Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Vapaamuotoinen mutta asiallinen keskustelu. Anime- ja mangayhteisöä kiinnostavat aiheet, jotka eivät sovi suoraan muille alueille, kannattaa lähettää tänne - sana on vapaa.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Seri
Viestit: 15
Liittynyt: La Marras 22, 2008 17:48

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Seri » Ti Helmi 24, 2009 17:01

07-Ghost: Oma kevään odotetuin sarja! Rakastan 07-Ghost mangaa, joten lisätään siihen se, että olen yleisesti ehkä hiukan enemmän kiintynyt animeen kuin mangaan ja näin ollen olen hyvin malttamaton tämän sarjan animeversion suhteen. Promo video + op & ed onnistuivat tekemään odotuksen entistäkin hankalammaksi. Op ja ed tulee kuunneltua aina vähän ajan välein ikään kuin muistutukseksi. Toivon kovasti ettei jaksojen määrä ole ihan minimissään??
Dogs: Bullets & Carnage: Lähinnä mielenkiinnolla odotan tätä, manga kuuluu lukemisiin. Olisin kyllä suosinut mieluummin sarjana. //Traileri lisäsi odotusta ison kerran. Badou ja Haine näyttävät mangaan verrattuna jotenkin entistäkin puoleensavetävimmiltä.
Pandora Hearts: Pidän mangasta ja näin ollen tästäkin odottelen anime versiota.
Tsubasa Chronicle Shunraiki: Jäin kaipailemaan Tokyo Revelationsin jälkeen kovasti jatkoa, +17 leima antoi enemmän vapauksia ja itse olisin ilahtunu mikäli koko sarja olisi tehty samaan malliin. OVAt yksistään jättivät vähän tyhjäksi lyhyydenkin takia, joten toivon kovasti että Shunraiki täyttää vähän.

Fansubeja odottelen Bleachin ja Naruton uusiimpiin leffoihin, mutta luoja tietää kuinka kauan niitä saa odottaa..

//lisäyksiä.

CANAAN: Promokuva nappas ja sen pahemmin ei vaatinut perehtymistä. Peliin ilmeisesti perustuu.
Hanasakeru Seishounen: En odota sarjalta oikeastaan yhtään mitään. Ei kauheammin tule mitään shoujo/romanssi animeja katseltua, mutta tämä vaikuttaa juuri sopivalta katsottavalta paremman puutteessa. Jaksojakin 39, joten siinä on sitten vähäksi aikaa katsottavaa, kun viikottain joutuu uusia odottamaan.
Heart no Kuni no Alice: Tämän kuvan jälkeen ei vaan ole mahdollista ettei kyseinen OVA päädy omalle listalle. OVAlta en kuitenkaan uskalla odottaa mitään muuta kuin silmäruokaa 30 minuuttia..
Phantom ~Requiem for the Phantom~: Hahmodesingit olivat kovasti omaan mieleen ja siihen vielä mielenkiintoinen juoni niin mitäpä enää uskaltaa pyytää? Odotan lähes yhtä paljon kuin 07-Ghostia.
Tears to Tiara: Traileri vaikutti lupaavalta. Mitään maailmaa mullistavaa sarjaa en odota, mutta itselleni kaikki tuntui olevan sarjassa juuri kohdillaan. Hahmodesingit vetivät tässäkin puoleensa. Kaipaan tätä 'nätimpää' jälkeä nykyään kovasti. Naruto ja muut ovat toki must mutta mutta..
Velvet Underworld: Sarja oli vain päätynyt listalleni jotenkin, mutta trailerin katsottuani olin täysin lumoutunut. Hahmot vaikuttavat mielenkiintoisilta pelkän katseen jälkeen, joten en millään malta odottaa mitä sarjalla on tarjota. Verenlento oli itselleni vielä kuin piste iin päälle, jotenkin kaikki tuntuu olevan kohdillaan!
Viimeksi muokannut Seri, Ti Maalis 31, 2009 05:06. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
soinap
Viestit: 367
Liittynyt: Ti Maalis 25, 2008 19:28
Paikkakunta: Forssan seutu

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja soinap » Ke Helmi 25, 2009 00:41

Ohhoh, enää viitisen viikkoa ja kevätkausi on käynnissä. Joten hieman pohdintoja sarjoista joita voisikin alkaa katselemaan.

Fullmetal Alchemist 2 Tämä kausihan seuraa mangaa uskollisesti, joten pakko katsella. ääninäyttelijät pysyvät luultavasti samoina ja odotan innokkaasti millaisia openingeja tähän saadaan. Myös uusi animointijälki miellyttää, Hiromu Arakawan tyyliä mukaillen.
K-ON Uusi KyoAnin anime, joten ihan pakko katsella ! Animointijälki nannaa, ääninäyttelijät uusia / nuoria ja sitten yksi genreistä on musiikki. Ja hahmosuunnittelu muistuttaa Kannagin tyyliä : )))
Konnichiwa Anne Siis tämähän tuleekin vasta toukokuussa vaikka toisin luulin. Kuitenkin näyttää yhä todella nätiltä ja söpöltä ja haluan nähdä ja kaikkee kivaa.
Pandora Hearts Se traileri on vain niin upea <3 Ja kaveri hehkuttanu hirveesti. Animointijälki nams, seiyuut kivoja etc. Ja musiikista tulee mahti.
Asura Cryin' Näyttää sellaiselta kivalta perushaaremilta, joten taidanpi katsella.
Hatsukoi Gentei Tällästä slice of life / school animea :3
07-Ghost Hieman vakavamman näköistä sarjaa, saatan pitääkin
Tayutama Hahaa, ecchihaaremia ! : D Täytyykö perustella sen paremmin?
Phantom **** Näyttää kans vähän vakavammalta
Natsu no Arashi Haaremilla jatkuu.
Sekirei OVA <3

Suurinosa vähän randomimmin valkattuja, mutta nyt kun opin tämän kausittais jutun niin mahdollisimman moneen haluan tutustua.
Spoiler: mielipiteet talvikauden sarjoista nyt kun on katseltuna (lyhyet, pari lausetta)
Akikan Täyttä kuraa. Tekisi mieli tiputtaa mutta annan vielä yhden epin mahdollisuuden
Asu no Yoichi Miun silmissäni Sekirei kopio, mutta ihan söpö
Clannad ~After Story~ Jej, hyvä Tomoya. Ushio on söpö
Hetalia Axis Powers Hauskaa huumoria, Tinoa odotellessa
Higurashi no Naku Koro Ni Rei Jee, eka jakso fanserviceä.
Kurokami Toinen sarja kuraa-listallani.
Maria Holic Muuttunut tylsemmäksi, mutta Mariya on hot
Minami-ke Okaeri Aika tylsä, mutta paranemaan päin
Haruhi speciaalit fun, fun, fun ~
RideBack <3
Shugo Chara!! Doki filleriä fillerin jälkeen
Skip Beat! Ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi, oikeasti hauska
Sora wo Kakeru Shoujo Aluksi tylsää sci-fiä, nyt hauskempaa
Sora wo Miageru Shoujo no Hitomi ni Utsura Sekai Perustuu OVA-sarjaan, paranemaan päin
To Aru Majutsu no Index tylsä ?
Toradora Draamaa !
White Album Tylsistyi tuossa pari epiä sitten.

Avatar
Nezumi-chan
Viestit: 511
Liittynyt: La Loka 30, 2004 08:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Nezumi-chan » To Helmi 26, 2009 21:36

Ehdoton ykkösodotus on Guin Sagan animeversio. Kyseinen saaga on kielimuurin vuoksi tuttu vain fanarteista ja kirjan kansista, mutta odotukset ovat korkealla. Myöskin tieto 13 osaisesta jatkosta maailman kiistattomasti parhaimmalle yaoille, Ai o Kusabille sai riemun kiljaisut kuulumaan naapurikortteliin saakka. Myöskin pelisarja Basaran animeversiota on odotettu. Länsimaalaiset kun menivät ja leikkasivat pelit niin hirveään kuntoon, ettei niitä enää samaksi sarjaksi tunnistanut. Täällä jo aiemmin mainittu Dogs on myös yksi, jota on odoteltu jo muutaman kuukauden. Black Lagoonin kolmas kausi nyt on tietenkin mainitsemisen arvoinen, samoin kun Trigun movie.
Only dead fish go with the flow

DeviantArt
Team108 - Suomen Suikoden Cosplayaajat
Conikuva galleria 2006-->

Avatar
Solid
Viestit: 222
Liittynyt: Ke Helmi 08, 2006 23:23
Paikkakunta: Alavieska

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Solid » To Helmi 26, 2009 22:09

soinap kirjoitti: Asu no Yoichi Miun silmissäni Sekirei kopio, mutta ihan söpö
Hands down, tämä on ollut hauskaa ja viihdyttävää katsottavaa samalla tavalla kuin Sekirei oli, tosin vitsit ovat hiukan erilaisia ja ohjaaja tykittää niitä paremmmin (myös toiminnan kanssa, se oikeastaan viehätti minua ensimmäisessä episodissa). Jollakin pirullisella tavalla (aka olemalla laiska nörtti) minulta löytyy pehmeä piste tämänkaltaiselle juustolle. Mutta sarjaa katsoessa tulee väkisinkin tunne, että kyseessä on vain hyvin ohjattua mieletöntä hassuttelua, jossa kliseet kukoistavat vain, että voisit nauraa niille. Olen tehnyt viimeaikoina aivotoimintaa ymmärtääkseni miksi pidän näistä kahdesta, mutta en ole löytänyt pahempaa syytä. Pitää miettiä vielä enemmän, tuntuu kuin voisin saada siitä enemmänkin tekstiä. (Kuulen /facepalmeja, tuhansia niitä.)

Ja samurai-tyypin elämänviisausksista: "It's like Rurouni Kenshin, but in the modern day and with harem." Tuntuu kuin se voisi vain mennä pieleen.

Avatar
Olke
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 21:36

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Olke » To Helmi 26, 2009 22:36

Jos jollain on uudempi versio tästä niin postatkoon sen tänne.

Tuleva kevät näyttäisi minun osaltani tältä:

FMA
Tarkemmin ajatellen voisin katsoa myös tämän. Aiemman FMA-animen taistelut olivat aika siistiä katsottavaa enkä usko, että siitä linjasta poiketaan tälläkään kertaa. Tämä varmaan spoilaa mangan lopun minun kohdallani, mutta se on sen ajan murhe sitten.

K-ON
Kuvassa on tyttö ja kitara, joten kiinnostukseni heräsi. Juonisynopsiksen mukaan sarja tulee pyörimään muutenkin musiikin ympärillä, joten tule katsomaan tämän.

Eden of the East
Juoni vaikuttaa melko kiinnostavalta. Tai sekavalta. Tai vähän molempia se taitaa olla. Ei oikein vakuuta, mutta taidan katsoa tästä ainakin muutaman ensimmäisen jakson ja arvioida tilanteen sen jälkeen uudelleen.

Senjou no Valkyria
Asetelma vaikuttaa kiinnostavalta. Juoni vaikuttaa kiinnostavalta. Kaveri on tosi kova taktikko ja voittaa kaikki. Vähän kuin Code Geass ilman tahatonta komiikkaa. Sijoittuu toiseen maail-- toiseen Euroopan sotaan, joten tässä tuskin mechat kauheasti rymistelevät vaan taistelut voittaa se, jonka komentaja on miehisin. Toivottavasti. Tämä vaikuttaa niin hyvältä, ettei kukaan tekstitä tätä kun jokaisella on kiire kasvattaa virtuaalipippeliä K-ONin subbaamisen avulla.

Pandora Hearts
Promokuvassa on söpö tyttö (toivottavasti se on tyttö), geneerinen päähenkilö ja homo. Söpön tytön ansiosta katson ainakin pari ensimmäistä jaksoa. Juonisynopsiksesta en saa kyllä mitään tolkkua.

Saki
Saki-manga rules, joten animen aion katsoa tätä. Ainakin pari ensimmäistä jaksoa. Jos anime ei nappaa niin sitten toivon, että anime saa mangan kääntäjät aktivoitumaan.

Hayate no Gotoku 2
Hayate rlz. Katson.

Natsu no Arashi
Kuulin vähän juttua, että Akiyuki Shinbo ohjaisi tämän, joten kiinnostukseni heräsi. Ja tämän juoni vaikuttaa vähän vakavammalta tapaukselta kuin School Rumblen (Pie End FFFFFFF), joten eiköhän tämäkin tule katsottua.

Phantom - Requiem of Phantom
Kiinnostaa, koska olen kuullut vain hyvää visual novelista, vaikken olekaan sitä tullut itse lukeneeksi. Bee Train tosin vähän pelottaa... Tälle annan ainakin mahdollisuuden. Juoni kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että tämä saattaa tulla katsottua loppuun asti jo senkin voimin vaikkei toteutus muuten vastaisikaan odotuksia.

Tears to Tiara
Peliä olen pelannut sen verran, että animesta kuuleminen sai minut heti ajattelemaan, että ei. Tarkemmin kun miettii, niin TtT:n animeadaptaatio voisi jopa olla hyvä, TV-animessa kun päähenkilön jättäminen kahden jonkun naishahmon kanssa tuskin johtaa heti seksiin.. Hahmosuunnittelu näyttäisi olevan pelin PS3-versiosta, joten pelkkää PC-versiota pelanneena en välttämättä tunnistaisi kaikkia hahmoja heti. Mutta enpä minä taida viitsiä tätä katsoa.

Tähän sitten lisäksi ne sarjat, joista kiinnostun muiden hehkutuksen ansiosta.

EDIT: Kuva päivitetty v1 --> v2 ja muuta sellaista. Päivitin myös omaa listaa.

Avatar
Pavez
Viestit: 531
Liittynyt: Ke Loka 18, 2006 13:48
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Pavez » La Maalis 07, 2009 01:52

Whoa what?!?

FMA:n uusintaversio, enkä tiennyt asiasta mitään! Pakkohan tämä on katsoa.
Ja Spice&Wolf OVA, uuh.
K-ON näyttäisi olevan KyoAnilta, joten se menee myös listalle. Samaten Shangri-LA. Ihan vain tuon kuvan takia.

Isokanan ja Madun pitää sitten tulla tänne pistämään viiltävää analyysiä kaikista sarjoista. Ei nimittäin oma aika enää riitä tähän hommaan.

Avatar
mmmmm
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2006 17:51
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja mmmmm » La Maalis 07, 2009 11:56

Hmm, uusi kausi jaksaa aina yllättää saapuimisellaan, kun edellisestäkin on vielä kaikki katsomatta...

Mutta mutta, sen tarkemmin trailereita ja spekulaatioita lukematta, tulee kevää kohokohdaksi ehdottomasti Spice ja wolffi, tämä OVA ennen varsinaisen kakkoskauden alkua helpottaa odotusta edes hieman. Dogs: Bullets & Carnage sitten se toinen pakkokatsominen vain mangan perusteella, vaikkakin en kyllä tosin nyt edes muista sellaista sarjaa minkä anime-versio olisi ollut mangaa parempi. Kuitenkin varmasti kelpo viihdettä.

Näistä "katson ensimmäisen jakson jos kiinnostaa" -sarjoista sitten Shangri-La ottaa etulyöntiasemaa nimen perusteella tulevien assosiaatioiden kautta ja varsinkin juonikuvaus kuulostaa huikealta (Alkuperäistä Ikegami Eiichin scifi-romaania lukematta, kuulostaa joltain Nausicaän ja apokalyptisen planetesin risteytykselle?). Tosin tuon listauksen promokuvan perusteella käteen menee ja pahasti, mutta silti itse sarjaan mitenkään liittymättömän Hiltonin Lost Horizonin tuomien fiiliksien takia mahdollisuus annetaan. Tai jos edes murto-osaan tällaisia tunnelmia päästäisi, niin uusi mestariteos olisi syntynyt.

Toinen on sitten tämä Kyoanin K-ON!, vaikkakin musiikki aiheena sinänsä kiinnostaa vähemmän kuin vähän. Tosin, Clannadinkin after storyn tuijottaminenkin jäi johonkin 10. jakson tietämille, että tiedä miten tuon uuden kanssa sitten.

Ristorante Paradiso. Vaikka mitään tästä en tiedäkään, näyttää promokuva kivalta, elämänmyönteiseltä, rennolta ja intiimiltä sarjalta, vaikkakin "toimii paremmin live-actionina" -fiilikset tunkeekin pahasti esiin. Kuitenkin ainakin ensimmäiset jaksot tulee katsottua.

Vaikka odotukset eivät nyt sinänsä aivan katossa olekaan, näyttää tuossakin olevan taas katsomista tarpeeksi, toivottavasti ei sentään liiaksi. Hassu havainto sinänsä, mutta kun alkaa ylitarjonta iskeä, niin lopulta ei tule enää katsottua mitään. Ei vain jaksa.

aurea
Viestit: 180
Liittynyt: Su Touko 04, 2008 23:02
Paikkakunta: Oulu

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja aurea » La Maalis 07, 2009 17:48

Jaa, että Sakista on animekin tulossa. Mahjongista en tajua hölkäsen pöläystä mutta silti tuli kaksi osaa luettua -söpöläiset ja kevyt fanipalvelu eivät ainakaan vaikuttaneet asiaan. Matseissa ei vaan ollut samanlaista tunnelmaa kuin Shion no Oussa tai Hikaru no Gossa, jotta olisi itse pelien takia jaksanut seurata, animea silti vilkaista kuitenkin pitää.

Ja niin paljon kuin mangan lukemisesta pidänkin niin jostain syystä en ole jaksanut oikein FMA:han keskittyä. Taidan tuota animea kokeilla josko veisi mennessään.
K-ON! ja Shangri-La ihan kuvien takia vilkaistava, sekä Spice and Wolf OVA katsottava kun sarjasta tykkäsin.
Hatsukoi Gentei on vissiin Hatsukoi Limited mangan adaptaatio? Tutulta juoni ainakin kuulostaa. Mangan jaksoin lukea vain hyvän taiteen& lyhyyden ansiosta, muuten oli rasittavaa kamaa.

Saa sitten nähdä mitä jaksaa alkaa pidemmällekin seuraamaan loppujen lopuksi. Talvikaudelta katsoin muutaman jakson melkein kaikkea mutta vain Marimite 4 jäi katselulistalle.

Aoi Hana yuri mangasta on muuten anime versio tulossa kuulemani mukaan. Itseä ei tosin manga hirveästi kiinnostanut, kun oli niin ponnetonta menoa. Vilkaista silti pitää, koska eihän sitä koskaan tiedä.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja madu » Pe Maalis 20, 2009 18:35

Hirveästi olisi taas tavaraa alkamassa mutta kovin moni ei kyllä vaikuta hirveän mielenkiintoiselta. Ainakin-lähes-loli-kiintiön puolesta odotan KO-N!:ia ja Sakia erittäin paljon, KyoAnista ensimmäiselle ja mahjongista jälkimmäiselle plussaa. Söpöt hahmot noissa ainakin on. FMA:ssa en päässyt animessa ekaa jaksoa enkä mangassa ekaa kirjaa pidemmälle, mutta kun sitä on hehkutettu kaikkialla aika paljon, pitää varmaan kokeilla tuota kakkosvedosta. Shoonenit vaan ei yleensä nappaa niin kattoo nyt miten monta jaksoa tuota katsoo.

Phantom vaikuttaa promokuvan ja Bee Trainin perusteella ihan mielenkiintoiselta, Noir ainakin nappasi. Ohjaaja sama, musiikeista ei valitettavasti näköjään vastaa Yuki Kajiura. Vaikkei tuo nyt Madhousea olekaan niin pelkään vaan että saa saman kohtalon kuin vaikka Himitsu ja Mouryou no Hako kun kaikki subbaa mieluummin haaremimoeshittiä. No, elämä on julma.

Jatko-osista Spice & Wolf II ja Chi's Sweet Homen uusi kausi täytyy katsastaa. Ristorante Paradisosta vähintään eka jakso. Muuten setti näyttääkin sitten aika perusmasentavalta. HARUHI, MISSÄ?!

Avatar
Raisuki
Viestit: 24
Liittynyt: Ti Maalis 17, 2009 21:25
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Raisuki » Pe Maalis 20, 2009 22:31

Shugo charaan olen erityisesti noista kyseisistä sarjoista kiintynyt, vaikka harvemmin tuon tyyppistä luen / katselen. (:
私は本当に爪をしたいのですが
I'd really like to nail you~

Avatar
nakano
Viestit: 139
Liittynyt: Su Elo 26, 2007 11:22
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja nakano » La Maalis 21, 2009 20:30

Äh... Ei millään ehtisi aloittaa uusia sarjoja. Onneksi One Outs ja Mitsuganae piakkoin päättyvät (ja kesä tulee pian). Ride Backiä ja loisto fantasiasarjaa Eriniä tulee ehdottomasti jatkettua. Viper's Creed on vielä aloittamatta. Muntokin ehkä pitäisi katsastaa. Mutta tulevaan kauteen.

Mitä en viime viestissäni maininnut pohtiessani tulevia kiinnostuksen kohteita, niin kevään 2009 sarjoista ehdoton suosikkini on Phantom ~Requiem for the Phantom~. Viime kerralla yritettiin OVA-adaptaatiota, ja se oli ihan ok. Tällä kertaa annetaan enemmän ruutuaikaa TV-sarjan muodossa, joka toivottavasti käyttää sen hyödyksi. Tarina aloitetaan taas tutusta lähtöpisteestä.
Spoiler: visuaalinovellin lähtötilanne
Zwei aivopestään unohtamaan, kuka hän on ja hänestä koulutetaan salamurhaaja Einin johdolla, joka ei myöskään muista mennyttä.
Hiramekin visuaalinovellin läpi katsottuani tässä on paljon potentiaalia.

aurea
Viestit: 180
Liittynyt: Su Touko 04, 2008 23:02
Paikkakunta: Oulu

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja aurea » Pe Huhti 03, 2009 16:11

K-ON! vaikuttaisi ensimmäisen jakson perusteella hyvältä, ultrasöpöä ja kevythenkistä menoa, puuh. Mio näyttää ihan siltä, että voisi vetää esiin Shishion ja kutsua Nuea. Ennakoin kyseisestä hahmosta suosikkiani. :3
Jalat näytti vähän hassuilta kun pienenevät olemattomiin, mutta muuten ulkoasu ja animointi kohdallaan. Voihan kulmakarvat.

Queens Blade taas osoittautui tissiservice jöötiksi, kuten vähän pelkäsinkin. Jalkapallot ja vesimelonit pomppii ruudulla ja päättömyyksiä riittää (räjähtävät tissit). Jää minulla tähän kun ei onnistunut huvittamaan saati viihdyttämään sekuntiakaan - tai no huvitti kyllä muutaman kerran, muttei hyvässä mielessä.

Avatar
Olke
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 21:36

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Olke » La Huhti 04, 2009 00:54

K-ON-mangaa olen lukenut sen seitsemän luvun verran, mitä sitä on käännetty ja tähän mennessä se on ollut pettymys. Odotin K-ONin olevan moemoesarja, jossa tytöt soittavat musiikkia. Tähän asti manga on antanut sen vaikutelman, että Keionin tytöt tekevät melkein mitä tahansa paitsi soittavat musiikkia. Välillä tuntuu siltä, että tytöt tekisivät kaikkea muuta kuin soittavat musiikkia juuri siksi, ettei heidän tarvitsisi koskea soittimiinsa. Eli toisin sanoen tähän mennessä K-ON ei ole erottautunut juuri millään lailla edukseen baziljoonasta muusta moemoesarjasta. Tosin mangaa olen lukenut vain sen seitsemän lukua ja 4koma-formaatissa juonen nyt ei välttämättä voi olettaakaan etenevän yhden luvun aikana. Seiskaluku tosin antoi olettaa, että jatkossa kaikennäköiset kakunsyönnit ja muut jätetään vähemmälle ja alettaisiin viimeinkin harjoitella sitä musisoimista.

Mutta entäpä K-ON-anime? Ensimmäisen jakson perusteella sanoisin, että seuraisin mielelläni tämän sarjan loppuun vaikkei tässä hirveästi musiikkia harrastettaisikaan. Tällöin K-ON olisi tosin vain yksi niistä sarjoista, jotka katsoo mielellään, mutta jotka unohtaa heti jakson loputtua. Toivottavasti saavat ympättyä sitä musiikkia kaiken muun tekemisen sekaan. Hahmoista jokainen vaikuttaa miellyttävältä. Hahmot tuntuvat myös näyttävän paremmilta animoituina. En usko K-ONin olevan joitakin animeaiheisia sivustoja riivanneen hypen arvoinen, mutten usko hypen luoman yleisen vihan tätä sarjaa kohtaan olevan myöskään oikeutettua. Alku- ja loppulaulut olivat kivoja.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja madu » La Huhti 04, 2009 07:24

K-ON oli tuhottoman söpö. Tyylillisesti mielestäni tähän mennessä KyoAnin parhautta, ultramoe hahmodesignit ja nätit Clannadmaiset taustat - Lucky Star oli paikoitellen liiankin pelkistetty ja näytti enemmän flashanimaatiolta, mutta K-ONissa molemmat tyylilliset ääripäät yhdistyvät mainiosti. Alku- ja loppulaulut olivat söpöjä, hahmot olivat söpöjä ja voihan kulmakarvat. Tätä lisää :3

Queen's Blade sensijaan.. olihan se aika vinkeä! Tisseissä ei todellakaan säästelty ja räjähtävät happotissit tarjosivat vuoteni tähänastisen suurimman WTFWTFWTF-hetken animen parissa. Pelottavinta on etten osaa yhtään päättää haluanko katsoa sitä lisää vai olisiko parempi että uskottelisin itselleni ettei koko sarjaa ole olemassakaan niin maailma alkaisi heti tuntumaan paremmalta paikalta. Kakkosjakso pitää ainakin katsoa koska mikotyttö vaikuttaa söpöltä.

Avatar
Solid
Viestit: 222
Liittynyt: Ke Helmi 08, 2006 23:23
Paikkakunta: Alavieska

Re: Spekulaatiota tulevan kauden sarjoista

Viesti Kirjoittaja Solid » La Huhti 04, 2009 18:00

K-ON oli söötti, hyvänänköinen ja hyvä tunnelmainen ja hauska. Queen's Blade taas tissi, mutta ei viihdyttänyt surkeilla hahmoilla ja kirjoittamisellaan.

Eden of the East on odottamani sarja, hahmodesignit Honey & Cloverin ja 3 Gatsu no Lionin tekijältä, Chika Uminolta ja ohjaaja/käsikirjoittaja on Kenji Kamiyama. Kaunista. Ja toivottavasti on loppuun asti.

Kiva kevät tiedossa.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa