
KISSANPÄIVÄT
Prologi.
Katsoin äidinkielenluokan ikkunasta ulos. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, omenapuun oksa heilahtili tuulen mukana osuen välillä ikkunaan. Olin vajonnut ajatuksiini, miettien viileää vettä ja tuulta jotka odottaisivat kotona. Näin jo sieluni silmin miten hyppäisin kalliolta veteen, kun linnut sirkut...
''Shiro, vastaisitko viidenteen kysymykseen?'' Käänsin katseeni kirjaani, aukeamalla ei ollut ainuttakaan kysymystä. Vilkaisin nopeasti taululle, mutta se oli tyhjä. Pieni paniikki nosti päätään mielessäni. Valmistelin kasvoilleni viattoman ymmärtämätöntä ilmettä.
''Kysymys oli: Milloin läksykappaleen Maxwell Laurent saapui takaisin kotiinsa.'' Viereissäni istuva Clara kuiskasi tuskin kuuluvasti.
''Vuonna 1897.'' Vastasin tarkoituksellisen tyynesti. Onneksi luin kappaleen eilen. Opettaja näytti närkästyneeltä, hän odotti aina, että vastaisin väärin.
Kia Sammon oli varmasti ilkeimpiä ja häijyimpiä äidinkielen opettajia, mitä maa päällään kantoi. ''Juuri niin.''
Loin kiitollisen katseen Claralle. Katsahdin vielä kerran kaihoisasti ulos ja aloin kuunnella opetusta, sillä ensikerralla ei ehkä olisi niin hyvä tuuri.
Nimeni on Shiro Kuroneko, vanhempani ovat Karl Stormy ja Amy Stormy. Olen mustatukkainen ja mustasilmäinen ja ihoni on valkoinen.
Minusta on vanhoja kuvia, missä näytän normaalilta päivettyneeltä, rusketukkaiselta pikkupojalta, jolla on vihreät silmät. Näytin niissä hieman äidiltäni, hänelläkin on ruskeat hiukset ja vihreät silmät.
Alkuperäinen nimeni on Fred Stormy mutta sitä ei lue enää missään, paitsi tietenkin kuvien takana.
Äitini auttaa isää ja hoitaa perheen tulot ja menot, sekä tekee etätöitä piirtäen taloja.
Isäni on 'hullutiedemies', joka testautti osan kokeistaan minulla, kunnes muutuin ensimmäisen kerran kissaksi. Isä lopetti kokeensa silloin -teoriassa siis- ja siirsi mielenkiintonsa kasveihin.
Isän lupaukset jättää kokeet meni hieman mönkään. Meillä asustaa metrin pituisia lihansyöjäkasveja, outoja luikertelevia kuristajakasveja, kauniita punakukallisia kukkia, jotka nappaavat käden kitaansa ja ruusuja, sitä varten, että niissä on piikit. Tosin jotkin ruusuistakin isä on onnistunut muuttamaan liikkuviksi piikkikkäiksi murskaimiksi.
Olen siis puoliksi kissa. Äitini antoi minulle sukunimeksi Kuroneko kun olin kolmen, sanoen sen tarkoittavan japaniksi mustaa kissaa, samalla äiti muutti etunimeni Shiroksi, valkoinen.
Pystyin siis muuttumaan aina kun tahdon mustaksi kissaksi, jolla on toinen korva hohtavan valkoinen sisältä.
Mutta nyt loppuu jorinat minusta ja aloitetaan tarina.
Luku 1 Uusi opettaja.
Kuuntelin Kian sepitystä kirjallisuudesta ja koitin keskittyä, sillä tuntia oli enää pari minuuttia jäljellä. Kello soi pian, Kello soi pian, Kello soi pi... Kello soi nyt! Jippii! enää läksyt ja pääsisin pois koulusta. Läksyjen sijasta kuulin jotain upeaa. Kia siirtyisi opettamaan toiseen kouluun ja tämä oli toiseksi viimeinen tuntimme. Olin vähällä hypätä ylös ja hurrata ääneen.
Millainenkohan uusi opemme olisi? Toivottavasti mukavampi kuin Kia!
''Näemme vielä huomenna, Shiro. Älä siis näytä noin riemastuneelta.'' Iloni laski hälyttävää vauhtia pohjalukemiin. Muutin hieman toivettani: Toivottavasti huomattavan paljion mukavampi kuin Kia.
''Noin on parempi. Koska tämä on periaatteessa viimeinen tuntimme, en anna teille tänään läksyjä.'' Peitin hymyni hiuksieni taa, kun muu luokka hyppi riemuissaan ulos luokan ovesta.
Olin päättänyt antaa Kialle hieman miettimisen aihetta. Olin saanut laahustetua Kian luo vasta, kun käytävällä ei ollut enää ketään, sinä aikana ehdin miettiä tarkkaan, mitä sanoisin. ''Miksi lähdet pois, etkö pidä tästä koulusta?''
''Pidän toki, mutta siellä on parempi palkka.'' Kia vastasi selvästi hämmentyneenä ''Selvä.'' Hymähdin ja lähdin laahustamaan kohti kotia. Minä, joka olen yleensä jo poissa koulurakennuksesta, kun opettaja sanoo: Hyvää päivänjatkoa ja nähdään seuraavalla tunnilla. Tunsin Kian ihmettelevän katseen selässäni koko matkan käytävästä portaikkoon.
~~~~~~~~~~~~~~~~~
Koko luokka katsoi uutta opettajaamme. Hän oli selvästi ulkomaalainen, tummine piirteineen. Hänellä oli lapaluihin yltävät mustat hiukset, jotka olivat ponnarilla. Muutenkin hän näytti normaalilta, ulkomaalaiselta, pitkä hiuksiselta mieheltä. Ainut ''omituinen'' asia hänessä oli silmät. Ne näyttivät niin kirkkaan sinisiltä, että ne olivat luonnottomat muuten tummaan ulkomuotoon verrattuna.
Kuulin jonkun puhuvan minusta. Kuuntelin, kun Anthony mumisi Maxille ''Uudella opella on oudommat silmät, kuin Shirolla.'' Kuuntelin heidän keskusteluaan vielä hetken, kunnes kyllästyin 'Onko musta luonnollisempi, kuin kirkkaan sininen' kinasteluun. '' Päivää, nimeni on Hiro Shin. Olen japanilainen, 19 vuotias opiskelija. Yllätyin hieman, kun minut kutsuttiin opettamaan äidinkieltä tänne Amerikan puolelle. Muttaah... Nyt ensimmäiseksi tahtoisin tietää teidän kaikkien nimet''
''Minä olen Samatha Liro mutta minua saa kutsua vain Samiksi'' ''Mira Glory'' Opettaja nyökkäsi ja hymyili aina sille, joka kertoi nimensä. Hiro oli jotenkin kaunis. ''Athony Serter''
Kaunis!? Mitä oikein ajattelen! Hänhän on opettajamme. ''Max Miller'' Pakotin itseni rauhoittumaan ja olemaan miettimättä mitään. Siinä olin onnekseni hyvä.
''Beatrice Holm'' Kuuntelin muiden nimiä. Omani tulisi pian. Mahtakohan opettaja alkaa nauraa outoa nimeäni. ''Sina Claw'' Oli minun vuoroni. ''Shiro Kuroneko.'' Sanoin mahdollisimman tasaisesti mielessni myllertävistä ajatuksista huolimatta. ''Sinullapa on mielenkiintoinen nimi''
Uusi opettajamme sanoi hieman epäröivällä äänellä ja katsoi vierellään olevaa Kiaa, joka nyökkäsi. ''Selvä, seuraava kiitos'' Nyt vasta huomasin, että luokassa oli kuoleman hiljaista. ''Olen Anna Brown'' Anna avasi suunsa. Huokaisin helpotuksesta. Onneksi äidinkieli oli viimeisellää tunnilla tiistaisin.
Olin kotona. Haistoin ruoan, lasangea, mutta tuskin minulle. Kävelin keittiöön ja yllätys yllätys! Äitini katsoi minua hetken hieman epätietoisen oloisena. Pöydällä oli lautaset kahdelle ihmiselle. Osasin jo arvata mitä äiti aikoo sanoa. ''Hei Shiro... Oletkin jo kotona miten koulupäivä meni?'' ''Hyvin'' Vastasin hyvin lyhyesti. ''Tuota Shiro, en ole tehnyt ruokaa tänään sinulle, mutta etköhän sinä löydä jostainomat ruokasi? Ainakin tänään.'' Virnistin mielessäni. Noin äiti sanoi eilenkin.
Huokaisin ja menin rappusia pitkin hakemaan huoneestani ruokarepun. Loput koulukirjat sulloin reppuuni. Onneksi koulussa olisi lokerot, jonne laittaa koulukirjat. Otin kukkaroni, kännykkäni, kannettavani ja laturin reppujen lisäksi. Katsoin kukkarooni tarvitsisin hieman rahaa, ruokarahaa äiti ei antaisi, mutta kouluvaaterahaa hän voisi antaa. Kävelin portaita alas. ''Äiti saisinko vähän rahaa vaatteisiin?'' ''Saat toki, ota vain kukkarostani sen verran, kuin tarvitset''
Äidistä on tullut varomaton, myhäilin itsekseni avatessani äitini käsilaukkua. Otin mustan kukkaron käteeni ja otin sieltä kaikki setelit. 100, 200, 50 ja 1000 =1350. Otin 350 ja laitoin ne kukkarooni. Kuulin äitini askeleet, jotka lähestyivät eteistä. Avasin oven ja kiiruhdin kohti metsää, jossa olisi pieni majani, johon tuli sähköt ja jossa olisi peti, pöytä ja tuoli.
''Hei hei sitten! Milloin tulet takaisin, kulta?'' Äiti huusi perääni. ''Jossain vaiheessa!'' Sanoin kuuluvasti muuntuessani kissaksi. En aikoisi tulla kotiin ainakaan viikkoon. Katsoin taakseni kuullessa vielä yhden huudon. ''Näkemiin siihen siis!'' Tuhahdin mielessäni ja lähdin juoksemaan kohti metsää.
Olin joskus kuunnellut muiden, tavallisten ihmisten lähtöä kotoaan. Jos siellä äiti kysyi 'Milloin tulet takaisin' ja siihen vastaa 'jossain vaiheessa', äiti alkaisi tivata tarkempaa tietoa. Minun äitini taasen on ilonen, kun hänen ei tarvitse ostaa tai valmistaa minulle ruokaa. Kaipasin sellaista perhettä, jossa välitetään muista jäsenistä, eikä vain muodon vuoksi kysytä 'Milloin' ja 'Mitä' sekä 'Voitko hyvin'.