Desucon 2009 - Jälkipyykki

Keskustelu tulevista ja menneistä coneista, festareista ja muista valtakunnallisista animeharrastajien yleisötapahtumista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Dashi
Viestit: 66
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 15:35
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Dashi » Ma Kesä 08, 2009 15:32

Jahans, se on jälleen yksi ranskalainenviiva allekirjoittaneen "nähtyä ja koettua" listalle - tai ainakin näin voitaisiin kevein elkein sanoa näin Lahdesta Tampereelle jälleen kerran kotiuduttuani. :3 Desuisa con oli järjestyksessä kuudes alan tapahtuma, jonka tiimellykseen olen osallistunut ja vaikka se ei ehkä liipaise heti laakista listani kärkeen, ei käy kieltäminen, etteikö Desucon olisi ollut yksi parhaiten järjestettyjä coneja, joita olen nähnyt! Suuret kiitokset infotiskin yltiöystävälliselle henkilökunnalle, joka otti meille selvää hotellimme sijainnista, vaikka se ei varmaankaan heidän toimenkuvaansa kuulunutkaan. Oli ihanaa, että henkilökunta oli näinkin avuliasta ja laskeutui samalle tasolle conikävijöiden kanssa, eikä tiiraillut meitä tavallisia tallaajia ollenkaan alakanttiin. Ja päästäkseni minua lähimpänä olevaan palautteen haaraumaan, kiitän myös kerrassaan upeasti sijoitellusta taidekujasta! Paikka oli viihtyisä, vilpoinen, nätti ja ilmeisesti myös sijainniltaan helppo, sillä pöytäni luona riitti riemastuttavasti vilinää pitkin viikonloppua. Kiitos siis suuresti sille, joka taisteli meidät pienet kynänheiluttajat viimeinkin paikalle, josta meidät oikeasti löysi. Toivottavasti me taidekujalaiset sekä taidekujaa kiertävät näemme muissakin coneissa vastaavanlaisia, iloisia yllätyksiä. <3

Kävinpäs myös ensimmäistä kertaa ihan oikeissa ohjelmissa sitten vuoden 2007. Ohjelman taso vaikutti kovin korkealta ja minua jäikin kaivelemaan, etten päässyt siitä FFFightia ja Karaokea enemmän nauttimaan. Nämä ohjelmanumerot toimivat kuitenkin hyvänä pohjana positiiviselle palautteelle, joka tulee tällä haavaa sisältämään lähinnä ihkutusta siitä, kuinka kertakaikkisen hauska tuo Desuconin hienosti järjestetty ja toteutettu Fight oikein olikaan! Myönnäin viihtyneeni ja nauraneeni. ;3 Toivottavasti saamme nauttia Desuconista myös ensi vuonna - ehkäpä hieman keskeisemmällä paikalla kuin Lahdessa, kuka ties? Sibeliustalo oli oikein komea ja tilava conipaikka tällaiselle keskisuurelle tapahtumalle, mutta ainakin porilaisten ystäviensä puolesta sitä toivoisi hieman lyhyempää junamatkaa. Valittamaan en toki käy, mutta ajattelin ihan näin kirjaimellisesti päivitellä, josko joku toinenki yhtyisi mielipiteeseeni.

Mutta, pidemmittä jorinoitta~! Kiitoksia hienosta conista ja suuret virtuaaliset halaukset kaikille niille, jotka pysähtyivät kojullani ja/tai tekivät siellä ostoksia! <3
dashiana.net - piirustuksia ja kirjoituksia.
my anime list - se lyhyt lista.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja madu » Ma Kesä 08, 2009 15:48

Zero-chan kirjoitti:Miinukset (-)
-Järkkärit huusivat pienistä asioista.
-Järkkärit huusivat asioista josta emme tienneet.
-LAKKA! Tämä asia ihmetytti minua, miksi lakkaa ei saanut laittaa käytävällä tai edes wc? Jouduimme monta kertaa menemään ulos kun järkkäri jolla oli astma pakotti meidät pistämään lakkaa ulkona. Olimme hei conissa, lakka on yleinen asia siellä ja sitä pitäisi käyttää peruukkeihin ja hiuksiin.

Muuten oli mukava con, kivassa paikassakin oli.
Vaikka en noista asioista vastaakaan, niin olen kuitenkin saanut sellaisen käsityksen että järjestyksenvalvojat harvemmin huutavat turhista asioista, kunhan vaan yrittävät pitää meininkiä jokaiselle mahdollisimman viihtyisänä. Välillä tietenkin järkkäreiden toiminta vahingoittaa viihtyisyyttä enemmän kuin se "järjestyshäiriö" jota ollaan purkamassa - Traconissa esimerkiksi muutamat keltaliiviset karjuivat siinä Putken suulla niin vihaisen kuuloisina että vähän kauempanakin tuli paha mieli, mutta Desuconissa en kyllä törmännyt mihinkään vastaavanlaiseen.

Tuo hiuslakka sen sijaan saattaa ihan oikeasti tehdä joidenkin elämästä aika tukalaa joten en yhtään ihmettele sen kieltämistä sisätiloissa. Tupakointikin on nykyään kielletty baareissa, joten "hei, ainahan coneissa on hiuslakkaa" on vähän heikko argumentti. Cosplay-pukuhuoneessa sitä kai olisi saanut kuitenkin käyttää, tai ainakin pukuhuoneen varustepakista löytyi purkillinen tököttiä.

Avatar
ann
Viestit: 437
Liittynyt: Pe Joulu 28, 2007 21:19
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja ann » Ma Kesä 08, 2009 15:57

madu kirjoitti:
Zero-chan kirjoitti:Miinukset (-)
-Järkkärit huusivat pienistä asioista.
-Järkkärit huusivat asioista josta emme tienneet.
-LAKKA! Tämä asia ihmetytti minua, miksi lakkaa ei saanut laittaa käytävällä tai edes wc? Jouduimme monta kertaa menemään ulos kun järkkäri jolla oli astma pakotti meidät pistämään lakkaa ulkona. Olimme hei conissa, lakka on yleinen asia siellä ja sitä pitäisi käyttää peruukkeihin ja hiuksiin.

Muuten oli mukava con, kivassa paikassakin oli.
Vaikka en noista asioista vastaakaan, niin olen kuitenkin saanut sellaisen käsityksen että järjestyksenvalvojat harvemmin huutavat turhista asioista, kunhan vaan yrittävät pitää meininkiä jokaiselle mahdollisimman viihtyisänä. Välillä tietenkin järkkäreiden toiminta vahingoittaa viihtyisyyttä enemmän kuin se "järjestyshäiriö" jota ollaan purkamassa - Traconissa esimerkiksi muutamat keltaliiviset karjuivat siinä Putken suulla niin vihaisen kuuloisina että vähän kauempanakin tuli paha mieli, mutta Desuconissa en kyllä törmännyt mihinkään vastaavanlaiseen.

Tuo hiuslakka sen sijaan saattaa ihan oikeasti tehdä joidenkin elämästä aika tukalaa joten en yhtään ihmettele sen kieltämistä sisätiloissa. Tupakointikin on nykyään kielletty baareissa, joten "hei, ainahan coneissa on hiuslakkaa" on vähän heikko argumentti. Cosplay-pukuhuoneessa sitä kai olisi saanut kuitenkin käyttää, tai ainakin pukuhuoneen varustepakista löytyi purkillinen tököttiä.
Ite käytin lakkaa vain kerran, eikä mulle tultu huutamaan, mutta ymmärrän kyllä jos astmaa on että ei oikein myrkyllisiä kaasuja tee mieli hengittää. Eli ihan hyvä vaan jos kielletään, varsinkin jos (ja olettaisin että kun) pukuhuoneessa lakan käyttö oli sallittua (ja sieltä löytyi tietääkseni peilejäkin).
olet nähnyt minut paljon paljaampana kuin ihmisen toivoo näkevän toisen ihmisen

Jerosu
Viestit: 19
Liittynyt: Pe Tammi 09, 2009 16:23
Paikkakunta: Kouvola

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Jerosu » Ma Kesä 08, 2009 16:04

Vieläkin fiiliksissä, vaikka kotiin pääsikin. ^^

Täytyy myöntää, että on kyllä kaikista paras coni tähän mennessä. Ainoita miinuksia ovat karaoken sijainti, inhottavan pienessä huoneessa, ja se, että tieto ei näyttänyt kulkevan ihmisten välillä, mutta muuten oli todella hauskaa. Myyntipöytien sijainti oli loistava, hyvin tilaa eikä tungostakaan ollut kamalasti. Tilat olivat ihanan avarat eikä tarvinut istua lattialla, kun tuoleja ei riittänyt. Läpi yön kestävä con oli hieno idea, ja toteutuskin oli muikea. Ohjelmat olivat loistavia, vähän harmittaa kun yakuza-luento unohtui, mutta muuten. Cosplay-näytöksen juontajalle rispektit, hyvää juttua löytyi, monta kertaa sai revetä. :D FFFightit oli loistavaakin mahtavampia, oli ilo huomata, että tavallisia hyökkäyksiä ei näkynyt, vaan ihmiset osasivat käyttää mielikuvituksia. Onnea voittajalle, Dantelle! Voiton ansaitsit.

Sitten vielä iso KIITOS niille täysin tuntemattomille ihmisille, joiden kanssa oli pullonpyöritystä yöllä, muikeaa seuraa olitte ja piristi kivasti yötä sekin kokemus. <3 Taas on paria kokemusta rikkaampi. Toivottavasti nähdään joskus uudestaan jossakin.

Kuitenkin, coni oli loistava (sanan toistamista?) ja toivottavasti ensi vuonnakin olisi Desucon. ^^

Avatar
Wolf
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Elo 14, 2006 20:36
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Wolf » Ma Kesä 08, 2009 16:21

No niin, annan palautteen kun sitä pyydettiin.

MAHTAVIN ASIA, MITÄ MINULLE ON KOSKAAN ELÄMÄSSÄNI TAPAHTUNUT.

Joo, that sums it up pretty nicely.

Jos nyt yksityiskohtiin kuitenkin mennään, niin Furuya Tooru. Se 14 euroa oli aivan säälittävän pieni korvaus siitä, että pääsin näkemään (ja kättelemään! *blush*) ihmisen, jonka ääni on jo hyvän aikaa aiheuttanut minussa kyseenalaisia reaktioita (todella hyvässä mielessä siis). Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos. Olin sen takia koko lauantain aivan pihalla ja pilvessä, onnellisempi en ole koskaan ollut. Kiitos. Ja ihanaa kun jäi vielä todistekin siitä, etten vain kuvitellut kaikkea. *hipelöi nimmarilla varustettua kymmenessä minuutissa lattialla jonon perässä ryömiessä piirrettyä Casshernia*

Hehe. Ei Furuya tosin se ainoa hyvä asia ollut. Mahdollisuus valvoa koko yö Sibellä oli aivan mahtava ajatus, kiitos yöanimesta ja musiikista (ylipäänsä animehuone oli loistava keksintö, en tajua miksi coneissa ei yleensä ole sellaista). Sunnuntaina meininki olikin sitten omasta puolesta melko väsynyttä (unta kun tuli se huikeat viisi minuuttia, ja sekin kun vahingossa torkahdin sohvalla), mutta nautin silti joka hetkestä. Hei kaverit, ensimmäinen con ikinä, jossa en kertaakaan tullut ajatelleeksi, että vitsi kun olis parempi olla vaan himassa!

Vielä kommentti loistavista tiloista, hyvä juttu kun se alkuperäinen suunnitelma meni puihin. Ihanan paljon tilaa (etenkin myyntipöytäalue oli loistava, ei tarvinnut jonotella ja tunkea päästäkseen lähelle) ja muutenkin loistava ympäristö conille.

KIITOS.

Edit// Keksin jotain negatiivista! Jos on vaivalla saatu joku niinkin hehkeä vieras kuin Furuya, miksi ihmeessä pyytää häntä kuvailemaan sarjoja, joissa hän on näytellyt tai kertomaan hahmoistaan? Sellaisen infon saa internetistä tai katsomalla ko. sarjat, en tajua miksi tuhlata arvokasta aikaa sellaiseen. Paljon mieluummin sitä kuuntelisi kun mies kertoo itsestään tai siitä, mitä kyseiset sarjat/hahmot ovat hänelle merkinneet. Jos yleisössä on sivistymättömiä, niin se on heidän ongelmansa.

MUTTA, yksi iso super über kiitos sille jätkälle, joka kysyi Furuyalta Casshernista. Trust me, jos sinä et olisi sitä tehnyt, niin minä kyllä hemmetti sentään olisin. Ihan sivistymätöntä conikansaa kun ei Casshern kiinnosta...
Viimeksi muokannut Wolf, Pe Kesä 12, 2009 14:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pilvien reunalta laivaansa uittava poika ei palannutkaan
Se sanoi että unelmien linnasta
mistään hinnasta
ette mua mukaanne saa

Avatar
Tisku
Viestit: 68
Liittynyt: Ke Heinä 02, 2008 15:26
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Tisku » Ma Kesä 08, 2009 16:27

Kyllä oli aivan mahtavaa!! \o/ Uskaltaisin jopa sanoa että Desucon oli paras coni IKINÄ! Täysin sen 15 euron arvoista. Nyt jo pelottaa että tulenko kokemaan jotain noin ihanaa vielä, mutta luulen silti että tästä se vain paranee~
Tilat olivat todella hyvät, väkeä oli mukavasti mutta silti mahtui liikkumaan paikasta toiseen helposti. Myyntipöytäsali oli aivan ihanan tilava, mahtui jopa kulkemaan ja tutkimaan tavaroita~ Tästä kyllä pitäisi kaikkien ottaa mallia! Mukaan tarttui jopa aivan ihana Rin-nendoroid~ >w< Tällaisesta on haaveiltu jo pitkään! Tästä se kerääminen lähtee~ Tuli käytyä useampaa ohjelmaa katsomassa kuin yleensä, johtuiko sitten niin kiintoisasta tarjonnasta. MyuPron esitys oli jotain aivan ihanaa~ Siinä sitten alkoi jo itsekkin ajattelemaan että haluaisi jotain tuollaista joskus päästä tekemään. . . . FFFight oli myöskin jotain aivan parasta!! Siellä sai huutaa, nauraa ja taputtaa itsensä kipeäksi. Kaikki fightaajat, OLITTE MAHTAVIA!! SAMOIN JUONTAJAT!!! Olkaa itsestänne ylpeitä. Katsomisen arvoista II:sta jäi mieleen yksi anime joka vaikutti todella mielenkiintoiselta, pitää katsoa~ Hare Hare Yukaita oli myös hauska opetella, kiitos pitäjille kun jaksoitte opettaa vaikka halukkaita oli aika vähän~~ Tosin teillä saattoi olla tästä syystä helpompaa. . . . AMV-huoneesta suuri plussa, sinne oli todella mukava istahtaa kun ei muuta tekemistä keksinyt. Rytmipelit olivat todella hyvässä paikassa, tuli itsekkin kokeiltua yhtä uutta peliä mielenkiinnosta ja muutaman kerran hakattua tanssimattoa. 8'D Ensvuonna kuule uudestaan vaikka mikä tulisi!!!! Toivotaan vain parempaa säätä~

Vielä näin SUURI kiitos kaikille joista sain ottaa kuvan, jotka ottivat kuvan, halasivat, juttelivat tai muuten vain sanoivat söpöksi~!! >w<; Piristitte todella päivää ja saitte hymyilemään. Olin siis se Hatsune Miku jolla oli kuulokkeet kaulalla ja välillä osa tukasta poissa. (Mikuo hameella!! \o/) Enskerralla kyllä mietin kaksi kertaa ennenkuin kavereiden pyynnöistä otan purjon mukaan, nyt haisee melkein joka paikka siltä. 8'''''''D Ja sen hajusta ehtikin jo muutama seurassa pyörivä valittaa. . . .

Kiitos upeasta conista~!!! Seuraavaa odotetaan innolla.
Viimeksi muokannut Tisku, Ma Kesä 08, 2009 16:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Nezumi-chan
Viestit: 511
Liittynyt: La Loka 30, 2004 08:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Nezumi-chan » Ma Kesä 08, 2009 16:36

Zero-chan kirjoitti: -Desuconin yö, menin kysymään infosta saammeko nukkua nurkassa ja he antoivat luvan. Olimme siis mukavasti nurkassa mutta parin tunnin kuluttua järkkärit tulivat ja käskivät meidät toiselle parvekkeelle. Olimme tosi vihaisia ja kysyimme miksi tässä näin meni. Järkkärit vastasivat että infolaisilla on väärä käsitys. Tästä huomasimme että järkkärit ja infolaisten kommunikaatio ei pelannut. Niin ja meille sanottiin että emme saisi nukkua mutta kieltoa emme voineet totella kun jollain meistä oli päänsärky ja yöunet olivat pakolliset (kuten allekirjoittaneellakin oli päänsärky.)
-LAKKA! Tämä asia ihmetytti minua, miksi lakkaa ei saanut laittaa käytävällä tai edes wc? Jouduimme monta kertaa menemään ulos kun järkkäri jolla oli astma pakotti meidät pistämään lakkaa ulkona. Olimme hei conissa, lakka on yleinen asia siellä ja sitä pitäisi käyttää peruukkeihin ja hiuksiin.

Muuten oli mukava con, kivassa paikassakin oli.
Tuota tuota... tuo yö ongelma olisi ehkä vältytty, mikäli asiasta olisi etukäteen desuporukoilta tiedusteltu. Itse en ainakaan olisi uskaltanut lähteä kaksipäiväiseen coniin olettamuksella että conipaikassa saa siskonpedin pistää pystyyn. Miksi kukaan olisi maksanut lattiamajoituksesta kilsan päässä jos sibbe-taloon olisi saanut majoittua ilmaiseksi? Ja tietyissä asioissa infolaisilta ja järkkäreiltä ei voi vaatia yhdenmukaisuutta; järkkärit kun ovat sen "koulutuksen" käyneitä ja saattavat tietää esim. sellaisen faktan, että sibbe-talon vuokraussäännöissä lukee "ei yöpymistä".
Mitä tulee tuhon lakka-kieltoon, mielestäni se oli aivana mahtava! Kerrankin ei tarvinnut vessaan mennessä olla tukehtumaisillaan. Niin kuin tuossa edelläkin jo sanottiin, myös tupakointi on esim. ravintoloissa kiellettyä. On hienoa, että joku on kerrankin hiffannut, että tupakansavu ei ole ainoa henkosia ahdistava aine :)
Only dead fish go with the flow

DeviantArt
Team108 - Suomen Suikoden Cosplayaajat
Conikuva galleria 2006-->

Avatar
Nezumi-chan
Viestit: 511
Liittynyt: La Loka 30, 2004 08:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Nezumi-chan » Ma Kesä 08, 2009 16:45

Wolf kirjoitti:Hei kaverit, ensimmäinen con ikinä, jossa en kertaakaan tullut ajatelleeksi, että vitsi kun olis parempi olla vaan himassa!
Tämä sums it up. Myöskään minä en missään vaiheessa ruvennut katsomaan kelloa, että "onko se vasta noin vähän, juna lähtee vasta kolmen tunnin päästä".

Ja ihmispaljouspelkoinen vuosikymmenen animefanina ollut ystäväni viihtyi paikan päällä 15 tuntia.
Only dead fish go with the flow

DeviantArt
Team108 - Suomen Suikoden Cosplayaajat
Conikuva galleria 2006-->

Marlec
Viestit: 4
Liittynyt: Ti Elo 05, 2008 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Marlec » Ma Kesä 08, 2009 17:07

Voin kyllä sanoa että 12€ ei mennyt lainkaan hukkaan. Paikalla oli niin paljon tuttuja ja uusia tuttuja joihin oli todella mukava tutustua.

Ohjelmissa en hirveesti käynyt niin kuin en ennenkään, mutta pelisali oli huippu idea myös seuraaviin tapahtumiin. Ottakaamme siis mallia. Karaoke huone oli aina täynnä ihmisiä alusta lähtien molempina päivinä. Jono meni hitaasti, mutta onneksi tuuletin pelasti suurimmalta kuumuudelta. :)

FFfigt oli huippua katsottavaa jälleen kerran. Hyvin osasivat jälleen osallistujat viihdyttää yleisöä ja ottaen huomioon että meitä oli todella paljon yhdessä salissa.

Tästä conista en löytänyt kyllä yhtään huonoa asiaa. Ainakaan tässä vaiheessa. Eniten olin todella iloinen, että en nähnyt lainkaan pusu piirejä. Toisinaan eihän niissä mitään vikaa ole lukuunottamatta valituksia muutamista coneista on tullut kun ihmisiä on pakotettu tähän leikkiin ja leikin tekoihin, jota ei olisi kiva nähdä tai tulla koetuksi lainkaan. Näistä siis vältyimme mm. hyvän ohjelman ja pelihallin avulla. Kiitos sille siis!

Ihmisillä ei ollut lainkaan tylsää ja tekemistä riitti koko ajan. Kiitos kaikille conilaisille ja toivotaan että seuraavat conin järjestäjät ottavat tästä viikonlopusta mallia! :mrgreen:

Avatar
Biitti
Viestit: 147
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 15:20
Paikkakunta: Tampere

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Biitti » Ma Kesä 08, 2009 17:25

Desu~

En oikein tiedä onko Desucon nyt tähän astisten conieni ykkönen kirkkaasti vai jaetulla sijalla, mutta sinne paikalle se ehdottomasti kuuluu!

Ensinnäkin kiitokset aivan mahtavista tiloista ja laajasta ohjelmavalikoimasta! Allekirjoittaneella oli useita kiinnostuksen kohteita, mutta jotenkin sunnuntai meni lähes täysin ohjelmattomana, mikä nyt sinäänsä harmittaakin. Oli vain turhan hyvä meininki pihalla ihmisten kanssa, ensi conissa yritän pysyä paikoillani salissa. :D

Vietin tosiaan enemmän aikaa ohjelmien parissa lauantaina. Ensi alkuun tsekkasimme cosplaynäytöksen. (on muuten pieni ikuisuus siitäkin kun olen istunut VAIN cosplayta katsomassa) Desu-kun ja arvon herra Igor loistivat kuin tuhat neonvalokylttiä. Sokaisette minut upeudellanne. Rimpulle pojot hurmaavan kriipistä esiintymisestä.
Cosplaynäytöksestä kuitenkin sen verran palautetta, että joissakin tietyissä kohdissa homma kyllä vähän... LEVISI, mutta luulen että tämä oli niin järjestäjien kuin esiintyjienkin yhteinen moka. "Avioriidat" saa tosiaankin jättää esiintymislavan ulkopuolelle, allekirjoittanutta nimittäin ei pahemmin naurattanut mokoma. Myötähäpeä on suomalainen kansantauti ja siinä se kyllä puhkesi kukkaansa erittäin pahasti.

Cosplaynäytöksen lisäksi seurasin Ääninäyttelijöiden ABC -luennon ja tottakai myös osan Tohru Furuyaa. Harmitti vain kun cosplay photoshoottia oli sovittu klo 16-17, olisin halunnut kuunnella Furuyaa pidempään. Aiheet tosiaan hiukan heittelehtivät paikasta toiseen, mutta ihan hyvä kokonaisuus. Furuya oli suorastaan hurmaava. <3
Mitä taas ABC-luentoon niin pidin sitä erittäin hyvänä kokonaisuuten. Itse hiukan asiaan perehtyneenä jopa tunnistin monta nimeä ja tajusin hyvin mistä puhuttiin. Ihan ulkopuoliselle hirveä nimirypäs saattoi varmaan tosin tuntua melkoisen puuduttavalta. Ihanat näyteklipit, monia suosikkejani löytyi sieltäkin! Itse olisin ehkä minimoinut esityksen asia osiota ja pidentänyt näyteraitaa, mutta täyttä asiaahan sieltä tuli, ettei siinäkään mitään valittamista.

Kaiken kaikkiaan onnistunut con. Iso käsi ja kiitoksen kumarrus järjestäjille! TÄTÄ LISÄÄ.

Ja sitten seuraavat kiitokset ihan kävijöille. Mielestäni yleinen käyttäytyminen oli suhteellisen korkealaatuista, pusupiirejä tai rape me kylttejä en itsekkään huomannut, ihmiset eivät tukkineet käytäviä mitenkään erityisesti ja yleinen huomaavaisuus oli minusta muutenkin korkealla.

Lauantailta iso käsi Oofuri-ryhmälle! Eeppistä säätöä ja upeaa meininkiä! Miharoa, Kan-chania ja Sleepy Danceria haluan kyllä nähdä coneissa useamminkin, olitte aivan mahtavia.

Sunnuntailta taas kiitokset kaikille Reborn cossaajille! Kuivanaintia lähimpänä conpaikalla taisikin olla hengausporukkamme aloittama Twister Sibeliustalon pihalla, ja sekin siitä ihanan kaukana. Eihän sitä tullutkaan pelattua kuin melkein kolme tuntia putkeen ja nyt jalat ja kädet muistuttavat siitä. :D Niin ja kiitos vielä kerran siitä pitsasta! o/ Tämän Yamamoton jalat ovat erittäin kiitollisia siitä, ettei tarvinnut kävellä kauas ruokaa hakemaan kahta numeroa liian pienissä pituusboost kengissä.

Tyytyväisyystila over 9000!11!1!111!!!!one

Avatar
Ze Shoopuf
Viestit: 109
Liittynyt: Pe Syys 19, 2003 13:55

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Ze Shoopuf » Ma Kesä 08, 2009 18:19

Hieno con kyllä oli. Lähdin lauantai-aamuna aikaisin liikkeelle ja kävelin suht jännittyneenä työntekijöiden ovesta sisään - edessä oli ensimmäinen cosplay ikinä ja suoraan cosplay-näytökseen sillä. Olin tosiaan näytöksen Nana Osaki (raitapaita, musta t-paita, musta perukki, farkut, tapposaappaat, niittikamat) ja oli kiva huomata, että ihmiset taisivat jopa pitää cossistani, vaikka paidat olivat ylisuuret, sormus unohtunut kotiin ja jalat aika epätäydelliset Nanaksi. Kiitokset cosplay-näytöksen järjestäjille, hyvin toimi näytös.

Ohjelma oli mukava, kävin kuuntelemassa muutaman mielenkiintoisen paneelin ja luennon. Cosplay ja seksi -, Yaoin pimeä puoli -, ja Elitistipaskojen paluu -paneelit jäivät erityisesti mieleen. Japanilaiset vieraat olivat myös kivoja, kun tunnistivat pukuni, tervehtivät ja yksi jopa pyysi kuvaa. :}

Oikein mukava coni siis oli. Tilat olivat hyvät, vesipisteet pelastus ja vessoja oli riittämin. Ainoa miinus, minkä voin mainita, oli PS2-ohjainten pula - ainoastaan yksi ohjain kun toimi, niin en voinut hakata Soul Caliburia kenenkään kanssa. Myös se hieman masensi, että kukaan ei halunnut ostaa printtejäni sunnuntaina, mutta siitä voinen syyttää itseäni - semirealistiset taidehomoilut kun eivät näytä animekansaan iskevän ja muutenkin kaikki ovat sunnuntaina jo ehtineet tuhlata rahansa muualle.

Kuvia en hirveästi ottanut, mutta tässä parhaimmat asukuvat. Yleiskuvia en jaksa laitella. Kuvissa esiintyvät saavat käyttää kuvia ei-kaupallisiin tarkoituksiin niin kauan, kuin mainitsevat nimeni (Veera Kontiokari) kuvaajana. Lisää voipi kysellä yksityisviestillä. DeviantArtissa ei tarvitse nimeä mainita, jos mainitsee linkin profiiliini ( http://zeshoopuf.deviantart.com ) ja Cosplay.comissa mainitkaa ID:ni (164887, nikki on Ze Shoopuf). Jos haluatte erilaista värimaailmaa, tiff-kuvaa tai muuta vastaavaa, niin heittäkee vain viestiä. Viestiä heittäkää myös, mikäli ette halua naamaanne koko internetin nähtäville.

Aigis
Aigis 2
Maxi
Maxi 2
Odin Spheren hahmo, jonka nimeä en muista
Odin Sphere 2
Reno
Reno 2
Reno 3
Nainen, jolla oli tappavat kengät (sori, en tiedä hahmoa)

Pahoittelen epäterävyyttä ja kohinaa.

Erityismaininnat vielä mainiolle Igorille ja Elizabethille/Aigikselle - on hienoa nähdä Persona-cosseja!

Myöskin, mielelläni näkisin, millaisia kuvia minusta (Nana Osaki) otetiin.

//Ui vitsit, tässä muiden kuvia selaillessani huomasin, että siellä oli Lucifer's Callistakin puku! Jumalauta, tuo olisi kyllä pitänyt bongata ja ikuistaa. Hienoa, että muutkin SMT-pelit saavat rakkautta osakseen.
Viimeksi muokannut Ze Shoopuf, Ti Kesä 09, 2009 13:56. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Me be Mighty Tyger! Me eat all!

hrst
Viestit: 12
Liittynyt: Ti Maalis 23, 2004 13:26

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja hrst » Ma Kesä 08, 2009 18:32

hapan_kettu kirjoitti:Tosiaan erilainen con! :D
//EDIT no.5980: Miksi animaatiokalvotyöpaja oli klo. 01.30!? Odotin innokkaasti kun tällainen tilaisuus tuli jopa kuvata kalvot! Onko järjestäjillä tyydyttävää vastausta ajankohtaa koskien? Ensikerralla ihan päiväsaikaan sitten...
Animaatiokalvotyöpaja oli näitä hetken yöllisiä ajatuksia :D. Rupesimme miettimään vähän ennen ohjelman julkistusta että hei, kun kerran lupaamme olevamme ympärivuorokautinen coni, niin pistetäänpäs nyt sinne yölle jotain muutakin tarjottavaa kuin hengailu, pelit, amv:t, animet tai yökahvila. Niin maxx sitten iski shibarityöpajan sinne ja minä perään animaatiokalvotyöpajan. Päivällä alkoi olla paikatkin jo täynnä.

Sitten mietimme, että mahtaakohan työpajaan tulla ketään. Mutta kyllähän vain tuli vaikka kuinka paljon porukkaa! Kiitos kaikille jotka tulitte paikalle, oli todella mukavaa.

Tietenkin työpajan luonteen takia aikaa kuluu rutkasti enemmän kuin yksi tunti, ja itse lähdin vasta joskus neljän aikaan paikalta ja kaksi tyyppiä jäi vielä sittenkin maalailemaan. Siistiä! Mutta olet aivan oikeassa: sen olisi voinut järjestää paljonkin aikaisemmin. Suosion ja huonon ajankohdan takia järjestän ensi vuonna uuden animaatiokalvotyöpajan. Varataan sille tarpeeksi aikaa ja tehdään siitä sen tyyppinen että se voi jatkua vaikka koko päivän - esim. niin, että samassa salissa on välillä jotain muuta ohjelmaa - jolloin piirustuksia ja kalvoja voi myöhemmin jatkaa eikä salia tarvitse varata koko päiväksi tähän tarkoitukseen. Ja käsitellään samassa myös animaation piirtämistä.

Muutenkin kaipaisin kovasti palautetta ohjelmistani: "Miksi anime näyttää siltä miltä näyttää", animaatiokalvotyöpaja sekä "95% hyvää animea". Laittakaa tähän ketjuun tai meilillä hrst@desucon.fi.

Lipunmyynnin ja -lunastuksen jonotus ikävä kyllä näytti feilaavan vähän. Tarkoituksenamme oli tehdä tämä(kin) asia hieman "eri tavalla" eli saada porukka todella nopeasti sisään, mutta loppujen lopuksi kävi niin että porukka pääsi sisään ihan yhtä hitaasti kuin muissakin pääsymaksullisissa tapahtumissa. Täytyy selvittää mikä meni vikaan ja yrittää ensi vuonna uudestaan. Pahoittelut tämän lupauksen pettämisestä.

Mutta ennen kaikkea valtavat kiitokset kaikille Desuconiin tulleille!! Melkein harmittaa, etten itse päässyt osallistumaan vieraana ja näkemään sitä kaikkea minkä vieraat näkivät :D.

Avatar
Nezumi-chan
Viestit: 511
Liittynyt: La Loka 30, 2004 08:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Nezumi-chan » Ma Kesä 08, 2009 19:38

hrst kirjoitti:Lipunmyynnin ja -lunastuksen jonotus ikävä kyllä näytti feilaavan vähän. Tarkoituksenamme oli tehdä tämä(kin) asia hieman "eri tavalla" eli saada porukka todella nopeasti sisään, mutta loppujen lopuksi kävi niin että porukka pääsi sisään ihan yhtä hitaasti kuin muissakin pääsymaksullisissa tapahtumissa. Täytyy selvittää mikä meni vikaan ja yrittää ensi vuonna uudestaan. Pahoittelut tämän lupauksen pettämisestä.
Itse asiassa kyllä se lipulliset jono veti huomattavasti nopeammin kuin liputtomat jonot. Ja oli myös lyhyempi. Eli periaatteessa sisälle kyllä pääsi himppusen nopeampaa kuin normi pääsymaksullisessa conissa ;) Mutta slogan "Jonottamatta sisään" tosiaan oli hieman liioittelua >_<
Only dead fish go with the flow

DeviantArt
Team108 - Suomen Suikoden Cosplayaajat
Conikuva galleria 2006-->

Avatar
Fooku
Viestit: 51
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 20:47
Paikkakunta: Lahti

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Fooku » Ma Kesä 08, 2009 20:14

Nezumi-chan kirjoitti:
hrst kirjoitti:Lipunmyynnin ja -lunastuksen jonotus ikävä kyllä näytti feilaavan vähän. Tarkoituksenamme oli tehdä tämä(kin) asia hieman "eri tavalla" eli saada porukka todella nopeasti sisään, mutta loppujen lopuksi kävi niin että porukka pääsi sisään ihan yhtä hitaasti kuin muissakin pääsymaksullisissa tapahtumissa. Täytyy selvittää mikä meni vikaan ja yrittää ensi vuonna uudestaan. Pahoittelut tämän lupauksen pettämisestä.
Itse asiassa kyllä se lipulliset jono veti huomattavasti nopeammin kuin liputtomat jonot. Ja oli myös lyhyempi. Eli periaatteessa sisälle kyllä pääsi himppusen nopeampaa kuin normi pääsymaksullisessa conissa ;) Mutta slogan "Jonottamatta sisään" tosiaan oli hieman liioittelua >_<
Itse en nähnyt edes millaiset jonot olivat ja en voi manata jonotuksen tuskaa. Kun menin jonoon niin olin jo sisällä. Olin tosin aikaisin liikkeellä.

Olen kuitenkin jonottanut pääsymaksullisiin tapahtumiin niin minusta ne jonot ovat menneet yllättävän nopeasti. Tuntui, että traconiinkin pystyi vain marssia sisään. Ehkä olen odottanut vain pahempaa.
Do I repulse you with my queasy smile?

Pallero
Viestit: 44
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 18:00

Re: Desucon 2009 - Jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Pallero » Ma Kesä 08, 2009 20:19

alkimohap kirjoitti:Yks villi idea: AMV-nonstoppiin myös anime-MADeja! (Kuten tämä tai Moe-GARin lopun Minami-ke.) Kierto tyyliin 1,5 h parhaimpia AMV:itä - 30 min sekopäisimpiä MADeja Niconicosta saattaisi toimia.
Ehdotan mukaan ensi Desussa kokonaista AMV-MAD- huonetta, tai voisin sitä jopa pystyttää.

Olin mukana vänkärinä, enkä tehnyt paljoa Conitusta, vaan vänkärijutut riittivät "hauskanpitoon". Kiitos Jakoavaimelle, nakkia riitti aamusta iltaan.
Desuconissa oli pääosin oikeasti hyvää läppää, kuten "Myymälävarkaat maksavat luonnossa" tai "Thou shall not pass"- kyltit, jotka olivat vain mahtavaa komiikkaa, verrattuna yleisiin tylsiin lappuihin.

Narikassa pyrittiin olemaan mahdollisimman nopea asioissa, mutta haluaisin kuulla jos jollain oli sen toiminnasta pientäkään valitettavaa.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Conit ja festarit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa