Naiiviudella en viittaa pakosti heidän älykkyyteensä, vaan usein lähinnä siihen miten he kohtelevat vihollisiaan. Aivan liian usein törmää hahmoihin jotka tuntuvat esittävän 'sankarillisuuttaan' pasifismilla vihollisia kohtaan... tai ainakin silloin kun ne viholliset ovat [rummunpäristys] ihmisiä. D. Graymanin Allen hajoaa kappaleiksi kun vastustajaksi tuleekin Noah, jotka ovat yllättäen ihmisiä. Buso Renkinin Kazuki tekee päreitä monsusta toisensa jälkeen, mutta ottaa tarkoituksella turpiinsa niin että tukka lähtee kun vastustaja paljastuukin ihmiseksi. Black Catin nimikkosankari on jossain määrin rajatapaus, mutta Traininkin ei-tappavat keinot käyvät hieman välillä hermoille, aivan kuin muuten ei saataisi jonkinlaista uhkaa tapahtumiin. Usein tämä yltiötyperäksi käyvä pasifismi toimii liikankin usein juonikuviona, ja tämä rupeaa hiljakseen raastamaan hermoja.
Ei niinkään että sankareiden tulisi olla kivenkovia tappajia, mutta jotain järkeä ja taustaa voisi niiden hahmojen motivaatioilla olla. Hyvä esimerkki 'pasifistisesta' sankarista on Ruroni Kenshinin päähenkilö Himura Kenshin (josta Black Catin päähenkilö on ilmiselvä ripoff). Jo ensimmäisestä osasta lähtien Kenshinin tappamista kaihtava filosofia tuodaan esille, mutta myös syy siihen. En näe mitenkään ongelmallisena sitä että mies joka on ollut kiven kova tappaja ja poliittinen salamurhaaja jonka käsiä tahraavat varmaan parinkin komppanian veri, päästyään irti siitä elämän vaiheesta olisi niinkin pasifistinen kuin hän on. Siinä on syy ja seuraus hahmon kehityksessä, ja tämä tekee hänestä kiinnostavan... etenkin kun tuona aikakautena (ja hänellä olevalla poliitisella tuella) Kenshin selviäisi luultavammin ilman suuria ongelmia siitä että hän pysyvästi hoitelisi vastustajansa. Useimmiten vaan mangakat eivät vaivaudu tälläiseen hahmonkehitykseen. On se sinänsä sääli että saman tekijän manga Buso Renkin antaa sen sijaan meille Kenshinin sijaan kehitetyn hahmon tilalle päähenkilöksi naiivin idiootin nimeltä Kazuki.
Löytyyhän niitä muitakin positiivisia esimerkkejä, kuten One Piece (en näe Luffyä angstaamassa siitä selviävätkö hänen vastustajansa hengissä vai ei), Project Arms ja etenkin Spriggan (Yue Ominaella ei ole ongelmia ongelmien pysyvässä poistossa, vaikka hän sitä tahtoisikin välttää) tai vaikka JoJo's Bizarre Adventure. Huomioksi tässä, esimerkit ovat siis enemmän tai vähemmän puhtaasta shonenmangasta (vaikka Spriggan ja Arms ovat ehkä hieman rajalla ovatko ne jo suunnattu hiukan vanhemmille). Tämä panee miettimään, onko shonenmangan juonellisen sisällön suhteen jotain samankaltaista kontrollia kuin shoujossa... tai ainakin eri julkaisijoiden lehtien suhteen? Viittaan siis siihen että esimerkiksi Kaori Yuki ei voinut kirjoittaa Angel Sanctuaryyn sellaista loppua kuin hän halusi, ja hän joutui vesittämään sen lopullisessa mangassa. Onko jotain sääntöjä jotka sanovat että sankarin pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla? Jos niin on, se selittäisi hyvin paljon...
Ovatko tämän tyyppiset hahmot niin yleisiä kuin pelkään? Toivon mukaan eivät, mutta pessimisti (ainakin muiden mielestä, itse pidän itseäni realistina) kun olen niin pelkään pahaa. On monia sarjoja joihin en ole koskenut (tai ainakaan lukenut hirveän pitkälle) koska ne antavat sellaisia viboja että niitä lukiessa tulen törmäämään tuohon arkkityyppiin. Tämä on usein sääli koska monet sarjat saattavat sisältää ns. verta ja suolenpätkiä (ei niinkään että tuo olisi päätarkoitus, mutta nyt esimerkkinä)... mutta sillä erotuksella että niiden tekeminen on rajattu sille pahikselle ja/tai jollekin sivuhenkilölle jonka sankari usein käännyttää takaisin 'pimeältä' puolelta. Noh, pitää kait laittaa vaan sormet ristiin ja toivoa parasta tulevaisuuden suhteen...
