Tasukete kudasai!

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » Su Tammi 23, 2011 15:02

Tää on mun ensimmäinen yaoi tarina (aika angstinen, varsinkin alussa), joten toivon että luette sen ja kerrotte rehellisen mielipiteen (^_^) Kirjoitusvirheitä saattaa löytyä, joten älkää välittäkö niistä '(=___=)b Jos tykkäätte, niin voin jatkaa mielelläni. Enjoy~

Tasukete kudasai
luku 1.
Sade ropisi hiljalleen. Kaukaa kuului autojen ääniä. Istuin kapealla pimeällä kujalla suureen roskalaatikkoon nojaten, josta leijaili vastenmielinen haju.
Sade oli kastellut hiukseni ja vaatteeni läpimäriksi. Puristin jalkojani tiukemmin rintaani vasten. Minulla oli niin kylmä ja olin yksin. Silmäni olivat punaiset itkemisestä
ja päätäni särki. Minua särki jokapaikasta. "Miksi tässä kävi näin...miksi?" ajattelin mielessäni.
Painoin tärisevät käteni vasten kasvojani. Tunsin itseni likaiseksi. Olin väsynyt, mutta en
halunnut
nukahtaa. Jos jäisin tähän nukkumaan, en tietäisi mistä heräisin seuraavana aamuna...tai heräisinkö ollenkaan. En voinut nousta ylös, koska jalkojani särki niin kovasti ja olin väsynyt.
Tuijjotin hiljaiselle kadulle tyhjällä katseella. Ketään ei näkynyt.
Ketään, kuka olisi voinut tulla hakemaan minut pois täältä ja kertoa että kaikki olisi nyt hyvin. Kyyneleet alkoivat jälleen valua poskiani pitkin. Olin väsynyt itkemään. Olin väsynyt kaikkeen.
Kuulin vaimeita askelia kadulta, ja näin tumman hahmon kävelevän minua kohti. Lamaannuin pelosta. Hahmo lähestyi, kunnes huomasi minut. Ohi ajavan auton ajovalot osuivat hänen kasvoihinsa.
Mies, jolla oli kiinni sidotut kauniit hopean väriset hiukset ja yllään pitkä musta takki, kastoi minua hämmentyneenä ja huolestuneen näköisenä. Kun hän astui lähemmäs, tunsin kuinka käteni ja jalkani alkoivat täristä entisestään.
"Oletko kunnossa?" Mies kysyi, ja kumartui lähememmäs nähdäkseen kasvoni paremmin.
En kyennyt vastaamaan. Hän katsoi minua hetken huolestuneena ja riisui paksun takkinsa.
Hän kääri sen ympärilleni ja nosti minut käsivarsilleen. En vastustellut. Vaikka en luottanut tuohon mieheen, jokin hänen katseessaan kertoi, että voisin luottaa häneen. "Eihän minulla ole enää mitään menetettävää",
ajattelelin. Olin menettänyt jo kaiken, millään ei olisi kuitenkaan enää mitään väliä. Painoin pääni hänen rintaansa vasten. Se tuntui lämpimältä. Mies katsoi minua hellästi hymyillen. Suljin silmäni, ja juuri ennekuin
nukahdin viimein uneen, kuulin miehen kuiskaavan hiljaa korvaani: " Ei enää mitään hätää. Kaikki on nyt hyvin".

luku 2.
Herätessäni, tunsin kuinka pehmeä ja lämmin käsi siveli otsaani rauhoittavasti. Avasin silmäni, ja näin sen hopeahiuksisen miehen hymyilevät, ja aavistuksen verran huolestuneet kasvot. "Heräsithän sinä vihdoin", Mies sanoi matalalla äänellä.
Katsoin häntä hämmentyneenä. Makasin levitetyllä ruskealla sohvalla peittoihin käärittynä. "Sinulla on kuumetta, joten on parasta että pysyt nyt siinä" Mies sanoi. "Pystytkö istumaan"? Nyökkäsin, ja nousin hieman. Vaikka se teki kipeää, en sanonut sitä ääneen.
Kun olin päässyt istumaan, hän ojensi minulle pieneltä kahvipöydältä mukin jossa oli teetä. "Tämä lämmittää", hän sanoi hymyillen ja ojensi mukin minulle. Otin pienen kulauksen höyryävää teetä. Se maistui vanilijalle. "Kiitos...", sanoin melkein kuiskaten. Miehen katse kirkastui ja hymy leveni entisestään,
aivan kuin isä olisi kuullut pienen lapsensa ensimmäiset sanat. Katselin ympärilleni teetä hörppiessäni. Mietin, mahtoiko tämä olla hänen asuntonsa. Huone oli siististi sisustettu. Istuin ruskealla pehmeällä vuodesohvalla, jota vastapäätä oli pieni kahvipöytä. Nurkassa oli pieni taulutelevisio ja kirjahylly,
joka oli täynnä erillaisia kirjoja ja pikkuesineitä. Katsoin lasisesta parvekkeen ovesta ulos. Sade oli lakannut. Juotuani teen, lämmittelin sormiani vielä hetken mukia vasten. Mies oli istuutunut lattialle sohvan viereen, ja katseli minua hymyillen. Punastuin hieman, ja ojensin tyhjän mukin hänelle.
Hän nousi ylös, ja vei mukin keittiöön. Kietouduin peittoon tiukasti ja kävin makaamaan sohvalle. Mies katseli minua keittiön ovelta. Vilkaisin häntä, ja käänsin katseeni muualle. Hän hymyili samaa leveää hymyään. "Sinun pitäisi vaihtaa nuo märät vaatteet yltäsi. Haluaisitko käydä suihkussa?", hän kysyi.
"Voin lainata sinulle kuivia vaatteita". "Kyllä kiitos...", sanoin hiljaa. Nousin jälleen istumaan. Mies tuli viereeni ja auttoi minut ylös. Tunsin itseni avuttomaksi. Hän laittoi käsivartensa olkapäälleni alkoi taluttaa minua kohti ovea. "Voin kävellä kyllä itsekkin", sanoin itsevarmasti ja siirsin käteni pois. Mies nyökkäsi
katsoen minua hieman huolissaan. "Vasemman puoleinen ovi käytävältä", hän sanoi ja ojensi vaatepinon minulle. Kävelin hieman horjuvin askelin ovelle. Käytävällä oli ulko-ovi ja kaksi muuta ovea. Vasemmanpuoleinen vei vessaan ja suihkuun ja oikeanpuoleinen makuuhuoneeseen.
Pienessä kerrostaloasunnossa ei ollut paljon huoneita, mutta se vaikutti mielestäni viihtyisältä. Riisuuduin, ja laitoin märät vaatteeni kuivumaan pienelle telineelle. Lämmin suihku tuntui ihanalta, mutta vaikka kuinka käytin saippuaa, tuntemani likaisuuden tunne ei tuntunut lähtevän. Mieleeni muistuivat aijjemmat
tapahtumat. Minua alkoi oksettaa. Pakotin vastenmieliset ajatukset päästäni, ja sammutin suihkun. Puin ylleni mustan t-paidan, joka oli minulle aavistuksen verran liian iso, ja siniset farkut jotka olivat kuluneet polvien kohdalta. Kuivat ja puhtaat vaatteet tuntuivat hyvältä. Ne jopa tuoksuivat hyvältä.
Avasin olohuoneen oven. Kuulin keittiöstä ääniä. Minulla oli jo parempi olo, joten en ajatellut tarvitseveni tukea seinästä. Äkkiä jalkani kuitenkin pettivät, ja mätkähdin maahan parkaisten. Mies katsoi keittiön ovelta ja juoksi samassa auttamaan minua ylös. "Ei kai sinua sattunut?!" Mies kysyi hätäisesti.
Pudistin päätäni ja katsoin maahan. En halunnut hänen näkevän, että pidättelin itkua. Siinä samassa, hän nosti minut varovasti käsivarsilleen. Tunsin kuinka puna levisi kasvoilleni. Hän laski minut varovasti sohvalle. "Sinun pitää olla varovaisempi", Mies torui. Hän istui vireeni ja otti pyyhkeen hartioiltani. Hän kuivasi hiuksiani
pyyhkeellä hymyillen. Minua nolostutti. Tunsin itseni ihan pikkulapseksi. Hän laittoi pyyhkeen pöydälle, ja kokeili sitten kämmenellään otsaani. Hänen kätensä tuntui lämpimältä. Aivan kuin hänen koko ruumiistaan olisi virrannut lämmintä energiaa. Hän katsoi minua hymyillen, hiukan surullisesti. "Sinun kannattaisi levätä nyt
kunnolla. Kuume taitaa olla nousemassa". Päätin totella hänen määräystään, ja kävin makaamaan sohvalle. Hän peitteli minut hyvin, ja istuutui sitten lattialle viereeni. "En olekkaan vielä kysynyt sinun nimeäsi", hän sanoi yllättäen. Hän katsoi minua kysyvästi. "Olen Haruki", sanoin. "Haruki Sugita". Mies katsoi minua hymyillen. "Haruki...".
"Mikä...sinun nimesi on?", kysyin varovasti. "Olen Kazu", hän sanoi. "Kazu...", ajattelin mielessäni. Hän hymyili ja silitti hiuksiani. Se tuntui ihanalta. Suljin silmäni. Vaikka kuume oli vienyt lähes kaiken energiani, en välittänyt siitä. Kazusta virtaava lämmin energia virtasi kehooni. Minun ei ollut enään paha olla, koska tiesin että voisin nukahtaa rauhassa, kunhan vain hän olisi vierelläni.

luku 3.
"herää...herätys, Haruki~" Kuulin äänen puoliunessa. Avasin silmäni, ja näin Kazun iloiset kasvot...parin sentin päässä omista, ei niin iloisista, kasvoistani! Menin aivan punaiseksi. Kazu naurahti. "Ruoka on valmista. Sinun on varmaan nälkä". "Jo-joo...", sanoin nolostuneena. Kazu virnisti ja auttoi minut ylös.
Hän laittoi kätensä otsalleni. "Hyvä, kuume on laskenut", Hän sanoi iloisesti hymyillen ja suuteli otsaani. Olin jälleen punainen. Pahinta oli se, että Kazu huomasi sen ja vieläpä nauroi! Toisaalta, rakastin Kazun naurua. Hänen nauravia kasvojaan. En muista milloin olisin viimeksi itse nauranut niin. Siitä tuntuu olevan ikuisuus.
Istuin keittiön pienen pöydän ääreen. Kaikki tässä pienessä asunnossa tuntui olevan pientä. Toisaalta, eihän tänne isoja tavaroita saisikaan mahtumaan. Katselin, kuinka Kazu laittoi meille annokset herkullisen näköistä currya. Se tuoksui taivaalliselta. Olikohan Kazu ammatiltaan kokki? Tajusin silloin, että emmehän me tienneet toisistamme mitään. Vain nimet, mutta
silti tulimme niin hyvin toimeen. Ainakin omasta mielestäni. Kazu laittoi lautasen eteeni. Sitten hän istui minua vastapäiseen penkkiin. Curry maistui yhtä hyvältä kuin tuoksuikin. Taivaalliselta. "No, mitäs pidät?", Kazu kysyi maisteltuani ruokaa. "Tämä on tosi hyvää" vastasin. "Oletko sinä kokki?". Kazu naurahti. "Voi en. En minä niin hyvä ole". "Minusta olet...", sanoin hieman
ujostellen. Kazu hymyili. "Minä olen kääntäjä". "Ahaa...". En ollut varma, mitä kaikkea kääntäjän työkuvaan kuului, joten päätin olla kysymättä siitä enempää. Sen tiesin, että kääntäjällä piti olla hyvä kielitaito. Minulla sitä ei ollut. "Entäpä sinä?", Kazu rikkoi hiljaisuuden. "Minä...olen lukion toisella...", sanoin. Minua hieman nolotti. Hän oli niin paljon minua kypsempi
ja...no, aikuisempi. Meillä oli varmasti monta vuotta ikäeroa. Katsahdin Kazua. Hän näytti mietteliäältä. Kun olimme syöneet, Kazu korjasi astiat. Minä istuin sohvalle, ja vilkuilin keittiöön. Kazu tiskasi. Hän näytti edelleen mietteliältä. Vakavammalta kuin ennen. Mitäköhän hän mahtoi miettiä? Miettikö hän minua?
Kun hän oli tiskannut, hän tuli olohuoneeseen ja istui viereeni sohvalle. Oli hiljaista. Mietin vain, mikä mahtoi saada hänet niin mietteliääksi. "Haruki", Kazu sanoi yllättäen. "Miksi sinä olit silloin kaupungilla? Kun minä löysin sinut". Kazu kääntyi katsomaan minua. Hän hymyili, mutta se ei ollu aitoa hymyä. Kysymys sai minut hetkeksi lamaantumaan.
"No kun...olin kiertelemässä kaupungilla ja...sitten alkoi satamaan ja minä en tiennyt minne mennä...", selitin hieman vaivautuneena. Kazun ilme vakavoitui. Hän selvästi aavisti, että en puhunut totta. Enkä puhunutkaan. Oikeaa syytä siihen, miksi olin siellä, en voisi mistään hinnasta koskaan kertoa kenellekkään!
Mutta Kazun katse porautui suoraan lävitseni, enkä voinut itselleni mitään. Kyyneleet alkoivat valua poskillani pieninä puroina. Kazu katsoi minua ymmärtävästi. Hän pyyhkäisi kyyneleen poskeltani. Minun oli pakko saada kertoa hänelle. Pakko. En voinut pitää sitä enää sisälläni. "Minä.....minä...", nyyhkytin hiljaa. Jälleen hirvittävät muistikuvat siitä illasta tulvivat päähäni ja saivat minut
melkein oksentamaan. "Ne...ne miehet...!", Parahdin. Kazun ilme oli järkyttynyt. Itkin kämmeniäni vasten, enkä saanut sitä loppumaan. Silloin tunsin, kuinka Kazu kiersi käsivartensa ympärilleni ja otti minut lämpimään syliinsä. Hän silitti hiuksiani ja pyyhki kyyneliäni. "Älä itke, voit kertoa minulle kaiken", hän sanoi ja katsoi hellästi hymyillen.
Olin niin helpottunut. Kun olin saanut itkun loppumaan, aloin puhumaan. Kazun tarkkaavaisesti kuunnellessa. "Minä...olin kaupungilla, ja kuljin kadulla. Sitten aivan äkkiä muutama mies tuli luokseni ja kysyi että haluaisinko tulla pitämään hauskaa. Vastasin kieltävästi, mutta kun yritin lähteä pois, he tarttuivat minun käsiini ja pakottivat minut mukaansa...". Ääneni alkoi väristä.
Kazun ilme oli muuttunut vakavaksi. Niin vakavana en ollut häntä koskaan nähnyt. "Sitten...", sanoin itkua pidätellen, "He riisuivat minut ja...tekivät kaikkea vastenmielistä. Ne...ne jopa ottivat kuvia!" Huusin purskahtaen itkuun. Kazun käden puristuivat nyrkkiin. Hän piti minua sylissään ja minä itkin hänen rintaansa vasten. "Ne...ne saastat!" Kazu sanoi hammasta purren.
Hän syleili minua, ja silitti hiuksiani. En voinut lopettaa itkemistä. "Itke vain...Minä olen tässä", Kazu sanoi rauhoittavalla äänellään. Aloin pikku hiljaa rauhoittua, mutta pysyin silti tiukasti kiinni Kazussa. Hänen sanansa ja lämmin virtaava energiansa sai minut rennoksi. "Entä sinun vanhempasi? Eikö sinun pitäisi kertoa heille että olet täällä?", Kazu kysyi.
Vastaus oli selvä. "Ei. Ei ne välitä...", sanoin vakavasti. "Isä on juoppo ja äiti toivoo etten olisi koskaan syntynytkään". Kazu katsoi minua ihmeissään. Mutta se oli totuus. Minulla ei ole ollut koskaan rakastavia ja tukevia vanhempia, joille kertoa murheista ja huolista. Olin ollut yksin niin kauan kuin muistan. Mutta nyt...vihdoin olen löytänyt ihmisen, joka välittää minusta ja ymmärtää minua.
Katsoin Kazua. Hänen silmänsä olivat niin kauniit, vaikka hänellä oli surullinen katse. Hänen pitkät hopeanhohtoiset hiuksensa laskeutuivat olkapäille. Sivelin niitä varovasti. Aivan kuin silkkiä. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja kuuntelin hänen sydämmensä lyövän tasaisessa tahdissa. Suljin silmäni ja toivoin, ettei tämä hetki päättyisi milloinkaan.
"Kazu...", ajattelin mielessäni. "Minä rakastan sinua".

luku 4.
"EI! LOPETTAKAA! PYYDÄN!", Huusin kauhuissani. Miehet pitelivät käsistäni ja jaloistani kiinni, enkä voinut tehdä mitään. Yritin pyristellä irti, mutta turhaan. Itkin ja huusin, mutta kukaan ei tullut auttamaan. "LOPETA!", Huusin, ja samassa avasin silmäni. Näin Kazun huolestuneet kasvot. "Haruki, ei mitään hätää. Minä tässä.", Kazu kuiskasi hiljaa. Syöksyin itkien hänen syliinsä. Olin kolmatta
yötä Kazun asunnossa. Painajaiset eivät tuntuneet loppuvan, mutta heti kun sain nähdä Kazun kasvot, tuntea kuinka hän syleilee minua ja kuulla hänen rauhoittavan matalan äänensä, minulla ei ollut enään mitään hätää. Kazu silitti hiuksiani ja hymyili lempeästi. "Onhan kaikki hyvin?", hän kysyi. Nyökkäsin, ja suljin silmäni. Nukahdin melkein saman tien, enkä enää nähnyt painajaisia.
Seuraavan kerran heräsin aamulla. Auringon säteet osuivat silmiini lasisesta parvekkeen ovesta, ja tunsin kuinka suuri lämmin käsi silitti hiljaa hiuksiani. Kazu katsoi minua lempeästi. Hän oli ollut siinä koko yön. Varmistanut, etten enää näkisi pahoja unia. Hymyilin hänelle. Auringon säteet heijjastuivat hänen hopeisiin hiuksiinsa. Hän näytti aivan vanhan maalauksen enkeliltä. Minun suojelusenkelini.
Kazu katseli minua, kuin yrittäen saada selville mitä ajattelin. "Onko sinun nälkä?", hän kysyi. Samassa vatsastani kuului vaimeaa murinaa. "Otan tuon myöntävä vastauksena", Kazu nauroi. Minä punastuin hieman, ja seurasin Kazua keittiöön. Hän laittoi lautaselleni paistettua kananmunaa ja pekonia. Söimme ja juttelimme. Kazu hymyili jatkuvasti, pian se tarttui minuunkin. Kazu
näytti niin onnelliselta seurassani. Se taas teki minut onnelliseksi. Istuimme olohuoneen sohvalla teetä hörppien. "Pian koulu alkaisi taas", ajattelin mielessäni. En ollut mikään kympin oppilas, mutta pärjäsin kohtalaisesti. Lukio ei ollut helppoa ja varsinkin koeviikot imivät minusta kaiken energian. Mutta entä sitten, kun minun on mentävä kouluun. Pitäisikö minun lähteä täältä? Takaisin vanhempieni luo,
joita ei voinut vähempää kiinnostaa missä minä olin, tai mitä tein. Halusin niin kovasti olla Kazun kanssa. Käännyin katsomaan häntä silmiin anovasti. En tiedä kehtaisisinko kysyä sitä. "Mitä nyt?", Kazu katsoi minua kysyvästi. "No kun minä...tuota..", änkytin ujosti. "Mietin vain että...kesäloma on pian ohi, ja minun on palattava kouluun". Tunsin itseni vaivautuneeksi. En ollut Kazun lapsi, joten hänellä ei ollut
mitää velvoitteita elättää minua, enkä minä tienannut niin paljon että olisin voinut maksaa vuokraa. Käänsin katseeni Kazusta. En tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Kazu laski teemukinsa pöydälle ja pörrötti hiuksiani. "Taidan tietää mitä sinulla on mielessäsi", hän sanoi hymyillen. "Jos haluat, voit jäädä tänne niin pitkäksi aikaa kuin tahdot". Hän luki minua kuin avointa kirjaa. Katsoin Kazua syvälle kauniisiin harmaisiin
silmiin, ja nyökkäsin. Olin niin onnellinen. Kazu naurahti ja pörrötti hiuksiani lisää. Enää en tuntenut itseäni yksinäiseksi. Päinvastoin, Kazun seurassa tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan ennen. Minä olin...tosissani rakastunut häneen. Mutta miten hän tunsi minua kohtaan? Tuntui kuin hän pitäisi minua pikkulapsena. Aivan kuin pikkuveljenä. Puistelin ajatuksia mielestäni. Tärkeintä oli nyt se, että saisin
olla Kazun kanssa, oli suurempia tunteita tai ei.
Viimeksi muokannut Super-taro, La Maalis 05, 2011 15:16. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » Su Helmi 06, 2011 19:56

En tiedä lukeeko kovinkaan moni tätä, mutta laitampa nyt kuitenkin vähän jatkoa~ Kommentoikaa! (^_^)

luku 5.
Kuljeskelin ympäriinsä hyllyjen välissä, samalla vilkuillen ostoslistaa. Kazu oli pyytänyt minua käymään kaupassa, jotta voisi laittaa päivällistä. En ollut käynyt useasti ostoksilla siinä kaupassa, joten tavaroiden löytäminen oli hankalaa. Tämä oli ensimmäinen kerta ulkona sen jälkeen, kun...se oli tapahtunut. Kazu olisi halunnut tulla mukaani kauppaan varmuuden vuoksi, mutta olin vakuuttanut hänelle, että pärjäisin kyllä.
Olihan ulkona valoisaa, ja ihmisiä jokapuolella. Löydettyäni kaikki listassa olleet tarvikkeet, suuntasin kassalle. Maksaessani kassalla, näin muutamia lukiolaisia kävelevän kaupan ulkopuolella. En tunteut heitä nimiltä, mutta olin nähnyt heidät kyllä usein koulussa. Yksi heistä sytytti savukkeen. Minua ei moinen touhu kiinnostanut. Kävellessäni ulos kaupasta, savukkeen haju tunkeutui sieraimiini. Yskäisin, ja kävelin nopeasti
heidän ohitseen. He katsoivat minua oudoksuvasti, ja jatkoivat sitten keskusteluaan. Kävelin kadulla kauppakassia kantaen. Ihmismassa odotti liikennevaloissa vihreiden vaihtumista. Pieni vauva itki ja parkui lastenrattaissa nuoren naisen työntäsessä niitä kadulla. Ulkomaalaisen näköinen parrakas mies soitti viulua kadun kulmalla. Hänellä oli edessään viulukotelo, johon oli viskattu muutama kolikko.
Minun kävi hieman sääliksi vanhaa miestä, ja aloin kaivaa taskujani. Löysin muutaman sentin, ja pudotin ne koteloon. Mies katsoi minua hymyillen kiitollisena, ja jatkoi sitte soittoaan. Kävelin kadulla, kunnes saavuin harmaan, tiilisen kerrostalon etuovelle. Menin sisään, ja astuin hissiin. Valitsin kolmannen kerroksen. Kun hissi oli perillä, kävelin käytävää pitkin ovelle johon oli kiinnitety pieni kyltti: Umeki.
Kazu oli antanut minulle avaimen, ennekuin lähdin kauppaan. Me asuimme nyt tavallaan yhdessä, aivankuin...pariskunta. Nauroin hölmöille ajatuksilleni ja riisuin kengät jalastani. Kurkistin olohuoneeseen ovelta. Kazu makasi sohvalla kannettava tietokone sylissään. "Tulin takaisin", sanoin varovasti. "Haruki~", Kazu huudahti leveästi hymyillen ja sulki tietokoneen kannen."Löysitkö kaiken mikä oli listassa?".
"Joo suunnileen", sanoin ja ojensin kauppakassin hänelle. Kazu hymyili ja pörrötti hiuksiani. "Ruuassa ei menee kauaa" hän sanoi ja alkoi lastata tavaroita keittiön pöydälle. Lysähdin sohvalle ja laitoin telkkarin päälle. Seurasin keittiössä häärivää Kazua. Hän näytti hyväntuuliselta. Pelkkä Kazun katseleminen sai sydämmeni pamppailemaan. En mahtanut typerille tunteilleni mitään. Olin rakastunut häneen. Vaikka kuinka yritin
tukahduttaa tunteeni häntä kohtaan, se ei onnistunut. Rakastin häntä päivä päivältä enemmän. Hän oli niin kiltti, ja hänen katseensa ja kaunis hymynsä sulattivat minut täysin. Huokaisin, ja kävin makaamaan sohvalle. Suljin silmäni ja ajattelin.
Mitä jos Kazulla ei ole mitään tunteita minua kohtaan? Mitä jos kerron hänelle tunteistani ja hän torjuu minut? En voisi enää katsoa häntä silmiin sen jälkeen. Tunsin itseni säälittäväksi. Minun piti vain
yrittää käyttäytyä normaalisti ja olla kuin mitään tunteita ei olisikaan. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Kazu oli niin...täydellinen. En tuntenut koskaan oloani yksinäiseksi hänen kanssaan. Rakastin sitä kun hän pörrötti hiuksiani suurella lämpimällä kädellään. Äkkiä tunsin sen saman käden, silittävän hiljaa hiuksiani. Avasin silmäni varovasti, ja näin Kazun hymyilevät kasvot. Hän silitti hiuksiani ja kumartui lähemmäs kasvojani. Kazu suuteli
otsaani hellästi. Punastuin täysin. "Herätys prinsessa, ruoka on valmista", Hän kuiskasi. Katsoin häntä muka loukkaantuneena. "En minä ole mikään prinsessa". Kazu naurahti.
Istuin keittiön pöydän ääreen ja Kazu ojensi lautasen minulle. "Olkaa hyvä prinsessa", Kazu sanoi ja kumarsi. Mulkaisin Kazua häijjysti, mutta en voinut pidätellä naurua. "Oletpa sinä herrasmies", sanoin Kazulle nauraen. Hän iski minulle silmää, ja istui vastapäiselle tuolille. Kazu tiesi mistä ruuasta pidin, ja hän oli mahtava kokki. Söimme ja juttelimme. "Sinullahan alkaa koulu ylihuomenna?", Kazu sanoi. "Joo..", sanoin syvään huokaisten. Kazu naurahti.
"Onko koulunkäynti rankkaa?". "No onhan se välillä", sanoin. "Kyllä sinä pärjäät. Voin antaa kotiopetusta sinulle jos haluat", Kazu sanoi viekkaalla äänellä. Nauroin ja punastuin hieman. "Se olisi mukavaa". Syötyämme ruuan, Kazu laittoi astiat pesualtaaseen ja istui viereeni olohuoneen sohvalle. Katselin telkkaria ja Kazu teki käännöstöitä kannettavalla tietokoneellaan. Vilkuilin välillä Kazua. Aina kun hän katsoi minua, käänsin katseeni pois ja olin keskittyvänäni
telkkarin katsomiseen. Kazu hymyili, ja jatkoi naputtelua. Selailin kanavia tylsistyneenä. "Haruki", Kazu sanoi yllättäen. "Niin?", sanoin ja vilkaisin häntä. "Haluaisitko sinä katsoa tänään jonkun elokuvan? Käytäisiin vuokraamassa se ja ostettaisiin samalla jotain hyvää syötävää". Katsoin häntä hetken hämmentyneenä . "Sopiihan se", sanoin hymyillen. Kazu nyökkäsi ja sulki tietokoneensa. "Mennään ennekuin tulee pimeää".
"Haluatko komediaa, toimintaa, kauhua vai romantiikkaa?" kysyin Kazulta kun vilkuilimme elokuvia hyllyllä. Kazu katseli mietteliäänä elokuvien kansia. "Sitä mitä sinäkin", hän naurahti hymyillen. Punastuin ja nappasin hyllystä elokuvan, jonka kannessa oli veriroiskeita ja mies, jonka pää oli leikattu irti. "Tämä!", sanoin nauren ja näytin kannen Kazulle. Kazun ilme oli pettynyt. Hän nappasi hyllystä toisen elokuvan. Sen kansi oli vaaleanpunainen ja siinä mies ja
nainen syleilivät toisiaan intohimoisesti suudellen. "Miksei tämä?" Kazu katsoi minua viekkaasti. "Ei ikinä!", nauroin. Kazun suu meni mutrulle. "Minä satun pitämään romanttisista elokuvista". Katsoin Kazua ja huokaisin syvään. "Hyvä on, mutta sitten meidän pitää katsoa myös tämä", sanoin ja ojensin kauhuelokuvan hänelle. "Romantiikkaa ja päiden katkontaa, hyvä yhdistelmä", Kazu sanoi nauraen. Otimme vielä hyllystä karkki- ja sipsipussit ja menimme sitten kassalle.
Ulkona oli jo hämärää. Kazu kantoi ostoksia ja minä kävelin hänen vieressään katulampun valaisemalla kadulla. Oli hiljaista. Minusta oli mukavaa kävellä yhdessä Kazun kanssa. Olisin halunnut niin tarttua häntä kädestä, mutta se olisi ollut liian noloa. Minulle riitti että sain olla hänen kanssaan. "Hei", Kazu sanoi äkkiä. "Kierretäänkö rantakadun kautta? Se on pitempi reitti, mutta eihän meillä mikään kiire ole". Hän katsoi minua hymyillen. "Sopii", vastasin.
Rantakadun kirkkaat katuvalot loistivat kauniisti pimeässä. Aallot keinuttivat hiljaa laituriin kiinnitettyjä veneitä. Kävelimme hitaasti kadun reunaa, toiselle puolelle jokea katsellen. Siellä oli tivoli, jonka suuressa maailmanpyörässä vilkkui värikkäät valot. Kirkkaat valot heijjastuivat veden pintaan. Kävelimme hitaasti sitä katsellen. Kävelin niin tiiviisti Kazussa kiinni, että käteni hipaisi vahingossa hänen kättään. Punastuin, ja siirryin hieman kauemmas. Kosketus oli niin pieni, että edes Kazu
ei tuntunut huomaavan sitä, mutta se sai silti sydämmeni pamppailemaan hurjaa vauhtia. Katselin Kazun kasvoja. Valo heijjastui hänen hopeisiin hiuksiinsa. Hän katseli hymyillen kimaltavaa vedenpintaa johon heijjastuivat taivaan tähdet yläpuolellamme. Hän kääntyi katsomaan minua. Hänen silmänsä kimalsivat aivan kuin nuo tähdet. En saanut katsettani irti hänestä. "Kaunista", hän sanoi hiljaa. Nyökkäsin hymyillen. Jatkoimme kävelyä hitaasti yötaivasta katsellen, kunnes tulimme tutun
näköisen, harmaan kerrostalon luo.
"Kumpi me katsotaan ensin?", Kysyin Kazulta. Hän otti pöydältä pinkkikantisen romantiikkaelokuvan ja ojensi sen minulle virnistäen. Huokaisin ja laitoin elokuvan DVD-soittimeen. Kazu kaatoi sipsit lasiseen kulhoon, ja istui viereeni sohvalle. Vaikka en ollutkaan mikään suuri romantiikkaelokuvien ystävä, elokuva ei ollut niin huono kuin ajattelin. Itseasiassa, pidin siitä kovasti. Lopussa, kun miestä ammuttiin, ja hän jäi makaamaan kuolleena maahan. Hänen tyttöystävänsä itki ja itki, mutta mies ei herännyt henkiin.
"Itketkö sinä?" Kazu kysyi hämmentyneenä minua katsellen. "Mitä? E-En tietenkään!", sanoin pyyhkäisten huomaamatta poskelleni vierähtäneen kyyneleen. Kazu hymyili minulle hieman kiusoitellen. "Itke vaan". Katsoin vakavana naista, joka itkien syleili miesystävänsä velttoa ruumista. En voinut estää kyyneleiden virtaamista. Punastuin ja käännyin poispäin Kazusta. Minua nolotti liikaa. "Haluatko katsoa sen toisen elokuvan?", Kazu kysyi. "E-en minä taida jaksaa. Minua väsyttää jo", sanoin.
"Vai niin", Kazu sanoi hymyillen. Haukottelin, ja kiedoin ympärilläni olevan viltin tiukemmin itseeni. "Paleleeko sinua?" Kazu kysyi. "Ei paljon, ihan vähän vain", Vastasin varovasti hymyillen. Kazu kietoi käsivartensa olkapäälleni ja veti minut vasten rintaansa. "Entäs nyt?", Hän kysyi. Pudistin päätäni punastuneena. Painoin varovasti pääni vasten hänen lämmintä rintaansa. Kazu silitti hiuksiani hellästi. "Lämmin...", ajattelin mielessäni. Hän kallistui lähemmäs kasvojani, ja kuistasi korvaani: "Haruki".
Hänen huulensa koskettivat korvalehteäni. "Ni-niin?", sanoin hiljaa punastuen. Tunsin kuinka sydämmeni pamppaili rinnassani. "Sinä olet niin suloinen", Kazu kuiskasi. Hän kosketti niskaani ja painoi minut helläsi lähemmäs itseään. Kazun ruumiinlämpö sulatti minut. Kiersin käsivarteni varovasti hänen ympärilleen. Sydämmeni alkoi viimein rauhoittua. Kazu silitti niskaani, ja suukotti hellästi otsaani. Hän nosti leukaani, ja katsoi minua kauniilla, hopeisilla silmillään. Hänen katseessaan oli nyt jotain erillaista
kuin yleensä. Silloin se tapahtui. Hän tuli hitaasti lähemmäs kasvojani, ja painoi huulensa hellästi omiani vasten. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt sinä hetkenä. Puristin käteni tiukemmin hänen ympärilleen. Hän suuteli minua pitkään. Sydämmeni pamppaili hullun lailla. Kazu raotti varovasti huuliani, ja työnsi kielensä sisään. Minulta pääsi äänetön voihkaisu. En ollut koskaan kokenut mitään sellaista. Kazu katsoi minua ja painoi huulensa korvaani vasten. "Nuku kanssani tämä yö", hän kuiskasi hiljaa.
Puristin käteni tiukasti hänen ympärilleen ja nyökkäsin punastuneena. Kazu hymyili hellästi, ja suuteli minua vielä kerran. Sitten hän otti minut käsivarsilleen, ja käveli hitaasti makuuhuoneen ovelle. Hän laski minut varovasti suurelle parisängylle, ja kävi makaamaan vierelleni. Kömmin varovasti hänen kainaloonsa, ja kuuntelin kuinka hänen sydämmensä löi hitaasti. Kazu suukotti minua hiljaa. Ennen kuin onnellisena vaivun uneen, kuulin hänen hiljaa kuiskaavan korvaani nuo kauniit, kauan odotetut sanat:
"Minä rakastan sinua".

Avatar
Light-Kira
Viestit: 98
Liittynyt: Pe Loka 10, 2008 11:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Light-Kira » Pe Maalis 04, 2011 18:20

Hyvähän tää on :) Rehellinen mielipide kun pitää antaa :) Muutamaa juttua olisin henk. koht. muokannut, mutta nekin makuasioita.
Everybody makes up their own story, some are more skilled at it
There´s no magical happy endings, only the ones that you write
But there is a plot line in every story pay close attention, you might miss it
Lose the plot and you're screwed.

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » La Maalis 05, 2011 15:02

Light-Kira kirjoitti:Hyvähän tää on :) Rehellinen mielipide kun pitää antaa :) Muutamaa juttua olisin henk. koht. muokannut, mutta nekin makuasioita.
Kiitos! ^^

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » La Maalis 05, 2011 18:48

Tässä taas pikkuinen pätkä. Toivottavasti pidätte (^w^)

luku 6.
Aamulla heräsin Kazun vierestä. En voinut vieläkään uskoa että viimeilta oli totta. Olin nukkunut koko yön tiiviisti Kazussa kiinni. Hän näytti olevan vielä sikeästi unessa. En viitsinyt herättää häntä joten siirsin varovasti hänen kätensä ja nousin istumaan. Mutta en kerennyt nousta seisomaan, kun Kazu äkkiä vetäisi minut takaisin kainaloonsa. "Hei! Mitä sinä oikein-", sopersin hämmentyneenä. "Mmm...älä mene vielä. Sinä olet niin lämmin", Kazu mumisi unisena, ja veti minut lähemmäs itseään. Katsoin häntä hymyillen.
Hän oli niiiin suloinen. "Mutta mun pitää päästä vessaan", sanoin virnistäen. Kazun suu meni mutrulle. "No hyvä on sitten, mutta tulet heti takaisin". Nousin ylös ja kävelin vessaan. Huokaisin syvään. Olin niin onnellinen. En vieläkään saattanut kuvitella, että kaikki tämä oli totta. "Hetkinen...sanoiko hän oikeasti ennenkuin nukahdin, että hän rakastaa minua? Vai oliko se vain unta? Olin niin väsynyt etten tietänyt ollenkaan. Se taisi olla unta. Mutta me nukuimme yhdessä!" Ajatus sai minut punastumaan. "Mutta me vain
nukuimme, ei mitään sen enempää. Haluaakohan Kazu sitä? " Ajatukset pyörivät mielessäni. Olin varma ettei Kazu koskaan pakottaisi minua mihinkään, mitä en itse haluaisi.
Pesin käteni ja menin takaisin makuuhuoneeseen. Kazu makasi kippurassa peittoon kääriytyneenä. Hiippailin varovasti sängyn viereen ja katselin hänen nukkuvia kasvojaan. "Hän nukahti...", ajattelin harmissani. En halunnut herättää häntä, joten päätin mennä laittamaan aamiaista. Paahdoin paahtoleivän ja istuin syömään sitä pöytään. Tein kaiken
mahdollisimman hiljaa, ettei Kazu vain heräisi.
"Huomenna alkaa koulu", ajattelin ja huokaisin syvään. Oli ihan kiva päästä näkemään koulukavereita kesäloman jälkeen. Minulla oli heitä muutama, mutta todellisia ystäviä, joden kanssa voisi viettää aikaa myös vapaa-ajalla, ei ollut. Olen aina ollut niin ujo.
Avasin varovasti makuuhuoneen oven. Kazu makasi edelleen sängyssä kippurassa asennossa. Katselin häntä huvittuneena. Avasin vaatekaapin oven ja otin sieltä puhtaita vaatteeita. Riisuin paitani ja katsoin Kazua epäilevästi. Vieläkin unessa, onneksi. Etsin hyllystä sopivaa paitaa, mutta sitä ei löytynyt. "Ainiin, minullahan on pyykkejä kylpyhuoneen telineessä...", mietin. Hain telineeltä paidan, ja tulin takaisin makuuhuoneeseen. Kazu oli kääntänyt kylkeä. Hiippailin sängyn viereen ja katsoin häntä. "Hm, edelleen sikeässä unessa",
hymähdin. Kazu raotti toista silmäänsä. "Hä, o-oletko sä hereillä?", sanoin punastellen. "Olen ollut jo tovin", hän sanoi virnistäen. "Siis...katoitko sä kun mä vaihdoin vaatteita?!", huudahdin naama punaisena. "Senkin pervo!". "Hahahaha, mikäs pervo itse olet, kun katselit minua kun nukuin". Punastuin entistä enemmän ja käännyin pois päin. Kazu nousi seisomaan, ja kietoi kätensä ympärilleni. "Ah, anna mä vaihdan ensin vaatteet...", sopersin nolostuneena. Minulla ei ollut edelleenkään paitaa päällä. Kazu suuteli niskaani
ja kuiskasi: " Anna kun autan". Hän avasi housujeni napin. Käännyin samassa ympäri ja siirryin hieman kauemmas. Naamani oli tulipunainen. Kazu katsoi minua virnistäen. "Älä nyt, se oli vain leikkiä". Hän pörrötti hiuksiani, ja käveli ovelle. "Vai että leikkiä...".
Kazu istui aamiais pöydässä ja luki lehteä. Istuuduin häntä vastapäiseen tuoliin. Kazu taitteli lehden ja nousi sitten ylös. "Haluatko kahvia?", hän kysyi. "Jo-joo...", havahduin ajatuksistani. Kazu ojensi höyryävän kahvikupin minulle. Oli hiljaista. Mitäköhän hän mahtoi ajatella? Se kaikki kaikki mitä eilisiltana oli tapahtunut, Ja se, että hän sanoin rakastavansa minua? Oliko se sittenkin unta?
"Tuota...", sanoin hiljaa. Kazu katsahti minua hymyillen. "Niin?" "Siitä mitä eilen sanoit...", sopersin hiljaa. "Että sinä ra-". Samassa puhelin alkoi soida. Kazu nousi, ja meni olohuoneeseen vastaamaan. Huokaisin, ja hörppäsin kahvia. Ehkä on parempi unohtaa koko juttu. Kazu sulki puhelimen ja istui takaisin pöytään. "Työasioita vain. Niin, mitä sinä olit sanomassa?". "Ei mitään enään", sanoin. "Ei mitään tärkeää". Kazu katsoi minua epäillen, mutta pörrötti sitten hiuksiani hymyillen. Vein tyhjän kahvikupin altaaseen. Katsoin pitkään
Kazua. En todellakaan tiennyt mitä pitäisi sanoa. Kazu kääntyi katsomaan minua. "Nyt sinua kyllä vaivaa jokin. Kerro minulle", hän sanoi huolestuneen näköisenä. "No kun...", painoin pääni alas. "Ah, niinpä tietysti. Olen pahoillani siitä tämänaamuisesta. Lupaan ettei se toistu", Kazu hymyili nolostuneena. Nostin pääni hämmentyneenä. "E-en minä sitä, kun...". Jälleen puhelin soi. Kazu juoksi vastaamaan. Kun hän jonkun aikaa puhuttuaan tuli takaisin, hän huomasi keittiön pöydällä lapun: "Lähdin kaupungille. Tulen myöhemmin".
Laahustin kadulla näyteikkunoita tutkien. Ajatukseni harhailivat. "Miksi Kazu sanoi sellasta? Haluaakohan hän oikeasti olla kanssani? Se mitä eilen illalla tapahtui...tekikö hän sen vain säälistä? Kazu on tietysti saanut selville että rakastan häntä, ja siksi...". Astuin sisään pieneen kirjakauppaan. Katselin käytettyjä koulukirjoja. Nuori myyjä katseli minua kassalta. "tarvitsetko apua?", tyttö kysyi kassan takaa. "Ei kiitos", vastasin ja hymyilin hänelle. "Tai no oikeastaan...". Tyttö kipitti luokseni. "Mitä kirjoja etsit?" hän kysyi. "Käytettyjä lukio kirjoja...".
"Käytkö sinä paikallista lukiota? Oletko sinä toisen vuoden opiskelia?" Tyttö kyseli samalla kirjoja etsiskellen. Hänelläpä oli paljon kysymyksiä. Juttelimme tytön kanssa, ja sain löydettyä tarvitsemani kirjat. Hän oli aika mukava. Hän kertoi muuttaneensa kaupunkiin kesälomalla ja tulisi käymään samaa lukiota kuin minä, ensimmäisen vuoden opiskeliana. "Tässä", tyttö ojensi kirjakassin maksettuani. "Kiitos oikein paljon", sanoin. "Mikä sinun nimesi muuten on?". "Olen Chiyo", hän sanoi hymyillen. "Olen Haruki. Toivottavasti näemme
huomenna koulussa". "Niin, toivotaan", hän nyökkäsi hymyillen.
Ulkona oli jo hämärää, kun tulin kotiin. Otin kengät pois jalasta ja kävelin olohuoneeseen. Kazu makasi sohvalla kannettava tietokone sylissään. "Oh, Haruki!", Kazu sulki tietokoneensa ja laittoi sen pöydälle. "Olin huolissani kun lähdit niin yllättäen etkä sanonut mitään". "Kävin ostamassa koulukirjoja", sanoin ja laskin pussin keittiön pöydälle. Kazu katsoi minua hetken vakavana ja nousi sitten ylös. "Haruki...". "Niin?", sanoin ja vilkaisin häntä. Kazu asteli luokseni ja katsoi minua silmiin. "Olen pahoillani siitä eilisestä. Ymmärrän jos se
tuli sinulle liian isona yllätyksenä. En vain voinut itselleni mitään". "Häh?" Kuinka niin 'et voinut itsellesi mitään'? Katsoin Kazua hämmentyneenä. Hän astui askeleen lähemmäs. Sydämmeni pamppaili. "Haruki...sinähän rakastat minua, etkö vain?". Katsoin Kazua punastuneena. "Mi-minä...". painoin katseeni alas. Kazu hymyili ja silitti poskeani hellästi. Hän veti minut lähemmäs itseään ja kietoi käsivartensa ympärilleni. Painoin pääni hänen rintaansa vasten. "Kyllä...", sanoin melkein kuiskaten. Kazu hymähti ja silitti hiuksiani. Olisin voinut itkeä onnesta.

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » Ma Maalis 28, 2011 18:47

Ei oo tullu hirveenä kirjoteltuu, mutta kohta tulee taas jatkoa~ Tein nyt kuitenkin tälläset pienet hahmoesittelyt Kazusta, Harukista ja Chiyosta (johon tutustutaan enemmän seuraavassa luvussa)

Kazu Umeki
syntymäaika/ikä: 9.10/23v.
horoskooppi: neitsyt
ammatti: kääntäjä
hiusten väri: harmaa/hopea
silmien väri: harmaa
harrastukset: lukeminen, ruuanlaitto
pitää:Harukista (hih), kukkien hoidosta
inhoaa: aamulla aikaisin heräämistä
luonne:rauhallinen, leikkisä, salaperäinen

Haruki Sugita
syntymäaika/ikä: 2.8/17v.
horoskooppi: leijona
ammatti: opiskelija
hiusten väri: ruskea
silmien väri: sininen
harrastukset: tennis, sarjakuvat
pitää: Kazusta, ruuasta (Kazun laittamasta), koirista
inhoaa: pahoja tyyppejä, yksinäisyyttä
luonne: ujo

Chiyo Ishihara
syntymäaika/ikä: 9.12/16v.
horoskooppi: jousimies
ammatti: opiskelija
hiusten väri: vaalean ruskea
silmien väri: vihreä
harrastukset: lukeminen
pitää: laulamisesta, leipomisesta, kaikesta söpöstä
inhoaa: esiintymistä suurelle yleisölle
luonne: ujo, toimelias, kömpelö

Laittakaahan kommenttia~ (^_^)

Avatar
Teeru
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Marras 04, 2008 00:35

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Teeru » Ti Elo 09, 2011 23:07

Epäilin aluksi tätä tarinaa ja olin juuri aikeissani sulkea sivun, mutta silmäni jäivät lukemaan tätä tekstiä. :D Eli yllätyksekseni huomasin että pidän tästä oikein kovasti, tarinasta kuinka sen on kirjoitettu ja hahmoista joihin pystyin samaistumaan helposti.

Harmikseni kyllä huomasin, ettei tälle ole kirjoitettu enempää jatkoa T__T toivottavasti kirjoitat tätä vielä lisää! Odotan innolla seuraavaa lukua <3

Mitään huonoa sanottavaa en tästä tarinasta löytänyt. Jatka samaa rataa! :>

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » Ti Syys 27, 2011 16:12

Date kirjoitti:Epäilin aluksi tätä tarinaa ja olin juuri aikeissani sulkea sivun, mutta silmäni jäivät lukemaan tätä tekstiä. :D Eli yllätyksekseni huomasin että pidän tästä oikein kovasti, tarinasta kuinka sen on kirjoitettu ja hahmoista joihin pystyin samaistumaan helposti.

Harmikseni kyllä huomasin, ettei tälle ole kirjoitettu enempää jatkoa T__T toivottavasti kirjoitat tätä vielä lisää! Odotan innolla seuraavaa lukua <3

Mitään huonoa sanottavaa en tästä tarinasta löytänyt. Jatka samaa rataa! :>
Kiitos! \(^o^)/ olin jo epätoivonen et kukaan ei tykkää tästä, mut sun kommentti kyllä piristi päiväni~ Kirjotan jatkoa ihan pian (*w*)

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Tasukete kudasai!

Viesti Kirjoittaja Super-taro » Ti Tammi 10, 2012 23:56

Super-taro kirjoitti:
Date kirjoitti:Epäilin aluksi tätä tarinaa ja olin juuri aikeissani sulkea sivun, mutta silmäni jäivät lukemaan tätä tekstiä. :D Eli yllätyksekseni huomasin että pidän tästä oikein kovasti, tarinasta kuinka sen on kirjoitettu ja hahmoista joihin pystyin samaistumaan helposti.

Harmikseni kyllä huomasin, ettei tälle ole kirjoitettu enempää jatkoa T__T toivottavasti kirjoitat tätä vielä lisää! Odotan innolla seuraavaa lukua <3

Mitään huonoa sanottavaa en tästä tarinasta löytänyt. Jatka samaa rataa! :>
Kiitos! \(^o^)/ olin jo epätoivonen et kukaan ei tykkää tästä, mut sun kommentti kyllä piristi päiväni~ Kirjotan jatkoa ihan pian (*w*)
ehehe.....anteeksi ^^; Inspiraatio katosi kokonaan ja tarina tavallaan 'kuoli käsiini', joten päätin lopettaa sen sitten...oon iloinen et tykkäsit siitä (niin kauan kuin sitä kesti) ^^ Yritän työstää nyt uutta, vähän lyhyempää tarinaa. Oikeastaan en ollu edes miettiny miten tää tarina päättyy. Jotenka, kiitos ja syvät pahoitteluni m(_ _)m

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa