Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Keskustelu tulevista ja menneistä coneista, festareista ja muista valtakunnallisista animeharrastajien yleisötapahtumista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
nuoska
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2007 18:32
Viesti:

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja nuoska » Ti Helmi 19, 2013 19:12

Novadille eli Anikissa vielä nuoska, moi. Sponssinut Ultrastarit teidän coneihin vuodesta 2010 saakka.
Rianka kirjoitti:Koodaus kuitenkin on hyvin pitkä prosessi ja yhden kappaleen tekemiseen saattaa kulua helposti jopa yli puoli vuotta, eikä kappale senkään jälkeen toimi kunnolla. Ongelmallista koodauksesta tekee juuri karaokeformaatin vaatimat äänentasot, jotka joudutaan manuaalisesti asettamaan kohdilleen mikäli niitä ei saada valmiiksi jostain (=HYVIN aikaa vievää touhua).
Ei mene noin pitkään. Puhutaan päivistä ja viikoista. Nykyisillä ohjelmilla hiemankin musiikin päälle ymmärtävä ihminen voi luoda pohjan tyhjästä avittavalla ohjelmalla, pari vuotta takaperin oli lähestulkoon pakko käyttää midejä ja yrittää purkaa niitä ja toivo oli sen varassa.
Rianka kirjoitti:Miksei mikistä kuulu oma ääni laulun aikana? Saisiko sen jotenkin toiminaan?
Karaokeohjelmistossa mitä käytämme (Ultrastar Deluxe) ei ollut aiemmin mahdollisuutta mikin omaan playbackiin, eli mahdollisuuten jolloin mikin kautta kuuluisi laulajan oma ääni kaiuttimista. Nyt tämä mahdollisuus on, mutta emme ole ole vielä ottaneet sitä käyttöön saatuamme palautetta etteivät monet tahtoisin kuulla omaa ääntään.
Singstar-pelin pohjalta Ultrastar siis muistuttaa tavallaan enemmän rytmipeliä mitä perinteistä karaokea. Vielä uusimmassakaan versiossa ei ole mahdollisuutta säätää mikrofonin playbackia niin, että oma ääni kuuluisi täsmällisesti. Ääni jätättää aina ja eron kyllä huomaa vaikka kyse olisi sekunnin puolikkaista. Tämä vaikuttaa siten myös suoritukseen, joka taas häiritsee laulajia, jotka laulavat pisteistä. Traconin karaokessa on ollut tämä oman äänen kuuluminen kaiuttimista, mutta siitä ei ole koskaan tullut mitään hyvää sanomista. Itse olen kokeillut myös ladata erillisiä ohjelmia joilla toistaa omaa ääntä kaiuttimista, joita voisi pyörittää Ultrastarin kanssa samanaikaisesti, mutta valitettavasti mikään ei ole ollut aivan täsmällinen. Lisäksi olisi erittäin aikaa vievää säätää jokaiselle laulajalle erikseen oma ääni päälle/pois jo Ultrastarissa itsessään joka biisin välissä. Näillä näkymin Ultrastariin ei meidän puolelta ole siis mahdollisuutta oman äänen kuulemiseen tulossa, ellei sitten uusimpiin pelin versioihin luoda erikseen sellaista ominaisuutta.

Myös, jos haluat ladata ohjelman itsellesi, tässä nettisivu.

Biisejä löytyy googlaamalla, mainitsemisen arvoisia sivuja ovat Ultrastar España ja Ultrastar Asian-foorumi. Molemmat sivut vaativat rekisteröitymisen mutta ovat maksuttomia. UA-foorumilla on todella tiukat säännöt, joten kannattaa lukea ne hyvin huolellisesti, muutoin armotonta bänniä tulee hyvinkin nopeasti. .yass ja Karaoke Creator-ohjelmilla pääsee alkuun biisien luomisessa, mutta vaikka ohjelmat ovat kehittyneet hurjasti vuosien saatossa, ei silti pidä olettaa, että oppisit homman sormia napsauttamalla. Opettelu saattaa viedä viikkoja, jopa kuukausia. Mutta kokeilemalla oppii. Kuten aikasemmin mainitsin, ihmiselle, joka ymmärtää ns. musiikin teknisyyden päälle jotain, homma saattaa olla paljon helpompaa.

Avatar
punpun
Viestit: 39
Liittynyt: La Heinä 23, 2011 20:20
Paikkakunta: Joensuu

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja punpun » Ti Helmi 19, 2013 20:00

Joo-o, niin se coni hujahti ja arki alkaa pikkuhiljaa palailemaan. Tässä palautetta omalta osaltani, aika peruscon, mikään ei mennyt kauheasti pieleen, tai ollut mitenkään tositosi huippuhyvää.

Plussat:
+ aloitetaan samasta mistä muutkin, kun mieleen parhaiten jäi, eli: vesipisteet, aina löytyi vettä ja mukeja, eikä tarvinnut jonottaa vesipisteille. Tulee noin täyteen ahdetussa paikassa helposti kuuma, vaikkei mitään paksuinta vaatekerrosta olisikaan...
+ infon ihmiset olivat ystävällisiä ja ainakin omiin kysymyksiini osattiin vastata
+ taidekujan taiteilijoiden monipuolisuus, hyvä idea jakaa kahdelle päivälle eri ihmisille paikat
+ Kuvauspalvelu, kerrankin oli kiva saada myös vähän ohjausta, kun itse on aika poropeukalo vielä poseeraamisen kanssa..
+ sinä, joka tulit kanssamme puhumaan Fresh Precuresta :) ihana kuulla, että jotkut jopa tunnistivat hahmomme ja pitivät cosseistamme, piristi mukavasti päivää (ja kiitos kaikille kuvaajille tietysti, oletin etteivät asumme keräisi niinkään paljon huomiota, kun Precure ei tunnu täällä olevan kovin suosittu )

+/- myyntipöydät: tällä kertaa ei ollut niin tungos kuin joskus ja portaillakaan ei ollut ruuhkaa "kiertosuunnan" ansiosta, mutta joillakin myyntipöydillä oli niin ahdasta, ettei päässyt katsomaan yhtään mitään...
+/- hall-cosplay: kerrankin sai paikat tarpeeksi edestä, että näki edes jotain, eli kannattaa hakea liput ajoissa! Mutta, odotin ehkä vähän kovempaa tasoa tähän... Vain kourallinen asuista oli minun mielestäni ohjelman kuvausta ("15 taitavimmin toteutettua, oivaltavinta ja mahtavuudessaan vertaansa vailla") vastaava. Hall-cosplayn lisäksi olisi ehkä mukava saada jonkinlainen "tavallinen" cosplay-kisa, niinkuin täällä on aikaisemmin jo mainittu, onhan sitä koko talvi aikaa väkertää noita asuja :--D Mutta tästä on jo täällä juteltu, joten ei siitä sen enempää.
+/- maid cafe: minullakin oli hankaluuksia hahmottaa missä kahvila on, ja sitten kun tajusin, niin jonoa oli aikamoisesti... Ehkä olisi hyvä tehdä joku sellainen "sisäänkäynti", jossa lukisi että "Maid cafe"? :O Oikein isoilla kirjaimilla, että me sokeatkin nähdään : DD

Miinukset:
- taidekuja oli melkein koko ajan täynnä ihmisiä... Pitäisi olla joku pakollinen kiertosuunta tai jotain
- salakuvaajat D: tulkaa oikeasti rohkeasti pyytämään kuvaa!
- penkit! Taisiis niiden olemattomuus. Ei ollut oikeastaan muuta paikkaa missä istua, kuin lattia... Vaalean cossin kanssa ei tee mieli istua likaisella lattialla
- sunnuntaina kongressisiipi oli kuin sauna... Hikistä ja tunkkaista, not good

Cure Peach kiittää jälleen kerran mukavasta conista, Desussa nähdään :D
me @ dA.com
Allekirjoittaneen ja siskoni cosplay-blogi: Pun Cos

Avatar
Tolkkiz
Viestit: 195
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2008 05:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja Tolkkiz » Ti Helmi 19, 2013 20:59

Tykkään tämän "möykkääjän" huumorintajusta, ko. äijän takia kiertelin myyntipöytien ympärillä ehkä pidempään, kuin muuten olisin :D. Innokkaasti tyyppi kaupusteli kyllä k-18 kamaa kaikille alaikäisen näköisillekkin, häiritsi ehkä joitakin, itseä ei. Olisin ostanut lakanan tai pari, mutta hintaa 70€/kpl :roll: ...

Avatar
AmNeZiA
Viestit: 13
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 19:57

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja AmNeZiA » Ti Helmi 19, 2013 21:14

Coni oli mielestäni tosi hyvä Laitan nyt omat plussani ja miinukseni tähän myös ^^

Plussat:
+Myyntipöydillä ei ollut niin älyttömän kovaa tungosta, joka oli hyvä, koska ei ole kivaa tehdä ostoksia tungoksessa
+Juomapaikoista pidettiin huolta lisäämällä vettä ja jäitä
+Ihmiset olivat mukavia ^^
+Infossa oltiin mukavia ja sai hyvin vastaukset kysymyksiinsä

Miinukset:
-Ainut miinus koko conissa oli varmaan vain näkemäni Miehisyystesti.... Se oli aika suuri pettymys....
Mutta coni oli silti oikein mukava :D

Sitten vielä laitan tähän blogini linkin sillä eräs Bleach cossaaja ryhmä, josta otin kuvan, kyseli, että löytyykö kuva jostakin ja sanoin, että laittelen suurimman osan kuvistani blogiini ja he pyysivät, että laitan linkin jonnekin. Laitan sen luultavasti myös Desuconin facebook tykkäys sivulle ^^
Eli tässä linkki ----> http://amezianblogi.blogspot.fi/

En ole vielä ehtinyt tehdä sitä postausta omien koulukiireideni takia, mutta laitan linkin nyt kun muistan ^^

Sinu
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 13:53

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja Sinu » Ti Helmi 19, 2013 21:41

Chell kirjoitti:Desugaalan äänestys (Määrät):
Ei ole vaikeaa. Vie vai hetken. Tämän desugaalan "kuka voitti mitäkin" oli yhtä tyhjän kanssa kun äänestäneitä oli niin vähän. Itse tekisin vaan niin kylmästi että 500ääntä minim. Taisiitten ei jaeta mitään palkintoja kellekkään. Koska ihmisiä ei selvästi vaan kiinnosta.
Samaa mieltä. Idea on hieno ja ehkäisee sitä että conien hienot ohjelmanumerot, cosplayt ja muut jäisivät vain hetkellisesti tähdenlennoiksi. Mutta tätä pitäisi kyllä mainostaa enemmän. Järjestelmä ei ollut vaikea, mutta mitä tuli kyseltyä muilta, aika harva edes tiesi tällaisen äänestyksen olemassa olosta.
Lisäksi olisi kiva jos tulokset voisi lukea jostakin conin jälkeen. Voisi metsästää kuvia ja videoita ja haastatteluja netistä, mutta mistäpä sitä nyt tietää mitä etsiä... Tämä on ylipäätänsä ainoa kommentti jonka olen Desugaalasta löytänyt...
Hides my true shape, like Dorian Gray.

Avatar
Masahiro
Viestit: 11
Liittynyt: Ti Helmi 19, 2013 01:40
Paikkakunta: Lätäkönloppu
Viesti:

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja Masahiro » Ti Helmi 19, 2013 23:21

Sestra kirjoitti: Itseäni jäi kiinnostamaan, mitä kyseinen myyjä tosiaan sanoi? Useampi kävijä on maininnut negatiivista hänen käytöksestään.
Aniki-foorumin säännöt jo yksistään kieltävät suurimman osan sen keskustelun julkikirjoittamisesta, jonka tämän henkilön kanssa kävin. Jos asiasta tulee suurempi ongelma, olen tottakai valmis kertomaan omat kokemukseni, mutta en alistu kirjoittamaan ikärajattomalle foorumille samanlaista törkyä kuin tämän myyjän suusta pulppusi.

Ainakaan itse en kokenut häntä lainkaan humoristisena puhuessani hänelle, vaan koin miehen ahdistavana pakkomyyjänä, joka ei kuunnellut toiveitani tai vastannut kysymyksiini vaan provosoi haukkumalla ja ilmeisesti koitti käyttää jonkinlaista painostustekniikkaa myynnissään.

Täytyy lisätä, että en itse ole herkimmästä päästä. Miehen huutamista aiheista puhuminen on minusta ookoo, eikä niin, etten itse fanittaisi HC-baramangoja - mutta näitä asioita ei mielestäni myyjän pitäisi huudella sillä tavalla, jolla hän ne toi esiin - aggressiivisen kaupallisena. Inhosin sitä, miten hän tahallisilla ja harkituilla teoillaan romutti niin hyvän con-mielentilan ja tosiaan tuntui siltä, että hän provosoi ja loukkasi myös henkilökohtaisesti. Ainakin sen voin sanoa, että hän muunmuassa haukkui suosikkisarjojani, kun kyselin olisiko hänellä niitä, eikä hänellä ollut tarjota mitään sarjoja joista satuin pitämään itse. Hänestä luin "mämmin kaltaista" töhnää (jos ymmärrätte) muistuttavia sarjoja, ja minun pitäisi välittömästi ostaa häneltä parempia. Viimeistään siinä vaiheessa sain mittani täyteen.

Siksikin katson että minulla on aihetta olla epähyväksyvä hänen myyntitekniikkaansa kohtaan.
共に唄い共に歩いた 道を照らす今宵の この月を

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja kyuu » Ti Helmi 19, 2013 23:22

Lisää kuvia: Kuvauspalvelu sunnuntai. Toiseltakin kuvaajalta on piakkoin tulossa täydennystä.

Ja koska asiasta pari kertaa jälleen kysyttiin, muistakaahan että klikkaamalla pari kertaa kuvaa, se aukeaa omaan ikkunaan täysikokoisena. Kun sen siitä tallentaa (oikealla hiirennapilla) niin saa erittäin isokokoisen kuvan, joka piisaa useimmiten jopa julisteen tulostamiseen. Esimerkkinä annettakoon "täydet kymmenen pistettä Evangelionin hahmojen välisen suhteen löytämisestä" poseeraus, jonka auki klikkaamalla saa 5 862 x 3 913 pikselin kokoisen kuvan. Tässä on samassa myös syy siihen miksen mieluusti sähköpostittele kuvia, näiden koko kun on usein 5-8 megatavun luokkaa kappale, eikä niin isojen tiedostojen lähetys vain ole sähköpostitse fiksua. Webin perään sen sijaan ne mahtuvat kivasti, Anikin kuva-arkiston koko onkin jo 132 gigaa. Kyllä, siitä otetaan varmuuskopioita.

Ei sillä, kysyä saa aina. Ja koska myös vastata saa, alan itsekin olemaan vähän lämmennyt siihen myyntipöytäsalin huutelijaan - ei siksi ettenkö pitäisi pienestä markkinahuutelusta, vaan siksi että hän todella käyttäytyy hyvin töykeästi joitain kävijöitä kohtaan. On yksi asia herätellä henkiin Suomessa jo sukupuuttoon kuolleeksi luultua wanhaa markkinahumua, aivan toinen asia on saada kävijät tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hyvällä myyjällä on persoonallinen tyyli, mutta myös tinkimätön kunnioitus asiakkaitaan kohtaan.

Avatar
Elzy
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Joulu 29, 2008 20:57

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja Elzy » Ti Helmi 19, 2013 23:44

Pandora Hearts -luennon toinen pitäjä tässä hei! Ottaisin mieluusti vastaan palautetta luennostamme, jos joltakulta sellaista löytyy. Yksäri löytänee varmimmin perille, mutta seurailen myös tätä ketjua.

Vähän omia plussia ja miinuksia:

+ Parkkipaikat. Arvostan edelleen, että conipaikan läheisyydessä on paljon tilaa autoille. Lauantaina syömästä tullessa piti vähän jännittää, onko hiekkakentällä yhä tilaa, mutta olihan siellä!
+ Ravintola Lastu. Olin äärimmäisen iloinen, kun Lastu otettiin osaksi Desuconeja, ja sama fiilis jatkuu. Tieto siitä, ettei ruoan vuoksi ole pakko lähteä pois conipaikalta, on oikein hyvä lisä conipäivään.
+ Tales-luento + pelihuoneen Talesit. Sarjan suht hyvin tuntevalle asia ei ollut uutta ja pelihuoneessakin kävin vain kääntymässä, mutta Tales coneissa on iloinen asia.
+ Taidekujalaisten vaihtuminen. Taidekuja ei juurikaan vaikuta conikokemukseeni, mutta tykkäsin silti enemmän siitä, että eri päivinä pääsi katsastamaan eri tuotteita.

- Istumapaikat. Useampi istumapaikka Metsähallissa olisi kiva jo pelkästään senkin takia, että liian lähellä kulkuväyliä lattialla istuvien ihmisten määrä vähenisi.
- Tekniikan ajoittainen pettäminen. Oli melko hämmentävää, kun Tales-luentoa kuunnellessa kaiuttimista kuului välillä ilmeisesti ConTV... Onneksi ongelma tuli korjattua vielä luennon aikana.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu sujui mukavasti, eikä paikoittainen trooppinen ilmasto tai narikkajonot juurikaan koskettaneet minua. (Oma auto on paras narikka.) Seuraavaa Desua odotellessa!

Avatar
lukafrog
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Syys 27, 2011 17:18

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja lukafrog » Ti Helmi 19, 2013 23:47

Hop, laitetaanpa täältäkin tiivistettynä olennaisimmat plussat ja miinukset tulemaan vaikka monet näistä asioista onkin jo mainittu aikaisemmin muiden nopeampien kirjoittelijoiden toimesta.

+ Ne paljonpuhutut vesipisteet
+ Ihanat ja hommansa ripeästi hoitaneet infovänkärit
+ Ihana myyjä jolla oli kaupan kaikkia aasialaisia karkkeja jne herkkuja
+ Taidekujan vaihtuvat myyjät ja sen mukanaan tuoma laaja valikoima
+ Cosplaypukkarit ja niiden tarjoamat välineet viimehetken fiksauksiin

- Cosplaykilpailun ja Desugaalan sijoittaminen päällekkäin. Ne kaksi ohjelmaa jotka eniten kiinnostuivat olivat samaan aikaan, jolloin Desugaala jäi näkemättä enkä ole vielä löytänyt tuloksia netistä.
- Tien toisella puolella ollut parkkipaikka oli jälleen kerran yhtä helvettiä, rehellisesti sanottuna. Mitä ilmeisimmin conkansaa ei ole kummoisella maalaisjärjellä pilattu näin niinkuin autoilun ihmeisiin liittyen, niin monta törkeän leveästi parkkeerattua koslaa siellä oli tilaa viemässä.
- Törkeä, epäasiallinen ja raivostuttavan kovaan ääneen mölyävä yaoi-mies jälleen kerran myyntisalia terrorisoimassa. Sellainen kieli ja suorastaan aggressiiviset myyntitaktiikat eivät kuulu ikärajattomaan tapahtumaan.

imangelofmusic
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 22:20

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja imangelofmusic » Ke Helmi 20, 2013 00:31

-ilmanvaihto paikoittain huono (kannoin omaa hajuvettä kassissa että tuoksu oman nenän alla edes hyvältä)
-istumapaikkoja vähän liian vähän ja ihmiset joutu istuu ties missä (Talvi aiheuttaa sen että niitä tulisi olla lisää kun ei ulos pääse pörrää ja istuu) josta päästäänki tilan puutteeseen/ahtauteen. Talvi. Kesän Desussa ei ole ollut ongelmia ku voi pörrätä missä vaa, sisällä tai ulkona. Narikka sama, ihmisillä enemmän talvikampetta ku on kylymä! Itse istuin huonojen polvien takia lähes kokoajan ja narikka omalta osalta sujui ripeesti.
-Se yaoi mies...ehin jo toivoa että se olis edes hillinny itteensä. Pari kertaa teki mieli mennä sanoo sille kauniilla suomenkielellä että olehan nyt jo hiljaa
+/- ei napannu oikee mikää ohjelma (ja siitä ei voi syyttää ku itteensä ku oon nirso)
(- esteettömyyteen liittyen, myyntisaliin menevä hissi. En tiedä olinko itse hätänen sunnuntaina kun yritin päästä heti salin avauduttua hissillä ja vähän ennen jo ehdin panikoitua kun siinä luki että henkilökunta only yms...
Jouduin pyytämään staffia avaimineen minua viemään ylös, ISO ++++++ ihanalle staffille joka minulle avasi hissin! Onko myyntisaliin muuta esteetöntä reittiä esim. pyörätuolilaisille/huono jalkasille ja toimiko hissi ilman avaimia muulloin vai oliko minulla vaa liian kiire XD ? Ymmärrän että myyjät tarvitsee hissia isojen kuormien kuljetukseen mutta esim. viime kesän desussa hissi oli toiminnassa ilman avaimia eikä minusta ollut mitään ongelmia? vai oliko?)

+Kuvauspisteen kuvatelkka! upee idea!
+vesipisteet aina täynnä kylmää vettä<3
+narikka toimi tosiaa omal kohal hyvin
+jälleen omalle kohdalle sattuneet kohteliaat narikka staff! Tervetulleeksi toivotettiin ja hienosti kiitettiin käynnistä ja toivotettiin tervetulleeksi kesällä ja ens frostii!

brunhild
Viestit: 20
Liittynyt: Su Tammi 27, 2013 16:43

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja brunhild » Ke Helmi 20, 2013 00:40

Frosti oli ihan jees tosin jotkut ihmiset käyttäytyivät kuin lastentarhassa -_- en yleistä mutta ainakin seuraava hemmo:

Yksi miespuolinen tyyppi oleskeli naistenpukuhuoneen lähettyvillä ja itse kun kävin hakemassa vettä puettuani puvun huomasin tämän vilkuilevan naisten pukuhuoneeseen ja selittävän jotain tyylin "Mitä jos menisin naisten pukuhuoneeseen."
Todella ahdistavaa eikä todellakaan hauskaa! Jonkun coni voi mennä kokonaan pilalle jos joku muka hauska tyyppi tulee ahdistelemaan!

Muutenkin samainen tyyppi koski muuten vain kaverini peruukkiin kun kävelimme ohi, peruukissa oli yksi pystytupsu joka hyvä kun pysyi lakalla pystyssä. Mitä jos se olisi mennyt lättään ja joutuisi laittamaan peruukin uudelleen. -_-


Sitten ihan conipaikan miinuksia:

- TUOLIT MISSÄ OLETTE?

- Narikkaa sai jonottaa vaikka kuinka kauan.

- Ihmiset jotka ei voi varoa toisten cossia tai eivät edes voi kiertää jos itsellä on kassi kun odottaa narikkaan pääsyä. Jotkut idiootit vain menivät ohi niin että osui laukkuihin.

Avatar
niidel
Viestit: 287
Liittynyt: Ma Syys 19, 2005 01:04
Paikkakunta: Helsinki / Turku
Viesti:

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja niidel » Ke Helmi 20, 2013 01:26

Terve kaikille, nopeana kommenttina heitän tänne Desugaalan voittajien tulokset kun niitä on kyselty.

Santtu "Japsu" Pajukanta oli vastuussa äänestyssysteemistä ja totesi, että tulee lähipäivien tai -viikkojen aikana laittamaan tiukempaa dataa. Ennen kuin laitan voittajien tiedot, huomautettakoon, että äänestysmetodista (Wikipedia: Schulze Method) johtuen luvut ovat vertailulukuja.
TULKINTAOHJE: Luku sijoituksen ja vaihtoehdon perässä ilmaisee
parivertailun tuloksen verrattuna seuraavaan vaihtoehtoon. Toisin sanoen
esimerkiksi

1. Desucon (102-100)
2. Tracon (136-59)
3. Desucon Frostbite (...)

tarkoittaa sitä, että 102 äänestäjää on pitänyt Desuconia parempana kuin
Tracon ja 100 äänestäjää Traconia parempana kuin Desucon. Vastaavasti 136
äänestäjää on pitänyt Traconia parempana kuin Desucon Frostbite ja 59
äänestäjää Desucon Frostbiteä parempana kuin Tracon.

Tärkein parivertailuista saatava tieto on se, kuinka tiukka kahden peräkkäisen
vaihtoehdon välinen kamppailu oli. Esimerkiksi Desuconin voitto Traconista
(102-100) oli hyvinkin tiukka ratketen vain 2 äänen erolla, kun taas
esimerkiksi Noriaki Sugiyama otti murskavoiton Yoshihiro Takahashista (77-57;
20 äänen ero Sugiyaman hyväksi).

HUOM! Esimerkistä ei pidä yrittää suoraan päätellä, kuinka moni on pitänyt
Desuconia parempana kuin Desucon Frostbite tai päin vastoin. Tämä tieto on
kaivettavissa äänestyslipuista, mutta tilan säästämiseksi sitä ei ole
sisällytetty näihin tilastoihin. Parivertailut eivät ole siis ole suoraan
vertailukelpoisia keskenään.
=== Vuoden kotimainen mangajulkaisu

1. Kuroshitsuji (65-48)
2. Soul Eater (64-49)
3. Finlandia (52-49)

=== Vuoden tapahtuma

1. Desucon (102-100)
2. Tracon (136-59)
3. Desucon Frostbite (100-69)

=== Vuoden skeneilmiö

1. Animemusiikkikonsertti Animeconissa (87-73)
2. Furontosaido Oorii -musiikkivideoparodia (81-60)
3. Hopeanuoli!musikaali 2 (62-61)

=== Vuoden kunniavieras

1. Noriaki Sugiyama (Desucon) (77-57)
2. Yoshihiro Takahashi (Animecon) (61-58)
3. Aki Hata (Desucon) (57-44)

=== Vuoden puheohjelma

1. Iloinen muumiperhe – Japaniin ja takaisin (Cilla, Nita ja Myy Lohi - Tracon) (43-30)
2. MyAnimeList harrastajan ihmisarvon mittarina (Valtteri Strömsholm, DesuTalks) (31-27)
3. Tite Kubon mestaritrolli (Mika Valtonen - Desucon Frostbite) (33-26)

=== Vuoden cosplay

1. Liikkuva Linna (Tracon) (63-45)
2. Operaatio Fredrik - Great Teacher Onizuka (Tracon) (50-40)
3. Sauli Pihl - Slenderman (CosplayGaala) (49-38)

Tämmöistä! Tarkempaa tietoa sitten kun Japsu sitä meille suo :3
Bubukuuti | niidelj@Twitter | jussikari.fi | Desuconin ex-pääjärjestäjä | lovers gonna love

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja kyuu » Ke Helmi 20, 2013 01:37

Kuva
...täh? Mistä lähtien kuvauspalvelussa tuommoisia kuvia otetaan?

Elikä siirryimme bonuskierrokselle. Kuten uhkasin, myös kolmas satsi kuvia on minulta tulossa. Koska kyse on varsin uudesta jutusta sekä puhtaasti kokeilusta, päätin että julkaisen ensin valikoivan otannan kommenttien kera CFT:n blogissa.

Lyhyesti, kyse on teknisesti epäonnistuneiden kuvauspalvelun kuvien jälkikäsittelystä, yrityksenä saada aikaiseksi vähän erilaisia kuvia. Kaikista tämän sarjan kuvista on onnistuneet versiot joko minun tai ToraToraToran julkaisuissa, eli nämä eivät korvaa ns. oikeita kuvia, vaan ovat vaihtoehtoinen katsanta niihin.

Pieni ennakkoraati rohkaisi julkaisemaan nämä, mutta ymmärrän että joku voi vetää hernettä nenään asiasta. Jos näin käy, sitten pistän punaista nappulaa enkä koskaan julkaise satsia kokonaisuudessaan tai täysikokoisina. Jos taas ajatus vaikuttaa kivalta, sitä voi ehkä kokeilla toistekin, joskaan ei kovin usein, käsittely kun vie aikaa ja tarvittavat lähdekuvat onnistuvat vahingossa, eivät hakemalla. Lukaiskaa blogi, vilkaiskaa ja kommentoikaa.

Avatar
Minorea
Viestit: 185
Liittynyt: Su Elo 20, 2006 21:51
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja Minorea » Ke Helmi 20, 2013 16:00

Jotkut täällä olikin jo valittaneet parkkeerauksesta ja olen samoilla linjoilla heidän kanssaan. Molempina päivinä pisti ärsyttämään, kun autoja oli parkkeerattu miten sattuu. Jos siihen toiseen autoon ei tarvitsisi sitä kahden metrin hajurakoa, olisi sinne mahtunut pysäköimään useampikin auto.

Toinen mikä conipaikalla harmitti, olivat isot propit. Joku oli tästäkin jo sanonut. Usein tuli väisteltyä kyseisiä proppeja ja se oli muuten huomattavan hankalaa.

Narikassa oli kanssa säätöä, mutta kävinkin lukemassa jo vastaavan pahoittelut ja tyydyn vain toteamaan, että sellaista sattuu.

Desussa pidän itse kovasti vesipisteistä, joita on helposti saatavilla. Tällä kertaa con oli omalla kohdalla sen verran erilainen, etten ollut työntekijä, joten omalta osalta con oli hieman tylsempi tämän takia. En ole kovinkaan ohjelmapainotteinen tyyppi, joten minulla meni aika enemmän vain hengatessa. Porukkaa oli siihen nähden muuten todella paljon.

Kiitoksia jälleen yhdestä talven Desusta järjestäjille ja muille conittajille! Omalta osalta räpsittyjä kuvia löytyy täältä.
KasakuxKosupure - Kun cosplay vie voiton

Mantuorava
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Loka 24, 2012 02:09
Paikkakunta: Finland

Re: Desucon Frostbite 2013 palauteketju

Viesti Kirjoittaja Mantuorava » Ke Helmi 20, 2013 18:47

tngg kirjoitti:Normaalia "tylsempi" coni takana muttei se menoa haitannut...

- Huono ilmanvaihto... (paikoittain). eikö pelisalista saa ikkuinoita auki edes hetkeksi ?!

Tunnistajat tunnistaa mut //Care
1. Pelisalissa on vain yksi ikkuna joka aukeaa
2. Se tekee sen automaattisesti
3. Tulipalon sattuessa

Pelisali pahoittelee huonoa ilmaa, mutta valitettavasti emme sille hirveästi voi.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Conit ja festarit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa