Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Vapaamuotoinen mutta asiallinen keskustelu. Anime- ja mangayhteisöä kiinnostavat aiheet, jotka eivät sovi suoraan muille alueille, kannattaa lähettää tänne - sana on vapaa.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Sun
Viestit: 93
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 12:54

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Sun » Su Joulu 06, 2015 13:25

Kausianimeita en ole katsonut sitten talven, mutta suht uusi To Love-Ru Darkness 2nd on nyt katselun alla, samoilla linjoilla about menee kuin Darknessin ykköskausi muutaman vuoden takaa. Lala ei ole näissä Darknesseissa samalla tavalla keskiössä kuin vanhemmissa kausissa, vaan pikemminkin sisarensa. Mutta tuttua To Love-Ru menoa tämä on runsaalla fanservicellä.
Maria-sama ga Miterun kakkoskausi myös seurattavana, sanoisin hieman paremmaksi kuin ykköskausi.
Ja sitten Working!! (Wagnaria) työpaikalla sijoittuva anime kuten myöskin A1-Picuresin myöhempi sarja Servant x Service. Tässä kuitenkin sosiaalitoimiston sijaan ollaan ravintolassa. Hahmot ovat kiinnostavampia ja vaikuttaa hyvältä tapaukselta, että voisi jatkokausiakin katsoa.
Vielä seuraan ikuisuussarjaa nimeltä Bleach, joka itselläni on onneksi jo loppusuoralla.

Avatar
Leeca
Viestit: 30
Liittynyt: To Tammi 15, 2015 11:03
Paikkakunta: S:t Michel

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Leeca » Ke Joulu 09, 2015 16:19

Leeca kirjoitti:Attack on Titan
Persona 4

Rainbow: Nisha Rokubo no Shichinin
Naruto
Maison Ikkoku 23/100
Steins;Gate 4/25
Mirai Nikki 3/26
Naruto Shippuden 283/...
Deadman VVonderland 1/12
Silloin tällöin pari jaksoa kattelen Maison Ikkokua, välillä yhden jakson Mirai Nikkia. Steins;Gate vaatii tällä hetkellä liikaa aivotyöskentelyä miulta, niin odotan sitä sopivaa moodia sen katsomiseen. Naruto on vanha tuttu jonka aloitin uudestaan kymmenen vuoden tauon jälkeen ja nyt sitä kattonut päivittäin. Sen jälkeen/kylkiäisiksi ehkä Death Parade, kun kuullut niin paljon kehuja siitä.

ei mikään nyt oo oikein edennyt mihinkään, paitsi Shippuden aloitettu kun Naruto loppui ja täyttä päätä jaksoja katsottu nyt. Vanhat ei liiku mihinkään mut uusia sitä vastoin katsottu ja aloitettu. Deadman VVonderlandin aloitin tänään.
Behind this mask is.. Another mask! Pretty cool, huh?

Kreivi
Viestit: 20
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2015 03:01

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Kreivi » Pe Joulu 11, 2015 03:59

Tulimpas tänne hypettämään että tuli äsken alotettua "DeathNote" vissiin aika vanha anime? no minulle jokatapauksessa uusi luokkakaveri vain mainitsi ohimennen joten päätin tsekata, tämähän on oikein intensiivinen... Katson jo viidettä jaksoa putkeen.

Laiskana valitettavasti englanniksi dubattuna, en tässä väsyneenä kolmen aikaan yöllä jaksa lukea tekstejä vaikka monesti olenkin tähän aikaan vielä virkeä... dubit kuitenkin kuulostavat ihan hyvältä tässä tapauksessa, en tietenkään tiedä miltä se alkuperäinen olisi kuulostanut.

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 457
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja VampireNaomi » Pe Joulu 11, 2015 09:10

Irresponsible Captain Tylor yllätti minut täysin sillä, miten hauska se on. Sarja oli lähinnä heräteostos ja ajattelin, ettei se varmaan voi olla kauhean hyvä, sillä en normaalisti voi sietää idiootteja päähenkilöitä, joilta kaikki kuitenkin sujuu. Mutta Tylor on idiootti äärimmäisen viihdyttävällä tavalla ja hänen ympärillään pyörivät sivuhahmot ovat kerrassaan herkullisia. Jo viiden jakson jälkeen olen kiintynyt sarjan hahmoihin enemmän kuin mitä monen muun animen hahmokaartiin jopa 26-52 jakson aikana.

Jos taso pysyy loppuun asti yhtä hyvänä, tästä tulee ehdottomasti yksi omista suosikeistani.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [B'TX Neo 0/14]
Anime- ja mangablogini

Valkea
Viestit: 8
Liittynyt: Pe Touko 22, 2015 20:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Valkea » La Joulu 12, 2015 23:59

Dance with devils
Tässä sarjassa on kyllä tosi hyvät musiikit ja niiden lisäksi sarja on iskenyt lujaa. Jos jaksaisin harrastaa cosplayta niin haluaisin ehdottomasti cossata Ritsukaa <3

Diabolik lovers, More blood
Tämä ei ole mikään kympin sarja, mutta ensimmäinen kausi onnistui koukuttamaan minut pahasti ja pääsi sinne lempparisarjojeni joukkoon. Kakkoskauden alku ei napannut ekojen jaksojen kohdalla, mutta koukussa ollaan taas.

High school of the dead
Rupesin katsomaan vuosi sitten Walking deadia ja siihen pahasti hurahtaneena en jostain syystä ollut keksinyt etsiä zombieanimeja kuin vasta nyt. Walking deadin kuutos kaudessa alkoi hiljaittan parin kuukauden mittainen tauko ja odotukseen piti saada jotain lääkettä. Pitää tutustua muihinkin zombieanimeihin tämän katsottuani.

Avatar
Gumimon09
Viestit: 247
Liittynyt: Ma Kesä 08, 2009 13:10
Paikkakunta: Akiba Market

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Gumimon09 » Su Joulu 13, 2015 11:31

Yu-Gi-Oh! Arc-V
Cardfight!! Vanguard G: Gear Crisis hen
Dance with Devils
Jewelpet Twinkle
Shingeki! Kyojin chuugakkou
Furusato saisei: Nippon no mukashi banashi
Pokemon XY&Z
Naruto Shippuuden

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 457
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja VampireNaomi » Ma Tammi 04, 2016 18:42

House of Five Leaves on hirveän kiehtova, vaikka anime onkin todella rauhallinen ja tiedän jo mangan kautta, mitä tapahtuu. Tykkään erityisesti musiikista, joka antaa sarjalle juuri sille sopivan tunnelman. Huomenna tulee katsottua loppuun ja sitten pitäisi päättää, onko seuraava sarja Samurai Champloo vai kenties Super Dimension Century Orguss.

Edit: hitsi, anime ei ehtinyt ottaa mukaan mangan loppua. Olisin niin halunnut nähdä tarinan viimeisen kohtauksen animoituna. Parista viimeisestä jaksosta meni myös vähän maku, kun tajusin, ettei anime mitenkään ehdi loppuun asti.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [B'TX Neo 0/14]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 457
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja VampireNaomi » La Helmi 06, 2016 19:25

Super Dimension Century Orgussista on 1/3 katsottu ja sarja paranee jakso jaksolta. Alku oli tosi nihkeää katsottavaa, sillä kesti jonkin aikaa ennen kuin jaksoin kiinnostua hahmoista tai sarjan maailmasta. Alusta asti on myös ärsyttänyt, miten vähän sarjassa loppujen lopuksi on selitetty sitä, miksi maailman tila nyt on tämmöinen, miksi Kei on niin erikoinen yms. mutta koska jaksoja on vielä 23, oletan että kaikki kyllä selviää. Lisäksi alun jaksoissa on väläytelty sellaisia ideoita, joiden toivon vielä nousevan tärkeiksi. Odotukset ovat korkealla, mutta jos sarja ei lunasta niitä, pettymys tulee olemaan melkoinen.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [B'TX Neo 0/14]
Anime- ja mangablogini

Avatar
Horaaneko
Viestit: 198
Liittynyt: Ma Syys 26, 2011 22:07

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Horaaneko » Su Helmi 07, 2016 05:04

Ajin
Spoiler:
Juoni koukutti heti, tässä tapauksessa tykkään animointitekniikasta, sopivasti horroria.. En oo yllättynyt että pidän. Yhtäläisyydet Tokyo Ghoulin kanssa kyllä hämmentää, hahmodesignista juoneen. Mutta joo, pidän. Kai on rakkaus <3
Boku Dake Ga Inai Machi
Spoiler:
Steins;Gate fiilikset nappasi heti, tosin sarjan edetessä huomasin pitäväni enemmän sarjan slice of life -otteesta enkä siitä mysteeriaikamatkailupuolesta... Seuraavan jakson kattominen jännittää, ko jäi niin ahdistavaan kohtaan. Hurr.
Divine Gate
Spoiler:
Höämm, eka jakso meni hyvin alas muttei ihan vielä koukuttanut. Hahmot vaikuttaa tylsähköiltä, mutta tykkään päähenkilön runomaisesta ajatteluvirrasta.
Haikyuu!! 2
Spoiler:
Kakkoskautta viedään ja odottelu uusien jaksojen välillä on tuskaa. Kakkoskausi on rakkaus, vihdoinkin näkee ruudulla muutamat suosikkihahmot joita on odottanut ;_; Hey hey hey!
Ansatsu Kyoushitsu (2. kausi)
Spoiler:
Tätä oli odotettu! Mangassa en ole päässyt vielä tänne asti, joten jännäilen nyt sitten mitä tapahtuu. Tää sarja on vaan aika upea.
Prince Of Stride
Spoiler:
Koska oon vannoutunut urheiluanimen superkuluttaja, tämä piti aloittaa (ja parkour on aika siisti aihe animelle??) Harmi että hahmot vaikuttaa vähän tylsiltä ja omaan makuun hahmodesign liian perusnättipoikailua.
Love Live School Idol Project (2. kausi)
Spoiler:
Tätä vähän laiskasti katsonut kun uuden kauden animet vie huomion. Plus, animointi tympäsee. Mutta luultavasti tulee tääkin katottua loppuun!
Coppelion
Spoiler:
Tää on aika naurettavaa, koska kyseessä 12 ep:n anime ja oon katsonut tätä ehkä vuoden 2014 alusta. Nyt jatkoin taas pitkästä aikaa muutamalla jaksolla, enää olis vissiin 3 jäljellä joten ehkä nyt saan aikaiseksi katsoa loppuun???
Gintama
Spoiler:
Ikuisuusprojekti jatkuu koko ajan tässä muiden sarjojen ohella
There is no spoon.

Avatar
Avalkis
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Helmi 04, 2014 20:09
Viesti:

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Avalkis » Ti Helmi 09, 2016 15:47

Paimentyttö Katria (Makiba no Shōjo Katori, 1984) tullut katseltua. Suomalaiset maisemat järvineen, peltoineen, kuusineen ja koivuineen on kyllä kaunista ja tuttua nähtävää. Tulee ihan esim. Elias Lönnrotin kotiseutu Sammatti mieleen. Sibeliusta kuullaan sarjassa tiuhaan. Ja onhan se kiehtovaa vaikkapa miten japanilaiset ovat kuvittaneet 1910-luvun Helsinkiä ja Turkua. Bongasin animesta mm. Helsingin rautatieaseman, Tuomiokirkon ja Turunlinnan.

On kyllä suuri kulttuurillinen epäkohta, ettei tätä ole koskaan Suomessa esitetty. Blogissa lisää juttua ja kuvia.

Kuva

Liisan seikkailut ihmemaassa (1983-84) on myös omia anime-suosikkeja. YLE:llä 1985 tämän esittäminen loppui osaan #36: Harmistuneet kengurut. Ilmeisesti Nelonen Nappulalta muutama vuosi sitten tulleet uusintaesitykset päättyivät myös tuohon Australia-jaksoon? Syynä varmastikin se, että valmiiksi suomeksi dubattuja jaksoja ei ollut enempää.

VHS:llä sarjaa julkaistiin Suomessa 6 videota, jaksot 1-12. Tilasin aikoinaan Saksasta DVD-boksin jossa on kaikki 52 jaksoa. Katrikin ilmestyi viime vuonna Saksassa DVD:lle. Se mikä noissa Saksa-bokseissa on esteettisenä haittana, on valtava ikäraja-graafi alareunassa.
Art of Avalkis: Suomalaisia scifi- & fantasiaelokuvia, sarjakuvia, animaatiota, musiikkia ja taidetta
Videomuseo-blogi: piirretyt & elokuva-arviot

Avatar
Porco Rosso
Viestit: 174
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2010 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Porco Rosso » Ke Helmi 10, 2016 13:31

Animen talvikausi on hyvässä vauhdissa ja ensikokemukset sarjoista on kirjattu tuttuun tapaan tänne. Varsinkin jännitys/toiminta-sarjojen ystäville on nyt laatuaikaa tarjolla aika lailla!
Blogissa Anime-arvostelut ~ Parhaat Animesarjat ~ Parhaat Anime-elokuvat -> ~★AnimePorsas★~

Avatar
Mecha
Viestit: 766
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2005 14:59
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Mecha » To Helmi 11, 2016 21:17

Schwarzesmarken on kyllä sarja itselleni. Taistelut ovat brutaaleja, päähenkilö menee läpi selvää hahmokehitystä ja Stasi juonii taustalla. Kyseessä on aikalailla sarja minkä toivoin Muv-Luv Alternative: Total Eclipsen olevan, mutta jouduin odottamaan aika kauan saadakseni mitä haluan.

Gaten tokakausi maistuu myös itselleni vaikka mangan fanit eivät oikein tuosta animesta tykkää, kun se on sen verran erillainen mangaan verrattuna.
"When you become a real fighter, we'll settle it"
- Zechs Merquise to Heero Yuy (Gundam Wing)

"Its time to duel!"
- Yami (Yu-Gi-Oh! Duel Monsters)

hippien touhua kyllä tämä hippitouhu
- Kyuu

Avatar
Kuruwin
Viestit: 35
Liittynyt: Pe Heinä 05, 2013 16:44
Paikkakunta: Kitee

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Kuruwin » La Helmi 13, 2016 15:19

VampireNaomi kirjoitti:House of Five Leaves on hirveän kiehtova, vaikka anime onkin todella rauhallinen ja tiedän jo mangan kautta, mitä tapahtuu. Tykkään erityisesti musiikista, joka antaa sarjalle juuri sille sopivan tunnelman. Huomenna tulee katsottua loppuun ja sitten pitäisi päättää, onko seuraava sarja Samurai Champloo vai kenties Super Dimension Century Orguss.

Edit: hitsi, anime ei ehtinyt ottaa mukaan mangan loppua. Olisin niin halunnut nähdä tarinan viimeisen kohtauksen animoituna. Parista viimeisestä jaksosta meni myös vähän maku, kun tajusin, ettei anime mitenkään ehdi loppuun asti.
Tuli tämä eilen maratoonattua ja kyllä maistui. Itse en ollut mangaa lukenut joten en loppuun ollut varsinaiseti pettynyt vaikka kyllähän se vähän sarjassa näkyy että koko mangaa ei oltu adaptoitu. Lopussa harmitti itseäni vain se että loppu vähän lässähtää koska
Spoiler:
Yachille ei tule minkäänlaisia seuraamuksia sen jengi johtajan murhaamisesta. Jotenkin jäi paska maku siitä koska sillä hahmolla oli ihan "oikeudenmukainen" syy kostaa Yachille ja vaikutti ammatistaan huolimatta hyvältä tyypiltä (kuten moni muukin sarjan hahmo)
Mutta juu. Tunnelmallinen sarja tosissaan. Mushishi tuli mieleen hieman sarjasta vaikka ovatkin aivan erillaisia.

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 457
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja VampireNaomi » La Helmi 13, 2016 22:38

Kuruwin kirjoitti:
Tuli tämä eilen maratoonattua ja kyllä maistui. Itse en ollut mangaa lukenut joten en loppuun ollut varsinaiseti pettynyt vaikka kyllähän se vähän sarjassa näkyy että koko mangaa ei oltu adaptoitu. Lopussa harmitti itseäni vain se että loppu vähän lässähtää koska
Spoiler:
Yachille ei tule minkäänlaisia seuraamuksia sen jengi johtajan murhaamisesta. Jotenkin jäi paska maku siitä koska sillä hahmolla oli ihan "oikeudenmukainen" syy kostaa Yachille ja vaikutti ammatistaan huolimatta hyvältä tyypiltä (kuten moni muukin sarjan hahmo)
Suosittelen lukemaan mangan, tai ainakin sen viimeiset pari pokkaria, sillä tuo mainitsemasi häiriötekijä käsitellään siinä ja loppu on miljoona kertaa onnistuneempi kuin animessa.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [B'TX Neo 0/14]
Anime- ja mangablogini

Avatar
Kuruwin
Viestit: 35
Liittynyt: Pe Heinä 05, 2013 16:44
Paikkakunta: Kitee

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Viesti Kirjoittaja Kuruwin » Su Helmi 14, 2016 20:17

VampireNaomi kirjoitti:
Kuruwin kirjoitti:
Tuli tämä eilen maratoonattua ja kyllä maistui. Itse en ollut mangaa lukenut joten en loppuun ollut varsinaiseti pettynyt vaikka kyllähän se vähän sarjassa näkyy että koko mangaa ei oltu adaptoitu. Lopussa harmitti itseäni vain se että loppu vähän lässähtää koska
Spoiler:
Yachille ei tule minkäänlaisia seuraamuksia sen jengi johtajan murhaamisesta. Jotenkin jäi paska maku siitä koska sillä hahmolla oli ihan "oikeudenmukainen" syy kostaa Yachille ja vaikutti ammatistaan huolimatta hyvältä tyypiltä (kuten moni muukin sarjan hahmo)
Suosittelen lukemaan mangan, tai ainakin sen viimeiset pari pokkaria, sillä tuo mainitsemasi häiriötekijä käsitellään siinä ja loppu on miljoona kertaa onnistuneempi kuin animessa.
Hieman tavallista suolasempi hinta tällä mangalla mutta päädyin tilaamaan melkein koko sarjan kerralla. Tuskin tulen katumaan ostosta tosin.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa