Näkymätön saari

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Vieinra Katamar
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 22:42

Näkymätön saari

Viesti Kirjoittaja Vieinra Katamar » Ma Kesä 06, 2011 13:22

Pieni runon pätkä, jossa ei ole päätä eikä häntää.runo jossa ei ole runoutta, miten upeaa... Liittyy tarinaan, jota kirjoitan ja aion laittaa tänne ihmisten kiusaks.
Aika vahvasti tarinast tulee alkuun noin k-12, tai sellasena se on tähän asti kirjotettuna ollu 8) Luultavastivarmastisisältää paljon kaikkea yliluonnollista ja yaoita. Eka tarinani joten risui ja ruusui saa antaa.


Jos astut veteen veriseen,
vie silloin tiesi tulleeseen.
Älä turhaan pilkkaa tarua vanhaa,
rauhassa odota karua rauhaa.
Käänny ja kohtaa totuus tää,
niin voit hetken hengähtää.
Aina tulet näkeemään sen paikan,
minkä sydämmesi tiesi kautta aikan.
Usko että löydät turvan,
silloin ehkä näät sä valan.
Joka auttaa menemään,
auringon viimesäteen jälkemään.
Auringon kun laitat ylle pään,
olet valmis elämään.

Tiedän aivan seko, mutta kirjoitettu jo kirjoitetun pohjalta. Järkeä ei siis näy 8) Lisään pian ekan luvun tänne. :D
Viimeksi muokannut Vieinra Katamar, To Kesä 09, 2011 13:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vieinra Katamar
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 22:42

Re: Näkymätön saari

Viesti Kirjoittaja Vieinra Katamar » Ma Kesä 06, 2011 15:38

Muutin hieman alkua.

Prologi.


Meri, taivas ja pehmeä vitivalkoinen hiekkaranta, joka levittäytyi koskemattoman näköisenä jykevien, sileiden kallioden juuressa. Aallot, jotka iskeytyivät rantaan ja vetäytyivät vaaleana vaahtona takaisin mereen. Kaukana, meren yllä, aurinko lähetti viimesäteensä valaisemaan maisemaa. Korkealla taivaalla, yksittäinen pilvi purjehti hitaasti vaaleansiniasellä taivaalla. Niin ei kuitenkaan olisi kauaa, pieni puhuri kävi saaren takaa, nostaen ihon kananlihalle. Yöllä tulisi myrsky. Saaren toiselta puolelta katsottuna: Meri, taivas ja epätasainen vetelä liejumaa sekä kivinen karikko. Aallot tyrskysivät rantaan ja taivas oli tummanpuhuva nopeasti kiitävine pilvineen.

Saaren ainoa ihminen huokaisi ja lähti talolleen, joka sijaitsi karikon-puolesella rannalla, saaren korkeimmalla kohdalla. Ihminen katsoi kaihoten rantaa, jossa aurinko, nyt jo kadonnut, oli luonut viime säteitään. Saaren toisella puolella oleva meri, oli aina lähes tyyni vaikka saari oli keskellä valtamerta. Toinen puoli taas myskysi aina, riippumatta säästä.
Kumpa joku löytäisi laatan, joka lähetettiin kerran, kauan sitten, sillä tämä saari on kirottu.


Luku 1. Myrsky


''Nickholas törmäsimme johonkin, laiva uppoaa!'' Kuulin miten Liam huusi minulle, mutta en käsittänyt puoliakaan sanoista. Oli ilta ja olin juuri saanut unenpäästä kiinni. ''Mihin me törmäsimme?'' ''En tiedä, en näe mitään, koska ulkona on niin pimeää'' Näin, että veljeni paniikissa. ''Nouse nyt! Laivaan tulee kokoajan lisää vettä!'' Silloin huomasin, että lattia ui vedessä. Huudahdin ja nousin ylös. Liam oli jo nousemassa portaita kannelle. Juoksin perään ulos sateeseen. Liam oli ollut oikeassa, missään ei näkynyt kareja, ainoastaan myrskyävää vettä kaikkialla.

''LUSIFER!'' Liam huusi kauhistuneen kuuloisena ja lähti juoksemaan laivan perää kohti. Katsoin veljeäni, kuin hän olisi tullut hulluksi, eihän Lusifer ollut mukanamme veneessä. Pian kuitenkin Liam tuli Lusiferin kaulapannassa olevasta ketjusta kiinni pitäen ylös kannelle.
''Mitä Lusi täällä tekee?'' Katsoin Liamia kauhuissani. Vesi alkoi nousta Liamin takana, veneestämme oli jäljellä enää kansi ja osa kattoa.
Liam antoi Lusin minulle ja sanoi ''Meidän on lähdettävä pois veneestä.'' Otin Lusin syliini. Onneksi Lusi ei ollut kovinkaan painava, se kun oli vielä pentu. Lusi oli musta labradorinnuotajan ja maatiaskissan pentu, joka tärisi ja uikutti sylissäni.
''Lusi, Lusi... Ei mitään hätää, ei mitään hätää...'' Hoin sille mahdollisimman rauhallisesti, niin rauhallisesti kuin pystyin, riippuen siitä, että olimme keskellä merta. Lähistöllä ei ollut näkyvissä mannerta, saati saarta, jonne olisi päässyt suojaan. Meri myrskysi tehden metrisiä aaltoja.
''Lakkaa nyt se hyssyttely! Meidän on lähdettävä!'' ''Minne?'' Kysyin nyt jo täysin rauhallisena. Omat sanani, joita hoin vieläkin Lusille, olivat alkaneet vaikuttaa minuunkin.

Veneemme upposi tasaista tahtia, joten joutuisimme veden varaan joka tapauksessa. Jos pysyismme paikoillamme, niin olisimme kuivia kauemmin. ''Olet täysi hullu, Nick!'' veljeni huusi kauhuissaan. ''Mä ainakin aion häipyä tästä paatista.'' Hän nosti kätensä otsalleen ja veti sen suoraksi yläviistoon. ''Se o heido. Meikäläinen häippäsee ny uimaa nähää koht.'' Liam sanoi ja hyppäsi pää edellä keulasta. ''Liam! Entä minne me törmättiin!'' huusin, kun näin veljeni hyppäävän, liilahtavanruskea tukka silmillään sateen vuoksi, veteen. Kuulin kun kiljuit, se oli ensimmäinen, ja viimeinen kerta, kun kuulin kiljuntasi. Ääni lakkasi yht'äkkiä, juoksin laidalle ja katsoin alas. Vesi oli niin verenpunainen, että sen näki tässä pimeydessäkin selvästi. Tiesin, että hän oli kuollut. Ihmisestä ei tule noin paljon verta, jos olisi edes mahdollisuus, että on selvinnyt hengissä.

Verinen vesi lähestyi kokoajan. En osannut edes surra veljeäni, sillä olin varma, että kokisin saman kohtalon, kuin veljeni. Katsoin Lusia sylissäni, se oli aivan rento ja luottavaisen näköinen leikkiessään märillä hiuksillani. Lusi oli liian elinvoimainen ja nuori kuollakseen. Hymyilin surullisesti. Kenkäni kastuivat ja nostin Lusin olkapäälleni, se tarttui minuun kiinni kuin kissa, sillä oli sellaiset ihanat terävät kissan kynnet, jotka se sai piiloon, sillä se oli osaksi kissa. Olin vedessä vyötäisiäni myöten, Vedessä joka oli vieläkin verenpunainen. Lähdin umpimähkässä uimaan suoraan eteenpäin. Lusi alkoi uikuttaa olkapäälläni. Hymyilin sen ilmeelle, katsoin taakseni ja näin miten hienon, valkoisen, 32-metrisen venemme keulassa ollut 5-metrinen piikki, jonka päässä oli laatta, jossa luki pieni outo kirjoitus, vajosi pinnan alle.

Jos astut veteen veriseen,
vie silloin tiesi menneeseen.
Älä turhaan pilkkaa tarua vanhaa,
rauhassa odota karua rauhaa.
Käänny ja kohtaa totuus tää,
niin voit hetken hengähtää.
Aina tulet näkeemään sen paikan,
minkä sydämesi tiesi kautta aikan.
Usko että löydät turvan,
silloin ehkä näät sä valan.
Joka auttaa menemään,
auringon viimesäteen jälkemään.
Aurinkoon kun laitat pään,
olet valmis elämään.

Kirjoitus oli outo ja juuri sen takia, minä ja Liam olimme opetelleet sen ulkoa. Lusi oli lopettanut uikuttamisen muistellessani kirjoitusta. Älysin, että olin lausunut sen ääneen. Hymähdin ja uppouduin mietteisiini, jokin runossa ei mennyt oikein, mutta hetken siinä uidessani minulle tuli kylmä. 'Auringon vime jälkemään'. Hymyilin ''Ei siinä mitään häviäisikään.'' Katselin ympärilleni ja muistelin ilmansuuntia. ''Tuolla on länsi, tuolla etelä, tuolla itä ja tuolla pohjoinen. Aurinko laskee jonnekkin länteen päin, sinne siis.'' Lähdin uimaan aallokossa kohti länttä.

Lusin kaulapannasta lähtevä ketju alkoi tuntua painavalta, samoin Lusi olkapäälläni. Liikutin Lusia olkapäältäni vatsanpäälle, kun käännyin selälleni. Aloin kellua. 'Onneksi ukki pakotti minut ja Liamin opettelemaan kaikkea tyhmää ja epäkäytännöllistä esim: Vedessä kellumistä nukkuessa, vaikka se onkin varsin käytännöllistä tällä hetkellä, niin silloin se ei todellakaan tuntunut siltä.' Suljin silmäni. Olin siinä hetken, kunnes aalto löi päälleni. Aloin pärskiä. Harjoituksissa ei ollut ollut aaltoja.

Minun olisi siis uitava tai hukuttauduttava. Lusi oli yhä vatsani päällä, nyt tosin kauttaaltaan märkänä ja pelokkaana. Päätin uida taas umpimähkään auringonlaskun suuntaa kohti. Pian näin edessäni valoa. Lusi haukahti pehmeästi iloisen kuuloisena, kun aloin hymyillä. Minulle oli tullut taas kylmä, vaikka liikuin kokoajan. Voimani olivat ehtymässä Lusi haukahti korvani juuressa ja hyppäasi veteen, ui eteeni ja alkoi vetämään, tai ainakin yrittämään minua rantaan päin. Hymyilin se ei saisi vedettyä minua pennun voimillaan edes puolta metriä, vedessä nyt varsinkaan. Uin Lusin nopeasti kiinni ja silitin hellästi sen pehmeitä, pieniä lurppakorvia. Lusi haukahti ja lähti uimaan uskomatonta vauhtia kohti saaren rantaa. Tällä kertaa en saanut Lusia heti kiinni ja ketju ranteeni ympärillä taisi kiristyä pari kertaa. Kun olimme rannalla, nousin kalliolle ja kaikki valoa myöten, katosi. Seisoin pienellä karilla, joka oli noin kolme kertaa metrin pituinen.

Nostin Lusin syliini, se haukotteli, katsoi minuun ja sulki silmänsä. Uinti oli tainnut viedä siltäkin voimat. Pian jokin metallinen osui silmiini, polvistuin nukkuva Lusi sylissäni maahan ja nostin ylös kyltin, siinä oli auringon kuva. Käänsin sen toisin päin ja hätkähdin hieman. Lusi heräsi sylissäni, katsoi minua hetken, sulki silmänsä ja painautui minuun. Pian se nukkui taas. Metallin kappaleessa oli takana täysin sama runo, kuin veneessämme olleessa laatassa. Laatta oli hitsattu kiinni laivaan ja siinä ei ollut aurinkoa toisella puolella, muuten se oli samanlainen. Luin tekstin läpi ja huomasin, ettei kaikki ollut samoin kuin runossa, jonka muistin.

Jos astut veteen veriseen,
vie silloin tiesi tulleeseen.
Älä turhaan pilkkaa tarua vanhaa,
rauhassa odota karua rauhaa.
Käänny ja kohtaa totuus tää,
niin voit hetken hengähtää.
Aina tulet näkeemään sen paikan,
minkä sydämmesi tiesi kautta aikan.
Usko että löydät turvan,
silloin ehkä näät sä valan.
Joka auttaa menemään,
auringon viimesäteen jälkemään.
Auringon kun laitat ylle pään,
olet valmis elämään.
Viimeksi muokannut Vieinra Katamar, Su Touko 27, 2012 17:08. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Reitsutsuki
Viestit: 7
Liittynyt: Pe Huhti 15, 2011 20:03
Paikkakunta: Kouvostoliitto
Viesti:

Re: Näkymätön saari

Viesti Kirjoittaja Reitsutsuki » Ti Kesä 07, 2011 11:40

Hei. Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Ja minusta kirjoitat todella hyvin, en tainnut nimittäin huomata yhtään virhettäkään, tai en ainakaan muista : D. Jatkahan toki, olisi mukavaa saada tietää lisää : )
What are people searching for?
Where are they going?
They get used to hurting each other.
What should they believe?
Who should they LOVE?
D - Sleeper

BLOGI

Vieinra Katamar
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 22:42

Re: Näkymätön saari

Viesti Kirjoittaja Vieinra Katamar » Ke Kesä 08, 2011 18:13

Kheheh, täs on loppuosa Luku ykkösestä.

Kiitti muuten. Et löytänyt ainuttakaan virhettä, upreeta, varsinki ku en ollu lukenu läpi ku kerran *Menee nurkkaan häpeämään...* ja pisteet, pilkut, isot kirjaimet ja kirjotusvirheet korjaan/teen vasta täs viestin sisältö-osuudessa.


Naurahdin ja nostin metallinkappaleen aurinko päätäni päin, runo kohti myrskyävää taivasta. Se olikin tulleeseen eikä menneeseen, menneeseen nyt vain sopisi paremmin. Lausuin tekstin ääneen. Viereeni kohosi se sama rantapenger, jota kohti minä ja Lusi olimme uineet. Nousin seisomaan hieman vaivalloisesti. Minulla oli kylmä ja voimani olivat niin lopussa, etten edes jaksanut ihmetellä saaren yhtäkkistä ilmestymistä. Katsoin valoa, se oli noin kilometrin päässä. Lähdin kävelemään pengertä ylöspäin. ''Koko matka yhtä kahlaamista.'' Huokaisin ja lähdin tarpomaan sateen kuraamaa vellimaata pitkin ylös. Noin 50 metrin jälkeen, olin puolikuollut. Maahan upposi melkein sääriä myöten ja jalan nostaminen oli hankalaa jo muutenkin ehtyneillä voimillani. Kaaduin polvilleni kuravelliin.

Lusi heräsi sylissäni ja hyppäsi täysin virkeänä viereeni. Epäreilua. Lusi katsoi minua, sitten metsää ja taas minua. Lusi lähti juoksemaan kohti metsää, katsoi minua ja haukahti. Lusi nykäisi hieman ketjua, joka painoi vieläkin melko kivuliaasti rannettani, se tahtoi, että seuraan sitä. Nousin ylös ja lähdin hitaasti ja epävarmoin askelin kohti metsää, jossa olisi varmasti tukevampaa maata, kuin siinä missä olin juuri nyt. Hymyilin väsyneesti Lusille, joka juoksi ympäriinsä mennen välillä soluun ketjun kanssa.

Horjuin metsän toiseen päähän. Pysyin enää juuri ja juuri pystyssä. Tästä kohtaa näki koko saaren. Saari jatkui noin seitsemän kilometriä länteen. Sivulla oli pieni saari, johon meni köysisilta. Jatkoin hurjuntaani kohti taloa. Lysähdin useasti polvilleni, mutta nousin joka kerta ylös, kohta antaisin itseni olla. Sade piiskasi armottomasti minut tantereeseeen aina, kun sai mahdollisuuden. Lusia en nähnyt missään, mutta ketju kertoi sen liikkuvan paljon.

Nousin ylös rappusia ovelle. 'Viimein pääsisin sateelta suojaan.' Ketju ranteessani painoi, ketjun toinen pää liikkui nopeaan tahtiin ypäriinsä. Jalkani eivät enää kestäisi. Tämä oli lultavasti ainut talo tällä saarella, jonne olin joutunut jouduttuani haaksirikkoon veljeni kanssa. Nostin käteni ja koputin oveen. Kaaduin maahan, sillä jalkani olivat pettäneet tai oikeastaan olin antanut niille hieman lepoa. En pystynyt enää pitämään silmiäni auki. Kuulin askeleita juuri ennen kuin kaikki pimeni...

Vieinra Katamar
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 22:42

Re: Näkymätön saari

Viesti Kirjoittaja Vieinra Katamar » To Kesä 09, 2011 18:54

Luku 2. kertoo Michaelista ja tämän kaksosesta. Tuli jotenkin seko ja lyhyt kappale mutta...


Luku 2. Kaksoset


1. Michael

Mietin juuri mitä soitaisin kitarallani, kun kuulin koputuksen oveltani. Hätkähdin hieman, kukakohan siellä olisi? ''Nääh. Ei täällä ole muita, kuin minä. Tätä paikkaahan ei edes nää ilman loitsua. Ovelta kuului rymähdys, nyt hyppäsin pystyyn ja laitoin kitaran sohvanpäätyyn nojaamaan. Ulkona on pakko olla jotain. Avasin oveni ja näin tytön, jolla oli paljaat kuraiset jalat, farkut, valkoinen paita, joka oli liimautunut sateen ansiosta selkään kiinni. Hänellä oli puoleenselkään yltävät liilahtavat hiukset, sekä sirot, mutta voimakkaat kädet. Nostin tytön ylös käsivarsilleni. Eihä hän ollutkaan tyttö, vaan mies, noin 20-22 vuotias 180 cm mies. Hätkähdin ja olin pudottaa miehen portaikolle. ''Taidan poistua saarelta vähän liian harvoin, kun en erota enää miestä naisesta.'' Mutisin hieman hämilläni. Käännyin mies sylissäni ja olin kompastua ketjuun, joka lähti miehen ranteesta, mikä oli ollut tämän vatsan alla piilossa. Ketju liikkui koko ajan. Nykäisin vähän ketjua ja ketjun toisesta päästä kuului haukahdus. Katsoin miestä. ''Olet siis tuonut lemmikinkin mukanasi.'' Hymyillen katsoin, kuinka pieni musta luppakorvainen pentu tuli juosten metsästä. ''Tule sisälle.'' Pentu haukahti ja juoksi ovesta suoraan sisälle.

Menin mies sylissäni sisälle ja laitoin oven kiinni. ''Ulkona on oikea koiran ilma. Vai mitä koiraseni?'' Puhuin pennulle samalla, kun laskin miehen sohvalle. Otin kitaran käsiini ja aloin soittaa Last Waltz:ia sekä hyräillä sen sanoja. Pentu kierähti jalkani päälle. Ketju, joka lähti sen kaulapannasta, oli paksu ja painava. ''Miten olet saanut sen kiinni ranteesi ympärille.'' Nostin ketjua, se oli hiertänyt nahan rikki. Miehen kättä pitkin vieri verivanoja. Aloin irrottaman ketjua miehen ranteesta. ''Miten hitossa se on saanut sen tälläiseen solmuun!'' Paiskasin miehen käden ketjuineen päivineen, tätä päin ja ketju aukesi. ''Se olikin helppoa. Heheh.'' Pentu oli noussut jalkani vierestä ja tärisi nyt kitarani takana. ''Ei mitään hätää pikkuinen.'' Otin pennun syliini ja silitin sitä. pentu alkoi kehräämään hetken päästä, silitettyäni sitä hetken ajan, laskin se takaisin lattialle. Katsoin miestä. 'Hän vilustuu märissä vaatteissa.' Nostin häntä hieman ylöspäin, jotta saisin häneltä paidan pois. Vedin paidan pois ja jäin tuijottamaan häntä. Käteni koskivat yhä hänen paljasta ihoaan miltei kiduttavasti.

''Herranen aika, Michael hänhän on mies!'' Huudahdin itselleni. Petollinen ääni vastasi hänen päässään. ''Ei se sinua ole ennenkään haitannut.'' ''Hiljaa!'' karjuin, mutta käteni alkoivat kuin itsestään hyväillä miehen ylävartaloa. Otin hänen hiuksistaan kiinni ja aloin sivellä niitä samalla, kun hyväilin hänen kylkiään ja vatsaansa. Hänen ihonsa oli kylmä. Hätkähdin. ''Minun ei pitäisi tehdä tälläistä, hän vilustuu, jos en laita hänelle lämmintä päälle.'' ''Mikset lämmittäisi häntä?'' ''Hiljaa!'' Huusin, taas. Katsahdin miehen farkkuja. ''Kai hän pärjää ilman, että riisun häntä kokonaan.'' ''Ei pärjää. Etkö itse sanonut, että hän vilustuu, ellei saa kuivia vaatteita ylleen?'' Tuo ääni on niin ärsyttävä, että voisi päätyä suorinta tietä helvettiin ja vielä mahdollisimman kauas sinne. Helvetin syvimpään ja kamalimpaan kuoppaan mätänemään ikuisesti, jos saisin päättää. Tosin tällä kertaa se oli osittain oikeassa, sillä myrskyn nostattama tuuli oli jäätävä. Katsahdin miestä ja nielaisin äänekkäästi. ''Ei sitten mitään metkuja.'' ''Selvä, selvä.'' Siirryin miehen päänvierestä, tämän lantion kohdalle ja aloin vetämään housuja tämän jalasta. Sain housut pois ja kuuntelin hetken. Kaksoseni taisi pitää lupauksensa, kerrankin. Mies oli alasti, joten minun kannattaisi pitää kiirettä. Kuitenkin vain seisoin siinä, tuijottamassa tuota kaunista, melko tyttömäistä miestä. ''Hahaa! Arvasin, nyt et voi syyttää minua. Olet itse kiinnostunut hänestä myös. Haa!'' ''Miten niin. Sinun sairas mielesi vain sekoittaa ajatuksiani. Ei muuta.''Niin tietenkin.'' Ääni mumisi inhottavan tietäväisesti.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa