Lucky Star

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
louhiz
Viestit: 61
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2006 16:12
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja louhiz » Ma Huhti 23, 2007 17:02

Lucky Luke Star,

Sarjan hypestä kertonee jo tämän threadin aktiivisuus. Jo ensimmäisenä päivänä threadi on levinnyt kuin pullataikina lattialle monien eri kirjoittajien johdosta toisin kuin esim. Hidamari Sketchin -threadi, joka jäi muutamaan vastaukseen. Hypeä Lucky Staria kohtaan? Ehkäpä! Ja mistähän hype mahtanee johtua? Kuten isokana yllä jo hyvin totesikin, niin kyllä se on se KyoAni.

No, mutta on lie aika kantaa oma korteni kekoon. Se paljon puhuttu opening... ei jaksanut oikein sävähdyttää. Olin jo kerennyt kuulla openingista paljon hypeä ennen sen näkemistä ja kun sen näin, niin ihmettelin, että oliko tämä nyt Se Opening? No kyllä oli. Musiikki oli aluksi ärsyttävää humppapumppaa, mutta onneksi siihen jo tottui toisessa jaksossa ja osoittautui ihan ok-materiaaliksi. Animaatio openingissa on toki laadukasta ja onhan niitä tyttöjä ihan kiva katsella, mutta liika hype ja sen myötä tuomat odotukset tappoivat sen. Perhanan hypettäjät (minähän en ole semmoinen, en tietenkään). Openingin jälkeen alkoi sitten jonkin sortin sisältö, joka ensimmäisessä jaksossa oli yllättävänkin puuduttavaa. Vaikka pidänkin erittäin paljon hitaista slice-of-life -härpäkkeistä, niin puolen jakson keskustelu kuinka syödä joku hemmetin suklaakikkare pisti kyllä pyörimään sohvalla. Ja ei naurusta vaan tylsistymisestä. Lisäksi kyllästynyt idoli-täti Akira pisti ekalla kerralla hymähtämään, mutta jos sitä tullaan joka jaksossa näkemään, niin kyllästyttää se jo katsojankin. Toisessa jaksossa se ei enää naurattanut, mutta onneksi sarjan koko viihdearvo nousi muuten toisessa jaksossa. Konatan toteamukset ja otaku-hörhöilyt jaksavat pitää hymyä yllä ja tokassa jaksossa mentiin jo hiukan oikeampaan slice-of-life -leikkimiseen. Ei kiitos puolen jakson ruokakeskusteluille.

KyoAni vääntää hauskoja graafisia kuvakulmakikkoja (kuvat kahdesta eri paikkaa tai eri kuvakulmista samaan aikaan), joista plussaa. Lisäksi plussaa siitä, että KyoAni ei ole käyttänyt sen trademarkkina olevia blurrattuja happomömmösilmiä. Suurin bonus kyllä karaoke-ending sähläilystä, jossa vielä hoilattiin niitä Oikeita Biisejä kahden ensimmäisen jakson lopussa.

No, sarja on oikein kiva ja katsottava lopulta, vaikka aina tuomitsenkin rankalla kädellä kaikki hypetetyt sarjat. Voittaa kyllä juonellisen Manabi Straightin, mutta häviää reilusti parhaalle Hidamari Sketchille, jonka DVD:t lähtivät taannoinaan hyvin nopeasti preorderiin jo ensimmäisen jakson nähtyäni. Lucky Star ei ihan samaan yllä, vaikka potentiaalia olisi.

Avatar
Kensuke
Viestit: 368
Liittynyt: Ti Touko 18, 2004 09:09
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kensuke » Ma Huhti 30, 2007 19:13

KyoAni vaihtaa Lucky Starin ohjaajan.
Kyoto Animation posted a notice on its website that says it decided to replace Yutaka Yamamoto as director of the Lucky Star moe comedy television series with Yasuhiro Takemoto due to performance issues. Yamamoto's last episode, episode 4, has just aired on April 29, while episode 5 is still scheduled to run on May 6 with Takemoto directing.
Uuden ohjaajan käsialaa ovat olleet Full Metal Panic? Fumoffu ja Full Metal Panic! The Second Raid, joten tuon pitäisi luvata hyvää. Lucky Star oli syrjäytetyn ohjaajan ensimmäinen varsinainen ohjaustyö, hän on aikasemmin toiminut jaksokohtaisena ohjaajana mm. Haruhissa ja AIRissa.

Takemoto istuu ohjaajan pallille jaksosta kuusi alkaen. Saa nähdy onko tällä vaikutusta. Ironista kyllä, minulla ei ole ollut paljoakaan valittamista ensimmäisen jakson ensimmäisen puoliskon lähes kokonaan vienyttä ruokailukeskustelua.

Avatar
Durahan7777
Viestit: 239
Liittynyt: Ma Syys 05, 2005 19:31

Viesti Kirjoittaja Durahan7777 » Ti Touko 01, 2007 12:20

aik hyvä sarja.
Hiukkasen vaativia vitsejä, though, itselläni ei ole tullut vastaan sarjaa jossa täytyy useasta tukeutua erinäisiin lähteisiin. esim se ekan endingin Uchuu tetsujin kyoodai melkein meni ohi. muutenkin sarjassa tuntuu olevan paljon vitsejä Japanin mediakulttuuria koskien....

Avatar
Ruuppa
Viestit: 11
Liittynyt: Ke Syys 01, 2004 21:44

Viesti Kirjoittaja Ruuppa » Ke Touko 02, 2007 18:30

Vaihdos oli tarpeen. Ensimmäisen osan laahaavan ruokakeskustelun ja toisen osan tylsistyttävien päivärutiinikohtausten kaltaisia en jää kaipaamaan.

Jotakin kertoo ohjaajan taidosta se, että hauskimmat kohdat ensimmäisissä jaksoissa löytyivät heti alusta ja aivan lopusta.

Ei näin.

Viittaukset kulttiaiheisiin viihdyttivät kyllä ja OP liikkuu aivan omissa sfääreissään. Hulluja nuo japanilaiset.

Avatar
finnleo
Viestit: 695
Liittynyt: Ti Maalis 23, 2004 19:27
Paikkakunta: Vilppilä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja finnleo » Ma Touko 14, 2007 17:20

njaha.. kuudes jakso takana ja ohjaajavaihdos astui toden teolla voimaan.

ainakin initial D fanit luultavasti keräilevät nauruluitansa pitkin huushollia.

Ainoa vain että Hayate the combat butler oli jo ehtinyt varata tätä apinointityyliä itselleen tällä kaudella, joten ei osaa sanoa pitääkkö vai ei.
Muutoinkin tyyli on nyt fumoffumainen. Naurattaa yhä, mutta kaukana siitä kuivasta sarkasmista mitä oli alussa... noh.. saa nähä mikä on tilanne parin kymmenen jakson päästä.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja madu » Pe Elo 03, 2007 10:46

Alkujaksot olivat varmaan tylsintä mitä olen koskaan nähnyt, mutta ohjaajanvaihdoksen vuoksi sarja hyppäsikin minulla tämän kauden suosikiksi (tosin Higurashi.. Kai on tuon paikan nyt viimeviikoilla varastanut). Melkein joka jakso tarjoilee ihan oikeasti hauskoja kohtia, ja aivan käsittämättömiäkin repeilyjä on tapahtunut (Initial D-parodia kuutosjaksossa, Animate-tyyppien esittely kympissä (ja herran tämänviikkoinen Lucky Channel-vierailu), Shiraishin WA-WA-WA-WATSUREMONO ja varsinkin Hare Hare Yukai ja niin pois päin), mitä en ole vielä näistä muista slice-of-life-sarjoista saanut, toisaalta kokemukseni rajoittuu vain yhdeksään jaksoon Hidamari Sketchiä joka on oikeastaan pelkkää söpöilyä ja ensimmäiseen Azumangaan, joka nyt varmaan ajan myötä paranee.

Tosi tiukkaa kamaa kuitenkin, uskon että suurin osa jengistä vihaa noiden alkujaksojen perusteella (niin ja tietenkin siksi koska se on KyoAni :P), ite tykkään tosi paljon.

Avatar
totikki
Viestit: 45
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2007 12:27
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja totikki » Pe Elo 03, 2007 11:11

Alkujaksot oli jotain puuduttavinta kamaa ikinä - nukahdin kesken ensimmäisen episoodin kun sen ensimmäisen kerran katsoin. Jatkoin kuitenkin katsomista kun kuulin ohjaajanvaihdoksesta ihan kaiken varalta kun sarjan ideasta kuitenkin pidin. Ja ihan hyvä että jatkoin, sarja on parantunut mitä pidemmälle on menty. Ei kuitenkaan sillä tasolla että rakastaisin tätä sarjaa sen kummemmin, eikä se sen pahempia repsahduksiakaan ole tarjonnut kuin vasta Shiraishin esittämien endingien kohdalta. Mutta hyvinhän tämä ajantappo-mielessä toimii.

Ja vaikka KyoAni-fanityttö olenkin niin se rupeaa kohta kyrsimään. Haruhi on jo itsessään niin hypetetty että kyllä ihmiset sitä kakkoskautta katsovat vaikkette käyttäisikään koko sarjaa sen mainontaan, olkaa hyvä ja lopettakaa. Kiitos.

Avatar
NiFa
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Helmi 26, 2003 18:52
Paikkakunta: Forssa

Viesti Kirjoittaja NiFa » Pe Elo 03, 2007 12:49

Ite olen nyt katsonut 17 jaksoa ja en saa millään kyllikseni tästä sarjasta.
Konata ja Kagami ovat kyllä loistavia varsinkin kun neidit kommentoivat toistensa tapoja ja tekemisiä.

Lopun Lucky channel pätkät ovat kyllä loistavia ja saavat minut aina nauramaan, erityisesti Akiran Live-karaoke jakso oli huippu, kun kappalekin oli vielä enkaa (kappale oli parodia jostain toisesta enka kappaleesta en vain muista mistä) :lol:

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Krypfto » Pe Elo 03, 2007 13:13

Tässä vaiheessa sarjaa olen päätynyt seuraavanlaiseen toimintasuunnitelmaan: En enää katso Lucky Staria. Katson Lucky Channelia.
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja madu » Pe Elo 03, 2007 13:25

totikki kirjoitti:Ja vaikka KyoAni-fanityttö olenkin niin se rupeaa kohta kyrsimään. Haruhi on jo itsessään niin hypetetty että kyllä ihmiset sitä kakkoskautta katsovat vaikkette käyttäisikään koko sarjaa sen mainontaan, olkaa hyvä ja lopettakaa. Kiitos.
Jeh, menee kyllä jo vähän liian pitkälle, ei ole tainnut pitkään aikaan olla jaksoa jossa ei olisi Haruhia liputettu näkyvästi.

Valtavana Yuki-fanpojuna tosin kuolin moésta erään asian ansiosta :lol:

Avatar
Kunimura
Viestit: 301
Liittynyt: Ti Marras 21, 2006 18:47
Paikkakunta: Karkkila

Viesti Kirjoittaja Kunimura » Pe Elo 03, 2007 15:28

Tällä hetkellä katson edelleen sarjaa, mutta viime aikoina jotkut jaksot (15 ja 16) ovat olleet niin ärsyttävää Haruhi-hypetystä että pää räjähtää. Tällä hetkellä tulee paljon parempia ja hauskempia sarjoja että sitten kun koulu taas alkaa ja animea ehtii katsomaan huomattavasti vähemmän, saatan suosiolla jättää tämän sarjan katsomatta.

En oikeastaan jaksa enää tässä vaiheessa uskoa että tulossa on jotain niin mahtavaa settiä, että kannattaa vaivautua katsomaan jos on parempaakin tarjolla.

Avatar
Aoi
Viestit: 384
Liittynyt: Su Kesä 04, 2006 20:03
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aoi » Pe Elo 03, 2007 17:11

Kun täällä puhutaan Lucky Starin Haruhi-hypetyksestä/liputuksesta (jota itse en näe niin pahana asiana, olenhan Haruhi-fani), niin mainitaan seuraava "viittaus" jonka eilen huomasin liittyen seuraavaan kappaleeseen:
madu kirjoitti:Shiraishin WA-WA-WA-WATSUREMONO
Hirmuinen löytö löytyi Haruhin jaksosta 10 (kronologisesti jakso 6). Minoru Shiraishin ja Taniguchin seiyuu on sama kuten joku taisi täällä jo mainitakin ja Taniguchi rallattelee tuossa Haruhi-jaksossa n. ajan 14:00 kohdalla tullessaan luokkaan "wa-wa-wa-watsuremono..." samalla sävelellä... :P Subikäännökset saattavat vaihtelevat mutta jos kuuntelee niin japaniksi ihan sama :)
Suosikkimangani: Nodame Cantabile, Sunadokei (Sand Chronicles), Yotsuba&!, Hikaru no Go sekä Fullmetal Alchemist. Suosittelen tutustumaan :]

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Krypfto » Pe Elo 03, 2007 17:40

Aoi kirjoitti:Minoru Shiraishin ja Taniguchin seiyuu on sama
Tai jos nyt oikein käydään pilkkua viilaamaan, niin Minoru Shiraishi on Taniguchin seiyuu. Mies on siis oikeastikin nimeltään Minoru Shiraishi.
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
Kunimura
Viestit: 301
Liittynyt: Ti Marras 21, 2006 18:47
Paikkakunta: Karkkila

Viesti Kirjoittaja Kunimura » Pe Elo 03, 2007 18:03

Aoi kirjoitti:(jota itse en näe niin pahana asiana, olenhan Haruhi-fani)
Olen minäkin Haruhi-fani, mutta kyllä itserakkaudellakin on jotkut rajat oltava. Vaikka olisikin onnistunut tekemään kuinka menestyneen animen tahansa, ei sitä ole kokoajan pakko mainostaa. Se Haruhin tunkeminen Lucky Starissa joka väliin ei oikeasti vain ole enää hauskaa. Jotkut parit ekaa kertaa oli ihan jees, mutta nyt alkaa jo riittää.

Sitä paitsi, minusta selkeissä ja ennalta-arvattavissa viittauksissa ei ole mitään hauskaa. Väitänpä että se Cosplay Cafe kohtaus olisi ollut paljon hauskempi jos Konata olisikin esittänyt jotain muuta hahmoa kuin Haruhia. Minä ainakin olisin yllättynyt positiivisesti ja ehkä saanut siitä kohtauksesta enemmän irti.

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja isokana » Pe Elo 03, 2007 18:33

Olen joskus miettinyt Lucky Staria katsoessa, että jatkuva Haruhi-viittailu olisi jonkunlainen kommentti animeskenestä tällä hetkellä = liikaa Haruhia joka puolella. Perstuntumalla realistinen kuvaus joskaan en ole kauheasti Akihabarassa ole hengaillut. Kakkoskauden mainostus on tosin raadollisempi ja realistisempi skenaario. Totuus lienee jossain puolivälissä, koska ihan turha yrittää tehdä otakusta kertovaa sarjaa ilman Haruhi-kyllästystä, mutta liiallisuuksia aletaan hiljalleen hipoa. Ihan kohtuullista hubaa tuo kuitenkin on.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa