Saradan pikkujoulut 15.12.2007

Sarada on Imatran seudun Anime- ja Mangaseura, joka tukee japanilaista animaatiota ja sarjakuvaa, sekä pyrkii levittämään siitä tietoutta Imatran lähiseudulle.

Valvojat: Animeunionin Foorumiaktiivit, Sarada / Aktiivit

Avatar
Yukio
Viestit: 75
Liittynyt: La Heinä 15, 2006 01:56
Paikkakunta: Lappeenranta

Saradan pikkujoulut 15.12.2007

Viesti Kirjoittaja Yukio » Ma Marras 19, 2007 18:57

Maassa on havaittu jotain valkoista ainetta ja ikkunan takaata saattaa nähdä pienen punanuttuisen hahmon vilahdukselta. On siis aika perinteisten Saradan pikkujoulujen, jotka juhlan kunniaksi järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa.

Tapahtumapaikkana toimii Punkkerikatu viiden kerhotilat Skinnarilassa. Ohjelmassa on ainakin animea, videopelejä, mangaa, ruokaa ja hyvää seuraa. Tapahtuma alkaa alustavasti klo. 18, ja kaikille avoin ohjelma jatkuu yhdeksään, jonka jälkeen on vuorossa viihdettä hieman vartuneemmille osallistujille. Osallistumismaksu on kaksi euroa, jolla maksetaan järjestämispaikan vuokra. Muuten tapahtuma on nyyttikestimäinen, eli jokainen osallistuja tuo hieman naposteltavaa ja juotavaa. Antimet jaetaan sitten sulassa sovussa kaikkien kesken.

Ilmoittautuminen tapahtuu yksityisviestillä tai sähköpostitse minulle:

uki_voutilainen@hotmail.com


Tapahtumapaikka on Skinnarilankadun varressa hieman ennen yliopistoa, paikalle pääsee loistavasti paikallisilla bussivuoroilla 1, 3, ja 5. Tässä linkki kartalle:

Punkkerikatu 5

Mitä tässä enempää jahkaamaan, ilmoittautukaa ja tulkaa pitämään hauskaa kanssamme!

T: Uki

Avatar
Tagawari
Viestit: 97
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 19:20
Paikkakunta: Lappeenranta / Taipalsaari

Viesti Kirjoittaja Tagawari » Ma Marras 19, 2007 21:22

Hienoa, kuulostaa oikein mukavalta :). Tulossa ollaan.
Hi Everyone Meet bunny
(\__/)
(='.'=)
(")_(")



Help Bunny by Copying and pasting Bunny into your signature to help him gain world domination!

la metalle
Viestit: 46
Liittynyt: Ti Tammi 18, 2005 15:56
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja la metalle » Ti Marras 20, 2007 13:12

Onko kukaan lähdössä Imatralta? Voisi sitä lähteäkkin jos saisin kyydin sinne ja takaisin :D. Tosin joulu tuo mukanaan kamalasti hommaa niin pitäisi saada tietoon mahdollisen nopeasti kyydin mahdollisesta järjestymisestä, niin ei ehdi varata mitään muuta tuoksi ajankohdaksi.

Avatar
Ninzo
Viestit: 59
Liittynyt: Ti Marras 28, 2006 00:06
Paikkakunta: Savonlinna/Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ninzo » Ti Marras 20, 2007 23:54

Jooh, pikkujoulut! =D
Jos itsellä on mahdollista niin tulen enemmän kuin mielelläni tapaukseen.

Ja minä olisin myös Imatralta tulossa.
Jos keneltäkään muulta ei järjesty autokyytiä niin minulle voi tulla "avustajaksi" bussiin niin kustannuksia tulee vain yhden nenän verran, joka tietenkin sitten jaettaisiin minun ja avustajani nenän kesken. :]
Thought you may forget the Review
-rest assured, it remembers you.

Avatar
leonichan
Viestit: 454
Liittynyt: Ma Maalis 10, 2003 03:21
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja leonichan » Ke Marras 21, 2007 12:28

Jos Imatralta enemmän innostuu porukkaa, niin eiköhän autokyyti jotenkin järjesty. Tosin siinä menee sitten säätämiseksi yhteisen paluuajan kanssa, jos joku haluaa olla myöhempään ja joku lähteä aikaisemmin. Mutta eiköhän siihen jotain keksitä. On aina ennenkii :D Yöpaikkojakin järjestyy jos joku tarvii, joko Yukion lattialta tai täältä leonin lattialta. ...tai sieltä, olen juuri nyt kirjastossa, en kotona...

Pippaloihin tulee tosiaan ainakin täältä playstation, tanssimatto ja muutama hutkimispeli. Jotain alustavaa puhetta oli myös Wiistä, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu. Jotain jännättävää vielä ennen joulua siis.
leonichan - Saradan... joku. Se kuka saa nakittaa muut tekemään kaikkea <3

"The Boy's High School Love Situation is Comparatively Often"

la metalle
Viestit: 46
Liittynyt: Ti Tammi 18, 2005 15:56
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja la metalle » Ke Marras 21, 2007 13:13

Miultakin löytyy tanssimatto pleikkari kakkoseen ja sitten animetyylisiä pelejä on muutama : se one piece tappelupeli, mikä oli sillo mukana Tiinalla ku oltiin ja nyt on Naruto Ultimate ninja kakkonen :D (yay)

Avatar
Tagawari
Viestit: 97
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 19:20
Paikkakunta: Lappeenranta / Taipalsaari

Viesti Kirjoittaja Tagawari » Ke Marras 21, 2007 22:23

leonichan kirjoitti: Pippaloihin tulee tosiaan ainakin täältä playstation, tanssimatto ja muutama hutkimispeli. Jotain alustavaa puhetta oli myös Wiistä, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu. Jotain jännättävää vielä ennen joulua siis.
Jees, itse omistan Wiin joten jos ei ihan samoja pelejä ole, niin voin ainakin muutaman partypelin tuoda.
Hi Everyone Meet bunny
(\__/)
(='.'=)
(")_(")



Help Bunny by Copying and pasting Bunny into your signature to help him gain world domination!

Avatar
Yukio
Viestit: 75
Liittynyt: La Heinä 15, 2006 01:56
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Yukio » To Marras 22, 2007 17:07

Annetaanpa hieman lisätietoja.

Päätimme aloittaa virallisen (?) ohjelman jo 16:00, mutta itse puuhailen paikalla jo puolesta päivästä lähtien. Että aikaisemminkin voi tulla ovelle kolkuttelemaan. Alkuilta on käytännössä kaikille vapaa, mutta katsottavissa sarjoissa ikärajat pyörivät kahdentoista kieppeillä. Klo. 21:00 lähtien alkaa pyörimään vartuneemmille silmille suunnattua ohjelmaa, joten ikäraja nousee kahdeksaantoista. Yhdeksästä eteenpäin voi myös nautiskella omia alkoholipitoisia juomia.

Saunomiseenkin on mahdollisuus, joten ottakaa pyyhkeet mukaan jos tunnette sellaisille tarvetta. Taloyhtiössä on tapahtuman aikana yleiset saunavuorot naisille ja miehille, joiden lisäksi yritän varata yksityisvuoron klo. 18-19. Voisin myös varata oman saunan pidemmäksi aikaa, mutta saunojia tuskin on niin paljon että siitä kannattaisi maksaa.

Ohjelmassa on erillaisia visailuita ja kilpailuja, joihin järjestämme anime-aiheisia palkintoja. Nämä palkinnot maksetaan pääsymaksuista.

Harkitsemme parhaimmillaan katsottavia sarjoja, ehdotelkaa jos mielessä on jokin sarja jota välttämättä haluaisit katsella. Aiomme katsoja kutakin sarjaa korkeintaan muutaman sarjan, joten saisimme tietää mitä tulevaisuudessa kannattaa esittää.

Kysymyksiä, ehdotuksia ja haukkuja saa edelleen esittää.

la metalle
Viestit: 46
Liittynyt: Ti Tammi 18, 2005 15:56
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja la metalle » To Marras 22, 2007 20:46

tuli muuten vain mieleen, että ketä kaikkia sinne pikkujouluihin on tulossa, kun ajattelee että Saradassa on käynyt yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan niin koostuuko juhlaväki osaksi niistä, jotka täällä vain kirjoittelevat vai onko mukana jonkun toisen seuran jäseniä? :O Vai onko nää jotkiin nuorisotilan pikkujoulut?
Viime vuonna tais pikkujouluis olla tyyliin pari oikeaa Saradalaista ja loput oli jotain never heard tyyppejä, jotka kävivät vain sen yhden kerran kun oli alkoholin juonti mahdollisuus.
ps. se olikin allnighteri :D kummiski tilaisuus, missä oli alkoholin nautintalaki Saradassa kumottuna.

Avatar
Tagawari
Viestit: 97
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 19:20
Paikkakunta: Lappeenranta / Taipalsaari

Viesti Kirjoittaja Tagawari » To Marras 22, 2007 21:59

Yukio kirjoitti: Harkitsemme parhaimmillaan katsottavia sarjoja, ehdotelkaa jos mielessä on jokin sarja jota välttämättä haluaisit katsella. Aiomme katsoja kutakin sarjaa korkeintaan muutaman sarjan, joten saisimme tietää mitä tulevaisuudessa kannattaa esittää.

Kysymyksiä, ehdotuksia ja haukkuja saa edelleen esittää.
*Pilkunviilaus*Kutakin sarjaa korkeintaan muutaman sarjan*pilkunviilaus*
Asiaan. Onko mitään listaa tai jtn jossa ko. sarjat olisi listattu? On vähän hankala alkaa heittelemään päästä jotain sarjoja, kun ei välttämättä ole edes tietoa onko sarjaa lisensoitu (siis onko dvd-levyjä). Ja laitonta materiaaliahan tuskin katsotaan.
Hi Everyone Meet bunny
(\__/)
(='.'=)
(")_(")



Help Bunny by Copying and pasting Bunny into your signature to help him gain world domination!

Teeny
Viestit: 32
Liittynyt: To Elo 30, 2007 23:13
Paikkakunta: LPR
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Teeny » To Marras 22, 2007 23:48

Oh, Lappeenrantaan äksöniä :D Onhan mahdollista tulla, vaikka ei Saradan jäsen olisikaan ja asuu Lappeenrannassa? Jos mahdollista, täältä löytyisi yksi kiinnostunut, mutta en ole vielä oikein varma pääsenkö..

Tässä ohimennen, koska asun Lappeenrannassa, niin onko aivan täysin mahdottoman mahdotonta kuulua Saradaan?

Avatar
Yukio
Viestit: 75
Liittynyt: La Heinä 15, 2006 01:56
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Yukio » Pe Marras 23, 2007 00:04

Teeny kirjoitti:Oh, Lappeenrantaan äksöniä :D Onhan mahdollista tulla, vaikka ei Saradan jäsen olisikaan ja asuu Lappeenrannassa? Jos mahdollista, täältä löytyisi yksi kiinnostunut, mutta en ole vielä oikein varma pääsenkö..

Tässä ohimennen, koska asun Lappeenrannassa, niin onko aivan täysin mahdottoman mahdotonta kuulua Saradaan?
Saradalla ei tällä hetkellä ole jäsenrekisteriä, joten tapahtumamme ovat kaikille avoimia. Kuten saatat huomata, minäkin asun Lappeenrannassa, ja olen silti toiminnassa mukana. Lisäksi pikkujoulut järjestetään osittain sen takia Lappeenrannassa, jotta saisimme selville voiko Sarada laajentaa toimintaansa Lappeenrantaan.

Avatar
leonichan
Viestit: 454
Liittynyt: Ma Maalis 10, 2003 03:21
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja leonichan » Pe Marras 23, 2007 23:35

la metalle kirjoitti:tuli muuten vain mieleen, että ketä kaikkia sinne pikkujouluihin on tulossa, kun ajattelee että Saradassa on käynyt yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan niin koostuuko juhlaväki osaksi niistä, jotka täällä vain kirjoittelevat vai onko mukana jonkun toisen seuran jäseniä? :O Vai onko nää jotkiin nuorisotilan pikkujoulut?
Viime vuonna tais pikkujouluis olla tyyliin pari oikeaa Saradalaista ja loput oli jotain never heard tyyppejä, jotka kävivät vain sen yhden kerran kun oli alkoholin juonti mahdollisuus.
Mukana (toivon mukaan) tulevia aktiiveja ja joitakin vanhoja pieruja. Ja aikasemmin pikkujouluissa mukana olleet on kanssa vielä suurimmaksi osaksi edes joten kuten mukana. Satutte vain aina eri tapahtumiin :D Nämä pari siihen jäänyttä, jotka nyt tähän hätään muistan on poissa ihan hyvällä syyllä, mm. yksi oli vaihtari amerikasta, toinen on itse vaihtarina at the moment jne. Tosin on kai joo jokunen, jota ei sen koomin ole ihan oikeasti nähty. Mutta ei niitä ny niin paljon ole.

Ja ihan omat pikkujoulut on. Lappeenrannassa ei virallista animeseuraa ole olemassakaan, eikä toivoakaan mistään nuorisotilojen pikkujouluista, ei missään sellaisia pidetä. Paitsi Utopiassa. Saradan pikkujoulut taas kyseessä. Tällä kertaa vain Lappeenrannassa ShyHin olkkarin sijasta.
leonichan - Saradan... joku. Se kuka saa nakittaa muut tekemään kaikkea <3

"The Boy's High School Love Situation is Comparatively Often"

la metalle
Viestit: 46
Liittynyt: Ti Tammi 18, 2005 15:56
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja la metalle » To Joulu 06, 2007 10:51

Onko Imatralta lähtevän kyydin suhteen mitään uutisia?

Avatar
ShyHi
Viestit: 206
Liittynyt: Pe Syys 17, 2004 21:21
Paikkakunta: Neverneverland

Viesti Kirjoittaja ShyHi » To Joulu 06, 2007 15:19

Sorry. Mie en ainakaan vielä tiedä pääsenkö lähtemään, mutta jos lähden niin luultavasti se tapahtuu autolla, sillä Skinnarila on niin kaukana, että sinne en viitsi kävellä. Mutta kaikki on vielä auki...
“There is much more to the world than you think. Perhaps it is really a doorway, and if you choose to go inside, you'll find many unexpected things.” ~ Shigeru Miyamoto ~

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Sarada - Imatran Anime- ja Mangaseura”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija