa syömässä jätskiä? Rannalla uimassa? Toistemme luona yökylässä?”.
Miko punastui lisää. Unto oli varmasti ehdottanut noin idylliltä kuulostavia ajanviettosuunnitelmia vain vitsaillakseen. Ne kuulostivat juuri sellaisilta, joita seurusteleva tyttö ja poika tekisivät keskenään, varsinkin jos yhdisti ne tuolla lailla samaan litaniaan. Miko kuitenkin keksi, että voisi käyttää Unton tarjoamaa mahdollisuutta hyväkseen ja tarttui poikaa kädestä kätelläkseen häntä tuttavuuden tekemisen merkiksi.
Se oli ensimmäinen kerta, kun he koskettivat toisiaan. Unton käsi tuntui hieman kylmemmältä kuin Mikon. Poika nykäisi sitä aluksi aavistuksen verran. Tuntui enemmän refleksin omaiselta kuin tahdotulta liikkeeltä. Aivan kuin Unto ei olisi tottunut ollenkaan kosketteluun. Tunnistaessaan toiminnan kättelyksi, hänen ilmeensä kuitenkin taas kirkastui ja hän vastasi käden puristukseen.
”Se voisi olla ihan mukavaa. Nyt sitten olemme tehneet tuttavuutta.”, Miko ilmoitti ja Unto nyökkäsi. Tarkoittiko tämä, että he voisivat nyt tapailla koulun ulkopuolella?
”Tänä iltana minulla on hieman muita kiireitä, mutta kävisikö huomenna? Koulun jälkeen kirjastossa?”, Unto ehdotti. Se sai Mikon hymähtämään onnesta ja hän teki innostuneen sarjan nyökkäyksiä. Miko ei kyennyt peittämään hymyä, joka hitaasti levisi hänen kasvoilleen. Poika ei ollut enää varma, oliko tämä totta vai katkelma hänen unimaailmastaan.

Yöllä kun Mikon olisi pitänyt nukkua, hän ei saanutkaan unta. Sekavat ajatukset ja tunteet valtasivat hänen mielensä. Toisaalta hän oli haltioissaan tämän päivän uskalluksesta ja onnistumisesta, mutta toisaalta häntä jännitti kamalasti huominen ja tuleva. Miko kierähti sängyssään hermostuneena. Hän kävi läpi yksityiskohtaisesti, mitä oli aiemmin päivällä sanonut Untolle ja mitä tämä oli vastannut, ja tunsi itsensä nolostuneeksi.
Loppujen lopuksi hän keskittyikin ajattelemaan Untoa ja rentoutui taas hetkeksi. Unton suuret ja viattomat kauriinsilmät, hänen vaalea ihonsa ja sirot raajansa, joista Miko oli nähnyt vilahduksen liikuntatuntien yhteydessä. Miko kuvitteli, miltä Unton hiukset tuntuisivat, jos hän silittelisi niitä ja miltä ne tuoksuisivat. Sitten oli vielä ne uskomattomat huulet! Ei pojalla saisi olla sellaisia. Mikon sulkiessa silmänsä, kuva Untosta palautui hänen eteensä. He olivat olleet päivällä ihan lähekkäin, mutta Miko halusi silti vielä kuroa etäisyyttä. Hitaasti hän lähestyi pojan kirsikan punaisia huulia, jotka värähtelivät kutsuvasti.
Unto oli alkanut muuttua Mikon kuvitelmissa kokoajan vain eroottisemmaksi olennoksi. Hän alkoi tuntea poikaa kohtaan salaista himoa ja päästi vaimean voihkaisun, kun tunsi elimensä reagoivan haaveiluihin. Hän kietoi sormensa vartensa ympärille ja alkoi silittää sitä. Tässä ei olisi ollut normaalisti mitään erikoista. Miko tyydytti itseään silloin tällöin, kuten jokainen normaali ja terve teinipoika. Tämä kerta tuntui silti jotenkin erikoiselta, sillä hänen tämän hetkinen fantasiansa kohde oli hyvin erilainen kuin kaikki aiemmat.

”Unto.”, Miko kuiskasi ja se aiheutti hänen alakropassaan suloisen väristyksen. Nestettä purkautui hieman ja se liukasti hyväilyä. Miko tunsi kiihotuksensa kasvavan ja hän lisäsi kätensä nopeutta. Haavekuva Untosta muuttui hetki hetkeltä selkeämmäksi, joskaan se ei ollut enää kovin todentuntuinen. Unton alaston ruumis tanssahteli hänen edessään kuin viettelevä demoni. Miko olisi halunnut kosketella tuota viehättävää kehoa, mutta olento karkaili hänen otteestaan taidokkaan sulavasti ja naurahteli välillä viekoittelevasti.
Miko pysyi silti demonin kannoilla ja hyväksyi lopulta, ettei voisi saada sitä kiinni väkisin. Hän keskittyikin ihailemaan Unton liikkuvan vartalon muotoja, taipuisuutta ja ketteryyttä. Olento huomasi muutoksen ja lähestyi nyt vuorostaan Mikoa. Hetkeäkään empimättä poika avasi sylinsä vastaanottavasti, mutta pyydystikin viettelijänsä, kun tämä oli päässyt tarpeeksi lähelle.
Demoni pyristeli hänen otteessaan, kun Miko painoi sen maahan ja syleili sen vatsaa ja rintakehää monilla pienillä suudelmilla ja hieromalla poskeaan niitä vasten.
”Ooh, Miko!”, demoni vaikersi Unton äänellä. Hänen kehonsa alkoi täristä nautinnosta. Miko tunsi olennon ruumiinlämmön, kun hän painautui tiukemmin tätä vasten. Unton silmät olivat vain osittain auki, hänen hengitystahtinsa tiheni ja posket olivat punastuneet kauniisti. Demoninen olento nuoli huulensa kosteiksi ja ne näyttivät entistä houkuttelevimmilta. Ne aukenivat raukeina ja Miko hyväili niitä kielellään.
Miko saavutti mielihyvänsä huippukohdan ja laukesi. Poika koki pienen välähdyksen ajan nautinnon värisyttävän hänen koko kehoaan kuin sähkö. Hänen elämännesteensä purskahti Unton vatsalle. Tämä ei kuitenkaan enää sanonut mitään ja illuusio alkoi haalistua, kunnes se lopulta katosi kokonaan. Miko oli hengästynyt, mutta hänestä tuntui hyvältä. Pian endorfiinin aiheuttama rauha täytti hänet ja Miko vaipui uneen.
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Re: "Hurtcore"

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ti Kesä 25, 2013 04:11

2. Iho

Miko oli tänä aamuna hyvällä tuulella. Hän jopa hyräili pakatessaan laukkuaan, vaikkei usein tehnyt niin. Kevyt ja iloinen olo oli tullut ihastumisen myötä. Poika nautti tästä tunteesta ja olisi mielellään leijaillut siinä mahdollisimman pitkään. Hän tunsi sielunsa liihottavan paikasta toiseen huolettomana kuin perhonen.
Miko oli nyt tapaillut Unton kanssa säännöllisesti jo parin viikon ajan. Hän ei ollut siltikään saanut ilmaistua tälle ihastustaan. Mikoa pelotti, että Unto alkaisi pitää häntä inhottavana ja katkaisisi välinsä hänen kanssaan juuri, kun heistä oli alkanut kehkeytyä ystävät. Koulussa he jatkoivat, kuten ennenkin, kuin eivät edes tuntisi toisiaan. Sillä tavalla kukaan ei ainakaan voinut epäillä heistä mitään hämärää.
Miko pysähtyi vielä peilin eteen ennen lähtöään. Hän siisti hieman tukkaansa. Se oli leikattu äskettäin lyhyemmäksi kuin vähään aikaan ja kesti hetki tottua siihen. Hyvä jos olivat muutaman sentin mittaisia. Miko ynisi tyytymättömänä ja koetti vielä hieman pöyhöttää niitä, jottei näyttäisi niin erilaiselta kuin eilisiltana.

Silloin tällöin Miko ja Unto tekivät tietenkin poikkeuksen ja vaihtoivat kuulumisia myös kouluaikana. Kriteerinä vain oli, ettei kukaan muu poika heidän luokaltaan saanut olla läsnä. Tällainen onnekas sattuma tapahtui myös tänä aamuna. He löysivät portaikon lähistöltä rauhallisen paikan, mutta Miko tähyili silti valppaana ympärilleen.
”Muutuit kerta heitolla. Olet nyt jotenkin vanhemman näköinen.”, Unto hihkaisi ja tutkiskeli Mikoa tehden tästä havaintoja. ”Kulmakarvasi tulevat nyt paremmin esiin. Ne ovat aika tummat, vaikka hiuksesi ovat vaaleat. Oletko värjännyt ne tai jotain? Silmäripsesi myös.”, hän jatkoi.
”En tietenkään. Ainahan ne ovat tällaiset olleet.”, Miko totesi. Hän ei ollut aivan varma, oliko Unto tarkoittanut sitä kehuksi.
”Hmm. Jännä juttu. Olet minua myös pidempi. Voisit huijata olevasi täysikäinen. Menisi varmasti täydestä.”, Unto pohdiskeli innokkaasti ja teki nopean kierroksen Mikon ympäri. Sitten hän pysähtyi ja näytti tavallista tarkkaavaisemmalta.
”Mitä nyt? Haluatko taas piirtää minut?”, Miko kysyi osittain hämillään. Unto oli aiemmin piirtänyt hänestä pari luonnosta, kun he olivat istuneet juomassa teetä läheisessä kahvilassa. Se ei siis ollut poissuljettu vaihtoehto.
”Sinulla on hyvä vartalo, oikein hyvässä kunnossa. Lisäksi nyt kun kasvosikin ovat enemmän esillä, voin tuskin vastustaa kiusausta. Tuntuu melkein kuin olisit paljastanut itsesi.”, Unto vitsaili ja alkoi sitten käkättää.
Hänellä oli ilmeisesti aina laukussaan ainakin muutama sivellin. Nyt hän oli ottanut yhden esiin ja kosketti sillä Mikon leukaa. Unto laski harjasosaa varovasti alas Mikon kaulaa pitkin, siten että vain siveltimen karvojen kärjet koskettivat hänen ihoaan. Se tietenkin kutitti.
Miko yritti pysyä mahdollisimman liikkumatta, mutta se vaikeutui, sillä Unto alkoi liikuttaa sivellintään edestakaisin Mikon kaulalla ja veti harjakset sitten lähelle korvaa. Se kohta oli vieläkin herkempi ja Mikon oli pakko peittää alue kädellään ja vetäytyä. Unto alkoi nauraa.
”Taisin löytää heikonkohtasi. Stimuloiko tämä sinua?”, hän kysyi hieman härnäävästi.
”Mitä sinä sillä tarkoitat?” Miko ihmetteli. Hän oli aidosti yllättynyt. Unto kuitenkin vain virnisti hänelle salaperäisesti ja alkoi jo valmiiksi kävellä sinne, missä seuraava tunti pidettiin. Hän kuitenkin hihkaisi ennen liittymistään muiden oppilaiden tungeksivaan joukkoon: ”---Sitä että nähdään koulun jälkeen!”

Mikon pää oli koko koulupäivän ihan pyörällä. Mitä ihmettä se aamupäiväinen oli ollut? Tajusiko Unto ollenkaan, mitä oli tekemässä? Miko ei pystynyt mitenkään kieltämään, että se oli tuntunut aika eroottiselta. Miten se oli mahdollista? Sellainen pieni ja vaatimaton akti, mutta välineen kanssa. ”Epäreilua.”, Miko mutisi mielessään ja joutui rauhoittelemaan itseään moneen kertaan, ettei kiihottuisi kesken oppituntien.

Pojat eivät olleet sopineet tapaamispaikkaa, kuten yleensä. Heti koulun jälkeen Miko katsoi, mihin suuntaan Unto oli menossa ja päätteli siitä. ”Tänään hän odottaisi suunnasta päätellen siis puistossa.”, Miko tuumiskeli itsekseen. Se oli erikoista, sillä he eivät yleensä viettäneet aikaa ulkona. Miko jutteli vielä hetken kavereidensa kanssa ja lähti sitten itsekin puistoon.

Tänään oli puolipilvistä, ei liian kuuma, eikä enteillyt sadettakaan. Pieni tuulenvire ravisutti puiden lehtiä ja ne kahisivat hiljalleen. Tänä vuonna kesä jatkui pitkälle, silti ympäristössä alkoi näkyä jo pieniä syksyn merkkejä.
Miko näki puiden varjossa tumman hahmon ja tunnisti sen Untoksi. Poika oli pukeutunut pitkään tummanharmaaseen kangastakkiin ja mustiin housuihin. Hän ei juuri koskaan pitänyt kovin räikeitä tai värikkäitä vaatteita, paitsi maalatessaan hänellä oli yllään valkoinen suojatakki, jota koristivat kirjavat tahrat.
Unto huomasi Mikon, kun tämä oli päässyt häntä kymmenen metrin päähän ja viittasi ovelan huomaamattomasti läheisiin pensaisiin. Poika hymähti ja meni edeltä. Oliko hän tosissaan? Miko tähyili ympärilleen. Puistossa oli tosiaan muutamia ihmisiä, mutta ei ketään heidän luokaltaan. Unto oli tosiaan varovainen. Miko naurahti mielessään tilanteen huvittavuudelle ja katsoi, kuinka puskat nielaisivat Unton. Siellä taisi olla jonkinlainen onkalo.
Miko odotti vielä hetken kärsivällisesti ja lähti sitten seuraamaan ystäväänsä. Hän oli mielestään katsonut tarkkaan, mistä Unto oli sujahtanut sisään, muttei aluksi meinannut löytää koloa. Miko kyykistyi ja huomasi sopivan aukon kahden pensaan välissä. Hän raotti lehvästöjä ja pääsi ensimmäisen pensasrivin ohi. Lopun matkaa hän kulki kyykyssä lähestyen kasvuston keskustaa. Siellä Unto olikin jo odottamassa.
Pensaiden keskellä oli pienen pieni aukio. Se oli varmaan syntynyt tahattomasti, eikä sitä ollut tarkoitettu minkäänlaiseen käyttöön. Millainen salapaikka! Siellä oli kuitenkin kaksi muovituolia, jotka Unto sanoi itse tuoneensa. Oliko hän siis suunnitellut täällä tapaamista jo jonkin aikaa? Mikon sydän alkoi hakata hurjasti. Hän istuutui Unton viereen. Kukaan muu ei kyennyt näkemään heitä.

”Upea paikka.”, Miko sai sanottua hetken hiljaisuuden jälkeen. Unto ynähti vastauksen ja hän katsahti ylös. Taivaasta näkyi vain satunnainen riekale tiheän lehtikaton läpi. Unton silmäripset näyttivät tavallista pidemmiltä, kun hänen päänsä oli tuossa asennossa. Hän näytti nyt muutenkin rauhalliselta ja itsevarmalta. Oliko hän nimenomaan valinnut paikan, jossa he olisivat vain kahden? Jos Unto olikin tehnyt aamuisen temppunsa myös tarkoituksella? Tarkoittiko se, että myös Unto tunsi jonkinlaista vetoa Mikoa kohtaan?
”Siitä aamuisesta…”, Miko oli sanomassa, mutta Unto keskeytti hänet puhumalla itse päälle: ”Miltä sinusta tuntuu olla kanssani?”.
”Miltä? Miksi sinä nyt tuollaista...?”, Miko mutisi. Olisiko tämä oikea tilanne kertoa totuus? Hän tunsi punastuvansa jo valmiiksi.
”Haluan sinun vastaavan rehellisesti. Mitä sinä tunnet?”, Unto kysyi hitaasti nojautuen Mikoon päin ja laski toisen kätensä pojan reidelle.
He olivat nyt kasvokkain. Miko ei ollut vielä koskaan ollut näin lähellä Untoa. Hän oli samaan aikaan riemastunut onnesta ja samaan aikaan häntä myös pelotti, ettei kykenisi hallitsemaan itseään. ”Teet tämän ihan tahallasi. Sinä kerjäät tätä.”, Miko totesi ajatuksissaan ja näki Unton hetken ajan enemmän viettelevänä olentona kuin luokkakaverinaan.
Miko kurottautui hieman ja sai painettua huulensa Unton kauniita huulia vasten. Unto ei vetäytynyt irti hänestä tai vastustellut muutenkaan ja Miko ehti sulkea silmänsä ja antaa pojalle pusun. Sitä ei voinut sanoa suudelmaksi, eikä hän oikeastaan käyttänyt kieltään. Pusu muistutti pikemminkin hyvänyönsuukkoa.

”Sinähän halusit tietää? Tämä on rehellinen vastaukseni. Tykkään sinusta.”, Miko kertoi. Hän tiesi tämän olevan heidän välisen suhteensa käännekohta, mitä sitten tapahtuisikin.
Unto käänsi päänsä sivuun ja alkoi sitten hymyillä, lopulta nauraa. Miko pelkäsi hetken, että poika oli käsittänyt hänen tunnustuksensa vain vitsiksi. Unto kääntyi hysteerisen kohtauksensa jälkeen taas häneen päin, odotti hetken ja hyökkäsi.
Unto tönäisi Mikoa niin voimakkaasti, että hän kaatui tuolinsa mukana. Miko ei ehtinyt edes järkyttyä, kun Unto tukki hänen suunsa huulillaan ja lämpimällä kielellään. Poika suuteli häntä rajusti ja hänen kätensä puristelivat ja kiskoivat Mikon takin kaulusta antaen rytmiä. Lopulta he irrottautuivat ja kummankin oli hengähdettävä.
”Tänään mennään meille.”, Unto totesi käskevästi. Miko oli niin lumoutunut äskeisestä, ettei voinut muuta kuin tuijottaa syvälle Unton tummiin silmiin ja nyökätä vastauksen pienen ynähdyksen sävyttämänä.

Pojat kävivät ensin pikaisesti Mikon kotona. Miko tiesi, että kutsu tarkoitti, että hän jäisi yöksi Unton luo. Hän oli niin innoissaan, että olisi tälläkin hetkellä halunnut vain syleillä ihastustaan lisää. Miko tunsi itsensä maailman onnekkaimmaksi pojaksi, sillä oli juuri saanut tunteilleen vastakaikua tai ainakin hyväksynnän. Heistä voisi tulla ”rakastavaiset”. Sana ei vielä tuntunut oikein ajankohtaiselta ja se hieman nolotti Mikoa.
”Aika pieni koti. Miten suuri perhe sinulla olikaan?”, Unto tiedusteli tutkiskellessaan tavallista rivitaloasuntoa. ”Minun lisäkseni vain äiti ja isosiskoni, mutta sisko käy täällä vain satunnaisesti.”, Miko vastasi huolettomasti ja veti kaapistaan vaihtovaatteita laukkuun.
”Hmm. Mikset ole maininnut, että sinulla on isosisko? Onko hän söpö?”, Unto uteli ja tarkkaili Mikon pientä huonetta, jos tällä olisi vaikkapa valokuva siskostaan.
Se sai Mikon hieman närkästymään ja hän keskeytti pakkaamisen. ”Karoliina on ihan liian vanha sinulle. Hän on jo yliopistossa.”, poika tokaisi.
Se oli Untolle ilmeisesti liikaa. Hän purskahti nauruun ja hekottaessaan lysähti Mikon sängylle. Miko katsoi häntä järkyttyneenä. Unto makasi samalla sängyllä, jolla Miko oli jo usein runkannut ajatellen tätä. Tuskin poika kuitenkaan arvasi sitä. Tilanne sai Mikon kuitenkin kiihtymän ja hän tuli aivan Unton viereen ja lopulta kiipesi tämän päälle. Saman hän oli kokenut monissa fantasioissaan, mutta minkään tunnelma ei ollut tietenkään näin tiivis ja voimakas.
”Mitä sinä nyt?”, Unto kysäisi. Hän oli lopettanut naurunsa, mutta hymyili edelleen. Mikosta tuntui kuin hän haluaisi ottaa Unton tässä ja nyt. Pojan välitön läheisyys ja lämpö tekivät hänet tosi kiimaiseksi. Hän oli juuri antamassa Untolle uutta suudelmaa, kun poika yllättäen torjui hänet ja tönäisi pois päältään.
Miko pohdiskeli hetken, pitäisikö hänen pyytää tässä tilanteessa anteeksi, mutta päätti olla kuitenkin hiljaa. Unto ei näyttänyt pahoittaneen mieltään ja loi poikaan rauhallisesti hymyillen katsekontaktin. ”Jospa jätetään tällainen iltaan. Se tuntuu sitten paremmalta, usko pois.”, Unto selitti elkeensä ja iski silmää. Sen laukaisema tunnereaktio oli niin voimakas, että Mikon oli käännettävä hänelle selkänsä. Hän ei halunnut Unton näkevän kasvojaan sillä hetkellä.
”Olen niin ihastunut sinuun.”, Miko kuiskasi ja kiiruhti jatkamaan pakkaamista.

Pojat pääsivät viimein lähtemään. Miko jätti keittiönpöydälle lapun, jossa ilmoitti yöpyvänsä kaverin luona. Kavereitahan he tällä hetkellä olivat ja ehkä tänä iltana loikkaisivat pidemmälle. Sitä Miko ainakin toivoi. Heillä molemmilla oli varmasti voimakkaita tunteita toisiaan kohtaan. Tänään Miko päätti ottaa selvää, tunsiko Unto häntä kohtaan läheskään yhtä paljon. Poika oli kyllä suudellut häntä kiihkeästi piilopaikassa ja saanut hänen päänsä hetkeksi sekaisin. Se oli suorastaan humalluttava tunne.

Talo jossa Unto asui, oli suuri omakotitalo. Piharakennuksiin kuului myös aittoja, lato ja navetta. Piha oli täynnä hedelmäpuita. Miko oli hieman yllättynyt. Hän oli pyöräillyt ja kulkenut tontin ohi useat kerrat, muttei osannut millään yhdistää sitä Unton kodiksi.
”Onko teillä kotieläimiä?”, Miko kysyi suoraan ja osoitti navettaa. Unto pudisteli päätään ja alkoi kertoa: ”Ei enää. Silloin niitä oli, kun olin aivan pieni. Meillä oli lehmiä, lampaita ja kanoja. Nyt navetta on tyhjillään. Vuokraamme aitan tilat tarvittaessa kesäasukkaille. Nyt sielläkään ei tosin asu ketään.”.
Mikon mielessä kävi jo salainen haave, kuinka hän nukkuisi Unton kanssa aitassa ihan kaksistaan. He eivät häiritsisi ketään, eikä kukaan heitä. Haavekuva kuitenkin särkyi, kun Unto kiskaisi häntä kädestä ja veti taloon.

Sisälle päästyään Unto jatkoi kiskomista. Hyvä jos Miko sai riisuttua kengät jaloistaan. Pian he olivat Unton huoneessa. Se oli ainakin kolme kertaa suurempi kuin Mikon oma. Sinne mahtui jopa sohva ja tv-pöytä. Unto painoi Mikon sohvalle ja laski molemmat kätensä tämän poskille. Hän oli siinä hetken sanomatta tai tekemättä yhtään mitään.
”Pidän tosiaan uudesta tyylistäsi”, hän kehui lopulta ja alkoi silitellä lyhyitä hiuksia. Korvanlehtien hipaisu palautti Mikon mieleen taas aamuisen tapahtuman.
”Olit tosi seksikäs silloin aiemmin.”, Miko tunnusti.
”Hmm?”, Unto ihmetteli ja Mikon oli pakko selvittää: ”Silloin aamulla koulussa. Et kai ole unohtanut sitä? Et olisi saanut tehdä sillä tavalla, koska sen takia olin rauhaton koko päivän. ..Mutta silti tavallaan olin onnellinen, että käyttäydyit niin. Hankala selittää!”.
Unto tarttui Mikon leuan alta ja käänsi tämän pään katsomaan itseään silmiin. Unto avasi silmiään enemmän kuin tavallisesti. Se sai hänet näyttämään enemmän satuolennolta kuin ihmiseltä. ”En tiennyt, että olet intona sellaiseen.”, poika sanoi puolustuksekseen ja sitten hän sujautti kätensä Mikon paidan alle. Hänen sormensa olivat pitkät ja luisevat, mutta niissä tuntui olevan silti voimaa ihmeellisen paljon. Miko kiljaisi, kun tunsi kynsien uppoavan lihaansa.
”Mikä se oli? Söpö ääni. Huuda vielä.”, Unto käski ja jatkoi kovakouraista käsittelyään. ”Aaahh! Ai! Älä niin kovaa!”, Miko valitti ja alkoi rimpuilla. Hän pääsi lopulta irti. Kynsien jättämiä jälkiä kirvelsi.
Unto huohotti hieman. Hänen kasvoilleen oli noussut kaunis punoitus. ”Hemmetti. Aloin juuri kiihottua.”, poika sopersi ja pudottautui istumaan Mikon viereen.
”Eikö sinua pelota, että joku kuulee meidät? Niin kuin vanhempasi tai isoveljesi?”, Mikon oli pakko kysyä. Tämä asia oikeasti häiritsi häntä. ”He eivät ole täällä tänään. Kukaan heistä. Sinun ei siis tarvitse varoa ääntäsi heidän takiaan.”, Unto vastasi. Miko tuijotti häntä epäuskoisena. Miten olikin voinut sattua niin sopivasti, että he saivat viettää yön kaksistaan tyhjässä talossa juuri silloin, kun he olivat tunnustaneet toisilleen ihastuksensa?
Unto näytti aavistavan epäilyksen ja alkoi kertoa: ”Tiesin jo etukäteen, että tänään isä ja äiti olisivat matkoilla. Rauli on myös aivan toisaalla. Suunnittelin siis vieväni sinut juuri tänään salapaikkaan ja saada sinut tunnustamaan. Se olisi hyvä syy saada sinut tulemaan kotiini.”.
Miko oli tyrmistynyt. ”Sinä siis tiesit koko ajan?”, hän vaati saada tietää. Unto yritti virnistää vastaukseksi, mutta se näytti enemmän irvistykseltä. ”Totta kai minä tiesin. En minä nyt sentään idiootti ole. Kukaan ei ole katsonut minua samalla tavalla. Sinusta näkee, että haluat minua. Et halua minua ystäväksesi vaan oikeasti jotain aivan muuta.”, Unto lausahti. Hän sanoi sen ihmeen kevyesti, eikä Miko kuullut hänen äänessään vähääkään inhoa.
Unto nousi ja meni hakemaan jotain kirjoituspöytänsä vetolaatikosta. Miko ei ehtinyt nähdä, mitä hän sujautti sieltä taskuunsa. Poika tuumiskeli hetken ja palasi sitten hänen luokseen.

”Voisitko riisua paitasi?”, hän pyysi ja jatkoi: ”Saatoin äsken raapaista ihoosi muutaman naarmun. Haluaisin katsoa niitä.”. Miko oli hetken ajan epäluuloinen, mutta kun hän näki Unton vilpittömän ja huolehtivaisen ilmeen ja kuuli tämän anovan mitä suloisimmalla äänellä: ”Näytä nyt.”, hän paljasti ylävartalonsa mutkitta.
Unto hengähti tyytyväinen aluksi kasvoillaan, mutta muuttui sitten hieman araksi. ”Minua arveluttaa hieman.”, hän kuiskasi. ”Mikä?”, Miko ihmetteli. Hänhän se tässä joutui riisuutumaan. Unto kuitenkin piti varovaisen lähestymisensä. ”En ole ollut aiemmin pojan kanssa tällä tavalla. Enkä pysty vielä luottamaan sinuun täysiin. Pelkään, että saatat tehdä minulle jotain epämiellyttävää, vaikka en halua.”, poika sai sanottua.
Miko tunsi itsensä hieman ärtyneeksi, mutta yritti parhaansa mukaan kätkeä tämän tunteen ja suhtautua ymmärtäväisesti. Ensimmäinen kertahan tämä hänellekin oli ja Unto oli juuri äsken raapinut hänen rintansa ja kylkensä naarmuille. Mikä ihme poikaa vaivasi? ”Mitä sitten ehdotat?”, Miko tiedusteli ja yritti säilyttää malttinsa.
”Haluan sitoa kätesi.”, Unto vastasi suoraan ja sievistelemättä. Kun hän huomasi Mikon kauhistuneen ilmeen, poika alkoi leperrellä tälle: ”Jos suostut, lupaan olla tosi hellä. En satuta sinua yhtään, lupaan sen. Sinun täytyy yrittää ymmärtää minua. Olen koko tämän ajan halunnut kosketella ja syleillä sinua, mutta en ole uskaltanut.”.
Mikon mielestä koko juttu oli ihan naurettava, mutta hän ei halunnut homman tyssäävän tähän, koska oli päässyt jo näin pitkälle. Jos Unto tosiaan tarvitsi hetkensä, jotta tuntisi olonsa jatkossa turvalliseksi, olisi pieni aikainen arveluttava kokemus varmasti sen arvoista. ”Vapautathan minut heti, jos minusta tuntuu pahalta?”, Miko varmisti ja Unto antoi myöntävän vastauksen. Hänen silmissään palava innostus hieman pelotti Mikoa.

Miko kääntyi selin Untoon päin ja yritti pitää kätensä mahdollisimman rentoina. Hän kuuli kuinka Unto otti taskustaan köyden. Sitten se alkoi. Miko sulki silmänsä sitomisen ajaksi. Se tuntui kestävän ikuisuuden tai sitten Unto oli tosi huolellinen. Miko lakkasi laskemasta, kuinka monesti köysi kiepahti hänen käsivarsiensa ympäri ja mitä kautta se kulki.
”Olet tosi kiero tapaus. Otit köyden jo valmiiksi kaapistasi. Olisit varmasti jatkanut suostutteluani siihen asti, kun olisin lopulta antanut periksi.”, Miko torui ja Unto reagoi hänen sanoihinsa kiristämällä viritelmäänsä tiukemmaksi. Kun Miko voihkaisi kivusta, Unto katsoi sen olevan riittävä rangaistus ja antoi sidoksen taas löystyä entiselleen. ”Minä vain satun olemaan tällainen. Tästä tulee muuten oikein kaunis paketti.”, poika kehaisi työtään.
Hetken kuluttua sidos oli valmis ja Unto alkoi ihailla lopputulosta. Miko yritti vetää kätensä erilleen, muttei onnistunut. Hän yritti riuhtoa itseään vapaaksi väkivaltaisemmin, mutta solmut eivät antaneet merkkiäkään auetakseen. Miko joutui pienoisen pakokauhun valtaan, mutta Unto kietoi kätensä hänen vatsansa ympärille ja esti pakenemasta.
”Nyt sinä olet minun.”, Unto hykerteli ja painoi kevyen suudelman Mikon lapaluiden väliin. Sitten Unto painoi Mikon makaamaan sohvalle ja varmisti, ettei hän makaisi kivuliaasti sidottujen käsiensä päällä. Unto alkoi tutkiskella naarmuja ja lipaisi kielellään yhtä, joka kulki oikeanpuolimmaisen kyljen poikki.
”Taisin tosiaan innostua hieman liikaa näin aluksi. Mikään näistä ei silti vuoda. Sattuuko tämä?”, poika kysyi ja alkoi sitten liikuttaa kieltään edestakaisen haavalla ja pysähtyi sitten imemään sen syvintä kohtaa. Miko hätääntyi. ”Mitä sinä nyt?”, hän sai kysyttyä ja tunsi oman asemansa todella puolustuskyvyttömäksi ja uhatuksi.
”Teen sinulle fritsun.”, Unto mumisi ja jatkoi imemistä entistä voimakkaammin. Miko olisi halunnut käskeä häntä lopettamaan, mutta arveli, ettei sillä olisi ollut mitään vaikutusta. Hän tunsi ihollaan erikoisen paineen ja kuinka hänen haavansa pikkuhiljaa avautui voimakkaasta käsittelystä. Unto alkoi rauhoitella Mikon ruumista hieromalla tätä sormenpäillään. Ne seikkailivat Mikon vatsalla, rintakehällä ja hartioilla. Lopulta Unto irrotti huulensa naarmulta ja tarkkaili hetken siitä karkaavaa pientä määrää verta, joka sekoittui hänen sylkeensä.

”Haluaisitko syödä jotain?”, Unto ehdotti. ”Mitä? Nytkö?!”, Miko oudoksui. Heillähän oli juuri juttu kesken. Miksi tätä olisi kutsunut? Seksuaalinen akti? Eroottinen leikki? Vai oliko tämä pelkästään ahdistelua? Miko ei osannut päättää.
Unto hymyili paljastaen hampaansa ja hinkkasi itseään Mikon kohottamaa polvea vasten. ”En tahdo panna sinua nälkäisenä. Se saattaisi olla sinulle kohtalokasta.”, poika naurahti ja nuolaisi huuliaan teatraalisesti. Koulussa niin seesteinen ja pidättyväinen Unto olikin nyt tosi villi ja kiimainen. Näin suuri muutos hieman järkytti Mikoa ja hän vastasi pienen aterioinnin olevan ihan hyvä idea.
Unto ei suostunut avaamaan siteitä ja hän syötti Mikolle suupalan kerrallaan. Onneksi tarjolla ei ollut kalaa, Miko ajatteli. Ruotimiseen olisi mennyt ikuisuus. Kun he olivat saaneet syötyä, Unto juotti Mikolle lopun maidon, joka oli jäänyt hänen lasiinsa ja pyyhki sitten pikaisesti tämän suun. Mikoa hieman nolotti tällainen kohtelu, muttei hän uskaltanut valittaa.

”Noin. Nyt ollaan syöty. Seuraavaksi me kylvemme!”, Unto totesi päättäväisesti, eikä kaivannut vastaväitteitä. Hän auttoi Mikon ylös ja alkoi työntää kohti kylpyhuonetta. Miko ajatteli, että nyt viimeistään Unton oli pakko päästää hänet vapaaksi, mutta toisin kävi.
Unto aikoi pestä Mikon omin käsin. Heidän välilleen toi kaivattua tasavertaisuutta kuitenkin se, että myös Unto riisui vaatteensa ja Miko näki tämän nyt ensikertaa alasti. Pojan keho oli juuri niin kaunis ja sulavalinjainen kuin hän oli kuvitellut. Hän näytti ehkä hieman heiveröiseltä siroine luineen, mutta se ei tullut ollenkaan esiin tavassa, jolla hän kohteli Mikoa. Unto kääntyi häneen päin ja paljasti Mikolle etupuolensa. Poika käveli toisen luo ja alkoi riisua tämän housuja.

Tuo kiero pikku demoni oli asetellut esille erilaisia harjoja ja suteja, joilla vuoronperään hankasi Mikon kehoa milloin mistäkin. Miko yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta mitään eroottista, mutta hän ei kyennyt kieltämään sitä, että käsittely alkoi tuntua hänestä hyvältä.
”Sinulla on kaunis vartalo.”, Unto kehaisi ja jatkoi: ”Harrastat varmaan jotain liikunnallista muulloinkin kuin koulussa. Sanoit juoksevasi säännöllisesti, mutta teet varmasti vielä jotain muutakin. Ei näin kauniita lihaksia saa pelkällä juoksemisella.”.
Miko oli hämillään. Hän ei ollut pitänyt itseään erityisen lihaksikkaana, mutta kaipa hän oli sellainen verrattuna Unton honteloon rakenteeseen. Hänen tavoitteenaan ei ollut vahvistaa lihaksiaan näön vuoksi vaan pysyäkseen kunnossa. Olisi ollut noloa esimerkiksi joutua liikuntatunneilla heikompien kastiin, poikiin jotka huudettiin viimeisinä. Joukkuepeleissä oli helppo näyttää, mitä osasi ja millaiseen kehonhallintaan kykeni.
Unto näytti sen sijaan keskittyvän vain kädentaitojen ja henkisen puolen kehittämiseen. Tämä päivä oli kuitenkin osoittanut, että hän oli sisältään aivan erilainen kuin Miko oli osannut kuvitellakaan. Demoni kuvasi hänen olemustaan ja luonnettaan sittenkin parhaiten.

”Aah! Ei sieltä!”, Miko kielsi ja yritti hivuttautua Unton ulottumattomiin. Se onnistui tosin surkeasti, koska hänet oli teljetty suihkukaappiin tuon häikäilemättömän demonisen kanssa. Mahdollinen liikkumatila oli minimissään ja ovi oli lähes mahdoton saada auki ilman käsiä. Miko kykeni ainoastaan kääntämään ahdistelijalleen selkänsä. Hän oli koko ajan pelännyt saavansa erektion ja nyt se sitten tuli. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Unto alkoi tunnustella hänen takapuoltaan.

”Älä nyt ujostele. Haluan nähdä sinusta aivan kaiken nyt, kun lopultakin voimme olla näin. Lupasin käsitellä sinua tänään hellästi, eikös se niin ollut?”, Unto kuiskasi ja näykkäsi lempeästi Mikon hartiaa, johon hänen suunsa juuri ja juuri ylettyi.

Hetken ajaksi Mikon mielen täytti niin valtava liikutus ja myötätunto, että hän saattoi unohtaa kainoutensa ja tilanteen mielettömyyden. Unto oli tosiaan halunnut häntä jo jonkin aikaa, samalla tavalla kuin hänkin Untoa. Nyt Miko oli sellaisen tilanteen edessä oikeasti, hetken joka tuntui niin uskomattomalta, että sen täytyi olla unta. Sitä se ei ollut. Todellisuuden varmistivat nuo kynnet, sormenpäät, hampaat ja huulet, jotka hivelivät hänen ihoaan.

”Jos jatkat tuota… Alat tosiaan stimuloida minua… juuri nyt.”, Miko sai hädin tuskin sanotuksi ja hänen huulensa vapisivat. Poikien katseet kohtasivat hetkeksi ja Unto tunnisti kiiman Mikon kasvoilta. Unto käänsi Mikon kehon kärsimättömästi itseensä päin ja painautui tähän kiinni. Miko tunsi alaruumistaan vasten, että myös Unto oli kiihottunut. Hänen elimensä tuntui kovalta ja kuumalta, kuin valmiina yhdyntään.
Miko olisi sillä hetkellä halunnut tarttua Untoon enemmän kuin koskaan, mutta hän ei saanut vapautettua käsiään, vaikka kuinka riuhtoi. Niitä alkoi jo oikeasti särkeä ja köysi oli varmasti hiertänyt ne mustelmille. Miko ei voinut muuta kuin yrittää pyydystää Unton huulet omillaan. Kun hän sai niistä otteen, hän alkoi nuolla, haukkoa ja latkia Unton avautuvaa suuta rajusti. Unto ei kuitenkaan antautunut hänelle vaan irrottautui ja pyyhkäisi suutaan.
Unto loi poikaan hetkeksi epäuskoisen katseen, mutta alkoi pian nauraa. Sitten hän avasi veden ja osoitti suihkulla Mikon alavastaan. Vauhdilla suihkuava vesi tuntui aluksi shokeeraavalta ja hieman epämiellyttävältäkin ihoa vasten. Se kutitti ja kihelmöi. Normaalisti Miko ei ajatellut tähän tunteeseen liittyvän mitään seksuaalista, mutta nyt tilanne oli toinen, koska hän oli Unton kanssa aivan lähekkäin. Oikeastaan Unto aiheutti hänelle jokaisen vesipisaran ja tarkoituksella. Ajatus siitä sai Mikon kehon värähtelemään ja hänen oli pakko sulkea silmänsä.
Unto laski suihkua alaspäin. Miko alkoi huohottaa, mutta hän ei estänyt sitä. Hän tunsi kehonsa taipuvan karrelle ikään kuin tarjotakseen sitä Untolle lisää. Poika tunsi jalkojensa pettävän, sillä nautinto alkoi käydä sanoinkuvaamattomaksi. Hän antoi periksi ja laskeutui lattialle nojaten veden liukastamaan kaakeliseinään. Unto seurasi häntä alas asti ja hiveli pojan toista reittä hellästi.
Miko päästi pienen voihkaisun, mutta ei ollut saavuttanut huippua aivan vielä. Hän tunsi päänsä menevän sekaisin. Tilanteeseen yhdistyi sekä häpeä, että himo, mutta myös kipu hänen käsivarsissaan ja silti kasvava nautinto. Miko avasi reitensä ja antautui Untolle täysin. Hän purkautui.

”Hahah! Sitähän tuli paljon! Tuntuiko se tosiaan noin hyvältä? Tuskin kosketin sinua muulla kuin vedellä, mikä tekee siitä ihan hemmetin perverssiä. Näytät tosiaan pitävän sidottuna olemisesta.”, Unto havainnoi innostuneena. Miko tunsi olevansa hieman rauhoittunut tyydytyksensä myötä ja huokaisi: ”Miten vaan.”.
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Re: "Hurtcore"

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ti Kesä 25, 2013 04:14

3. Huulet

Oli menossa jo syyskuun loppupuoli. Luonto toi kauniit värinsä esiin ja ilma tuntui aamuisin raikkaan kirpakalta. Mikon ja Unton suhde jatkui edelleen samanlaisena. Mihin se oikein perustui, sitä Miko ei enää tiennyt, mutta joka kerta, kun he olivat lähekkäin tai Unto edes hymyili hänelle, poika tunsi täyttyvänsä onnesta. Kouluaikoina ja silloin kun hän oli yksin, hän haaveili kohtaamisesta ihastuksensa kanssa.
Kuitenkin aina kun heidän yhdessä viettämänsä hetket virittyivät seksuaalisiksi, Untossa tapahtui jonkinlainen muutos. Hän oli kaukana viattomasta ja herttaisesta pojasta, niin kaukana kuin mahdollista. Tätä piirrettä Miko kuitenkin vain vähätteli heidän ollessa erillään, mutta se palautui hänen mieleensä varsin tuntuvasti, kun hänet sidottiin jälleen. Unto teki sen hänelle usein. Miko oli alkanut hyväksyä, että se oli hänen fetissinsä ja oli muutaman kerran jälkeen lakannut valittamasta kokonaan. Nyt toiminto sujui lähinnä rituaalin tavoin. Pahinta oli, että lopulta Miko oli alkanut oppia jopa pitämään siitä.

Miko odotteli kärsimättömänä portaiden juurella kuten tavallisesti. Pojat olivat alkaneet tapailla siellä toistuvasti, silloin kun siellä ei ollut ketään muita. Viimein Unto ilmestyi paikalle ja toivotti hyvät huomenet. Miko oli halunnut halata, muttei uskaltanut tehdä sitä paikassa, jossa he saattoivat tulla nähdyiksi.
”Salapaikkaamme ei voi enää käyttää.”, hän sai sanottua ja tarkoitti sillä pensaiden keskelle muodostunutta pientä aukiota, johon Unto asettanut kaksi tuolia. Sitä mukaa kun lehdet putoilivat, Miko tunsi suojattomuuden tunteen vain kasvavan. ”Olet oikeassa.”, Unto vastasi.
”Pitäisikö meidän etsiä uusi?”, poika ehdotti. Miko oli hieman hämillään, mutta nyökkäsi. Hän tunsi kuinka Unton sormet painautuivat hänen rintaansa ja sulki silmänsä hetkeksi. Unto teki huulillaan vaimean maiskauttavan äänen ja Miko hieman kumartui tähän päin. Poika otti vastaan kevyen suudelman, joka kuitenkin tuntui sytyttävän hänet liekkeihin.
”Tule.”, Unto kuiskasi ja veti Mikon mukanaan portaiden alle. Tila oli todella pieni ja sinne oli lisäksi tungettu pari varapulpettia ja muutama vanha kartta.
”Täälläkö me…?”, Miko ihmetteli epäuskoisena, kun Unto raivasi tavaroita edestä. Tilanne oli jälleen kerran niin järjetön, että Miko olisi halunnut vain nauraa. Hän oli kuitenkin oppinut, että Untolla oli taipumus hieman poikkeaviin ratkaisuihin. Miko yritti sovittautua uuteen piilopaikkaan. Vaikka kaikenlainen eleganssi ja esteettisyys puuttuivat täysin, silti tilanteessa oli omalla tavallaan jotain kiehtovaa ja jännittävää.
Unto peitti uloskäynnin karttataululla ja kolo hämärtyi entisestään. Mikon sydän alkoi hakata, kun Unto kömpi hänen viereensä. ”Onko meillä aikaa tällaiseen? Kello soi varmasti ihan kohta.”, Miko huomautti, muttei pystynyt peittämään, kuinka innoissaan oikeasti oli. Unto hymähti hieman. ”Lintsataan sitten tunnilta.”

Pojat kuulivat, kuinka koulun kello soi ja oppilaat kulkivat odottamaan luokkien eteen. He kuulivat myös selvästi, askeleet yläpuolellaan, kun joku nousi ylös portaita, mutta eivät välittäneet. He suutelivat toisiaan kiihkeästi. Se oli märkä suudelma. Unton molemmat kädet olivat Mikon poskilla ja siirtyivät silittämään hänen korviaan, hiuksiaan ja niskaansa. Unto istui Mikon sylissä ja Miko uskaltautui koskettamaan pojan vyötäröä. Unto ynähti hieman, mutta jatkoi pusuttelua.
Miko tiesi, että hänen oli käsiteltävä Untoa hyvin varovaisesti, muuten tämä kokisi taas tarpeelliseksi sitoa hänet. Hän oli silti yllättynyt, että poika antoi hänen koskettaa tämänkin verran. Mikon kädet löysivät pian tiensä Unton paidan alle ja sivelivät tämän pehmeää ihoa. Kun hän oli päässyt kylkiluiden kohdalle, Unto pysäytti hänet ja vetäytyi kauemmas.
”Anteeksi.”, Miko pyysi vaistomaisesti. Unto pyyhkäisi huuliaan ja näytti analysoivan tilannetta. ”Tiedät, mitä tuollaisesta käytöksestä seuraa.”, hän kuiskasi lopulta. Miko tiesi ja nyökkäsi ymmärryksensä merkiksi.
”Käy makaamaan!”, Unto käski samalla äänen sävyllä kuin hän käskisi koiraa. Miko totteli, hän pystyi luottamaan siihen, ettei Unto satuttaisi häntä, ainakaan paljoa. Unto avasi laukkunsa ja otti sieltä köyden. ”Nyt liikkumatta.”, hän antoi uuden käskyn ja alkoi kietoa nuoraa Mikon käsien ympäri.
”Eikö ole aika rietasta tehdä tällaisia juttuja koulussa?”, Miko kysyi. ”Hermostuttaako sinua?”, Unto tiedusteli. Hänen äänenpainossaan oli aavistuksen verran huolehtivaisuutta ja se jo pelkästään nosti Mikon mielialaa. ”Hieman.”, Miko vastasi ja jatkoi: ”Vaikka onkin menossa tunti, eikä täällä siksi ole ketään niin silti…”.
”Odotas.”, Unto kuiskasi ja kaivoi laukustaan jotain muutakin. Se oli kannettava cd-soitin. Hän asetti kuulokkeet Mikon korviin ja käynnisti laitteen. Rauhallinen, aaltoileva musiikki tuntui virtaavan hänen sisälleen. Se kuulosti ’new age’ –tyyliseltä. Unto siis kuunteli sellaista.
Hetken kuluttua Miko alkoi tuntea kummallista rauhaa, vaikka köysi kiristyi. Aluksi epämukavan kova lattia alkoi myös muuttua siedettäväksi ja Unton ruumiinlämpö häntä vasten ihanalta. Saatuaan työnsä tehtyä Unto alkoi avata Mikon kauluspaidan nappeja.
”Aika uskaliasta. Ei mitään alla.”, Unto ihmetteli ja avasi Mikon paitaa lisää. Miko hymyili, mutta hänen silmänsä pysyivät kiinni. Pian hän tunsi rintakehällään pienen suudelman ja sitä seurasi monta muuta kuin ensimmäisten sadepisaroiden ropina. Hän tunsi olevansa rakastettu, noiden kauniiden huulien merkitsemä.
”Voitko olla imemättä niin kovaa? Minun on hieman hankala selittää, jos jätät jälkiä,” Miko pyysi ja hän todella tarkoitti sitä. Unto ei tehnyt imujälkiä koskaan hänen kaulaansa tai muihin yleisesti näkyviin paikkoihin. Merkit pysyivät vaatteiden alla piilossa, mutta liikuntatunneilla vaatteiden vaihdon yhteydessä oli oltava varovainen, ettei kukaan huomaisi niitä. Tietysti salainen tyttöystävä oli käyttökelpoinen hätävalhe, mutta tulisi ajan kanssa johtamaan ongelmiin.
Unto naurahti. ”Aloin juuri innostua. Yritän olla varovainen.”, poika vakuutteli ja hänen sormensa kulkivat Mikon nännin yli. Ne palasivat heti koskettelemaan sitä lisää. ”Tunnetko sinä tämän?”, Unto kysyi ja jatkoi silittämistä ja painelua.
”En erityisemmin.”, Miko vastasi, eikä valehdellut. Ei se tuntunut hänestä aluksi sen erikoisemmalta kuin muunkaan ihon kohdan hively. Hän ei kyennyt näkemään siinä hämäryydessä, millä ilmeellä Unto reagoi tai kuulemaan, mitä hän vastasi. Hän kuitenkin tunsi, ettei Unto antanut periksi ja jatkoi hänen rintansa alueen tutkiskelua.
Aluksi Unto nipisteli ja teki pieniä nykäisyjä, jotka hieman sattuivat aluksi. Hän puristi niin kovaa, kunnes sai Mikon äännähtämään luultavasti testatakseen tämän kipukynnyksen. ”Aih! Älä venytä niitä!”, Miko valitti, mutta se sai Unton vain nauramaan. ”Hölmö. Kyllä ne palautuvat hetken päästä takaisin normaaleiksi. Harmi kun olemme näin pimeässä. Nyt ne ovat varmasti kauniin punaiset.”.
Miko tunsi myös poskiensa punastuvan. Unto kosketteli Mikon toista nänniä huulillaan, joiden välistä pian paljasti kielensä. Hän nuoli kummankin nännipihan kosteaksi ja sitten puhalteli niihin. Samalla hän alkoi hieroa Mikon haaroja ja avasi lopulta housujen sepaluksen vetoketjun. ”Tämä ei voinut olla totta! Eiväthän he voineet tehdä tällaista koulussa.”, Miko ajatteli. Hänen jäsenensä oli silti Unton tuottaman stimuloinnin tuloksena aivan jäykkänä.
Unto otti Mikolta kuulokkeet pois. ”Miten olisi 69? Siihen olisi sopivasti tilaa ja saisit sinäkin tehdä jotain.”, Unto ehdotti ja näytti jo asettuvan paikoilleen, vaikkei Miko ollut vielä ehtinyt vastata. Miko tunsi kuitenkin haluavansa Untoa juuri sillä hetkellä, joten hän ei tehnyt vastaväitteitä. Miko rakasti Unton suuta ja huulia, ja pyrki antamaan kumppanilleen samanlaista nautintoa, mitä itse koki. Tilanteen erikoisuus sai heidät molemmat nopeasti kiimaisiksi ja he imivät toistensa nesteet ahneesti ulos.

Tavallaan Miko tunsi itsensä hyvin tyytyväiseksi heidän erikoisessa suhteessaan, mutta samalla hän myös toivoi saavansa olla välillä aktiivisemmassa roolissa ja kosketella Untoa lisää. Hän alkoi miettiä, kuinka selittäisi tämän pojalle siten, ettei tämä pelästyisi.
Jos Untolla tosiaan oli jonkinlainen trauma menneisyydestä. Mitä ihmettä hänelle oli tapahtunut? Mikon oli edettävä tämän kanssa varovaisesti ja kärsivällisesti, jos halusi päästä lopulta pintaa syvemmälle. Hänen oli annettava pojalle sekä aikaa että oma kehonsa, johon Unto teki dominoivasti tuttavuutta. Vai oliko sittenkin mahdollista, että Unto vain sattui olemaan luonteeltaan kissa, joka ei viihdy sylissä?

Piilopaikan menettäminen johti siihen, ettei pojilla ollut enää suojaa antaa toisilleen erilaisia rakkauden osoituksia koulun jälkeen. Jos toinen heistä olisi ollut tyttö, ei olisi ollut mitään outoa kävellä käsi kädessä tai jakaa muutama suudelma. He kuitenkin tekivät kirjastossa yhdessä läksyt ja joskus, kun kukaan ei ollut katsomassa, Unto saattoi silittää Mikon poskea ja hymyillä.
Tällainen yhdessä olo oli herttaista ja toimi täydellisenä vastapainona sille, millaista heidän välinen seksuaaliakti oli.
Kerran Miko piirsi tussilla Unton käteen pienen sydämen. Unto tutkiskeli sitä hetken. ”Tulipa siitä ruma.”, hän sanoi lopulta ja he molemmat nauroivat. ”Saanko piirtää sellaisen sinullekin?”, Unto kysyi ja katsoi Mikoa viattomasti suoraan silmiin. Miko lumoutui täysin ja vastasi nopeasti” Totta kai saat!” Hän ojensi pojalle kätensä aavistamatta mitään pahaa.
Unto virnisti voitonriemuisena. Hän tarttui Mikon käteen ja painoi pöydän pintaa vasten. Sitten hän otti penaalistaan jotain aivan muuta kuin kynän. Miko ei tunnistanut esinettä, mutta jotain tuttua siinä oli. Se oli kuulakärkikynän kokoinen, mutta metallinen ja molemmissa päistä sojotti teroitettu piikki. Unto pisti sillä Mikon ihoa ja poika nytkähti vetääkseen kätensä turvaan. Unto kuitenkin puristi sitä vahvemmin ja yritti pitää paikoillaan.
”Älä liiku tai kuviosta tulee yhtä epäsäännöllinen kuin sinun tekemästäsi!”, Unto uhkasi. Miko epäröi hetken, mutta yritti sitten rentoutua ja katsoa, mitä tuleman piti. Unto tosiaan alkoi piirtää hänen ihoonsa tuolla terävällä rautapiikillä. Oikeastaan sitä pystyi paremmin kutsumaan raapimiseksi.
”Nyt se on valmis.”, Unto ilmoitti hetken kuluttua ja päästi Mikon käden vapaaksi. Miko oli hieman järkyttynyt. Hän katseli ihoonsa kaiverrettua pientä sydäntä, joka punehtui nopeasti. Naarmut eivät kuitenkaan olleet niin syvät, että niistä olisi vuotanut verta. Hänen oli myönnettävä, että tämä sydän oli paljon sievempi kuin se, jonka hän oli juuri äsken piirtänyt Untolle.
”Miksi teit sen? Olisit käyttänyt kynää.”, Miko torui lopulta. Unto tuhahti hieman kuin olisi alkamassa selittää pojalle maailman yksinkertaisinta asiaa. ”Tussilla piirretty kuluu pois muutamassa päivässä, mutta tuo kestää paikallaan ainakin kuukauden. Sitä ei voi pestä pois.”, Unto kertoi.
Miko antoi pojalle sanattomasti anteeksi. Vaikka hänen teossaan oli jotain todella karmivaa, hänen tarkoituksensa oli uskomattoman söpö. Miko suukotti kädessään sykkivää sydäntä ja tämän nähdessään Unto hieman nolostui. ”Ei siitä nyt niin hyvä tullut…”, hän mutisi puoliääneen.

Miko sopi Unton kanssa, että tulisi tämän luokse kylään kolmannen kerran. Toisella kerralla ei tapahtunut mitään ihmeellistä. He viettivät sen pelaillen konsolipelejä ja kuunnellen musiikkia. Kolmas kerta tulisi olemaan myös toinen yökyläkerta. Mikoa alkoi hieman jännittää, sillä hän tiesi, että mitä tahansa saattoi tapahtua. Kuinka jännittävää.
Heidän kuvaamataidon tuntinsa oli erikoinen, sillä opettaja antoi oppilaillensa kerrankin tehtävän. Luokka sai harjoitella ihmiskasvojen piirtämistä siten, että pari piirsi toistensa kasvot. Pari oli vapaavalintainen. Miko silmäili ympärilleen, kuinka muut asettuivat vastakkain luonnollisesti ja huoletta. Hän sen sijaan herätti huomiota Unton kanssa. Pojat kääntyivät katsomaan toisiaan. Hetken kuluttua Unto nyökkäsi ja tuli istumaan Mikon viereen.
”Ketään ei näytä kiinnostavan. Rauhoitu siis.”, Unto kuiskasi. Miko hymähti tälle: ”Olen rauhallinen.”.
”Niinkö?”, Unto kysyi ja tutkiskeli hetken Mikon kasvoja. Hänen silmänsä laajenivat niin, että hän muistutti taas enemmän satuolentoa kuin ihmistä. Kuinka hän tekikin sen, ihmetytti Mikoa joka kerta. Unto lipaisi huuliaan ja palasi taas normaaliksi. ”Aletaan sitten piirtää. Katsokin, ettet tee minusta rumaa. Nämä laitetaan kuulemma esille käytävälle.”
”Mutta sinähän tiedät, etten ole kovin hyvä piirtäjä, vaikka yrittäisin parhaani.”, Miko yritti puolustella, mutta Unto ei näyttänyt hyväksyvän minkäänlaisia verukkeita. ”Jos saat huonomman numeron kuin seiskan minun asteikollani, saat tänä iltana rangaistuksen.”, Unto lisäsi ja alkoi huolettomasti piirrellä vaaleita apuviivoja 2H-lyijykynällä.

”Hmm.”, Unto mumisi pohdiskelevasti ja kävi yksilöllisesti läpi piirustukset, jotka oli teipattu riviin käytävän seinälle. Lopulta hän pysähtyi Mikon viereen ja alkoi kertoa tekemistään havainnoista: ”Kokonaisuudessaan taso on todella matala, ellei jopa surkea. Näkee, ettei aine kiinnosta. Mikä kaikkien kynätyöskentelyä vaivaa? Olette sentään käyneet kuvistunteja jo kahdeksan vuotta ja tämä on jo yhdeksäs. Lopputuloksena joukko toinen toistaan epämuodostuneempia naamoja, jotka ovat hyvin kaukana todellisuudesta, eivät edes muistuta mallejaan…”.
Unto joutui hiljenemään hetkeksi, sillä joukko oppilaita ohitti heidät. ”Lopeta jo. Sinun on hyväksyttävä, ettei kuvataide ole kaikkien juttu.”, Miko yritti rauhoitella, mutta kysäisi pian kuitenkin: ”Minkä arvosanan annat minulle tämänpäiväisestä?”. Unto käänsi katseensa poispäin ja tiuskaisi pian: ”Saat kuutosen.”. Siihen Miko oli jo hieman varautunut ja hyväksyi palautteensa ja tulevan rangaistuksensa.

Miko tuumaili, että jotenkin Unto oli järjestänyt tämänkin tilanteen. Koko rangaistus oli vain tekosyy taas sitoa hänet. Olisiko Unto voinut mennä niinkin pitkälle, että hän oli itse ehdottanut opettajalle kasvojen piirtämistä? Se kävi järkeen, sillä Unto tiesi kuvien asettamisesta käytävälle ennen, kun opettaja oli kertonut sen. Hän oli siis taas astunut Unton kyhäämään ansaan. ”Tällä menolla minusta tulee vielä vainoharhainen.”, Miko päivitteli.

Unto kiristi köyden vielä lopuksi. Tämänkertainen side oli muuten hyvin samanlainen kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa Miko oli myös kiinni sängyssä. Hän odotti, mitä Unto keksisi tänään. Näytti siltä, ettei Unto ollut vielä itsekään päättänyt, sillä hän katseli hetken ympärilleen sanomatta mitään. Sitten hän jäi tuijottamaan Mikon laukkua ja kävi sen kimppuun.
”Hei! Et saa penkoa sitä!”, Miko kielsi ja yritti riuhtoa itsensä irti, muttei onnistunut. ”Ne eivät ole sinun tavaroitasi. Lopeta!”, poika kielsi hädissään ja näki, että Unto oli löytänyt hänen luonnoslehtiönsä. ”Tämä sisältää jotain niin järkyttävää, että se piti ihan salata? Mitähän se on?”, Unto hykerteli ja vilkaisi Mikoa ilkeä virne suupielissään ennen, kun avasi sen.
Miko veti henkeään ja alkoi miettiä, kuinka selittäisi piirroksensa tuollaiselle pojalle. Unto käänteli vihkon sivuja hitaasti ja purskahti silloin tällöin nauruun. Sitten hän ilmeisesti pääsi aukeamalle, josta huulien rykelmä alkoi. Aluksi poika ei kiinnittänyt niihin kummemmin huomiota, mutta samojen kuvioiden toistuessa vain uudestaan ja uudestaan, hänen mielenkiintonsa lopulta heräsi. ”Jopas jotain.”, Unto lausahti lopulta ja jatkoi:
”Onko huulet sinulle jonkinlainen kiintopiste? Kyllä tämä jo hieman viittaa sellaiseen.”. Miko huokaisi mielessään helpotuksesta. Unto ei ollut keksinyt, että ne olivat nimenomaan hänen huulensa.
”Tekeekö se minusta sairaan?”, Miko kysyi yrittäen tekeytyä mahdollisimman viattomaksi. Unto ei vastannut, mutta lähestyi Mikoa ja katseli tätä kuin arvioiden. Hän veti huuliaan hieman suppuun ja teki niillä sitten maiskauttavan äänen. Miko hymyili sanoen: ”Ne ovat niin kauniita ja puoleensa vetäviä. Eivätkö sinustakin?”.
Unto vilkaisi vielä kerran Mikon piirroksia ja heitti luonnoskirjan laukkua kohti. ”Otetaan siitä selvää.”, hän sanoi hiljaa ja jatkoi: ”Otetaan selvää, kuinka kauniita huulet ovatkaan.”. Miko aavisti pahaa.

Miko oli kokeillut huulipunaa viimeksi alle kouluikäisenä, silloin kun tuli leikittyä kaikkea hölmöä. Nyt hän kuitenkin tunsi tuon rasvaisen aineen taas huulillaan, kun Unto levitti sitä keskittyneenä. ”Älä liiku tai menee yli!”, Unto käski ja läpsäisi Mikon reittä. ”Noin. Oikein kaunis. Hankaa huuliasi vähän yhteen, jotta se levittyy paremmin. Pitäisikö minun meikata myös silmäsi?”, poika ehdotti ja ihaili työnsä tulosta.
”Ole kiltti… Ei enempää.”, Miko pyysi ja häntä alkoi nolottaa. Unto alkoi hykerrellä ihastuksesta ja nojautui lähemmäs Mikoa. ”Pitäisin sinut muuten kauemmin tuon näköisenä, mutta en millään malta…”, Unto hihkaisi ja alkoi suudella Mikoa kiihkeästi. Puna tarttui myös hänen huuliinsa ja Unto kokeili hieman nuolla sitä, vaikkei siinä varsinaisesti ollut mitään makua. Tilanne oli jälleen omituisella tavalla eroottinen. Miko tiesi, että voisi tehdä tällaisia juttuja ainoastaan Unton kanssa. Ajatus siitä sai hänen sydämensä hakkaamaan nopeammin.
Pienen tovin jälkeen he päästivät viimein toistensa suista irti ja he molemmat hengittivät raskaasti. Myös Unto oli punastunut ja väriä oli tarttunut myös hänen huuliinsa. Se oli tietenkin levinnyt ympäriinsä äskeisen muhinoinnin seurauksena ja hän näytti ihan sottaisesti syöneeltä lapselta. Miko oli varma, ettei näyttänyt itse sen siistimmältä.
Unto etsi jostain paperia ja pyyhki Mikon suun taas puhtaaksi. ”Se oli ihan hauskaa.”, hän lopulta sai sanottua. ”Niin oli.”, Miko myönsi, vaikka ”hauskaa” ei ollut hänestä sopiva sana kuvaamaan tapahtunutta. Mitä se sitten olikin, se tuntui joka tapauksessa aika miellyttävältä. Miko nuolaisi huuliaan ja Unto näytti keksivän siitä taas jotain.
”Huulipunaa laittaessa huomasin, että huulesi ovat aika kuivat. Joskus pussatessakin ne tuntuvat siltä. Käytätkö minkäänlaista huulirasvaa?”, Unto vaati saada tietää. Miko ei ollut edes ajatellut asiaa. ”Silloin tällöin, mutta en säännöllisesti.”, hän vastasi ja jatkoi: ”Joskus hammaslääkärikäynnillä tai terveydenhoitajanvastaanotolla saan kuulla samaa.”. Unto huokaisi ja pyysi Mikoa odottamaan. Hän poistui huoneesta hetkeksi. ”Miten voisin edes paeta sidottuna? Hyvä jos saan avattua oven.”, hän tuumi itsekseen.
Pian Unto palasi pienen purkin kanssa, jonka sisältämään aineeseen hän kastoi sormensa. Hän siveli sitä ohuen kerroksen Mikon huuliin ja sulki sitten kannen. Miko luuli, että he kävisivät läpi samanlaisen hetken kuin oli käynyt huulipunan kanssa, mutta Unto jättikin hänet rauhaan. Ehkä hän ei tällä kertaa halunnut voiteen pyyhkiytyvän pois niin nopeasti.
”Minusta on ihanaa, kun sinä välität. Joka kerta.”, Miko tunnusti. ”Hmph. Perverssi.”, Unto tiuskaisi ja mutisi: ”Tämän piti olla rangaistus, mutta saat silti näistä leikeistä kiksejä. Taisin valita väärin.”. Miko päätti kerrankin heittää takaisin ja jatkoi kiusoittelua: ”Olet myös tosi söpö silloin, kun punastut.”. Unto muuttui entistä raivokkaammaksi, muttei Miko tuntenut hänessä silti mitään uhkaavaa.
”Lopeta tuollainen heti alkuunsa tai näytän, kuinka kaukana söpöstä olenkaan.”, poika uhkaili, mutta sai Mikossa aikaan ainoastaan naurunpurskahduksen. ”Siinäpä vasta uhkaus! Osaat olla välillä ihan älyttömän söpö. Juuri tuon takia rakastan sinua.”, Miko selitti sen enempää ajattelematta sanomisiaan. Untoon sillä oli kuitenkin merkillinen vaikutus. ”Sinä mitä…?”, hän sopersi ja mutisi jotain, josta Miko ei enää saanut mitään selvää, sillä poika peitti kasvonsa.
”Onko sinulla kaikki hyvin?”, Miko kysyi. Hän olisi palavasti tahtonut vain kaapata Unton syliinsä ja hyväillä tätä. Silloin tällöin Unto alkoi yhtäkkiä käyttäytyä ujosti, muttei ollut vielä koskaan saanut vastaavanlaista kohtausta. Lopulta poika sai kuitenkin taas puhetaitonsa takaisin. ”Unohdetaan se ja pelataan jotain!”, Unto ilmoitti. Miko ajtteli mielessään: ”Oikeasti? Tällaisella hetkellä? Älä nyt viitsi!”, mutta tiesi, että hänen oli käsiteltävä Untoa varovasti, eikä kiusannut tätä enempää.

Pelaaminen oli suunnilleen sitä, että Unto piteli itse ohjainta ja Miko seurasi vierestä. Hetken kuluttua hän alkoi tuntea kummallista ärsytystä. Hänen huuliaan poltti. Koska Mikon kädet olivat vielä paketissa, hän ei voinut raapia niitä vaan hankasi niitä kiivaasti yhteen ja lipoi kielellään. Pian Unto huomasi tämän kummallisen käytöksen ja kysyi tältä: ”Mikä sinun oikein on?”.
”Huuliani kirveltää.”, Miko valitti ja jatkoi: ”Se johtuu varmaan siitä aineesta. Mitä se oli? Ei tämä ole tavallista huulirasvaa.”. Unto näytti voitonriemuiselta. Hän sammutti koko konsolin painamalla virtanappia. Sitten hän nousi ja tyrkkäsi Mikon makuulle.

Miko poukkoili hieman ja potkaisi Untoa kevyesti vatsaan. Hän varoi käyttämästä liikaa voimaa, mutta Unto otti hänen vastustelevan eleensä silti vakavasti.
”Senkin… Jos jatkat samaan malliin, sidon vielä jalkasikin. Sitäkö haluat? En kyllä ihmettele yhtään, sillä selvästi tykkäät olla sidottu. Olet tälläkin hetkellä kiihottunut vai mitä?”, Unto ahdisteli ja Miko vastasi tälle kieltävästi. Ainoa asia johon hän siinä tilanteessa kykeni keskittymään, oli pistävä ja polttava kipu hänen huulillaan. Miko ei kestänyt enää ja hankasi suutaan Unton paitaa vasten. Kangas ei ollut niin karkea kuin hän olisi toivonut, mutta toi helpotuksen hetkeksi.
”Tuo tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Kiehnäät minuun kuin kissa.”, Unto kehui ja taputti Mikon päätä kuin tämä olisi eläin. Poika päätti kertoa lopulta: ”Se ei ollut huulirasvaa. Ohjeessa varoitettiin laittamasta voidetta kasvoihin. Tein niin joskus vahingossa ja alkoi heti kirveltää. Se aiheuttaa jonkinlaisen allergisen reaktion.”.
Miko järkyttyi. ”Miksi sitten laitoit sitä minulle, jos kerran tiesit vaikutuksen?” Unto ei vastannut vaan jäi tuijottamaan Mikon huulia lumoutuneena. ”Niistä tosiaan tuli aika viehättävät. Ovat turvonneet ainakin kaksi kertaa suuremmiksi.”, hän hihkaisi riemusta ja siirtyi lähemmäs tarkastelemaan muodonmuutoksen tulosta. ”Eikä.”, Miko valitti ja tunnusteli huulia kielellään. Ne olivat muuttuneet kuumiksi ja sykkiviksi.
”Älä nuole niitä jatkuvasti tuolla tavalla. Näyttää ihan hiton eroottiselta.”, Unto käski, mutta he molemmat tiesivät että oli jo liian myöhäistä. Unto kiihottui näkemästään sekä Mikolle aiheuttamastaan hankalasta olotilasta ja hänellä alkoi seistä.
Mikon ei tarvinnut pitkään miettiä, mitä oli tulossa, sillä Unto käänsi hänet empimättä kyljelleen. Poika alkoi sormeilla Mikon suuta ja työntäytyi sisään. Hän paineli Mikon kieltä ja pakotti sormensa koko ajan syvemmälle. Miko ynähti. Koska hän ei pystynyt nielemään, hänen sylkensä alkoi pian valua. Unto nauroi.
”Huulesi… Tiedätkö, miltä suusi näyttää juuri nyt? Se on kuin pillu!”, poika riemuitsi. Miko tunsi olonsa entistä vaivautuneemmaksi. Hän ei ollut odottanut Unton käyttäytyvän näin vulgaaristi ja lapsellisesti, mutta varmasti sama asia kävisi hänenkin mielessään, jos hän katsoi sillä hetkellä peiliin. Miko loi Untoon kuitenkin hieman syyttävän katseen.
Kun Unto sai naurunsa loppumaan, hän alkoi kertoa: ”Tiedätkö? Latinan kielessä sana ”labia” tarkoittaa huulia, mutta englannissa sama sana tarkoittaa häpyhuulia. Näillä on siis aina ollut tietynlainen esteettinen yhteys.”. Miko huokasi ja päätti sitten lähteä mukaan leikkiin. ”Aiotko raiskata minut?”, poika kysyi lähes viattomasti. Unto hymähti huvittuneena. ”Viimeinkin sinulla alkoi sytyttää! Aion tosiaan raiskata kauniin vaginasi!”

Miko piti huuliaan aluksi tiukasti yhdessä kuin suu olisi haava, johon tylppä esine yritti tunkeutua. Aika ajoin hän vähensi vastusta ja lopulta Unto pääsi liukumaan sisälle hänen suuhunsa. Miko teki huulillaan puristavaa liikettä rauhalliseen tahtiin ja jäljitteli lihaksia, jollaisilla kuvitteli naisen supistavan kohdunkäytäväänsä.
Unto tunsi alavatsassaan väristyksiä. ”Tuntuu tosi hyvältä.”, hän sai sanottua ja jatkoi: ”Alan nyt liikkua sisälläsi. Jos puret minua, teen sinulle seuraavaksi oikein kivoja lävistyksiä.” Mikolla ei ollut aikomustakaan purra Untoa ja nyt vielä vähemmän.
Unto ei ollut vielä koskaan käynyt niin syvällä hänen suussaan. Pojan elin liikkui sisälle ja ulos ja hän piteli Mikon päätä paikoillaan kaksin käsin. Maku ei ällöttänyt Mikoa, mutta uvulan koskettelu alkoi yskittää häntä. Unto pysähtyi hetkeksi ja silitti Mikon poskea kuiskaten: ”Kestä vielä vähän. Tulen ihan kohta.”. Kyynel pakeni Mikon kosteista silmistä ja alkoi vieriä Mikon poskea pitkin. ”Miksi olet kiltti juuri tällaisella hetkellä, kun sillä ei ole mitään merkitystä?”, Miko mietti turhautuneena ja valmistautui ottamaan vastaan Unton siemennesteen.
Unton hengitys oli muuttunut raskaaksi ja hän liikutti lantiotaan tiheämpään tahtiin. Mikoa osittain hirvitti, mitä kohta tapahtuisi, mutta samaan aikaan sekä hänen kielensä että huulensa hyväilivät Unton penistä innokkaasti. ”Anna se minulle. Tule sisääni.”, Miko olisi halunnut sanoa, mutta kykeni tässä tilanteessa välittämään viestin ainoastaan katseellaan.
Unto huohotti ja voihki, kun hänen nesteensä lopulta roiskahti Mikon sisälle. Se täytti Mikon suun takaosan, eikä poika uskaltanut hengittää, ennen kun Unto oli vetänyt siittimensä ulos.
”Niele se.”, Unto käski. Sitä Miko oli vähän pelännyt, vaikka oli arvannut tilanteen tulevat vastaan. Ei olisi ollut ollenkaan Unton tapaista ojentaa paperi ja antaa Mikon sylkeä hänen lastinsa siihen. Se olisi ollut aivan liian huomaavaista. Vai oliko tämä osa aktia. Nielemällä Untosta peräisin olevan aineen, Miko tavallaan hyväksyisi hänestä lisää ja parhaassa tapauksessa vahvistaisi heidän välistä sidettään.
Miko nielaisi ja yritti olla kuvittelematta Unton siittiöitä uimassa hänen ruokatorveaan pitkin. ”Ei voi olla totta! Sinä tosiaan teit sen.”, Unto ihmetteli. Poika oli ollut aivan varma siitä, että Miko kieltäytyisi. Miko alkoi tuntea sen vuoksi kummallista voitonriemua ja saneli herttaiseen sävyyn: ”Tästä eteenpäin vatsani alkaa hieman kasvaa, joten kohtele minua tavallista hellävaraisemmin. Toivotaan, että se kehittyy terveenä.”.
”Mikä se?” Unto tiuskaisi ja oli ihan ymmällään. Miko teeskenteli loukkaantunutta. ”Meidän yhteinen lapsemme tietysti. Et käyttänyt ehkäisyä, joten saat myös kantaa siitä koituvan vastuun. Voi olla, että yhdeksän kuukauden päästä sinusta tulee isä.”, Miko valisti tuohtuneena.
Unto näytti lopulta tajuavan vitsin. ”Ainiin. Minähän raiskasin sinun…”. Hän ei ehtinyt sanoa sitä loppuun, sillä he kumpikin alkoivat nauraa.
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Re: "Hurtcore"

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ma Joulu 22, 2014 22:53

Tässä minulta pieni joululahja niille, jotka jaksavat näitä tarinoita vielä lukea! :D
Kolme uutta lukua. Unton äiti vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta hahmolta...

4. Kieli

Unto ja Miko soittelivat toisilleen harvoin, vaikka he olivat jakaneet kännykkänumeronsa. Miko haaveili öisin, kun makasi sängyssään odotellen unta, että Unto soittaisi hänelle tai lähettäisi viestin, jossa pyytäisi soittamaan takaisin.
Hän oli kuullut monien ikäisiensä parien tekevän tällaista keskenään. Soittavan toisilleen yöpuheluita, oikeastaan se oli ennemminkin puhelinseksiä rakastamansa henkilön kanssa, ehkä jossain tapauksessa jopa roolileikkiä.

Miko muisti, kuinka oli kaverinsa kanssa soittanut kerran puhelintytölle. He olivat nähneet myöhäisillan mainoskatkolla huvittavan mainoksen, jossa mukavan näköinen nuori nainen keikutteli itseään tuolilla hymyillen leveästi ja pidellen kauniissa kädessään punaista puhelinluuria. Luurin kiemurainen lanka oli kietoutunut käärmemäisesti naisen laihan käsivarren ympärille. Hän näytti ihan erilaiselta, mitä ihmiset, joita kohtaa kaupoissa ja kaduilla ja herätti pojissa niin suuren mielenkiinnon, että he olivat kirjoittaneet numeron ylös. Miko ja hänen kaverinsa kuitenkin järkyttyivät niin paljon naisen rivoa tapaa vastata soittoon, että olivat heti lyöneet luurin korvaan. Ääni oli kuulostanut enemmän alkoholisoituneelta ja kärttyiseltä akalta kuin mainoksen viehkeältä puputytöltä.
Tästä kokemuksesta huolimatta Miko ei ollut traumatisoinut ja uskalsi edelleen haaveilla Unton
äänestä puhelimessa samalla, kun masturboisi. Hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa tästä Untolle ja oli ihan varma siitä, ettei hänen rakkauden kohteensa tekisi samalla tavalla kuin hän itse, vaikka ajatuksessa oli omalla tavallaan jotain houkuttelevaa…

”Unto.”, Miko kuiskasi ja sana aiheutti hänessä samanlaisen nautinnollisen väristyksen, kuten aina ennenkin. ”Kukaan ei tietenkään vastannut, mutta Miko kuvitteli pojan makaavan vierellään ja ojensi kätensä silittääkseen tämän poskea.
Mikon käsi upposi kuitenkin johonkin elävään ja karvaiseen, ja hän säikähti hieman. Kissa urahti ja käänsi päänsä poikaan päin niin, että sen avautuvissa silmissä välähti heijastus ikkunan takaisista katulampuista.
Miko oli kokonaan unohtanut Anselmi-kissan, joka oli illalla kömpinyt nukkumaan sängyn jalkopäähän. Myöhemmin se oli huomaamattomasti siirtynyt lähemmäs Mikoa.
Kissa ei varsinaisesti edes ollut heidän, mutta Mikon äiti laski sen sisälle, ruokki siltä ja antoi jopa nukkua sängyillä ja sohvilla. Unto päätteli eläimen lihavuudesta, että se kävi läpi kaikki lähiseudun kodit, milloin mistäkin herkkupaloja kerjäämässä. Sillä oli varmasti monta nimeä, mutta heidän perhe kutsui sitä Anselmiksi.

Miko heräsi tuttuun ääneen, joka täytti huoneen ennen, kun herätyskello alkoi soida. Oli harvinaista, että kukaan soitti hänelle näin aikaisin. Miko tiesi vaistomaisesti soittajan olevan Unto.

”Niin…”, poika vastasi edelleen puoli nukuksissa. Jos hän olisi sulkenut silmänsä, hän olisi saman tien palannut takaisin unimaailmaan. Miko joutui odottelemaan tovin ja pitämään itsensä hereillä, sillä puhelun toisessa päässä oli hetken hiljaista. ”Sain uuden maalaukseni viimein valmiiksi. Huomenta?”, Unton ääni vastasi lopulta. Miko hieman hermostui.

”Älä vain sano, että olet valvonut koko yön.”, hän mutisi ja luopui samalla ajatuksesta jatkaa omia uniaan. Unto ynisi vastaukseksi jotain epämääräistä ja sai sitten sanottua: ”Kyllä tämä tästä… Juon vain vähäsen kahvia ennen, kun lähden kouluun.”

Mikoa alkoi naurattaa. ”Aiotko mennä kouluun tuossa kunnossa? Sinä nukahdat kesken tunnin. Ainiin, tuskin kukaan huomaa eroa. Istut luokassa aina takana, katse alas luotuna, etkä melkein koskaan puhu mitään.” Poika jäi odottamaan, miten Unto reagoisi tällaiseen palautteeseen. Hän ei edes sanonut sitä ilkeyttään, kuvaili vain pojan läsnäoloa, siten kuin kuka tahansa sen saattoi mieltää. Juuri sellainen hahmo Unto oli ollut myös Mikolle, kunnes heidän tuttavuutensa syveni.

”Pilkkaat minua juuri silloin, kun en jaksa laittaa vastaan. Hyvin pelattu, mutta muista, että sellainen saattaa kostautua sinulle jatkossa.” Unto puolustautui ja Miko tunsi hänen puheessaan aavistuksen verran viettelevän sävyn. Miko saattoi vain kuvitella, mitä Unto keksisi hänen menokseen ja yleensä todellisuus ylitti haavekuvat. Miko oli huomaamattaan alkanut pitää heidän välisestä leikittelystä. Hän tiesi Unton olevat pohjimmiltaan liian ujo kertomaan, todellisista tunteistaan ja kaikenaikaa poika yritti verhota niitä toinen toistaan julmemmilla teoilla. Ensi näkemältä Unto oli soma ja heiveröinen, mutta hänen sisimpänsä liekehti.

Miko sai idean lähteä mukaan tähänkin leikkiin, jonka sääntöjä Unto ei ehkä tietäisi kokonaan. Ehkä univaje vähentäisi hänen estojaan ja hän olisi tällä kertaa helpompi saalis. ”Kuulostat tavallista seksikkäämmältä juuri nyt. Maltan tuskin odottaa, miltä näytät.”, Miko kuiskasi. Hän tiesi, että se vain ärsyttäisi Untoa lisää ja pienen painostuksen jälkeen poika löi luurin kiinni.

Miko tunsi voittaneensa tämän erän ja tyytyväinen hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Odotahan vain, tänään ansan viritän minä.”

Sää oli kirpeän kylmä ja koulumatka sai viimeistään virkoamaan. Miko alkoi etsiskellä Untoa katseellaan ja löysi hänet tuupertuneena pieneen eteistilaan, jonka tuuletin puhalsi lämmintä ilmaa ja teki väsyneeksi. Unto oli ilmeisesti jo vaipunut pieneen uneen, sillä hän ei huomannut Mikoa. Poika ei olisi halunnut herättää nukkuvaa ystäväänsä, sillä tämä näytti pieneksi kääriytyneenä poikkeuksellisen söpöltä.
Unto värähti hieman, kun Miko laski kätensä hellästi tämän hartialle, muttei ollut vieläkään huomaavinaan seuralaistaan. Miko tähyili nopeasti ympärilleen. Kukaan ei ollut katsomassa. Hän sujautti kätensä nopeasti käpertyneen möykyn sisään ja kouraisi Unton vatsasta.
Teolla oli nopea vaikutus. Unto huudahti yllätyksestä ja yritti sitten sätkiä itsensä vapaaksi. ”Mitä sinä teet, hullu?! Päästä irti!”, olivat hänen ensimmäiset sanansa. Aluksi hän vaikutti ärtyneeltä, mutta pian alkoi nauraa.
Pojat kävivät keskenään pikaisen leikkitappelun, vetivät toisiaan vaatteista ja mäiskivät. Mikolle se oli lähinnä kevyttä hupia, mutta Unto hengästyi nopeasti. Lopulta poika jäi lepäämään nojaten Mikoa vasten ja huohotti. Nyt Miko sai tilaisuuden tarkastella hänen kasvojaan lähempää. Unto oli puhunut totta kertoessaan, että oli ahertanut koko yön. Hänen silmänsä tuskin pysyivät auki ja niiden ympärillä oli tavallista tummemmat renkaat. Huulet raottuivat huolettomasti auki pojan haukkoessa henkeään. Eikö Unto vieläkään ymmärtänyt niiden seksuaalista arvoa? Unto nuolaisi huuliaan viattomasti.
Miko kietoi kätensä vaistomaisesti Unton ympärille. Pian hän tunsi pitelevänsä poikaa ja jos olisi hellittänyt otteensa, Unto olisi varmasti kaatunut lattialle.

”Oletpa sinä tosiaan väsyksissä!”, Miko huomautti ja jatkoi: ”Et pysty keskittymään tunneilla yhtään mihinkään tässä kunnossa. Hyvä jos kykenet kävelemään luokkaan. Miksi ihmeessä sinä tulit kouluun?”
”Älä kysy.”, Unto tuhahti ja hautasi kasvonsa Mikon rintaan. ”Vie minut johonkin piiloon.”, poika käski. Miko huokasi, muttei tehnyt vastaväitteitä. ”Hienoa, aloitamme taas päivän lintsaamalla.”

Miko siirtyi Unton kanssa vaivihkaa portaiden alle, jossa he olivat viettäneet aikaa jo muutaman kerran. Piilopaikka ei ollut kovin kaksinen ja heidät voitaisiin löytää koska tahansa. Se vältti kuitenkin hätätilanteissa. Miko oli alkanut käydä läpi vaihtoehtoja, jotka sopisivat uudeksi kohtaamispaikaksi. Rakennuksesta löytyi sekä kellari, että ullakko. Niihin oppilaat eivät menneet melkein koskaan, vaikka ovet eivät olleetkaan lukossa. Jospa heidän pitäisi tarkastaa kumpikin tila ja valita niistä.
Unto asettui makaamaan pahvilevyjen päälle, jotka he olivat asettaneet lattialle. Kun avasi hyödyttömät pahvilaatikot, sai heti hieman enemmän tilaa, eikä tarvinnut istua kylmällä lattialla. Unto viittoi Mikoa asettumaan vierelleen.
”Mutta ei minua nukuta.”, Miko ilmoitti, mutta Unto ei vastannut tälle mitään. Poika risti kätensä rinnalleen, sulki silmänsä ja veti suunsa hieman suppuun, kuin uinuva prinsessa.
Miko lipaisi Unton huulia ensin kevyesti, mutta alkoi sitten kuljettaa kielenkärkeään edestakaisin niitä pitkin. ”Tuo kutittaa.”, Unto oli sanomassa, mutta Mikon kieli sukelsi hänen suuhunsa. Syvälle. Samalla Miko alkoi kosketella Unton kehoa. Hänen uteliaat kätensä kävivät läpi pojan vatsan ja rintakehän paikka paikoin.
Miko tunsi, kuinka Unto alkoi purra hänen kieltään kokoajan vain lujemmin. Kun hänen peukalonsa kulkivat pyörittävin liikkein pojan kiihottuneiden nännien yli, hän suorastaan joutui pienten, terävien hampaiden tuskalliseen puristukseen. Sitä kesti useita sekunteja, eikä Miko voinut muuta kuin odottaa alistuneena, milloin Unto päästäisi irti.

Viimein purenta hellitti ja Miko pääsi vapaaksi. Hän liikutteli kieltä suussaan, kunnes siihen alkoi palata taas tunto. Unto raotti silmiään, muttei edelleenkään sanonut mitään. Hän jäi odottamaan, mitä Miko tekisi seuraavaksi. Kello soi ja ensimmäisen oppitunnin olisi pitänyt alkaa. Unto katsoi Mikoa kysyvästi.
Miko vastasi heti: ”Jään tänne sinun kanssasi.”
Unton silmät laajenivat suuremmiksi ja Miko oli näkevinään niissä vilauksen onnellisuutta. Väsynyt poika ei edelleenkään jaksanut puhua, mutta Miko tiesi, mitä huulten maiskauttava ääni tarkoitti. Aluksi Miko ajatteli, että Unto oli vain antanut hänellä merkin, että antautuisi uuteen suudelmaan, mutta erehtyi hieman. Tällä kertaa Unto oli itsekin mukana.
”Tällä kertaa hän haluaa rakastella.”, Miko ajatteli. Unto kohteli häntä paljon hellemmin ja pehmeämmin kuin yleensä. Jopa hänen kätensä hivelivät Mikoa ilman sitä aggressiivista kiihkoa, jota hän yleensä sai niiden kautta tuntea. Ei ainuttakaan raapaisua? Johtuuko tämä pelkästään univajeesta?

Miko uskalsi työntää kätensä uudelleen pojan paidan alle. Hän piti sitä hetken paikallaan, mutta kuitenkin Unton ihoa vasten. Unto punnitsi tilannetta pienen hetkin, mutta levitti lopulta kätensä sivuilleen kuin antaen Mikolle luvan koskettaa lisää.
Miko alkoi kosketella Unton ihoa huulillaan ja tahallaan kutitti poikaa. Väristys kulki Unton koko kehon läpi joka kerta, kun Miko löysi hänen heikonkohtansa. Jo pienen tutkiskelun jälkeen Mikolle alkoi hahmottua, kuinka herkkä poika olikaan koskettelulle. ”Tämänkö halusit salata? Vai tämän?” Miko kysyi kiusoittelevasti ja työnsi kielensä pojan napaan, niin syvälle, kuin se meni.
”Ah! Voi, lopeta!”, Unto valitti. Hän ei saanut ahdistelijaansa lopettamaan, sillä Miko painoi hänen kummatkin kätensä lattiaa vasten. Miko jatkoi pienen kuopan tökkimistä kuin olisi yrittänyt tunkea koko kielensä sen sisälle.
”Ei enää… Tuo tuntuu tosi oudolta.”, Unto sai sanottua ja sitten hän päästi pitkän voihkaisun, jota heti sen jälkeen alkoi hävetä. Miko oli tästä aivan innoissaan ja halusi nähdä lisää Unton haavoittuvaista ja herkkää puolta. Hän olisi halunnut kiusata Untoa lisää, mutta sai pojan laukeamaan heti, kun painoi kätensä tämän sepalukselle. Miko hämmästyi. Oliko Unto ollut jo jonkin aikaa niin kiihottunut, että pieni kosketus riitti lopulliseen huipentumiseen?
Unto nytkähteli hetken ja hän peitti kasvonsa. Sitten se meni ohi. Poika käännähti kyljelleen ja Miko antoi tälle enemmän tilaa hengittää.

”Anteeksi. Jos olisin tiennyt, olisin edennyt varovaisemmin.”, Miko sai sanottua hieman hämillään. Unto vilkaisi häntä kiusaantuneena. ”Älä koskaan enää pyydä tällaista anteeksi. En siedä sitä. Minun on päästävä nyt vessaan,” Unto ilmoitti ja Miko auttoi hänet ylös.

Unto peseytyi verkkaisesti, mutta sai siistittyä itsensä ennen, kun tunti loppui. Miko odotti häntä käytävällä ja ehdotti, että he lähtisivät hänen luokseen. Mikon äiti tulisi vasta myöhään kotiin. ”Aika erikoinen ehdotus sinulta. Karkaisimme koulusta?”, Unto kysyi, muttei aidosti ihmetellen. Hän oli liian väsynyt sellaiseen.
”Pakkohan sinut on saada nukkumaan.”, Miko vastasi vilpittömästä. Kaikki taka-ajatukset karisivat hänen mielestään, kun hän alkoi aidosti huolestua Unton voinnista.
Unto hymähti ja tokaisi: ”Kanna minut.”
Miko ei ollut uskoa kuulemaansa. Sitten Unto huojahti ja olisi tuupertunut lattialle, ellei Miko olisi napannut hänestä kiinni.

”Nyt se siis alkoi. Jalkani eivät enää kanna. En juonut aamulla kahvia vaan nielaisin seroquel-tabletin. Lääke tekee minut hyvin väsyneeksi ja käytän sitä aikoina, jolloin minulla on vaikeuksia saada unta. Halusin testata, miten kauan jaksan ja milloin se alkaa tilanteessani vaikuttaa. Tässä on rajani.”, Unto kertoi ja Miko oli edelleen ymmällään. Eihän tuossa ollut mitään järkeä. Hän yritti nostaa Unton ja onnistuikin.
Pienen matkan hän pystyisi kantamaan poikaa ja kummankin koululaukkuja kevyesti, mutta koko matka kotiin tuntui jo ajatuksena hirvittävältä riesalta. Mielikuva Untosta nukkumassa hänen sängyssään kuitenkin kannusti häntä jatkamaan. Voisi hyvinkin olla, että lääkkeen vaikutuksen alaisena Unto heräisi vasta iltapäivällä, vaikka Miko tekisi tälle mitä…
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Re: "Hurtcore"

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ma Joulu 22, 2014 22:53

5. Hampaat

Miko heräsi kummalliseen tunteeseen. Jokin lämmin ja märkä ympäröi hänen korvansa ja hieman karhea kieli pyyhkäisi sitä. Sitten hän tunsi hellän näykkäyksen. Miko vetäytyi kauemmas sillä hän oli ajatellut heti kissaa. Sänky oli lämpimämpi kuin tavallisesti. Poika olisi vain halunnut vajota takaisin unimaailmaansa. Sitten kieli kulki ylös hänen niskaansa pitkin ja hampaat nykäisivät hiuksia. Miko hätkähti. Tämä ei ollut kissa.
”Minulla on nälkä,” Unto mutisi.
Miko ei ollut uskoa tilannetta todeksi. He olivat selvästi hänen huoneessaan, hänen sängyssään. Hän makasi siinä Unton kanssa. Miko oli kantanut Unton siihen itse aamupäivällä ja asetellut nukkumaan. Pojan raahaaminen kotiin asti oli kuitenkin ollut sen verran uuvuttavaa, että hän oli melko pian sen jälkeen itsekin nukahtanut.

Kun Miko yritti kääntyä Untoon päin, hän huomasi kauhukseen, ettei pystynyt liikkumaan. Tällä kertaa hänen käsivarsiaan ei kiertänyt köysi vaan ilmeisesti riekale kangasta. Se oli köyttä paljon hellävaraisempi, eikä Miko ollut siksi tuntenut sitä aiemmin.
”Missä välissä?!”, Miko sähähti.
”Ihan äskettäin.”, Unto vastasi ja jatkoi: ”Minä vain satuin heräämään ennen sinua. Minulla oli myös laukussani jotain hyödyllistä juuri sinua varten. Voitko kuvitella sitä riemua, jonka koin herättyäni? Vieressäni nukkuu söpö poika! Kuin tarjottimella!”
Miko oli hetken hiljaa ja sai lopulta sanottua: ”Olet ihan sekaisin. Mitä aiot tehdä minulle tällä kertaa?”

Unto käänsi Mikon selälleen ja heidän katseensa kohtasivat. ”Sait leikitellä minulla silloin aamulla ihan miten halusit, mutta ehditkö itse tuntea mitään? Kiihdytit minut kylmästi loppuun asti. Taidan tehdä sinulle vastavuoroisesti samoin, mutta tästä ei tule helppoa. Syön sinut pala palalta.”, Unto kuiskasi ja hänen kasvoillensa levisi aluksi hyvin suloinen hymy, joka sai kuitenkin uuden merkityksen kieron naurun värittämänä.
Miko sulki uudelleen silmänsä, sillä hän ei halunnut nähdä tuota häiritsevää hymyä. Miko yritti ajatella muuta ja hengitti syvään. Kun hänen rintakehänsä nousi ja laski, Unto painoi sen päälle kätensä ja kuljetti hitaasti alaspäin. Sitten pojan sormet koukistuivat kuin olisivat tahtoneet kietoutua Mikon sydämen ympärille ja puristaa sitä. Unto laski toisenkin kätensä samaan kohtaan ja painoi rintalastaa.

”Peine forte”, poika kuiskasi.

”Mitä?” Miko ehti kysyä, mutta hänen äänensä tukahtui nopeasti, sillä ilma pakeni hänen keuhkoistaan. Miko yritti vaivalloisesti vetää sisuksiinsa uutta happea, mutta hengittäminen kävi koko ajan vain hankalammaksi. Miko ei tiennyt olisiko hänen pitänyt taistella vastaan vai odottaa, mitä Untolla oli mielessään.
Unto katseli Mikoa hetken tarkkaavaisesti ja sitten vähensi painolastia. ”Joskus öisin olen hereillä, mutten pysty liikkumaan. Silmäni ovat auki ja näen kuten hereillä ollessani, mutta ruumiini on syvässä unessa. Hengittäminen on raskasta, sillä tuntuu kuin jokin istuisi rintani päällä. Jokin piru. Alan nähdä ympärilläni hirveitä painajaisia ja kuulen myös hyvin todellisia ääniä. Jos onnistun heräämään siitä tilasta, nukun lopun yötä kyljelläni ja kerällä kuin sikiö.”

”Tarkoitatko unihalvausta? Olet siis kokenut sellaisen?”, Miko ihmetteli. Hän oli kuullut tällaisesta ilmiöstä ja miettinyt, miltä sellainen mahtoi tuntua. Ajatus oli samaan aikaan sekä kiehtova, että pelottava. Vähän niin kuin Unto itsekin, Miko hymähti.
”Muutaman kerran vuodessa...”, Unto vastasi ja jatkoi: ”Sen pitäisi olla harvinaista, mutta joudun kokemaan sen uudelleen ja uudelleen. En ole puhunut siitä vielä kellekään.

Miko tunsi pienen ilon väreen. Unto uskoutui hänelle ja jakoi tämän salaisuuden vain hänen kanssaan. Poika yritti pitää vakavan ilmeensä, jottei Unto vain luulisi, että hänen tuntemaansa pelkoa vähäteltäisiin. Miko ei kuitenkaan voinut sille mitään, että hänen katseensa viesti rauhaa ja onnellisuutta, vaikka hän olikin varsin uhkaavassa tilanteessa.

”Mitä ajattelet juuri nyt?” Unto kysyi ja antoi päänsä pudota Mikon rintakehälle kuin kuunnellakseen kumppaninsa sydäntä. Sitten poika kurkotti kaulaansa ja napsautti huulillaan Mikon leukaa. Hänen painonsa oli nyt jakautunut useampaan kohtaan Mikon kehoa eikä hän tuntunut enää niin raskaalta tai vaikeuttanut hengittämistä.

”Haluaisin koskettaa sinua.”, Miko vastasi. Hän tiesi kuulostavansa yksinkertaiselta, mutta oli ainakin rehellinen. Unto ei kuitenkaan nauranut tai paheksunut vastausta vaan näytti ottavan sen harkitsevasti vastaan. Pojan kepeä ruumis kierähti hänen päällään ja ojensi kätensä silittääkseen Mikon hiuksia.
”Mitä tekisit minulle?”, hän kuiskasi ja käännähti takaisin. Heidän vatsansa olivat taas vastakkain. Miko vilkaisi pikaisesti pojan ilmettä. Tämä näytti oikeasti odottavan häneltä jonkinlaista vastausta. Miko oli oppinut, että hänen olisi meneteltävä varovaisesti Unton kanssa. Jos hän tällaisissa tilanteissa sanoisi tai tekisi jotain väärin, hän joutuisi Unton asettamaan ansaan. Se tarkoitti sitä, että Untolla olisi syy rangaista häntä.
Menetelmä oli aluksi tuntunut Mikosta ihan naurettavalta ja järjettömän epäreilulta. Eihän hän itsekään asetellut tuolle heiveröiselle, mutta manipuloivalle viettelijälle minkäänlaisia ansoja. Miko ajatteli, että ehkä hänen sittenkin pitäisi joskus. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän saisi mittansa täyteen.

”Ensiksi varmaan silittäisin hiuksiasi.”, Miko sai sanottua.

”Tylsää.”, Unto huokaisi, mutta Miko hymyili, sillä hän ajatteli mielessään, että oikeasti hän kiskaisisi niistä niin rajusti, että Unto voihkaisi.

”Sitten ehkä hieman hyväilisin sinua.” Miko jatkoi.

Unto katsoi häntä kysyvästi, muttei sanonut mitään. Hän kohottautui istumaan ja paino siirtyi Mikon lantiolle. Miko fantasioi mielessään, kuinka koskettelisi Unton herkkää ihoa siltä täältä, imisi ja vuoroin purisi sitä, ja vastustelusta huolimatta pakottaisi pojan kehon melkein orgasmiin.
Miko tunsi kiihottuvansa ja pian Untokin huomaisi sen.

”Sen jälkeen alkaisin suudella sinua hellästi.” Miko kertoi.

Unto oli alkanut hangata alakroppaansa Mikoa vasten. Hän oli huomannut allansa jotain kovaa. Siitä ei ollut enää epäilystäkään. Miko oli kuvitellut mielessään, kuinka purisi Unton huulia ja kieltä samalla tavalla kuin Unto teki usein hänelle. Hän tukahduttaisi pojan parkaisut ja voihkaisut kiusaamalla tämän suuta omallaan.
”Umhh.”, Unto äännähti ja ihmetteli: ”Miten minusta tuntuu, ettet kerro nyt ihan kaikkea?” Hän liikkui Mikon latteilla edestakaisessa liikkeessä kuin ratsastaisi. Näky olisi huvittanut Mikoa, ellei toiminnalla olisi ollut myös stimuloiva vaikutus. Mikosta alkoi tuntua tukalalta.

”Voitko lopettaa? Olet taas ihan villi.”, Miko tokaisi. Hän olisi voinut yrittää ravistaa Unton pois päältään, mutta poika olisi kokenut sen torjuvaksi eleeksi. Unto alkoi nauraa, mutta lopetti kuitenkin leikkinsä. ”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ratsastat minulla yhdellä toisella tavalla… Aih!”, Miko oli sanomassa, mutta sitten Unto läpsäisi häntä arkaan paikkaan. Sattui jopa housujen kankaan läpi. Unto ei tykännyt sellaisesta huumorista ja Miko odotti jännittyneenä, miten poika osoittaisi sen hänelle.
Vastoin odotuksia Unto kurottautui Mikon ylle ja alkoi kiskoa hetki sitten sitomaansa kangasriekaletta hampaillaan. ”Oletpa sinä rohkea tänään”, Miko ajatteli. Kangas ratkeili Unton terävissä hampaissa ja sitä riuhtoessaan poika muistutti hieman koiraa. Muutama syljestä märkä langanpätkä putoili Mikon kasvoille.
Kun sidos alkoi löystyä, Miko kiskaisi käsiään ja hän pääsi vapaaksi. Unto pudottautui istualleen hänen viereensä. Poika piti edelleen repimäänsä kangasta paljastetuissa hampaissaan. Hänen musta tukkansa oli sekaisin, silmät eivät olleet kohdistuneet erityisesti mihinkään ja hän hengitti raskaasti. Miko kavahti näkyään hetkeksi, sillä juuri sillä hetkellä hänen rakastamansa henkilö näytti täysin järkensä menettäneeltä.

Miko tiesi, että ilman varovaista, harkittua ja hellää lähestymistä, koira varmasti purisi häntä.

Mitä hän olikaan luvannut tehdä? Ai niin! Ensimmäiseksi hän silittäisi pojan hiuksia. Miko ojensi hitaasti tyhjän, avatun kämmenensä olennon kasvojen eteen. Koska mitään ei tapahtunut, hän kuljetti kätensä pään vasemmalle puolelle ja alkoi silittää varovasti. Ensimmäinen kosketus aiheutti pienen nytkähdyksen, mutta muuten tilanne ei muuttunut. Miko siirsi kätensä varovasti päälaelle ja jatkoi silittämistä.
Lopulta Unto painoi päänsä alas ja Miko uskalsi kosketella tätä molemmilla käsillä. Miko ei nähnyt Unton kasvoja, mutta hänen hengityksensä kuulosti jo rauhallisemmalta kuin äsken. Miten näin tavallisesta asiasta saakin tehtyä jotain näin jännittävää? Miko oli ehdottanut jotain tylsää, mutta Unto oli vienyt ideaa pidemmälle ja tuloksena oli näinkin kiehtova leikki.

”Kiltti poika.”, Miko kehui ja hänen kätensä teki samanlaista liikettä kuin koiraa silittäessä. Unto pudotti kankaan suustaan ja nosti katseensa Mikon käteen. Unto nuolaisi pojan sormia ja Miko sai tilaisuuden hivellä hellittynsä poskea, otsaa ja kaulaa. Hyväily oli seuraavana vuorossa.
Miko kosketti varovasti Unton toista hartiaa. Hän tunnusteli pojan ihoa ja lihaksia sen alla. Miko huomasi jotain erikoista. Hartiat tuntuivat jäykiltä. Miko siirtyi Unton selän taakse. Hän kietoi käsivartensa pojan ympärille ja painoi huulensa tämän niskaan. Miko tunsi, kuinka Unton keho värisi kauttaaltaan. Hän jännitti aivan liikaa. Näinkö paljon koskettelu pelotti häntä? ”Minun pitää rentouttaa sinut jotenkin.”, Miko ajatteli.

Kätesi, ranteesi, tuntuvat raskailta.
Hieron hartiasi lämpimiksi, hellästi,
eikä sinuun satu.
Sormeni uppoavat selkääsi, lapaluittesi alle.
Voin laskea selkärankasi jokaisen nikaman,
kun käteni seuraa sitä
alas
alas
alas
alas.

Kosketus oli ilmeisesti ylittänyt jonkinlaisen rajan ja Unto käännähti nopeasti Mikoa kohti. Hän irvisti ja suusta valui kuolaa. Miko tulkitsi, että koira murisi ja valmistautui iskemään häneen hampaansa. Miko päätti kuitenkin ottaa riskin ja kaapata tuon vaarallisen petoeläimen suun.
Kun Unto oli puremassa häntä, Miko nappasi kiinni tämän alaleuasta. Jo ensimmäinen puraisu sattui, mutta Miko ei vetänyt sormiaan pois, kun oli kerran saanut ne terävien hampaiden väliin.
Hän työnsi pojan makaamaan omalla painollaan. Unto hätääntyi ja tämän avatessa suutaan, Miko työnsi kätensä syvemmälle, ihan kuin hän olisi yrittänyt saada koko nyrkkinsä sopimaan sisälle. Unto yritti saada itsensä ravistelemalla vapaaksi, mutta Miko esti sen toisella kädellään.

”Minä sain sinut. Luovuttaisit jo. Tämä on meille molemmille hieman tuskallista.”, Miko yritti suostutella. Unto ynisi vastahakoisesti ja jatkoi puremista. Miko irvisti kivulle, mutta päätti olla kärsivällinen.
”Suutelisin sinua mieluummin, kuten lupasin aiemmin. Otan käteni pois heti kun lopetat puremisen. Luulet varmaan, että aion satuttaa sinua, mutta en halua tehdä sinulle mitään pahaa. Ole kiltti, anna minulle mahdollisuus rakastaa sinua. Jos sinuun todella sattuu niin paljon, että pelkäät kuolevasi, kerro minulle.”, Miko kuiskaili ja katsoi Untoa koko ajan silmiin, jotka olivat niin kosteat, että alkaisivat vuotaa pian.
Miko painoi pienen pusun Unton poskelle ja silitteli kaulaa ja solisluita. Hetken kuluttua Unto rauhoittui ja hänen kätensä putosivat sivuille kuin hän olisi menettänyt tajunsa. Hänen silmänsä olivat puoliksi auki ja purenta loppui.

Miko uskalsi viimein vetää kätensä ulos. Hän ei kuitenkaan antanut Untolle tilaisuutta sulkea suutaan vaan täytti sen saman tien kielellään. Kita oli syljestä ylitsevuotavan märkä, sillä Untolla ei ollut mahdollisuutta niellä sitä kaikkea. Miko pelkäsi hetken ajan, että Unto purisi hänen kielensä, mutta muutaman kevyen näykkäyksen jälkeen poika alkoi vastata suudelmiin.
He molemmat tunsivat kiihottuvansa ja olivat jo hetken ajan hanganneet toisiaan vasten. Unto alkoi laskea housujaan ja Miko teki samoin. He tunsivat, kun heidän jähmettyneet elimensä osuivat yhteen, mutta eivät lopettaneet suutelemista. Unto pyydysti kummankin kämmeniensä väliin ja alkoi silittää niitä edestakaisella liikkeellä. Hetken päästä hän tiukensi otettaan lisätäkseen vaikutusta.
Pojat alkoivat hengittää kiihkeämmin. Miko oli odottanut Unton käyttäytyvän tällaisessa tilassa passiivisemmin, koska poika hänen kokemansa mukaan inhosi päälle käyntiä. Unton kädet alkoivat kuitenkin tuntua tosi hyviltä, eikä Mikoa enää haitannut vaikka hän tulisi sillä tavalla. Miko laski varovasti toisen kätensä ja alkoi hyväillä Unton alavatsaa.
”Umh! Ha- Ahh!”, karkasi Unton suusta. Miko hämmästyi spontaania mutta viehättävää ääntä. Unto näykkäisi kostoksi Mikon huulta. Puraisu ei kuitenkaan sattunut juuri yhtään ja Miko nuolaisi vastaukseksi Unton hammasriviä.
Sitten liike nopeutui ja puristus tiukentui. Hetki tuntui kummalliselta, usvaiselta, kuumalta ja märältä. Kumpikaan ei kyennyt enää ajattelemaan. He tunsivat vain toistensa läheisyyden ja voimistuvan nautinnon. Sitten he saavuttivat huipentumisen melkein samaan aikaan. Molemmat tunsivat kehossaan väristyksiä ja sen jälkeen hieman huimaavaa heikotusta.

Hetken hengähdettyään Unto alkoi pyyhkiä tahmaisia käsiään Mikon paitaan. Miko ei jaksanut välittää ja nuolaisi Unton suupielestä valuneen kuolan. Hän alkoi tunnustella toisella kädellään pojan rintakehää, jota hän ei yleensä saanut koskea. Unto oli itse varsin innokas kähmimään Mikoa samalla tavalla siitä paikasta, muttei ollut kertonut, miltä sellainen hänestä tuntui.
Unto ei ollut kovin lihaisa, mutta hänen ihonsa oli miellyttävän pehmeä. Rinta ei tuntunut kummemmalta kuin lapsen. Miko tunsi uteliaisuutta ja halusi tarkastella kohdettaan lähemmin, mutta jo silloin kun hän sai ujutettua kätensä paidan alle, Unto työnsi Mikon irti itsestään.
Tavallista paljon märemmän suukottelusession tuloksena heidän välilleen muodostui vana sylkeä. Se yhdisti heidät edelleen pienen hetken, kunnes Unto huitaisi sen hieman häpeissään poikki. Poika haukkoi henkeään, hänen kasvoilleen oli levinnyt punastus, mutta hän uskalsi kuitenkin katsoa Mikoa suoraan silmiin.
”Voinko riisua paitasi. Sinulla on tosi kuuma vai mitä?”, Miko sai sanottua. Miko piti edelleen käsiään Unton paidan alla ja iho oli muuttunut kosteaksi ja nihkeäksi.
”Etkö tehnyt jo kaiken, mitä luvattiin alussa?”, Unto esitti vastakysymyksen. Hän ei tosiaan antautunut helposti. Miko tuumaili asiaa hetken. Menettäisikö hän Unton luottamuksen jos tekisikin jotain spontaanisesti? Alkaisiko Unto menetellä hänen kanssaan entistä varovaisemmin? Eihän siitä tulisi yhtään mitään.
”Pelottaako sinua?”, Miko kysyi.
”Ei…”, Unto oli vastaamassa, mutta siinä samassa Miko vetäisi paidan tämän pään yli, ettei poika ehtinyt ollenkaan reagoida. Sitten Unto alkoi riehua ja potkia. Hän ei ollut enää tavallinen ihmispoika vaan samanlainen demoni, jollaisesta Miko näki joskus unia. Tilanne oli hänelle tuttu, sillä hän oli pyydystänyt vastaavanlaisia demoneja monta kertaa, maannut niiden kanssa ja lopulta täyttänyt niiden uumat omalla nesteellään.

Hyvä, hyvä. Taistele vastaan ja väsytä itsesi.
Sinä et pääse pakoon. En päästä sinua.
Olet hyönteinen hämähäkinverkossa,
sadepisaroiden kastelema,
raskassiipinen perhonen.

Hetken kuluttua Unto lopetti säälittävän räpiköintinsä. Hän sai pian Mikolta huomionosoituksena pienen suukon kylkiluidensa väliin. Miko lipaisi huuliaan ja laski päänsä samaan kohtaan. Hän lipaisi kielellään pitkän nuolaisun, joka ylettyi Unton kurkkuun pysähtyen pieneen aataminomenaan. Miko näki mielessään, kuinka Unton rintakehä aukeaisi kaulaan asti, jos kieli olisikin ollut veitsi.

”Mitä nyt? Kehoni on sinusta vähäteltävä ja alikehittynyt? Tiedät, etten pärjää sinua vastaan fyysisesti, joten voisit epäreilusti vain ottaa, mitä haluat.”, Unto vaikersi ja käänsi katseensa pois. Miko palasi takaisin todellisuuteen. Päinvastoin. Hän oli aivan lumoutunut. Unton vartalo oli erilainen kuin hänen omansa, mutta ei hän sitä mitenkään vähätellyt.
Miko ravisti päätään. ”Hyvä on. Kuuntelen sinua.”, hän kuiskasi ja nosti Unton istumaan. Poika oli niin hämmentynyt, että Mikon oli jatkettava: ”Kertoisitko minulle, mitä sinä haluat? Mitä saan tehdä ja mitä en? Etkö ole sittenkään vielä valmis tähän vai tuntuuko sinusta vain pahalta? Olen poikaystäväsi vai mitä?”
Viimeisestä kysymyksestä Miko meni itsekin hieman hämilleen. Hän oli luullut sen olevan päivän selvää, mutta yhtäkkiä ei ollut siitä enää ollenkaan varma. Hän oli itse valmis ihan milloin vain kertomaan Untolle, että rakastaisi tätä, muttei ollut koskaan kuullut Unton sanovan hänelle vastaavaa. Miko oli valmis tekemään uhrauksia ja joustamaan, mutta Unto ei suostunut kanssakäyntiin, joka tyydyttäisi molemmat.

Unto mietti hetken sanojaan ja aloitti sitten: ”Minulla ei ole ollut koskaan poikaystävää. En itse asiassa edes tiedä, mitä teen. Olen ehkä tähän asti vain käyttänyt sinua toteuttaakseni kierot, pikku fantasiani.” Unto purskahti nauruun. Miko pysyi kuitenkin hiljaa ja odotti, että Unto jatkaisi.
Pian poika pystyi taas puhumaan. ”Sinä haluat kuitenkin jotain vakavampaa. Haluat rakastaa… ja… rakastella kanssani? Minua pelottaa sellainen. Haluan leikitellä kanssasi. Pidän sinusta ja kanssasi tuntuu hyvältä, mutta pelkään, etten opi rakastamaan sinua.”
Miko pysyi edelleen hiljaa. Hän ei tiennyt, mitä sanoisi. Vaikka Unton sanat hieman järkyttivätkin, hän oli jokseenkin iloinen, että sai pojan viimein puhumaan, miltä hänestä tuntui.
”Mitä itse haluat? Ajattelet nyt varmaan, että olen kylmä ja ilkeä?”, Unto tivasi. Miko päätti jättää vastaamatta. Hän kääntyi katsomaan poikaa harmistuneena.

Unto oli aluksi näyttänyt kiihtyneeltä, mutta hänen ilmeensä muuttui melko nopeasti. Hän näytti murheelliselta ja alkoi selvästi katua sanomisiaan. Kumpikaan ei pystynyt hetkeen puhumaan ja lopulta kyyneleet kostuttivat molempien silmät. He pelkäsivät menettävänsä toisensa. Miko tiesi, että he elivät vaihetta, jossa oli yleistä, että suhteita meni poikki ja uusia alkoi tuon tuosta. Silti Unton ja hänen välinen suhde oli jotain, mitä hän halusi varjella eniten tähän asti. Heidän yhteinen salaisuutensa. Se ei saanut näin vain katketa ja lakata olemasta.
”Anteeksi. Anna anteeksi.”, Unto sopersi ja alkoi vapista. Miko veti hänet syliinsä ja silitti pojan hiuksia. ”Edetään ihan rauhallisesti.”, hän kuiskasi ja jatkoi: ”Meidän ei tarvitse tehdä sellaista, mistä et pidä. Olen iloinen pelkästään siitä, että saan olla kanssasi.”
”Etkä! Sinä inhoat sitä, millainen oikeasti olen.”, Unto väitti vastaan. Miko häkeltyi. ”Täh? Olenko koskaan sanonut noin? Rakastan sinua.”, Miko varmisti.
Unto painoi kasvonsa Mikon rintakehää vasten. ”Älä rakasta minua.”, poika mutisi, mutta samalla Miko tunsi, kuinka Unto halasi häntä nyt tiukemmin.
”Voi, sinua. Sellaista en voi luvata.”, Miko ajatteli ja päätti pysyä paikoillaan, kunnes Unto rauhoittuisi.
”Kuule, minulla on edelleen nälkä.”
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Re: "Hurtcore"

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ma Joulu 22, 2014 22:54

6. Silmät

Muutama viikko vierähti kylmissä tunnelmissa eikä muutos johtunut pelkästään säästä. Miko tunsi näkymättömän seinän hänen ja Unton välissä. Hän oli rakastunut poikaan, joka ei ehkä tulisi koskaan rakastamaan häntä takaisin.
He olivat tapailleet jo muutaman kuukauden, mutta he eivät olleet vieläkään varsinaisesti harrastaneet seksiä. Unto tykkäsi kokeilla kaikenlaisia leikkejä, mutta tuntui jotenkin hassulta ehdottaa hänelle, että he voisivat mennä joskus yhdyntään asti. Miko ei halunnut painostaa häntä. Unissaan hän saattoi ottaa Unton milloin halusi, vaikka poika vastustelikin, mutta oikea elämä ei toiminut samalla tavalla. Tuntui todella kaukaiselta haaveelta, että joku päivä Unto avaisi hänelle vapaaehtoisesti sylinsä, mutta Miko ei luopunut siitä.

Oli tiistai ja lähes keskipäivä. Miko ei nähnyt Untoa taaskaan ruokalassa. Poika jätti usein kouluruuan syömättä ja kantoi mukanaan omia eväitä. He olivat jotenkin saaneet pidettyä suhteensa salassa, eivätkä oikeastaan edes puhuneet toisilleen muiden nähden. Silloin kun Unto söi ateriansa koulun ruokalassa, hän istui aina yksin tai jonkun opettajan kanssa. Miko istui edelleen tavanomaisen kaveriporukkansa kanssa.
Hän oli ollut jo aiemmin huolissaan Unton tilanteesta, mutta varsinkin suhteen alkamisen jälkeen pojan yksinäisyyden katselu riipaisi hänen sydäntään. Mahtoiko Unto olla tuollaisina hetkinä surullinen? Vai oliko hän jo niin tottunut siihen, ettei pitänyt sellaisia tilanteita ollenkaan erikoisina?

Kun Miko oli syönyt loppuun, hän suuntasi kuvaamataidonluokkaan. Unto oli aloittanut viikko sitten uuden maalauksen ja oli sen kimpussa yleensä ruokatuntisin. Hän oli raivannut luokkaan oman nurkkauksen, jossa piti maalaustelinettään, maaleja, maalausvälineitä, luonnoslehtiöitä ja kahvinkeitintä.
Miko ihmetteli monesti, miten opettajat antoivat hänelle sellaisia vapauksia. Kellään muulla oppilaalla ei ollut niin selkeää omaa tilaa kuin Untolla. Omituista oli myös, miten kukaan ei puuttunut pojan niukkaan ja kyseenalaiseen ruuansaantiin. Unto maalasi, hörppäsi kahvia, maalasi, haukkasi leivän palaa ja taas maalasi. Poika oli uppoutunut nytkin niin syvälle työhönsä ja kuulokkeittensa musiikkiin, ettei hän huomannut, kun Miko hiipi hänen lähelleen.

Unton silmissä oli hyvin vakava ja keskittynyt ilme. Välillä hän pysähtyi ja jäi miettimään kuin seuraavaa siirtoaan, kun hän keksi sen, hänen silmänsä laajenivat ja hän näytti voitonriemuiselta. Mikoa ei osannut päättää, pitäisikö hänen koskettaa poikaa, jotta tämä huomaisi hänet vai odottaa paikoillaan. Unto saattoi kummassakin tapauksessa säikähtää. Se voisi näyttää hauskalta.
Miko hiipi Unton taakse ja oli yllättynyt, miten poika ei huomannut mitään. Miko tutkiskeli pienen hetken Unton selkää ja lapaluiden liikkeitä. Unto ei ollut leikannut tukkaansa koko aikana, kun he olivat olleet yhdessä ja se oli ehtinyt kasvaa jo melko pitkäksi. Sen vuoksi pojalle naurettiin entistä enemmän, mutta hän näytti olevan liian omissa maailmoissaan välittääkseen siitä. Toisinaan Miko kuvitteli, että jos hän ei olisi alkanut tuntea vetoa Untoa kohtaan, hän saattaisi muiden joukossa nauraa tälle itsekin.
Kun Unto seuraavan kerran nosti siveltimensä, Miko tarrasi kiinni pojan vyötäröstä. Unton reaktio oli paljon odotettua voimakkaampi. Hän kirkaisi ja alkoi huitoa ympäriinsä yrittäessään rimpuilla itsensä vapaaksi. Mikon oli kiedottava kätensä voimakkaammin pojan ympärille. Hän ei tahtonut päästää tätä karkuun.

”Lopeta poukkoilu. Tiedät, että se olen minä.”, Miko rauhoitteli.
Unto vilkaisi vasemman olkansa yli ja sai Mikolta nopean poskisuudelman. Se sai hänet tuhahtamaan vain ärtyneesti, mutta hän myös lopetti riehumisen. Miko totesi, että kannatti päästää irti. Hänen vastahakoinen hellyydenkohteensa asettui istumaan maalauksen viereen ja otti hörppäyksen varmasti jo jäähtynyttä mustaa kahvia.
”Kuten näet minulla on työt vähän kesken. Oikeastaan ihan helvetin kesken.”, Unto aloitti ja jatkoi: ”En ehdi nyt kuherrella kanssasi. Ehkä koulun jälkeen… vaikka.”
Miko tunsi sydämensä pompahtavan. Siitä oli jonkin aikaa kun he olivat viimeksi viettäneet kunnolla aikaa yhdessä.
”Minne menisimme?”, Miko kysäisi. Unto kaatoi itselleen lisää kahvia ja huokaisi: ”Ihan sama. Mennään vaikka meille. Äiti ei ole kotona. Ei ole ollut pitkään aikaan.”

Vastaus herätti Mikossa heti uteliaisuuden. ”Ai? Missä hän sitten on?”, hän kysyi suoraan. Unto vilkaisi häntä närkästyneesti ja tokaisi: ”Mistä minä tiedän. Ehkä hän on jossain Brasiliassa tutkimassa epifyyttejä. Sitten sinua kiinnostaa, missä isäni on. Hän Italiassa valmistamassa kenkiä ja isoveli on sukellusmatkalla Tyynellämerellä.”
Kaikki kuulosti hölynpölyltä, mutta Miko päätti olla puuttumatta siihen ja keskittyi olennaiseen.
”Olet ollut siis jo jonkin aikaa ihan yksinäsi?”, hän kuiskasi ja Unto nyökkäsi välinpitämättömästi. Miko tunsi rinnassaan syyllisyyden piston. Unto oli yksinäisempi kuin hän oli kuvitellutkaan ja hän oli antanut sen jatkua. Kummallinen, lämmin ja huolehtiva tunne kuitenkin täytti hänet pian. Miko halusi olla Unton kanssa nyt enemmän kuin koskaan.

”Saanko pussata sinua?”, Miko kysyi vilpittömästi. Unto oli vieläkin turhautunut siitä, että hänen työrauhaansa häirittiin, muttei hän laittanut vastaan. Poika ei noussut tuoliltaan. Ainoastaan sulki silmänsä ja kurkotti hieman kaulaansa. Se riitti hyvin. Mikon oli pakko saada lievittää tunteittensa purkausta jollain tavalla ja osoittaa, että hän välitti.
Suudelma oli tosiaan hellä pikku pusu, mutta Miko lisäsi sen vaikutusta silittämällä Unton niskaa.

”Noniin. Sait jo haluamasi. Nähdään sitten koulun jälkeen. Vaikkapa kirjaston pihassa. Nyt minun on pakko jatkaa maalaamista. Vartin päästä alkaa tunti.”, Unto tuskaili ja yritti virittää itsensä takaisin työn pariin. Miko katseli hänen touhujaan ja sanoi rehellisen mielipiteensä: ”Eihän siinä ajassa ehdi tehdä mitään. Lopettaisit jo tältä päivältä.”
Unto ei kääntynyt enää häneen päin vaan mutisi: ”Kaikki kuolleet kalat eivät nouse pintaan.” Miko katsoi, että oli parasta jättää hänet rauhaan.

Kolmenaikaan Miko odotteli kirjaston edessä, kuten oli sovittu. Kirjastolta ei ollut kouluun suoraa näköyhteyttä, mutta oli aika tavallista, että koululaiset kävivät siellä päivän päätteeksi. Miko toivoi, ettei kukaan hänen luokkalaisensa näkisi häntä ja Untoa yhdessä. Tässä pienessä koulussa heistä tulisi heti silmätikkuja kaikille, jos heidän suhteensa paljastuisi. Ja ihan turhasta. Miko huokasi. Eiväthän he edes rakastaneet toisiaan tasapuolisesti.
Mutta jos Unto olisi hänen poikaystävänsä, olisiko se sittenkään niin kamalaa jos joku tietäisi heistä? Ehkäpä kuka tahansa muu poika ymmärrettäisiin paremmin, mutta Unto oli jo valmiiksi luokan friikki. Hän sai jatkuvasti kuulla pilkkaa ulkonäöstään ja tarinoita siitä, miten pervoja taiteilijat ovat. Häntä haukuttiin usein neitimäiseksi ja tilanne vain pahenisi, jos paljastuisi, että Unto seurustelee pojan kanssa.
Entäs Miko sitten itse? Millä tavalla se vaikuttaisi häneen? Miko näki mielessään äitinsä järkyttyneen ja epäuskoisen ilmeen. Kaikki koulukaverit saattaisivat myös kaikota tai sitten he alkaisivat kohdella häntä eri tavalla. Miko ei ollut itsekään varma, liioitteliko, mutta sillä hetkellä hänestä tuntui, että kaikki pojat hänen luokallaan suhtautuivat homoseksuaalisuuteen inhoten. Jos hän olisi ollut jo valmiiksi epäsuosittu ja omituinen niin, hän ja Unto olisivat vain olleet kaksi outoa, jotka olivat löytäneet toisensa. Eikä kukaan olisi välittänyt heidän tekemisestään.

”Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?”, Miko huokasi puoliääneen.

Viimein hän näki Unton lähestyvän. Kun heidän katseensa kohtasivat, poika viittasi seuraamaan ja Miko lähti kulkemaan vaivihkaa tämän jälkeen.

”Olet varmaan jäämässä yöksi?”, Unto kysäisi, kun Miko saavutti hänet. Miko vastasi rauhallisella nyökkäyksellä ja tarttui Untoa kädestä. Poika yritti aluksi ravistella kätensä vapaaksi, mutta luovutti, kun Miko tiukensi otettaan. Unto vilkaisi hermostuneena ympärilleen ja sitten itseään pidemmän pojan päättäväisiin silmiin.
”Taidat olla huolissasi minusta. Ihan turhaan. Olen pärjännyt tähänkin asti. Kaikki hyvin. Minulla on, mitä syödä, enkä päästä vieraita sisään. Äiti tulee kohta taas takaisin.”, Unto sopersi.
Oikeasti näytti siltä kuin hänellä ei olisi harmainta aavistusta, missä hänen vanhempansa olivat. Se tuntui myös mahdottomalta, Miko ajatteli. Eihän kukaan jättäisi alaikäistä lastaan yksin kotiin ja vain katoaisi pidemmäksi aikaa mitään kertomatta. Eihän sellaista perhettä voinut olla?
Mutta jos he kaikki elivätkin samanlaisessa kummallisessa maailmassa kuin Unto…

”Onko siinä jotain pahaa, jos haluan pitää sinusta huolta?”, Miko kysyi puoliksi ajattelematta. Vasta muutaman sekunnin jälkeen hänen mieleensä juolahti, kuinka kiusalliselta tuo kysymys saattoi Untosta tuntua. Poika ei vastannut mitään vaan käänsi katseensa maahan. Hänen kätensä puristui nyrkkiin. ”Välitän sinusta.”, Miko kuiskasi sanallisen ahdistelunsa jatkeeksi. Hän tavallaan nautti siitä, kun sai Unton välillä hämmentymään.

He eivät puhuneet mitään koko matkan aikana, mutta hiljaisuus tuntui enemmän luonnolliselta kuin kiusalliselta. Molemmat saivat vajota omiin ajatuksiinsa pienen hetken ajaksi. Kun pojat pääsivät lopulta piharakennusten suojiin, Unto kävi paljon vastaanottavaisemmaksi.
”Nyt voimme olla vapaammin. Kukaan ei näe meitä.”, hän ilmoitti ja näytti hymyilevän aidosti. Hän katseli hetken ympärilleen ja huokasi: ”Harmi, että on niin kylmä ja puutarha ei ole enää loistossaan… Olisin halunnut maalata sellaisia kuvia kuin Manet.” Miko ei tiennyt, mitä hän tarkoitti, mutta yhdestä asiasta hän oli varma. ”Maalaat ahkerasti sekä koulussa, että kotona ja sitten on vielä muu koulun käynti, läksyt ja kokeet ja…”

”Ja sinä,” Unto kuiskasi ja muiskautti pienen pusun Mikon huulille. ”Tämä se vasta viekin aikaa ja
ajatuksia, kun on joku, joka pyörii mielessä jatkuvasti. Tämän takia en viitsi edes ystävystyä muiden koululaistemme kanssa.”
Miko oli niin tottunut Unton itsekeskeiseen ja omiin tavoitteisiinsa pyrkivään ajatteluun, ettei tällaisissa tilanteissa osannut sanoa muuta kuin: ”Tuo on taas niin sinua.”

Unto keitti kahvia ja pojat vajosivat sohvalle juomaan sitä parittomista, suurista kupeista. Juoma tuoksui kodikkaalta, mutta sen luonteenomaisen kitkerän maun lisäksi siinä oli myös jotain vierasta, ehkä lisätty yrtti tai pari. Kuuma tee sai joka tapauksessa rentoutumaan kylminä päivinä.

”Mitä muuten ajattelet tytöistä?”, Unto kysyi yhtäkkiä. Miko ei tiennyt, mitä olisi äkkiseltään sanonut ja vaati katseellaan hieman selvennystä. Unto pysyi kuitenkin hiljaa.
”Tytöistä yleisesti vai juttukavereina? Mitä oikein tarkoitat? En ole viime aikoina katsellut ketään muuta kuin sinua… erityisemmin, jos sitä ajat takaa.”, Miko sai kerrottua ja hetken päästä toivoi, ettei olisi sanonut sitä.
”Mutta minäpäs olen!”, Unto tokaisi ja jatkoi: ”Kristiina on tosi kuuma ja varsinkin silloin, kun hän nauraa. Hän oli ensi-ihastukseni ala-asteella, vaikka ei koskaan oikein katsonut minua… tasollaan.”
”Mitä tarkoitat?”
”Hän katsoi minua aina vain alaspäin kuin en olisi ollut hänen vertaisensa. En varsinkaan sen arvoinen, että hän olisi voinut jutella kanssani. Sinun ei varmaan tarvitse edes ajatella näitä juttuja, koska kaikki ovat aina pitäneet sinusta.”

Miko pudisteli päätään ja hymyili epäuskoisena. Naurettavaa ajatella, että heillä olisi ollut jo ala-asteella jonkinlaiset sosiaaliluokat tai arvojärjestykset. Unto näytti kuitenkin uskovan sellaiseen. Hän teki joskus itse omasta elämästään vaikeaa ja turhan dramaattista.
Miko yritti muistella ala-asteen varhaisia lukuvuosia ja ensimmäisenä hänen mieleensä palautuivat vanhat luokkakuvat. Kuvissa piti aina hymyillä, vaikka olisi puuttunut hampaita.
”Se johtui siitä, että olit silloinkin niin pikkuinen ja Kristiina taisi olla siihen aikaan luokan toiseksi pisin tyttö. Kaikista pisin tyttö silloin ja edelleen on Paula, mutta siitä tulikin sellainen korkeushyppääjä… Sille on muuten kasvanut tosi pitkät jalat! Olet varmaan huomannut?”, Miko selitti haltioissaan. Hän piti tytöistä, jotka nauttivat liikunnasta.

Unto huokasi harmistuneena. ”Me puhumme nyt Kristiinasta, emme Paulasta. Tulemme varmasti palaamaan häneen vielä, sillä osoitat häntä kohtaan arveluttavaa kiinnostusta.
Kristiina on myös kehittynyt varsin upeaksi nuoreksi naiseksi. Tiedän, että lukiossa kasvu vielä jatkuu, mutta hyvältä näyttää tähän asti. Yhtenä päivänä se tyttö lähestyi minua tai oikeastaan maalaustani. Hän oikeasti jäi katselemaan sitä!”
”Sepä erikoista. No, mitä hän piti siitä?”, Miko kysyi. Keskustelu alkoi herättää kiinnostusta, vaikka hän ei yleensä pitänyt Unton maalauksia mielenkiintoisina. Paljon jännittävämpi kohde oli itse taitelija työssään. Kun Unto uppoutui jonkin maalauksensa tekemiseen täysillä, hän viuhtoi monella erikokoisella siveltimellä värejä kankaalle tukka sekaisin, hampaat irvessä ja silmät intohimosta hehkuen. Miko olisi varmasti muuten nauranut, ellei olisi ollut tuosta näystä samalla syvästi viehättynyt.
Unto vaikutti vaivaantuneelta. Hän hörppäsi teetään muutaman kerran ja vilkaisi ikkunasta ulos. ”Se tyttö oli hyvin vaikuttunut siitä maalauksesta, ” Unto sai lopulta sanottua ja jatkoi: ”Kristiina sanoi ymmärtävänsä sitä. En aluksi uskonut, mutta sitten hän alkoi selittää, millaisia tunteita se hänessä herätti ja ajatukset olivat hyvin lähellä omiani, kun luonnostelin kuvaa. Ihan kuin hän olisi lukenut luonnoskirjaani! Eikös olekin pelottavaa?”

Miko oli hieman ymmällään, mutta nyökkäili. Olihan hän itsekin hieman peloissaan, kun Unto selaili hänen luonnoslehtiötään, mutta tilanne oli ihan toisenlainen.
”Kaiken sen fyysisen puoleensavetävyyden lisäksi Kristiina on siis henkevä ja intellektuaalinen nainen. Paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Lisäksi hän on osoittanut tavallaan jo kiinnostusta minuun päin eli herättänyt minussa jonkinlaista odotusta. Joten sanohan, mitkä ovat mahdollisuuteni hänen suhteen?” Unto tiedusteli.
Miko meinasi purskahtaa nauruun, mutta sai hillittyä itsensä koska Unton vakava katse naulitsi hänet paikoilleen. Miko mietti hetken ja samalla hänelle välittyi asian synkempi puoli. Entä he? Eikö heidän suhteensa merkinnyt Untolle vieläkään mitään? Millainen suhde? He tyydyttivät toistensa tarpeita, varsinkin läheisyyden, mutta eikö se sittenkään ollut muuta? Oliko Miko sitten noin vain korvattavissa jollain toisella? Unto ei rakastanut Mikoa vaan hänen kehoaan, mutta mitäpä silläkään oli enää väliä, sillä nyt tuolla pojalla oli aitoja tunteita kaunista ja älykästä tyttöä kohtaan.

”Haluat siis, että tämä on nyt ohi? Pidän sinusta ihan mielettömästi, mutta oikeasti sattuu, kun en saa minkäänlaista vastakaikua ja nyt haikailet jotain toista,” Miko selitti harmissaan. Unto huokasi syvään ja pyöräytti silmiään. ”Älä taas aloita tätä”, hän tiuskaisi.
Miko ärsyyntyi lisää. ”Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit rakastunut, mutta pääsisit kaikessa vain puolitiehen, pintatasolle? Olisit melkein yhdessä ihastuksesi kanssa, mutta ainoastaan leikisti. Hän vain leikkisi sinulla, miten tykkäisi ja samalla halveksisi.”
”Mutta enhän minä halveksi sinua,” Unto puolustautui.
Miko tuhahti. Vielä mitä. ”Olen mielestäsi tyhmä, et luota minuun vähääkään ja sinua haittaa se, että olen mies.”

Unto näytti lähinnä hölmistyneeltä kuin ei ymmärtäisi ollenkaan, mistä Miko puhui ja pudisteli päätään. ”Jos se haittaisi minua, emme nyt olisi tässä. Olethan sinä aika tyhmä, sen myönnän, mutta sinulla on omat puolesi, joissa olet hyvä. Jos rakastat minua niin, luulisi, että sinulle riittää, että tapailemme ja teemme sellaisia asioita, joita emme pelkkinä ystävinä varmasti tekisi,” Unto puolustautui.
Miko jäi tuijottamaan häntä järkyttyneenä. ”Tuo oli sydämettömintä, mitä olen vähään aikaan kuullut. Miten voi olla onnellinen, jos ei saa koskaan vastarakkautta? Riittäisikö se sinulle?”, Miko tivasi.
”Tähän asti on riittänyt ihan hyvin. Sitten sinä aloit rakastaa minua,” Unto vastasi ja jatkoi:
”Halusin alun perin välillemme jotain leikittelevää ja kevyttä toimintaa, joka lievittäisi stressiä, antaisi muuta ajateltavaa ja virkistäisi työtäni. Sellainen toimi vähän aikaa, mutta sitten sinä aloit vaatia enemmän ja pistit kaiken ihan sekaisin! Mikset voinut vain tyytyä olemaan muusa? Miksi haluat vaivata minua asialla, josta minulla ei ole minkäänlaista ymmärrystä?”

Asiahan oli itsestään selvä ja Miko oli selittänyt sen jo usean kerran, mutta hän oli valmis kertomaan tunteensa niin monta kertaa kuin tarve vaati. Hän veti henkeä ja tunnusti:
”Koska rakastuin. Aluksi tosin ainoastaan ulkonäköösi ja hieman mystiseen olemukseesi, mutta myöhemmin aloin tuntea paljon suurempaa vetoa herkkyyteesi ja siihen, mitä yrität kovasti salata ja suojella.”
”Neitsyyteni?”, Unto naurahti hieman pilkallisesti.
”Älä nyt vitsaile! Olen ihan tosissani!”, Miko torui ja selvitti: ”En minä sitä ihan noin tarkoittanut, mutta kun itse asian ilmaisit, sanon nyt rehellisesti, että olen aina halunnut panna sinua. Et ole minusta lainkaan kummallinen ja luotaantyöntävä, kuten muiden luokkamme poikien mielestä vaan viettelevä ja haluttava…”

Miko piti tauon ja oli alkanut punastua. Unto silmäili häntä huvittuneena ja vaati jatkamaan: ”Kerro lisää. Olisi pitänyt juottaa sinulle jo aiemmin teetä.”
Miko tuijotti pitkään Unton tummia silmiä. Silmistä hän päättikin aloittaa: ”Sinulla on nuo suuret, uskomattoman kauniit silmät, joiden maailmaan olen uponnut lukuisia kertoa. Niiden kostuessa kyynelistä minut valtaa suunnaton tarve hoivata sinua. Hiuksesi ovat pidemmät kuin muilla luokan pojilla ja ne tuntuvat hyviltä kosketellessa. Korpinmusta on myös täälläpäin harvinainen hiustenväri.
Sitten sinut punaiset huulesi… Niihin kiinnitin huomiota ihan ensimmäisenä. Vuosi vuodelta huulesi ovat muuttuneet koko ajan vain vastustamattomammiksi.”
”Siksi siis ne huulet! Hmm, jatka vain,” Unto lisäsi väliin suu kaartuneena hymyyn.
”Puhumattakaan sileästä ihostasi ja pehmeydestäsi. Tuntuu niin hyvältä syleillä reisiesi lihaa, kapeaa vyötäröäsi ja rintakehääsi sieltä täältä. Et anna minulle usein siihen kovin suurta mahdollisuutta, mutta olen nauttinut jokaisesta kerrasta,” Miko kertoi haaveillen. Sanat tuntuivat tulevan kuin itsestään.

Unto näytti mietteliäältä ja puristi kokeilevasti vasenta reittään. Miko hätääntyi, että oli saattanut sanoa huomaamattaan jotain loukkaavaa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Unto alkoi taas puhua: ”Mutta etkö pidä heiveröistä rakennettani tylsänä ja lapsellisena? Jotain mistä olet itse kasvanut jo pois. Sitä paitsi… kaikki ihailemasi piirteet viittaavat siihen, että koet minut naisena. Kuin yrittäisit sivuuttaa sen, että minäkin olen mies. Mitä jos kasvan tästä muutaman seuraavan vuoden aikana ja minusta tulee ihan erilainen? Kykenetkö silti tuntemaan minua kohtaan samanlaista vetoa? Sinua alkaa kiinnostaa oikeat naiset, joilta lisäksi löytyvät vielä tissit ja kohtu.”
Miko oli huojentunut siitä, että myös Untolla oli tällaisia ajatuksia. Poika pelkäsi, että Miko jättäisi hänet jonkin naisen takia. Miko tunsi kehossaan kuumeentapaista lämpöä. Sitä oli hänen poskillaan, rinnassa, joka paikassa. Sydän tykytti nyt rauhattomammin. Mikon ajatukset alkoivat harhailla, mutta hän yritti silti vastata Untolle järkevästi: ”Olet silti ihan oma yksilösi. Rakastan piirteitäsi, muuttuivat ne sitten tai eivät. Mitä helvettiä tässä teessä on?!” Johtuiko tämä kummallinen olotila sittenkin vain heidän juomastaan?
”Jotain lehtikasveja, joita äiti kasvatti kesällä parvekkeella,” Unto vastasi hajamielisesti. Poika alkoi yllättäen hymyillä ja laski tyhjän teekuppinsa pöydälle.
”…Okei?”, Miko vastasi ja asetti oman kuppinsa toisen viereen, vaikka ei ollut juonut sitä tyhjäksi.

Unto siirtyi lähemmäs Mikoa ja silitti kevyesti tämän poskea. ”Hei… Minullakin on vähän hassu olo. Haluaisitko tehdä taas jotain hullua?”, poika kuiskasi.
Mitähän se mahtoi tällä kertaa olla? Miko ei kuitenkaan voinut vastustaa Unton kutsua ja vastasi: ”Jos et sido minua tällä kertaa.”
Unto naurahti ja kietoi käsivartensa Mikon harteille. Hän painoi huulille pienen suukon ja katsoi Mikoa haaveilevasti silmiin. ”Sille ei ole tarvetta. Tuntuu sen verran rennolta ja vapautuneelta,” Unto arvioi ja antoi Mikon vastata suudellen takaisin.
Se oli kiihkeämpi kuin edellinen ja Miko laski kätensä Unton alaselkään. Se tuntui luontevalta, sillä he olivat sylikkäin. Normaalisti Unto olisi edes hieman vastustellut koskettelua, mutta nyt hän vaikutti paljon estottomammalta.

Lopulta he irrottautuivat hetkeksi, mutta tuijottivat edelleen toisiaan silmiin. Miko painoi sormensa Unton kylkiluihin ja tunnusteli niitä hieman. Unto värähteli, mutta ei käskenyt Mikoa lopettamaan. Kumpikin hengitti kiihkeästi. Unto nuolaisi huuliaan ja kävi taas Mikon kimppuun. Kielet kohtasivat jälleen ja tuntui kuin ne olisivat yrittäneet kietoutua toistensa ympärille. Suudelma oli tällä kertaa niin pitkä, että nielemätön sylki valui Mikon kaulalle asti.
Koko maailma tuntui sillä hetkellä erilaiselta.

”Se oli aika märkää,” Miko kuiskasin, kun hänen hengityksensä oli hieman tasautunut. ”Etkö sitten pitänyt siitä?”, Unto kysyi ja lipaisi Mikon kaulaa tavallista kosteammalla kielellä ja jatkoi: ”Minulla oli mielessä paljon muutakin.”
”Harrastammeko viimein seksiä?”, Miko kysyi toiveikkaana. Kysymys palautti molemmat takaisin unimaailmasta kuin säpsäyttäen hereille. Unto tuli jälleen tietoiseksi omasta kehostaan. Alkaisiko hän taas arkailla?
Unto nousi sohvalta ja ojensi Mikolle kätensä.
”Katsotaan, mihin tämä päätyy. Tule.”

Unto talutti Mikon talon läpi huoneeseen, jossa Miko ei ollut aiemmin käynyt. Huone oli sisustettu hieman oudolla maulla. Seinille oli ripustettu tauluja, joiden ihmishahmoissa oli jotain hieman karmivaa. Silmät saattoivat olla luonnottoman suuret ja tuijottavat tai sitten kyse oli ilmeissä, mutta jokin niissä oli pielessä.
Yhdessä taulussa oli mustatukkainen pikkupoika, joka oli kumartunut ja kiskoi maasta jonkinlaista paksua juurta. Kuvan hahmo oli kuitenkin kääntänyt päänsä katsomaan suoraan katsojan silmiin. Ehkä taulu oli maalattu valokuvan pohjalta ja poikaa oli pyydetty katsomaan kameraan.

”Oletko sinä tässä?”, Miko kysyi. Lapsessa oli jotain, joka muistutti Untoa, ehkä olemus tai silmät. Unto vilkaisi maalausta ja nyökkäsi. Hän alkoi kertoa: ”Leikin lapsena naapurimme metsissä. Sitten kerran huomasin, että maasta törrötti joku nautaeläimen jalka ja yritin vetää raadon esiin. En tiedä, mitä päässäni liikkui siihen aikaan. Enhän minä sitä yksin mitenkään jaksanut nostaa.
Kerroin löydöstä äidille. Hän innostui tästä erikoisesta tilanteesta ja otti siitä valokuvan. Myöhemmin hän maalasi valokuvan pohjalta tämän taulun.”
Miko tuijotti maalausta uudelleen ja huomasi, että se mitä hän oli luullut juureksi, olikin oikeasti sorkka. Häntä alkoi hieman puistattaa. ”Antoiko äitisi sinun leikkiä kuolleilla eläimillä?”, Miko ihmetteli. Unto hymähti. ”Yleensä vain maalailimme niitä. Ei tämä ole vielä mitään, jos vertaa siihen kuuluisaan mieheen, joka tutki hevosten anatomiaa.”
Miko ei edes halunnut tietää, mistä poika puhui. Nyökkäsi ainoastaan.

”Mutta… Onko tämä on äitisi huone?”, Mikon päähän pälkähti lopulta. Vaikka Unton äiti ei ollutkaan kotona, oli silti painostavaa mennä ilman lupaa vieraan ihmisen huoneeseen. Sillä hetkellä tuntui siltä, että jokaisella seinätaulujen hahmolla olisi ollut oikeat ihmisen silmät maalattujen sijasta. Ne näyttivät nyt lähes eläviltä.
”Sepä se.”, Unto mutisi ja raotti suuren ja raskaan kaapin ovea lausahtaen: ”Ja tämä on hänen vaatekaappinsa. Haluan, että kokeilet näitä.” Sisään tulviva valo paljasti nopeasti kätketyt salaisuudet, monta mekkoa rivissä, sekä mallinukke, jolla ei ollut päätä eikä käsivarsia. Miko jäi tuijottamaan sitä hetkeksi.

Unto huomasi viiveen ja alkoi selittää: ”Tämä nukke vai? Äiti käytti sitä ommellessaan mekkoja. Pelkäsin sitä lapsena ja varsinkin silloin, kun sillä oli vielä käden. Pelkäsin, että se alkaisi liikkua itsestään ja tarttuisi minuun. Niinpä yhtenä päivänä revin ne irti ja hautasin metsään. Ehkä toinen niistä pilkistää maasta ihan kuin se lehmän jalka.”
Unto alkoi nauraa.
”Äiti oli siitä tosi vihainen, sillä hän oli suunnitellut mallinuken kädet itse. Niiden asentoja pystyi säätämään, mutta oli myös helppo irrottaa ne muusta ruumiista. Menimme etsimään piilottamiani käsiä, mutta olin hukannut paikan, johon olin haudannut ne, koska en ollut jättänyt mitään jälkiä tai huomioinut mitään lähistön maastomerkkejä. Niitä ei löytynyt enää koskaan, eikä äiti uskaltanut tilata enää uusia kappaleita, sillä häntä pelotti, että tekisin taas samalla tavalla.”
Unto nauroi lisää ja Miko hymähti: ”Sinun lapsuutesi on kuin jostain kauhuelokuvasta.”

Unto veti kaapista kesämekon, jonka mustaa kangasta koristi pihlajankukkakuvio. Mekossa oli pitkä helma sekä pitkät hihat. Vaatteesta ei osannut sanoa, oliko se uusi vai vanha, jospa se edusti ajatonta tyyliä.
”Tässä on yksi äitini ompelemista leningeistä. Haluan, että puet se,” Unto sanoi varovasti ja ojensi vaatteen Mikolle. Poika otti sen vastaan ja tutki mekkoa tarkemmin. Kangas oli ohuempaa, miltä näytti. Mikosta ajatus pukeutua siihen tuntui hieman surrealistiselta, mutta ei inhottavalta. Hän vilkaisi Untoa silmiin ja huomasi niissä innostuksen pilkkeen.
”Tulen näyttämään tässä luultavasti hirveältä. Haittaako se?” Miko kysäisi. Unto hymyili ja kohautti harteitaan vastaukseksi.
Miko alkoi riisuutua ja hänen ihmeekseen Unto käännähti kertoen, että halusi nähdä vasta lopputuloksen. ”Aiotko itsekin pukea jotain noista?” Miko kysyi. Unto ei vastannut.

”Oletko valmis?” Unto kysyi hetken päästä. Miko oli saanut puettua mekon ylleen, mutta ei ollut vielä sulkenut selän vetoketjua. Ehkä Unto voisi auttaa sen kanssa. Onneksi mekko oli niin väljä, ettei Mikon tarvinnut pelätä repivänsä sitä. ”Valmis. Sinä saat laittaa vetoketjun kiinni,” Miko vastasi lopulta.
”Entäs tissit?” Unto tiedusteli eikä kääntynyt vielä. Mitkä tissit? Mekossa oli kyllä paikat rintoja varten, mutta tietysti ne olivat tyhjät, kun vaate oli Mikon päällä. ”Katson sitten, kun olet laittanut rinnat valmiiksi. Kaapissa on laatikko, josta löydät täytteitä. Käytä niitä,” Unto ohjeisti. Täytteet näyttivät hieman vanhoilta olkatoppauksilta, mutta sopivat hyvin myös tähän tarkoitukseen.
”Näytän varmaan ihan naurettavalta. Voit katsoa,” Miko huokasi ja Unto käännähti katselemaan häntä. ”Sinä ihan oikeasti teit sen!”, Unto hihkaisi innoissaan ja siirtyi lähemmäs katsomaan. ”Sopii paremmin kuin olin oikeastaan ajatellut. Suljetaan vielä se vetoketju,” hän kuiskasi ja meni Mikon selän taakse.
Vetoketjun sulkeutuminen myötä kangas kiristyi vyötäröstä, rinnasta ja hartioista, mutta ei tuntunut epämiellyttävältä. Se sopi Mikolle oikeastaan liian täydellisesti, aivan kuin olisi ommeltu hänen mittojensa mukaan. Ajatus tuntui karmivalta, mutta Miko päätti olla hiljaa asiasta.

Miko tunsi Unton kädet vatsallaan. Ne hyväilivät häntä kankaan läpi. Sitten pieni suudelma niskassa ja kädet nousivat ylemmäs kylkiä pitkin saavuttaen viimein kaksi kohoumaa rintakehässä. Unton kapeat sormet lähes upposivat monikerroksisiin täytteisiin. Hän liikutteli ja puristeli ulokkeita tahtomatta lopettaa. Miko ei tietenkään tuntenut muuta kuin täytteiden kankaan, joka hankasi hänen ihoaan vasten sekä Unton hengityksen selässään ja niskassaan. Kuinka kauan hän vielä jatkaisi?

”Etkö ole saanut jo tarpeekseni?” Miko kysyi viimein. Hän halusi myös toimia eikä vain seistä paikoillaan. Unto ynähti, mutta ei lopettanut tekorintojen muokkaamista. ”Mutta kun eivät nämä tunnu oikeilta! Kamalan muhkuraiset. Tämä on epämuotoa, yäh!” hän tokaisi lopulta ja päästi irti. Oliko hän sitten odottanut muuta? Mikoa alkoi naurattaa.
”No, mistäs tiedät, miltä rintojen pitäisi tuntua, jos et ole koskaan puristellut kehittynyttä tissiä? Ehkä lapsuudessasi, mutta sitä tuskin enää muistat.”, Miko esitti puolustuksekseen ja lisäsi: ”Sitä paitsi, luulen että mekot voisivat pukea sinua paremmin. Saattaisit hyvinkin mennä pienirintaisesta tytöstä, jos ei katso tarkemmin, mutta en tarvitse mitään sellaista. Kelpaat minulle tuollaisena. Sinun ei tarvitse tekeytyä tytöksi.”
”Puhut taas ihan sekavia. Riisu.”, Unto käski.

”Sanoinhan, ettei tämä ollut niin hyvä idea,” Miko huomautti pujottautuessaan ulos mekosta. Hän asetti sen siististi takaisin henkariin ja sujautti muiden vaatteiden sekaan. Unto vaikutti hieman vaivaantuneelta. ”No, itse asiassa…”, hän aloitti, mutta sen sijaan, että olisi lopettanut lauseensa, hän antoi Mikolle katseen, joka oli täynnä kaipausta.
Miko tunsi sydämensä sykähtävän. Unto oli selkeästi kiihottunut. Miko asteli lähemmäs ja huomasi, että Unto oli saanut erektion. ”Voi, sinua. Mennäänkö huoneeseesi?”, hän kysyi. Unto ynähti myöntävästi ja kaappasi Mikon syleilyynsä.
”Taidan tosiaan olla nyt hieman sekaisin,” poika sai sanottua. Hänen lantionsa teki työntävää liikettä kuin itsestään Mikoa vasten. ”Ei se mitään. Olet viehättävä ollessasi sekaisin.”

Miko painoi Unton makaamaan sohvalle ja riisui tämän housut paljastaen kalpeat reidet. Miko alkoi suudella niitä välittämättä mistään muusta. Hän puristeli, nuoli ja näykki niiden pehmeää ja kimmoisaa lihaa. Reisien sisäpuolet saivat nopeasti punastuneen, kauniin värin veren alkaessa kiertää. Miko tunsi itsekin kiihtyvänsä.
”Lopeta! Älä kiusaa minua. Näethän, että olen jo siinä tilassa, etten tarvitse mitään esileikkejä,” Unto valitti. Miko laski kätensä Unton reisien väliin ja sai pojan voihkaisemaan. Unton siitin oli alkanut tihkua. Miko hymähti ja Unto ärsyyntyi hieman yrittäen sulkea reitensä. Siitä Miko sai ajatuksen.
”Pidä jalkojasi tiukasti yhdessä juuri tuolla lailla.”, hän ohjasi. ”Mitä sinä aiot?” Unto kysyi ja yllättyi hieman, kun Miko alkoi nuolla reisien väliä. Tämä ei ainakaan satuttaisi Untoa. He voisivat valmistua paremmin varsinaiseen yhdyntään joskus myöhemmin. Miko päätti, ettei halunnut olla silloin minkään aineiden vaikutuksen alaisena. Mitä kasvia teessä sitten oli ollutkin, sillä oli selvästi huumaavia vaikutuksia.

”Hei… Et kai sinä vain aio…?”, Unto oli kysymässä. Miko ei kuitenkaan välittänyt ja työnsi kiihottuneen elimensä Unton reisien väliin. Sisäreidet olivat edelleen syljestä märät ja kaikesta nipistelystä ja näykkimisestä lämpimät. Miko puristi niitä vain enemmän toisiaan vasten ja saavutti viimein haluamansa tiukkuuden.
Miko alkoi liikkua ja meni välillä tahallaan alemmaksi, että osui Unton sukuelimiin. Kumpikin poika alkoi hengittää raskaammin. Miko nopeutti lantiontyöntöjä ja sai Unton lopulta voihkaisemaan nautinnosta.
”Inhoatko tätä?”, Miko kysyi ja ei huumassaan nähnyt enää muuta kuin Unton punastuneet posket, raukeat ja kosteat silmät ja henkeä haukkovat, punaiset huulet.
”Kunpa inhoaisinkin.”, poika vastasi. Hänen lantionsa alkoi vapista ja oli lähellä huipentumista.

Juuri ennen purkautumistaan Miko kumartui suutelemaan rakkaudenkohdettaan. Unto kietoi kätensä hänen ympärilleen ja painoi itseään vasten. Se aiheutti Mikon sisällä kuin shokkiaallon, josta hän ei voinut paeta. Unto piti hänestä lujemmin kiinni ja ynähteli tahtomattaan.
Se oli ohi. Unton reidet avautuivat viimein hitaasti. Hänen vatsallaan kimmelteli heidän molempien siemennesteensä sekoittuneena yhdeksi.
”Pitäisikö mennä suihkuun? Olemme nyt aika likaisia,”, Miko huomautti. Unto katsoi raukeana pöydälle. ”En jaksa juuri nyt. Mennään aamulla ja kuivataan se nyt vaan paperilla.”, hän mutisi. Miko muisti, ettei Unto ollut nukkunut viime aikoina tarpeeksi muutenkaan. Hän etsi pöydältä paketin nenäliinoja ja pyyhki itsensä sekä Unton puhtaaksi.

”Alkoi väsyttää. Sängylläni on viltti. Levätään tässä vähän aikaa.”, poika ehdotti. Miko huokasi. Häntä ei vielä varsinaisesti väsyttänyt niin paljon, että hän olisi halunnut nukkua, mutta päätti tehdä sen Unton vuoksi. He kumpikin mahtuivat makaamaan sohvalla ollessaan sylikkäin, mutta oli hieman ahdasta. Miko oli kuitenkin iloinen, että sai olla näin lähellä rakastaan. Hän oli tuntenut jo jonkin aikaa heidän välillään etäisyyttä ja kylmyyttä ja siksi tämä tilanne tuntui enemmän unelta kuin todelta. Miko sulki silmänsä ja kuuli Unton laulavan hiljaa:


”Jokin elävä lähellä,
Harmaa perhonen heinikolla
Jokin palaa kaukana,
Hehkuu sydämessä yksi kipinä
Sisällä paloi tuli,
Sisällä…”
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa