Kysy

Vapaamuotoinen mutta asiallinen keskustelu. Anime- ja mangayhteisöä kiinnostavat aiheet, jotka eivät sovi suoraan muille alueille, kannattaa lähettää tänne - sana on vapaa.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
finnleo
Viestit: 695
Liittynyt: Ti Maalis 23, 2004 19:27
Paikkakunta: Vilppilä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja finnleo » To Tammi 25, 2007 19:20

Musti kirjoitti:Joskus hyvin hyvin kauan sitten katselin joltain videolta TV:stä nauhoitettua animea (luulisin).
Sattumalta löysin kyseisestä animesta vuosi kaksi sitten noin 1m pituisen pätkän jonkun VHS:n keskeltä ja asia jäi minua kaivelemaan.
Mitä animesta muistan on hyvin hämärää mutta yritän parhaani.
eli:
- Ilmeisesti pääosissa lentotukialus ja sen miehistö.
- Taistelivat jotain "alieneja" vastaan jotka kuitenkin muistuttivat ihmisiä.
- Maata en muista juuri nähneeni oli vain merta ja merta.
- Jossain vaiheessa kyseinen lentotukialus meinasi pudota jonkun hämärän pommin takia syntyneeseen kuoppaan, ja pelastui jumalattoman ison raketin avulla joka siinä aluksessa oli.

Siinähän sitä.
Eikös ollutkin selkeätä.
Olen viettänyt tunteja kahlaten ympäriinsä etsien kyseistä animea tai viittauksia siihen mutten ole mitään mistään löytänyt.
Tiedä edes kuinka hyvä se oli mutta kyllä sitä kersana katsoi ennemmin kuin selkäänsä otti.

Jos joku tietää mistä olisi kyse olisin erittäin kiitollinen.
hmm.. Blue Noah (käännetty Thundersubiksi), kuulostaa etäisesti samanlaiselta mikä taivaskanavilla pyöri 80-luvun puolessavälissä. tosin yhdistyvä kaksiosainen sukellusvene kyseessä tuossa. (ja näin tarkistaessa emoalus näyttääkin enemmän lentotukialukselta.. hee...)

Musti
Viestit: 5
Liittynyt: To Tammi 25, 2007 19:03

Viesti Kirjoittaja Musti » To Tammi 25, 2007 19:30

Hahaa!
Kiitoksia!

Avatar
Yukio
Viestit: 75
Liittynyt: La Heinä 15, 2006 01:56
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Yukio » Su Tammi 28, 2007 14:44

Olisi taas wanha sarja haussa. Kaveri muisteli katsoneensa 80-luvun lopulla sarjaa, jossa sankarit ajeli aseistetuilla, lentävillä (:lol: ) autoilla. Jossain autossa ovet aukesi sivuille ja muodostivat siivet, joiden päissä sijaitsi lasertykit. Osaisiko joku kertoa sarjan nimeä?

Avatar
AM
Viestit: 435
Liittynyt: Ke Tammi 21, 2004 11:25
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja AM » Su Tammi 28, 2007 14:51

Yukio kirjoitti:Olisi taas wanha sarja haussa. Kaveri muisteli katsoneensa 80-luvun lopulla sarjaa, jossa sankarit ajeli aseistetuilla, lentävillä (:lol: ) autoilla. Jossain autossa ovet aukesi sivuille ja muodostivat siivet, joiden päissä sijaitsi lasertykit. Osaisiko joku kertoa sarjan nimeä?
Kuulostaa, että kyseessä on sarja nimeltä: MASK. Japanilaisten suunnittelema ja ohjaama kyllä, muttei kuitenkaan animea vaan ranskalais jenkkiläistä tuotantoa.
Antti Myller - Joensuun Otakuiden rahastonhoitaja, tekniikka- ja jäsenvastaava - Kawaconin talousvastaava.
MyAnimelist, figut & last.fm.

Avatar
Furinji
Viestit: 735
Liittynyt: To Loka 16, 2003 14:56
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Furinji » Su Tammi 28, 2007 14:52

Yukio kirjoitti:sankarit ajeli aseistetuilla, lentävillä autoilla. Jossain autossa ovet aukesi sivuille ja muodostivat siivet, joiden päissä sijaitsi lasertykit. Osaisiko joku kertoa sarjan nimeä?
Tuosta tulee kyllä välittömästi mieleen sellainen aivan pyörryttävän hieno muisto lapsuudesta kuin sarja nimeltänsä MASK.
Mutta animea se ei kyllä ole vaan lähinnä jenkkiläistä alkuperää. Mahtaisiko olla lisää vihjeitä sarjasta saatavilla?

Edit: Jahas AM ennähti edelle.
Tämä on häikäilemätön mainos: Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi
[17:52] <@Sivis> "I'm becoming Jinsei.. Jinsei" .. :|
_______________________
.Petteri//Furinji

Avatar
Darth Mauno
Wannabe
Viestit: 1043
Liittynyt: Ke Huhti 23, 2003 08:32
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Darth Mauno » Su Tammi 28, 2007 14:55

Tuosta ajoneuvokuvauksesta tulee kyllä ensimmäisenä mieleen M.A.S.K.in Thunderhawk. (Ei siis animea.)
"Do not underestimate the power of the Dork Side"

Avatar
Yukio
Viestit: 75
Liittynyt: La Heinä 15, 2006 01:56
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Yukio » Su Tammi 28, 2007 16:03

11 minuuttiin kolme oikeaa vastausta. Kiitoksia tästä :!:

Avatar
Dr. Nick
Viestit: 308
Liittynyt: La Helmi 05, 2005 16:56
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Dr. Nick » Ma Tammi 29, 2007 01:27

SpaceKnight kirjoitti:Sitten ois vielä toinen anime hukassa. Siinä sarjassa on jotain poliiseja. Ainoa jakso mitä muistan on semmonen, missä joku naispoliisi söi jääkaapista jonkun porkbunin varmaankin, sitten se joutu johonkin ninja maailmaan ja siellä tapahtu sitten jotain kauhutarinan tapasia juttuja. Lopussa se herätetään ja se olikin pyörtynyt kun se porkbun oli pilaantunut. :D
Kovasti kuulostaa yhdeltä You're Under Arrestin ensimmäisen kauden jaksolta. Natsumi töllää liikaa 1800-luvulle sijoittuvia poliisisarjoja, ja yliannostus vaatii henkisen veronsa.

Kaksi omaa kyssäriä:

1. Nykyään monien animestudioiden tavaksi on tullut jälkiviisaasti viilata sarjojensa animaatiota parempaan kuntoon DVD-levitystä varten. Onko kertaakaan tapahtunut niin, että länsimainen lisensoija olisi kiireessään mennyt hankkimaan uuden sarjan niin tuoreeltaan, että tv-version sisältävät jenkki-DVD:t olisivat tulleet uunista ulos ennen tällaisen "korjatun" version julkistamista Japanissa? Muistelen jokus kuulleeni epämääräisiä fanipoikahuhuja aiheen tiimoilta.

2. Engrishiin liittyvä rypäs: miten hyviä/huonoja englannin osaajia japanilaiset näin yleistetysti ovat? Onko engrishin yleisyyteen syynä se, kuten se furrykorvainen perverssi animeconeilla luennoi, että animeteollisuus kerää työntekijänsä ns. amispohjalta? Miksi studiot eivät palkkaa enemmän oikeasti englantia osaavia laaduntarkistajia, jos niillä kuitenkin on resursseja jälkikäteen retusoida korealaisten inbetweenereiden roiskaisuja? Vai onko kyseessä asennekysymys? Vertailun vuoksi, esim. intialaisista on sanottu jopa lingvistiikan oppikirjoissa, että he kyllä osaavat englantia, mutta oikeinkirjoituksesta ei vaan jakseta välittää, koska turhaa nipottamistahan se vaan on (tästä syystä esim. saman ketjun leipomot saman kaupungin eri osissa saattavat kirjoittaa sanan "bakery" neljällä eri tavalla).
Hey, what does "phallic" mean?

Avatar
Unita
Viestit: 474
Liittynyt: La Syys 16, 2006 13:39
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Unita » Ma Tammi 29, 2007 14:13

Mietin harvinaisen kauan tässä eräs päivä tätä asiaa. Kuinka kauan luulette tämän "anime buumin" kestävän? Eli siis milloin ne hetkelliset fanit alkavat kyllästyä?

Toinen samankaltainen kysymys. Kuinka suureksi tämä pysyvä harrastaja/fanikunta jää? Onko mitään arvioita? :?:

Avatar
Hikari-chan
Viestit: 127
Liittynyt: La Kesä 24, 2006 12:04
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Hikari-chan » Ma Tammi 29, 2007 14:39

Unita kirjoitti:Mietin harvinaisen kauan tässä eräs päivä tätä asiaa. Kuinka kauan luulette tämän "anime buumin" kestävän? Eli siis milloin ne hetkelliset fanit alkavat kyllästyä?
Oma arviointini on, että kauan. Anime ja manga faneja tulee koko ajan lisää ja jotkut entiset fanit innostuvat yhä uudelleen.
En haluaisi alkaa ajattelemaan tulevaa, että koska fanit kyllästyvät ja koska ei, sillä se riippuu ihan omasta tahdostaan.
Inuyasha:"I won`t go! I won`t leave you ever again!"
Kagome:"Liar."
Inuyasha:"G-geh..."

Avatar
Furinji
Viestit: 735
Liittynyt: To Loka 16, 2003 14:56
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Furinji » Ma Tammi 29, 2007 14:57

Unita kirjoitti:Mietin harvinaisen kauan tässä eräs päivä tätä asiaa. Kuinka kauan luulette tämän "anime buumin" kestävän? Eli siis milloin ne hetkelliset fanit alkavat kyllästyä?

Toinen samankaltainen kysymys. Kuinka suureksi tämä pysyvä harrastaja/fanikunta jää? Onko mitään arvioita? :?:
Halusin jättää vastaamatta mutta mutistaan nyt jotain sitten.

Ensimmäiseksi teki mieli vastata "LOL" ja juosta karkuun. Tämä ei valitettavasti käy kun viesti ei kuitenkaan menisi perille.

Toisena vaihtoehtona teki vain mieli itkeä, mutta sekään ei ole kovin rakentavaa.

Yritetäämpä nyt sitten hajoamatta.

Miksei kukaan ole huolissaan siitä, että kauanko vielä kestää länsimaisten leffojen buumi ja koska ne wannabefanit lähtee kotiin? Siis oikeasti hyvä herrasväki katsokaa peiliin sieltä löytyy virheitä.

Anime/mangabuumi? Voisin oikeastaan väittää ettei se ole vielä edes huipussaan. Vastahan FMA alkaa ensi sunnuntaina. Sen jälkeen vasta kaikkia elitistejä alkaakin sattua. Muistakaa varata vanutuppoja kun korvista alkaa valua verta tästä järkytyksestä. "Nyyh mä en ole enää tarpeeksi leet. Telkkarista tulee mun suosikkisarjaa. En enää kehtaa myöntää että pidän siitä."

Anteeksi.

En tosin ole pahoillani.

Hetkelliset fanit? Ne nyt tuskin pääsevät loppumaan. Naamat saattaa vaihtua, mutta ei ne loppumaan pääse. Ihmisiä kuitenkin on aika hyvä varasto Suomessakin ja mikä kutkuttavinta niitä tuotetaan koko ajan lisää.

Minkä kokoiseksi fanikunta jää? Ei se jää mihinkään se vain kasvaa.

Muistakaa että nuorisossa on tulevaisuus. Se räkänokkainen narutofani, jota mollaat tänään on yksi täysin mahdollinen ehdokas tulevaisuuden Suomen animeskenen johtajaksi. Kyllä meikäläistäkin hävettäisi olla noin ahdasmielinen.

wnb-elitismi on edelleen paljon pahempi sairaus kuin wnb-otaku..ismi.

Äh tämäkin meni pelkäksi nillitykseksi. Seuraavaan Animetapahtumaan pistän päälle farkut ja Babylon 5 -teepaidan.
Tämä on häikäilemätön mainos: Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi
[17:52] <@Sivis> "I'm becoming Jinsei.. Jinsei" .. :|
_______________________
.Petteri//Furinji

Avatar
Unita
Viestit: 474
Liittynyt: La Syys 16, 2006 13:39
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Unita » Ma Tammi 29, 2007 15:09

Heh taisi vaikuttaa siltä että olisin jotenkin huolestunut animen ja mangan häviämisestä Suomesta. Itse asiassa minulle se on aivan sama. Jos näin käy, täytyy turvautua muista maista tilailuun. Kunhan vain alkoi mietityttämään. Ja mielenkiintoista oli saada muiltakin samansuuntaista kommenttia. Kyllä tämä tuntuu olevan sen verran suuri juttu juu...
Enkä pidä itseäni minään elitistinä joka odottaa että voi kun loppuisi tämä kauheus ja pääsisin taas yhtenä pyhimmistä otakuista harrastamaan tosifanina jne.

(Jatkuu mahdollisesti myöhemmin.)

Avatar
kyuu
Säätäjä.
Viestit: 4679
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kyuu » Ma Tammi 29, 2007 15:23

Unitan esittämää asiaa on tullut laskelmoitua aika moneenkin kertaan. Varmaa vastausta ei kuitenkaa ole kuten ei mihinkään trendeihin. Enkä tykkää puolivalmiista analyysistä hirveästi vetää palasia irti.

Lyhyesti sanoisin kuitenkin että aallonharjaan on vielä matkaa ja harrastajien määrä puolestaan riippuu siitä mikä harrastajaksi katsotaan. Sehän mainstream-jutuissa on ongelma kun ei oikein tiedä mihin ihminen loppuu ja mistä otaku alkaa.

Avatar
starscream
Viestit: 695
Liittynyt: Su Syys 07, 2003 21:03
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja starscream » Ma Tammi 29, 2007 15:39

Vähän asian vierestä, mutta voisiko kaikki "keskustelua herättävät" kysymykset kuitenkin laittaa omiin ketjuihinsa? Niin että tässä ketjussa säilyisivät nämä "montako jaksoa sarjaa x on tehty" tai "mistä tämä kuva on" tyyppiset kysymykset, joihin voi vastata heti että 42 tai naruto, mutta jonnekin muualle sitten ne kysymykset, joihin vastaukset voi aloittaa "no mun mielestä..." ja joihin voi olettaa tulevan vastauksia useammalta henkilöltä ja toista sivua.

Avatar
DreamFeathers
Viestit: 512
Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 00:52
Paikkakunta: Kellokoski

Viesti Kirjoittaja DreamFeathers » Ma Tammi 29, 2007 16:40

näh...... jos katsot threadia niin sen nimi on "Kysy"..... eli mikä vain mietityttää, niin tänne vain...... eli äläs puhu itseäs pussiin. ;) jos ihmisiä on muutaman sivun verran mietityttänyt kuvat ja mikä sarja nii mikäs siinä. Nyt vaihteeks näin päin.

Ja Dr. Nick
Engrish on kieltämättä suosikki sivujani silloin kun kaipaan kunnon nauruja. Veikkaan että englannin kielen taito on aivan kuin kenellä tahansa muullakin uutta kieltä opettelevalla. Joko hyvää tai heikkoa. Täytyy muistaa että heidän täytyy oppia kaksi uutta kirjoitusmerkistöä, että sen puoleen. Harmittaa kun Kiinassa ollessani en törmännyt nuihin erikoisempiin merkkeihin.... mutta sain kyllä nauraa erikoisempia kieltomerkkejä..... esim metroon ei saa roskata, sylkeä, viedä pommeja, tai tehdä itsaria junaradalle....
Random insanity is always a good excuse...

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 45 vierailijaa