Taivaalta Kadonnut

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
Shin'ai
Viestit: 161
Liittynyt: Ke Heinä 05, 2006 10:06
Paikkakunta: Espoo

Taivaalta Kadonnut

Viesti Kirjoittaja Shin'ai » Pe Tammi 04, 2008 00:32

Jees että tämmöstä nyt on tullu syksyn/talven aikana hieman kirjoiteltua. Mm... vielä ei kyllä mitään yaoita tässä ole, mutta olisi ihan jees jos ihmiset voisivat _oikeasti_ antaa rakentavaakin kritiikkiäkin (kestän sen kuin mies~). Kun sitä oikeasti haluaisin. Mutta juu, jos lisää haluatte nii voin sitäkin kirjoittaa.

Jee jee, siipiä~ (yllätys, yllätys)

Ah, niin kehittävä esittely mutta minkäs sille mahtaa tähän aikaan illasta. Sanokaa nyt jotain edes että onko tämä jatkamisen arvoista. Varmaan kuitenkin kirjoitan sille jatkoa halusitte sitä tai ette :P

**

Hämärä. Hän makasi maassa tajuttomana antaen tuulen ja kylmän piiskata. Ei hän olisi tahtonut herätä ja muistaa… Kun hän lopulta liikahti, oli se kipu ja tuska jotka iskivät ensimmäisenä. Polttava kipu selässä siellä missä siivet olivat olleet. Eivät enää. Adrian koetti nousta mutta kaatui saman tien. Hänen päänsä oli haljeta kivusta joka viiletti hänen selkäänsä pitkin ja levisi koko ruumiiseen. Tasapaino oli menetetty siipien myötä ja kipu… Hän hädin tuskin pystyi säilyttämään tajuntansa, niin kova oli kipu hänen selässään.

Uudestaan hän yritti nousta huolimatta pimenevästä näkökentästä. Adrian tunsi kuuman veren kostuttavan selkänsä ja valuvan alaspäin. Hän keskittyi sulkemaan tuskan pois mielestään ja lopulta pystyi tarkastelemaan ympäristöään. Hän seisoi vanhojen raunioiden keskellä, ympärillään vain hämärä. Kuihtuneen puut olivat harvassa ja tuhoutuneet rauniot olivat köynnösten peittämät, ne mitä niistä oli jäljellä. Kauan sitten käydyt sodat karkotettujen ja pyhien välillä olivat jättäneet jälkensä. Antiikin vahingoittuneita raunioita ei koskaan jaksettu kunnostaa ja sen sijaan niiden lomaan rakennettiin modernimpia rakennuksia. Kaupunkien ympäristöihin ei siltikään koskettu.

Kuiva tuuli puhalsi Adrianin hopeisten hiuksien läpi. Hän hytisi ja yritti koota rääsyistä takkia ympärilleen. Hyödytöntä; kuninkaan kaartin univormut olivat koreita mutta eivät lainkaan lämpimiä. Hän irvisti kun kangas irtosi verisistä haavoista selässä. Ei ihme että tuuli kun hän seisoi pienen mäen päällä. Hetki sitten hän ei kivusta huomannut sivussa olevaa patsasta vanhan, jo kuolleen puun juurella. Joskus se oli varmaan tervehtinyt kaikkia kaupunkiin saapuvia. Patsas oli aidon kokoinen, kauniisiin vaatteisiin puettu siivellinen Pyhä, paitsi että sen siivistä toinen puuttui kokonaan ja toisesta suurin osa oli irronnut lojumaan patsaan jalkojen juureen.

Adrian mulkaisi patsasta kerran ja sylkäisi sen naamaan kiitoksena ironiasta. Seuraavaksi hänen huomionsa kiinnittyi mäen alapäässä sijaitsevaan kaupunkiin. Fail. Nimi kuvasti sen asukkaita paremmin kuin mikään muu. He olivat taivaasta karkotetut, epäonnistuneet tapaukset, rikoksista tuomitut, roskasakki. Ja kaupunki itsessään oli juuri sitä mitä hän oli siitä kuullut. Karkotettujen rakentama kaupunki jossa yhdistyi antiikin rauniot, moderni teknologia ja ränsistyneet slummit.

Syvä huokaus. Hän olisi voinut panikoida mutta miksi vaivautua? Ei hän siitä mitään olisi hyötynyt. Sanottiin, että kaikki jotka Failiin karkotettiin sinne myös jäivät. Hän oli täällä, ilman siipiä kylmässä eikä tietoakaan muusta elämästä. Ehkä täällä kaikki kuolevat muutamassa päivässä.

Hän sulki silmänsä. Ei, ei niitä muistoja. Hän ei jaksanut enää. Koko ajan kun hän oli ollut tajuttomana oli hän nähnyt painajaisia joita kuvittivat kauhukuvat verisestä enkelin ruumiista ja irti revityistä siivistä. Ei, hän ei halunnut muistaa. Ei enää sitä tuskaa. Vaikka kaikki olikin vasta edessä.

Adrian ei ollut edes huomannut alkaneensa liikkua eteenpäin. Se tapahtui hitaasti, sillä hänen ruumiinsa ei vielä ollut tottunut hänen siivettömään tilaansa, ja koska jokainen askel kivisti selkää kuin veitsenisku. Hän kulki mäkeä alas kohti kaupunkia, kohti Failia. Kohti paikkaa, jossa hän tulisi viettämään lopun elämänsä. Ei Adrian ollut surullinen; haikea ehkä, mutta vihainen ennen kaikkea. Jokaisella askeleella hän ymmärsi tulleensa petetyksi, kuin kaikki tapahtunut ei olisi ollut hänen syytään.

Kaupunkiin sisään johti vanhat portti, tai sen kaaret, sillä muuri oli jo kauan sitten tuhoutunut. Vieläkin Adrian joutui ihmettelemään muiden ihmisten puutetta. Niin monta pyhää oli vuosien varrella Failiin karkotettu että varmasti jossain pitäisi jonkinlaista asutusta olla…

Adrian pysähtyi. Hän oli varma että oli nähnyt porttien pilareiden takaa jonkun kurkistavan. Kuninkaan kaartin entisen jäsenen vaistot heräsivät heti ja hän hidasti kulkuaan. Hm, miksi varautua? Eihän täällä ketään vaarallista ole… hän sanoi itselleen. …Ketään vaarallista… Kaikki täällähän ovat vaarallisia. Taas vilahdus. Poika, tai nuori mies, mutta nuori kuitenkin. Ei kovin vankkarakenteinen, siro ennemminkin. Adrian kokosi nopeasti hahmon tärkeimmät tiedot mahdollista tappelua varten. Ei mikään haaste Adrianin kaltaiselle kokeneelle taistelijalle.

”Kuka siellä?” hän lausui ääneen. ”Astu esiin, en aio satuttaa sinua.” Hänen äänensä oli vakuuttava muttei lainkaan käskevä. Hän tunsi kuinka poika epäröi hetken ennen kuin astui esiin. Hän ei todellakaan ollut roteva, melkeinpä päinvastoin; hän näytti siltä kuin kärsisi pikemminkin ravinnonpuutteesta. Pojalla oli kyllä siistit vaatteet mutta ne näyttivät kuin sopisivat paljon suuremmalle miehelle.

Mutta siivet. Pojalla oli siivet. Ei mitkään hienot siivet. Ne olivat tavallisesta poikkeavat, ikään kuin ne olisivat alkaneet tiputtaa höyheniään. Harmaan ruskeat. Sellaisia ei Adrian ollut koskaan nähnyt. Enkeleillä oli vain valkoisia tai mustia siipiä, ei ruskeita. Poika nosti kalpeat kasvonsa ja katsoi Adriania silmiin. Tämän vihreät silmät porautuivat tiiviisti läpi Adrianin pään, kuin hän yrittäisi nähdä Adrianin sielun sisään.

”Kuka…?” Adrian aloitti jälleen. Hän otti yhden askeleen kohti poikaa, joka ei tehnyt mitään estääkseen häntä. Toinen askel. Kolmas. Vasta neljännen jälkeen kun hän oli jo parin metrin päässä, poika ojensi kätensä kohti Adriania ja avasi kämmenensä tätä kohti.

Kipu iski jälleen, intensiivisempänä ja voimakkaampana kuin aikaisemmin. Adrian luuli huutavansa ääneen mutta mitään ääntä ei kuulunut. Hän tunsi kuinka hänen siipensä revittiin uudestaan irti hänen selästä. Yksi yksittäinen kyynel vierähti alas hänen poskeaan ennen kuin Adrian kaatui maahan, kivusta pyörtyneenä.

**

Adrian seisoi Taivaan porteilla, ympärillään haaleaa pilvimassaa. Kultaiset portit kimalsivat heleästi laskevassa auringossa. Portit olivat auki; niistä näkyi koko Taivaan valtakunta palatseineen ja mahtavine puistoineen. Kevyt, lämmin tuulenpuuska siveli Adrianin poskea. Hän veti syvään henkeä ja nautti viimeistä kertaa auringon lämmöstä. Se olisi hänen viimeinen auringonlasku Taivaassa. Hän tiesi sen. Siitä lähtien kun ensimmäiset veripisarat olivat tippuneet sileälle kivetykselle oli hän tiennyt.

Paluuta ei enää ole.

Hän vilkaisi alas vasemmalle. Verta tippui yhä hänen kädestään alas maahan. Ne muodostivat pienen jonon kulkien parin metrin päähän missä itse ruumis sijaitsi. Vaaleat enkelin siivet olivat värjäytyneet helakan punaisiksi ja roosan sävyttämistä poskista oli nopeasti katoamassa hohde. Liian nopeasti. Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti. Hetkessä hän oli menettänyt malttinsa ja seuraavan mitä hän oli tajunnut oli toisen kaartilaisen kaatuneen alas maahan seivästettynä.

Pian he olisivat täällä. Tieto levisi nopeammin kuin arvasikaan Taivaassa, eikä Adrian olisi päässyt minnekään pakoon. Kaikki tiesivät nyt. Hän tiesi. Pieni kyynel ehti valua alas hänen poskeaan ennen kuin hän pyyhkäisi sen pois ja kääntyi. He olivat tulleet.

Seuraava mitä Adrian muisti oli kipu. Siipi oli poissa, revitty ikuisiksi ajoiksi. Veri poltti selässä. Ilma oli kylmä. Häpeä. Kyyneleet valuivat nyt vapaasti alas. Hän tunsi kuinka toiseen mustaan siipeen tartuttiin. Hän avasi suunsa huutaakseen kivusta kun rangaistus vihdoinkin saatiin täytettyä…

Adrian havahtui hereille unestaan hiestä märkänä. Hän hengitti syvään ja yritti jälleen hillitä pakokauhua valtaamasta ruumistaan. Hän tunsi yhä pistävää kipua selässään mutta ei lainkaan samanlaisena kuin unessa. Samalla kun hän koetti koota ajatuksiaan Adrian pystyi tutkimaan olosuhteitaan. Hän oli melko avarassa huoneessa, joka muistutti tosin enemmän pientä varastorakennusta kuin huonetta. Ne muutamat kuluneet huonekalut olivat enemmän koinsyömiä kuin ehjiä ja lattialla ja joka nurkassa lojui ties minkälaista rojua. Ei edes hajanaisen katon läpi paistava haalea aurinko saanut ympäristöä näyttämään yhtään kirkkaammalta.

Siivetön enkeli kierähti varovaisesti kyljelleen. Harmaa sohva hänen allaan narahti uhkaavan oloisesti ja sai Adrianin murahtamaan. Hopeiset hiukset olivat valahtaneet hänen silmilleen, osittain hiestä paikalleen liimautuneet, jotka hän kuitenkin pikaisesti pyyhkäisi pois. Hetken aikaa kesti ennen kuin Adrian pystyi täysin heräämään ja hahmottamaan ympärillä olevaa huonetta, tai tilaa pitäisi nyt kuitenkin sanoa.

Maattuaan siinä kyljellään minuutin tai kaksi Adrian tunsi olonsa huomattavan paljon paremmaksi, ja koetti nousta istumaan. Lisää epämiellyttäviä narahduksia ja repeilyä sohvasta. Nopeasti hän huomasi sen olevan virhe. Päässä alkoi heittää, silmissä hieman sumeni, mutta Adrian ei aikonut antaa itsensä menettää tajuntaa, ei vielä. Oliko hän nähnyt oikein? Revityssä oviaukossa oli aivan varmasti ollut kasvot. Kapeat, kalpeat kasvot. Ruskeat hiukset. Vihreät silmät. Siivet.

”Sinä…” Adrian kuiskasi niin hiljaa että edes hän itse ei sitä kuullut. Hän yritti nousta ja saavuttaa tuon pojan. Tällä kertaa pieninkin liike nousemisesta sai pojan, vai oliko hän nuori mies, kavahtamaan askeleen taaksepäin. Mutta ei lähtemään. Poika seisoi oviaukossa tuijottaen jälleen suoraan Adrianin silmiin. Tykytys Adrianin päässä alkoi kasvaa. ”Autoitko sinä minut tänne?” Kädellään hän hieroi ohimojaan. Vastaavanlaista kipua hän ei ollut koskaan Taivaassa kokenut.

Poika pudisti päätään hitaasti ja hymyili heikosti.

”Etkö? Minä kun luulin… Ehditkö jäädä? Puhua? Tahtoisin vain tietää onko täällä paljonkin hengissä? Siis Taivaasta karkotettuja. Voitko… Voitko…” Maailma Adrianin ympärillä sykähti. Kuin näkymätön aalto olisi läpäissyt kaiken. Ilma väreili ja Adrian huomasi tärisevänsä. Hänen päänsä tuntui halkeavan jokaisesta sydämensykkeestä. Hänen näköpiirissään alkoi pyöriä tummia pilkkuja. Ne laajenivat kunnes Adrian ei enää nähnyt mitään. Vielä hetki ennen kuin hän jälleen putosi tajuttomuuteen.

Ja siivellinen poika vain katsoi ja hymyili.
Epätoivoisten Lonkeroiden Aliylilonkero o7

Avatar
Light-Kira
Viestit: 98
Liittynyt: Pe Loka 10, 2008 11:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Taivaalta Kadonnut

Viesti Kirjoittaja Light-Kira » Ke Loka 22, 2008 04:15

vaadin jatkoa :)
Everybody makes up their own story, some are more skilled at it
There´s no magical happy endings, only the ones that you write
But there is a plot line in every story pay close attention, you might miss it
Lose the plot and you're screwed.

Sinu
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 13:53

Re: Taivaalta Kadonnut

Viesti Kirjoittaja Sinu » Ke Marras 26, 2008 15:15

Pyysit rakentavaa kritiikkiä, joten voin antaa sitä vähän tuon alun pohjalta.
Ensinnäkin pidän tavastasi kirjoittaa. Kuvailet hyvin, etkä hätiköi juonen etenemisen kanssa, sekä pidät lukijan mielenkiintoa yllä jättämällä joitakin asioita hämärään. Takauma oli hyvä keksintö, joka pehmittää kivasti siirtymistä tajuttomuuden alkupisteestä heräämispisteeseen. Pysyt teemessa ja pidät tunnelmaa yllä, joten lukija ei koe hämmentäviä mielialan vaihteluita kun draama onkin komediaa tai toisin päin. Tämä selkeyttää todella paljon tekstiä ja tekee lukemisesta elämyksekkään.
Kieliopista en sano mitään, koska se ei ole vahva alani, mutta mielestäni kaunokirjallisuudessa voi ottaa hieman vapauksia juuri lauseen rakenteiden kanssa. Kirjoitusvirheitäkään ei pistänyt silmään. Hienoa työtä! Nyt vain toivoisin että inspiroidut taas kirjoittamaan tälle jatkoa...
Hides my true shape, like Dorian Gray.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija