Junjo Romantica: Painajainen. (UsagiMisaki)

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Junjo Romantica: Painajainen. (UsagiMisaki)

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » Ma Helmi 23, 2009 13:27

Misaki heräsi aamulla kiitollisena siitä, että kaikki oli ollut unta. Hän katseli kiitollisuutta uhkuen tuttua, turvallista kattoa päänsä päällä, hän kiitti jokaista jumalaa mielessään siitä, että se painajainen oli viimein ohi. Mutta se kuitenkin velloi hänen silmiensä takana kirkkaana ja hyökkäävänä. Se surisi ympäri hänen mielessään, pitäen varmasti huolta siitä, ettei pääsisi unohtumaan. Se pisteli Misakia kuin herhiläinen yhä uudestaan ja uudestaan. Painajainen oli tullut jäädäkseen.
Misaki vilkaisi kelloa. Se oli tuskin kuutta. Hän ei pystyisi enää nukkumaan. Hän tiesi, että se uni jatkuisi siitä, mihin oli jäänytkin. Hän ei halunnut tietää yhtään enempää. Ei, se oli ollut vain unta, todennäköisyys sen toteutumiselle olisi suurin piirtein nolla. Misakia kuitenkin huolestutti sanat suurin piirtein. Olihan niitä enneunia ollut ennenkin. Ja kun nuorukainen oli kyseessä, hän tiesi vallan hyvin, että hänen enneunensa toteutuisivat. Misaki ei sellaista halunnut.
Nuorukainen nousi istumaan, laittoi tossut jalkaansa ja nousi seisomaan ja hiipi hiljaa alakertaan keittiöön. Hän alkoi puuhailla mitä nyt pystyi hiljaisesti tekemään. Hän teki pienen salaatin, kaatoi maitoa isoon lasiin, käveli sitten lautanen ja lasi kädessään pöydän ääreen ja söi rauhallisesti. Hänen katseensa suuntautui ulos ikkunasta aamuiseen kaupunkiin. Hän pureskeli jokaisen suupalan hitaasti, joi maitoa päälle. Mutta se ei estänyt häntä miettimästä painajaistaan, jota oli nähnyt.
“Misaki?!” nuorukainen hätkähti kuullessaan syvän äänen kutsuvan nimeään. Se muistutti häntä siitä painajaisesta. Nuorukainen käänsi katseensa varmistaakseen, että se oli Usagi. Ei kukaan muu kuin Usagi. Ei Usagi-ani tai Usagi-chichi. Vaan Usagi. Misaki huokaisi helpotuksesta vakuutettuaan itselleen, että siinä seisoi Usagi.
“Huomenta, Usagi-san”, Misaki toivotti väsyneesti. Oikeastaan hän toivoi että Usagi veisi hänet taivaaseen voidakseen unohtaa sen kamalan painajaisen. Voidakseen vakuuttaa itselleen, ettei kukaan muu ollut koskenut häneen yön aikana. Mutta ylpeä kun oli, hän ei kehtaisi edes pyytää.
“Huomenta. Mitä sinä näin aikaisin olet hereillä?” tuo komea mies tiedusteli.
“Samaa voisi kysyä sinulta!” Misaki naurahti, tietäen hyvin, ettei Usagi ollut aamuihmisiä. “Haluatko salaattia?” nuorukainen tiedusteli osoittaen lautasta edessään. Hän ei enää jaksanut syödä. Oikeammin hän oli menettänyt ruokahalunsa muistaessaan taas painajaisensa.
Usagi istuutui ja otti lautasen nuorukaisen edestä ja alkoi nautiskella salaattia. Misaki katseli tuota miestä edessään, mietti mitä erilaista hänessä oli. Miksi hän rakasti juuri tuota ihmistä? Miksi hän halusi juuri tuon miehen koskettavan itseään? Miksi juuri hänen perheenjäsenensä tuntuivat kaikki haluavan Misakin? Ja miksi vieläpä…
Misaki parkaisi ja painoi otsansa pöydän viileää pintaa vasten. Siitä asti kun hän oli tavannut Usagin, hän oli tuhoon tuomittu. Misaki vain ei enää voinut palata entiseen. Ei, Usagi oli hänelle huumetta, yritti hän miten paljon vastustella sen nauttimista.
“Misaki? Mitä nyt?” Usagi kysyi huolestuneena.
“Ei… ei mikään”, Misaki vastasi. Hän oli aikeissa kertoa painajaisestaan. Mutta pelkästään sen muisteleminen tuotti ilkeitä aaltoja, jotka saivat hänen ruumiinsa hylkimään ajatusta minkäänlaisesta lohdutuksesta. Usagin tietäen hän olisi lohduttamassa. Hyvin mielellään lohduttamassa. Erittäin hyvillään siitä, että Misaki oli hänen…
“Usagi-san”, Misaki nosti katseensa mieheen.
Mies pudotti haarukan lautaselle nähdessään Misakin anovan ilmeen. Se oli niin epätoivoinen, niin anova, kutsuva - ihmeiden ihme. Miehen huulille karehti lempeä hymy. Hän kurotti kättään ja silitti Misakin hiuksia.
Nuorukainen huokaisi, yritti unohtaa sisällään vellovan epämiellyttävän tunteen. Usagin käsi oli niin lämmin, niin rakas. Misaki tarttui miehen ranteeseen ja kuljetti tämän käden huulilleen ja suukotti sitä. Hän rakasti tätä kättä, joka hyväili hänen ruumistaan. Hän palvoi tätä kättä, joka sai hänet tuntemaan vapaaksi kaikista murheista. Hän rakasti tätä kättä, joka piteli häntä lähellään.
“Misaki?” Usagi ihmetteli, vaikka nuorukainen kuuli tietäväisen virnistyksen miehen huulilla.
“Tahdon sinua!” Misaki kuiskasi epätoivosta pakahtuneella äänellä. “Tahdon sinua nyt heti!”
Usagi nousi ylös, käveli nuorukaisen luo ja otti hänet syliinsä, suudelleen nuorukaisen huulia, huomaten miten anovasti tämä vastasi. Jotain oli tapahtunut, sen Usagi saattoi maistaa tuosta suudelmasta, mutta ensin…
“Kuten haluat”, Usagi kuiskasi Misakin korvaan. Nuorukainen värähti Usagin sylissä kuultuaan sen syvän, sointuvan äänen iskevän hänen aivoihinsa kuin hyökyaallon. Useita hyökyaaltoja vyöryi hänen ylitseen, kun Usagin kuiskaukset syvenivät sointuvimmiksi. Ne eivät koskaan lopettaneet kiduttamasta Misakia suloisesti. Eivätkö heidän ruumiinsa tuntuneet vastustelevan toisiaan - ei - ne kietoutuivat toisiinsa, anoen yhä enemmän ja enemmän, kunnes Misaki näki tähtiä silmäluomiensa takana. Painajaisen kuvat olivat hukkuneet niiden kirkkaan loiston alle. Juuri sitä Misaki oli halunnutkin. Ja mitä enemmän hän pyysi Usagia pitelemään häntä, sitä kirkkaammiksi ne tähdet tulivat. Täydellinen maailma, jossa oli vain Misaki ja hänen Usaginsa. Täydellinen hetki, jolloin heidän ruumiinsa olivat yhtä, sulautuneina ja toisilleen lupautuneita. Kukaan muu ei voisi koskettaa Misakia enää, kun hän oli Usagin käsissä. Kukaan muu ei voinut varata sitä tilaa Misakista, jonka Usagi otti yhä uudelleen ja uudelleen pojan niin anellessa. Ja kun Misakin tähtitaivas räjähti hänen silmäluomiensa takana ja viimein vaipui pimeyteen, Misaki kiitti Usagia suudelmalla, jonka maku jäi hänen huulilleen hänen vaipuessaan kiitollisena tiedottomuuteen.

******

Misaki havahtui unettomasta unestaan ja hymyili kiitollisena siitä, kun Usagin kädet pitelivät häntä lähellään. Hän kääntyi, painautui miehen rintaa vasten ja kietoi kätensä tämän ympärille. Nuorukaisen ruumis tuntui lyijyltä, hän ei jaksaisi nousta, hän ei jaksaisi ajatella. Hän oli kiitollinen Usagille.
“Misaki”, mies kuiskasi ja silitteli tämän päätä. Nuorukainen painautui lähemmäksi.
“Älä puhu”, Misaki pyysi. Toisaalta hän halusi kuunnella Usagin ääntä.
“Mikä sinulla oikein on? Olet ihan ihmeellinen”, Usagi hymyili.
“Näin painajaista”, Misaki sanoi ja pelkästään sen sanominen tuotti vaikeuksia. Kuvat palasivat yhtä kirkkaina ja selvinä kuin Misaki oli ne nähnytkin. Parahtaen hiljaa hän painautui Usagia vasten ja toivoi, että mies ajaisi ne pois.
“Oliko se niin kamalaa?” mies kysyi hiljaa, vetäen pojan ihan kiinni itseensä, silittäen ja hyväillen tämän tärisevää ruumista.
Misaki, puhetaitonsa yhtäkkisesti menettäneenä, nyökkäsi ja parahti taas. Usagi alkoi huolestua. Niin aikuinen kuin Misaki olikaan, tämä ei ollut ihan normaalia. Se oli varmasti ollut hyvin kamalaa unta.
“Haluatko puhua siitä? Minulla ei ole mihinkään kiire tänään, eikä sinullakaan toivottavasti, onhan sentään talviloma”, Usagi kuiskasi hymyillen rauhoittavasti. Hän silitteli Misakin kehoa, yritti saada tämän tärinän loppumaan.
“Se oli kamalaa unta!” Misaki huokaisi. “Hirveintä, mitä olen koskaan nähnyt. Ja se tuntui niin todelliselta, kuin se tapahtuisi ihan millä hetkellä hyvänsä.”
Usagi odotti kärsivällisesti, edelleen silittäen nuorukaista. Hän rohkaisi syvillä kuiskauksilla jatkamaan kertomusta.
“Et sitten tee tästä mitään kirjaa, tajuatko?!” Misaki ärähti voimattomasti.
“En tee, lupaan sen. No niin, kerrohan nyt, kultaseni, mikä sinut ajoi sellaisen kuilun reunalle?” Usagi tiedusteli kuiskaten. Misakin ruumis värähti sen soinnista ennen kuin aloitti kertomuksen painajaisestaan…


Minä kuljin kouluun jalkaisin, oli hyvä ilma ja kaikki oli hyvin, tai ainakin niin hyvin kuin olettaa saattaa. Mutta ei aikaakaan kun Usagi-ani tuli minua vastaan - kävellen, voitko kuvitella? Hän esti tieni, vaati päästä juttusille. Ihan kuin minulla olisi aikaa sellaiseen. Esitän syyni, en voi tulla, koska minulla on tentti. En voi tulla, koska minulla on kiireitä.
“Jätä ne sikseen ja tule!” Usagi-ani komensi, tarttui käteeni ja raahasi minut mukanaan kartanoon. Siellä hän vangitsi minut isoon huoneeseen, jossa oli iso sänky, antiikkikalusteita ja muuta. Se huone, jota hän oli tarjonnut minulle ensimmäisellä kerralla.
“Hei, oikeasti, en minä voi!” huusin oven läpi.
Kuulin silloin sinun äänesi, Usagi-san. Ja veljesi sanat olivat kuin veitset. Ne sanat, mitä hän sinulle sanoi, ne sanat, mitä hän käytti - se oli kamalaa kuultavaa, en halua edes toistaa niitä. Sitten kuulen aseen laukeavan. Huudahdin kauhusta, kun Usagi-ani astui sisälle huoneeseen ja näin ruumiisi makaavan lattialla.
“Esteesi on hoidettu”, Usagi-ani totesi kylmästi. Hän raahasi minut sängyn luo, riisui minut ja heitti minut sen päälle, nipistäen minut patjan ja itsensä väliin. Katsoin koko ajan sinun ruumistasi, anoen että nousisit siitä ja pelastaisit minut siltä, mitä en halunnut itselleni tehtävän. Usagi-ani otti minut. Hän teki sen kivuliaasti, pakotti minut hirveisiin asioihin, joita sinä et varmasti halua tietää.


“Haluan minä”, Usagi virnisti, saaden vastaukseksi Misakin nyrkin rintaansa. “Ole hiljaa ja kuuntele! Se on jo tarpeeksi vaikeaa ilman sinun pervoiluasi!”

Makasin sängyllä, turtana, raiskattuna, täynnä haavoja ja ruhjeita. Ruumiisi oli viety aikoja sitten pois. Olin niin sekaisin, etten voinut edes pyytää heitä jättämään sinua kanssani. Yritin kerätä itseäni, saada riekaleitani kasaan. Sinä olit kuollut, se oli kamalinta, mitä saatoin tietää. Vahva, voittamaton Usagi-san, kuollut ja poissa iäksi. Mahdoton ajatus. Mutta silti sinä olit. Et tullut hakemaan minua, vaikka kuin sinua kutsuin. Et tullut luokseni, vaikka kuinka anelin. Tunsin vain vieraiden käsien hoitavan minua, jos olin niin tajuissani ymmärtääkseni sitä. Kaikki tuntui sekavalta. Pahinta oli, etten voinut herätä siihen, vaan se jatkui.
Sitten isäsi tuli, hän tuli luokseni ja yritti tarjota isällistä apuaan.
“Kuten näet, teidät erotettiin, ihan niin kuin ennustin.”
“Se oli murha! Se oli perkele soikoon murha!” minä huusin.
Sitten isäsi kävi minuun käsiksi. “Olet paljon onnellisempi ilman Akihikoa. Haruhiko on sitä paitsi paljon parempi, terveellisempi…”
“Katso minua ja sano onko hän terveellinen minulle? Hän murhasi oman veljensä, hän hemmetti soikoon raiskasi minut ja sinä sanot, että hän terveellisempi?! Älä samperi soikoon tule saarnaamaan minulle terveellisyydestä!”
Se oli kamalin tunne koskaan, se että sinä et tullut pelastajakseni. Isäsi sanat, veljesi teot… kaikki se kietoutui kuvottavaksi palloksi vatsani pohjalle, velloen siellä, saaden minut yökkäämään, mutta se ei koskaan tullut ulos.
Isäsi vakuutti minut lopulta. Veljesi sai minut omakseen. Mutta hän ei ollut lempeä. Olin hänelle lelu, jota hän käytti halujensa tyydyttämiseen. Etkä sinä koskaan pelastanut minua… et koskaan enää…


Misaki parkaisi ja painautui miestä vasten. Hänen ruumiinsa tärisi, hänen silmistään valui kyyneleitä, mutta nuorukainen ei osannut sanoa, olivatko ne järkytyksen vai helpotuksen kyyneleitä. Usagin kädet pitelivät häntä ja siitä jos mistä Misaki saattoi olla tyytyväinen.
“No ei ihme, että olit poissa tolaltasi”, Usagi totesi. “Toisaalta, en minä valita. Sinä olit niin villi ja pyysit aina vain lisää. Luulin, että imisit minut kuiviin”, Usagi naureskeli omahyväisenä, ilmeisesti toivoen, että tällaisia tilanteita tulisi useammin. Misaki oli liian uupunut voidakseen sanoa mitään nasevaa tai tehdäkseen mitään, mikä estäisi Usagia toivomasta moista. Usagi oli kuitenkin siinä, se riitti Misakille.
“Hmm… mikäköhän saisi sinut unohtamaan tuon unen?” Usagi mietti, suukottaen nuorukaisen hiuksia.
“Nuijanukutus?” Misaki ehdotti.
“Tiedän jonkin paremman lääkkeen” Usagi virnisti ja nosti nuorukaisen kasvoja sormellaan suudellakseen tämän huulia. Misaki ei vastustellut - ei, vaikka hänen ruumiinsa huusi lepoa. Hän tahtoi unohtaa, hän tahtoi tuntea Usagin voiman lävistävän itsensä yhä uudestaan, kunnes se saisi hänet unohtamaan. Nuorukainen kietoi kätensä miehen kaulaan, vastasi ahnaasti miehen suudelmaan, kietoi jalkojaan tämän ympärille, toivoi, että mies täyttäisi hänet taas.
“Täytyy myöntää, tämä lääke vaikuttaa nopeammin”, Misaki kuiskasi kutsuvalla äänellä.
Usagi nosti nuorukaisen päälleen, kurottautui suutelemaan tämän kaulaa ja rintaa, kuljetti huuliaan tämän iholla, kunnes Misaki värähti. Nuorukainen vaikeroi hiljaisesti, nojautui Usagin huulia vasten. Misaki tahtoi miehen… hän aneli sitä koko kehollaan, mutta mies kiusoitteli. Piinaavaa, suloista kidutusta. Misakin ruumis ei vain kestänyt sitä.
Usagi heitti Misakin lempeästi viereensä, nousi tämän päälle ja jatkoi suukotteluaan, hyväili tätä käsillään, kuunteli ja tunnusteli nuorukaisen reaktioita. Ne olivat niin erilaisia. Suorastaan hyökkääviä. Ne eivät enää olleet niin ujoja kuin aiemmin. Ehkä se uni oli osoittanut nuorukaiselle Usagin arvon. Mitä hän olisi ilman minua, mitä minä olisin ilman häntä. Mitä maailmamme olisi ilman toisiamme. Tyhjä, merkityksetön. Tässä oli kaikki, mitä kumpikin tarvitsi - Usagi tahtoi Misakin ja Misaki tahtoi Usagin, muulla ei ollut väliä. Tulkoon vaikka maailmanloppu, se ei heitä hetkauttaisi. Meidän maailmansa loppuisi sitten, kun heidät riistettäisiin toisiltaan.
Misaki vaikeroi, aneli Usagin hyväilyjen jatkuessa piinaavan pitkään. Hän tahtoi miehen. Hän tahtoi tuntea sen täyttymyksen.
“Toteutatko… jotain… likaista… fantasiaasi?” Misaki huokaili kysymyksensä, värähti miehen kuumaa, hiostavaa kosketusta.
“Kuka tietää”, Usagi kuiskasi. “Rakastan sinua”, mies lisäsi samaan hengenvetoon saaden Misakin reagoimaan odotetusti.
“Ole vaiti! Tee se jo!” nuorukainen parahti.
“Tee mikä?” Usagi tiedusteli suukottaen Misakin kaulaa ja työntäen yhden sormen tämän sisään saaden juuri vastaamaisillaan olevan nuorukaisen voihkaisemaan.
“Rakastele… minua!” Misaki huokaisi anoen.
“Saamasi pitää”, Usagi virnisti ja suuteli Misakia. Mies työntyi hellästi pojan sisään, kuitenkin tämä parahti kuin kipua tuntien, mutta se oli suloista kipua, sellaista, jollaista sen tulikin olla.
“Oletko… isompi?” Misaki huokaisi ihmetyksestä.
Usagi virnisti ja liikahti pojan sisällä. “Ehkäpä”, hän totesi ja liikkui uudestaan saaden Misakin voihkaisemaan nautinnosta.
Nuorukaisen silmät sulkeutuivat katsottuaan niin kauan Usagin silmiin. Miehen lävistävä katse oli liian polttava juuri nyt. Sen liekki uhkasi kärventää hänen itsehillintänsä hienon hienoksi tuhkaksi. Misaki toivoi, että tämä hetki kestäisi ikuisesti. Se ikuisuus, jota hän toivoi, saattaisi olla lyhyt hetki tässä autuudessa. Jos se uni toteutuisi… jos se uni koskaan edes vaikuttaisi toteutuvan, hän lähtisi Usagin kanssa pois.
“Misaki”, Usagin ääni kaikui hänen korvissaan. Misaki voihkaisi tuntiessaan miehen täyttävän sen paikan, joka kuului vain hänelle. Äkkiä se uni tuntui joltain typerältä harhalta. Nuorukainen voihkaisi, aneli yhä enemmän. Hän tahtoi taas sen tähtitaivaan silmäluomiensa taakse. Hän tahtoi Usagin ottavan sen kaiken, mitä hän miehelle tarjosi. Ja mies otti. Hellästi, varmasti, pitäen häntä itseään vasten kuin voisi sulauttaa heidät yhteen. Oikeastaan Misaki toivoi sitä. Siten kuolisimme yhdessä.
“Misaki!” Usagi voihkaisi.
“Usagi-san!” nuorukainen vastasi.
Tähtitaivas tuntui liian kirkkaalta. Misakia häikäisi. Varsinkin sillin kun se räjähti jättäen pieniä pilkkuja väreilemään vasten hänen silmäluomiaan.

******

Misaki asteli alas olohuoneen puolelle ja huomasi uuden Usagin poikarakkausromaanin lepäävän pöydällä. Uteliaana nuorukainen otti sen käsiinsä ja aukaisi sen. Hetken aikaa luettuaan hän tajusi. Se Usagin typerys oli käyttänyt hänen untaan materiaalina.
“Usagi! Minä vielä nyljen sinut!” nuorukainen julisti kovaan ääneen.
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Shirotae
Viestit: 3
Liittynyt: La Helmi 21, 2009 13:51
Viesti:

Re: Junjo Romantica: Painajainen. (UsagiMisaki)

Viesti Kirjoittaja Shirotae » Ti Helmi 24, 2009 10:22

Ihana kirjoitustyyli sinulla. Luin tekstin todella sujuvasti ja nopeasti, ja löysin vain yhden kirjoitusvirheen lopusta. Kirjoitathan vielä lisää? En meinaan keksi enää mitään kritiikkiä. Ylistää saattaisin vielä, mutta uskon että se ei ole tarpeen. ;D Toistan nyt itseäni, mutta, kirjoitathan lisää?

Avatar
RecluseGAY
Viestit: 120
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 14:43
Paikkakunta: Hamina

Re: Junjo Romantica: Painajainen. (UsagiMisaki)

Viesti Kirjoittaja RecluseGAY » Ma Elo 10, 2009 23:29

Vähän hyvin kirjotettu , sujuvaa tekstiä oli kieltämättä. Ja juoni oli varsin hupaisa 8'D
Jatka ihmeessä ! Haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu~
galleria & netlog : RecluseGAY
Lafiff & Last.fm : Pervo-erakko

Stalkitkaa! 8)

Ankka-chan
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2009 11:09
Paikkakunta: Lieksa

Re: Junjo Romantica: Painajainen. (UsagiMisaki)

Viesti Kirjoittaja Ankka-chan » Su Syys 20, 2009 14:50

Kirjoitat todella hyvin, ja tätä oli oikein 'nautinnollista' lukea. Kamala kyllä se Misakin uni. Ajatella, jos niin tapahtuisi.... Hrr, en halua edes ajatella. Mutta unohdetaan surulliset asiat. Ihana tuo loppukohtaus, rakastan seksikohtausten lukemista *____* Kiitokset sinulle, että laitoit tämän anikiin. ARIGATO~
Ankka-chan desu~

HAPPIEST
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Joulu 16, 2009 21:41
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: Junjo Romantica: Painajainen. (UsagiMisaki)

Viesti Kirjoittaja HAPPIEST » To Joulu 17, 2009 19:58

Aww ihaaana!! :) Itkukin pääsi Misakin ensimäisen rakkaustunnustuksen kohdalla. Näitä voisi tehdä enemmän :D
Be careful, and the HAPPIEST

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija