Musiikkikeskustelu

Keskustelua aiheen vierestä

Valvoja: Offtopic-aktiivit

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja J » Pe Loka 17, 2008 19:10

En nyt jaksa mennä lainailemaan ketään, mutta kun mennään albumeista puhumaan..

Voin ainakin sanoa että Tieston tämän hetkinen albumi kokoelma(?) In The Search of Sunrisessä jokainen albumi minkä olen kuullut on erilainen edelliseen albumiin verrattuna.
Henkilökohtainen lemppari on ehdottomasti ITSOS 5.
Ensimmäinen levy sisältää aivan mahtavan aloitus kappaleen, rauhallisen kuuloista meren kohinaa jonka taustalta hiljalleen nousee musiikki. Seuraava kappale jatkaa vielä hiukan samaa tahtia, mutta jo toisen kappaleen lopussa on musiikki jotain aivan muuta. Ensimmäinen levy itsenään on melkeinpä kokonaan vokaali trancea, joka minulla nappaa niin pahasti että tuo kyseinen levy varmaan kuluu puhki.
Levyn toinen osa, levy 2, on jäänyt valitettavasti omalta osalta hiukan varjoon. Mutta tuolla levyllähän paneudutaan enemmän siihen itse melodiaan ja muuhun mukavaan, siis vokalistia ei löydy miltään kappaleelta tuolta levyltä. - Mikäli muistan oikein. Levy on tällä hetkellä lainassa.
Itse voin sanoa suoraan että rakastan jok'ikistä kappaletta ITSOS 5 albumilla.

Eipäs muuten ole pitkä aika kun Tiesto julkaisi uuden albumin, ITSOS 7 Asia. Siis jokainen ITSOS albumi on nimetty jonkin paikan nimeen. ITSOS 5 taisi olla Los Angeles, ITSOS 6 Ibiza ja ITSOS 4 Latin America. En juuri nyt muista muiden albumien nimiä, koska omistan loppujen lopuksi vain kaksi albumia kaikista seitsemästä. Taisi olla kaksi ensimmäistä levyä joita ei ole nimetty, mutta loput ovat.
Kovasti tahtoisin kyllä nuo kaikki, mutta hinta on turhan kova, vaikka onkin laadultaan sen arvoista.

Ohimennen: Kun mainitsit, niin päätinpä kokeilla ja kuunnella juuri noiden kyseisten artistien kappaleita Mikseri.net:ssä.
Distance meneillään tällä hetkellä ja vähän paha sanoa. Mukavaa settiä, mutta jotenkin itse kaipaan kovasti sitä vokalistia.

Huh...
Oli vielä jotain mitä piti laittaa tänne, mutta pääsi unohtumaan kun piti alkaa vääntämään ITSOS albumeista..
Noh, seuraavalla kerralla sitten..jos muistan silloinkaan!
Viimeksi muokannut J, Pe Loka 17, 2008 22:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pitkäaikainen stalkkeri

Avatar
Betterfatherthangendo
Viestit: 95
Liittynyt: Ti Heinä 26, 2005 23:20
Paikkakunta: vantaa, korso
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Betterfatherthangendo » Pe Loka 17, 2008 20:29

YAY!
J sekä minä ollaan samalla taajuudella...
tämän hetkinen musiikkimaku koostuu enimmäkseen trancesta, muusta elektroonisesta, sekä sekalaisesta J-pop&J-rock, lähinnä animemusasoittolistasta (63Gb lol).
joitain musiikillisia ylijumalia elektronisen puolelta: Leon Bolier, Estuera, Tiesto, Re:Locate, Jonas Steur, Iio... ja tietty Jose Amnesia!!!

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ke Loka 22, 2008 17:33

Kuuntelen vähän kaikenlaista musiikkia. Lähes kaikista musiikkigenreistä on mahdollista löytää hyviä kappaleita. Paitsi räpistä en ole koskaan pitänyt, koska se ei kuulosta laulamiselta vaan sanaluettelolta.
Minulla on tosi vähän cdeitä hyllyssäni. (Naurakaa niille jos haluatte.) Tietysti sieltä löytyy klassisen musiikin CD-kokoelma ja sitten kotimaista: Olavi Uusivirtaa, Jenni Vartiaista, Aikakonetta, Tarja Turusta ja joitakin vanhoja Nightwishin cdeitä (niihin uusiin en edes koske!). Niiden lisäksi sitten j-rock-levyjä, Bonny Tyloria, Boney M. -albumeita ja jotain vanhoja disco-cdeitä.
Lempibändejäni ovat Buck-Tick ja Blonde Redhead. Sellaista musiikkia vaan on kiva kuunnella, enkä ole tähän mennessä kyllästynyt siihen.
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
RevyFan
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Helmi 19, 2008 22:48
Paikkakunta: Loimaa

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja RevyFan » La Loka 25, 2008 01:49

Selittäkää mulle mitä elektronisesta musasta oikein saa irti? Ja kuunteletteko sellaista myös niinku oikein kuuntelemalla ja siihen keskittyen? Itsellä aavistuksen myös arvostus sellaista kohtaan hukassa, kun vertaa vaikka jonkun metallibiisin (sooloja toki muissakin genreissä, mutta varsinkin metallissa usein hiton taidokkaita ja pitkiä) pelkän soolon soittamiseen vaadittavaa vuosienkin kokemusta... Ei jumputustakaan toki taidotta tehdä enkä musiikkia sen vaativuuden perusteella arvioi. Tästä on turha suurempaa matsia vääntää, mutta kysyn vaan.
Kill ´em all, baby!
LastFM || dA || myanimelist.net

Avatar
Mikarin
Chibi
Viestit: 365
Liittynyt: La Joulu 01, 2007 17:00
Paikkakunta: Cock'ola
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Mikarin » La Loka 25, 2008 04:07

RevyFan kirjoitti:Selittäkää mulle mitä elektronisesta musasta oikein saa irti? Ja kuunteletteko sellaista myös niinku oikein kuuntelemalla ja siihen keskittyen? Itsellä aavistuksen myös arvostus sellaista kohtaan hukassa, kun vertaa vaikka jonkun metallibiisin (sooloja toki muissakin genreissä, mutta varsinkin metallissa usein hiton taidokkaita ja pitkiä) pelkän soolon soittamiseen vaadittavaa vuosienkin kokemusta... Ei jumputustakaan toki taidotta tehdä enkä musiikkia sen vaativuuden perusteella arvioi. Tästä on turha suurempaa matsia vääntää, mutta kysyn vaan.
Mielestäni elektroninen musa on vähän sellasta fiilistelysettiä, että ei siitä kantsi yrittää hakea mitään taiteellista arvoa/piilotettua merkitystä/elämänkatsomusta tai yhtään mitään, sitä vain kuunellaan. Muutenkin musiikkia tulee kuuneltua vain sillä periaatteella, että kuulostaako se hyvältä vai ei riippumatta siitä, että millä, missä ja kuka sen on tehnyt. Vaikka olisi kuinka vaativa biisi ja vaatis vuosien treenauksen niin onko sillä niin väliä jos se musa on vaan yksinkertaisesti skeidaa?

Kantsii alottaa kevyellä setillä ja koittaa tutustua vaikka Daft Punkkiin
Twitter | MAL | Last.fm | Livejournal |

23:53:50 @Furinji> Heterot jos mitkä on seksuaalivähemmistö otakuissa | When the seagulls cry, there are no survivors.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja madu » La Loka 25, 2008 08:54

Ainakin tossa mun diggailemassani elektronisen alalajissa, triphopissa, kyse on aika pitkälti sataprosenttisesti siitä tunnelmasta minkä musiikki aiheuttaa. Trip-hop nyt yleensä tapaa olla aika synkkää ja kylmää. Vähän sama juttu kuin jossain black metallissa, Burzumin Dunkelheit ei tarvitse mitään kitarasankaria vetämään sitä mutta tunnelmaltaan biisi on kuitenkin ihan huippuluokkaa.

Toisaalta sama sitten toisinpäin, mun mielestä noi tollaset runkkausmetallibiisit missä ei ole muuta kun teknistä sooloa teknisen soolon perään on ihan kamalaa kuunneltavaa kun itse siitä teknisestä puolesta mitään tietämättä en saa niistä yhtään mitään irti.

Avatar
xyakaix
Viestit: 62
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 13:44
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja xyakaix » La Loka 25, 2008 11:52

Todella paljon kuuntelen musiikkia, minun olisi hyvin hankala tulla ilman sitä toimeen. Aina kun menen yksin jonnekkin tai oon valveilla kotona, niin musiikki soi. Genreistä sen verran, että kuuntelen metallia, hardcore punkkia, metalcorea ja animen tunnareitakin on jo lähes puolitoista sataa katsotuista animeista.

Lempibändit ja kappaleet ovat seuraavat:

Nightwish - Whoever Brings The Night. Nightwish on ollut lempibändini jo yli 5 vuoden ajan ja sen kautta tutustuinkin raskaampaan musiikkiin.
Sonata Arctica - The Vice. Tätäkin bändiä on tullut kuunneltua jo pitkään.
Within Temptation - See Who I Am. Kolmas tälläiseen symphonic-power metal genreen kuuluva bändi on Alankomaalainen Within Temptation. Paras nais solisti mitä on.
Seuraava suosikkini onkin vähän rankempaa tavaraa, eli thrash-death metal bändi kotikaupungistani: Discard - Pulse
Ennen kuin siirryn hardcoren puolelle mainitsen vielä yhden suosikkini metallin saralta, elikkä Itävältalainen Summoning - Dagor Bragollach, joka soittaa hyvin mielenkiintoista metallia.
Suurin osa kuuntelemistani HC-bändeistä noudattavat Straight Edge-elämäntapaa mitä itsekin, tässä parhaimmisto:
Kanadalainen Comeback Kid - Market Demands. (En löytänyt muuta videota laulusta ^_^)
Yhdysvaltalainen Casey Jones - The Sober (Tästä ei löytynyt videota ollenkaan)
Ruotsalainen Refused - Worthless Is The Freedom Bought
Ja myöskin länsinaapurista kotoisin oleva metalcorea soittava Raised Fist - You Ignore Them All

Animetunnareista sit sen verran, että suosikkeihini kuuluu:

Mami Kawada - Hishoku no Sora (Shakugan no Shana)
Aya Hirano, Emiri Katou, Kaori Fukuhara & Aya Endo - Motteke! Sailor Fuku (Lucky Star)
Shounen Kamikaze - WINDER ~Boku wa Koko ni Iru~ (Over Drive)
ICHIKO - YOU'RE THE ONE (Zero no Tsukaima)
Ryou Hirohashi, Megumi Toyoguchi, Sachiko Kojima, Houko Kuwashima & Rina Satou - Bamboo Beat (Bamboo Blade)

Siinä oli vaan muutamia lukuisista mahtavista anime tunnareista. Ja tosiaan last.fm tunnukseni sigissä, siellä näkyy kaikki tarkemmin.

Avatar
boycott
Viestit: 176
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 00:46
Paikkakunta: Mikkeli & Tampere
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja boycott » La Loka 25, 2008 14:30

Mielenkiintoinen keskustelu!

Oma musiikkihistoriani sisältää monenlaista musiikkia, mutta näin lyhyesti:
Ala-asteikäisenä kuuntelin innoissani Helmut Lottia (hyvää settiä edelleenkin) Smurffien ja Maija Vilkkumaan välissä. Myös kaikki Radio Novan soittama meni, nykyään kanavan musiikki tuntuu äärettömän tylsälle.
Tämän jälkeen tuli armoton pop/hiphop/rapkausi, josta olen onneksi (anteeksi nyt vain) päässyt yli. Yläasteella Apulannan kautta tutustuin itselleni uusiin indie/alternativebändeihin, joita kuuntelen edelleen. Nyt lukion alussa listoille ovat päässeet myös metalli (black, trash, viking, battle, yms.) ja hieman elektroniseen päin kallellaan oleva musiikki, esimerkiksi IWaTSW.
En kuuntele mitenkään erityisesti mitään kunnon otakun musiikkia, muutama animetunnari on mielestäni aika hyviä, mutta suurin osa ei, ja j-rock on jäänyt aika etäiseksi. J-poppia en taas meinaa sietää ollenkaan, liikaa vaaleanpunaista ja söpöilyä : D
Voisin suositella katsomaan last.fm:ni, nick on lelkola, mutta kuuntelen todella vähän musiikkia koneen kautta. Vaikka olenkin jo aikaa sitten tutustunut tähän warettamisen ihmeelliseen maailmaan, harrastan kuitenkin ihan aineellisten levyjen haalimista, ja niitä tulee eniten kuunneltua. Myös iPodini ja kännykkäni ovat ahkerassa käytössä, kun kotoani joudun poistumaan.

Lista lempibändeistäni suosittelujen kera (spoilerilla, koska lista on sen verran pitkähkö):
Spoiler:
Juu, eli nämä ovat siis mieleentulojärjestyksessä, ei siis todellakaan genrettäin.

Franz Ferdinand, ihanan energistä skotlantilaista indie rockia. Suosittelen lämpimästi! Heidän tähän mennessä julkaistut albuminsa muuten täyttävät mielestäni "täyttä kultaa" -listan asettamat vaatimukset. Levyt innostivat meikäläistä toissakesän loputtomassa raksaurakassa, joten ovat senkin tähden rakkaita.
Disco Ensemble. Bändin kehitystä on ollut ilo seurata, ja riemulla ei ollut rajaa, kun tämän vuoden Provinssissa näin yhtyeen viimeinkin livenä. Satikutia saavat siitä, että jättivät parhaan biisinsä, You Are the Dawnin soittamatta! O.O
Death Cab for Cutie, kyllä, minunkin listallani. Pehmeää indietä, jota jaksaa kuunnella pitkään. Suosittelisin haikufiiliksiin esimerkiksi The Ice Is Getting Thinner'iä.
My Chemical Romance, teiniangstia. En ymmärrä, miksi MCR on niin epäsuosittu ja leimattu, mutta ei se mitään, kuuntelen silti ^-^
Muse, aivan ehdoton! Bändin biisejä on mahtava kuunnella ja soittaa. Lempilevyni lienee tuo Absolution, mutta Black Holes & Revelations on myös täyttä tavaraa (niin kuin muutkin levyt). Haikuun lempikappaleeni on Unintended.
Mew, täyttä kultaa koko bändi! Erityisesti albumi Frengers on suosikkina pysynyt jo pitkään, lempikappaletta onkin jo vaikeampi sanoa. I Should Have Been a Tsin-Tsi (For You) on ehdoton päivänpaiste, ja Behind the Drapes kaunis mietiskelybiisi.
Dimmu Borgir, nyt päästiin siihen hevimpään osioon. En oikein osaa sanoa mitään, tämä bändi vain kolahti heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. (oh my dark side O.O)
The Crash, söpöilymusiikkia. Kaikki levyt ovat hienoja omalla tavallaan, eniten ehkä pidän ensimmäisestä, Comfort Deluxesta, jonka pohjoismainen henki on aivan täydellinen varsinkin talvisaikaan. Melodrama taas tanssittaa!
Coldplay, erityisesti uusin levy (myös X&Y, muita en valitettavasti ole vielä paljonkaan päässyt kuulemaan), jota olen spämmännyt ehkä vähän liikaakin. Viva la Vida or Death and All His Friends on mielestäni yksi parhaimmista levyistä, joita olen koskaan kuunnellut. Loistavaa ikkunanpesumusiikkia!
Turisas, battle metallin helmi! Erityisesti coverbiisi Rasputin saa aina keikkafiiliksen päälle. Oi, kunpa näkis nämä livenä ja pääsis vähän pittaamaan...
Profane Omen, loistava livebändi! Elämäni parhaat keikat ovat olleet Mikkelin työväentalolla (joo, aika surullista : D) juuri PO:n soittamina. Meno on aina aivan katossa, ja vaikka pitti on pieni, laatu korvaa ihmisten määrän!
Opeth, kaunista, melodista metallia. Toki ne raskaammatkin levyt ovat hyviä, niitä en vain vielä omista enkä näin ole vielä juurikaan kuunnellut. Kappaleista suosittelen Windowpanea ja levyistä Damnationia ja Blackwater Parkia.
Traffic Island, energinen bändi Turusta! Debyyttilevy Enough Is Enough on ollut tänä kesänä todella kovassa soitossa. Matin ja Tepon pojat todella osaavat asiansa! Harmi, kun bändi ei ole saanut kovinkaan paljon julkisuutta, mutta toivottavasti se ei jätkiä masenna (: Suosittelen tosiaan tuota ensimmäistä (ja ainoaa) levyä. Bändin itsensä kuvailemana he soittavat soft-hard-melodic-hopeful-tragic-funny-antique-fresh-rockia. Ottakaa siitä nyt sitten selvää : D
Ödeema, aivan mahtava pop-rock-indie -bändi Porvoosta! Erityisesti Hetki on aivan mahdottoman pogoiluttava kappale, joka saa aina hyvälle tuulelle. Tsekatkaa ihmeessä MySpace!
+ kaikki muut, joita en tähän hätään muistanut.
I'm not breaking down
I'm breaking out
last chance to lose control

Avatar
RevyFan
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Helmi 19, 2008 22:48
Paikkakunta: Loimaa

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja RevyFan » La Loka 25, 2008 14:39

Paranoidfox kirjoitti:Mielestäni elektroninen musa on vähän sellasta fiilistelysettiä, että ei siitä kantsi yrittää hakea mitään taiteellista arvoa/piilotettua merkitystä/elämänkatsomusta tai yhtään mitään, sitä vain kuunellaan. Muutenkin musiikkia tulee kuuneltua vain sillä periaatteella, että kuulostaako se hyvältä vai ei riippumatta siitä, että millä, missä ja kuka sen on tehnyt. Vaikka olisi kuinka vaativa biisi ja vaatis vuosien treenauksen niin onko sillä niin väliä jos se musa on vaan yksinkertaisesti skeidaa?

Kantsii alottaa kevyellä setillä ja koittaa tutustua vaikka Daft Punkkiin
Juuh, no kuten sanoinkin, en kuuntele musiikkia vaativuuden perusteella, monia biisejä vihaan vaikka ne ois taidokkaita. Ja juuh, tuota koitin saada selville että haetaanko sillä musiikilla jotain suurempaa, sun tapauksessas ei. :D
madu kirjoitti:Ainakin tossa mun diggailemassani elektronisen alalajissa, triphopissa, kyse on aika pitkälti sataprosenttisesti siitä tunnelmasta minkä musiikki aiheuttaa. Trip-hop nyt yleensä tapaa olla aika synkkää ja kylmää. Vähän sama juttu kuin jossain black metallissa, Burzumin Dunkelheit ei tarvitse mitään kitarasankaria vetämään sitä mutta tunnelmaltaan biisi on kuitenkin ihan huippuluokkaa.

Toisaalta sama sitten toisinpäin, mun mielestä noi tollaset runkkausmetallibiisit missä ei ole muuta kun teknistä sooloa teknisen soolon perään on ihan kamalaa kuunneltavaa kun itse siitä teknisestä puolesta mitään tietämättä en saa niistä yhtään mitään irti.
Juuh, mielipiteistähän tää on kiinni, mutta toistamiseen silti painotan myös sitä, etten mäkään taitoa kuuntele, jos ei iske niin en laita sitä taidon tai taidottomuuden piikkiin. Todella simppelit ja jopa vähän amatöörimäiset punk-biisit vaikkapa saattaa saada kauheen meniningin päälle. Mutta monimutkaiset ja rankat riffit vaan saa pään liikkumaan ja soolot lyö vilunväreet pintaan. ;D
Kill ´em all, baby!
LastFM || dA || myanimelist.net

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja J » La Loka 25, 2008 17:13

RevyFan kirjoitti:Selittäkää mulle mitä elektronisesta musasta oikein saa irti? Ja kuunteletteko sellaista myös niinku oikein kuuntelemalla ja siihen keskittyen? Itsellä aavistuksen myös arvostus sellaista kohtaan hukassa, kun vertaa vaikka jonkun metallibiisin (sooloja toki muissakin genreissä, mutta varsinkin metallissa usein hiton taidokkaita ja pitkiä) pelkän soolon soittamiseen vaadittavaa vuosienkin kokemusta... Ei jumputustakaan toki taidotta tehdä enkä musiikkia sen vaativuuden perusteella arvioi. Tästä on turha suurempaa matsia vääntää, mutta kysyn vaan.

Kyllä. Kuuntelen elektronista musiikkia niin 'kuuntelemalla' kuin myös vain 'fiilistelynä'
Jos vain etsii, kuuntelee ja miettii niin löytää sieltä lyriikoista 'tarkoitusta' kuin myös 'sanomaa'.
Sehän tosin riippuu miten sinä itse kappaleen viestin otat vastaan, haluatko nähdä lyriikoissa mitään ja voitko nähdä lyriikoissa mitään?
Mutta kyllä on myös niitäkin kappaleita joissa lyriikat tosiaan ovat sen verran abstrakteja(lue:tarkoituksettomia) että tarvitsee sen kuudennen aistin sen tunteakseen.


Mielestäni jokaisen naisartistin jonka olen kuullut laulavan vokaali trancea on aivan helvetin hieno ääni.(Kirsty Hawkshaw, Andain, Kate Ryan, Elles De Graaf) Paljon mahdollista että äänen ja melodian kombinaatio on se mikä tekee siitä kaikesta niin hienoa. Ei yksikään teinipoppari tai vanhamies räpertämällä kitarankieliä pärjää.
On myös tullut kuunneltua miesääniäkin ja eihän niissäkään sinällään ole mitään vikaa, mutta kun olen miespuolinen itse niin kummasti vetää enemmän puoleen kappale jossa kaunis naisääni laulaa mahtavan melodian säestämänä.

Löytyy myös kappaleita joissa on sen 'jumputuksen' lisäksi mukana jokin artisti heittämässä soolon jollain toisella instrumentilla. Näin alkuun tulee mieleen Tieston Power Mix jossa eräs mies heittää viululla aivan mahtavan soolon. En muista kaverin nimeä tähän hätään, mutta on se vain kaunista kuunneltavaa. Mikäli muistan oikein niin tuo artisti joka sen soolon heittää viululla on aina vaihdellut maan ja paikan mukaan.

'Fiilistely' pohjalta tulee kuunneltua enemmän ns.'uplifting trancea', nimensä mukaan 'kuuntelijat' saavat 'syöksyn/ryntäys(rush) tilan' kyseisen musiikin aikana ja/tai jälkeen. Itse koen kyseisen ns. 'energisyytenä'.
Huonostakin päivästä tulee siedettävä ja ellei jopa hyväkin päivä, kun kuuntelee muutamat hyvät kappaleet peräkkäin.
Usein jopa huomannut tanssiahtelevani matkalla keittiöön kun taustalla hakkaa Tieston Elements of Life tai Hybridin Just for today, joka muuten soi tuossa Animecon 08 AMV kilpailun 'avauksessa'. Finished Symphony on myös erittäin hyvä, samalta duolta.Hybrid nyt ei täysin kyseiseen alalajiin mene, mutta siitäkin saa mahtavat fiilikset!

Myös ambientti trancen kanssa on erittäin mukava rentoutua jos tuntuu että on stressi päällä tai muuten vain haluaa 'vain olla'.

Kuitenkin tuntuu että viestisi on ristiriidassa itsensä kanssa.
Sanot että on arvostus hiukan hukassa kun kiekkojen pyörittäminen on helpompaa kuin kitarasoolon vääntö, mutta et silti arvio musiikkia sen 'vaativuuden' perusteella?
Mikä on siis se mitä et näe tai kuule? Monipuolisuudeltaan ja melodialtaan mielestäni elektroninen musiikki vie rokkia mennen tullen, mutta sehän on vain oma mielipiteeni..
Pitkäaikainen stalkkeri

Avatar
RevyFan
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Helmi 19, 2008 22:48
Paikkakunta: Loimaa

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja RevyFan » Su Loka 26, 2008 00:02

J kirjoitti:Kuitenkin tuntuu että viestisi on ristiriidassa itsensä kanssa. Sanot että on arvostus hiukan hukassa kun kiekkojen pyörittäminen on helpompaa kuin kitarasoolon vääntö, mutta et silti arvio musiikkia sen 'vaativuuden' perusteella?
Mikä on siis se mitä et näe tai kuule? Monipuolisuudeltaan ja melodialtaan mielestäni elektroninen musiikki vie rokkia mennen tullen, mutta sehän on vain oma mielipiteeni..
Noh, kuten sanoin, en pääpiirteittäin arvioi vaativuuden perusteella, mutta kuten sanomaani lainasit, kyllä, arvostan hienon soolon soittamista enemmän. Viestilläni tarkoitan että yhtälailla voisin tykätä siitä kiekkojen pyörittämisestä ja arvostaa siihen vaadittavia ominaisuuksia, mutta näin ei ole. Lähinnä elektroninen ei vaan iske muhun sitten yhtään, mun mielestä sitä kuuntelee pelkät amikset, ja mulle se on pelkkää jumputusta ja kaikki biisit kuulostaa samalta. :D Varmasti siinä on melodiaa ja vaikka mitä, en kai vaan sitten kuule sitä kun se tyylilaji itsessään ärsyttää niin paljon. Kuten yleensä, mielipidekysymys. Ja, genre "rock" nyt pitää sisällään sekä helmeä että valtavirtaroskaa, enkä tosin sanoisi kuuntelevani rockia juurikaan.

Laulusta vielä, naisäänestä en tykkää jostain syystä, tosin sekin menee joissain. Lähinnä kaikki radiossa ja teeveessä kuuluva naisääni tuppaa olemaan semmosta perhanan kiekumista mitä en siedä sitten yhtään, se varmaan aiheuttanut traumat mulle.


(Mahtaako olla paljon taas ristiriitoja xD)
Kill ´em all, baby!
LastFM || dA || myanimelist.net

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja madu » Su Loka 26, 2008 00:45

RevyFan kirjoitti: Noh, kuten sanoin, en pääpiirteittäin arvioi vaativuuden perusteella, mutta kuten sanomaani lainasit, kyllä, arvostan hienon soolon soittamista enemmän. Viestilläni tarkoitan että yhtälailla voisin tykätä siitä kiekkojen pyörittämisestä ja arvostaa siihen vaadittavia ominaisuuksia, mutta näin ei ole. Lähinnä elektroninen ei vaan iske muhun sitten yhtään, mun mielestä sitä kuuntelee pelkät amikset, ja mulle se on pelkkää jumputusta ja kaikki biisit kuulostaa samalta. :D Varmasti siinä on melodiaa ja vaikka mitä, en kai vaan sitten kuule sitä kun se tyylilaji itsessään ärsyttää niin paljon. Kuten yleensä, mielipidekysymys. Ja, genre "rock" nyt pitää sisällään sekä helmeä että valtavirtaroskaa, enkä tosin sanoisi kuuntelevani rockia juurikaan.

Laulusta vielä, naisäänestä en tykkää jostain syystä, tosin sekin menee joissain. Lähinnä kaikki radiossa ja teeveessä kuuluva naisääni tuppaa olemaan semmosta perhanan kiekumista mitä en siedä sitten yhtään, se varmaan aiheuttanut traumat mulle.


(Mahtaako olla paljon taas ristiriitoja xD)
Jos joskus jaksat niin tsekkaas tästä pari mun mielestäni erittäin hyvää elektrobiisiä:

Massive Attack - "Teardrop" (+käytännössä mitä tahansa "Mezzanine"-levyltä)
Portishead - "Numb" (+käytännössä mitä tahansa "Dummy"-levyltä)
Ulver - "Lost in Moments", "Nowhere/Catastrophe", "A Memorable Fancy, Plates 17-20"

Noi ei juuri ole mitään jumputusta nähnytkään mutta kyllä ne silti elektroniseksi musiikiksi lasketaan, tosi hyvä fiilis kaikissa. Ton Teardropin vähintään varmaan jokainen kuullut joskus.

Perjantain Nyt-lehdessä kanssa oli pikkujuttu japanilaisesta Dj Krushista joka ilmeisesti keksi triphopin, on tullut pari kertaa kuunneltua jutussa mainittu levy "Strictly Turntablized" ja siinä tuntui olevan ihan jees meininki. Enemmän perkussiopohjainen kun nuo myöhemmät triphopit mitä olen kuunnellut, ehkä vähän itseään toistava, mutta kyllä tuo toimii mainiosti.

Avatar
RevyFan
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Helmi 19, 2008 22:48
Paikkakunta: Loimaa

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja RevyFan » Su Loka 26, 2008 11:34

madu kirjoitti:Jos joskus jaksat niin tsekkaas tästä pari mun mielestäni erittäin hyvää elektrobiisiä:

Massive Attack - "Teardrop" (+käytännössä mitä tahansa "Mezzanine"-levyltä)
Portishead - "Numb" (+käytännössä mitä tahansa "Dummy"-levyltä)
Ulver - "Lost in Moments", "Nowhere/Catastrophe", "A Memorable Fancy, Plates 17-20"

Noi ei juuri ole mitään jumputusta nähnytkään mutta kyllä ne silti elektroniseksi musiikiksi lasketaan, tosi hyvä fiilis kaikissa. Ton Teardropin vähintään varmaan jokainen kuullut joskus.

Perjantain Nyt-lehdessä kanssa oli pikkujuttu japanilaisesta Dj Krushista joka ilmeisesti keksi triphopin, on tullut pari kertaa kuunneltua jutussa mainittu levy "Strictly Turntablized" ja siinä tuntui olevan ihan jees meininki. Enemmän perkussiopohjainen kun nuo myöhemmät triphopit mitä olen kuunnellut, ehkä vähän itseään toistava, mutta kyllä tuo toimii mainiosti.
Oijjoi, kuuntelin muutamaa noista. :D


Massive Attackia - Teardrop: En tajunnut mitään, ohutta laulua, tylsä biitti taustalla. = /

Portishead - Numb: En tiedä mitä tähän sanoisin, aika ärsyttävää toi taustahäröily, ja laulu aika luotaantyöntävä myös.

Ulver - Lost In Moments: Oli niin vaatimatonta ettei päässyt oikein ärsyttämäänkään, ja puhaltimista tulee plussaa. :D Mutta ei tuo mitään oikein herättänyt, taustamusaa.


Noh, jos itse vaivaudut, heitän muutaman:

Pantera - Cemetery Gates
Pantera - Domination
Megadeth - Play For Blood

Dimebag Darrell (Pantera) oli kyl kuningas, mutta laitoin ton Megadethin myös tohon. Ihan jees soittoa siinäkin.
Kill ´em all, baby!
LastFM || dA || myanimelist.net

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja madu » Su Loka 26, 2008 15:18

Joo, noi kysyy sitä tietynlaista fiilistä, eivät ehkä ihan oikeaa kamaa aktiiviseen kuunteluun, mutta esimerkiksi sängyllä makoilun tai yöllä autolla kruisailun taustalle mun mielestä erinomaista matskua.

Megadethistä jonkinverran diggailenkin, Rust in Peace ainakin on lähes täydellinen levy.. Poison Was The Cure ja Lucretia ei nappaa ihan kympillä mutta jokainen muu biisi on täyttä kultaa. Muuta en sitten niiltä olekaan hirveästi jaksanut kuunnella, koska yleisen käsityksen mukaan ne eivät kuitenkaan pärjää RiP:lle mahtavuudessa.

Tästä tuleekin mieleeni tällainen pienehkö polligallup: Jos jollain bändillä on levy, mitä pidetään ihan universaalisti niiden parhaana ja muut kalpenevat sen rinnalla, kannattaako siihen tutustua ensin ja jättää muut levyt kuuntelematta vai jättää paras viimeiseksi? Muutamia esimerkkejä tällaisista bändeistä vaikka juuri Megadeath & Rust in Peace, Massive Attack & Mezzanine, Ayreon & The Human Equation, Sigh & Imaginary Sonicscape, Tiamat & Wildhoney ja mitä noita nyt voisikaan muuta tulla mieleen. Itse yleensä tapaan aloittaa siitä parhaasta, ja harvinaisissa tapauksissa perehtymään myös muuhun tuotantoon, mutta jos kyseessä on vaan täysin ässä levy, on hyvin harvinaista että etsin bändiltä muuta.

Mikä on sinänsä ehkä huono veto, koska esimerkiksi kun aloin pääsemään Toolin Lateralukseen sisään mietin voiko mitään parempaa levyä ollakaan maailmassa, ja sitten kun tutustuin Ænimaan, fiilikset olivat taas ihan samat. Eli pitäisi varmaan kokeilla ainakin Massive Attackilta ja Sighiltä jotain lisää.

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki

Re: Musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja J » Su Loka 26, 2008 15:42

RevyFan kirjoitti:mun mielestä sitä kuuntelee pelkät amikset, ja mulle se on pelkkää jumputusta ja kaikki biisit kuulostaa samalta. :D Varmasti siinä on melodiaa ja vaikka mitä, en kai vaan sitten kuule sitä kun se tyylilaji itsessään ärsyttää niin paljon. Kuten yleensä, mielipidekysymys. Ja, genre "rock" nyt pitää sisällään sekä helmeä että valtavirtaroskaa, enkä tosin sanoisi kuuntelevani rockia juurikaan.

Laulusta vielä, naisäänestä en tykkää jostain syystä, tosin sekin menee joissain. Lähinnä kaikki radiossa ja teeveessä kuuluva naisääni tuppaa olemaan semmosta perhanan kiekumista mitä en siedä sitten yhtään, se varmaan aiheuttanut traumat mulle.


(Mahtaako olla paljon taas ristiriitoja xD)
Niin, eihän se sinänsä ole mikään ihme jos genre ärsyttää kun heittää noin ilkeät stereotyypit ilmaan.
Vaikka musiikki ei täysin nappaisikaan.

Olet selvästikin kuullut vääränlaisia naisartisteja. Se mikä soi radiossa tai telkkarissa ei todellakaan edusta sitä 'parhaimmistoa', vaan niitä joilla on rahaa mainostaa ja markkinoida.
Telkkari vain tuhoaa rakkaita aivosolujasi, joten telkkarin perusteella ei kannata mitään johtopäätöksiä tehdä minkään suhteen. Oli kanava mikä tahansa tai ohjelma mikä tahansa. 'Paskakin' myy kunhan sitä tungetaan joka tuutista ja annetaan katsojan / kuuntelijan ymmärtää että se on 'hyvää'.

Joo-o, nyt soi taustalla Pantera Domination ja uhh. En voi rehellisesti sanoa että kappale miellyttäisi itseäni melodisesti.
Varmasti on ollut 'vaativaa' harjoitella ja opetella soittamaan kyseinen kappale, mutta 'harjoituskin' on vain loppujen lopuksi saman toistoa joka ei sinänsä ole vaikeaa.

En kiellä etteikö olisi 'vaativampaa' soittaa kitaraa kuin pyörittää kiekkoja, mutta kaikenkaikkiaan miesten örinä yhdistettynä kitaran ja rummun mättöön ei vain iske. Kyllä se kuitenkin opiskelun / työpäivän aikana menee taustalla.
Koskaan ei ole 'työn vaativuus', tässä tapauksessa 'soittamisen vaativuus' vaikuttanut pätkääkään siitä että pidänkö kyseisestä artistista vai en. Vaikka olisikin simppeli biitti tai soolo, voi se kuitenkin kuulostaa yli yhdeksäntuhatta kertaa paremmalta kuin viiden minuutin soolo.

Noh, mielipiteet ovat kuitenkin vain mielipiteitä ja niistä tulee ja pitää kiistellä aina kun mahdollista. Sillä loppujen lopuksi kenenkään mielipide asian suhteen ei muutu ellei henkilö itse halua muuttaa näkökulmaansa.
Loppujen lopuksi ainut genre mikä on kuin kirosana on räppi. Kertakaikkiaan en vain voi ymmärtää mikä siinä kaikessa mukamas viehättää kuuntelijaa. Kaikkia muita genrejä ja alalajeja voi, pystyy ja jaksaa kuunnella, mutta räppiä ei.


Vielä voisin kuitenkin mainostaa Hybrid - Just for Today kappaletta. Henkilö joka oli tehnyt Animecon 08 AMV kilpailun 'alku animaation', oli myös tehnyt erittäin loistavan valinnan kappaleen suhteen.

On niin paljon mukavampaa olla ristiriidassa ja kirjoittaa siitä kuin olla johdonmukainen.


Ah.
Madu kirjoitti:Jos jollain bändillä on levy, mitä pidetään ihan universaalisti niiden parhaana ja muut kalpenevat sen rinnalla, kannattaako siihen tutustua ensin ja jättää muut levyt kuuntelematta vai jättää paras viimeiseksi?
Itse yleensä menen artistin 'kronologisessa' julkaisu järjestyksessä tai sitten satunnaisessa järjestyksessä.
Madu kirjoitti:mutta jos kyseessä on vaan täysin ässä levy, on hyvin harvinaista että etsin bändiltä muuta.
Itsellänikin tuppaa näin käymään välillä. Toisaalta sitten harmittaa kun sattumalta törmää artistin toiseen kappaleeseen joltain toiselta levyltä, joka sitten on erittäin hyvä. Välillä harmittaa myös sinänsä 'fanittaa' jotain artistia vain sen yhden levyn takia.

muoks; Korjailin hiukan kirjoitusta.
Pitkäaikainen stalkkeri

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kakkubuffetti”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa