Sivu 36/36

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Lähetetty: Ke Kesä 19, 2019 21:44
Kirjoittaja Iku
Hei!

Olen 32v mies Vantaalta, hakusessa olisi ihmisiä pääkaupunkiseudulta joiden kanssa voisi jakaa samoja kiinnostuksen kohteita (animet, mangat, pelit yms.). Tänä vuonna oma animen katselu on jäänyt aika vähäiseksi ja itselläni ei juurikaan löydy mangaa vaan ovat olleet lähinnä verkossa luettavia sarjoja. Edellä mainittujen asioiden lisäksi ei tällä hetkellä ole muita harrastuksia ja lähipiirissä vain yksi jolla samat, joten olisi kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin.

Viime vuonna alkoi conit ja cosplayt kiinnostamaan kun ensimmäisen kerran tuli käytyä animeconissa ja tänä vuonna desuconissa. Olen lähiaikoina etsiskellyt jotakin ryhmää tai muuta vastaavaa jossa voisi tutustua harrastajiin ja itse päästä paremmin mukaan, mutta ei ole tärpännyt vielä.

Vähän lisää itsestäni:
Olen vähän ujo ja hiljainen, ainakin ensitapaamisella, kuitenkin jos synkkaa hyvin niin lämpenen aika nopeasti. Oma huumorintaju on vähän ironista ja kuivaa, joskus rivompaa, myös vähän mustaa. Pyrin olemaan rehellinen ja avoin. Musiikkimakuun mahtuu metallia, rockia, vähän jazzia, funkia ja discoa, oikeastaan melkein kaikkea muuta kuin rappia. Musiikista vielä sen verran että vaikka pidän monesta eri lajista, suosikkibändiä ei varsinaisesti ole.

Kaikkia sarjoja ja pelejä mitä on tullut katseltua/pelailtua ei voi muistaa joten tässä lista genreistä joista pidän eniten, ei missään järjestyksessä:
-Komedia / slice of life (GTO, Beelzebub, Nichijou, Azumanga Daioh)
-Sci-fi (Psycho-pass, Ajin, Mirai Nikki)
-Urheilu (Kuroko no Basuke, Haikyuu, Ace of Diamond, Major, Eyeshield 21)
-Kauhu
-Sota / strategia
-Seikkailu
-RPG (tällä hetkellä pelaan Persona 3)

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Lähetetty: Pe Elo 16, 2019 13:39
Kirjoittaja Aero
Moi. Kirjoitin joskus kauan sitten yhden viestin tänne mutta kokeillaan nyt toisen kerran.

Olen 25 mies ja asun tällä hetkellä uudellamaalla. Animea katsonut nykyään harvemmin, ennemminkin katsonut vanhoja suosikkejani uudestaan. Uutta seuraa olisi mukava olla joten jos yhtään kuulostaa hyvältä niin lähetä yksityisviestiä