D.Gray-man

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Niki-chan
Viestit: 57
Liittynyt: Ma Heinä 10, 2006 13:54
Paikkakunta: ....

Viesti Kirjoittaja Niki-chan » Ma Touko 21, 2007 18:52

Hm. Siihen, että sain itseni lukemaan tätä, tarvittiin ystävän pitkä suosittelupuhe ja lupaus että minulle tuodaan kolme ensimmäistä osaa melkein kotiinkuljetuksena nenän eteen.
Nyt olen lukenut päälle 70 chapteria, ja ainakin tähän asti olen pitänyt oikein kovasti. Ihan mukavasti tätä shonenmättöä, johon olen jokseenkin ehkä turhankin tottunut.. Ja todellakin, ihania ne exorcist-univormut. Ehkäpä ensimmäiset univormuiksi laskettavat, joihin olen ihastunut!

Lempihahmoja ovat Allen, Lavi ja Komui. Allen ihananherttaisenlutuisen luonteensa ja ulkonäkönsä puolesta (ja tietysti siitä että retkahdan aina tyyppeihin kenellä on vahva oikeudentaju), Lavi vetää pisteet itselleen rennolla asenteellaan ja sillä että hänen hiuksensa ovat ihanat, olivat ne sitten auki tai huivilla vedetty ylös.. Ja Komui, oi! Rakastan ylisuojelevia isoveljiä ja hyväntahtoisia, hulluja tiedemiehiä, joten miksi en rakastaisi Komuita.
"Never put off until tomorrow what you can do the day after tomorrow." - Mark Twain

Avatar
pertza
Viestit: 12
Liittynyt: Ti Helmi 14, 2006 19:24
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja pertza » Ma Touko 21, 2007 19:04

Juuh, kyllähän tätä jonkin verran on tullut epäaktiivisesti luettua (VIZ:n kustantamat volumet 1-3 ja 5 löytyvät hyllystä) ja animeakin katsottua, mutta se, mitä tämän sarjan osalta odotan eniten, on se, kun näen jonkun taidokkaasti cosplayaavan vuosituhannen jaarlia jossakin tapahtumassa :P

Avatar
shinshin
Viestit: 18
Liittynyt: Ke Marras 01, 2006 10:50
Paikkakunta: pori

Viesti Kirjoittaja shinshin » Su Kesä 24, 2007 04:22

Hah joka puolelta on nenäni eteen alkanut poksahdella D. grey man.
Cossausta, fanarttia, ficcejä.... joten päätinpä katsoa animea.

olen tosin vasta jaksossa seitsemän ja pidän... juoni on TOODELLA mielenkiintoinen, ja mangassa juoni varmasti toteutettu vielä paremmin kuin animessa joten lisäsin sen ensimmäiseksi ostoslistaani.

Henkilöt saavat minulta viehättävän juonen lisäksi kunniamaininnan.
[jaa oliko tuossakaan lauseessa mitään järkeä... but get my point x'D]
DAIRCgallery★LAWL....

Avatar
Kokonhoray
Viestit: 252
Liittynyt: La Tammi 27, 2007 19:02
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kokonhoray » Su Kesä 24, 2007 12:28

Anime menee kyllä Krory-jaksojen jälkeen niin suureksi shitiksi, että huh huh. Tykkäsin DGMässä nimeomaan siitä, että juoni kulki suurinpiirtein mangan mukaan, mutta sitten tapahtui.. jotain.. Ja se ahdistaa suuresti. Mangaa olen lukenut vain ne julkaissut 5 volaa, joista tykkään yhä. Mutta jokin sisäinen masokistini pakottaa vain katsomaan animea eteenpäin.. Pakko_saada_lisää_äää. Onneksi suurin osa hahmoista korvaa tosi laimean juonen (animessa nimenomaan). Muuten en varmaan kestäisi (Komuiii~)
Don't get worked up. Chill out and help me find a time machine.
- Gintoki

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja J » Ti Kesä 26, 2007 00:31

Jeps, Animea olen katsonut episodi 33 asti ja alkaa tuntua etta menee fillereiden puolelle, tosin en tiede miten mangassa mennaan, mutta jos animessa jatkuu tammonen 'filleri' meininki niin kylla sita pitaa alkaa mangaa seuraamaan.

Muuten kylla on DGM ihan hyva, juoni kulkee suht. koht sulakasti?
ja animaatio on hyvaa.

Avatar
Zaya
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Syys 13, 2005 21:29
Paikkakunta: Karakura

Viesti Kirjoittaja Zaya » Ti Kesä 26, 2007 01:06

En ole animea katsonu ku sen 8 jaksoa, mihin se sitten jäikin, mut voisko joku kertoa mitä noiden Krory-jaksojen jälkeen sitten oikein tapahtuu? : O
(mangaa oon kuitenki lukenu sen +110 chapteriä^^; )

Avatar
Kokonhoray
Viestit: 252
Liittynyt: La Tammi 27, 2007 19:02
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kokonhoray » Ti Kesä 26, 2007 03:13

Zaya kirjoitti:En ole animea katsonu ku sen 8 jaksoa, mihin se sitten jäikin, mut voisko joku kertoa mitä noiden Krory-jaksojen jälkeen sitten oikein tapahtuu? : O
(mangaa oon kuitenki lukenu sen +110 chapteriä^^; )
Spoileri Krory-jaksojen jälkeen kirjoitti:Kun mangassa porukka lähtee Kiinaan etsimään General Crossia (lukenut vain viisi voluumia mangaa) niin animessa he päätyvät johonkin ihme kylään, jossa on joku tämän kiinattaren vastaava henkilö (sellainen vanha muija) ja tämä puutarhuri (vastaa kiinattaren bodyguardia ilmeisesti) ja kun he odottavat laivaa (tjsp, en muista enää kovin tarkkaa, anteeksi virheet) niin he sekoilevat jotain jossain sairaalassa jonka omistaja on joku ihminen joka tekee akumia Earl of the Milleniumille rahasta ja sitten ammuskellaan ja lähdetään pian laivalla pois jonnekin, myös kohta, jossa Tyki Mikk tappaa Daisyan ei ole siinä kohtaa, missä sen pitäisi (joka häiritsee suunnattomasti) ja kaikki on ihan sekaisin mangaan nähden ja ärsyttää.
Anteeksi huonomuistisuuteni, en jaksa juuri nyt tarkistaa. "Katso ite." Mut juonen kulku romahtaa niin sydäntäraastavasti että huh.
Spoileri Krory-jaksojen jälkeen kirjoitti:Ja ai niin. Sit Kanda lähtee johki ihme seikkailulle johki ihme kylään joka on täynnä akumia ja sit se hoitelee ne ja sillä on mukana joku outo finder jonka se koukkaa metästä. Sit jotain Kandan kukkasekoiluja ja "Kyllä pärjään ku oon kova"-höpinää. Sit myöhemmin tulee uus exorcist joka on niinku Kanda ja Allen + kumppanit pelastaa jotain kyläläisii susilta, jota johtaa akumat jnejnejne.
Ei loukkauksena ketään kohtaan. Kanda on oikein mukava hahmo<3 Mutta pointti nyt olikin, että pahinta crappia ikinä ja fillereitä. Piirtotyyli myös kokee kolauksen. Onneksi openingit on ihania<3 Juoni ei tunnu kuitenkaan etenevän kun on.. mättöä..

Pahoittelen vielä epäselvää selostustani.
Don't get worked up. Chill out and help me find a time machine.
- Gintoki

Avatar
Zaya
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Syys 13, 2005 21:29
Paikkakunta: Karakura

Viesti Kirjoittaja Zaya » Ti Kesä 26, 2007 11:47

Ah kiitoskiitos, älysin kyllä sen verta et päin anusta ollaan tässä menty. Harmi sinänsä. Mutta eipä tuo mangakaan enää tässä vaiheessa innosta epäselvyytensä ja ruman piirrosjälkensä vuoksi :/

Avatar
shinshin
Viestit: 18
Liittynyt: Ke Marras 01, 2006 10:50
Paikkakunta: pori

Viesti Kirjoittaja shinshin » Ke Heinä 04, 2007 20:48

Minusta mangan piirrosjälki on hienoa, tai minua se miellyttää suuresti.
DAIRCgallery★LAWL....

Avatar
Juusto
Viestit: 90
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2007 10:31
Paikkakunta: Järvenpää

Viesti Kirjoittaja Juusto » Ma Heinä 16, 2007 11:23

D.Gray-man on toinen sarja, jota seuraan aktiivisesti tällä hetkellä. :D

On tullut luettua kaikki ilmestyneet luvut ja animea katsottu 26 jakson verran. Anime on kai ihan OK, piirrosjälki on mukavaa ja sinne on lisätty kohtia joita ei ole mangassa ("Today's Chief Special, Mediterranean-style Lavi is ready!"), mutta toisaalta se sekottaa ja saattaa viedä juonen ihan eri suuntaan kuin mitä se alun perin oli menossa.

Mangan piirrustusjälki on myös hyvää katseltavaa, tosin eteenpäin mentäessä se (tai skannaukset) on muuttunut sotkuisemmaksi. Viimeisimmissä luvuissa olen joutunut tihrustamaan nenä kiinni ruudussa, että olen saanut selvää mitä esimerkiksi taustalla on.

Hahmoista suosikeiksi lukeutuisi Allen, Rabi ja Komui. Jotenkin vain niin persoonallisia hahmoja, että on vaikea olla pitämättä. Komui varsinkin. n__n
Kandasta en pidä.


//
Oli ihanaa nähdä Animeconissa ryhmä D.Gray-manin hahmoja. <3
cheesePLAY -cosplayblog

Avatar
K8Skies
Viestit: 1169
Liittynyt: Pe Loka 07, 2005 13:21
Paikkakunta: Koti missä sydän.

Viesti Kirjoittaja K8Skies » Ma Heinä 16, 2007 21:45

Se piirrosjälki on nykyisissä chaptereissa todellakin harvinaisen sekavaa ja vaikka yksityiskohtaa löytyy enemmän, silti jälki on oudosti rumempaa. Jotenkin välillä tuntuu, että koko kuvitus hyppää aina vaihteeksi todella epä-mangamaisemmaksi. Sen sijaan juoni on todella hyvän ja mahtavan välimaastossa ainakin tämänhetkisessä arkissa (double meaning!). Tunnelma on jatkuvasti aivan katossa, kun eteen heitetään toinen toistaan täysin toivottamalta näyttäviä ja tuntuvia tilanteita.
Oh, I didn't have to take everything off.
Kappa-sans fell asleep while basking in the sun.

|Nagasarete Airantou 4ever| |Life Is.|
|Bungaku Shojo^| |Kure-nai...| |Rurumo♥|

aarnikotka
Viestit: 2
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2007 00:10
Paikkakunta: Jojensuu

Viesti Kirjoittaja aarnikotka » To Heinä 19, 2007 23:15

DGM:n pariin meikäläisen johdatti ystäväni n. vuosi sitten. Sarjan ilmapiiri ja hahmot imaisivat mukaansa, koukussa ollaan.

Mangaa seuraan pääasiassa pokkarimuodossa, omistan kaikki 6 ilmestynyttä opusta (ja seuraava tulee kuudennen osan lupailujen myötä vasta marraskuussa *angstirallaa*). Mangan piirustusjäljestä tykkään kovin.

Animea seurasin muutaman jakson verran ensimmäisiin fillereihin asti. Vähän oli tekijöillä rahan maku suussa aloittaa anime, kun mangaa oli tuolloin julkaista reilusti alle 100 koopeeäl. Mutta mikäpä onkaan hauskempaa kun katsoja cräppejä fillereitä.

Ja mitä tulee hahmoin, D.Gray-Manissa on ihanan paljon ihania hahmoja. Ehdoton suosikkini on Kanda, syy jääköön arvattavaksenne. Muita mukavia tyyppejä ovat Allen, Komui, Lavi ja Tyki. Ja Timpcampy, suloisin "maskotti" johon olen tähän mennessä törmännyt.
Hahmokaarti on tosiaan onnistunut, useimmiten sarjoista kun löydän tasan yhden henkilön jonka voimin jaksan kahlata sarjan läpi :>

Avatar
Soraseiun
Viestit: 88
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 18:50

Viesti Kirjoittaja Soraseiun » Su Heinä 22, 2007 11:26

D-Grayman sarjaan törmäsin ensimäistä kertaa kuvan kautta, kuva oli hieno joten päätin ottaa selvää sarjasta.
Kun olin selvittännyt D-Graymanin juonen etsin mangan käsiini ja luin siitäkin aika paljon. (nyt olen unohtanut mihin jäin, mutta aika pitkällä)

Animenakin katsoin kyseistä sarjaa jonkin verran, mutta minua haittasi se, että animessa jotkin asiat tapahtui erijärjestyksessä. Niinpä animen kahtominen jäi, alkutunnari oli kuitenkin hyvä, että sen hankin itselleni talteen. ^_^

Allen, Komui, Rabi ja Cross ovat kyllä minun lempihahmoja.
Kahviriippuvainen Komui on kuitenkin vertaansa vailla, kun siellä koheltaa. :D

Animeconissa oli mukava bongata D-Grayman ryhmä. ^^

Avatar
escape_rope
Viestit: 692
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 22:02
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja escape_rope » Su Joulu 09, 2007 17:18

Fletcher kirjoitti:Olen totaalisesti koukussa tähän. Ne exorcistien univormut ovat lisäksi ensimmäiset vaatteet, jotka ovat saaneet mut vakavasti harkitsemaan cosplayta :D :shock: Joskus vielä teen sen Allenin takin ja käytän sitä koko talven.
Jeij! Mullekin ehdottomasti exorcist-takki!<3


Nojoo. Joskus reilu puolisen vuotta sitten löysin vissiin DA:sta näitä ihanan näköisiä hahmoja mustissa takeissaan ja päätin nopeasti googlata vähän lisää tietoa näistä hahmoista. Sattumosin löysinkin, että kyseessä oli manga, josta oli tehty jo pari kymmentä animejaksoakin. Olin, että whohooh ja pompin sillä viikolla Fantasiapeleihin ja ostin 2 ensimmäistä mangaa. Seuraavalla viikolla kävinkin ostamassa kolmannen osan, siitä se sitten lähti!

Tähän mennessä olen ostanut nuo englanniksi käännetyt 7 mangaa ja lukenut aina siihen 140 chapteriin asti täällä netissä. Hirveä hinku vaan saada ne loputkin chapterit pokkareina itselleen. Kun en niin tykkää koneelta käsin lukea mitään ^^"
Animeakin on tullut töllötettyä jaksot pariin kertaan läpi.. Montako niitä nyt onkaan ilmestynyt? Jotain 60 kuitenkin. Ikäviä fillereitä tosin on piisannut oikein yllin kyllin ja välillä on tuntunut, että hermokin niiden kanssa menisi. Mutta kärsivällisiä ollaan.

Lempihahmoihini kuuluvat ehdottoamasti Rabi, Kanda, Tyki, Road, Komui sekä Bak. Etenkin nuo kolme ensimmäistä oikein sulattavat sydämeni<3 Allen on sellainen neutraalihahmo, mutta Lenaleesta taas en pidä lainkaan, vaikka täytyyhän jokaisessa mangassa olla se toisten perään nyyhkyttelevä tyttö (jota minä sitten vihaan niin paljon DDD: ). Hahaaah.

Ja mitä piirtojäljestä voin sanoa, se on mielestäni erittäin kaunista ja sitä voisi katsella vaikka kuinka kauan. Juonessakaan ei ole mitään valittamasti, se on oikein mukaansa tempaava ja mielenkiintoinen. Tosin jotkin pienet seikat ovat olleet ennalta arvattavissa, mutta mitäs sille voin, kun tykkään pähkäillä tunti tolkulla, mitä voisi tulla tapahtumaan kellekin ja missä vaiheessa. Ja tästä pystynkin huomaamaan, että kyseinen manga on tehnyt minuun suuren vaikutuksen n____n

Avatar
Meishin
Viestit: 207
Liittynyt: Pe Kesä 30, 2006 19:18
Paikkakunta: Ylivieska

Viesti Kirjoittaja Meishin » Su Joulu 09, 2007 17:36

Pidän tästä sarjasta ja paljon! Manga on parempi kuin anime, koska animessa menee välillä niin filleiksi että huh... Lempparihahmoni on Kanda mutta Lavi ja Komui tulee hyvänä kakkosena. Myös muut hahmot on hyviä :D. Omistan pokkarina ensimmäiset neljä kirjaa ja tarkoitus on loput ilmestyneet hankkia heti seuraavan kerran kun saan rahaa ja käyn Fantasiapeleissä. Animessa olen jaksossa 34 ja tuleepa tuota aika ahkerasti katsottua 8D.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa