Virheet tekovaiheessa

Cosplayn sisimmän olemuksen pohdinnat ja kaikki muut yleisluontoiset cosplay-aiheiset keskustelut, joille ei ole omaa aluetta.

Valvoja: Cosplay.fi / Ylläpito

Avatar
Elyse
Viestit: 268
Liittynyt: Ma Helmi 12, 2007 17:43
Paikkakunta: Tampere

Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Elyse » Ti Elo 11, 2009 15:05

Uskon, että jokainen täällä on tehnyt cosseja tehdessään virheitä. Niimpä päätin aloittaa tämän ketjun.

Ohjeet ovat simppelit: Kirjoita omista tehneistäsi virheistä, joita mahdollisesti kadut. Näin saattaa moni muu cossaaja pelastua tekemästä samaa virhettä kuin sinä. Älä kuitenkaan mielellään kirjoita samasta virheestä, josta on jo ketjuun kirjoitettu.


Noniin. Omia virheitä löytyy roppakaupalla, eikä tähän tulisi ikinä mahtumaan kaikki.

Olen jo kahdesti peilin kanssa meikatessa ja muokatessa peruukkia tehnyt saman virheen. Olen tehnyt siitäpeilikuvan. Animecon V:ssä minulla oli sitten arpi väärällä puolella naamaa, vappuna peruukissa oli hopearaita tehty väärälle puolle peruukkia. Noh, sen jälkeen olen ottanut opikseni.

Käytinpä juuri tänä kesänä Animeconin pukuni paitaan kaavana kirpputorilta ostettua paitaa, joka ilmeisesti ei ollut vielä vanunut omani kokoiseksi. Niimpä leikkasin kangasta vielä niin, että jätin vain pienet varat reunoihin ja kangasta ja rahaa oli muutenkin rajoitetusti. Kangas suoraan sanoen litisti tissini pelkästään ollessaan minun päälläni. Bindit päällä paita toki mahtui päälleni hurjasti pareammin, mutta se meni jostain syystä makkaralle käytössä ja lopputulos oli suoraan sanoen ruma, kun ei koko ajan ollut vetämässä paitaa alemmas. Niimpä venyvä kankaista vaatekappaletta ei kannata käyttää kaavana, ellei ole täysin varma sen olevan sopiva päällesi.

Samassa asussa tein niinkin pahan erheen, että mitoitin viitan edustalla olevan kuvion täysin väärin suhteuttamalla viitan mittoja lähdekuvaan. Väärin laskin ja tein kuvion saamieni mittasuhteiden mukaan. Sokeasti matikkaan ei kannata näemmä cosplayssa luottaa.

Bindasin vuosi sitten ensimmäistä kertaa ilmastointiteipillä ja täytyy sanoa, että jäi viimeiseksi kerraksi. Laitoin venyvän topin päälle yksin ilman toisen apua ilmastointiteippiä ympäri aivan liian vähän. Loppu tulos oli erittäin muhkurainen. Onneksi olen sittemmin tehnyt kunnollisen ilmastointiteippikorsetin. Muutenkin tämä toinen vaihtoehto joustoside, jota olen joskus käyttänyt, ei toimi liian isorintaisilla bindaukseen. Piste.

Käytin ensimmäisessä täysin yksin tehdyssä cossissa sisustuskangasta, joka noin kahden käytön jälkeen kului puhki haaruksista.

Varmasti faileimmiksi osiksi missään cosseissani ovat jääneet täysin käsin tehdyt kengät. Jos ei ole varma siitä mitä tekee, niin minulla menee päin seiniä.

Aikoinani tein Souseisekin sakset pahvilaatikoista revitystä pahvista liimammalla pieniä palasia vierekkäin ja päällekkäin. Sakset hajosivat luultavasti kokonsa takia toisessa käytössä. Toinen propeissa tehty virhe oli ensimmäisessä cossissani sprayata kontaktimuovin päälle. Spray on lohkeillut irti jo melkein kokonaan. Spraymaali ei pysy kiinni oikein missään sileäpintaisessa muovissa.
Viimeksi muokannut Hoothoot, Ti Elo 11, 2009 15:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Ketju sopii paremmin yleisiin, joten siirsin sen. Hyvä aihe!

Avatar
Biitti
Viestit: 147
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 15:20
Paikkakunta: Tampere

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Biitti » Ti Elo 11, 2009 18:08

Shoecovereiden tekeminen joustavasta kankaasta. Älkää lapset ikinä, ikinä, ikinä tehkö tätä. Tulos on yksinkertaisesti ruma.

Tein myös melko paljon proppeja tänä kesänä, harmittavan viime tinkaan. Ja opin sen etten enää koskaan jätä niiden tekoa viimeiseksi. Koska maali. Kuivuu. Hitaasti. Eli tarkistakaa ihmeessä kuinka kauan valitsemanne maalin pitää kuivua, ennen kuin suunnittelette mihin sijoitatte propin teon. Suhteuttakaa propin teko kuivumisaikaan. Älkää kokeko sitä samaa helvettiä kuin minä, kun päivää ennen coniin lähtöä suditte hätäistä maalikerrosta edellisen, vielä kostean, päälle, sormet yltä päältä maalissa ja valvotte koko yön odottaen että maali olisi tarpeeksi kuivaa että sen miekan TOISENKIN puolen voisi maalata. Niin ja tulipahan yritettyä hiustenkuivaajalla kuivaamistakin. Ja miekka oli tahmea vielä ekana coniaamunakin, onneksi sitä tarvittiin vasta toiselle conpäivälle. (junamatka oli vähintään kiintoisa)
Sama juttu kenkiin. Koska valkoiset sukat ottavat kivasti punaista maalia itseensä.

Avatar
Asagi
Viestit: 466
Liittynyt: Ke Syys 28, 2005 14:40

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Asagi » Ti Elo 11, 2009 19:31

Bitenshi kirjoitti:Shoecovereiden tekeminen joustavasta kankaasta. Älkää lapset ikinä, ikinä, ikinä tehkö tätä. Tulos on yksinkertaisesti ruma.
Täh? Joustava lycrahan toimii shoecovereissa kuin unelma. Kolmet on tehty ja hyvin toimii.

Avatar
Rimppu
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2004 22:12
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Rimppu » Ti Elo 11, 2009 19:34

Annan yhä vieläkin itselleni aplodeja kolmannen cosplayni eeppisimmästä virheestä. Ompelin housuihin kaksi vasenta lahjetta. Kyllä, se on fyysisesti mahdollista, kun unohtaa ommellessaan tarkkailla, kumpi puoli kankaasta olikaan se oikea, ja sitten vain kaikessa rauhassa ompelee kappaleet yhteen. Lopputulos oli hyvin jännittävä.

Pukujeni paidoissa, takeissa ja muissa hihallisissa asioissa on myös vuodesta 2005 lähtien ollut vasemmassa hihassa ryppy, joka vain ilmestyy siihen, vaikka miten tarkkaan hihan istuttaisin. Nyttemmin en enää edes lue sitä varsinaiseksi virheeksi vaan ennemminkin omaksi trademarkikseni.

Ja toki, Cosplay Gaalan Tamakilla oli takissaan naisten napitus lähinnä siksi, että minä vannoin ja vakuutin, että nyt muistetaan sitten tehdä napitus oikealle puolelle. Ja tikkasin sitten napinlävet juuri sille väärälle puolelle.

Avatar
Biitti
Viestit: 147
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 15:20
Paikkakunta: Tampere

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Biitti » Ti Elo 11, 2009 19:42

Asagi kirjoitti:
Bitenshi kirjoitti:Shoecovereiden tekeminen joustavasta kankaasta. Älkää lapset ikinä, ikinä, ikinä tehkö tätä. Tulos on yksinkertaisesti ruma.
Täh? Joustava lycrahan toimii shoecovereissa kuin unelma. Kolmet on tehty ja hyvin toimii.
No minulla tuo ainakin lösähti melko muodottomaksi möntiksi, saattaa olla että kyseisen jalkineen muoto ei vaan kohdellut joustavaa tekonahkaa ystävällisesti. Voi olla kyse siitäkin että pohjana toiminut kenkä jo itsessään oli melko muodoton. Tai sitten minä ja joustokangas emme vain voi sietää toisiamme.
...jooooo taisi mennä ihan yhdestä tietystä virheestä melko eeppiseksi ensimmäisen shoecoverin feilaamiseksi. :'D Onneksi ensi kerralla tietää paremmin.

Avatar
miwo
Viestit: 54
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2009 00:54
Paikkakunta: Turq

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja miwo » Ti Elo 11, 2009 21:08

Wax kirjoitti:Samassa asussa tein niinkin pahan erheen, että mitoitin viitan edustalla olevan kuvion täysin väärin suhteuttamalla viitan mittoja lähdekuvaan. Väärin laskin ja tein kuvion saamieni mittasuhteiden mukaan. Sokeasti matikkaan ei kannata näemmä cosplayssa luottaa.
Muutaman propin tehneenä haluan ilmaista mielipiteeni väitteeseen "matikkaan ei kannata näemmä cosplayssa luottaa." Proppien ja pukujen teossa pääsee kaikista helpoimmalla kun löytää mahdollisimman hyvän ja laajan lähdekuvan otetaan vaikka esim. http://code5.cc/auron/misc/waffe1.jpg . Tämän jälkeen lasketaan toisesta lähdekuvasta propin ja propin käyttäjän suhde toisiinsa esim. n. 10 cm pidempi kuvassa. Tämän jälkeen paperilla oleva hahmo lasketaan matemaattisilla kyvyillä sinun mittoihisi (esim. minä 180 cm jaetaan auron 10 cm = 18 <- suhdeluku.) Suhdeluvulla voidaan laskea KAIKKI mitat oikeisiin mittoihin. Tarvitaan vain viivotin, jolla mitataan jonkun viivan pituus paperilla ja pituus kerrotaan suhdeluvulla. Jos tämä ei päde niin suosittelen menemään yliopistoon lukemaan matematiikkaa, että voi todistaa miksei tämä toimi.
Wax kirjoitti: Aikoinani tein Souseisekin sakset pahvilaatikoista revitystä pahvista liimammalla pieniä palasia vierekkäin ja päällekkäin. Sakset hajosivat luultavasti kokonsa takia toisessa käytössä. Toinen propeissa tehty virhe oli ensimmäisessä cossissani sprayata kontaktimuovin päälle. Spray on lohkeillut irti jo melkein kokonaan. Spraymaali ei pysy kiinni oikein missään sileäpintaisessa muovissa.
Hei ylläri? Maali ei tartu MILLEKKÄHÄN sileälle pinnalle hyvin siksi kaikkien pitäisi tietää/tajuta, että kaikki pitää hioa ennen kuin maalaa.

Ihan vaan halusin sanoa, koska aina voi oppia jotain uutta 8) kiitos.

Avatar
Hui
Viestit: 26
Liittynyt: Ma Loka 30, 2006 14:10

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Hui » Ti Elo 11, 2009 22:25

Hei, tämähän on hauska aihe!

Äkkiseltään tuntui, että minähän mokailen koko ajan jotain, mutta sitten niitä spesifisiä mokia onkin vaikea muistaa... vanhimmat mokat alkavat jo naurattaa, koska ne olivat niin amatöörimäisiä, nykyiset mokat ovat spesifisempiä.

Kellohameen helma - tätä ei voi huolitella kääntämällä sentti ja sentti, kuten karvaasti sain todeta joskus. :D Nykyään suosin itse leikattua kanttinauhaa.

Pihiys - olisi kannattanut kiltisti ostaa se kalliimpi kangas, niin cossi olisi näyttänyt kivemmalta! Nykyään en enää pihistele, koska sillä saa itselleen vain pahan mielen. Joko ostetaan kunnon kankaat tai sitten ei tehdä ollenkaan.

Aaltopahvin käyttö - voi näyttää hyvältä. Ehkä. Joskus. Ehkä. Kai. Minun projekteissani näyttää vain IHAN KAMALALTA ja vahingosta viisastuneena ryhdyin raidaamaan paikallisesta säläkaupasta A3-kokoisia softislevyjä 3e/10 kpl. Pelastivat cossini.

Styroksi ja liuotinpohjainen liima - HEI APUA SE SULAA IIIIK IIIIKKKKS APUA.

Muotolaskokset, yllättävän vaikeaa. Piirrän kaavani usein tyhjästä itse, ja minulla on kyllä tapana muistaa piirtää selän muotolaskokset, mutta etupuolen muotolaskokset tuppaavat unohtumaan, joskus ompeluvaiheessakin ja sitten ihmettelen, miksi etumus istuu oudosti. Tämä on sen tason moka, etten oikein tiedä, miten onnistun siinä joka ikinen kerta. ?_? Haluaisinko alitajuisesti unohtaa tissini?

Silitysrauta ja tekonahka - APUA SE SULAA IIIIKS APUA

DAT ASS - lisää kaavoitusvaiheen ihmeellisyyksiä. Olen alaosasta täysin eri kokoa kuin yläosasta ja lantioni aika leveä, ja kerran-pari taisi käydä niin, että pyllyni ei kerta kaikkiaan tahtonut mahtua asun alaosaan, vaikka olin käyttänyt vyötäröltä oikean kokoista kaavaa. Se kaava vain olisi pitänyt ottaa lantion mitan perusteella...

Bootcoverien tekeminen joustamattomasta kankaasta Ei ikinä enää. Vammaista hommaa, liian vaikeaa ja lopputuloskaan ei ole kovin ihmeellinen. Joustava kangas toimii noin miljoona kertaa paremmin.

Kaksimillisen muovin + sulavan maalin käyttö vacuumformingissa Vähän spesifisempi moka. :D Summa summarum: kaksimillinen muovi oli hintsun liian paksua ja jämähti kiinni muottiin tosi tosi tiukasti, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin rikkoa muotti, se ainokainen muottini, jota oli hiottu ja väännetty pari viikkoa. Kun sain muotin irti, huomasin, että jumahtaminen johtui siitä, että maali tai tasoitusaine tai jokin oli sulanut kiinni muoviin. Ei näin, ei näin.

"Kyllä mä osaan käsitellä 150 cm pitkää peruukkikuitua vapaana" Joo just. Yksi paketti kuitua lensi roskikseen, koska se vain meni takkuun niin pahasti. Otin onkeeni ja ompelin seuraavat paketit kuitua suoraan wefteiksi, ennen kuin edes yritin tehdä niille mitään.

Avatar
EgoLogical
Viestit: 197
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 21:11

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja EgoLogical » Ti Elo 11, 2009 23:09

Nohh ihan eka virhe cossissa oli hattu (Mario cossi). Se oli yks vanha hattu, jonka sitte muutin Marion hatuksi laittamalla punaista kangasta päälle, ja yllätysyllätys, kun kangas oli pistetty päälle, se hiton lanka meni rikki. :/ Mut nyt tuli korjattuu ja istuu päässä kuin unelma. ^^
PINEAPPLE SURPRISE!

Avatar
hiron
Viestit: 13
Liittynyt: Ke Maalis 14, 2007 14:54
Viesti:

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja hiron » Ke Elo 12, 2009 11:17

Voi että, tämähän on ihan mahtava ketju! Koetan nyt kuumeisesti muistaa kaikki mokat mitä on tullut tehtyä...

Vuorittaminen on kyllä ihan helppoa, mutta silti olen pari kertaa, ennen taidon karttumista saanut ommeltua vaatekappaleen mytyksi, jota ei mitenkään voi kääntää. Tiedätte varmaan mistä puhun... Vuoren ja miehustan hihansuiden kiinnittäminen on jännä juttu. Toinen edelleen vaaniva ja ärsytyskynnystä nostava seikka on hihan vuorin ompelu kierteelle. Sovitusvaiheessa miettii, että miksi ihmeessä käsi ei mene hihasta läpi.

Styroks ja spraymaali ei vaan toimi. Sulamisreaktio on taattu, myös sen sinisen eristysmateriaalin kohdalla. Itse olen todennut kitin olevan hyvä päällyste ja pohja maalille. Lukuisten pölyisten hiomisprosessien jälkeen osoittautui kannattavaksi ideaksi myös tasoittaa kitti alustavasti märkänä. Proppien kohdalla voisin myös puhua tukirakenteiden tärkeydestä, kun kyseessä on yli metrinen miekka tai muu suurehko leipälapio.

Peruukkien työstämisen kohdalla on joskus päässyt unohtumaan, että peruukkipää on ihmispäätä huomattavasti pienempi. Lopputuloksena on liian lyhyt/vääränmallinen/kamala peruukki. Weftien tekeminen vaati myös yritystä ja erehdystä. Eli siis kuituhius kannattaa laittaa kaksinkerroin, ettei se harjattaessa irtoa ja näin harvenna suuren työmäärän syönyttä tukkalaitosta.

Kaavoittamisessa on tärkeää muistaa riittävät väljyysvarat varsinkin, jos kyseessä on päällysvaate ja sen alle olisi tarkoitus pukea vielä haarniska ja muita erinäisiä ulokkeita.

Lisäksi yhdyn vielä Rimpun kokemuksiin napitusten tekemisestä, Huin kannatukseen kukkaron nyörien höllentämisestä ja Bitenshin niin tutulta kuullostaviin pointteihin kiireisistä maalausaikatauluista.
- greetings from a stuffed toy.

Avatar
milzux
Viestit: 18
Liittynyt: La Elo 08, 2009 13:16
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja milzux » Ke Elo 12, 2009 17:40

Wax kirjoitti: Olen jo kahdesti peilin kanssa meikatessa ja muokatessa peruukkia tehnyt saman virheen. Olen tehnyt siitäpeilikuvan. Animecon V:ssä minulla oli sitten arpi väärällä puolella naamaa, vappuna peruukissa oli hopearaita tehty väärälle puolle peruukkia. Noh, sen jälkeen olen ottanut opikseni.
Sama juttu minulla. Eikä pelkästään peruukkien kanssa vaan kaikken kassa. Takin napitus tulee väärälle puolelle, housujen vetoketjun tein peilikuvana (vaikkei sillä olekaan mitään väliä mutta kuitenkin), kimonoakin pukiessani laitan väärän etupuolen päälle (en tiedä onko kimonoa käyttäessä väliä kumpi etukappaleista jää piiloon mutta minun pienessä mielikuvitusmaailmassani kimonon piiloon jäävä osa on oikeanpuolimmainen). Ja edelleen teen kaiken peilikuvana, minä en näköjään opi virheistä mutta älkää te muut olko niin tyhmiä! :0

Muistakaa myös siksakata ne saumavarat! Erityisesti sellaisissa kankaissa jotka purkautuvat helposti ja cosseissa jotka ovat käyneet pesukoneessa saa kokoajan olla nyppimässä langanpätkiä kun on ollut niin laiska ja jättänyt siksakkaamatta.

Ja sitten vielä että en suosittele syömistä cossipuvuissa. (Coneissahan se on melkein pakollista mutta muuten.) Minun vaaleanpunaisessa mekossani on nyt vaalea ikitahra joka tuli kun söin kotona jotain jossa oli ketsuppia ja sitä tietenkin putosi mekolle. Ja tämän vuoden Animeconissa kävin kiinalaisessa syömässä ja sitä hemmetin hapanimeläsoossia putosi samalle mekolle... :oops:
milzux kirjoitti:
Asagi kirjoitti:
milzux kirjoitti:(en tiedä onko kimonoa käyttäessä väliä kumpi etukappaleista jää piiloon mutta minun pienessä mielikuvitusmaailmassani kimonon piiloon jäävä osa on oikeanpuolimmainen).
On väliä. Päälle pitää jättää se vasen puolisko ja oikea alle (itsestä katsottuna). Muistaakseni toisinpäin käytetään vain silloin jos ihminen haudataan kimonossa eli on yhtä kuin kuollut. Korjatkaa jos olen väärässä.
Ahaa no hyvä että edes sen laitan oikein, kiitos tiedosta. :D

Avatar
Asagi
Viestit: 466
Liittynyt: Ke Syys 28, 2005 14:40

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Asagi » Ke Elo 12, 2009 19:46

milzux kirjoitti:(en tiedä onko kimonoa käyttäessä väliä kumpi etukappaleista jää piiloon mutta minun pienessä mielikuvitusmaailmassani kimonon piiloon jäävä osa on oikeanpuolimmainen).
On väliä. Päälle pitää jättää se vasen puolisko ja oikea alle (itsestä katsottuna). Muistaakseni toisinpäin käytetään vain silloin jos ihminen haudataan kimonossa eli on yhtä kuin kuollut. Korjatkaa jos olen väärässä.

Avatar
[Selene]
Viestit: 18
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 15:14
Paikkakunta: Haapavesi

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja [Selene] » Ti Elo 18, 2009 14:55

1. Sitä ei varmasti voi liikaa painottaa, että puvun tekeminen pitää aloittaa ajoissa. Itsellä on varmaan jokaisen asun (omien ja vähän muidenkin) kanssa tullut lopussa paniikki, kun joku asia ei toimikaan niin kuin luuli ja joutuu ajanpuutteen vuoksi turvautumaan (vähemmän hienoihin) hätäratkaisuihin.

2. En tiedä muista, mutta omalla kohdallani olen huomannut että solumuovista (jumppapatjat yms.) ei kannata tehdä mitään, ellei sitä päällystä erikseen jollain. Jopa akryylimaalikin lohkeilee, enkä ole koskaan onnistunut saamaan leikkuupinnasta siistiä.

3. Styroksi + kuumaliima= Huono yhdistelmä. (Sulaminen on taattu.)

4. Kankaat, vinonauhat yms. kannattaa kutistaa (pesu/huuhtelu) ennen leikkuuta, jos aikoo pukua joskus pestä. Ajanpuutteen vuoksi olen joskus joutunut tästä tinkimään ja pesukoneen jäljiltä esim housujen ripsinauha on kutistunut ja vetänyt kankaan ruttuun. :lol:

Avatar
Tatl
Viestit: 82
Liittynyt: La Tammi 10, 2009 02:26

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Tatl » Ti Syys 29, 2009 23:01

Rimppu kirjoitti:Annan yhä vieläkin itselleni aplodeja kolmannen cosplayni eeppisimmästä virheestä. Ompelin housuihin kaksi vasenta lahjetta. Kyllä, se on fyysisesti mahdollista, kun unohtaa ommellessaan tarkkailla, kumpi puoli kankaasta olikaan se oikea, ja sitten vain kaikessa rauhassa ompelee kappaleet yhteen. Lopputulos oli hyvin jännittävä.
Aijai, joku muukin. :D Itsehän leikkasin kaksi saman käden hihaa. Ompelemaan en ihan vielä ehtinyt, mutta eihän sillä hihalla enää mitään siinä vaiheessa tehnyt. Oli jännää. Enkä ottanut opikseni, vaan sama virhe on toistettukin onnistuneesti.

Tavallisin virhe varmaan omalla kohdalla on olla katsomatta ommellessa, onko siinä saumattavan kohdan alla jotain ylimääräistä. Monestihan sieltä löytää rytyssä olevaa kangasta, joten ratkoja on hyvin ahkerassa käytössä.

Pahin sähläys tehtiin varmaankin Kimimaron kaavun kanssa. Sopivaa hyvin vaaleaa siniviolettia en löytänyt, joten tein kaavusta valkoisen, aikomuksena värjätä se itse kangasväreillä. Sotkin vesisankkoon hyvin pienen määrän violettia väriä ja heitin puvun sinne. Tuloksena oli kauniin...vaaleanpunainen. Ja hiukan liikaa meni sitä väriä myös. Korjasin tilanteen laittamalla kaavun seuraavalla yrityksellä valmiiksi vesisankkoon, ja vasta sen jälkeen lisäämällä sinistä väriä, jotta näkisin, milloin sävy olisi oikea. Varmaan helppo arvata, että se kaapu on nyt vaaleanpunainen sinisillä pilkuilla.*facepalm*

Samassa cossissa peruukki oli harvinaisen fail...en enää koskaan osta mitään suomalaisen pilailukaupan halpisperuukkia. Ei sitä voi käyttää, joten kaappiinhan se jäi.

Ainiin, ja sitä kangaskaupan myyjää kannattaa uskoa, kun tämä neuvoo esikutistamaan kankaan.. Lopputulos ei ole kovin nätti, kun Sasuken paita kyllä kutistui pesussa, mutta selässä ollut Uchihamerkki ei.

Edit// Juu, sitä juuri tarkoitin, että esikutistus ennen kankaan leikkaamista jäi väliin. Paita pestiin vasta valmiina, jolloin se kutistui vähän, mutta siihen ommeltu merkki ei, ja meni siis ryttyyn.
Viimeksi muokannut Tatl, Ke Syys 30, 2009 21:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
saino
Viestit: 170
Liittynyt: La Touko 02, 2009 16:18

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja saino » Ke Syys 30, 2009 16:56

Tatl kirjoitti: Ainiin, ja sitä kangaskaupan myyjää kannattaa uskoa, kun tämä neuvoo esikutistamaan kankaan.. Lopputulos ei ole kovin nätti, kun Sasuken paita kyllä kutistui pesussa, mutta selässä ollut Uchihamerkki ei.
Öö, eikö esikutistus tarkoita just sitä, että ennen kasaan ompelua kaikki kankaat pestään? Silloin ne eivät enää yhteen ommeltuna kutistuisi? (minä urpona noobina en tiedä, millainen uchihamerkki on tai mistä se tehdään, mutta?)

Oman aika hienon virheeni tein haalarin kaavan kanssa. Ei, sitä ei voi tehdä identtisestä etu- ja takakappaleesta. Muuten ei takapuoli ja reidet mahdu kyytiin :lol: :lol: (mistähän se koulun käsityön ysi tuli??)
"Kai sä tiedät, että teitä pidetään friikkeinä?"

Avatar
Holly
Viestit: 228
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:42
Paikkakunta: Savonlinna

Re: Virheet tekovaiheessa

Viesti Kirjoittaja Holly » Ke Syys 30, 2009 19:36

Esikutistus tarkoittaa sitä, että kankaat pestään ennen leikkaamista.

Uchihamerkki on siis sellainen Narutosta tuttu merkki, ja ihan kankaasta se varmaan tuossa tapauksessa tehtiin. Ongelmana taisi vain olla, että toinen kangas kutistui ja toinen ei.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen cosplay-keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa