Tracon VI - jälkipyykki

Keskustelu tulevista ja menneistä coneista, festareista ja muista valtakunnallisista animeharrastajien yleisötapahtumista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Setsuna
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Heinä 04, 2006 13:02

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Setsuna » Su Syys 04, 2011 23:04

Minäkin voisin tulla kertomaan kuulumiseni, tosin vain sunnuntai -päivältä! :)

Ohjelmanumeron kanssa jossa olin pääjärkkääjänä meni lähes koko päivä, joten en pystynyt harmikseni nauttimaan ensimmäisestäkään ohjelmasta. Muutaman kerran oli hermojen menetys valitettavan lähellä kun asiat eivät tuntuneet toimivan (järjestäjien tiedonkulku vänkäreille oli kohtalaisen surullista katseltavaa) ja lopulta meidät pelasti Tampere talon henkilökunta, joka käytti ilmeisesti lounastaukonsa ohjelmamme takia Traconin vastuuvänkäreiden pohtiessa mitähän heidän kuuluisi tehdä koska kukaan ei ilmeisesti ollut infonnut heitä pyynnöistäni (saada esimerkiksi taustamusiikkia...) mitenkään, vaikka olin olevinani sopinut jo käytännön asiat sähköpostitse.

Pukuhuoneidemme kanssa säätö vasta varsinainen farssi olikin, kun kukaan ei tuntunut tietävän missähän olisi ohjelmaamme sovelias pukuhuone kun emme olleet cossaajia, vaikka olin kovasti etukäteen sähköpostein yrittänyt varmistella, että onhan meillä käytössämme pukuhuone... Jouduimme vaihtamaan pukkaria kerran, ja pukuhuone johon päädyimme oli oikein erinomainen peileineen ja pistorasioineen, lisäksi tämä oli mukavan lähellä lavaamme. Kunnes sitten selvisi, että emme olisikaan saaneet olla siellä, sillä se oli varattu cossikisaajille. Tätä seurasi pieni sanaharkka siitä, että onko oikeasti vaikeampaa siirtää kahdenkymmenen lolitan räjähtäneet kassit ja kamppeet viereiseen pukuhuoneeseen kuin ohjata kaksi cossaajaa ja pieni ompelupakki aivan yhtä hyvään ja tilavaan pukkariin. Loppujen lopuksi näytöksemme mallit siirsivät cossaajille tarkoitetut ensiapupakit vänkäreiden kadotessa ties mihin.

Meille oli myös luvattu harjoitteluaikaa puoli tuntia ennen näytöstä. Edellisen näytöksen päättymisaika olikin arvioitu väärin, ja varttia vaille ennen ohjelmamme alkua etsimme lähes paniikilla salivänkäriä joka pystyisi takaamaan meille harjoitteluajan. En ole pahemmin Tampere -talossa hengaillut, joten en luonnollisesti tuntenut paikkaa, ja etsiessämme oman salimme pääsisäänkäyntiä (väärästä kerroksesta) ja info -kyltin alla istunut järjestyksenvalvoja avaa kartan ja osoittaa salimme kohtaa. Okei, missähän me olemme tällä hetkellä? Miten pääsemme tuonne? Eipä tuntunut herra tietävän.

Saimme kuitenkin kaikeksi onneksi harjoitella, vaikka tämä hiukan myöhästytti ohjelmanumeromme alkua. Suuri kiitos tiloistamme, emme parempaa lavaa olisi voineet saada. Tampere -talon henkilökunta myös ohjeisti meitä hyvin ja selkeästi, ja saimme myös aikaisemmin kovasti kyselemäni spottivalot (joista Traconin henkilökunta ei ollut tiennyt yhtikäs mitään).

Kaiken kaikkiaan itse näytös kuitenkin sujui todella hyvin ja parempaa yleisöä emme olisi voineet saada, joten eiköhän puhjennut otsasuoni ja vatsahaava ole näillä hyvitetty.

Tnewwi
Viestit: 2
Liittynyt: Ma Kesä 20, 2011 00:12

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Tnewwi » Su Syys 04, 2011 23:32

Muutamia kuvia sunnuntailta.

http://s1231.photobucket.com/albums/ee5 ... on%202011/

Tapahtuma oli ihan jees harmitti ettei koko viikonlopuksi päässyt, mutta sunnuntainaki sitten riitti tekemistä ja katseltavaa. Hyvät tilat ja vettä riitti! Sääkin oli hyvä. Pitkälle on tultu niistä ekoista Traconeista imo ja hyvä niin!

Yeong
Viestit: 6
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 19:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Yeong » Ma Syys 05, 2011 00:50

Tracon meni omalta osalta varsin hyvin. Tampere-talo on varsin muikea conipaikkana, toimii hyvin, ja vesipisteet olivat ekstraplussaa. Vaikken itse yhteenkään ohjelmaan ehtinyt / jaksanut / muistanut mennä, niin monipuoliselta kattaus näytti.

Valittamista lähinnä karaokesta, jossa vietin itse aika paljon aikaa. Oli nimittäin varsin surkea esitys. Biisilista oli ihastuttava, ei muihin coneihin nähden kovin suuri, mutta keskittyi vain ja ainoastaan aasilaiseen musiikkiin ja jätti länsimaisen ulos. Järjestelyt kuitenkin kusahtivat totaalisesti.

Ensinnäkin, vain yksi mikrofoni? Laulajia oli runsaasti, ja kolmen ihmisen oli hieman vaikea laulaa yhteen mikkiin. Varsinkin kun se yksi ja ainoa oli rikki. Lauantaina toimi vielä joten kuten, mutta sunnuntaina ääntä ei kuulunut. Ymmärrän että tekniikka kusee, mutta eikö muka mistään oltaisi saatu uutta?

Toisekseen, paikalla oli vänkäri luultavasti about viisi tuntia koko viikonloppuna. Lauantaina noin kahden aikaan joku vielä oli, ja kävi myöhemmin jossain vaiheessa tsekkaamassa, mutta lähti heti uudestaan pois. Kävijöiden ei pitäisi joutua yksin handlaamaan laitteita - ei siellä uskallettu säätää volyymia tai mitään muutakaan kun pelättiin että elektroniikka pettää.

Joidenkin vänkäreiden asenne oli myöskin varsin harmistuttava. Lue: jos kävijä kohteliaasti ilmoittaa että karaoke oli huonosti järjestetty, ei kannata ensimmäisenä ilmoittaa "ei voi mitään jos tekniikka ei toimi", ja sen jälkeen (hieman kohteliaammin sanankääntein, mutta vain hieman) "tee itse paremmin". Ja jos vieressä oleva kävijä pyytää vänkäriä puhumaan hieman hiljempaa koska hän on hyvin kipeä ja päänsärkyinen, ei ole aiheellista todeta "jaa, no minua ei kiinnosta" ja jatkaa huutamista. ...ei muutenkaan tarvitse huutaa.

Mutta kaiken kaikkiaan Tracon oli aikalaisen ihastuttava~.
Hei hei, mikä vaivaa?

Avatar
Fazi
Viestit: 445
Liittynyt: Su Maalis 27, 2011 18:29
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Fazi » Ma Syys 05, 2011 01:36

Yeong kirjoitti:Toisekseen, paikalla oli vänkäri luultavasti about viisi tuntia koko viikonloppuna. Lauantaina noin kahden aikaan joku vielä oli, ja kävi myöhemmin jossain vaiheessa tsekkaamassa, mutta lähti heti uudestaan pois. Kävijöiden ei pitäisi joutua yksin handlaamaan laitteita - ei siellä uskallettu säätää volyymia tai mitään muutakaan kun pelättiin että elektroniikka pettää.
Vänkärinä (mutten karaokepaikassa pyörineenä sellaisena) tiedän, että karaokevalvojista oli kokoajan puutetta, ja ilmoitusta moneen suuntaan oli että vänkäreitä sinne nimenomaiseen paikkaan tarvittaisiin, mutta ilmeisesti kukaan ei loppujen lopuksikaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi :c Tiedä sitten miksi. Ehkä ensivuonna paremmin.
Tracon 8: Team Fortress 2 - Pyro // Ruttotohtori

Vannoutunut Gurren Lagann -elitisti.
Haters make me famous~

~ MyAnimeList deviantART Tumblr Blogi

Avatar
coolstorybro
Viestit: 10
Liittynyt: Su Syys 04, 2011 23:20
Paikkakunta: Tampere

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja coolstorybro » Ma Syys 05, 2011 01:53

Tämän vuoden Tracon oli mahtava, tosi monella oli jonkinlainen cosplay-asu mukana (taso on noussut valtavasti, eikä pelkästään kilpa-asujen) eikä porukka ollutkaan enää niin tyttövoittoista! Vesipisteet toimivat kuin unelma ja ohjelma oli mukavan monipuolista. Kunniavieraat olivat mahtavia ja niin edespäin.

Myyntialueella suosittuja tuotteita voisi kenties sijoittaa hieman erilailla, koska oli todella hankalaa tunkeutua massan läpi ostamaan vaivaista Pocky-laatikkoa.

Toivottavasti ensi vuonna piha-alue on paremmassa kunnossa;; sunnuntaina osasta siitä hiekka-ruoho-kura-seoksesta oli tullut oikein mukavaa mössöä joka tahri kenkiä. Ja tietenkin valtava osa oleskelualuetta jäi käyttämättä piharemontin takia.

Miinusta tosin tulee siitä että cosplay-lippujen kanssa sählääminen oli tuskaa. Kukaan siitä porukasta jonka kanssa kuljin ei ollut kuullutkaan lipuista (eikä oltu ainoita jotka joutuivat jonosta kääntymään) - ilmeisesti asiasta ollaan ilmoitettu jossain kohtaa, mutta se on mennyt totaalisesti ohi, ja lujaa. Olisi ollut mukavaa jos siitä olisi ilmoitettu vähän tarkemmin ja paremmin. Noh, onneksi päästiin sisään molempina päivinä (sunnuntaina oltiinkin jo ottamassa lippuja heti aamulla) eikä siitä sen enempää. (:

Ja tällä kertaa conin teema oli myös hyvin näkyvillä, siitä isot plussat!

Kiitos järjestäjille, Tracon on ja pysyy suosikkinani! Ensi vuoteen, siis~.

Avatar
Sieg
Viestit: 5
Liittynyt: To Heinä 21, 2011 16:46

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Sieg » Ma Syys 05, 2011 07:39

Ensimmäinen kertani vänkärinä (jollei kirjamessuja lasketa mukaan, mutta Traconissa vänkäröinti tuntui huomattavasti rankemmalta useampien kisojen ja kisaajien suuren määrän vuoksi) ja en voi kuin todeta, että ihailen niitä, jotka pystyvät tekemään tätä conista toiseen. Kenties minäkin tulen vielä joskus tulevaisuudessa tekemään vänkärin hommia, jos minut mukaan otetaan, mutta tuskin ensi conissa tai edes sitä seuraavassa, niin kiireiseltä tuo homma tuntui. Tuntui kuin olisin ollut jatkuvasti väärässä paikassa väärään aikaan, vapaalla silloin kun minua tarvittiin ja töissä kun minua ei tarvita - toivottavasti en aiheuttanut kenellekään kamalasti lisätöitä.
Olitte ihania ja mukavia ja... <3

Itse conissa en päässyt pahemmin ohjelmia katsomaan backstagelta tarkasteltuja cosplay-pukuja lukuunottamatta ja WCS-kisaajienkin esitykset jäivät näkemättä. Pukuloisto oli kuitenkin valtava ja taso selvästi korkeampi kuin tässä kisassa yleensä - kenties Tracon on vetänyt nekin osallistujat mukaan, jotka eivät kirjamessujen kisaan osallistuneet.

Sorsapuiston rakennustyöt olivat valitettavia sillä tässä meni epäilemättä hyvä hengaus - ja kuvauspaikka useilta cossaajilta, mutta onneksi Traconin sisätiloissa oli tilaa liikkua ja istumapaikkojakin löytyi (ja oli siinä lammella tms. mukava ottaa kuvia vaikkei puistossa niitä saanutkaan).
Myyntipöydillä kävin pyörähtämässä sunnuntaina enkä oikeastaan löytänyt paljoakaan ostamisen arvoista, mutta se tuskin johtui tarjonnasta vaan siitä, että olen nirso ostoksieni suhteen + lauantaina epäilemättä kauppa oli jo käynyt kuumana.

Kiitos kaikille niille uusille ja vanhoille tutuille, joita tapasin conissa. Anteeksi niille, joiden kanssa olin luvannut rupatella mutta joille minulla ei sitten riittänytkään aikaa (ja joita en pahimmassa tapauksessa nähnyt ollenkaan).

Avatar
EgoLogical
Viestit: 197
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 21:11

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja EgoLogical » Ma Syys 05, 2011 07:44

Deadpool (taino, Kidpool [punainen huppari]) kuittaa hyvästä conista c:

Oli hienoa tavata toinenkin Deadpool! 8D Sekä muutkin DC ja Marvel cossaajat näköjään osasivat hienosti hommansa (i.e Jokeri ja Harley)
Coni oli onnistunut sosiaalisesti, mutta ohjelmanmukaisesti se ei ollut yhtä kattava kuin vuoden 2009 Tracon ^^;
Mielestäni keskityttiin liikaa WCS:ään, ja ohjelmat eivät kauhean kiinnostavia ollut.
Nonetheless, hieno coni oli ja ens vuonna sit uuestaan mennään! \o/
PINEAPPLE SURPRISE!

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja madu » Ma Syys 05, 2011 09:37

Varsin kiva coni omien kokemuksien perusteella. Kelit olivat conin puolella ja paikat järjestetty varsin fiksusti, joten tungosta pääsi syntymään aikalailla vain supersuosittujen ohjelmanumeroiden alkaessa ja loppuessa, ja nekin pystyi välttämään kun kerrosten välillä pääsi kulkemaan muutenkin kuin vain liukuportaita pitkin.

Lauantai-iltainen Alastomuus animessa -luentoni tuntui menevän ihan hyvin - alkuunsa pelkäsin hieman, tuleeko sitä katsomaan kukaan kun kaikki täysi-ikäisiä kiinnostava ohjelma (omani, Lonkeropornoa ja Lolitoita + iltabileet) oli laitettu alkamaan samaan aikaan, mutta ihan hyvin paikalle löysi väkeä. Tekniikka hankasi snadisti vastaan, kahdesta mikrofoonista loppui akku kesken esityksen joten lopuksi jouduin turvaamaan headsettiin jota en osannut lähteä virittelemään päähäni ja lisäksi esitykseen embeddaamistani videoista vain yksi toimi ja tajusin tosi myöhään että hei, kyllähän nää VLC:n kautta kuitenkin aukeaisivat kaikki, mutta itselleni ainakin jäi noistakin huolimatta varsin hyvä fiilis esityksestä. Palaute kiinnostaa kovasti joko täällä tai yksityisviestitse.

Sunnuntaina pyörin ensimmäistä kertaa ikinä koko päivän cospaly-asussa ja kavereiden ilmeet ja koko ajan odotettu "kuka sä oot?" kruunasivat päivän. Kävin aamupäivästä vilkaisemassa "Vocaloid - Tulevaisuuden ensimmäinen ääni" -luentoa mutta hävisin paikalta aika nopsaan koska omasta mielestäni 45 minuutin ohjelmapaikalla eri hahmojen pituudet ja painot ja lempiesineet olisi kannattanut sivuuttaa täysin, sen verran lyhyt aika kyseessä. Paha tosin sanoa kun en katsonut loppuun asti että miten syvälle päästiin, mutta alun listaus ei oikein tehnyt vaikutusta. Suurin Pätijä oli aika rautaa ja Jaksun pistespurtti lopussa oli jotain ihan uskomatonta - tietäjät tietää.

Tapahtuman teemakin oli koko ajan näkyvillä (tai ainakin kuultavissa kun vallankumoukselliset huusivat jatkuvasti jossain kerroksissa) mielestäni paremmin kuin missään aiemmassa conissa, eli pisteet kotiin tästäkin! Hieno tapahtuma joka tarjosi todella mukavan viikonlopun.

Avatar
Japsu
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Touko 05, 2008 19:03
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Japsu » Ma Syys 05, 2011 11:39

Lullaby kirjoitti:täysin totta, kaikki muutkin 300 ihmistä miettivät varmasti ihan samaa. Tuossa oli taas yksi niistä t o d e l l a suurista pettymyksistäni järkkärien toimintaa kohtaan. Hei oikeasti, siellä ihmismassan keskellä oli pieniä lapsiakin, jotka rusentuivat tyystin sillä aikaa kun järkkärit hihittää että ettekö te nyt osaa jonoa muodostaa. Pitäisi se nyt ymmärtää, että Traconissa on järjetön määrä ihmisiä jotka haluavat Takahashin nimmarin ja myös jonottavat sitä. Ja kun se jono oli hyvä, miksi tehdä tuollainen temppu ja kuvitella että kaikki sujuu hyvin kun tarpeeksi kovaa karjuu? Iteltä jäi nimmarilippu saamatta tuon upean toiminnan seurauksena. Monelta hajosi cossipuvutkin jonossa kun ihmiset tungeksi ja tuuppi toisiaan. Ja järkkärit hihitti. Aika lapsellista etten sanoisi. Sitten tämä perustellaan sillä, että järkkätit sanoi aiemmin että jono täytyy hajottaa ja he toimivat ihan oikein. Ehkä, mutta tilannetaju olisi voinut olla parempi. Jos jono piti muodostaa uudelleen, menkää itse ihmismassan keskelle ja ohjatkaa ihmiset oikeaan paikkaan, älkääkä hihittäkö nurkassa että eikai me nyt tuonne mennä ja huudetaan vaan että muodostakaa jono ja viisastellaan, että millainen on jonon määritelmä. No, kuten kaveri totesi; "kyllä tuollaisella toiminnalla saakin tehokkaasti kävijät vähenemään coneista"... Mietin vain, kuinka niiden lasten kävi siellä keskellä. Itse en polvivamman takia jonossa (yli tunnin jonottamisen jälkeen) jaksanut enää ryysiksen iskiessä olla ja otin sitten kuvauslipun, vaikka nimmarin takia olin Traconiin tullut.
Epäonnistuimme Takahashin signeeraustilaisuuksien lippujaossa ja olemme kamalan pahoillamme siitä.

Signeeraustilaisuuksiin emme valitettavasti voi määräänsä enempää faneja ottaa. Maksimimäärät sovittiin herra Takahashin itsensä kanssa. Haasteena on löytää sellainen tapa valita sisäänpääsijät, jonka mahdollisimman moni kokee reiluksi ja joka voidaan käytettävissä olevien tilojen ja muiden rajoitteiden puitteissa toteuttaa.

Facebookissa ehdotettiin rajausnauhoista rakennettavaa "jonotuslabyrinttiä", toinen voisi olla lippujen arvonta etukäteen verkossa. Kun tiedämme ensi vuoden kunniavieraista jotain, kysymme yleisöltä, miten haluaisitte esimerkiksi juuri signeerauslippuja jaettavan.

Mitä järjestyksenvalvojien käytökseen tulee, ongelmat tiettyjen yksilöiden asiakaspalveluhengessä ja käytöksessä on nyt pantu merkille ja heidän soveltuvuutensa Traconin JV:iksi tullaan arvioimaan uudelleen.

Ystävällisin terveisin
Santtu "Japsu" Pajukanta
Viestintävastaava, Tracon VI
viestinta11 ät tracon.fi

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja kyuu » Ma Syys 05, 2011 11:49

Vastaanpa cosplay-lippuasiaan osaltani.

Tarkoitushan oli siis huolehtia, että ei olisi painetta jonotukselle ennen ohjelman alkua, vaan että hyvän paikan saaneet voivat hillua muualla conissa ja tulla sitten isoon saliin ilman hoppua. Lippujärjestelmässä tapahtui kuitenkin inhimillinen virhe testauksen puutteen muodossa. Olisi ehdottomasti pitänyt tehdä yksityiskohtaisempi tarkistus lipuille ja myös selkeyttää lippujen ulkoasua. Tampere-talossa on hiukan mielenkiintoinen paikkajärjestys, saman numeroisia paikkoja kahdessa kerroksessa ja rivit jatkuvat osin aika mielenkiintoisesti.

Lopputuloksena sekavasta lähdedatasta oli se, että tuplabuukkauksia tapahtui. Osa tästä johtui siitä, että lippuihin oli kerroksen numero merkitty liian pienellä. Sen vuoksi osa 3. kerroksen lipullisista tuli 2. kerrokseen. Osa johtui mitä ilmeisemmin teknisestä virheestä. Tämän vuoksi pyrin parhaani mukaan kuuluttamaan, että korjaamme käsipelillä kaikki tilanteet. Tavoitteeni oli, että kukaan ei joutuisi virheen vuoksi huonommalle paikalle kun oli alunperin lipussa. Tämä toteutui pääosin hyvin, mutta pari henkilöä joutui hieman taaemmaksi. Pahoittelen sitä. On vielä selvittämättä tarkalleen missä paikassa tai paikoissa virhe alunperin tapahtui, mutta keräsin huono-onnisia lippuja pinon talteen ja vertaan näitä lähipäivinä tulostettuun materiaaliin, jotta vika selviää.

Lippuideassa on puolensa, mutta se pitää tehdä paremmin ensi kerralla. Voin omalta osaltani kerätä siitä saadun palautteen, parannusehdotukset ja muut kommentit. Jos haluat henkilökohtaisen vastauksen, voit lähettää sen sähköpostitse kyuu(ät)tracon.fi tai yksityisviestillä täällä. Luen palautteet toki myös tästä ketjusta.

Mahdollisia ajatuksiani ensi vuodelle, myös vapaata riistaa kommentoitavaksi. Osa on keskenään ristiriitaisia, koska toistaiseksi ovat vain mahdollisuuksia.
- Liput vain 2. kerrokseen ja 3. kerroksessa perinteinen jonotus. Tämä joko vain sunnuntaina tai ehkä molempina päivinä. Sunnuntaina on yleisöä hieman vähemmän aina.
- Jos lippuja jaetaan molempiin kerroksiin, merkataan kerroksen numero kissankokoisena lippuun.
- Paikat vain riveittäin, eikä yksittäisiä paikkoja, esim. "rivi A2 keski", "rivi B10 oikea" tjsp.
- Ei lainkaan paikkaa merkittynä, eli wanhan Traconin malli jossa yksinkertaisesti jaetaan istumapaikkoja vastaava määrä pääsylippuja ja nopeat syövät hitaat parhaissa paikoissa.
- Istumapaikkakarttoja oville ja infoon ainakin.

Summa summarum, kiitos palautteesta. Koitetaan ottaa opiksi ja tehdä asia paremmin ensi kerralla.


Kyuu Eturautti
Tracon VI conitekniikkavastaava

Avatar
Haya
Viestit: 65
Liittynyt: La Tammi 05, 2008 01:02
Viesti:

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Haya » Ma Syys 05, 2011 12:19

Hieno oli con!

Vaikka koko la päivä menikin WCS-karsintoja jänskätäessä. Taso oli päätä huimaava ja hienot edustajat saatiin. Erityisesti olin iloinen tuomaroinnista, yleensä jokaisessa esituomaroinnissa tuomareilla on ollut suupielet alaspäin ja kommunikointi kisaajan kanssa on ollut ylivoimaisen vaikeaa, mutta tämänkertainen oli kyllä positiivinen yllätys. Kisajärjestelytkin tuntuivat menevän oikein mallikaasti. Onnea vielä voittajille!

Vocaloid-luento oli todella valaiseva, kiitos siitä ja myös paneeli cosplayjournalismi netissä oli katsottavaa/kuuneltavaa.
Ainoana miinuksena tapahtumasta jäi mieleen lauantian päivärannekkeet. Itsellä oli vkl ranneke, mutta miksi ihmeessä la-ranneke kelpasi vain klo: 20:00 asti, sitä en käsitänyt.

Mahtaako Tracon muuten julkaista videomateriaalia WCS-karsinnasta, yksilökisasta ja esityskisasata?

Kaikenkaikkiaan mahti con, kiitos!

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja kyuu » Ma Syys 05, 2011 13:12

Haya kirjoitti:Mahtaako Tracon muuten julkaista videomateriaalia WCS-karsinnasta, yksilökisasta ja esityskisasata?
Kyllä. WCS on listalla ensimmäisenä, sillä nämä videot pitää lähettää pian myös Japaniin. Samalla vaivalla toki julkaistaan myös Traconin sivuilla. Heittoarvio aikataulusta on viikko-pari.

Avatar
Seraphi
Viestit: 88
Liittynyt: Ti Touko 18, 2010 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Seraphi » Ma Syys 05, 2011 14:29

Seraphi kiittää conien järjestäjiä, vänkäreitä, cosplaymammoja ja kaikkia coniin osallistujia. Minusta meininki oli jossain määrin yhtä hyvä ellei parempi kuin viime vuonna.

Oli suuri kunnia olla osa yksilö-pukukilpailua kun oli niin mahtavia ja onnistuneita coneja ihmisillä.
Teema oli ihan hauska, mutta olin vähän siitä touhusta pihalla, enkä oikein ehtinyt siihen panostautua vaikka cossasin Army of Two pelin palkkasoturia, Elliot Salemia. Olin tosi yllättynyt että tuomarit ja muut conilaiset pitivät cossistani. Olisi tosiaan hauska myös nähdä mitä kaikkea siellä lavalla tapahtui kun ei backstagella nähnyt kunnolla.

Jos jollakulla on kuvia meikäläisestä, saisinko linkkiä vaikka YV:nä?

Morsiameni kiittää myös taidekujan puolelta järjestäjia ja coni-kansaa. Hän sai tosi hyvin myytyä omia juttujaan.

Eeppistä menoa kaike kaikkiaa. Harmi vain ku piti nii aikaste sunnuntaina lähteä pois.

Avatar
destinedhime
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2006 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja destinedhime » Ma Syys 05, 2011 14:48

Tracon oli vallan mukava, liialliselta ahtaudeltakin minusta aika hyvin vältyttiin. Omaa coniviikonloppua varjosti tosin jo lauantaina alkanut huono olo, joka osoittautui mahdolliseksi angiinaksi ja sunnuntai jäikin väliin kokonaan.
Yksi minua ärsyttävistä asioista on vuosi vuodelta ollut se että näissä tapahtumissa on aina jokin tekninen häiriö jonka takia pitää istua ylimäääräinen puoli tuntia aina penkissään (tällä kertaa cosplay kisan videokuvaus) mikä siinä on ettei niitä osata käyttää? Lisäksi tässä conissa minua ärsytti että kaikki ohjelmat johon halusin mennä olivat samaan aikaan.. joten käytyä tuli vain yhdessä ohjelmassa.
Naze? Naze?

Fihtimii
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Syys 05, 2011 12:18

Re: Tracon VI - jälkipyykki

Viesti Kirjoittaja Fihtimii » Ma Syys 05, 2011 15:20

Minun on pakko sanoa että Tracon oli suorastaan aivan loistava tapahtuma! Ohjelmaa oli kaikille ja ohjelmien laatu oli myös hyvä, vaikka en tietenkään kaikkea ohjelmaa ehtinyt tarkistamaan (miksei aika voisi riittää kaikkeen?). Myyntipöydissä tosiaan oli hieman suppeahko valikoima tuotteita ja ahtautta oli havaittavissa myyntipöytien, sekä taidepöytien, lähistöllä. Mutta kunhan odotteli että suurin väkijoukko oli ostanut kaiken järkevän pöydistä, niin pystyi helposti liikkumaan ympäriinsä.

Piha-alue oli todella loistava myöskin, tilaa oli riittävästi ja satunnaiset metalliaidat eivät olleet pahasti tiellä. Ensi vuonna pitänee tulla tarkistamaan että meno on vähintäänkin yhtä hyvää kuin tänä vuonna ;)

Jaa jos ketään kiinnostaa niin olin se yoroissa kulkeva samurai ja jos ihmiset millään muotoa viitsisivät lähettää minulle kuvia cossistani/ritarikaveristani yv:nä niin saisin devianttini päivitettyä :)

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Conit ja festarit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa