Bloodsucker - Verenimijä

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Bloodsucker - Verenimijä

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » Ke Huhti 12, 2006 13:15

Uusi tarina by -Rudia--chan.

Yaoi/Shounen-ai
Rated: OT for older teens
Sisältää mm. Angstia, väkivaltaa, itsemurhayrityksiä, masokismia (myöhemmin).

Okei, ensinnäkin, tää idea tuli keskellä yötä, toiseksi, mä jatkan tätä, jos tää saa jonkinlaista kannatusta. Pitäkää hauskaa... naurakaa tälle...

Chapter 1: Tapaaminen

En oikeastaan koskaan ollut rakastunut - en edes sen aikaiseen tyttöystävääni. Kun näin sen miehen, kun katseemme kohtasivat yhdeksi ainoaksi sekunniksi, olin myyty.

Ehkä menin asioiden edelle. Nimeni on Chae, olen angstaaja, puolimasentunut, melkein-itsemurhan-partaalla oleva 17-vuotias lukiolainen. Olen japanilaissyntyinen, tosin minussa ei ole japanilaispiirteitä nimeksikään, ellei sitten oteta huomioon tummia koiranpentusilmiäni.
Ihoni on vaalea - en edes tarvinnut valkoista puuteria ilmentääkseni goottilaisuuttani. Hiukseni ovat puolipitkät, mustiksi värjätyt ja mangatyyliin leikatut. Rakastan kauhuelokuvia - sellaisia, joissa pelko nousee ihmisessä itsessään, sellaiset psykologiset kauhuleffat ovat hyviä, ei niinkään mitkään splätterit. Tajuattehan, mitä tarkoitan? Hyvä. Vampyyrit ovat lempihahmojani - heissä on sitä jotain. Kuuntelen rockmusiikkia, lähinnä japanilaista sellaista, ja vielä toinen kriteerini on mieslaulajat only. Heillä on ääni, joka sytyttää, heillä on ääni, jota rakastaa, eikö vain?
Minulla oli, siis on, tyttöystävä, hänen nimensä on Jersey. Asuin hänen ja parin muun kaverin kanssa samassa kämpässä. Olin orpo - minun oikeat vanhempani eivät halunneet minua. Minut adoptoitiin vauvana New Yorkiin, kasvattivanhempani olivat rikkaita hörhöjä. Sain sen, mitä halusin, mutta rakkautta ei voinut ostaa. Vihasin itseäni, halusin vain olla yksin omassa rauhassani.
Jersey oli samanlainen kuin minä. Tosin me emme puhuneet paljon toisillemme, mutta pidimme toistemme seurasta. Täytimme toistemme tyhjät tilat sydämissämme - ainakin sen verran, että voitimme yksinäisyyden tunteen.
Elämäni oli sitä, mitä se oli - olin lähtenyt kotoa heti silloin kun aloitin lukion. Kasvattivanhempani sivuuttivat lähtöni olankohautuksella - heille olin "se, joka perii meidän elämäntyömme". Olin siis vain sieluton, tahdoton varjo, jota he eivät edes kutsuneet lapsekseen. Olin heidän perijänsä, en mitään muuta. Säälittävää. Oli siinä kuitenkin yksi hyvä puoli: Opin itsenäiseksi jo silloin, kun muut ikäiseni eivät edes osanneet tähdätä vessanpönttöön. Siinä oli siis tärkeimmät asiat itsestäni. Nyt itse tarinaan, joka saa alkunsa aivan tavallisesta kouluaamusta...

Odotin metroa Jerseyn kanssa. Olisimme voineet mennä bussillakin, mutta metrossa oli sitä jotakin.
"Hei, Chae", Jersey aloitti.
"Hmm?" vastasin tyylini mukaan katsomatta häneen.
"Se matematiikan tehtävä - saitko sinä sen oikein?"
Aloin kaivaa olkalaukkuani, joka toimi sen hetkisenä reppunani. Löysin matematiikanvihkoni, etsin oikean sivun ja näytin sitä Jerseylle hiljaisuuden vallitessa välillämme. Jersey vilkaisi sivua ja nyökkäsi: "Hyvä on, on se minulla oikein. Kiitos." Jersey väläytti surumielisen hymynsä heilauttaessaan pitkiä, lainekiharoilla olevia hiuksiaan. Haistoin niissä lavantelishampooni. Vai hän se oli, joka sitä oli käyttänyt. No, käyttäköön, jos se hänestä oli niin hauskaa kysymättä lupaani.
Laitoin vihkon takaisin reppuuni ja jäin odottamaa kaikessa hiljaisuudessa metroa. Pieni tuulenvire kävi tunnelissa. Samassa metron jarrut kitisivät - ääni kaikui tunnelissa. Vaunu pysähtyi ja ovet aukenivat. Astuimme Jerseyn kanssa sisään. Vaunussa oli täyttä, kuten tavallista siihen aikaan aamusta. Jouduimme seisomaan, mutta sillä ei ollut väliä. Olin tottunut siihen.
Vilkaisin ihmisiä ympärilläni. Tavallisia, töissäkäyviä ihmisiä salkkuineen ja pukuineen päivineen. Tavallisia ihmisiä joka ikinen aamu - ei mitään uutta taivaan alla. Annoin katseeni kiertää edelleen, kunnes kiinnitin huomioni vaunun päätyyn. Hän piti tangosta kiinni - hänen sormensa olivat pitkät ja laihat, kuitenkin niin täydelliset. Hänellä oli pitkä, musta kaulustakki yllään. Hän piti silmiään kiinni, tai sitten ne olivat puoliavoimina kuin hän olisi kuunnellut jotain. Ne hiukset, jotka ympäröivät kuvankauniita kasvoja, olivat platinaa! Pitkät, vaaleat ja upeasti kiiltävät hiukset! Hän oli niin kaunis - mutta se oli vain laimea ilmaisu, sillä mikään adjektiivi ei kuvaisi häntä tarpeeksi.
Hän nosti katseensa suoraan minuun - tajusin silloin, että hän oli liian kaunis mies. Pitkä, hoikka mies, joka katsoi minua tutkivilla silmillään. Olin turta, olin hämmentynyt ja heikko - jos olisin irrottanut otteeni, olisin vajonnut alas polvilleni. Tunsin heikotusta vain sen yhden sekunnin ajan.
Tuulenvire kävi. Jerseyn ääni herätti minut todellisuuteen. "Hei, Chae! Tule! Meidän pysäkkimme!"
Katsoin uudestaan vaunun päätyyn, mutta mies ei enää ollut siellä. Astuin ulos ja kävelin Jerseyn vierellä hallin poikki. Jersey hyräili jotain laulua, minä ajattelin sitä miestä.

Maanantaipäivä oli ohi koulun osalta. Minulla ei ollut harmainta aavistusta siitä, mitä meidän olisi pitänyt sinä päivänä oppia. Olin ollut kuin unessa koko päivän. Kumma kyllä kukaan ei ollut huomauttanut asiasta. Ehkä se johtui siitä, että olin aina sellainen.
Jersey meni Jaken ja Amandan kanssa kirjastoon. Minä sain lähteä yksin kämpille valmistamaan ruokaa. Se matka muutti minun elämäni...
Astuin vaunuun. Tällä kertaa se oli tyhjempi kuin aamulla. istuuduin penkille ja kaivoin CD-soittimeni. Laitoin kuulokkeet korviin ja kuuntelin Malice Mazeria. Lauloin hiljaa mielessäni. Tunsin tuulenvireen kasvoillani. Pysäkki. Nousin ylös ja astuin ulos. Samalla hetkellä joku tarttui käteeni, vetäisi mukanaan ja iski minut seinää vasten selkä edeltä. Käsi tukahdutti huutoni. Se mies, jonka olin nähnyt aamulla, oli edessäni - virnistellen ilkikurisesti. Hänen silmänsä - huomasin - olivat oudot. Niissä ei tuntunut olevan väriä ollenkaan.
"Siinähän sinä", mies sanoi matalalla, hyvin miellyttävällä äänellä - aivan kuin hän olisi ollut laulaja tai todella hyvä ääninäyttleijä.
"Mitä sinä tahdot?" mumisin hänen kätensä lävitse.
Miehen virnistys leveni. Hänen kasvonsa tulivat lähemmäksi omiani.
"Sinut", mies kuiskasi korvaani. Kuulin hänen äänensä selvästi musiikin läpi. "Minä haluan sinut."
"Miksi?"
"Koska tämä elämä ei ole sinua varten. Join me in death." mies kuiski.
Tuulenvire kävi taas ja samassa mies oli hävinnyt. CD-soittimeni piippasi pattereiden tyhjyyttä. Kaikki tuo oli käynyt vain muutamassa sekunnissa. Selkääni koski ja oloni oli heikko. Olin maistanut hänen ihoaan. Maku oli edelleen huulillani, kun nuolaisin niitä varovasti. Minua heikotti todella. Nojasin seinään ja vajosin istumaan. Painoin kasvot käsiini ja odotin voimieni paluuta. Koko ruumiini tärisi.
Sen miehen silmät olivat koko ajan mielessäni, hänen virneensä ja äänensä toistuivat koko ajan mielessäni. Tuijottaen, kalvaen ja satuttaen. Hän nauroi ahdongolleni. "Join me in death..." Se lause soi korvissani koko matkan aina kämpääni asti.
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Yayyy!

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ke Huhti 12, 2006 14:03

Jeee! Minä pidin tästä tosi paljon! Osaat tosi hyvin kuvailla henkilöitä ja normaalia elämää. (olen itse ikuinen satutäti.) Vampyyrimainen aihe on aina kiehtova ja tottakai tarinaasi halutaan kuulla lisää! Jätit sen niin jännittävään kohtaankin... :) Pidät varmaan itsekin Malice Mizerista? (minä rakastan sitä musiikkia!) Jatka tarinaa, Rudia-chan! :D
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Re: Yayyy!

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » Ke Huhti 12, 2006 14:33

Sleepy Dancer kirjoitti:Jeee! Minä pidin tästä tosi paljon! Osaat tosi hyvin kuvailla henkilöitä ja normaalia elämää. (olen itse ikuinen satutäti.) Vampyyrimainen aihe on aina kiehtova ja tottakai tarinaasi halutaan kuulla lisää! Jätit sen niin jännittävään kohtaankin... :) Pidät varmaan itsekin Malice Mizerista? (minä rakastan sitä musiikkia!) Jatka tarinaa, Rudia-chan! :D
Kiitos ^^ Joo, jatkoa tulee koko ajan (kirjoitan tätä juttua vihkoon ja saatuani taas sopivasti jatkoa kirjoitan sitä sitten tänne). MaliceMizer on AIVAN taivaallinen bändi. Tarina siis jatkuu yleisön (Sleepy Dancerin, joka on mun kaveri) pyynnöstä ^^ Ainii... jos jolla kulla on ehdotus Herra Tuulenvireen nimeksi, niin antaa tulla! Mä en keksi sille nimittäin mitään hyvää nimeä o.O
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Truthdel
Viestit: 291
Liittynyt: Ti Marras 25, 2003 13:54
Paikkakunta: Outokumpu Pohjois-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Truthdel » Ke Huhti 12, 2006 14:49

Wiiiiiiii! Nice! Jatkoa! Tahtoo lisää! *ablodeja*
( ^ ,^) <( truthdel.deviantart.com)

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Bloodsucker - Verenimijä - Chapter 2

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » Ke Huhti 12, 2006 16:25

Koska yleisö näyttää tykkäävän, kirjoitin vähän pidemmän jatkon, joka tulee nyt tässä. Pitäkää hauskaa, sillä nyt paljastuu hurjuuksia!

Chapter 2: Tappava yö

Sinä yönä nukuin tuskin ollenkaan. Makasin selälläni sängyllä ja kuuntelin sateenropinaa huoneeni ikkunoissa ja samalla kattoon katsellen. Laskin jokaisen halkeaman sekä kuviot ja muodot, joita monet varjot loivat ylleni. Ja vastauksena oli aina 56.
Tuuli tuiversi kovaan ääneen ja se piiskasi pisaroita ikkunaan. Samassa tuulenvire kävi huoneessani. Katsoin huoneeni oven suuntaan. Se mies seisoi ovellani, virnistellen omahyväisesti, katse uhkaavana kiiluen. Nousin istumaan.
"Mitä helv--", minä huudahdin, mutta samassa mies tukki suuni kädellään.
"Etkö osaa pitää suutasi kiinni? Sinun pitäisi olla hiljainen angstaaja, eikä kovasuinen ipana", mies kuiski lähes kiinni olevilla huulillaan, tai sitten hän ei puhunut lainkaan - kuulin sanat mielessäni.
"Mmmphh!"
"Mitä sanoit?" mies kysyi kääntäen päätään koiramaisesti sivulle virnistellen edelleen.
Tartuin miehen käteen, joka peitti suutani, ja riuhtaisin sen pois.
"Päästä minut!" huudahdin.
Mies virnisteli edelleen. "Vai sitä se olikin. Minusta se kuulosti enemmänkin tältä: 'Ota minut nyt!'"
Pysähdyin ja katsoin miestä. Miten hän tiesi, mitä minä ajattelin? Mistä hän tiesi, mitä minä todella halusin? Tunsin poskillani kuumotuksen.
"Mitä sinä oikein tahdot?" kysyin uudestaan, ääni heikotuksesta väristen.
"Sinut, johan minä sen kerroin päivällä", mies sanoi kättään heilauttaen ja jatkoi sitten naurahtaen: "Vai olitko kuuro sen musiikin takia?"
"Miksi minut?"
"Koska sinusta ei ole tämän elämän eläjäksi. Sinä vihaat sitä - halveksit suorastaan! Haluat pois, haluat vapaaksi. Minä annan sinulle vapauden." mies kuiski. Katsoin hänen silmiään. Ne kiiluivat kuin saalistavalla kissalla. Hän tuli lähemmäksi ja työnsi järkytyksestä ja heikotuksesta jäykän vartaloni sängylle. Hän tuli päälleni ja otti kasvoni käsiensä väliin.
"Eikö asia olekin niin?" hän kysyi vakavalla äänenpainolla, painaen alavartaloaan omaani vasten kuin painottaakseen kysymystään enemmän. Haukoin henkeä.
Nyökkäsin. Olin liian heikko puhumaan, enkä saanut silmiäni irti hänestä. Hän näytti loistavan hennosti hämärässä.
"Hyvä poika", mies hymähti kuin olisi saanut koiranpennun tekemään tahtonsa mukaan.
Hän käänsi kasvojani sivuun. Katsoin ovea, rukoilin, että joku tulisi ja avaisi sen, pelastaisi minut tältä helvetiltä. Tunsin hänen huulensa kaulallani. Haukoin henkeäni uudestaan.
"Lo-lopeta!" kähisin. Hän vain jatkoi.
"Lopeta!" käskin kovemmalla äänellä.
"Ajatuksesi eivät kerro minulle tuollaista. Haluat tätä kanssani, etkö vain? Haluat olla vapaa", hän kuiskaili korvaani.
"Et ymmärrä - minä en halua tätä! Minä - minä rakastan Jerseytä!" sanoin.
"Eee-hei, poika", mies naurahti kieltävään sävyyn nostaessaan katseensa silmiini. "Sinä et rakasta ketään, etkä mitään. Haluat vain olla vapaa."
"Anna minun olla!" karjaisin.
Valot syttyivät oven takana. Tuulenvire kävi huoneessani ja mies oli poissa. Samassa Jersey aukaisi oven. "Mikä sinulla on? Näitkö pahaa unta?" hän kysyi huolestuneena.
Jersey astui sänkyni luo ja istuutui viereeni. Hän hymyili minulle rauhoittavasti samalla, kun silitti hiuksiani. Hänen pitkät hiuksensa olivat palmikolla. Hän oli pukeutunut minulta saatuun pyjamaan, jossa oli erilaisia sydämiä. Jersey painoi kätensä kädelleni. Minä katsoin häntä, ja totesin todellakin itsekseni, etten rakastanut häntä. En pätkän vertaa. En tuntenut mitään, olin ontto siitä kohtaa, missä hänen paikkansa oli ennen.
"Kerro minulle, Chae", hänen lempeä äänensä sanoi. Tunsin silloin jotain poskellani... Kyyneleen?
Silloin nousin istumaan ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Halasin häntä tiukasti, itkin hiljaa pyytäen anteeksi kaikkea sitä, mitä olin joskus tehnyt tai sanonut. Pyysin anteeksi niin monta kertaa kuin vain kykenin, sillä tämä yö oli se yö, josta minulle jäi tunne, ettei minun elämälläni ollut mitään merkitystä - ei minulle, eikä kenellekään muulle.

Seuraavat viikot olivat rauhallisia. Mitä nyt satuinkaan tekemään: Jätin Jerseyn, muutin omaan kämppään ja tunnustin koko koululle, että olin vapaata riistaa. Mikä meissä goottipojissa viehättää, kysyn vaan?
Haluat olla vapaa miehen sanat soivat päässäni.
Se oli totta. Halusin olla vapaa, halusin todellakin olal vapaa.
Join me in death.
Ehkä sitten niin, ajattelin. Hyvä on, minä liityn kuolemaan! Tapan itseni! Pääsen ainakin siitä isosta ihailijajoukostani pois. Pääsen pois tästä helvetistä, jota kutsun elämäkseni.

Oli perjantai-ilta, kun astuin yksinäiseen kämpääni. Olin väsynyt ja turta. Miehen sanat toistuivat päässäni loputtomia kertoja. Lopulta en enää kestänyt sitä. Vajosin eteisen lattialle polvilleni ja painoin kädet korvilleni.
"Ole hiljaa!" huusin. "OLE JO HILJAA!"
Tuulenvire kävi silloin kämpässäni. Tiesin heti, etten ollut yksin.
"Olet varmaankin miettinyt sanojani tarpeeksi?" kuulin tutun, matalan ja miellyttävän äänen.
"Ehkä liiaksikin", vastasin kylmästi, yrittäessäni koota ajatusten rippeitäni, mutta miehen tulo tuhosi senkin vähän, mitä olin saanut kasattua. Olin taas liian heikko.
Mies naurahti. Hänen äänensä oli kuin myrkkyä: yhtä kitkerää, tappavaa, huumaavaa ja turruttavaa. Sydämeni yksinäinen, ontto kohta kaipasi kipeästi täyttäjää. Huusin, kirjaimellisesti. Minuun sattui niin paljon, ja tajusin kaipaavani Jerseytä.
"Tämä elämä ei ole sinua varten", mies sanoi.
"Ole hiljaa! Katoa!" huusin, kädet edelleen korvillani.
"Tule kanssani. Join me in death."
"Ei!" minä huusin ja juoksin keittiöön. Kaivoin laatikosta leipäveitsen. Mies seurasi minua katseellaan.
"Jos sinä haluat minun tappavan itseni, niin hyvä on sitten. Tämä elämä ei TODELLAKAAN OLE minua varten." sanoin niin uhkaavana kuin vain pystyin. Asetin veitsen kaulalleni. Jouduin heikotuksesta johtuen puristamaan kahvaa kaksin käsin.
Mies ei tehnyt elettäkään. Hän ei edes virnistänyt omahyväisesti. En osannut lukea ilmettä hänen kasvoiltaan.
"Tätähän sinä halusit, sadisti!" huusin ja olin aikeissa vetäistä kurkkuni auki, kun tunsin miehen kosketuksen kädelläni.
"En minä kuolemaasi halua", mies kuiskasi.
Samassa veitsi tippui lattialle kalahtaen. Olin liian heikkona pidelläkseni yhtään mitään. Mies otti minut syleilyynsä, kuiskien edelleen outoja asioita.
"Sinä saat tyhjyyteesi täyttymyksen. Se tyttö ei koskaan täyttänyt sitä sillä tavalla kuin olisit halunnut hänen tekevän, eikö niin? Et koskaan ollut onnellinen, eikä se ollut se tyttökään. Sinä tiesit sen, muttet halunnut loukata häntä. Se ei ole luontosi, Chae."
"Mistä tiedät nimeni?" kysyin edelleen liian heikkona ajattelemaan mitään muuta kuin hengittämistä.
"Se tyttö sanoi sinua Chaeksi. Pikku rassukka, hän olisi voinut kuolla puolestasi!" mies virnisti omahyväisesti.
Tajusin heti, mitä mies tarkoitti. Jersey oli kuollut.
"Mitä sinä... MITÄ HELVETTIÄ SINÄ MENIT TEKEMÄÄN HÄNELLE?!" karjaisin täyttä kurkkua.
"Hän halusi olal vapaa, minä annoin hänelle vapauden." mies virnisti ja hänen kulmahampaansa kasvoivat hieman.
Riuhdoin itseni vapaaksi hänen otteestaan. "Hirviö! Murhaaja!" karjuin.
Mies vain virnisteli omahyväisenä.
"Sinähän suorastaan palvot kaltaisiamme, etkö vain?"
"Ole hiljaa!" huusin ja laitoin kädet korvilleni. Ei enää! Herää tästä painajaisesta! Chae, herää jo, helvetti!
"Miksi olisin? Älä turhaan kiella totuuksia", mies sanoi ja nosti sitten katseeni kohtaamaan hänen omansa. Hän otteensa leuastani oli tiukka - se sattui.
"Älä kiellä sitä, mitä olet. Sinä olet yksi meistä, Chae."
En jaksanut kuunnella enää. Annoin jalkojeni pettää altani. Ajatukset hämärtyivät silmieni edestä. En nähnyt mitään muuta kuin varjoisia, heikkoja kuvia. Silmät sulkeutuivat hitaasti, kuin raskaat painot avaruudessa. Pian armelias pimeys täytti mieleni ja sain rauhan, jota kaipasin. Suo anteeksi, Jersey.


Tarina jatkuu, mikäli yleisö niin pyytää
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

maa!

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » Ke Huhti 12, 2006 19:11

Jännää! Sinulta syntyy jatkoa tosi nopeasti! ja hyvää sellaista. :o On mielenkiintoista seurata, miten tarinassa käy, joten jatkoa vaan! :D (kirjaston paha tietokone melkein nielasi itseensä SECRET LOVERin sisukset, eli siis uskollisen levykkeeni. pitää jatkossa varoa kirjaston koneita.) Olen animalisti ja nimeän yleensä kaiken, mitä omistan. Helpottaa kummasti nimien keksimisessä, kheh. Mieti, millä mimellä voisit itse kutsua vampyyrimaista miestä, jos saisit hänet omaan omistukseesi. (hah hah! kuulostaa hyvältä. minäkin haluan!) Mutta kirjoita tätä tarnaa lisää! (muuten eikö sinustakin tunnu siltä, että tämä kirjoitus puoli alkaisi viimein elpyä? :) ) Miten Jerseyn muuten kävi? Kuulosti aivan siltä, että hän olisi juuri kuollut. Itselleni naisten kurjat kohtalot ovat jo ongelma. Jos tarinassa on naishahmo, hän joutuu yleensä kärsimään kuolemaansa asti. Muussa tapauksessa olen poistanut naiset kokonaan, (esim "Horitaunissa.") ja Dirty Hyenakin on hieman tähän tyyliin: "Katso löysin raunioista vielä yhden elävän naisen. Eiköhän revitä siltä raajat irti ja ripusteta oikein korkealle kuivumaan?" mistähän tämä tosiaan johtuu? :roll: Minä ainakin olen täällä kannattamassa sinua jatkamaan!
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Re: maa!

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » Ke Huhti 12, 2006 19:57

Sleepy Dancer kirjoitti:Jännää! Sinulta syntyy jatkoa tosi nopeasti! ja hyvää sellaista. :o On mielenkiintoista seurata, miten tarinassa käy, joten jatkoa vaan! :D Mieti, millä mimellä voisit itse kutsua vampyyrimaista miestä, jos saisit hänet omaan omistukseesi. Miten Jerseyn muuten kävi? Kuulosti aivan siltä, että hän olisi juuri kuollut. Minä ainakin olen täällä kannattamassa sinua jatkamaan!
Kiitos, ja jatkoa on tulossa lisää pian kahden chapterin verran. Ai niin, ja keksin minä sille vampyyrimiehelle nimenkin tässä ihan sattumalta... (en paljasta sitä vielä :D )

Jerseystä tullaan kuulemaan vielä lisää, joten älä hairahdu ennakkoluuloihin. Vampyyri-setä Tuulenvire vain huijasi Chaea. (ups, juonipaljastuksia! Jaiks! Okei... ei kerrota kellekään....)

Öm... kiitos kannatuksesta ^^ Jatkoa on siis luvassa kahden chapterin verran huomenissa (oi joi, pidän yleisöä jännityksessä... whii! :twisted:)
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Kaneda
Viestit: 37
Liittynyt: Ma Tammi 12, 2004 19:50
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja Kaneda » Ke Huhti 12, 2006 22:16

Vallan veikeä tarina ^^ Tahtoo lisää...

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Bloodsucker - Verenimijä: Chapters 3 & 4

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » To Huhti 13, 2006 09:58

Koska yleisö näyttää tykkäävän, tuleekin tässä nyt sitten lisää jatkoa sitä janoaville. Nyt sitten paljastuukin Chaen todellinen olemus, samoin Herra Tuulenvireen nimi. Kertokaapa sitten minulle, että minkälaista jatkoa te itse haluaisitte kuulla? Pitäisikö herra Tuulenvireen ja Chaen välille saada säpinää vai pitäisikö kirjoittaa heidän monimutkaisesti kehittyvästä suhteestaan? Palautetta otetaan vastaan, ja jos yleisö tykkää, jatkoa on luvassa lisää. Pitäkää hauskaa.

Chapter 3: Totuus

Kuulin ääniä, hiljaisia, kuiskivia, painoltaan ja sävyiltään yllättyneitä, järkyttyneitä, jopa vihaisia ja ärtyneitä. Sen miehen ääni kuului jostain kaukaa, se tunkeutui pimentyneen mieleni läpi. Hän puhui kiihtyneesti kuin yrittääkseen vakuuttaa muut äänet siitä, että minä olin... Missä minä olin?
"Minut käkettiin etsimään kadonnut perheenjäsen. Minä löysin hänet ja tässä hän on!"
"Hän haisee ihmisiltä!"
"Hänen ajatuksensa ovat sekaisinm pikkuraasu." Tunsin käden koskettavan otsaani. "Hänen mielensä on kovin rauhaton. Käytit liikaa voimiasi, Kochira", ääni jatkoi ja se tarkentui korvissani vanhemman naisihmisen ääneksi.
Kochira? Outo nimi. Avasin silmäni sulkeakseni ne taas uudestaan tiukasti kiinni. Valo häikäisi liikaa.
"Missä minä olen?" kysyin varovaisesti.
"Kerro sitten koko totuus, Kochira!" nuoremman pojan ääni sanoi, sen saman, joka oli todennut minun haisseen ihmisiltä. Kuulin äänessä halveksuntaa, eikä siinä ollut lainkaan ystävällisyyttä.
"Niin, äläkä käytä voimiasi yhtään enempää tai hän menettää järkensä!" nainen komensi.
Ovi kävi ja huone hiljeni. Tunsin kuitenkin sen miehen läsnäolon. Tunsin hänen hengityksensä ilmassa. Tunsin hänen omahyväisen virneensä.
"Aiotko maata siinä koko päivän?" mies kysyi.
En vastannut. Se paskiainen sai vielä maksaa siitä, mitä oli tehnyt Jerseylle.
"Vai vihaat sinä minua nyt", mies totesi istuutuessaan sängynlaidalle. Hänen äänensä oli kylmä, rauhallinen, jopa huvittuneen ironinen.
"Totta helvetissä!" karjaisin ja ponkaisin seisomaan. Se osottautui virheeksi. Kaatusin saman tien lattialle. Voimani eivät olleet vielä palanneet. "Auh!" voihkaisin oikeastaan nolostuneesti. Olin liian turta tunteakseni kipua.
"Sinun olisi syytä levätä nyt, ennen kuin tapaat perheesi", mies sanoi.
"Ai, Regina ja Alfred lähettivät sinut hakemaan minut juuri nyt, ennen 18-vuotissyntymäpäivääni kuulemaan tuomioni heidän perimisestään." naurahdin ja ryömin sängyn luo, takerruin lakanoihin ja vetäisin itseni ylös.
Mies pudisti päätään. Hänen hiuksensa kimmelsivät kirkkaassa valossa - olin niin hämmentynyt hänen kauneudestaan. "Väärin", hän sanoi. "Haha ja Chichi ( tiedoksi: haha tarkoittaa omaa äitiä ja chichi omaa isää. näitä nimityksiä tulen käyttämään Chaen oikeista vanhemmista.) vain käyttivät heitä saadakseen sinut tänne, todellisten perheenjäsentesi luo."
"Mitä sinä sanoit?" katsoin häntä vihaisena.
"Minut lähetettiin luoksesi, koska minun oli määrä tuoda kauan kadoksissa ollut prinssimme kotiin." mies katsoi minua vakavana, mutta tällä kertaa hän ei virnistänyt - vaan hymyili! Hänen hymynsä oli niin lempeä ja ystävällinen, että tunsin sydämeni jättävän kolme lyöntiä väliin, kun näin sen. Hämmennyin.
"Prinssi?"
"Sinä olet prinssi Chae, kadotettu kruununperijä. Olet elänyt muutaman vuoden - no, sanon muutaman vuoden, koska muuten tästä tulisi liian monimutkaista - sinetöitynä nuoren pojan ruumiiseen. Minä - Hahan ja Chichin uskollinen palvelija, prinssimme ystävä ja rakastettu - Kochira Buroodu (oikein lausuttuna nimi kuulostaa sanalta Blood), olen vannonut löytäväni armaan prinssimme ja tuomaan hänet takaisin. Etsin häntä vuosia, mutten löytänyt häntä mistään, kunnes sain tietää adoptiolapsesta, joka täsmäsi Hahan ja Chichin antamaan kuvausta. Tiesin, etttä löytäisin sinut nyt paljon helpommin. New York oli kuitnekin iso kaupinki ja kaikki se melu häiritsi minun etsintääni. Sitten olitkin sinä yhtenä aamuna metrossa sen tytön kanssa. Sinä tunsit minut, etkö vain? Tunsit sisimmässäsi, että minä se olin: oma Chi'si (Chi tarkoittaa verta), joka on kaivannut omaa rakastaan", mies lopetti kertomuksensa upeaan hymyyn ja jäi odottamaan vastaustani.
En ollut kuunnellut pätkääkään. Minua edelleen suututti Jersey - se mitä tuo hyypiö oli hänelle tehnyt. Avasin suuni. Hän valpastui kuuntelemaan.
"Valehtelet", sanoin niin hiljaa, että vain minä kuulin ne sanat.
"Mitä sanoit?" mies kysyi hymyillen edelleen.
"Valehtelija!" karjaisin ja hyökkäsin siinä samassa hänen kurkkuunsa kiinni. Puristin.
"Sinä sanoit monesti, ettei elämä ole minua varten. Toistit join me in death-lausetta niin paljon, että todellakin halusin tappaa itseni! Olet hullu! Jersey ei ansainnut kuolemaa! Sinä tapoit hänet! Tapoit tytön, joka toi minulle lohtua, roisto!"
Puristin sormiani entistä kovempaa miehen kaulan ympärille, mies ei tehnyt elettäkään. Hän ei irvistänyt, eikä tehnyt mitään muutakaan. Hän vain katsoi minua ja pinä puristin niin, että sormiini alkoi koskea. Tunsin kyynelten valuvan poskilleni.
"Roisto!" ääneni kähisi liian heikkona. Kädet tärisivät.
Mies nosti kätensä ja pyyhkäisi poskiani. Käteni herpaantuivat otteesta. Mies nousi istumaan ja kietoi kädet ympärilleni. "Kaikki on hyvin", hän kuiskasi suloisella, miellyttävällä äänellään. "Kaikki on nyt paljon paremmin."
Tönäisin hänet irti. "EI!"
Nousin ja juoksin ovelle, aukaisin sen ja läimäytin sen kiinni takanani. Nostin käytävällä olleen tuolin oven eteen ja laitoin selkänojan ovenkahvan alle niin, ettei ovea voinut avata. Minun oli päästävä pois - pois siitä helvetillisestä paikasta.
Juoksin käytävää pitkin. Se muistutti jonkun hotellin käytävää - ovia löytyi sopivin väliajoin, seinillä oli tauluja, ja joskus käytävällä oli pieni pöytä, jonka päällä oli kukkia ruukussa. Käännyin kulmasta ja edessäni oli lähes identtinen käytävä. Juoksin sen päähän ja käännyin taas. Jälleen samanlainen käytävä, jonka läpi minä juoksin. Käännyin kulmasta ja koin järkytyksen: Olin taas samassa paikassa, mistä olin lähtenyt. Silloin kävi tuulenvire ja katsoin taakseni. Mies seisoi edessäni koko komeudessaan.
"Tuo oli täysin turhaa, Chae", hän sanoi hiuksiaan heilauttaen. "Etkö tajua? Tämä on nyt kotisi. Sinulla ei ole enää oikeutta elää tuolla ulkona, jossa sinun on vain huono olla! Teen tämän vain Hahan ja Chichin käskystä, ylhäisyys. Suokaa anteeksi."
Hän katsoi minua värittömillä silmillään, hänen kätensä nousi kasvojeni eteen. Tunsin jalkojeni pettävän ja mieleni hämärtyvän. "Senkin roisto!" sain suustani ulos ennen täydellistä tajuttomuutta.



Chapter 4: Vanki

"Tiedätkö mitä? Olet heikko!" ääni sanoi jossain kaukana mieleni perukoilla.
"Mitä?" mutisin tuskin kuuluvasti.
"Olet todella heikko! Chi on niin voimakas, että menetät mielesi täysin! Pientä rajaa hei!"
"Kuka puhuu?" kysyin uudestaan hieman kovemmalla äänellä. Katsoin ympärilleni ja kaikkialla oli vain pimeyttä.
"Olen Chae", ääni vastasi.
"Mitä? Mutta sehän olen minä!" kuiskasin taas voimattomana. Ajatteleminenkin tuotti tuskaa.
"Niin, koska sinä olet minä ja minä olen sinä. Me olemme yhtä, mutta minä satun olemaan sinetöity tähän sinun heikkoon ruumiiseesi. Jos päästäisit minut hetkeksi puikkoihin, kostaisin sen tytön puolesta. Chi ei olisi saanut satuttaa niin sööttiä saalista ilman lupaani."
"En ymmärrä...", sanoin. Leijuin jossain tyhjyyden yllä. Äkkiä eteeni ilmestyi peili, jossa näkyi minun kasvoni - virnistellen ilkikurisesti - kuin nauraen ahdingolleni. Minun silmäni siinä kuvajaisessa olivat verenpunaiset!
"Ei sinun tarvitsekaan", kuvajaiseni sanoi. "Chi'n on syytä saada opetus, eikö vain?"
"Ei", pudistin päätäni. "Ei se tuo Jerseytä takaisin."
"Ei niin! Entä sitten?" kuvajaiseni kysyi kääntäen päätään koiramaisesti sivulle.
"Jersey ei antaisi kostoa anteeksi. En ole väkivaltainen", vastasin.
"Ai et vai?" kuvajanin naurahti pilkkaavasti ja pyyhkäisi kädellään peilin pintaa. Siinä näkyi väreilevä kohtaus siitä, kun hyökkäsin sen miehen kimppuun. "Mitä tämä sitten oli?" kuvajaiseni palasi ilkikurisesti virnistellen.
"Se - se vain - se oli vain -" yritin miettiä sanojani. Mitään ei tullut mieleen.
"No niin! Sinähän valehtelet minulle päin naamaa! Etkö yhtään häpeä? Hulluko olet?" kuvajaiseni huudahti lähes vihaisena. "Chi sai etsiä meitä kauan. Hän teki sen, mitä näki tarpeelliseksi. Sen tytön tappaminen oli väärin! Haluatko kostaa vai et? No? Anna kuulua!" kuvajainen komensi.
Halusinko kostoa? En, se ei kuulunut tyyliini. Jersey oli aina pitänyt minusta. Minä en vain osannut vastata hänen tunteisiinsa. Niin kauan kuin hän vain täytti sen yksinäisen, onton kohdan sydämessäni, se riitti. Lohtu on lohtu, oli se miten laimea tahansa. En rakastanut häntä, mutta ei hänen pitänyt kuolla niin nuorena! Se ei tuntunut todelliselta!
"Ei", vastasin viimein.
"Hyvä on sitten!" kuvajainen kohautti olkapäitään. "Jos muutat mielesi, niin ilmoita asiasta!" se huikkasi ja katosi.


Heräsin taas siinä samassa huoneessa, kuten aiemminkin. Oli hämrää. Oli varmasti jo ilta. Nousin istumaan. Oloni oli kuin vangilla, enkä minä edes ole kuullut oikeuksiani asianajajaan saati sitten vaikenemiseen. Entäs se minun yksi ainoa puheluni?! Tosin kenelle minä olisin soittanut? En edes tiennyt olinko New Yorkissa vai Draculan linnassa Transylvaniassa.
Oloni oli heikko, mutta pystyin ainakin ajattelemaan selkeästi. Pieni muistin virkistys: Tämä salaperäinen ja kaunis herra Tuulenvire, also known as vampyyri Kochira Buroodu, lyhyesti Chi, oli eräänä aamuna katsonut minua metrossa ja samana päivänä myöhemmin hän oli paiskannut minut selkä edelle seinään vain jutellakseen. Myöhemmin hän oli tullut luokseni ja jutellut lisää - painotusten kanssa. Punastuin. Vielä myöhemmin hän oílmaantunut kämpääni, pakottanut melkein itsemurhan partaalle ja väittänyt, että oli tapapnut Jerseyn. VIELÄ myöhemmin oli käynyt ilmi - hänen kertomansa mukaan - että olin vampyyrisuvun jäsen, vieläpä ylhäinen sellainen! Toisin sanoen - olin todella sekaisin!
Ovelta kuului koputus. Suljin silmät ja teeskentelin nukkuvaa. Muista hengittää, muistutin itselleni. No niin, sisään ja ulos, rauhallisesti... Noin! Hyvä! Hemmetti! Olisi sittenkin pitänyt alkaa näyttelijäksi!
Koputus kuului uudestaan. Ovi avautui päästäen valoa huoneeseeni, joka oli varsin hyvin sisustettu noin niin kuin vankityrmäksi. Kuulin tarjottimen laskeutuvan läheiselle pöydälle. Nenääni tulvahti ruuan tuoksu. Kanaa! Ovi sulkeutui ja aukaisin silmäni. Askeleet loittonivat.
Hyvä on, perun puheeni. En ollut vanki, olin muuten vain hukassa. Nousin ylös ja kokeilin ovea. Se ei auennut. Hyvä on. Otan puheeni takaisin. Minä OLIN vanki.
Astuin pöydän luo. Sen toisella puolella oli pehmustettu tuoli. Tarjotin oli asetettu lähelle sänkyä. Nostin tuolia ja asetin sen pöydän luo. otin tarjottimen ja nostin hopeisen kupolin ylös haistaakseni ruuan tuoksua. Se oli todellakin kanaa!
Aloin syödä, tosin haluttomasti, vastahakoisesti. Minulla oli nälkä, sen myönsin itselleni, mutta silti jokin esti minua nauttimasta lempiruokaani.
"Mitä nyt?" kuulin miehen äänen tuulenvireen saattelemana. "Eikö ruoka maistu?"
"Se ei taida kuulua sinulle!" vastasin kylmästi.
Jatkoin syöntiäni huolimatta miehen kiusallisesta katseesta, joka tuijotti herkeämättä jokaista liikettä, jonka tein.
"Sinä puhuit unissasi. Se oli suloista. Prinssi ei koskaan tehnyt niin. Te kuolevaiset olette huvittavia", mies sanoi hymyillen.
"Vai niin", vastasin jälleen kylmällä äänellä.
"Miltä maistuu? Onko se hyvää?" mies kysyi istuutuen viereeni.
"Kana on sattumoisin lempiruokaani. Se on hyvää, kiitä kokkia puolestani." sanoin ja otin taas annoksen suuhuni.
Mies hymyili omahyväisesti. "Minä olen tämän talon kokki."
Katsahdin häneen hämmentyneenä. Pusreskelu jäi kesken. Tuijotin miestä kauan aikaa. Nielaisin - ja olin tukehtua liian isoon kananpalaan.
"Rauhoitu! Pureskele huolella!" mies komensi hellästi samalla kun hän taputti minua lapaluiden väliin.
Join kulauksen mehua ja jatkoin ateriointia. Kun olin valmis, mies korjasi tarjottimen ja asteli ovelle. Hän pysähtyi ja oli kuin odottanut jotain. Sitten muistin.
"Kiitos, se oli todella hyvää", sanoin ja huomasin hymyileväni. Minähän en koskaan hymyillyt! Todella tarkoitin sitä!
"Olen iloinen saadessani palvella", mies sanoi ja poistui huoneesta.
Olin taas yksin. Aivan, aivan yksin. "Jersey", kuiskasin ja istuuduin sängylle. Painoin kasvot käsiini. Minuun koski. Sattui niin kovasti. Katsoin ikkunaa, josta näkyi vain sumuun peittynyt maisema. En tunnistanut sitä. Tämä paikka ei ollut New York.


Jatkoa seuraa, mikäli yleisö niin pyytää
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Paniikkihäiriö
Viestit: 72
Liittynyt: To Marras 02, 2006 21:32
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Paniikkihäiriö » Ke Heinä 04, 2007 20:32

JATKOAAA !!! VAADIN :3

Avatar
rottengirl
Viestit: 32
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 18:49
Paikkakunta: siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja rottengirl » Ke Heinä 04, 2007 21:06

jesh!hyvä tarina joo.mutta jotain säpinää chaen ja kochiran välille?
I don't do mornings.I really don't

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi

Viesti Kirjoittaja -Rudia- » Ke Heinä 04, 2007 21:21

mikäli ette huomanneet, niin tämä tarina on päätöksessään kahdessa muussa osiossa...
Hate the sin -
but love the sinner

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa