Irresponsible Captain Tylor

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

alava

Irresponsible Captain Tylor

Viesti Kirjoittaja alava » Ti Syys 27, 2005 15:24

Perkele. En osaa vieläkään paremmin kuvata oloani, kun huomasin eilen ettei Irresponsible Captain Tylor saanut vieläkään minkäänlaista tyydyttävää loppua. Mutta taitaa olla parempi aloittaa aivan alusta, että tulee edes jotenkin perustelua tämä tunne.

Olin jo pidemmmän aikaa etsinyt uutta sarjaa, joka valloittaisi sydämeni lämpimällä ja hauskalla tarinalla. Tähän on aikaisemmin pystynyt vain Kimagure Orange Road. Älkää odottako perusteluja, sarja on yksinkertaisesti täydellinen. Aina kun löytyy muutama yö vapaata, niin katson sarjan uudelleen, eli noin 2-3 kertaa vuodessa. Ensimmäinen kosketukseni sarjaan tapahtui naperona, kun jostain sain Superperhe VHS-kasetit yksi ja kaksi. Jo silloin muistan huutaneeni 'perkele', kun tarina jäi kesken. Vuosia myöhemmin vastaan tuli koko sarja, OVA ja kaksi elokuvaa. Ikuisuudelta tuntuneen piinan jälkeen tapahtumat saapuivat kohtaan, joka varmasti monelle kelpaa lopuksi. Vihdoin saatoin nähdä mihin se kaikki johti, jälkimmäinen elokuva oli pakko katsoa välittömästi uudelleen.

Lapsuudesta jäi mieleen myös toinen VHS-kasetti, kannessa luki 'Koulussa'. Myöhemmin onnistuin tonkimaan sarjasta hieman tietoja ja tiedän alkuperäisen nimen olevan Hiatari Ryoukou. Tähän polku kuitenkin päättyi, kenelläkään ei tunnu olevan kyseistä sarjaa tai tietosta mistä sen saisi. Sarjasta on kymmeniä jaksoja, aivan kuten KORista. Tämä haava vuotaa vielä, saa nähdä arpeutuuko se koskaan.

Vaikka olinkin siis kerran epäonnistunut ja tutustunut todella hienoon tarinaan, jota en kuitenkaan nähnyt loppuun uskalsin vielä yrittää. KORin onnistunut löytyminen auttoi uskomaan, että varmasti on olemassa muitakin mielenkiintoisia sarjoja, jotka tarjoavat naurua ja kyyneliä. Olin jo useamman kerran vieraillut Tekno-Kekko nimisellä sivustolla, mielessäni kehuen sivuston tekijää. Hän kun myös tuntuu avosylin kehuvan KOR-sarjaa. Esittelyissä tuli vastaan Irresponsible Captain Tylor, joka ainakin esittelyn mukaan vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Kieltämättä avaruus ja muu scifi ei ole koskaan ollut lähellä sydäntä, mutta en antanut niiden häiritä sarjaan tutustumista. Kyselin sarjasta ystävältäni, joka sarjan tiesi ja lainasi.

Aloitin urakkani lauantaina, katsoin neljä ensimmäistä jaksoa. Sarja vaikutti todella hyvältä, Hiatari Ryoukoun jättämä haava tuntui selvästi arpeutuvan. Sunnuntaina en enää pystynyt olemaan sarjasta erossa, katsoin TV-sarjan loput 22 jaksoa putkeen. Hahmot olivat todella hellyyttäviä, huumoria riitti ja allekirjoittanut sai nauraa ja itkeä. Pieni kirosana taisi kuitenkin päästä, kun huomasin tarinan jälleen jäävän kesken. Onneksi ystävälläni oli lääke, OVA-jaksot. Toivo ei ollut mennyttä ja välittömästi maanantaina työpäivän jälkeen istuin jälleen television eteen. Ensimmäiset kaksi jaksoa vaikuttivat lupaavalta, tarina tuntui jatkuvan ainakin melkein siitä mihin se jäi. Oli siis mahdollista, että näkisin myös tämän sarjan lopun, pelko helpotti. Välissä tuli pari irtonaista jaksoa, jotka olivat kuitenkin ihan mielenkiintoista katsottavaa. En kuitenkaan pystynyt estelemään ikävää tunnetta, että en ehkä kuitenkaan näkisi minkäänlaista loppua.

Toiseksi viimeinen jakso alkoi, sarja palasi takaisin raiteilleen. Tilanne muuttui todella mielenkiintoiseksi ja sarja onnistui jopa muutamassa kohtaa todella yllättämään. Kun viimeinen jakso alkoi olin varma, että tulisin näkemään todella unohtumattoman lopun. Perkele! Olemme palanneet kirjoitukseni alkuun ja siihen tunteeseen, joka mieleni valtasi. Ei tullut loppua, tarina jäi selvästi kesken. Tälläinen toiminta harmittaa, oli kyse sitten piirretystä tai seikkailupelistä. Nyt joudun kantamaan mielessäni kahta sarjaa, jotka eivät ole saaneet oloani helpottavaa loppua.

Osaako joku mahdollisesti kertoa on Tylor saamassa lisää jaksoja? Vierailin sarjan omilla kotisivuilla, mutta vastaan ei tullut minkäänlaista tietoa mahdollisista uusista jaksoista. Tämä todella nakertaa allekirjoittanutta, kolmesta poikkeuksellisen hienosta sarjasta vain yksi tarjoaa tarinan kohtaan, jota voi kutsua lopuksi. Ei ole oikein, perkele.

Samalla käytän tilaisuutta hyväkseni ja kyselen kokemuksia muista sarjoista. Minulle on joskus suositeltu Hiatari Ryoukoun tehneen herran muita sarjoja, kuten Touch ja H2, mutta tarinat eivät iskeneet. KORin tapaisia sarjoja jaksaisi seurata vaikka kuinka paljon, pidän myös tavasta miten se on piirretty. Jatkossa tulen kuitenkin hyvin tarkasti tutustumaan sarjaan ennen sen hankkimista, koska en yksinkertaisesti kestä tarinoita, jotka eivät saa minkäänlaista loppua.

ANIME: http://www.animenewsnetwork.com/encyclo ... php?id=160
Viimeksi muokannut alava, To Maalis 09, 2006 19:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
_Tata
Viestit: 502
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2003 01:10
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja _Tata » Ti Syys 27, 2005 22:43

Hyvä analyysi Tylorista, paitsi että itseäni ei "loppu" häirinnyt. Ehkä johtuukin sarjan komediallisuudesta, joka tarkoittaa sitä että mitänä kiveen hakattua loppua ei tehdä ihmissuhdepuolella vaan säilytetään ne elementit, joiden avulla voidaan tehdä sarjaa lisää vaikka 1000 jaksoa. Muussa suhteessa kyllä sarja kehittyi jonkin verran, vain tuo ihmissuhdepuoli jätettiin tosiaan solmimatta loppuun.

Vaikka epäilenkin, että meillä on eri maku tuon Korin perusteella, niin kannattaa vilkaista Marmalade Boy / Maison Ikkoku, ne molemmat on aika samanlaista hinausta. Muitakin varmaan tulisi mieleen.. pitäisi vain jaksaa miettiä.

alava

Viesti Kirjoittaja alava » Ke Syys 28, 2005 13:47

_Tata kirjoitti:Hyvä analyysi Tylorista, paitsi että itseäni ei "loppu" häirinnyt. Ehkä johtuukin sarjan komediallisuudesta, joka tarkoittaa sitä että mitänä kiveen hakattua loppua ei tehdä ihmissuhdepuolella vaan säilytetään ne elementit, joiden avulla voidaan tehdä sarjaa lisää vaikka 1000 jaksoa.
Viimeinen OVA jäi kyllä todella kutkuttavaan kohtaan, uusi vihollinen löytynyt ja vanhat riitapukarit lähdössä yhdessä pelastamaan prinsessaa. Ei tuollaista saa jättää kesken!
Vaikka epäilenkin, että meillä on eri maku tuon Korin perusteella, niin kannattaa vilkaista Marmalade Boy / Maison Ikkoku, ne molemmat on aika samanlaista hinausta. Muitakin varmaan tulisi mieleen.. pitäisi vain jaksaa miettiä.
Marmalade Boy herätti heti mielenkiinnon. Vastaan tuli jokunen traileri, pitää katsoa ne ja lukea muutenkin lisätietoa sarjasta. Maison Ikkokua olen joskus nähnytkin muutaman jakson, mutta ei vienyt ainakaan silloin mennessään.

Kiitos vinkeistä.

Avatar
Casandara
Viestit: 89
Liittynyt: Ma Heinä 05, 2004 21:09
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Casandara » Ke Syys 28, 2005 15:10

Niin ystävälläni on tuo samainen Koulussa VHS (sama ihminen on myös syyllinen animeyhteisöön tälläisen {minä} hullun raahaamisesta). Ja ensimmäisenä mieleeni tuli että oliko se Touch.

Tarkastelen asiaa, ja palaan aiheeseen ! Ehkäpä tänään jo saan kokouksessa lainaan tuon kuuluisan Koulussa-kasetin ja katson sen illalla. Nyt puhelimeen, kilauttamaan kaverille että toisiko sen "Koulussan" minulle :D

Niin ja ei taida olla Touch, mutta lainaan kumminkin lähipäivinä sen ja katselen. :D

Ja se piti sanomani että Taylor on eräs rakkaimmista avaruusoopperoista anime saralla. Rakastan sitä :)
"Saan olla niin omituinen, kuin ikinä haluan!" - Jean M. Untinen Auel

alava

Viesti Kirjoittaja alava » Ke Syys 28, 2005 16:20

Casandara kirjoitti: Niin ja ei taida olla Touch, mutta lainaan kumminkin lähipäivinä sen ja katselen. :D
Touch ja Hiatari Ryoko ovat kaksi eri sarjaa, vaikka molemmilla on sama luoja ja ulkoisesti muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.

Hiatari Ryoko tuntuu kadonneen täysin kartalta. Ellei opiskele japania, niin ei taida olla pienintäkään mahdollisuutta päästä nauttimaan kyseisestä sarjasta. Kuulemani mukaan fansub on tehty neljästä ensimmäisestä jaksosta, mutta tämä tuskin kattaa paljoa enempää kuin VHS-kasetti 'Koulussa'. En suosittele kasetin katsomista, ellet ole varautunut jättämään tarinaa kesken.

Avatar
Dr. Nick
Viestit: 308
Liittynyt: La Helmi 05, 2005 16:56
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Dr. Nick » Ke Syys 28, 2005 16:22

_Tata kirjoitti:Hyvä analyysi Tylorista, paitsi että itseäni ei "loppu" häirinnyt. Ehkä johtuukin sarjan komediallisuudesta, joka tarkoittaa sitä että mitänä kiveen hakattua loppua ei tehdä ihmissuhdepuolella vaan säilytetään ne elementit, joiden avulla voidaan tehdä sarjaa lisää vaikka 1000 jaksoa. Muussa suhteessa kyllä sarja kehittyi jonkin verran, vain tuo ihmissuhdepuoli jätettiin tosiaan solmimatta loppuun.
Tv-sarjan suhteen olen samoilla linjoilla Tatan kanssa. Itse suureen avaruussotaan liittyvä taustajuonihan pantiin melko definitiivisesti pakettiin jaksossa 23 - ja millaisella tavalla! En enää ikimaailmassa pysty katsomaan yhtään eeppisen-kokoiset-avaruuslaivastot-leikkivät-hippaa -tyylin sarjaa repeämättä vammaiseen virnuiluun: "Tylor olisi hanskannut tuonkin paremmin!"

Ja uskaltanen väittää, että kyllä Tylorin lopussa nyt sentään hieman enemmän hahmonkehitystäkin oli kuin joissain ankeimmissa ikuisuuskomedioissa (nyyppäesimerkki - Ranman animeversio). Olisihan se toki ollut söpöä, jos sarja olisi päättynyt vaikkapa Tylorin ja Yurikon häihin, mutta väitän, ettei siitä olisi irronnut läheskään yhtä paljon virtaa. Tässä muodossaan sarjan loppu on yksi henkilökohtaisista suosikeistani, energinen kuin kaksi kiloa sokeria.

Hieman toisesta lajityypistä haettu vertailukohta voisi olla vaikkapa Voices of a Distant Star: Väitän, että on dramatiikan kannalta vähän iskevämpää, jos filmi pistetäänkin poikki pikkaisen ennen sitä luvassa olevaa ilmiselvää onnellista loppua. Kyseessä on eräänlainen South Park -tyylinen ämpärileikkaus-efekti: Kun siitä napsaistaan vähän pois, se näyttää isommalta. :P
Viimeinen OVA jäi kyllä todella kutkuttavaan kohtaan, uusi vihollinen löytynyt ja vanhat riitapukarit lähdössä yhdessä pelastamaan prinsessaa. Ei tuollaista saa jättää kesken!
Surullisen totta. OVAsta jäi melkoinen kusetuksen maku suuhun. Sama juttu, jos Babylon 5 olisi päättynyt siihen, että Sheridan sanoo "Varjot tuloo, zomg!" ja sitten olisi räväytetty lopputekstit ruutuun. Ei näin, ei todellakaan näin.
Hey, what does "phallic" mean?

alava

Viesti Kirjoittaja alava » Ke Syys 28, 2005 16:59

Dr. Nick kirjoitti: Tv-sarjan suhteen olen samoilla linjoilla Tatan kanssa. Itse suureen avaruussotaan liittyvä taustajuonihan pantiin melko definitiivisesti pakettiin jaksossa 23 - ja millaisella tavalla!

...

Surullisen totta. OVAsta jäi melkoinen kusetuksen maku suuhun.
Kuten jo varmasti joku on saattanut kirjoituksestani huomata, niin en ymmärrä näiden termeistä mitään. Minulle sarja päättyi viimeisen OVA-jakson myötä, ei siis jaksoon 26. Hyvä esimerkki tästä on KOR, joka jäi selvästi TV-sarjassa kesken, mutta elokuvat päättivät tarinan. Siitä olisi kyllä voinut aivan hyvin jatkaa, mutta tilanne jäi kuitenkin sellaiseen tilanteeseen, että sarjasta pystyi luopumaan.

Avatar
Dr. Nick
Viestit: 308
Liittynyt: La Helmi 05, 2005 16:56
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Dr. Nick » Ke Syys 28, 2005 17:26

Ach, kaipa minusta on jo sen verran luiskaotsainen fanipoika tullut, että pystyn huoleti olemaan välittämättä kököistä jatko-osista. Pidän yllä päässäni esim. sellaista rauhoittavaa valhetta, että Jonathan Mostow hukkui U-571:n filmauksissa ja ettei Terminator kolmosta täten ikinä tapahtunutkaan. :)

Taiteenlajiksi todellisuuden kieltämisen ovat kuitenkin kehittäneet Gundam-fanit. He saattavat pitkin hampain tunnustaa, että G-Saviour -niminen elokuva on joskus jossain filmattu, mutta aidoksi Gundam-universumin osaksi he eivät sitä suostu myöntämään edes kiinalaisen vesikidutuksen uhalla. Ja mielestäni heillä on täysi oikeus näin tehdä.
Hey, what does "phallic" mean?

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa