MAMYn leiri vol.6!

Keskustelua MAMY:n toimintaan liittyen sekä yleisesti animesta, mangasta ja niiden oheisilmiöistä

Valvojat: Animeunionin Foorumiaktiivit, MAMY / Modet

Avatar
savukvartsi
Viestit: 69
Liittynyt: La Marras 01, 2008 16:20
Paikkakunta: Lahti

Re: MAMYn leiri vol.6!

Viesti Kirjoittaja savukvartsi » Pe Touko 10, 2013 12:29

Leirin larppi
MAAILMAINFOA


"Kevät on koittanut pieneen Susiniemen kylään, jossa elämä rullaa varsin samaan malliin kuin aina ennenkin. Kylä on seissyt näillä tienoin jo varsin kauan Susiniemen suvun asetuttua alueelle monta polvea sitten. Aluksi alueella oli vain Susiniemen tila alaisineen (torppareita ja mäkitupalaisia), mutta pikkuhiljaa paikalle alkoi etenkin hyvien vesireittien ansiosta kerääntyä useampiakin taloja. Kymmenisen vuotta sitten kylään perustettiin kirkko ja koulu, joista muodostui kylän keskus. Vaikka kristinusko on nykyään arkielämässä vahvasti läsnä, ikivanhat pakanauskonnot ja niiden tapakulttuuri kulkevat jouhevasti siinä rinnalla, vaikka pienehköjä ristiriitoja toisinaan ilmenee.
Talvella kylän varakkaimmat suvut - Susiniemeläiset ja Ahlgrenin perhe - sopivat perheiden välisistä naimakaupoista. Ajan hengen mukaan juhlat järjestetään perheiden varakkuuden mukaan, eli suunnitelmissa on juhlia nuortaparia useamman päivän ajan tanssin, laulun, leikkien, pelien ja tietysti viinan merkeissä. Vihkiminen on suoritettu juhlien ensimmäisenä päivänä - sekä pakanallisen perinteen mukaan, että kirkon kaavan mukaisesti. Nyt on juhlien toisen päivän aamu ja juhlijat ovat hiljalleen yksi toisensa jälkeen kömpineet koloistaan, joihin olivat illan aikana eksyneet, ja enemmän tai vähemmän eilinen päässä jyskyttäen päässeet aloittelemaan seuraavaa juhlapäivää."

------------------------------------------------------------------------------------

Eli peli sijoittuu myyttiseen suomeen. Ihmiset asuu kylissä ja enimmäkseen viljellee maata. Kalastus ja metsästys on yleistä. Yleensä menee niin että kesäsin viljellään ja talvisin tehdään käsitöitä, metsästetään ja kalastellaan.

Matkustaminen kylien välillä on vaikeaa. Tieverkosto on huono ja hevoset kalliita. Vesireittejä pitkin on paljon helpompi kulkea. Suomalaisilla on pitkät perinteet laivanrakennuksesta. Suurin osa aluksista on pieniä, viikinkityylisiä. Ruotsin puolelta tulee välillä suurempiakin laivoja Turkuun.
hallinto on löyhää. kyliä johtaa yleensä kylänvanhimpien neuvosto. Kylien välillä on liittoumia yleensä ulkopuolisia uhkia vastaan ja joskus ennen käytiin yhdessä ryöstöretkillä. Nykyään kansakunnat ympärillä on kuitenkin voimistunu sen verran että rystöretket ei enää oikeen tahdo onnistua joten niistä on luovuttu. Etelä- ja länsi suomea hallitsee ruotsin kuningas. Sielä toimii feodaali systeemi. Eli aatteliset omistaa maan ja asukkaat sillä alueellaan ja maksaa veroa kuninkaalle. Hitaasti kuninkaan vaikutusvalta on levinnyt sisemmälle maahan. Ruotsin Kuningas on kristitty ja hän tukee lähetystyötä suomeen. Yleensä kristilliset saarnaajat ovat jo saarnanneet uskoaan ennen kun kuninkaan miehet saapuvat hallinnoimaan. Kuningasta vastaan sodittiin muutamaan otteeseen, mutta suomalaisten kylien liittoumat oli melko löyhiä ja ruotsalaisilla oli parempi armeeja ja selvästi tehokkaampi aseistus. Nykyään suurin osa kylistä maksaa ainakin nimellisesti veroa kuninkaalle. Turku on ainoa kunnon kaupunki suomessa. Sielä on suurin kirkko ja kaikki tärkeimmät virkamiehet. Ulkomailta tuleva kauppa käy yleensä Turun kautta. On myös muita suuria kyliä, jotka toimii kaupan keskuksina, mutta ne ei mahdissaan vedä vertoja Turulle.

Kristinusko rantautui suomeen jo ties kuinka kauan aikaa sitten. Eteläinen ja läntinen suomi on jo siirtynyt lähes pelkästään Kristinuskoon. mitä kauemmas sisämaahan mennään sitä vahvemmin vanhat tavat on voimassa. Kaikkialla kuitenkin on jo kuultu kristinuskosta. Suurin osa palvoo vanhoja jumalia vielä kristuksen rinnalla, varsinkin vanhemmasta väestöstä. Kirkon sisällä suhtautuminen siihen on vielä ristiriitaista. Joskus ,varsinkin etelässä, pakanoita kohdellaan toisen asteen kansalaisina, uhripaikkoja häpäistään ja shamaaneja vangitaan. Sotaisia ristiretkiäkin on ollut. Sisämaassa kristinusko useimmiten elää rauhassa vanhojen uskomusten kanssa. Vanhoja tapoja myös muutetaan kristillisiksi tavoiksi. Kansaa myös sivistetään että he voisivat lukea itse raamattua. Samalla saa lapsesta asti opetettua kristillisiä arvoja.

Luostareita on suomessa muutama. Niihin voi kuka tahansa vetäytyä elämään munkin tai Nunnan elämää. Munkit ja Nunnat elävät selibaatissa ja luostariin sitoudutaan aina loppu elämäksi. Ora et labora, rukoile ja tee töitä.

Pakanausko on vielä vahvasti läsnä. Pakanalliseen uskoon kuuluu ajatus että joka paikassa on henkiä. Suurille jumalille uhrataan aina tärkeinä aikoina ja heiltä pyydetään apua ja onnea. Shamaanit toimii yleensä jumalten tarkoituksen tulkitsijoina. Shamaanit on yleensä itse oppineita. Myös usko peikkoihin, maahisiin, haltijoihin kalevalan sankareihin ja vetehisiin on vahvana. Tai enemmänkin kaikki hyväksyy sen tosiasian että niitä on olemassa. Kalevalan sankarit tosin ovat jo siirtyneet tuonen maille. Kirjoitettuja pyhiä tekstejä ei ole, vaan pyhät tarinat kerrotaan tai lauletaan. Koska shamaaneille ei tosiaankaan ole virallista koulutusta niin tavat ja tarinat eroavat huomattavasti kylästä toiseen.
Sinulla on piste. Se tekee järkeä.
All world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages.
~W. Shakespeare

Avatar
savukvartsi
Viestit: 69
Liittynyt: La Marras 01, 2008 16:20
Paikkakunta: Lahti

Re: MAMYn leiri vol.6!

Viesti Kirjoittaja savukvartsi » Pe Touko 10, 2013 12:35

Leirin larppi
MAAILMAINFOA
part 2.

Kyläläiset ja pelaajat (pidätämme oikeuden viime hetken muutoksiin)


Susiniemeläiset:

Susiniemen vanha emäntä Vuokko (AURA), erittäin voimakastahtoinen vanha rouva, joka on alunperin tullut kylään viimeisen ryöstöretken ryöstösaaliina. Monien ihailema, mutta salaa inhoama.

Susiniemen Kaarina (LISA), Vuokon vanhin tytär, perii aikanaan Susiniemen. Kahden lapsen äiti.

Susiniemen Maria (SÄDE), Kaarinan eriskummallinen tytär.

Susiniemen Kaisla (TESSA), häiden morsian. Jäyhän mutta uhrautuvaisen oloinen, kaunis ja haluttu.


Ahlgrenit:

Olavi (VILLE), suvun patriarkka, Henrikin isä. Lempeä vanha herra, jolta löytyy myötätuntoa jopa Susiniemen vanhalle emännälle.

Henrik (NIKOLAI), sulhasen isä, Olavin poika. Harkitsevainen mies.

Sakari (JYRI), Kaarinan mies ja Susiniemen perillinen avioliittonsa kautta. Rakkauden rakoillessa muuttunut aikamoiseksi rilluttelijaksi.

Sofia (SALLI), vakavan oloinen luonnonlapsi, Erikin sisko.

Erik (JUKKA), hurjapäinen nuorimies, häiden sulhanen. Tunnettu äkkipikaisena naistenmiehenä.


Kirkko ja koulu:

Isä Anton (JAAKKO), rovasti joka perusti kirkon ja koulun kymmenisen vuotta sitten. Seurakunnan lempeä paimen.

Ruustinna (ELINA), rovastin Unna-niminen vaimo. Ikäisekseen erittäin hyvin säilynyt, sai lapsenkin ihan hiljattain.

Sven Johansson (MAX), kylän koulun varsin vapaamielinen ja komea opettaja.


Lemmonpellon torpparit:

Väinö (JOEL), torpan isäntä. Juro ja hiljainen mies.

Taisto (VALTTERI), aggressiivinen ja kukkoileva (jopa uhkaava) torpparin poika.

Juhani (JOHAN), kalastajaperheen edesmenneen tyttären leskimies, torpparin poika. Osa kylän riehakasta miesporukkaa.

Orvokki (PETRA), torpparin tytär joka saa hepulin jos häntä ei kutsu Johannekseksi. Käyttäytyy epäsopivasti ja pyörii kylän “kukkopoikien” mukana.


Susimaan kalastajaperhe:

Wilhelmiina (LAURA), epäonninen kalastajan leskivaimo. Harras kristitty.

Aino (RITA), kalastajan kummallinen tytär.

Ahti (LASSE), kalastajan poika. Elviiran oppipoika.


Mustalaiset:

Hulda (MIRKA), vanhempi mustalaisnainen, saapui kylään tyttärineen pari päivää sitten. Tulivat kuokkimaan häihin. Tuntee Elviiran?

Hagert (MIIKKA), Huldan mies. Ilmeisesti keppostelevaista sorttia ja yhtä epäluotettava, kuin mustalaiset yleensä.

Ramona (LOTTA), ilmeisesti Huldan ja Hagertin tytär.


Muita:

Raasmäen Hilja (NEA), sisar Mariannen ja Raasmäen Antin äiti. Vihainen molemmille, vannoutunut pakana.

Haakon (JANNE), kylän tuore seppä. Tulisieluinen, mutta tulee hyvin juttuun etenkin vanhemman väestön kanssa. Ei niinkään kristittyjen.

Elviira (JENNA V.), joka tunnettiin toisella ammattinimikkeellä ennen rovastin saapumista. Nykyään kutsutaan kylän apteekkariksi, koska osaa tarjota rohtoja mitä erikoisempiin vaivoihin ja ongelmiin.

Ohto (RIKU), Susiniemen sangen iloluontoinen renki.

Metsä-Antero (OSSI), erakkona metsissä asusteleva metsästäjä.



NPC:t ja muut kyläläiset jotka ei (ehkä) pyöri pelissä:

Alma Susimaa, kalastajaperheen kuollut tytär, Juhanin vaimo.

Antti Raasmäki, kamala huligaani ja räyhääjä, joka pakeni kylästä ennen kuin ehdittiin saattaa oikeuden eteen murhista.

Susiniemen Kielo, Kaarinan vanhempi tytär, Marian isosisko.

Tähti Ahlgren ja Kaisa Ahlgren, Olavin ja Henrikin vaimot. Lähtivät kotiin, koska olivat väsyneitä.

Rauha, torpparin vaimo, joka lähti illalla kotiin hoitamaan nuorempia lapsia.

Sisar Marianne, kirkossa ja koulussa työskentelevä nunna. Entisiä kylän tyttöjä. Erittäin kiihkeä kristitty ja ottaa lähetyskäskyn haudanvakavasti.

Susiniemen piiat Kerttu, Päivä ja Ilona. Kevytkenkäisiä naisia, ties missä nyt huitelevat.

Mirjami, toinen mustalaistytöistä, joka katosi yöllä jonnekin jonkun pojan kanssa.

Sekä sekalainen seurakunta muita ammatinharjoittajia: mm. lisää torppareita, suutari, kauppias yms.

Nuoria (alle 14 v.) lapsia on mm. ruustinnalla ja rovastilla, torppariperheellä, Juhanilla ja oletettavasti Huldalla. Lapset eivät ole pelissä, mutta noteeratkaa heidän olemassaolonsa. :D
Viimeksi muokannut savukvartsi, Ke Touko 22, 2013 09:21. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Sinulla on piste. Se tekee järkeä.
All world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages.
~W. Shakespeare

Avatar
savukvartsi
Viestit: 69
Liittynyt: La Marras 01, 2008 16:20
Paikkakunta: Lahti

Re: MAMYn leiri vol.6!

Viesti Kirjoittaja savukvartsi » Ti Touko 21, 2013 10:24

Tässä on kasa kuvia inspiraatioksi proppaukseen. Emme siis sijoitu mihinkään oikeaan historian aikaan, joten proppauksessa liikutaan aika vapaasti välillä muinaissuomi - 1800-luku.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Sinulla on piste. Se tekee järkeä.
All world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages.
~W. Shakespeare

Avatar
savukvartsi
Viestit: 69
Liittynyt: La Marras 01, 2008 16:20
Paikkakunta: Lahti

Re: MAMYn leiri vol.6!

Viesti Kirjoittaja savukvartsi » To Touko 23, 2013 17:18

Leirin alustava aikataulu, johon saattaa tulla vielä lennosta muutoksia...

Perjantai
16.00 leiri alkaa, porukkaa valuu paikalle
majoittumista, boffailua, leikkejä, yleistä härväystä, larpin yksilöbriiffit alkaa
17.30 leirin "avajaiset"
ohjelma, "kymmenen pientä neekeripoikaa" briiffi
18.00 päivällinen
kevyt palanen, kannattaa varata omiakin eväitä
19.00 muumivisa
visa, tarkastus, palkinnot
19.45 pikaperuukkipää/sovitusnukke -paja & oheistekemistä
paja, lautapelejä, tanssimatto
21.00 sauna ja iltapala
40/30/40, animea, tanssimattoja, lautapelejä yms.
23.00 HILJAISUUS
valvomista harrastavat voivat siirtyä laavulle

Lauantai
9.00 aamuherätys, aamupala
10.00 aamujumppa
10.30 cupcakes-paja
kuppikakkujen koristelua, lautapelejä, leikkejä
11.00 aloitetaan proppausta larppia varten
kuppikakkupaja jatkuu, proppauksen aloitus, muistutus yksilöbriiffeistä
13.00 lounas & alkubrief
peli alkaa briiffin jälkeen
17.00 päivällinen
ingame-ruokailu!
19.00~20.00 peli loppuu
debrief, pelipaikan siivousta, leikkejä
21.00 sauna ja iltapala
40/30/40, animea, tanssimattoja, lautapelejä yms.
23.00 HILJAISUUS
ulkona ja laavulla kauhutarinoita (ja muita satuja), tuikkusta, vampyyria

Sunnuntai
9.00 aamuherätys, aamupala
10.00 aamujumppa
10.30 mamyquest II
briiffi, alkunäytös, quest
13.00 lounas
14.00 hieno lopetuspuheenvuoro ja siivous
16.00 ihmiset toivottavasti päässeet matkaan.
Sinulla on piste. Se tekee järkeä.
All world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages.
~W. Shakespeare

Avatar
savukvartsi
Viestit: 69
Liittynyt: La Marras 01, 2008 16:20
Paikkakunta: Lahti

Re: MAMYn leiri vol.6!

Viesti Kirjoittaja savukvartsi » To Touko 23, 2013 20:17

Leirilarp-infoa!

YKSITYISBRIIFFEISTÄ

Tänä vuonna emme aio oletusarvoisesti antaa jokaiselle leirilarpin pelaajalle yksityisbriiffiä. Kaikki halukkaat kuitenkin tietenkin briiffataan, ja yhteinen yleisbriiffi säännöistä ja muusta oleellisesta pidetään tavalliseen tapaan. Jos haluat yksityisen briiffin hahmostasi, ilmoita siitä etukäteen tai tule viimeistään leiripaikalla nykimään pelinjohtoa hihasta.

Valtteria voivat nykiä hihasta
Elina
Jenna V
Mirka
Joel
Janne
Jaakko
Ossi
Juha

Miikkaa häiriköivät
Tuukka
Nea
Aku
Nikolai
Laura
Lasse
Johan

ja Lottaa voivat tökkiä
Säde
Max
Lisa
Petra
Tessa
Riku
Aura
Salli
Jukka
Jyri
Ville L
Rita
Sinulla on piste. Se tekee järkeä.
All world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages.
~W. Shakespeare

Avatar
savukvartsi
Viestit: 69
Liittynyt: La Marras 01, 2008 16:20
Paikkakunta: Lahti

Re: MAMYn leiri vol.6!

Viesti Kirjoittaja savukvartsi » To Touko 23, 2013 20:30

Mitä mukaan?

Listaa tavaroista, joita leirillä saattaisi tarvita

- makuupussi tai lakanat ja peitto
- tyyny
- hammasharja ja -tahna
- vaihtovaatteet
- peseytymisvälineet (pyyhe, shampoot, uikkarit yms.)
- vesipyssy (vesisotaa? :D)
- taskulamppu (tuikkusta? <3)
- larp-hahmosi propit ja vaatteet (ja lainapropit)
- larp-hahmokuvauksesi tulostettuna (TEITÄ ON 30! PELINJOHTO EI TULOSTA NIITÄ!)
- pelejä tms. kivaa tekemistä
- animua, jota haluaa palavasti esitellä muille
- kamera

Sää ei ole ihan niin kesäinen kuin on tässä ollut jo jonkin aikaa, joten kannattaa pukeutua sen mukaisesti.
Sinulla on piste. Se tekee järkeä.
All world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages.
~W. Shakespeare

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “MAMY - Mikkelin Anime ja Manga Yhdistys”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa