Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Vapaamuotoinen mutta asiallinen keskustelu. Anime- ja mangayhteisöä kiinnostavat aiheet, jotka eivät sovi suoraan muille alueille, kannattaa lähettää tänne - sana on vapaa.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
soinap
Viestit: 367
Liittynyt: Ti Maalis 25, 2008 19:28
Paikkakunta: Forssan seutu

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja soinap » Ke Heinä 30, 2008 15:37

Rozen Maiden
Kaveri puhui tästä sarjasta koko ajan messengerin välityksellä ja itselläni ei ollut tietoa muuta kuin siitä, että yksi nukeista oli Shinku. Niinpä päätin katsoa ensimmäisen jakson, jotta tajuaisin edes jonkin verran. Jakso oli kuitenkin mukava katseltava, hauska ja animointijälki kaunista katseltavaa, eikä ole mikään pitkäkään, joten päätin katsoa tämän loppuun saakka. Katselu tosin on hieman hidasta, koska veoh ei suostu yhteistyöhön.

Karin
Kaveri tätä katselee ja on kehunut hyväksi. Mangana olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa, joten animenkin halusin katsastaa. Aikas mukavaa katseltavaa tämäkin ja huumori pelaa. Vamppyyri teema on muutenkin alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän, joten ei sen puoleenkaan haittaa. Ääninäyttelijät ovat hyviä ja Ren on joku komein ♥

Sugar Sugar Rune
Joo, ollu ties kuinka kauan kesken (siitä asti kun mangana alkoi ilmestymään suomeksi). Ei ole vain ollut oikein innostusta katsella tätäkään, varsinkaan kun subattuja jaksoja ei tahdo enää löytyä. Taitaa kyllä olla jäissä jonkin aikaa, ainakin sen että saan näitä muita katseltua ensin pois alta.

Fruits Basket
Tämäkin ollut ihanan kauan kesken. Nyt kun animekiosk on alkanut pelittämään on saanut katseltua paremmin. Ei olisi jäljellä enää kuin kuusi jaksoa, joten toivon mukaan saan pian ohitse. Pidän juonesta, Takaya osaa hommansa. Hahmot ovat persoonallisia ja tämä on hyvä esimerkki sarjasta, jossa on hyvät ääninäyttelijät.

Shugo Chara!
<3 Onhan tämä Japanissakin kesken, joten ei välttämättä kuulu tähän. Mutta ihana sarja, ääninäyttelijät parhaimmasta päästä ja animointi on kaunista. Harmillista on tosin se, että sarja on tungettu täyteen fillereitä. Yksi suosikkisarjoistani.

Avatar
Ryo Asuka
Viestit: 171
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 17:35
Paikkakunta: Jupiter ja äärettömän tuolla puolen

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Ryo Asuka » To Heinä 31, 2008 20:43

Bleach: Enpä oikein tiedä miksi tätä viikottain katson, kun taas on fillereitä. Mutta katson silti. Nih.
Golgo 13: Noudattaa samaa kaavaa jaksosta toiseen, muttei tähän voi kyllästyä, Golgon meno vain on niin henkeäsalpaavaa.
Saint Seiya: Hokuto no Ken jätti aukon, mutta onneksi sitä sai jotenkuten paikkailtua toisella kasarishoonenmätöllä. Ihan kiva kyllä tämäkin.
Touch: Otinpahan vanhan kestosuosikkini uusintakierrokselle. Piti katsoa, että onko se niin mahtava, kuin muistin sen olevan. Ja onhan se. Näin hyväntuulisesta sarjasta ei voi olla pitämättä.
Hajime no Ippo: Tämä on pian katsottuna, mutta vielä on sentään kiihkeitä nyrkkeilymatseja jäljellä pyöreästi 20 jaksoa.
Rose of Versailles: Tästä tuli yksi ehdottomista suosikkisarjoistani melko nopeasti. Ippon tavoin tämänkin saan pian päätökseen. Harmi, ettei tätä klassikkoa voi mikään korvata.
- What makes you think she's a witch?
- Well, she turned me into a newt!
- A newt?
- [hetken hiljaisuuden jälkeen] ... I got better.

Avatar
neo-shaman
Viestit: 136
Liittynyt: La Kesä 07, 2008 15:01
Viesti:

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja neo-shaman » Pe Elo 01, 2008 14:37

Kaverilta lainassa Neon Genesis Evangelion DVDt 1-6 [Dänks Valkoinenhai ^___^]
Gravitation: en olekaan katsonut tätä piiitkään aikaan. Shonen-aita on muutenkin tullut kulutettua todella vähän, kun olen ollut hurmaantunut Akira- ja GUNMM-tyyliseen scifiin.

Avatar
Wea
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Heinä 09, 2008 15:49
Paikkakunta: Savitaipale
Viesti:

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Wea » Ma Elo 04, 2008 22:52

Tällä hetkellä seuraan mm.
Katekyo Hitman Reborn!
D.Gray-Man
Soul Eater
Wagaya no Oinari-sama
::D.Gray-Man no Sekai::Suomen ensimmäinen D.Gray-Man sivu::
http://www.freewebs.com/dgray-man-no-sekai/

::Finnish Katekyo Hitman Reborn Site::Suomen ensimmäinen Katekyo Hitman Reborn::
http://www.freewebs.com/finnish-khr-site/

Avatar
Yamasukka
Viestit: 222
Liittynyt: Pe Elo 17, 2007 14:16
Paikkakunta: Siilinjärvi

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Yamasukka » Ke Elo 06, 2008 13:31

Itse katselen tällä hetkellä(ei paremmuus järjestyksessä):
-Gintama
-Blood+
-Code Geass
-Trinity Blood
-Hellsing
-Sukisyo
-Bleach
-X/1999
-D.Gray-man
-Disgaea
-Death Note
-Tengen Toppa Gurren Lagan
-Ouran High School Host Club
-Higurashi no Naku koro ni
-Katekyo Hitman Reborn
-Lucky Star
-The Prince of Tennis
-Saiyuki
-Saiyuki Reload
-Yu-Gi-Oh!
-Yu-Gi-Oh! GX
-Yu-Gi-Oh! 5D's

ja monia muitakin

Avatar
CthulhuBard
Viestit: 41
Liittynyt: La Elo 02, 2008 10:00
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja CthulhuBard » Ke Elo 06, 2008 19:02

D.N.Angelista ja Fullmetal Alchemistista volume 1:t katsottuna ja tuli tuossa juuri katsastettua loistava Katsuhiro Otomon Memories jossa oli kolme lyhytelokuvaa.
KABLAM! Rai Luolapoika DVD:lle ja suomeen!

Avatar
Herushingu
Viestit: 23
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 12:10

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Herushingu » Ke Elo 06, 2008 20:04

Dragon Ball Gt:tä katselen tällä hetkellä. Iski innostus, kun luin taas sarjan läpi. Animena Dragon Ball ei tosin ole koskaan ollut miköön mahtava . :|
Mada mada dane

-lilli-
Viestit: 1
Liittynyt: To Elo 07, 2008 16:16
Paikkakunta: isojoki
Viesti:

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja -lilli- » Pe Elo 08, 2008 15:53

Katon suurimmaks osat Full Metall Alchemistia ja lisäks luen paljo kaikkia! :twisted:

moderaattorin editoima: Vähemmätkin hymiöt riittävät, joten leikkasin "pari" ylimääräistä pois.

Avatar
Fullmoon_
Viestit: 211
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 18:31
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Fullmoon_ » Pe Elo 08, 2008 16:26

Tällä hetkellä on kesken vain Loveless. Aivan ihana sarja. <3

Avatar
Olke
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 21:36

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Olke » Pe Elo 08, 2008 17:38

Hmm. Tällä hetkellä katselen:
Code Geass R2

Daughter of the Twenty Faces: Kahdenkymmenen kulmakarvan tyttären seikkailujen seuraaminen jaksaa kiinnostaa edelleen, vaikka touhu onkin ollut jonkin aikaa vähän turhan yliluonnollista.

Ghost in the Shell: Stand Alone Complex 2nd Gig: Motoko!

Gintama: On se jännä miten typerimmätkin vitsit jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen, kun vain toteutus on hyvä.

Hidamari Sketch x365: The nutbladder show. Uskomaton ykkösjakso, mutta sen jälkeen palattiinkin sitten tavalliselle ääni + still-kuva -linjalle. Tosin tuo nyt ei haittaa yhtään, nelosjakso oli mahtava, enkä minä voi olla pitämättä mistään mitä tämän sarjan hahmokaarti saa päähänsä tehdä.

Kyouran Kazoku Nikki: Viihdyttävää toki, muttei ole tarjonnut kunnon nauruja enää hetkeen.

Maria Watches Over Us: Eli Marimite. Ykköskausi uusintakierroksella. DVD-boksi tuli postissa pari päivää sitten. Nyt pitäisi enää keksiä, missä välissä tätä katselisin.

Soul Eater: Tämän seuraaminen ei ole ollut kovin aktiivista enää hetkeen.

Strike Witches: Yllättäjä. Oletin, että housuttomat ja hameettomat tytöt jättimäisten pyssyjen ja yuristelun kera olisi jotain käsittämättömän typerää. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla. Nyt tiedän, että housuttomat ja hameettomat tytöt jättimäisten pyssyjen ja yuristelun kera on jotain käsittämättömän mahtavaa. Tai tarkemmin sanottuna tämä taitaa olla niin typerää, että tästä tuli loistavaa. Vaikka kyllähän tässä on oikeasti hyviäkin hetkiä. Joka jaksossa.

Wagaya no Oinari-sama: Viime viestissä ennustelin, että lopettaisin tämän katsomisen. Enpä sittenkään. Kaikin puolin melko keskinkertainen sarja, mutta silti tämä jaksaa viihdyttää. Johtuisiko siitä, ettei "juonen" kuljetus ja vitsit perustu fanserviceen vaan hahmoihin. Fanserviceä tässä on kyllä yllättävän vähän, mikä on vain hyvä asia.

Xam'd: Lost Memories: Toinen yllättäjä. Oletin tämän olevan melko tylsä, koska ANN:n ja muiden paikkojen juonitiivistelmä ei oikein kertonut mitään. Uteliaisuus kuitenkin voitti, kun tätä niin monessa paikassa hehkutettiin. Kolmen jakson jälkeen olen niin pahasti koukussa, että aivan heikottaa. Joku sanoi tämän naispäähenkilön muistuttavan Nausicaata, ja olin heti valmis lähtemään DVD-jahtiin. Sitten muistin, että lähin DVD:itä myyvä liike on noin 40 kilometrin päässä ja se jahti jäi siihen. Siinä missä Strike Witches on niin hölmö, että sitä on ilo seurata, tämä on vain niin hyvä, että jo ilmestyneitä jaksoja haluaisi katsoa kerta toisensa jälkeen niin kauan, että uusi jakso ilmestyy. Kolmen jakson jälkeen vaikuttaisi siltä, että tässä sarjassa on yksinkertaisesti kaikki kohdallaan. Toivottavasti taso pysyy samana loppuun saakka.

Zero no Tsukaima: Princess no Rondo: Lienee turhaa edes listata tätä, kun kyllästyn tähän kuitenkin muutaman jakson sisällä. Ykköskausi oli keskinkertainen, mutta ihan katsottava, kakkoskautta en katsonut loppuun, ja sitten sain jostain kuningasajatuksen aloittaa kolmannen kauden katsominen. Tosin en minä nähtävästi jäänyt mistään paitsi, vaikka kakkoskauden lopun skippasinkin. Kaipa minä aloin katsoa tätä siinä toivossa, että tällä kertaa mukaan saataisiin jonkinlainen juonentynkäkin, mutta saa nyt nähdä.

Katson myös Kara no Kyoukaita, mutta tämän katselutahti on ymmärrettävistä syistä hiukkasen hidas, joten jätän sen nyt tällaiseksi sivuhuomioksi.

Avatar
RevyFan
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Helmi 19, 2008 22:48
Paikkakunta: Loimaa

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja RevyFan » Pe Elo 15, 2008 18:42

Noir edelleen kesken, ja pahasti. Puuduttavan tylsää ja paikoin myos oikeasti heikkolaatuista animaation puolesta. = /
Kill ´em all, baby!
LastFM || dA || myanimelist.net

Avatar
BookWormLady
Viestit: 14
Liittynyt: Ke Huhti 23, 2008 14:21
Paikkakunta: Heinola

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja BookWormLady » Ke Elo 20, 2008 13:39

Rupesin vihdoin ja viimein katselemaan Dragon Ball:ia joka on ollut PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITKÄÄN kesken,
Herushingu kirjoitti:Animena Dragon Ball ei tosin ole koskaan ollut miköön mahtava . :|
enpä nyt noin sanois, käkätin kyllä eilen ja toissa päivänä sitä katsellessani :wink: (ja kun niitä nyt vihdoin ja viimein sain (Valitse yksi:) löydettyä/etsittyä/kaivettua japaniksi niin ei ihme että naurattaa.. :D )
Onks tukka hyvin, näkyyks kello?

Kelloo ei oo mut tukka on aina hyvin.

Avatar
Tuc-keksi
Viestit: 214
Liittynyt: Ke Syys 19, 2007 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Tuc-keksi » Ke Elo 20, 2008 20:54

Sarjassamme "olisi pitänyt katsoa jo kauan sitten": Neon Geneis Evangelion on katselmuksen alla. Mangat suomeksi luin jo, joten nyt pääsen sitten syväluotaamaan animen ja mangan eroja sekä katsomaan koko hommaa kahdelta kantilta. Kaikinpuolin tämä kuitenkin on Gainax-laatua. Hieno anime ja siitä melkein yhtä onnistunut mangasovitus.
"Rose... wand... floating... superior... crystal... eternal... beautiful... flower... genocide!"
Katsotut animeyt

Avatar
JereTHEend
Viestit: 272
Liittynyt: Pe Kesä 23, 2006 22:50
Paikkakunta: Turku

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja JereTHEend » La Elo 30, 2008 10:58

Lopettelin Clannadin Animen tuoreesti, ja nytten hyvin hyvin myöhäisenä henkilönä löysin Love Hinan. Yritän metsästää Sarjan DVD box settiä suomesta vielä kun pystyy. Virus päässä - ei pysty katsomaan mitään mikä sisältää väkivaltaa tällä hetkellä...

Zirdante
Viestit: 99
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 00:31

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Zirdante » La Elo 30, 2008 12:38

Viimeistelen juuri Someday's Dreamers:iä, sen jälkeen odottaa Tengen Toppa Guren Lagann ja welcome to NHK!. Tusinan uuden jakson kera muita sarjoja jota tulee viikottain seurattua. Ja onhan tuolla vielä reilut 500 tuntia muita sarjoja katsomatta :p

Niin paljon animea, niin vähän aikaa..

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Anfok ja 49 vierailijaa