Cowboy Bebop

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

jtn
Viestit: 712
Liittynyt: La Helmi 15, 2003 15:51
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja jtn » Ke Elo 10, 2005 17:09

Lazba kirjoitti:Ehdottomasti suosikkisarjani kautta aikojen. Tyylikkään ja näennäisen toimittapainotteisen kuoren alla sarja onkin - no, ainakin minun mielestäni - hyvin herkkä ja kaunis kertomus menneisyydestä.
Aplodeja, hyvät naiset ja herrat, sillä yllä on Bebop tiivistetty erinomaisesti. Tai, no, herkän saattaisin korvata koskettavalla, mutta kuitenkin.

Sarjaa voi toki katsoa välittämättä sen hahmojen kytköksistä menneisyyteen. Jo pintatasolla kyseessä on hyvin tyylikäs toimintasarja, johon on otettu vaikutteita useista eri lähteistä ja onnistuttu tekemään niistä erittäin toimiva keitos. Olen kuitenkin Lazban kanssa samaa mieltä siitä, että menneisyys ja henkilöhahmojen suhde siihen on tarinan ydin. Tämä näkyy erittäin hyvin tarinan lopussa, jossa Bebopin miehistö joutuu, kukin tahollaan, tekemään tilit selviksi menneisyytensä kanssa.

Toisaalta, koska sarja käsittelee henkilöiden suhdetta menneisyyteen, ei sitä välttämättä todella ymmärrä ennen kuin katsojalla itsellään on omassa menneisyydessään jotain, joka on jäänyt vaivaamaan. Mutta jokaiselle meistä tulee sellaista ennenmin tai myöhemmin.
- Jussi Nikander

Avatar
Sandalphon
Viestit: 165
Liittynyt: Ti Kesä 07, 2005 16:39
Paikkakunta: Nkku/Pori

Viesti Kirjoittaja Sandalphon » Ke Elo 10, 2005 18:43

Lunael kirjoitti: Kuusi levyä kuten ennenkin. Ääniraidat pistetty kait lähinnä uusiksi, mistä kotiteatteri-ihmiset varmasti tykkäävät.

-Juha
Tuo kyllä enteilisi seitsemää levyä. En tosin ole varma, että onko Remix julkaisu, mutta ainakin noissa on 5.1 äänet... Ja Boxi on upea!

http://www.dvdfromkorea.com/board/board ... e=1&num=53

Edit: Kyllä siinä taitaa olla sittenkin vain 6 levyä...
"Jos Helvetti on täynnä Saatana joutuu seisomaan..." -Yup

Avatar
Sandalphon
Viestit: 165
Liittynyt: Ti Kesä 07, 2005 16:39
Paikkakunta: Nkku/Pori

Viesti Kirjoittaja Sandalphon » La Elo 13, 2005 21:56

Tietääkö joku, että onko noista remixeistä tulossa jonkinlainen boxi ekan levyn mukana? En ainakaan mistään löytänyt tietoa sellaisesta, mutta jos joku tietää, niin pitää peruuttaa se volume ykkösen ennakkotilaus Pacificilta... Luulisi nyt silti, että olisi se boxillinen tullut samaan aikaan myyntiin, kun se boxitonkin...
"Jos Helvetti on täynnä Saatana joutuu seisomaan..." -Yup

Avatar
LikeNot
Viestit: 102
Liittynyt: Ma Kesä 13, 2005 23:39
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja LikeNot » Su Elo 14, 2005 23:01

Nyt on vihdoinkin neljä viimeistä jaksoa takana, ja vaikka aikoinaan kovasti mainostinkin, että Evan voittanutta ei ole, eikä tule, niin nyt täytynee vetää sanat takaisin... Cowboy Bebop tulee ryöstämään tämän paikan sydämmessäni. Sanat kaunis, tunteikas, surullinen ja tyylikäs kuvaavat kahta viimeistä jaksoa aika hyvin, ja Spiken viimeinen, epätoivoinen ja lopullinen tapaaminen menneisyyden kanssa on paras lopetus, jonka olen koskaan nähnyt. Missään. Tippa tuli linssiin useammassakin kohdassakin. Loistelias lopetus loisteliaalle sarjalle. Olen sanaton.
I just watched dream that I never awaked. And of course it has to be nightmare...

Avatar
jtiira
Viestit: 58
Liittynyt: Pe Helmi 13, 2004 13:51

Viesti Kirjoittaja jtiira » Ti Elo 16, 2005 16:08

Itse nostan jostain syystä Trigunin Bebopin yläpuolelle. En sitten tiedä miksi. Tietysti itsellä on aina paikka sydämessä Gundam-sarjoille.

Mutta kyllä Bebop on tekniseltä toteutukseltaan aivan huippua.

Saa nähdä innostuuko tuosta Remix-versiosta. Ei kuitenkaan kehtaisi kahteen kertaan olla koko sarjaa :| Myisikö sitten alkuperäiset :| Paha paha..
Älä tee väkisin, hanki isompi vasara...

Avatar
Sandalphon
Viestit: 165
Liittynyt: Ti Kesä 07, 2005 16:39
Paikkakunta: Nkku/Pori

Viesti Kirjoittaja Sandalphon » Ke Syys 14, 2005 15:57

Tänään saapui Pacificista Cowboy Bebop remix vol 1. En ole vielä ehtinyt katsoa, mutta levyn kannet + pahvikotelo ovat erittäin tyylikkäät. Pahvikotelossa on sarjan nimi kiiltävin kohokirjaimin ja alla oleva kuvitus on myöskin kohotettua. Itse kotelo on myös (yllättäen) ollut pienen panostuksen alla ja se on kauttaaltaan kiiltelevä. Siis ainakin kääreet on asialliset... ja valikot myös... ja extrat... Toivottavasti itse sisältökin...

Kyseessä siis R1 julkaisu...
"Jos Helvetti on täynnä Saatana joutuu seisomaan..." -Yup

Avatar
Bitten
Viestit: 160
Liittynyt: Ke Syys 28, 2005 13:47

Viesti Kirjoittaja Bitten » Ti Loka 04, 2005 14:14

Ehdottomasti paras sarja FMA:n rinnalla! Loistavat hahmot! Hyvä juoni! Hyvä maailma! Jokin siinä vain veti mukaansa, ja jätti sellaiset jälkifiilikset, että... Hartaudella muistelen tätä sarjaa vielä kauan.
Ed, Ed, Ed, ED! "I don't think I think". Hauskin hahmo, mihin olen koskaan törmännyt. Jokainen kohtaus, jossa Ed oli, nauratti minua. Ed, Ed, Ed...
Spike. Tyyneydessään ja rentoudessaan yksi loistavimmista päähahmoista. Koskaan.
Muutkin hahmot olivat lähes samaa tasoa. :P
Loistava sarja. Ei voi muuta sanoa. :D

Niki-chan

Viesti Kirjoittaja Niki-chan » Ke Loka 05, 2005 20:52

Cain Kogan mangaversion ensimmäinen osa sekä Cowboy Bebop the movie takana, ja olen koukussa. Totaalisesti koukussa.

Kiinnostava, pitää pihdeissään eikä päästä karkuun. Sitäpaitsi Jet on symppis 8)

Avatar
Emmi-Chan
Viestit: 190
Liittynyt: Pe Touko 07, 2004 12:04
Paikkakunta: Sotkuinen kämppä

Viesti Kirjoittaja Emmi-Chan » To Loka 06, 2005 14:11

Mo katoin eilen sen leffan. Pidin kyllä, mutta siinä oli aika paljon sellaista, josta ei oikein tajunnu hölkkäsen pöläystä :?
"Run Lee! Run towards the setting sun!... But don't mess up your hair!"
- Gai-sensei

Avatar
LikeNot
Viestit: 102
Liittynyt: Ma Kesä 13, 2005 23:39
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja LikeNot » To Loka 06, 2005 19:00

Emmi-Chan kirjoitti:Mo katoin eilen sen leffan. Pidin kyllä, mutta siinä oli aika paljon sellaista, josta ei oikein tajunnu hölkkäsen pöläystä :?
Johtuen siitä, että et ole vilkaissukkaan sarjaa? :) Eihän tuo elokuva ihan kaaottisimpia tapauksia ole, mutta kyllä se muutaman ''Häh?'' elämyksen saattaa noviisille aiheuttaa.
I just watched dream that I never awaked. And of course it has to be nightmare...

Avatar
Hayari
Viestit: 124
Liittynyt: Ke Huhti 20, 2005 15:59
Paikkakunta: Turun liepeillä

Viesti Kirjoittaja Hayari » To Loka 06, 2005 21:01

LikeNot kirjoitti:
Emmi-Chan kirjoitti:Mo katoin eilen sen leffan. Pidin kyllä, mutta siinä oli aika paljon sellaista, josta ei oikein tajunnu hölkkäsen pöläystä :?
Johtuen siitä, että et ole vilkaissukkaan sarjaa? :) Eihän tuo elokuva ihan kaaottisimpia tapauksia ole, mutta kyllä se muutaman ''Häh?'' elämyksen saattaa noviisille aiheuttaa.
Itse näin elokuvan ennen sarjaa, eikä ollut mitään ongelmia juonen ymmärtämisessä. Mielestäni elokuva on parempi kuin mikään yksittäinen episodi sarjasta, koska ensinnäkin siinä on nätimpää animaatiota ja toiseksi paljon paremmat toimintakohtaukset ja Edikin tuntuu hauskemmalta leffassa. Sarjakin on huipputasoa kuitenkin.
Khleb za khleb, krov' za krov.

Avatar
rama
Viestit: 318
Liittynyt: Ke Loka 26, 2005 16:05
Paikkakunta: Stockholm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja rama » Ke Loka 26, 2005 17:13

Niki-chan kirjoitti:Cain Kogan mangaversion ensimmäinen osa sekä Cowboy Bebop the movie takana, ja olen koukussa. Totaalisesti koukussa.
symppis 8)
Itse taas petyin pahemman kerran niihin Kugan (ei kai niitä kahta osaa enempää julkaistukaan?) Shooting Star Bebop-mangoihin. Itse piirrosjäljessä ei ollut mitään valittamista, mutta kertomukset tuntuivat niin ”teinimäisiltä” (anteeksi todella huono adjektiivinvalinta, mutten keksinyt parempaakaan), että väliin ahdetut ”päiväkirjaosiotkin” olivat parempaa luettavaa...
Viimeksi muokannut rama, To Marras 03, 2005 17:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Frosty
Viestit: 48
Liittynyt: Ke Touko 04, 2005 16:47
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Frosty » To Marras 03, 2005 17:09

Henkilökohtaisessa rankkauksessani Cowboy Bebopin rinnalle yltää vain Bleach. Vicious on yksi tyylikkäimpiä pahiksia Sepirothin lisäksi (Johtuukohan se niistä hopeista hiuksista :D)

KYSYMYS: Kannattaisiko Cowboy Bebop mangaa ostaa :?:
"Don't misunderstand. A pro isn't someone who sacrifices himself for his job. That's just a fool." - Reno

Avatar
Falconheart
Viestit: 18
Liittynyt: Ke Syys 07, 2005 17:28
Paikkakunta: Nastola

Viesti Kirjoittaja Falconheart » To Marras 03, 2005 17:17

olen samaa mieltä kanssasi tuosta Vicious jutusta. se tosiaan on yksi rankimmista animepahiksista, johtuu luultavasti siitä että sillä on katana ja hopeanharmaat hiukset
Katsokaa, se olen MINÄ!!!!!!!!!!!!!

Avatar
Daverian
Viestit: 38
Liittynyt: La Maalis 12, 2005 11:38
Paikkakunta: Salo

Viesti Kirjoittaja Daverian » To Marras 03, 2005 19:12

Cowboy Bebop on erittäin hyvä sarja. Itse olen sen jo katsonut varmaan 2-3 kertaa. En ole laskenut. Mutta tykkään kyllä sarjasta aivan älyttömästi. Pitäisi varmaan katsoa taas.
Mitä teetkin, tee se kunnolla.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa