Animecon X - Palauteketju

Keskustelu tulevista ja menneistä coneista, festareista ja muista valtakunnallisista animeharrastajien yleisötapahtumista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja kyuu » Ke Heinä 17, 2013 00:43

Noniin, koitetaanpa hieman paremmin nyt. Aloitetaan pikatiedotteella, elikä kuvia mallia lauantai-iltapäivän kunniavieras-kuvauspalvelu, olkaapa hyvät. Näitä otettiin normaalia isommalla kiireellä ja tiedostin heti alkuun että parhaita rajauksia ei pääse tekemään. Halusin ennen kaikkea, että kaikki jonossa olevat saavat kuvan. Näin tapahtui, joten olen tyytyväinen tilanteeseen vaikka kuvien laadussa onkin parantamisen varaa.

Muuta asiaa kuvauspalvelusta hieman verran. Ensinnäkin, ulkokuvauspalvelu on... vänkää? Ehdottomasti kuvauspalvelussa haluamme tehdä tätä uudestaan ja nyt kun ensi kerran testasimme isossa mittakaavassa (aiemmin yksinkertaisemmin @ Kawacon 2012), tiedämme ensi kerralla mitä kaikkea pitää huomioida. Yksi asia on ainakin huomioida että jos kuvausasu ei peitä käsivarsia ja on ulkona klo 9-18 putkeen, aurinko voi tehdä iholle jänniä asioita. Onneksi kylmävoide on keksitty kaltaisilleni jälkiviisaille. Tämän lisäksi kuvaseinän mobiiliversiota pitää tutkia pidemmälle. Tällä kertaa se oli poissa pelistä sunnuntain siitä tyhmän yksinkertaisesta syystä, ettei laite pitänyt mukana olevasta laturista. Toinen teknisempi ongelma on miettiä tapa tukea salamajalusta kestämään tuulta. Viimeinen haaste on huomioida päivän varrella tehtävät hienosäädöt, kun se auringon pirulainen menee ja liikkuu pitkin päivää. Joka tapauksessa, säävaraus huomioiden, ehkäpä ulkokuvauspalvelusta tulee Animeconin juttu, siinä missä Desuissa lienee niinikään toistuvana juttuna on highkey- eli valotaustakuvaus.

Kuvaamisesta muuten. En ole vielä tähän mennessä missään conissa ottanut näin paljon kuvia. Tulen käsittelemään näitä ihan syntisen pitkän aikaa. Pahoittelen, mutta minun hieman kokeileva eikä vielä kovinkaan loppuun asti oppinut kuvaustyylini vaatii jälkikäsittelyaikaa. Lähes joka päivä tähän käytän pari-kolme tuntia töiden jälkeen. Otinpa muuten kuvia myös kaikenikäisten iltabileistä. Em. väliaikaisessa jemmassa on pari raakaotosta. Niitä ei ole käsitelty mitenkään, ovat lähinnä "hih, kattokaa miten jänniä kuvia tuolla saa" -tyypin pikaedustajia, jotka kaivoin viidessä minuutissa. Ehkä niitäkin jälkikäsittelen vielä, mutta toki kuvauspalvelu on etusijalla.

Muun palautteen aloitan sen eräällä (kaksi päivää) vanhalla viidakon sananlaskulla, jonka takana on eräs Kyuu.
Mitä yhteistä on Animeconin Lassi Väänäsellä ja Desuconin Antti Myyrällä?
- Molemmat kiittävät työvoimaansa aidosti ja henkilökohtaisesti.
Ihan oikeesti, tuon tason aito, ei-markkinahumuinen, rehdillä sanavarastolla muodostettu palaute vänkäreitä kohtaan on tavaramerkki, jota näkee harvoin näin hienossa muodossa. Em. kaksi henkilöä ovat takuuvarmasti (ainakin Twitterin mukaan) käytännössä ydinsodassa keskenään, mutta tässä kohtaa marjoja on kaksi ja ne näyttävät kovin samanlaisilta. Tarinan moraalinen opetus? Tämä on loistava juttu!

Conin kehitysideat osaan tiivistää kahteen perusongelmaan. Kaksi asiaa on, joita parantamalla Animecon voisi tehdä mielestäni paljon. Toinen on roskikset ja toinen on tiedonkulku. Myös aiemmat palautteet heijastavat näitä kahta asiaa. Asioiden, ohjelmien, paikkojen ja kaiken sen semmoisen pitää löytyä. Tietoa pitää saada niin ennen conia kuin sen aikana. Sen pitää päätyä niin kävijöille, vänkäreille kuin vaikkapa cosplaykisaajillekin. Roskiksia vastaavasti pitää olla käytännössä sitä tasoa että alueella ei voi pyörähtää 180 astetta näkemättä yhtä.

Muuta plussaa on toki jaettavana.
+ Animekonsertti oli kivaa kuultavaa. Olen himpsun eri mieltä parista sovituksesta, mutta jätettäköön se taiteellisen vapauden piikkiin. Kritisoin usein blogeissani julkista rahankäyttöä, mutta koen kaupunginorkesterit yhtenä niistä paremmista paikoista laittaa verorahojani käyttöön. Kantani on yllättäen yhäkin sama.
+ Kunniavieraat olivat vaarallisia hippejä. Kun niiden kanssa kuvia otettiin, koko ajan piti hävetä ja muistuttaa niitä hyvistä tavoista ja vaikka mitä... ihan turhaan. Karmivaa.
+ Te, jotka jaksoitte herätä omaan ohjelmanumerooni sunnuntain aamusta, annoitte myös kivaa palautetta. Osalle tuli bon voyage -fiiliksiä, osalla oli muutoin vaan hauskaa ja osa pisti ajattelemaan.
+ AMV Dancea päästiin esittämään erittäin hyviin puitteisiin. Myös ennakkotestit saatiin aikaan todella hyvin. Käytännössä vippasin kavereille läppärin ja he hoitivat homman kotiin. Korvatulppia olisi tosiaan voinut olla jaossa, mutta muuten oikein hyvä fiilis jäi menosta. Se vähä mitä muita artisteja ehdin kuulla oli toki myös varsin kovaa settiä. Biisilista AMV Dancesta on tulossa, joskin sen käpistelyyn valmiiksi menee hetki.
+ JV:t toimivat täysin mallikelpoisesti. Tarkkoja mutta ystävällisiä, nopeita mutta harkitsevia. Myös muu työvoima oli oppinut vastauksen "hetki pieni, selvitän", enkä saanut tylyä eioota kuulla kertaakaan.

Summa summarum voisi todeta, että olisin pärjännyt ilman conia edeltänyttä Twitter-sotaa ja olisi ollut kiva nähdä korjauksia pienissä järjestelyasioissa, mutta ne eivät päässeet millään muotoa pilaamaan viikonloppua. Aina pitää oppia, aina pitää kehittyä ja uskon että rakentava palaute, jota tässäkin ketjussa on jaettu, tulee auttamaan järjestäjiä. He tekivät iloisen conin ja siinä conissa oli mukava olla auttamassa. Jokunen vuosi sitten näytti kovasti siltä, että Animecon olisi nähnyt parhaat päivänsä ja suuntaisi kohti kalmistoa, mutta tällaisena hetkenä on mukava huomata olleensa väärässä.

Näin kahdeksan eri Animeconin järjestelyihin osallistuneena sanoisin, että nyt on kaikki syyt katsoa hyvin iloisena tulevaisuuteen. Tekemistä on vielä paljon, mutta tällä menolla ne teot eivät jää tekemättömäksi.

Pötsy
Viestit: 12
Liittynyt: Su Syys 21, 2008 22:33

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Pötsy » Ke Heinä 17, 2013 01:06

Haikara kirjoitti: + Reaper's Game
Oli hauskaa ajanvietettä, mutta kaikki tehtävät menivät aina kunniavierasohjelmien päälle. Olisin halunnut olla tässä enemmänkin mukana. Tehtävät olivat kivoja, mutta tulevaisuudelta toivon enemmän interraktiivista toimintaa hahmojen kanssa. Suosittelen tekijöitä tutustumaan Visual Questiin, ja poimimaan joitakin hyviä puolia ja tekniikoita. Peli oli kuitenkin hyvin pelin hengessä, mikä on kuitenkin tärkeintä. Lisäksi ne vaikeammat koodin ratkaisu tehtävät (vaikka lopulta yksinkertainen) voisi jättää myöhemmäksi ja vaikeusastetta muutenkin porrastaa.

Loppua päättäjäisissä olisi ehkä voinut suunnitella tarkemmin?

Lisäksi kiitokset, että annoitte minulle uuden pinssin, kun tuurillani tiputin yhden kaivoon. Harmitti moinen, mutta uusi pinssi piristi. Pinssit olivat muutenkin aivan ihana idea, ja pelin hengessä. En voi kuvitellakaan mitä kaikki tekijöille maksoi, sekä rahallisesti että ajallisesti. Kiitos hyvästä työstä!
Kiitos palautteesta ^__^
Ja oikeastaan yritimme Desuconissa vähän tutkia miten Visual Quest toimii, mutta se jäi vain haaveeksi silloin.

Katsoimme itsekin kun saimme ohjelma kartan, että emme pysty sijoittamaan tehtäviä kumminkaan niin vapaasti kuin lupasimme. Ja tehtävät joiden piti olla vähän pitempiä, lyhennettiin kumminkin tai jouduttiin muuttamaa epäkäytännöllisyyden takia. Toivon mukaan saamme tämän suunniteltua paremmin seuraavaa kertaa ajatellen (jos keksimme uusia tehtäviä ennen seuraavaa Animeconia).

Tehtävien sijoituksesta vastasi meidän Hanekoma, joten en uskalla sanoa varmalla miksi koodi tehtävä oli heti ekana, mutta uskon että se liittyy siihen että Minamimoto oli Game Master ennen muita meidän reapereita. Mutta toisaalta kumoan heti oman ehdotukseni, koska Konishin tehtävä oli heti perään ja hänhän on vasta loppu puolella pelissä mukana.

Pinssit olivat ehdoton asia jonka halusimme ohjelmaan mukaan ja ne oli tietynlainen kiitos peliin osallistumisesta. Aluksi olimme kyllä miettineet 3-5€ "pääsymaksun" osallistujille jotta jokainen saisi oman pinssin tehtävistä, mutta Animeconin ohjelmavastaava sitten ehdotti että coni itse kustantaisi pinssit meille.

Olen pahoillani päättäjäisissä olevasta showsta.
Kaikki ohjeman pitäjät olivat eri mieltä miten se olisi pitänyt tehdä, joten loppujenlopuksi alkuperäinen suunnitelma hylättiin heti conissa ja sitten vain kyhäiltiin joitain viimeisillä minuuteilla (joka ei ollut paras mahdolinen ratkaisu). Itseäni se lopetus kyllä jäi harmittamaan.

Toivottavasti muutkin Reapers' Gamen osallistujat kirjoittelevat tänne risut ja ruusut (myös he jotka eivät pääseet osallistumaan), koska muuten emme pysty parantamaan ohjelmaamme tulevaisuutta ajatellen. Onneksi saimme myös palautetta paikan päällä ja kiitoksia myös siitä.

terveisin
Reapers' Gamen Minamimoto
Laura Lipponen

Avatar
Kkos
Viestit: 204
Liittynyt: To Syys 15, 2005 04:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Kkos » Ke Heinä 17, 2013 01:21

Cana kirjoitti:Ja saanen vielä sanoa että Kuopio on paskasti rakennettu kaupunki. Lähimmät ottoautomaatit ja ne ilmaiset vessat ovat liian kaukana ja hankalia löytää, JOKA PUOLELLA on kieltomerkki ja suurin osa ajoteistä on ainoastaan yksisuuntaisia (ei kannata ajaa Kuopiossa autolla).
Lähimpään Otto automaattiin Musiikkikeskukselta oli 3 korttelin eli n. 500m matka.
Ja animeconin aikaan Kuopion ydinkeskusta-alueella yksisuuntaisia katuosuuksia oli yhteensä n. 80m matkan.

Tänävuonna moni asia näytti menevän yleisesti paremmin mitä aiempina vuosina, joten iso kiitos siitä.
Ainoastaan Sharpnel:in järjestettyjen ohjelmien missaaminen jäi harmittamaan mutta sekin oli lähinnä oma syy.
What a horrible night to have a BO!

Avatar
Hant
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2010 08:50
Viesti:

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Hant » Ke Heinä 17, 2013 09:01

Parsa kirjoitti:Pääosaa uusittu ilme nauratti, mutta näin ei ilmeisimmin ollut kaikkien kanssa. Anteeksi aiheuttamastani harmista! Kiinnityksessä käytettiin kuitenkin vain minimaalinen määrä maalarinteippiä, jotta patsaaseen ei jäisi jälkiä, eikä suinkaan teippiä koko kiinnityspinta-alalta. Tuo Desucon-logoinen muovi ei ole tosiaan teippiä, vaan nauhaa, joka itsessään ei tartu mihinkään. Tarkoituksena kun ei tietenkään ollut patsaan vahingoittaminen.
Kiitos sinulle asian selvennyksestä. (-:
Asiastayhteydestä tietämättömälle se oli tosiaan aikas hämmentävää.


Juup, oli tarkoitus lisätä linkkiä jo ensimmäiseen viestiini, mutta laittelen tänne linkin tekemääni Animecon videoon johon on koottu porukkamme ottamia kuvia.

http://www.youtube.com/watch?v=d0kp8-wQTSs
"Murtumaan ei kristityn miekkakaan meitä saa, Käymme taistoa ainiaan, Nyt laulumme jumalille raikaa saa, Siis tuoppinne nostakaa!"

Avatar
Xion
Viestit: 55
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 20:00

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Xion » Ke Heinä 17, 2013 09:52

Reapers' Gamesta voisi siis yleisesti lähetellä vastauksia, huomasin että eräs vastaavistamme olikin jo ehtinyt vastata edellisiin kommentteihin. :wink:

NaruDossu
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Maalis 17, 2006 16:49
Paikkakunta: Pori

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja NaruDossu » Ke Heinä 17, 2013 10:10

"Pukukilpailu oli järjestetty vähän tylsästi. Osallistujia olisi voitu edes haastatella..." (luuseri en osaa lainata vain pientä pätkää)

Minä voin vastata tähän, sillä tiedän miten tässä kävi näin. Cosplayvastaava oli ensimmäistä kertaa hommassansa, eikä osannut sanoa, kuinka kauan kisassa menee ja siksi koki paremmaksi jättää haastattellut väliin, jotta kisa ei varmasti venyisi yliajalle. No kuten osa teistä huomasikin seuraavalle päivälle olikin huomattavasti enemmän buukattu kamaa.

Tässä samalla haluaisin korjata yhden vääryyden, joka kohdistui "huonoon kisan järjestykseen" eli sen että "juontaja sai 20 min ennen kisan alkua kuulla, että esityskisan palkinnot jaetaan heti esitysten perään" Tämän tekstin olen lukenut monestakin paikasta ja se EI mennyt ihan noin. Nyt kerron, kuinka siinä kävi:

Lauantaina tosiaan todettiin, että kisat oikein humahtivat läpi, joten tiesimme, että jotain pitäisi tehdä asialle. Yöllä sitten sain idean, että entä jos palkinnot jaettaisiin esitysten jälkeen ja minä koitan keksiä yleisölle viihdykettä sillä aikaa. No cosplayvastaavamme sitten seuraavana päivänä asiaa tuomareilta ja heille se sopi. Sain kuulla 12-13 tästä ja se oli sillä sovittu. Päätin vetää sen täydellä improlla, sillä kaikkihan tietävät, että jos suunnittelee alle kahdessa tunnissa (tai edes päivässä) esityksen ja menee sen harjottelematta vetämään niin siitä ei tule muuta kuin vuoren kokoinen moka.

Eli mitään 20 min varotus aikaa ei ollut vaan ihan omasta tahdostani olin improamassa.

Mutta hei kaikesta opitaan ja ensi vuonna pyritään parempaan! ^^
^^'' ehee...

Avatar
masu
Viestit: 11
Liittynyt: To Huhti 22, 2004 14:04
Viesti:

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja masu » Ke Heinä 17, 2013 10:48

Heti alkuun lauantaina Ranka Leetä cossannut animenörtti tahtoo sanoa kiitoksen upeasta conista! Viihdyin ja koin kävijänä tapahtuman menneen moitteettomasti pieniä juttuja lukuunottamatta, jotka onkin jo täällä useampaan otteeseen mainittu. On parhautta, että Animecon on tullut jäädäkseen (?) Kuopioon. Ei tarvitse aina lähteä toiselle puolen Suomea conittelemaan, kun löytyy tasokas tapahtuma omalta paikkakunnalta (--: Ensi vuoden conia odotellessa!

Mieleenpainuvinta conissa olivat konsertit. Animekonsertin aloituksena toiminut Pokémon-biisi avasi kyynelkanavani ja sai alahuulen väpättämään. Hyvä, että pystyi hillitsemään itsensä ja keskittymään hengittämiseen :--D En ole koskaan kokenut vastaavanlaista tunne- ja nostalgiaryöppyä yhdessäkään conissa. Kiitos! Mukavaa, että olitte säilyttäneet Sadamen ja NGE-Esca -medleyn ohjelmistossa, mutta oli myös kiva kuulla uutuuksia edellisvuoteen verrattuna :--3 Pianokonsertin Final fantasy-musiikki oli taidokkaasti esitettyä ja pidin siitä, että mukaan oli tuotu myös laulua ja toinen instrumentti. Korvia hivelevää!

Yksilökisa tuntui tosiaan juoksemalla vedetyltä, mutta seuraavalla kerralla sitten vähän haastattelette niitä osallistujia~ Tai ehkä he saavat tilaisuuden eläytyä rooliinsa tanssahtelemalla tai tekemällä jotain muuta hahmolleen ominaista? Mielenkiinnolla odotan ensi vuoden vetoa. Esityskisa sen sijaan oli aivan mahtava eikä minua häirinnyt lainkaan tuomareiden esittely siinä alussa. Se oli mielenkiintoista! Juontaja muutenkin oli aivan huikaiseva esiintyessään ja sai minut hörähtämään naurusta jutuillaan monta kertaa. Selkeästi lavalle luotu persoona, joka taitaa improvisoinnin jalon taidon~

Kokemuksena tapahtuma jäi mieleen erittäin positiivisena. Tulossa ollaan taas ensi vuonna!

Temeperkele
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2012 09:54

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Temeperkele » Ke Heinä 17, 2013 12:27

Moikkelismoi kaikille,

Kerrotaan vaikka kiittelyt tässä ensiksi: Kiitoksia kaikille järjestäjille, unohtamatta pääjärjestäjää Kitsunea.

Kunniavieraat olivat mahtavat.

Tunnelma oli hyvä, hauskaa oli, sekä sieluun jäi tyhjä kolo jonka voi täyttää vain ensivuoden animecon.
Asiat luistivat kivasti näin ohjelmanpitäjän silimin. Mitään ongelmia ei ollut muulla ajalla coni kävijänäkään. Pientä hiomista varmasti conissa tapahtuu joissakin asioissa ensi vuonna.


Sitten meidän ohjelmaamme Manly Men Talk:iin emme harmi vain saaneet ketään videoimaan kyseistä ohjelmaa mutta ei se mitään sillä me teimme pientä viilailua ja laitamme ohjelman nettiin samantein kun sitä valmistuupi. Itseasiassa tässä on ensimmäiseen pätkään linkki: http://www.youtube.com/watch?v=JAfYeqqgXf8 etsikää meidät käsiinne tuubissa tai naamakirjassa ryhmässä: Manly Men Talk jos haluatte kommentoida ja +käydä kertomassa mitä haluaisitte nähdä seuraavaksi.
Manly Men Talk

Seuratkaa meitä seuraavissa paikoissa
Twitterissä: @temeperkele
Naamakirjassa: http://www.facebook.com/groups/121734651304765/
Youtubessa: http://www.youtube.com/user/temeperkele

Avatar
Saimaanvuohi
Viestit: 159
Liittynyt: Ke Tammi 26, 2011 00:26

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Saimaanvuohi » Ke Heinä 17, 2013 12:33

Kkos kirjoitti:
Cana kirjoitti:Ja saanen vielä sanoa että Kuopio on paskasti rakennettu kaupunki. Lähimmät ottoautomaatit ja ne ilmaiset vessat ovat liian kaukana ja hankalia löytää, JOKA PUOLELLA on kieltomerkki ja suurin osa ajoteistä on ainoastaan yksisuuntaisia (ei kannata ajaa Kuopiossa autolla).
Lähimpään Otto automaattiin Musiikkikeskukselta oli 3 korttelin eli n. 500m matka.
Ja animeconin aikaan Kuopion ydinkeskusta-alueella yksisuuntaisia katuosuuksia oli yhteensä n. 80m matkan.
Juu, löydettiinhän me kuitenkin pankin viereisen ottoautomaatin, kun kyseltiin vähän ihmisiltä :)
Mujava kirjoitti:Viimeisimpään en yhdy sillä Kuopiossa on enää vain pari yksisuuntaista katua. Jos olisit ajanut täällä sanotaan kymmenen vuotta sitten, olisi liki kaikki kadut olleet yksisuuntaisia. Mutta täällä on ollut ja on edelleen vaikea ajaa autolla, kiitos siitä torirempan.
No tuo nalkuttaminen yksisuuntaisista teistä oli ehkä vähän liian hätäisesti ja raivokkaasti kommentointu, anteeksi siitä :D, mutta pyörin siis paljon keskustassa ja Aconin lähellä, jossa meidän isäntäkin menetti hermot Kuopion silloisista sekavista teistä. Ensimmäistä kertaa kun Kuopiossa oltiin.

Avatar
Kedine
Viestit: 43
Liittynyt: La Kesä 30, 2007 09:02
Paikkakunta: Kuopio

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Kedine » Ke Heinä 17, 2013 12:48

Parsa kirjoitti:
Animecon on 10-vuotisen historiansa aikana kehittynyt melkoisesti ja olikin ilo huomata ettei tämä ole loppunut conin Kuopioon jumiutumisesta huolimatta, vaan jopa päinvastoin. Monella osa-alueella oltiin menty eteenpäin huomattavasti enemmän kuin useassa aiemmassa Animeconissa yhteensä!

-

..sitten takaisin palautteeseen. DHawkun twiitistä linkkaamani kuva on sikäli hiukan virheellinen että tuon Animecon X -logolla varustetun lapun takana oli Anikin kuvauspalvelu, eikä itse con. Tämä valitettavasti näkyi myös conissa: Animecon nimittäin ei tiedottanut. Oli kyseessä sitten konserttilippujen myynnin siirtynyt aloitusaika tai kunniavieraiden nimmarijonon jatko toisessa salissa, ei näistä kuulunut ilmoitusta. Konserttilippujen myynnin alkamisajasta oli kuulemma ilmoitettu paperilapulla infon yläpuolella, mutta tämän lisäksi sekä kuulutukset että huhuilut esim. Twitterissä ja Facebookissa olisivat olleet tarpeen. Kaverini oli onneksi myynnin alkamisen huomannut ja hankki konserttilipun minullekin. Jatkossa asian voi toki hoitaa myös printtaamalla liput jo ennen conia, mutta koska printtaus vasta conin aikaan tuskin oli tarkoituksellista, ei tästä kannata sen enempää valittaa. Jatkossa vain suunnitelma B:henkin liittyvä tiedottaminen kuntoon!

Pulmat liittyvät myös sisäiseen tiedottamiseen. Ajoin tuntui etteivät vastaavat ole ihan varmoja miten jonkin asian kanssa tulisi toimia ja pääsinpä sunnuntaina opastamaan myös salivänkäriä hommissaan, kun muuta perehdytystä ei hänelle oltu annettu. Tämä kuntoon, niin con paranee ensi vuodeksi melkoisesti!


Konsertin toteutuksessa tahtoisin kuitenkin kommentoida taustalla näkyviä videoita. Koska konsertin pääosassa on orkesteri, en välttämättä pitäisi videoita tarpeellisina lainkaan, sillä nämä haittaavat soittajien työskentelyn seuraamista. Mikäli videot kuitenkin halutaan jatkossakin säilyttää jotta ko. animesarjaa tuntemattomatkin voisivat päästä paremmin kappaleeseen sisälle, voisi niissä panostaa enemmän sekä tekniseen että sisällölliseen laatuun. Nyt moni videoista oli sangen huonolaatuisia (ilmeisesti latauksia Youtubessa olevista pätkistä?) ja mukaan oli eksynyt sekä fanikäännösten että AMV:iden tekstejä. Samoin Evangelion-video Escaflownen Dance of Curse -kappaleen aikaan oli valitettava töppäys. Mikäli videot halutaan säilyttää, voisiko esimerkiksi Suomen AMV-osaajilta pyytää orkesterisovituksiin paremmin sopivaa editoitua taustamateriaalia käytettäväksi?

Toinen, pienempi nipotus liittyy kappaleiden nimiin. Esimerkiksi Uminekon openingilla on oikeakin nimi, ja sen voisi myös kertoa. Nyt sivuilla mainitaan vain "Umineko – Opening" eikä konsertissa asiaa tämän enempää kommentoitu. Samoin alkuperäisillä kappaleilla on kaikilla säveltäjänsä, jotka olisi hyvä mainita, jos ei nyt varsinaisesti esitellä. Joe Hisaishi, Yoko Kanno, Yuki Kajiura ja muut ovat työllään sen ansainneet.

Kokonaisuutena konsertti oli kuitenkin hienoa seurattavaa, eikä tätä kannata kritiikkiäkään lukiessa unohtaa. Odotan ensi vuodeksi vielä upeampaa kokonaisuutta :3 (ja jos saa toivoa, niin tämä olisi joskus aika huikea Kaupunginorkesterin tulkitsemana kuulla!)

Suurkiitokset vielä conia järjestäneille, ohjelmaa pitäneille ja kävijäkollegoille! Kannatti taas lähteä Kuopioon.

Pitkään palautteeseen pitkä vastaus :)

Kiitos Parsa uskostasi Animeconin tulevaisuutta kohtaan, isoista sanoistasi tuli todella hyvä mieli.

Olen laittanut nyt viestiä eteenpäin, että ensi vuonna pitää olla erikseen tiedotusvastaava tällaisille ongelmille, joita mainitsit, sillä nyt ei info- ja sali-/tiedotusvastaavamme ehtineet joka paikkaan yhtä aikaa, ja kiireessä asiat päsevät helposti unohtumaan, tai hukkumaan must to do -listan puoliväliin.
Samoin suuri osa vastaavistamme toimivat ensimmäistä kertaa vastaavina,
joten kaikilla ei ollut tarvittavaa tietoa kaikesta (allekirjoittanut tunnustaa tämän myös itsestään),
mutta ensi vuonna ollaan taas kokemusta viisaampia.

Lipunmyynnin ongelmat johtuivat graafisen puolen ongelmista, mutta onneksi ihanat vänkärimme saivat leikeltyä lippuja melko hyvää tahtia.

Vänkäreille pidettiin infotilaisuus ennen conin alkua, mutta valitettavasti kaikki eivät ajoissa tuohon saapuneet.
Yritimme vastaavien kanssa kuitenkin parhaamme mukaan briiffata vänkäreitä heidän saapumistensa perästä.
ISO kiitos Sinulle, kun autoit työvoimaamme *hali*

Konsertin video-ongelmat korjataan ensi vuodeksi, ja kappaleiden nimet säveltäjineen mainitaan :)
Tuo linkkaamasi Yoko Kannon biisi on upea -> pitääpäs tökkiä pääjärjestäjää tämän tiimoilta.

Kiitos palautteestasi, ja ensi vuodeksi tulee tästä pitkä sepustus parannettavien asioiden listaan, jotta conimme voi olla entistä huikeampi konsertteineen päivineen ;)


Conin jälkeisin haikein fiiliksin,
Kedine
aka
Violetta Marin
AnimeconX
Työvoimavastaava
Can I burn the mazes I grow? Can I? I don't think so..

Avatar
Kedine
Viestit: 43
Liittynyt: La Kesä 30, 2007 09:02
Paikkakunta: Kuopio

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Kedine » Ke Heinä 17, 2013 13:45

kyuu kirjoitti:
Summa summarum voisi todeta, että olisin pärjännyt ilman conia edeltänyttä Twitter-sotaa ja olisi ollut kiva nähdä korjauksia pienissä järjestelyasioissa, mutta ne eivät päässeet millään muotoa pilaamaan viikonloppua. Aina pitää oppia, aina pitää kehittyä ja uskon että rakentava palaute, jota tässäkin ketjussa on jaettu, tulee auttamaan järjestäjiä. He tekivät iloisen conin ja siinä conissa oli mukava olla auttamassa. Jokunen vuosi sitten näytti kovasti siltä, että Animecon olisi nähnyt parhaat päivänsä ja suuntaisi kohti kalmistoa, mutta tällaisena hetkenä on mukava huomata olleensa väärässä.

Näin kahdeksan eri Animeconin järjestelyihin osallistuneena sanoisin, että nyt on kaikki syyt katsoa hyvin iloisena tulevaisuuteen. Tekemistä on vielä paljon, mutta tällä menolla ne teot eivät jää tekemättömäksi.

Awww... Kyuu, senkin suitsuttelija *puneh*

Animecon tulee kehittymään varmasti, ja rakentava palaute on ehdottoman tärkeää sekä conikansalta että teiltä/meiltä järjestäjiltä.
Kirjoittelen listaan näitä palautteita, jotta voimme ottaa ne huomioon seuraavassa kokouksessa.

Pysyttehän mukana jatkossakin, vaikka paloitte varmaan ulkona mukavasti.

Kuvauspisteen kasaaminen ulos oli hyvä idea, ja valoisat kuvaajat ja assarit saivat jopa hirvittävän ujon pikkusiskoni rentoutumaan. Työ ootta rautaisia ammattilaisia.

Palataan!

-Violetta M
AnimeconX
Työvoimavastaava
Can I burn the mazes I grow? Can I? I don't think so..

Avatar
Teeru
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Marras 04, 2008 00:35

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Teeru » Ke Heinä 17, 2013 15:52

Oikein onnistunut viikonloppu! ainakin omalta osaltani :D Vaikkakin Kuopioon vie oma aikansa matkustaa, niin on ainakin yksi hyvä syy poiketa siellä kerran vuodessa, nimittäin Animecon.

Ohjelmaa en pahemmin käynyt katsomassa, sillä suuri himo kuvata upeita cosseja vei suurimman osan ajastani conissa :'D


Mutta ne plussat ja miinukset:

+ Miniproppipaja
+ Kuvauspalvelu
+ Vesi

- Taidekujan sijainti: Kolmannessa kerroksessa.. sinäänsä ok, mutta vain jos siellä toimisi tuuletus tai olisi jonkinmoisen ilmastoinnin mahdollisuus ;)
-----------------------------------------------------


Ja tässä muutama video conista :3 ~ http://www.youtube.com/watch?v=Z2ukP6rr84s
sekä ~ http://www.youtube.com/watch?v=K0Uo2YBknGs
Käykäähän katsomassa! *3*)/

banaanipuuro
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 16:24

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja banaanipuuro » Ke Heinä 17, 2013 16:42

Aiemmin Noycarin mainittemista rakettiryhmäläisistä toinen ilmoittautuu, ja tiedustelee kuvista! Joku kymmenisen tyyppiä tais meistä ottaa kuvia mutta tyhminä ei tullu mieleen ottaa itelle yhtään kopioita. Eli pistäkäähän ihmeessä viestiä tulemaan jos sattuu kahta viidakkotukkasta rakettiryhmäläistä löytymää arkistoista, kun ei mitään erikseen tehtyä kuvarequest-threadiakaan nyt ainakaan vielä löydetty!

PS. Palaute on sama kuin yllämainitulla, kirjotettiin yhessä.

Vertyca
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2012 13:19

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja Vertyca » Ke Heinä 17, 2013 17:21

Kiitos kaikille hienosta conista. Oli oikein mukavaa. Ensimmäistä kertaa olin ohjelmanpitäjänä ja kivaa oli, vaikka jännitys vei voiton ja kaikki ei mennyt ihan nappiin, mutta elämä jatkuu ja virheistä oppii. Tämän vuoden coni ei ollut niin hyvä kuin viime vuonna, mutta oli kuitenkin ihan hyvä meininki.
Ja sitten plussat ja miinukset

+ Vesipisteet
+ Mangakirjasto
+ Paljon hienoja cosseja
+ Karaokehuone
+ Yaoi-mies oli tavallista hiljaisempi
+ Paljon hyvää ohjelmaa
+ Iloiset ihmiset

- Mangakirjasto oli vaikea löytää
- Roskia joka paikassa
- Ahdas myyntipöytäsali

Eipä mulla nyt muuta.

Avatar
FreakyM
Viestit: 183
Liittynyt: Ke Elo 23, 2006 19:22
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Animecon X - Palauteketju

Viesti Kirjoittaja FreakyM » Ke Heinä 17, 2013 20:33

Yhteenvetona:
KIITOS, Spoony, Benzaie ja Sharpnel: kunniavieraat tarjosivat sitä mitä odotinkin - naurua niin että kyljet pomppivat kiertoradalle, hyvää fiilistä, ja Sharpnelin tapauksessa sellaiset soittolistat että veri suonissa muuttui laavaksi ja todellisuus unohtui. Tämä siis hyvä asia.

KIITOS myös kaikille, jotka vaatimatonta luentoani jaksoivat tulla katsomaan ja kuuntelemaan. Kiitos palautteesta, ja varsinkin kritiikistä jota sain samantien ohjelman jälkeen - ansiostanne jäi niin hyvä fiilis että tulen jatkossakin pitämään ohjelmaa yhdestä sun toisesta aiheesta erinäisissä tapahtumissa.

KIITOS myös kaikille tutuilleni, jotka tekivät viikonlopusta yleisesti ottaen aivan loistavan.

Ja aivan lopuksi erityiskiitos kyydittäjälleni takaisin Jyväskylään. Helpotit meinaan järjestelyjä tonneissa.
When I gaze the man who is gazing at me
when I stare into the looking-glass
when I ask what he sees
Then I'm asking for more, and the more that I want to know, I'll know what I'll never know
http://urborg.wordpress.com/

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Conit ja festarit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 40 vierailijaa