Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Keskustelu tulevista ja menneistä coneista, festareista ja muista valtakunnallisista animeharrastajien yleisötapahtumista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Gorim
Viestit: 8
Liittynyt: Ti Kesä 18, 2013 02:07
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Gorim » Ti Kesä 18, 2013 02:51

Loisto coni ei siinä mitään. Asia ohjelmistoa oli paljon ja tilaakin hyviltä luennoilta lähes aina löytyi, joskin samalla yllätti tuo tilanpaljous monissa huippuohjelmissa. Muutamia todella mieleenpainuvan hyviä esiintymisiä ja ohjelmia. Näin muutaman mainitakseni: Johannes Siipolan Anime Tekniikan näkökulmasta toi hyvin nostalgisen fiiliksen ja loistovetäjä teki ohjelman mielenkiintoiseksi, Todellisuusopas Komeroille 2.0 oli vaikuttava ja todellisentuntuinen kuvaus joka sai ajattelemaan taas takavuosien itseäni ja Valtterin Yksilöt animeteollisuudessa oli aivan loistovetäisy. Mukavaa oli myös päästä kuuntelemaan vetäisyä sotateknologiasta fiktiossa, jossa käsiteltiin muutamia timanttisia sarjoja ja kirjoja. Harmittamaan jäi että töiden vuoksi joutui sunnuntain jättämään välistä vaikka mielenkiintoista ohjelmaa kyllä vaikutti vielä olevan.

Tekniikkakin tuntui pelaavan aivan poikkeuksellisen hyvin, sillä kertaakaan ei siinä koettu ongelmia osallistumillani luennoilla. Kaikki sujui niin hyvin ettei koko asiaan muistanut kiinnittää edes huomiota.

Tietysti vielä kiitettävä Haideria ja Katia loistavasta hahmotunnistusvisasta. Oli hauskaa nyt päästä osallistumaankin vaikka parempi joukkue tällä kertaa voittikin.
I can picture in my mind a world without war, a world without hate. And I can picture us attacking that world, because they'd never expect it.
Myanimelist

Avatar
Enzeru
Viestit: 39
Liittynyt: Su Loka 14, 2012 20:47

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Enzeru » Ti Kesä 18, 2013 11:33

En itse ollut paikalla tämän vuoden Desuconissa, koska rippijuhlani sattuivat sopivasti samalle viikonlopulle, mutta kun näitä viestejä luin, niin mun on ihan pakko tulla sanomaan tänne jotain.
madu kirjoitti:Lipunmyynnin jakaminen eriin saattaisi kuitenkin hillitä pahinta ostohysteriaa?
Desulippujen saannista on tullut samanlainen haaste kuin An Cafen keikkalippujen saannista vuonna 2008 (ja tää ei sit tosiaan ollu mikään kehu). Itse kannattaisin jonkinlaista muutosta lipunmyyntiin. Joko enemmän lippuja myyntiin, conipaikan vaihto (jota en itse oikein kannata, koska Sibeliustalo on hyvä paikka) tai sit joku tollanen porrastettu lipunmyynti. Mä ainakin haluisin vaan ostaa sen conilipun menettämättä yöuniani sen takia. Sitten jos sitä lippua ei satu syystä tai toisesta saamaan (syy voi olla joku ihan ymmärrettävä kuten esim. sen hetkinen rahatilanne) niin joutuu ostamaan sen 100000 eurolla Huutonetistä yms. En sano, että tää eriin jakaminen ois nyt ainoa ja paras vaihtoehto, mutta joku uudistus kuitenkin, koska jos liput tänä vuonna meni loppuun kahdessa päivässä(?) niin entä sit ens vuonna? Kahdessa tunnissa?
please release me before breaking

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja madu » Ti Kesä 18, 2013 12:23

Enzeru kirjoitti: Desulippujen saannista on tullut samanlainen haaste kuin An Cafen keikkalippujen saannista vuonna 2008 (ja tää ei sit tosiaan ollu mikään kehu).
Vertauksesi tukeekin ajatuksiani aika hyvin. Mieleen tuli vielä hintojen porrastaminen niin, että lipun hankinta-ajankohdalla olisi vaikutusta: liput olisivat kalliita tullessaan myyntiin, jonkun ajan päästä halpenisivat normaalihintaisiksi ja mikäli tästä jäisi vielä yli, kallistuisivat taas tapahtuman lähestyessä. Premium-maksu tulisi siis joko siitä, että todellakin haluaa varmistaa pääsymahdollisuuden tapahtumaan tai sitten mattimyöhäisyydestä hankintojen kanssa, mutta tällä kertaa tapahtumanjärjestäjien eikä lipputrokarien taskuihin. Lippurajoitus yhteen kappaleeseen per ostaja ei varmaan olisi mahdoton ajatus myöskään. En tosin tiedä tuosta hintojen porrastamisesta olisiko siitä mitään hyötyä vai siirtyisikö ostorysäys vasta sitten siihen ensimmäiseen hinnanalennukseen.

Ohjelman vuoksi tapahtumaan tuleville toki olisi myös kiva jos sitä ohjelmaa ja kunniavieraita olisi mahdollisimman paljon julki ennen lipunmyynnin aloitusta. Tokihan Desulla on pitkät perinteet kovasta tasosta, mutta ihan periaatteen vuoksi - jos paikalle halutaan sitä conohjelmasta kiinnostunutta väkeä niin kyllähän tapahtumalla tulisi olla jotain luvattavaa heillekin ennen kuin HENGAAJAERNUT ostavat kaikki liput alta pois. Nykymenolla tuskin hirveästi haittaa vaikka lipunmyynti alkaisikin hieman myöhemmin kuin aiemmilla kerroilla.

Avatar
Emubird
Viestit: 9
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 20:54
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Emubird » Ti Kesä 18, 2013 13:37

Koko conin plussat ja miinukset:
+ Vettä oli saatavilla koko ajan ja se oli kylmää (ei liian kylmää XD)
+cosplayesityskilpailu, joka on mahtava idea, jolta toivon tulevaisuudessa vielä enemmän kunniahimoisempia esityksiä. Sekä mahtijuontaja on pakko mainita erikseen.
+Kiinnostava kunniavieras Akemi Okamura.
+ jätski ja pizzakioski metsähallissa. Laiskana ihmisenä sunnuntaiaamupäivällä oli kiva saada pizzaa niin läheltä.
+muut One piecesta cossanneet :3
+ Sää isolla ässällä. Vaikka viikonlopuksi lupailtiin kovasti desusäätä, kertaakaan ei satanut silloin kun minä olin ulkona.

-ECC karsinnan ja Hall Cosplayn olisi voinut laittaa näkymään myös metsähallin näyttöruudulta. Viime vuonna se muistaakseni näkyi siinä.
-Satunnainen parkkipaikkojen vähyys, mutta aina hiekkakentällä oli kuitenkin tilaa
-pukuhuoneiden peilien vähyys
-ranneketta oli lähes mahdotonta saada pois ranteesta ehjänä ilman jonkinlaisia pihtejä yms.

Blogipostaukseni conista, jossa tarkemmin mitä tein siellä (törkeää mainostusta):
http://mylifemyfandoms.blogspot.fi/2013 ... 4-166.html

Avatar
Arbitor
Viestit: 56
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2009 15:19
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Arbitor » Ti Kesä 18, 2013 14:37

Lyhyt palaute omasta kokemuksesta.

Neg rep:
- Tammikuussa varattu huvila Mukkulaan oli menetetty tapaus (olivat sekoilleet ja paikalle päästyämme koko mökkiö ei sitten ollut saatavilla).
- EI MAININTAA CHOTTOCHOCOLATEN BABYMETALLISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Ohjelmasivu ei ollut keskiaukeamalla ohjelmalehtisessä.

Hyvää
+ Tilaa oli hyvin
+ Frostbiteen verrattuna parempi ilma pelihuoneessa, kiitos suuren tuulettimen ja muun säätämisen.
+ Vettä oli kohtuu hyvin saatavilla
+ Palvelu pelas infossa ja narikalla
+ Illempana sisäänkäynti edelleen pääovista eikä järven puolelta
+ Makkaraperunat ja Kanalautanen
+ Kirpputori oli himskutin kätevä laitois

Joo oli hieno coni, perjantai meni kauheessa sähläämisessä jottai sai yöpymispaikan 6:lle hengelle viikonlopuksi, kiitos Mukkulan sekoilun. Sitten ketutti kun sai myöhemmin tietää Chotto Chocolaten BABYMETAL tanssiesityksestä, prklö kun olisi saanut siitäkin tietää ajoissa (BABYMETAL fani).

Lauantai sujui osittain Aikawa Ayumu cossipäällä ja Sunnuntaina ketutti AAA paristot kun eivät tykänneet toimia Necomimi korvissani tarpeeksi kauaa.

Avatar
Rimppu
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2004 22:12
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Rimppu » Ti Kesä 18, 2013 14:43

Kiitos taas kaikesta, oli mahtikivaa.

Erityiset ihkupihkukiitokset cosplay-kisaajille, jotka ovat ilmeisesti nykyään jo niin ilahduttavan yhteistyöhaluisia ja juttelevaisia, että juontajan homma on melkein liian helppoa. Ne muinaiset pelokkaat ja polvistaan huterat pienet pukuilijt, jotka eivät lavalla saaneet suustaan edes sitä surkuhupaisaa "kissa"-äännähdystä taitavat olla enää muisto vain.

Kiitos myös ihanasta palautteesta, jota olette juontelustani antaneet. Tässähän vanhan kävyn sydän ihan vallan lämpiää! Loppuvuoden tapahtumissa en koiranpentupoliittisista syistä lavalle nouse, mutta sunnuntaina tuli takahuoneessa jo juteltua, että ensi kesän Desussa voisin taas höpötellä hassuja. Siellä nähdään, siis!

Kiitti, kuitti ja kahvia ->

ae13:03ms
Viestit: 7
Liittynyt: Ke Elo 03, 2011 18:12

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja ae13:03ms » Ti Kesä 18, 2013 15:53

Nyt kun olen nukkunut coniunivelan ja -väsymyksen pois enkä tule sanoneeksi mitään tahditonta, voin antaa lämpimiä kehuja Desuconille! Omakohtaisesti keljutti vaan omasta arkuudesta ja/tai typeryydestä johtunut viivästely lipun ostossa, joka sitten kostautui sillä että ostin das trokarilta tai tapahtumaan vilpittömästi alunperin osallistumaan aikoneelta henkilöltä kalliimman piljetin huuto.netistä. Lisäksi tapahtumapaikalla järjestettyjen iltabileiden puuttuminen harmitti, sillä ne olivat tosi mukavaa katseltavaa, ei niinkään osallistuttavaa aiemmin. (Tosiaan, desumenneisyys on tämänvuotisen kesädesun lisäksi vain 2 frostia, en tiedä, ovatko ne aiemminkaan kuuluneet kesärepertuaariin!)
(edit:) ai niin, esityscosplay oli vallan mukava tapahtuma. Päättäjäisiin kuuluvassa voittajien julkistuksessa olisi ollut kiva kuulla valintakriteereistä jotain.

Toisekseen, tulin hieman sivustaseuranneeksi tapahtuman kävijäkunnasta käytävää keskustelua eri viestimissä tapahtuman aikana ja jälkeen. En itse ota kantaa mitenkään siihen, kenen tapahtuma Desuconin kuuluisi olla tai kenen sinne ei tulisi lähteä, mutta "kasuaaliporukan" läsnäolosta aiheutuvan ärtymyksen voi sinällään kyllä ymmärtää ihan hyvin (ja tässä ei siis ole mitään omakohtaista sitoutumisastetta näkemykseen). Sillä sikäli kuin se on osa conikokemuksen sosiaalista ulottuvuutta, yhteisöllisyyden rakentuminen kävijäkuntaan ("me animenerdit animetapahtumassa") ottaa vähän häiriöääntä siitä, jos siellä on "niitä muita hengailijoita", jotka ovat joko vähemmän tai ei ollenkaan kiinnostuneita tapahtuman luonteeseen liittyvästä asiainharrastajien oletetusta yhteisestä mielenkiinnon kohteesta A.
Mua ei visual questit haittaa, eikä hengailijat, mutta niistä aiheutuvaa ärtymystä voisi (hyvin löyhästi) verrata vaikkapa Tuska Metal Festivaalin kävijöihin, kun hevifestarilla onkin vaikka hip-hopin ystäviä kunhan vaan olemassa. Tunne siitä, että ollaan tultu jaetun mielenkiinnon ja harrastetoiminnan pohjalta asiainharrastajien yhteenliittymään, ei välttämättä rakennu, jos kaikkia ei kiinnostakaan tapahtuman tarjoama show. Hörähdin itse ääneen hölmölle vertauskuvalleni, enkä siis nyt koeta maalata mitään naiivia vastakkainasettelua tapaan hevarit x räppärit -> otakut x muut desuconissa olleet. Eihän se lentokonepienoismallikerhon jäsenestä mukavalta tunnu, jos joku tulee lentokonepienoismallikerholle hengailemaan mukavan atmöksen takia, vaikka suhtautuu ehkä jopa väliinpitämättömästikin lentokoneiden pienoismalleihin.

Oikeastaan, nyt viestin kirjoitettuani, en suosittele sen lukemista kenellekään.

Avatar
Shiro Samurai
Viestit: 327
Liittynyt: Ti Elo 24, 2010 17:45
Paikkakunta: Tornio
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Shiro Samurai » Ti Kesä 18, 2013 20:32

Kiitos tosi mukavasta Desuconista!
Tämä oli minun toinen kesä-Desu mutta kolmas jos lasketaan 2012 vuoden Frostbite mukaan.

En nyt jaksa paljon alkaa kirjoittelemaan joten tehdään tämmöinen plus ja miinus lista.

+ Kylmää vettä mikä oikesti oli kylmää ja sitä riitti, nam!
+ Ihmiset ja conifiilis!
+ Suht hyvä "Desusää" koko viikonloppu jos ei perjantain alkupäivää ja sunnuntain loppua lasketa
+ Sibeliustalo on loistotila conille
+ Laituri on parhautta! <3
+ Kuvauspalvelu toimi hyvin
+ Parkkipaikkoja ei ollut ylihankalaa löytää
+ Cossaajat/pukeutuneet!
+ Myyntipöydistä löyty kerrankin taas vaihteeks jotain ostettavaa :D
+ Kotipizza ja kauppa ihan lähistöllä
+ Kangasrannekkeet!!

- Ei ole conin vika mutta ne muutamat idiootti ei-conilaiset jotka yrittivät siinä kauempana olevassa laiturilla ajata mun ja kaverin päälle pyörillä ja haukkui meitä...
- Jossain vaiheissa ku oli ruuhkaa sisällä niin tuli vähän turhanki kuumaa, onneks pääsi ulos niin helpotti
- Istumispaikkoja sais olla enemmän. Minulla alkoi sattumaan selkään ihan hirveästi (lue: hankala kävellä suorassa) ja ei ollut oikein missään vapaata tuolia (varsinki vähän syrjemmällä koska mua ahistaa istua tosi lähellä tuntemattomia) silloin ku niitä etsiskelin.
- Miksi se toinen pääsyovi (siis laituria päin) oli aidattu silleen että sieltä ei päässyt suoraan laiturille tai laiturilta sisään? Oli jotenki vaivalloista alkaa aina kiertämään rakennusta ku halusi laiturille shoottamaan/hengailemaan ja varsinki ku jossain vaiheessa rupes satamaan ja satuin itse just olemaan siinä laituripuolella vesiherkkä cossi päällä... vältyin damagelta koska satenvarjo sattui olemaan mukana mutta joo... olis saanut mun mielestä olla siinä toisessaki ovessa sisäänpääsy ja vartijat tarkistamassa rannekkeita just kuten viime vuonna.
- Ei ollut oikein mitään kiinostavaa luentoa. Mutta sit tä on ehkä enemmän makuongelma mun puolella. :'D

Tässä muuten mun ottamia (cossi)kuvia Desuconista: http://www.youtube.com/watch?v=tAjDDYh3QMM
★|| Facebook ||★
★|| Cosplay blog ||★
★|| World Cosplay||★

Avatar
Kievari
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 16:06
Paikkakunta: Mikkeli / Lahti

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Kievari » Ti Kesä 18, 2013 21:28

Suurkiitokset kaikille mahtavasta conista!

Desukuvaajan urakkani on tältä tapahtumalta pitkälti pulkassa kuvien käsittelyn suhteen, huomenna lataan 202 yleiskuvaa jotka valitsin tavallista avokätisemmin! Kokonaisuudessaan tuli näpsittyä 2976 kuvaa joka on uusi ennätykseni!

Tykkäsin aivan hirveästi kanssaihmisten kanssa säheltämisestä, varsinkin porukalle jotka jaksoivat lauantaiyönäkin viihtyä "Norjalaisen jalkaleikin" parissa. Kiitokset myös kannustuksesta karaokessa, vaikka lauloin ensikertalaisena säälittävän suorituksen. :)

Pettymykset johtuvat omasta tiedonpuutteestani, pakko saada joku internetkykyinen laite ensi kerralla mukaan, ettei jää pimentoon. Myös questit missasin kokonaan, vaikka olisin halunnut kovasti mukaan, mutta en vain ehtinyt.

Avatar
Iizp
Viestit: 20
Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 22:16
Paikkakunta: Joutseno
Viesti:

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Iizp » Ti Kesä 18, 2013 22:51

Desusäällä se alkaa, desusäällä se loppuu.

No niin, jos minäkin sitten laittaisin tänne palautetta kaikkien nähtäville perinteisellä plus/miinus-tyylillä. Kävin melko monessa ohjelmassa ja tein oman ennätyksen ohjelmissa käynnissä! Olisin halunnut käydä vielä useammassa, mutta päällekäisyydet piinasivat. Näissä olisin halunnut käydä: Ilmarosvoilusta merirosvoiluun – Akemi Okamuran elämä ja roolit (tänne en ehtinyt), Anime – taidetta, kuvitusta ja piirtäisit jotain muuta, Bishejä ja pusuttelevia poikia – fanipalvelua tytöille? ja EVA:n tyttäret. Eiköhän nämä sitten löydy Tuubista jälkeenpäin.

Avajaiset
+ Valotikut. Voisi ottaa ihan tavaksi.
+ ですコンです!
+ Ihana Desuperhe

+/- Visual Quest. Viihdyttävä, mutta onko "tarpeellinen"?
+/- Odotusmusiikki oli tylsää ennen kuin bassot alkoivat JYTISTÄ.

- Ihmisten passiivisuus (mm. valotikkujen kanssa)

C!C
+ Reipas ja energinen
+ Valotikut (taas kerran). Tuli mieleen Momoin keikka!
+ Ihanat vaatteet

- Ihmisten vähyys
- Kaipasin särmikkyyttä liikeisiin

Anime tekniikan näkökulmasta
+ Kattava tietopaketti
+ Tuli uutta tietoa
+ Videopätkät olivat rautaa
+ Hyvin jäsennelty

- Puhuja olisi saanut olla ääneltään monipuolisempi

Ruutuja paperilla, liikkuvia kuvia
+ Mukava luennonpitäjä
+ Tutustuin uusiin sarjoihin

- Slideissa olisi voinut olla enemmän tekstiä, niin olisi ollut helpompi seurata missä mennään ja tehdä vertailua animen ja mangan välillä

Hahmodesing pintaa syvemmältä
+ Hauska ja rento
+ Ihmisperse
+ Seksiasu

- Ehkä hieman sekava
(- Ei natsihattu, vaan gakuraniin kuuluva lätsä :wink: )

Keteristä Malkhutiin - Juutalainen mytologia ja tematiikka NGE:ssä
+ Asian tunteva luennonpitäjä
+ Mielenkiintoinen aihe

- Luennonpitäjä höpisi välillä itselleen
- Loppui aika nopeasti

Animen muhkeat melonit
+ Viihdyttävä "aivot narikkaan"
+ Hyvät videoklipit

- Vähän epäluontevat juontajat
- JPN vs. länsimaat -kulttuurierot oli jätetty pois (esim. näin japanilaiset suhtautuvat vilautteluun yms.)

Eurocosplaykarsinta ja Hall Cosplay -kilpailu
+ EC:n laatu
+ EC:n voittaja. Voi kun cosplay asut olisivat noin helppo vain sujauttaa päälle! Puku ja esitys olivat aivan mahtavia!
+ HC:n Armstrong. Viihdyttävä esiintyjä ja mahtavat poseeraukset!

- Hall Cosplayssa voisi olla enemmän osallistujia
- Kirkkaat vilkkuvalot esityksissä! Taisi olla samanlaisia valoja esityskilpailussa, mutta laitoin vain tähän.

Girls und Panzer - nuo ihanat tytöt telaketjuilla ;__;
+ Tykkäsin "mitä tämä on" ja "mitä tämä ei ole" kohdista
+ Lopputanssi

- Esitystä olisi kuitenkin voinut paremmin valmistella. Tästä johtuen luento oli osittain sekava.
- Pientä rajoitusta II maailmansota -vitseihin (osa niistä vähän suretti)
- Se henkilö, joka istui takanani ja riisui kenkänsä. Haju oli aivan JÄÄTÄVÄ. Jäätävämpi kuin Desun vesipisteiden vesi.

Cosplay-esityskilpailu
+ Kaikki ilmottautuneet osallistuivat
+ Keskiarvolta keskitasoa

Päättäjäiset
+ Taas ihana Desuperhe
+ Juontaja

+/- Visual Quest. Loppunäytös erittäin viihdyttävä, mutta taaskin se "tarpeellisuus"...

- Ei mitään erityistä

Animehuone
+ Sleeping with Hinako ja kaikki ihanat miehet siellä katsomassa! <3

- Tällä kertaa ei kuitenkaan sattunut mielenkiintoista anime kohdalle...
- ...ja miksi Shingeki no Kyojin näytettiin perjantaina niin aikaiseen?
- Ja miksi animehuoneessa näytettiin englanniksi dubattua animea?

Sitten yleisesti
+ Wok-koju!! Parasta 4evah. Tulevat kuulemma seuraavanakin vuonna.
+ Kirppis
+ Kunniakuja ennen tissiluentoa
+ Tanssipelipisteet x2

- Ohjelmakartta keskiaukeamalle
- Ihmiset hyppimässä Vesijärveen... Satama-alue ei ole uimapaikka + vesi on ihan... likaista.
- Päättäjäisten jonot voitaisiin organisoida hyvissä ajoin
- Hyvien ohjelmien päällekäisyydet

Desuconin kanssa samaan aikaan voitaisiin pitää mystisesti ilmaistapahtuma kaukana Lahdesta, josta löytyy ties minkälaista yaoi-kivaa, pusupiirejä ja pornopolkkaa. Eiköhän tällä saataisiin ylimääräiset henkarit Desusta pois.
8)
Viimeksi muokannut Iizp, Pe Syys 20, 2013 15:06. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
~EI. KAIKKI ON KIELLETTY. -Tracon IV
~ cosα =       |α = play

Avatar
Hachiroku
Viestit: 160
Liittynyt: Ma Heinä 07, 2003 16:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Hachiroku » Ti Kesä 18, 2013 22:57

Arbitor kirjoitti:- Ohjelmasivu ei ollut keskiaukeamalla ohjelmalehtisessä.
Tuo oli hiukan hassu juttu. Missä on taittajan ammattitaito?
Arbitor kirjoitti:Lauantai sujui osittain Aikawa Ayumu cossipäällä ja Sunnuntaina ketutti AAA paristot kun eivät tykänneet toimia Necomimi korvissani tarpeeksi kauaa.
Kokeile litiumparistoja. Ovat kalliimpia, mutta kevyempiä ja kestävät huomattavasti kauemmin.
Who Dares Wins!

Avatar
Metallophobia
Viestit: 1
Liittynyt: La Touko 30, 2009 20:24

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Metallophobia » Ke Kesä 19, 2013 00:41

Paras con, antaisin 5/5!

Plussat:
+Greenroomin tarjoilu pelasi täydellisesti <3
+Vesipisteissä oli aina mukeja/vettä saatavilla
+Iltabileet
+Desusää iski vasta conin loputtua
+Kaatajaiset <3

Miinukset:
-Desucon kesti vain kolme päivää
-Kaatajaiset kestivät vain yhden illan
Viimeksi muokannut Metallophobia, La Kesä 29, 2013 03:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Conservatives want live babies so they can raise them to be dead soldiers." -George Carlin

Avatar
Ty
Viestit: 33
Liittynyt: La Syys 01, 2007 00:14
Paikkakunta: /vp/

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Ty » Ke Kesä 19, 2013 01:21

Eipä taas mitään kummallista, ylitti kyllä viime vuoden conin,

+ Vesipisteet ja roskikset, niitä löytyi paljon ja hoidettiin usein
+ Ei paljoa tungosta, paitsi perjantain Desusään syystä, muuten oli mukavan ilmavaa sisätiloissa
+ Iltabileet

- Hall Cosplayn taso, mutta mitä minä siitä sanomaan
- Vaikka niitä roskiksia oli oikeasti joka paikassa, niitä läjiä pitsalaatikkoja yms muuta roskaa näkyi melkein missä vain minne katseen käänsi
- Kiinnostavan ohjelman niukka tarjonta, mutta tämä enemmänkin oma ongelmani
- Parkkipaikkoja oli vaikea saada ja idioottikuskit, jotka olivat änkeneet itsensä ihan hemmetin huonoihin paikkoihin vaikeuttaen

Itseltä meni conin visuaalisuus vähän ohi cossin takia, joka teki minusta perjantaina sekä lauantaina melkein sokean. Mutta muuten oli hyvä con, ainoat ohjelmat joita olisin halunnut mennä katsomaan olivat joko iltabileiden tai sitten cossikisojen kanssa samaan aikaan. :c
gahh h

Avatar
Teeru
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Marras 04, 2008 00:35

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja Teeru » Ke Kesä 19, 2013 10:50

Jälleen kerran jäi desusta hyvät fiilikset, eikä sääkään pahemmin haitannut, mitä nyt conin loputtua kun kaikki satoi kerralla niskaan xD

Plussat:
+ Paljon upeita pukuja
+ Ystävällinen henkilökunta
+ Rannekkeet
+ Seura <3

Miinukset:
- Myyntipöytien tungos, mutta niinhän se on aina
- Vain yksi ovi josta pääsee kulkemaan ulos ja sisään ("takapiha alue" kun oli aidattu)


Tässä vielä tekemäni video: http://www.youtube.com/watch?v=_RZD8BI52pk
Isokiitos henkilöille, joiden upeita cosseja sain kuvata! <3

KikiGabriella
Viestit: 12
Liittynyt: To Joulu 15, 2011 17:49

Re: Desucon 2013 - Jälkilöylyt

Viesti Kirjoittaja KikiGabriella » Ke Kesä 19, 2013 13:42

Mulla oli tosi mukava Desucon. ^^ Haluaisin kuitenkin antaa vähän palautetta... Jättäkää seuraavalla kerralla päättäjäisistä pois se järkyttävä basso mikä siellä jyrähteli. Jotkut ihmiset ovat vähän säikympiä yhtäkkisiä kovia ääniä kohtaan.

Ohjelmista en oikein osaa antaa palautetta... >_< Mutta hahmodesign- ja megane -luennoilla kävin, ja molemmista pidin. Sunnuntain urheilulajit animessa -luento oli myös hyvä, mutta petyin siihen että luennolla lähinnä esiteltiin eri sarjoja - eniten tietty kaikkien tuntemaa Prince of Tennistä. Sarjaa katsomattomana hahmojen nimien luetteleminen oli tylsää katsottavaa. Sain kuitenkin tietää tuntemattomammistakin sarjoista, jotka minun pitääkin katsoa. ^^ Mutta olisin toivonut enemmän sellaista pohdintaa, mitä luennon kuvaus lupasi. En luetteloa Prince of Tenniksen hahmoista. D:

Fanipalvelua tytöille -luento oli vähän... nääh, hauska, mutta en niin pitänyt siitä että lempparisarjojani dissattiin (UtaPrince ja Amnesia ON hyviä!). Luento oli muutenkin todella lyhyt ja pieni pettymys.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Conit ja festarit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa