*kurkistus foorumille*

Kunhan aihe jotenkin läheltä liippaa yaoita tai shounen ai:ta, sana on täällä melkoisen vapaa.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
Charha
Viestit: 306
Liittynyt: Pe Kesä 04, 2004 21:09
Paikkakunta: Turku
Viesti:

*kurkistus foorumille*

Viesti Kirjoittaja Charha » Pe Kesä 04, 2004 21:31

Heissan!

Sain eräältä animea harrastavalta kaverilta linkin yaoi.fi:n kotisivuille. Piti heti hankkia foorumiacco ja tulla tänne spammailemaan. Kuva

Minä ja kämppäkaverini haksahdimme yaoin lumoihin jo useampi vuosi sitten. Samanmielistä seuraa ei ole kotikaupungista pahemmin löytynyt, mutta eipä sitä ole aktiivisesti etsitykään. Kaveripiirimme koostuu enimmäkseen mölleistä miehistä, joilla ei ole tapana suudella toisiaan edes meidän iloksemme. :P

Nyt kun tässä pääsin vauhtiin, niin mainostanpa, että Midare Somenishi (Anxiety of Soul) on parhainta yaoita, jota minä tai mainitsemani kämppäkaveri olemme koskaan lukeneet. Sarjan päähenkilön kaltaiset pippuriset ja punatukkaiset ronin-soturit saavat jalat suorastaan heikoksi. Juoni on vallan kiero ja raakakin, silti vastustamaton. Piirrosjälki erittäin kaunista - ei tosin mitään puuteriruusuilua. Piirtäjä ei pelkää näyttää yksityiskohtia. Meno on enimmäkseen hikistä, mutta tarinasta löytyy myös herkistelyä. Suosittelen kaikille.

Skannattuna sarja löytyy mm. täältä (englanninkielinen käännös, hyvä skannauslaatu), jos kiinnostaa. http://www.sakura-crisis.net/translations/midare/

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kyuu » Su Kesä 06, 2004 02:24

Tervetuloa, kiitoksia ja sen tapaisia asioita, joista kaikki ei sovi foorumeille keskusteltavaksi koska ovat sen verran pelottavia.

Jos vähänkään sitä yaoi-intoa löytyy luomisen osalta, muistakaahan ottaa osaa tuohon kilpailuun kanssa. Suomi on vielä pieni maa, kaikilla on hyvät mahdollisuudet.
Kyuu Eturautti - IRC:Kyuu @ irc.b2irc.net
Puheenjohtaja - Säätöyhteisö B2 ry
Varapuheenjohtaja - Tampere Kuplii ry
Valokuvaaja/roudari - Cosplay Finland Tour

Avatar
starscream
Viestit: 695
Liittynyt: Su Syys 07, 2003 21:03
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja starscream » La Kesä 12, 2004 01:15

Yaoi foorumit on kivoja. Foorumit joilla on keskustelua, ovat vielä parempia. Käydäänkö kaikki keskustelut irkissä, eikö yaoista uskalleta puhua, vai eikö kenelläkään ole aiheesta mitään sanottavaa?

Pitäisi kai itse keksiä jotain sanottavaa ennen kuin alkaa syyttelemään muita hiljaisuudesta... *hajoaa paineen alla*

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kyuu » La Kesä 12, 2004 01:21

starscream kirjoitti:Yaoi foorumit on kivoja. Foorumit joilla on keskustelua, ovat vielä parempia. Käydäänkö kaikki keskustelut irkissä, eikö yaoista uskalleta puhua, vai eikö kenelläkään ole aiheesta mitään sanottavaa?

Pitäisi kai itse keksiä jotain sanottavaa ennen kuin alkaa syyttelemään muita hiljaisuudesta... *hajoaa paineen alla*
Yaoi.fi on aika uusi juttu. Tiedon leviäminen uudesta jutusta kestää aikansa. Lisäksi tässä puhutaan marginaaliviihteestä, väitän että tarvitaan kahta asiaa:
a) aikaa
b) ihmisiä kuten sinä jotka uskaltavat puhua

Animeunionin foorumeillakin, jotka nyt sentään koskettavat paljon isompaa massaa, tarvittiin kohtuullisesti aikaa, mutta sitten rupesi irtoamaan tarinaa.

Minun toivoni on että kilpailut auttavat houkuttelemaan kiinnostuneita. Jos vain ihmisiä ja innostusta (ja ideoita) piisaa, tavoite on pitää Luonnonvoimien Inspiroiman jälkeen myös muita kilpailuja aiheeseen sopivin palkinnoin.

(ja ideoita voi mailailla minulle tai kertoa irkissä. ja juu, tervetuloa käymään sielläkin)
Kyuu Eturautti - IRC:Kyuu @ irc.b2irc.net
Puheenjohtaja - Säätöyhteisö B2 ry
Varapuheenjohtaja - Tampere Kuplii ry
Valokuvaaja/roudari - Cosplay Finland Tour

Avatar
Candace
Viestit: 175
Liittynyt: Su Syys 04, 2005 22:34

Viesti Kirjoittaja Candace » Su Syys 18, 2005 19:59

Candace liittyi samana päivänä, kuin löysi tämän... ja aivan vahingossa. Hetken luulin kuolleeni ja päätyneeni mieleiseeni taivaaseen :D mutta olen myös kironnut sitä, kuinka monta vuotta olen ehtinyt hukata... mutta samalla pelkään, että juttuni menevät hiukan yli ja ohi välillä (minua on liian helppo provosoida...) etenkin niinä päiviänä, kun olen saanut kiintiöni täyteen homo-fobikkoja ja tulen sitten tänne... ja joko tulen potkituksi pois asiallisuuden puutteessani tai sitten kansa täällä kyllästyy kuuntelemaan sitä kuinka ihastunut olen omaan "ääneeni"... aha ha... 8) (peittää helkilöllisyyttään tummilla laseilla...)

Avatar
kipupiste
Viestit: 41
Liittynyt: Pe Elo 13, 2004 11:46
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja kipupiste » Ti Syys 27, 2005 21:43

Candace kirjoitti:Candace liittyi samana päivänä, kuin löysi tämän... ja aivan vahingossa. Hetken luulin kuolleeni ja päätyneeni mieleiseeni taivaaseen :D ...
Candace muuten, ymmärtääkseni oot piirtäjä? Jos sulta luonnistuu englanti niin uskallankohan vielä suositella sellaista paikkaa kuin http://yaoi.y-gallery.net/ -- se on minusta ihan mahtava paikka, oon siellä puoli vuotta teutaroinut nimellä "rhia" ja löytänyt sieltä paljon samanmielisiä ihmisiä, yhden jota uskaltaisin sanoa ystäväksikin, julkaisumahdollisuuksia ja vaikka mitä. Suomalaisiakin siellä on, sen tiedän jo siitä että y!Galleryyn perustamaani suomi-klubiin on liittynyt useampiakin ihmisiä...

Avatar
Candace
Viestit: 175
Liittynyt: Su Syys 04, 2005 22:34

Viesti Kirjoittaja Candace » Pe Syys 30, 2005 21:55

Anteeksi! Tämä ei ole ilkivaltaa... tuskastuin Belsebupin hitauteen ja klikkasin hiirtä liian monesti....... miksi täällä ei voi itse poistaa omia viestejään kuten Animeunionilla, voisin itse siivota sotkuni....... :oops:

*Piiloutuu nolona maton alle*
Viimeksi muokannut Candace, Pe Syys 30, 2005 22:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Candace
Viestit: 175
Liittynyt: Su Syys 04, 2005 22:34

Viesti Kirjoittaja Candace » Pe Syys 30, 2005 21:55

Kunhan törttöilen taas... lukekaa seuraava viesti :oops:
Viimeksi muokannut Candace, Pe Syys 30, 2005 21:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Candace
Viestit: 175
Liittynyt: Su Syys 04, 2005 22:34

Viesti Kirjoittaja Candace » Pe Syys 30, 2005 21:56

kipupiste kirjoitti:Candace muuten, ymmärtääkseni oot piirtäjä? Jos sulta luonnistuu englanti niin uskallankohan vielä suositella sellaista paikkaa kuin http://yaoi.y-gallery.net/ -- se on minusta ihan mahtava paikka, oon siellä puoli vuotta teutaroinut nimellä "rhia" ja löytänyt sieltä paljon samanmielisiä ihmisiä, yhden jota uskaltaisin sanoa ystäväksikin, julkaisumahdollisuuksia ja vaikka mitä.
Yups, Tabbis on itseasiassa sinne jo kirjautunutkin... mutta hukkasin osoitteen linkeistäni, joten KIITOS kun muistutit siitä :D Englanti ei ole ongelma... se on kai ainoa asia maailmassa mistä uskallan ylpeillä...

Minulla ei ole vieläkään scanneria, mutta Wyndstar-chan, erittäin rakas ystäväni, lupasi laittaa kuviani sinne puolestani :D Eikö hän olekin upea! Kunhan siis vain saisin aikaiseksi jotain... se on kovasti työn alla! Olen sielläkin nimellä Candace, mutta haluaisin vaihtaa senkin Tabithaan, PAITSI ETTEN TIEDÄ MITEN, kun olen NIIN TYHMÄ! Vanha koira ei tosiaan opi uusia temppuja... olisitko niin kiltti Kipupiste, että neuvoisit tyhmää ja Noretus-samakin taitaa käydä samoilla sivuilla... siitä olisi kovasti apua! Olisi jatkossa noloa olla Candace, sillä se on hahmoni nimi...

Siellä on todella laidasta laitaan taiteilijoita, itseasiassa se taitaa myös olla furry-ihmisten keidas ja kilpailukin on kovaa!

Avatar
starscream
Viestit: 695
Liittynyt: Su Syys 07, 2003 21:03
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja starscream » La Loka 01, 2005 01:53

Hee, menee nyt jälleen off topiciksi (jos tällä ketjulla mitään noudatettavaa aihetta nyt olikaan), mutta aloin tässä yhdistelemään pisteitä kun menit muuttamaan nimeäsi ja mainitsemaan Wyndstarin, niin tajusin erittäin hitaalla sytytyksellä että minäkin tiedän hänet (vaikkakin huonosti), ja olen saanut häneltä osoitteesi ja kehotuksen kirjoittaa koska olet kuulemma ihana. ^^ Enpä sitten paremmin tuntematta ja laiskuuttani ole kehdannut, mutta tätä menoa saan ehkä aikaiseksi joulukortin jos osoite pysyy samana. :p Mutta pitipä vain ihmetellä, että onpas internetti taas pieni.

Pitäisi vissiin vaihtaa selainta saadakseen tuon y-galleryn toimimaan, jaksaisiko vaivautua vai eikö jaksaisi...

Avatar
Candace
Viestit: 175
Liittynyt: Su Syys 04, 2005 22:34

Viesti Kirjoittaja Candace » La Loka 01, 2005 13:22

starscream kirjoitti:Hee, menee nyt jälleen off topiciksi (jos tällä ketjulla mitään noudatettavaa aihetta nyt olikaan), mutta aloin tässä yhdistelemään pisteitä kun menit muuttamaan nimeäsi ja mainitsemaan Wyndstarin, niin tajusin erittäin hitaalla sytytyksellä että minäkin tiedän hänet (vaikkakin huonosti), ja olen saanut häneltä osoitteesi ja kehotuksen kirjoittaa koska olet kuulemma ihana. ^^
A ha ha! WYNDSTAR on aivan ihana ihminen! Tunnen hänet jo monen vuoden takaa. Mutta kirjoita ihmeessä :D minusta on ihanaa saada postia!

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen yaoi-keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa