Berserk

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Trilkk
Viestit: 202
Liittynyt: Su Helmi 09, 2003 12:11
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Berserk

Viesti Kirjoittaja Trilkk » Pe Syys 01, 2006 12:24

Jos tuolla jossakin oli aihe Berserkistä, en löytänyt sitä.

Joka tapauksessa. Berserk on (viimeinkin) tämä sysimusta fantasiatarina, jossa ei ole haltijoita ja kääpiöitä, vaan vain pahoja ihmisiä. Ja uhreja. Ja tietenkin demoneita. En spoilaa juonta tarkemmin.

Säikeen pykääminen tuli mieleeni hyvä loppu / huono loppu -threadissa olleesta esimerkistä, jossa mainittiin Berserk. Kentarou Miuran sarjakuvaeepos käännettiin 90-luvulla animeksi tavalla, joka on aiheuttanut jonkin verran närää "osta sarjis" -henkisenä mainoksena. Sarjan 26 jaksoa kattavat siis mangan toisen osan, ja päättyvät jokseenkin mielenkiintoiseen ja täysin avoimeen tilanteeseen tavalla, jota ei TV-sarjoissa yleensä nähdä.

Kuitenkin, henkilökohtainen mielipiteeni on, että tällaista mielellään enemmänkin. Jos meillä on kilometrimittainen eepos, jota on mahdotonta kutistaa järkevään tilaan, on vain fiksua, että siitä leikataan jokin yksittäinen kokonaisuus joka alkaa ja päättyy. Muutoin lopputulos on auttamatta torso, Berserk-sarja kuitenkin toimii yksinään, ilman että katsoja on lukenut yhtikäs mitään.

Sarjan tasosta sinänsä voi olla montaa mieltä. Aikuishenkisen verenlennon ja poliittisen juonittelun kylkeen oli tungettu täysin käsittämättömiä koomisia kevennyspahiksia, budjetti oli mitä oli ja kliseitäkin tursoi vähän kaikkialta. Nyttemmin mangan lukeneena on pakko todeta, että kaikki samat elementit löytyivät jo alkuperäisteoksesta. Mikä on kyllä vielä kummallisempaa, jos Miura rustaa armotonta paatosta, miksi rikkoa se noin.

Myöhemminhän (ajallisesti ja sivuissa) kauan sarjan jälkeen sarjakuvalle käy jotakin vielä omituisempaa. Se muuttuu Taru Sormusten Herrasta -henkiseksi koko perheen fantasiaksi sankaripoppoineen. Paitsi silloin kun Miura päättää heittää väliin pari sivua aikuisviihdettä? Lukija vain toljottaa ympäriinsä ja miettii: "Mitä hemmettiä? Mikä tämän yleisö on?" Ja hetken kuluttua: "Olenko se minä?"

Vastaus on kyllä. Huomasin tykkääväni 'uudesta' Berserkistä aivan yhtä paljon kuin vanhastakin. Kunhan hetkellinen tyhjäkäynti päättyi, sarjakuva lähtee uudelleen käyntiin ja toimii hienosti. Nyt vähemmän julmana ja väkivaltaisena, mutta aivan yhtä omalaatuisena. Viimeistään Griffithin meediotytön ja Schrieken keskustelu varmisti asian. Se ei ole enää sysimustaa fantasiaa pahiksineen ja uhreineen, mutta kyllä meille koko perheen seikkailufantasiakin kelpaa. Kunhan se on sööttiä (Schrieke!) ja hauskaa. Ja se on.

Juonellisestihan Berserkissä ei ole ollut mitään järkeä enää vuosiin. Tekijät ovat täysin hukassa Gutsin hahmon kanssa. Kävi mitä tahansa, tapahtui mitä tahansa, Guts kestää. Tuli vastaan minkälainen demoninen hirviö tahansa, Guts tappaa sen. Päähenkilö ei enää ole millään tavoin kiinnostava tai edes henkilömäinen, ennemminkin luonnonvoima. Josta syystä tarvitaan pieniä taikurityttöjä ja entisiä inkvisiittoreita hoitamaan se henkilöpuoli. Mikäs siinä.

Sepäs meni pitkäksi.

Discuss.

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Berserk

Viesti Kirjoittaja isokana » Su Syys 03, 2006 00:55

Trilkk kirjoitti:Säikeen pykääminen tuli mieleeni hyvä loppu / huono loppu -threadissa olleesta esimerkistä, jossa mainittiin Berserk. Kentarou Miuran sarjakuvaeepos käännettiin 90-luvulla animeksi tavalla, joka on aiheuttanut jonkin verran närää "osta sarjis" -henkisenä mainoksena. Sarjan 26 jaksoa kattavat siis mangan toisen osan, ja päättyvät jokseenkin mielenkiintoiseen ja täysin avoimeen tilanteeseen tavalla, jota ei TV-sarjoissa yleensä nähdä.


Joo, olen tainnut jossain ketjussa jo nillittää Berserkin lopusta, joten pyydän anteeksi, jos toistan itseäni. Berserkin loppu on tosiaan avoin kuin cowboyn päälaki intiaanien iltanuotiolla. Tämä ei ole kuitenkaan anteeksiantamatonta, vaikka erittäin ärsyttävää onkin. Mikä minua eniten jurppii on lopun yhdistäminen ensimmäiseen jaksoon. Berkerk-anime käyttää vanhaa keinoa, jossa näytetään ensin mihin tilanteeseen on päädytty yrittäen näin herättää katsojan huomion. Onnistui ainakin minun kohdallani ja katselin sarjaa hyvin kiinnostuneena. Se onkin varsin kiinnostavaa fantasiaa, joka hakkaa esimerkiksi Utawarerumonon milloin tahansa. Vaikka pääkolmikon lisäksi kiinnostavia hahmoja ei löydy, saa heidän suhteistaan ja tarinan poliittisesta kehyksestä tarpeeksi irti jaksojen täytteeksi.

No niin, kaikki sujuu siis mainiosti. Mutta sitten se loppu tulee ja se ei kerrokaan, kuinka ensimmäisen jakson tilanteeseen päädyttiin. Pettymys on karvas ja kauhea. Mikään minun mielikuvitukseni loikka ei edes pysty selittämään siirtoa viimeisen jakson ja ensimmäisen jakson tilanteen välillä. Jos ensimmäinen jakso olisi jätetty näyttämättä, olisin voinut rauhassa jättää tilanteen lopun jälkeen rauhaan. "Homma jäi siihen, huono homma, mutta elämä jatkuu." Nyt homma jäi kalvamaan. "Mitä #!$£##@! tuossa nyt sitten tapahtuu?" Sarjasta jäi ikävä pettymyksen ja turhautumisen jälkimaku, joka ei houkutellut ostamaan mangaa sitten pätkääkään.

Summa summarum: lopetus ei ole tyydyttävä mutta alku tekee surkean. Bulkki-Berserk kyllä maistui ja siksi onkin todennäköistä, että jossain vaiheessa tutustun mangaan, kun siitä kuulee lähes aina ylläolevan kaltaista tekstiä. Kunhan saa ensiksi noita muita sarjoja alta pois. Joskus.

Satunnainen loppukevennys: Ostakaa mangaa, siitä saa B-vitamiinia.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Kukkakommando
Viestit: 99
Liittynyt: Ma Marras 21, 2005 09:01
Paikkakunta: Ikaalinen

Viesti Kirjoittaja Kukkakommando » Su Syys 03, 2006 18:51

Kyllä on parhaimmista kovis sarjoista mitä tiedän. Mangaa on nyt 7 kirjaa ja 3 tulossa postissa. Animen katsoin ja itkin ja potkin kun se loppu kesken.
:3

Avatar
Starfire
Viestit: 197
Liittynyt: Pe Kesä 11, 2004 13:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Starfire » Ma Syys 04, 2006 14:04

Berserk on minulle yksi parhaimmista.

Etenkin ns. vanha Berserk on parhaimmillaan kovaa ja säälimätöntä paatosta. Elämä potkii hahmoja päähän rautasaappain ja Gutsin raivo jättää punaisen jälkensä kaikkeen koston tiellä seisoviin. Paatuneitten ihmisten lisäksi keitokseen lisätään parhaimmillaan onnistuneen perverssit (tosin huonoimmillaan ehkä hieman tylsähköt) demonit ja apostolit, ja juhla-ateria onkin valmis.

Useat sarjan hahmot ovat, kuka tunteellisuudellaan, kuka kylmäverisyydellään ja kuka vain silkalla häiriintyneisyydellään, sangen onnistuneita ja tenhovoimaisia. Guts, Griffith, Caska ja Farnese, parempia hahmoja saa hakea!

Valitettavasti Miurakin pehmeni sitten lopulta ajan myötä (näinköhän löysi naisen tms.), ja jossain vaiheessa (olisikohan jossain vol. 24:n paikkeilla) sarjaan lisättiin tukku turhempia hahmoja ja muutenkin meininkiä vietiin paljon enemmän perus-mättöshounenin suuntaan. Kyllähän noita uudempiakin toki lukee jo pelkästään piirrosjäljen takia, mutta minä hehkuttaisin ennen kaikkea tuota vanhempaa materiaalia.

Animesta voisin todeta sen verran, että mielestäni se kantaa oman pätkänsä tarinaa kunnialla. Loppu on hieman epätavallinen, mutta minusta se toimii hyvin jo silkan vääryytensä takia (mikä muu sarja päättyy näin?!). isokanalle voisin vielä heittää, että minä kyllä hieman petyin siihen, miten animen loppu oli mangassa selitetty, ja loppujen lopuksi ihan hyvä ettei sitä animessa selitelty sen enempää.

(P.S. Tulipa kumma déjà vu tätä kirjoittaessa, olen varmaan rustaillut samaa sisältöä aiemmin toisaalle. No, kertaus on opintojen äiti jnejne.)

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja isokana » Ma Syys 04, 2006 17:43

Starfire kirjoitti:(P.S. Tulipa kumma déjà vu tätä kirjoittaessa, olen varmaan rustaillut samaa sisältöä aiemmin toisaalle. No, kertaus on opintojen äiti jnejne.)

Minullekin tuli niin voimakas dejavu, että piti vanhoja viestejä tonkia. Ja kas, samaa keskustelua noin 1,5 vuotta sitten. Näyttää siltä, että mielipiteet sentään pysyvät vakaina. Samoin aie ostaa Berserk-mangaa joskus tulevaisuudessa. :)
http://au.aniki.fi/viewtopic.php?p=23350#23350
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Avatar
dr.online
Viestit: 246
Liittynyt: Ma Elo 28, 2006 21:12
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja dr.online » Ke Marras 08, 2006 13:31

Olen minäkin nyt sitten nähnyt tämän ah, niin surullisenkuuluisan lopun. Ja sellainen se oli. Itkua ja hammastenkiristystä ja raivoamista minun suunnaltani. EI NÄIN. Heti kun on rahaa riennän lähimpään Fantasiapelit-kauppaan ja ostan tätä sarjaa.... aiiivan pakko. Ei tuo noin voi päättyä. (Lempihahmoihini kun lukeutuivat vain Guts ja Griffith. x_x) Myönnän, olen aika herkkätunteinen etenkin kun on kyse lempihahmoista. Ja kun se loppu oli mitä oli.. nenäliinapaketti olisi kulunut helposti jos sellainen olisi vieressä ollut. Aika extremeä verenlentoa, mutta sitä se elämä kai sitten oli. Ja nyt ei voi muuta kuin voivotella että kuinka elämä on vain kurjaa. Aika hyvin, kun saa säälin syttymään jopa inhoamaani Caskaa kohtaan. Siihen ei ole moni pystynyt. :B

Voi Gutsia. Huonosti kävi.

Yksi parhaimmista sarjoista mihin olen ikinä törmännyt. Tätä lisää. (mangan muodossa. Köh.)

EDIT// Mangaa on tullu luettua paljon, hankin jopa jo pari DVD:TÄ. Ja musiikkia olen saanut käsiini, joten pakko sanoa että rispektiä Susumu Hirasawalle, mies osaa hommansa. Mie kerkesin kanssa tykästyä myös OP-ja ED:seen. :3 Mutta Forces on loistavin kappale aina ja ikuisesti.

R-A-K-A-S-T-A-N TÄTÄ SARJAA! <3 HAIIIYAAIII FORRRRCEEESS.
Viimeksi muokannut dr.online, Ti Huhti 03, 2007 20:00. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Sleepy Dancer
Viestit: 579
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2006 22:37
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sleepy Dancer » To Maalis 29, 2007 18:56

RAKASTAN TÄTÄ SARJAA KOKO SYDÄMESTÄNI!
Hahmot! (sydämiä, sydämiä!)
Ääninäyttelijät! (sydämiä, sydämiä!)
Miljöö, musiikki, taustat, paljon verta...
miekka! (sydämiä!
Olen tutustunut tähän Kentaro Miuran ihanaan teokseen sekä mangana, että animena. mangan puolella tosiaan on keijuja, hirviöitä ja noitia. Animessa kuvataan aika normaalia keskiaikaista maailmaa. Tosin ensimmäinen jakso ilmoittaa, että yliluonnollista tulee tapahtumaan.
Saattaa sisältää "spoilerin" (vihaan tuota sanaa) joten:
Animessa minua ihmetytti eniten Guttsin asenne vieraisiin ihmisiin. Hän käyttäytyi jatkuvasti, aivan kuin hänet olisi raiskattu. mangaa lukiessani huomasin, että aavistukseni olivat osuneet oikeiksi. Tästä tapauksessa oli kuitenkin animessa hiljennytty, mutta asenteeseen ei oltu kajottu.
mangaa lukiessa sitä välillä jäi suu auki ihmettelemään, että kyllä on hyvin piirretty. tämähän hakkaa lähes kaiken. Varmasti paras manga, johon olen koskaan törmännyt.
Musiikista vielä... alkutunnarin "Tell me why" on erittäin toimiva valinta ja sitähän kuuntelee ja laulaa mielellään vielä nykypäivänäkin.
lopputunnariksi ei mikään olisi voinut sopia paremmin kuin "Waiting so long" (esittäjällä on tosi seksikäs ääni) (sydämmiä, sydämmiä!)
"Jättäkää minun Slaine rauhaan!
t: ruma läski akka"

Avatar
Mecha
Viestit: 766
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2005 14:59
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Mecha » To Maalis 29, 2007 20:59

Kyllä Bersek on mainio anime vioistaan huolimatta. Sopiovan synkkä maailma, juonittelu, kunnon hurmeiset taistelut ja Griffithin filosofiset pohdiskelut ovat kyllä loistavia. Ainut mistä en pidä (kuten arvostelussani sanoin) oli taistelu- sekä OP- ja ED-musat.
"When you become a real fighter, we'll settle it"
- Zechs Merquise to Heero Yuy (Gundam Wing)

"Its time to duel!"
- Yami (Yu-Gi-Oh! Duel Monsters)

hippien touhua kyllä tämä hippitouhu
- Kyuu

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Krypfto » Pe Maalis 30, 2007 08:33

Tulipa sitten tuossa männäviikolla napattua kaupasta mukaan Berserk DVD 1, lähinnä mentaliteetilla "Sarja, jonka päähenkilö voitti SaiGarin, ei voi olla läpeensä huono." Itse asiassa tähän sarjaanhan minun on ollut tarkoitus tutustua jo pitemmän aikaa - oikeastaan jo animeharrastukseni alkuajoista lähtien - ja nytpä siis tuli tämäkin epäjohta korjattua.

Noh. Ennakko-odotukseni olivat lähinnä tasoa "Guts on ihan sikakova äijä ja se hakkaa kaikki palasiksi ja veri lentää", mikä ainakin allekirjoittaneelle kelpaa oikein hyvin. Nämä odotukset myös ilokseni toteutuivat - ensimmäisen jakson ajan.

Sitten sarja muuttuikin haukotuttavaksi perusshoneniksi kliseisine henkilöhahmoineen ja ennalta-arvattavine juonineen, eikä siitä ensimmäisessä jaksossa vilahtaneesta SaiGar-voittajan äijämäisestä karismasta näkynyt jälkeäkään. No joo, se huomattavan homoeroottinen jännite Gutsin ja Griffithin välillä oli toki suht nautinnollista. Silti lähinnä haukottelin tieni tapahtumien läpi - kahden jakson verran.

Neljännessä jaksossa tapahtuikin käänne parempaan, kun yht'äkkisesti huomasinkin pitäväni sarjasta aika hemmetisti. Gutsiin alkoi saada hiukan kosketuspintaa, ja pelkän sotarellestyksen taustalla hilluvat juonielementit vilauttelivat rumia päitään jossain kaukana horisontin takana. Yksinkertaistaen: alkoi kiinnostaa. Viides jakso ja DVD:n loppu jättivät jälkeensä lähinnä pirullisen halun hankkia käsiinsä se seuraava kiekko.

Vaan mutta, yhä löytyy valittamisen aihetta. Valitus numero yksi: Liian vähän verta. Valitus numero kaksi: Caska. Miksi hitossa niissä harvoissa tapauksissa, joissa tiimin kiintiönaisesta älytään olla tekemättä mitään neito pulassa -vikisjää, täytyy tiimin kiintiönaisesta tehdä kylmäkiskoinen ämmä, jolla on ilmeisesti rautakanki siellä jossain ja jonka tsundere-ominaisuudet paistavat läpi viidenkymmenen kilometrin päähän?
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
Drasa
Viestit: 170
Liittynyt: Su Elo 27, 2006 23:55
Paikkakunta: Helsingin Neuvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Drasa » Su Huhti 01, 2007 00:09

BERSERK. BERRRRRRRRRSERK.

Minun kirjoissani on tällä hetkellä kaksi mangaa ylitse muiden. Monster ja Berserk. Ennen Berserkkiä en ollut nähnyt mitään vastaavaa. Sarjan synkkyys ja asenne iskivät kuin viisimetrinen halko. Ensimmäinen jakso ei kiinnostanut erityisesti, mutta sitten alkoi se, mitä luulin aluksi pieneksi takaumaksi, ja joka paljastuikin loppujen lopuksi koko sarjan sisällöksi. Ja kun se pääsi vauhtiin, olin myyty.

Ensimmäinen jakso painui jotenkin unholaan, ja sarja vaikutti pitkään realistis-veriseltä Zoddin synkeää varjoa lukuunottamatta. Tämän takia demonien comeback oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Se loppu. Pidin siitä ihan sen takia, että se oli jotain, mitä en osannut lainkaan odottaa. Yllätyin täysin, ja olin monta päivää šokissa. Anime, joka vaikutti minuun näin syvästi, oli vaikutus sitten mikä hyvänsä, ei voinut olla huono.

Myöhemmin tutustuin vielä sarjan soundtrackiin, mikä osoittautui varsin loistavaksi, ja tutustutti minut Hirasawan muuhunkin tuotantoon.

Sitten. MANGA. Animeen tutustuin lähes kaksi vuotta sitten, mutta manga tuli tutuksi vasta muutama kuukausi sitten. Jälleen kerran mieletön kokemus, joskin tyystin erilainen. Pidän mangan lukemisesta yleisesti enemmän kuin animen katsomisesta, koska mangassa voin edetä omaan tahtiini. Sen takia animesarjan keskivaiheen sotaretki ei tylsistyttänyt minua lainkaan, vaikka animessa näin pääsi jossain määrin käymään...

Manga teki jotain, mitä anime ei ehtinyt: se saavutti eeppiset mittasuhteet. Sarja alkoi muistuttaa oikeaa fantasiaa, ja tarinan juoni alkoi hahmottua. Tarina todella pehmeni hieman, mutta oikeastaan tämä oli mielestäni yksinomaa hyvä asia. Vaikka šokeeraava vaikutus oli alussa kova, jatkuva sairas mättö puuduttaa, turruttaa ja menettää tehonsa. Berserkin jatko avasikin kokonaan uuden ulottuvuuden sarjaan, ja odotan innolla mitä tuleman pitää.

Berserk on mielestäni ehdottoman loistava sarja, joka kärsii pikkuvirheistä, jotka eivät onneksi himmennä sen loistoa kokonaan. Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Sarjan arvoa lisää mielestäni se, että ainakin allekirjoittaneelle siinä avautui uusia ulottuvuuksia ja aluevaltauksia sen edetessä, eikä tarinassa paikoilleen junnaamaan jäädä.

Sleepy Dancer: Samaa ihmettelin Gutsin luonteesta minäkin, ja päädyin jopa samaan hypoteesiin, joka osoittautui mangassa oikeaksi.
Sang Drake

Avatar
Mecha
Viestit: 766
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2005 14:59
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Mecha » Su Huhti 01, 2007 10:59

Krypfto kirjoitti:Valitus numero kaksi: Caska. Miksi hitossa niissä harvoissa tapauksissa, joissa tiimin kiintiönaisesta älytään olla tekemättä mitään neito pulassa -vikisjää, täytyy tiimin kiintiönaisesta tehdä kylmäkiskoinen ämmä, jolla on ilmeisesti rautakanki siellä jossain ja jonka tsundere-ominaisuudet paistavat läpi viidenkymmenen kilometrin päähän?


Caskakin muuttuu tarinan aikana kuten muutkin hahmot. Berserkin hahmot kun kehittyvät, poikkeuksena tietysti Cricket.

Se mitä itse ihmettelen on tämä kohta: Miksi hitossa Griffith tekee niin ison mokan, että leikkii casanovaa ja menee Prinsessa Charlotten huoneeseen kun hänellä on isommat tavoitteet. Miksi siis pilata ne kun saa niskaansa kitin prinsessan isukin vihan. Ei se Gutsin lähdöstä voi johtua kuten Caska luuli.
"When you become a real fighter, we'll settle it"
- Zechs Merquise to Heero Yuy (Gundam Wing)

"Its time to duel!"
- Yami (Yu-Gi-Oh! Duel Monsters)

hippien touhua kyllä tämä hippitouhu
- Kyuu

Avatar
Sepeh
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 15, 2005 22:31

Viesti Kirjoittaja Sepeh » Su Huhti 01, 2007 17:27

Drasa kirjoitti:
Minun kirjoissani on tällä hetkellä kaksi mangaa ylitse muiden. Monster ja Berserk. Ennen Berserkkiä en ollut nähnyt mitään vastaavaa. Sarjan synkkyys ja asenne iskivät kuin viisimetrinen halko. Ensimmäinen jakso ei kiinnostanut erityisesti, mutta sitten alkoi se, mitä luulin aluksi pieneksi takaumaksi, ja joka paljastuikin loppujen lopuksi koko sarjan sisällöksi. Ja kun se pääsi vauhtiin, olin myyty.

Samat mangat löytyvät omasta suosikkijoukostani. Berserk pysyi monta vuotta ykkösenä, mutta vähän aikaa sitten löysin sillekkin uuden haastajan. Monsterin tekijän uudempi manga, 20th Century Boys. Se on oikeasti jotain käsittämätöntä. Ei pysty sanoiksi pukea. 20th Century Boys on Berserkin ohella ainoa manga, mikä on saanut aikaan suuria tunteita, jopa kyyneliin asti tämän 20th Century Boysin kanssa melkein joutui.
Viimeksi muokannut Sepeh, Su Huhti 01, 2007 17:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
BiQ
Viestit: 113
Liittynyt: La Touko 31, 2003 00:14
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja BiQ » Ma Huhti 02, 2007 08:38

Mecha kirjoitti:Se mitä itse ihmettelen on tämä kohta: Miksi hitossa Griffith tekee niin ison mokan, että leikkii casanovaa ja menee Prinsessa Charlotten huoneeseen kun hänellä on isommat tavoitteet. Miksi siis pilata ne kun saa niskaansa kitin prinsessan isukin vihan. Ei se Gutsin lähdöstä voi johtua kuten Caska luuli.


Manga kertoo miksi, ...

Spoileri kirjoitti:... ja kyllä se johtuu siitä että Guts lähti. En muista miten paljon anime tätä alleviivasi mutta manga ei jätä asiasta epäilyksen häivääkään. Viimeistään ne hetket Eclipsessä kun Guts ja Griffith ovat kahdestaan isolla kämmenellä pitäisi tehdä asia täysin selväksi. Lisää vahvistusta teorialle saa Griffithin vankityrmävisioista.

Avatar
Mangaka
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Huhti 06, 2007 22:48
Paikkakunta: Lammi

Viesti Kirjoittaja Mangaka » La Huhti 14, 2007 00:37

Olen lukenut Berserk mangaa vasta yhden kirjan, mutta sen perusteella vaikuttaa hyvältä sarjalta! DVD:t pitäisi saada ostettua kunhan rahaa jostain ilmestyy.. osaisiko kukaan sanoa että millainen on suomennoksen laatu? Yleensä ei ole ollut mitenkään kovin kehuttavia nämä animen suomennokset, siksipä katsonkin enimmäkseen enkku subeilla :wink:

Avatar
BiQ
Viestit: 113
Liittynyt: La Touko 31, 2003 00:14
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Berserk

Viesti Kirjoittaja BiQ » Ti Heinä 17, 2007 10:43

Trilkk kirjoitti:Juonellisestihan Berserkissä ei ole ollut mitään järkeä enää vuosiin. Tekijät ovat täysin hukassa Gutsin hahmon kanssa. Kävi mitä tahansa, tapahtui mitä tahansa, Guts kestää. Tuli vastaan minkälainen demoninen hirviö tahansa, Guts tappaa sen. Päähenkilö ei enää ole millään tavoin kiinnostava tai edes henkilömäinen, ennemminkin luonnonvoima. Josta syystä tarvitaan pieniä taikurityttöjä ja entisiä inkvisiittoreita hoitamaan se henkilöpuoli. Mikäs siinä.


Uusin numero (siellä "harmaalla/pimellä" puolella) tuntuu korjailevan asiaa.

spoil kirjoitti:Vihjauksia siitä, että maailma ei ole vielä väsynyt paskantamaan Gutsin niskaan.

...ja se kestävyyskin näyttää olevan vähän niin ja näin.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija