Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Vapaamuotoinen mutta asiallinen keskustelu. Anime- ja mangayhteisöä kiinnostavat aiheet, jotka eivät sovi suoraan muille alueille, kannattaa lähettää tänne - sana on vapaa.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

AnimeRotta
Viestit: 7
Liittynyt: To Heinä 19, 2012 18:17

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja AnimeRotta » Ke Kesä 15, 2016 16:33

yvää Päivää ^^

Olen 24-vuotias anime/manga kulttuurin harrastaja Järvenpäästä ja kuten lukuisia muita, myös minua vaivaa samanhenkisten ihmisten puute. Oma animeharrastukseni starttasi kertaheitolla noin viisi vuotta sitten, jolloin isoveljeni sivisti minua näyttämällä One Piecen ensimmäisen jakson. Se vain oli aivan käsittämätön tunne, kun jakson loputtua tunsin löytäneeni kerrankin sarjan, jollaista olin aina etsinyt. Siitä hetkestä lähtien olen ollut anime/manga kulttuurin lumouksen alla eikä loppua ole näköpiirissä. Aloin myöskin kutsumaan itseäni pelkän "Rotan" sijaan Animerotaksi.

Mutta miten kuvailisin itseäni? Väittäisin ainakin olevani positiivinen ja huumorintajuinen ihminen, jonka kanssa voi jutella aiheista maan ja taivaan väliltä. Animen suhteen olen huomannut olevani "kaikkiruokainen" mutta viimeisen vuoden aikana olen uppoutunut uuteen genreen: Romantiikkaan. Clannadin ja Effin kaltaiset merkkiteokset olivat aivan mykistäviä, mutta myös "SöpöstelyRomanssit" ovat iskeneet lujaa. Toki välillä on kaadettu myös ämpärikaupalla kylmää vettä niskaan, mutta kokemuksiahan nekin.

Tosin tällä hetkellä Romantiikka on tarttunut minuun yölliseltä nakkikioskireissulta opituilla otteilla, ja en ole keksinyt taistelukeinoa biokemiallisia pinkkejä maihinnoususaappaita ja kaapinomaista olemusta vastaan.
Tässä hieman listaa suosikkianimeistani:

One Piece
Cowboy Bepop
Ef - a Tale of Memories (<3)
Zero no Tsukaima
Shakugan no Shana
Hanbun no Tsuki ga Noboru Sora
Chuuninbyo (<3)

Ja tässä vielä linkki kokonaiseen listaan: http://myanimelist.net/animelist/AnimeRat

Animen lisäksi minulla ei tällä hetkellä ole muita varteenotettavia harrastuksia. Tällä hetkellä opinahjonani toimii Helsingin yliopisto, mutta opintojeni kohdalla odotan sitä kuuluisaan cliffhangerin ratkaisua. Toimin myös vuonna 2015 Desuconin Amv kilpailun tuomarina sekä kesädesussa kilpailun juontajana.

#MagicalgirlSwag #8GradeSyndrome


Terveisin

AnimeRotta ^^

VP
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 24, 2015 00:51
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja VP » To Kesä 16, 2016 22:17

Jaahas, tänne joskus kirjottelin mutta se seikkailu jäi sillon vähän kesken. Eli parikymmpinen kaveri Hämeenlinnasta päin kyseessä ja etsiskelee juttuseuraa / coniseuraa / kaveria yms.

Harrastuksina tällä hetkellä Anime, Musiikki ja kuntoilu. Pelailtua tulee kanssa joskus.
Lempparisarjoista, persoonasta, luonteenpiirteistä ja kengän numerosta voi kysellä vapaasti lisää jos juttusille pääsemme.

Laittakaa kaikki ketkä vähääkään kiinnostu viestiä rohkeesti. Käytän Skypeä ja Whatsappia lähinnä.
(Skypestä löydyn nimimerkillä "xwilzee", jätän sen tähän koska anikin yksityisviestit tuntuvat vähän jumittavan välillä.)

PS. Pyöritän myös Aniki skype ryhmää jos ketään kiinnostaa saa kysellä/liittyä.

Avatar
Yuissi
Viestit: 1
Liittynyt: Su Kesä 19, 2016 01:32
Paikkakunta: Turku

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Yuissi » Su Kesä 19, 2016 02:17

Terve, päätin tällaiseen rekisteröityä kun elämässä ei juurikaan yhtään animeharrastaja-kavereita ole, vaikka paljon kavereita onkin.

Olen tällainen juuri 21-vuotta täyttänyt turun yliopistossa opiskeleva miehenalku, joka on kiinnostunut luonnontieteistä ja toivoo akateemista uraa tältä saralta. Harrastuksiini kuuluu animen katselun lisäksi metallimusiikki (ja muukin musiikki, olen melko avoin tämän suhteen, kunhan ei ole sitä yksinkertaisinta listapoppia) lähinnä levyjen (LP ja CD) keräämisen ja keikoilla käymisen muodossa, sekä pyöräily. Esimerkiksi festareille olisi ihan hyvä saada seuraa ja niin ees päin.
En ole uusien tuttavuuksien kanssa kaikkein puheliain ja avoimin ihminen, varsinkaan jos ollaan isolla porukalla, mutta kaverisuhteita luodaankin pikkuhiljaa, eikä yhden päivän tapaamisen jälkeen. Olen pitkä ja iso, huumorintajuinen persoona ja pidän metsässä kävelystä/ luonnosta muutenkin. Nuorempana tuli useammankin kerran patikoitua ja kalastettua, nyt on jäänyt viime aikoina vähemmälle muiden asioiden vuoksi.
Yhdellekkään conille en ole vielä uskaltautunut, mutta jos jotain animesta ja mangasta kiinnostuneita kavereita saisi niin olisin ehkä avoin ajatukselle. Olen loppujen lopuksi aika kaapissa animen suhteen, eli noita internet-tuttavuuksia lukuunottamatta kaverit (paitsi paras kaveri) eivät asiasta tiedä, joten olisi kiva saada kavereita joiden kanssa tämän kaltaisista asioista puhua.

Tulipas siitä tekstivalli.

Elikkäs sitten näitä lempparianimeita:

-Clannad ja Clannad Afterstory
-Spice And Wolf
-Mahou Shoujo Madoka Magica
-Steins; Gate
-Death Note
-Code Geass
-One Punch Man
-Monster Musume
-Nichijou
-Monogatari series
sekä useita muita, tässä myanimelistini: http://myanimelist.net/animelist/Yuissi

Mangoista (ei se hedelmä) tulee luettua pääasiassa:
-One Piece
-Fairy Tail
-Monster Musume
-Berserk

Ottakaa vain reippaasti yhteyttä, niin jatketaan sitten keskustelua vaikka steam, facebook, skype, watsapp tai ym. :)
Viimeksi muokannut Yuissi, La Elo 13, 2016 00:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Look deep into nature, and then you will understand everything better." -Albert Einstein

iinka-chann
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Kesä 29, 2016 10:05
Paikkakunta: Tampere

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja iinka-chann » Ke Kesä 29, 2016 14:40

Mahtava idea :3

Minäkin ilmottaudun.
Olen 13 v tyttö Tampereelta. Olen vasta tässä ihan lähiaikoina ruvennut tykkäämään animesta ja mangasta yms. Samanhenkisiä ystäviä minulla ei juuri ole eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Tykkään kirjoitella omia tarinoita. Olen ehkä hiukan ujo, mutta sitten kun tutustuu paremmin niin kyllä siitä paranee. Tähän loppuun vielä lempianimeitani:
-One Piece
-Hunter x Hunter
-Haikyuu
-akuma no riddle
-Rozen Maiden
-art sword online
-Hetalia

Riivapula
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Heinä 22, 2016 01:18

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Riivapula » Pe Heinä 22, 2016 02:32

-
Viimeksi muokannut Riivapula, La Huhti 22, 2017 12:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Jadekami
Viestit: 25
Liittynyt: La Syys 12, 2015 22:18
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Jadekami » Su Heinä 24, 2016 22:38

Jadekami kirjoitti:Kysymys kuuluu; onko animen katsomiselle ja mangan lukemiselle yläikärajaa. Sitä voi miettiä :). Olen 27-vuotias alasta jo vuosia ja taas vuosia kiinnostuneena ollut henkilö Vantaalta. Cosplayhin en ole koskaan kunnolla lähtenyt mukaan(vaikka ei sinänsä haittaa tekisi), mutta olen silti menossa katsomaan SM-kisoja. Pidän tätä harrastuksena muiden joukossa, mutta se ei ole aaaivan kaiken kiintopiste. Sarjoja joista olen kovasti pitänyt on mm. Nichijou, Last Exile, Darker Than Black, Haibane Renmei, Gungrave, Samurai Champloo, Trinity Blood, Another ja Higurashi no Naku Koro ni. Mangasta, Yotsuba, AllYouNeedIsKill, Tarot Cafe, Nana ja BioMega.

Muutin Vantaalle noin puolitoista vuotta sitten enkä ole Vantaan puolella törmännyt suuremmin anime/manga harrastajiin. Olisi mukava tutustua enemmän aiheesta kiinnostuneisiin ensisijaisesti Uudellamalla asuviin henkilöihin, mutta oikeasti välimatka ei ole ongelma(skype ja steam ovat olemassa :> ). Erinäisissä tapahtumissa on tullut käytyä(eniten Assemblyssa), mutta työssäkäyvänä ja useampia harrastuksia omaavana ihmisenä jaan aikaani tasaisesti useampaan asiaan. Jonkin verran kuuntelen J-poppia ja J-rokkia(K-pop on myös menevää) ja musakeikoilla tulee käytyä, mutta enimmäkseen kuuntelen metallia.

Muita harrastuksia mm. lenkkeily, pyöräily, elokuvat, PC-pelaaminen ja lautapelaaminen... ja lista jatkuu.

Toivotan kaikille foorumilaisille kiwaa syksyä/talvea!
Ajattelin vähän päivittää omia kuulumisia :D. Olen hurahtanut Pokemon GO:n kuten monet muutkin varmasti ja se vie nykyään jonkin verran aikaa. Olisi kiva löytää muitakin pelaajia, joita kiinnostaa nappailun lisäksi myös muu toiminta/sosiaalisointi. Oman kauhuaiheisen blogin olen saanut aikaiseksi ja siitä olen todella tyytyväinen. Onkohan täällä foorumilla muita bloggaajia(?).. Tämän lisäksi kotiin tulee tänä syksynä kaksi frettiä asustelemaan ja se muuttaa omaa elämää myös jonkin verran.

Keskeneräisiä animesarjoja itselläni tällä hetkellä ovat mm. Mushishi, PsychoPass, Ajin sekä Jigoku Shoujo.
Viimeksi muokannut Jadekami, Su Maalis 19, 2017 18:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
freya-kuu
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2013 22:50
Paikkakunta: Iitti

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja freya-kuu » La Heinä 30, 2016 11:06

Hellou! Täällä olisi 26v tyttö kymenlaaksosta jollekka anime ja manga on melkein arkipäivää. Olisi kiva arvostella ja jutella erilaisista animeista/mangoista jonkun suht samanikäisen kanssa! Itse pidän animen lisäksi piirrellä, eläinten kanssa harrastella, konsolipelejä pelailla ja figuurien ja nukkejen( kuten bjd ja pullip) keräileminen. Tässä muutama hyvä anime joita olen katsonut, Elfen lied, rozen maiden, gingat, deadman wonderland, evangelion, fma, Madoka, hellsing ja paljon muita. Pidän juonirikkaista sarjoista, mutta välillä on mukava katsella ihan huumoriakin. :mrgreen:

Vitazzz
Viestit: 3
Liittynyt: Su Syys 27, 2015 02:18

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Vitazzz » To Elo 11, 2016 00:25

Moikka!
Oon 21-vuotias Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelija (mies, vaalea tukka ja harmat silmät...) joku etsii uusia otakua Helsingin-aluessa ja myös koko Suomesta, mutta koulussa ei kukaan on kinnostunut japanista tai animesta :roll: oon onnistunut loydä ja ottaa yhteys johonkin otakutiin ihmisille Aallon yliopistossa mutta siella on myös liian vähän otaku ihmisiä. Joo, minua kinnostua myös valokuvaus, cosplay, manga, jRPG, japanin kieli, elämä Japanissa, astronomia, matkustaminen, pyöräileminen, musiikin soittaminen (metalli, klassinen, peli- ja elokuva) ja säveltäminen. Olen katsellut paljon anime mut minusta paras ovat:

Makoto Shinkai (kaikki)
Evangelion
Ef: a tale of melodies ja Ef: a tale of memories
Macross Delta
Kannazuki no Miko
Shigatsu wa Kimi no Uso

Mä pelasin:
StarCraft
HoN
LoL
Dota 1,2
Final Fantasy ja monta muut PSP:n pelit

Voimme myös jatkaa keskustelun Facebookissa tai Skypessa tai WhatsAppissa tai IRL. Pahoittelen että en osaa suomea hyvin, koska vanhemmat ovat Eestistä. Mutta englanti on erinomainen :) Oon ystävällinen, tyyni, rehellinen, ei paljon puhelias mutta suosikkiaiheitasi voin puhua tuntikausia.

Avatar
conCaramel
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Elo 12, 2016 13:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja conCaramel » Pe Elo 12, 2016 14:30

Oi! Olen 23-vuotias ranskalais-suomalainen tarjoilijatyttö Helsingistä. Tästä jo jonkin aikaa jatkuneesta anime/manga addiktiosta huolimatta en tunne kovin montaa samaa kiinnostuksen kohdetta jakavaa tyttöä/poikaa. Harmi. En ole pahemmin käynyt tapahtumissa yms joten johtunee varmaan siitä heh. (suunnitteilla olisi kyllä cosplay tulevaisuudessa) Ollut lähellä sellaista.. kaappipuuhaa. Olisi kuitenkin mieletöntä olla joku jonka kanssa jakaa kaikkea aiheeseen liittyvää.. Harrastuksiini kuuluu myös jooga ja kickboxing, maailmalla reissailu, jalkapallo (pääosin sohvalta muodossa fifa ja espanjan liiga), maalaaminen ja videopelit. Puhun neljää kieltä ja japanin olis tarkoitus olla viides. Onko muita saman henkisiä Helsingissä/ pk-alueella asuvia jotka olis tyyliin kiinnostunut alottaan japanin lukemisen? Työväenopistossa olis esim alkamassa loppuvuodesta japanin kielen intensiivi alkeiden kurssi (opetus englanniksi). Kiinnostuneita? Tai ihan vaan hengailua/ animen kattelua/ ulkona käymistä yms puuhaa?
Ei tosin mitään hirveetää weeboo meininkiä sit.... >.<
Jos löysit itseäsi kuvauksesta tai kiinnostuit minusta, laita yv:tä niin jatketaan aiheesta.

Tykkään lähinnä shouneneista mutta kaikenaista tullut luettua/ katsottua..

Videopeleistä tulee hakattua lähinä Fifaa. Tosin Walking dead, Assasins Creed ja Last of us ovat aika maininnan arvoisia PS4 pelejä.

Catch u later!
xoxo, conCaramel
Viimeksi muokannut conCaramel, Ma Elo 15, 2016 07:16. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Paskiz
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Elo 12, 2016 00:53
Paikkakunta: Forssa
Viesti:

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Paskiz » Pe Elo 12, 2016 21:57

Tere! ^w^)

Tässä olis tämmöinen 28v (vanha? >__> ) suomalais-virolainen anime/manga tyylin artisti, poika (mies? <__< ) Forssasta. Rakastan Animea ja mangoja, mutta en juurikaan koskaan ole täällä suomessa tavannut ketään henk.koht. joka olisi kiinnostunut animesta. Olen DeviantArtin kautta tutustunu muihin piirtäjiin ja animesta pitäviin ihmisiin, mutta en juurikaan suomalaisiin.
Olen pitäny piirtäjä/ animen tykkäys taustani enimmäkseen salassa muilta ja joiltakin kavereilta jopa joiden kanssa olen tekemisessä, koska en ole varma miten muut voivat reakoivat asiaan...Isä ei ikinä tykänny tai hyväksyny että luin mangoja ja tykkäsin animesta, sanoi aina että "pyh,eikö noi ole tyttöjen/pienten lasten juttuja", siitä jäi aina semmoinen käsitys että animesta tykkääminen olis jotenkin noloa....melkein hävettävää, joten pidin tiedon itselläni ja netissä anonyymina...

Olin juuri Amerikassa Metroconissa ja tapasin siellä valtavasti samanhenkisiä ihmisiä ja ymmärsin että kuinka mukavia muut samanlaiset voi olla ja että tällaisia ihmisiä on valtavasti, ei heidän kesken asia ole noloa :) Se oli eka Coni mihin ikinä menin ja tykkäisin mennä täälläkin niihin nyt! :D

Joten nyt saa piileskely loppua, Haluan kavereita joidenka kanssa voi hengata, mennä Coneihin yhdessä, kattoa animea, pelata anime aiheisia pelejä yms.
Olen myös kova videopelien kerääjä, varsinkin vanhojen... konsoleita löytyy aika hyvin Intellivisionista (1979) PS4:een ja japsi pelejäkin löytyy kokoelmasta. Olen joskus aatellu ruveta tekeen youtube videoita retro pelaamisesta...mutta joskus sit XD

Tykkään eniten hieman tuhmista Ecchi Animeista, mutta myös söpöt Animet tai komediat ovat kivaa katottavaa. Melkein kaikki Ecchistä- Kawaii:hin kelpaa siis. >w<
En ole kauheasti kerinny uusimpia Animeita kattoon mutta jonkin verran olen perillä mitkä on IN.

Eli jos olet jostain täältä hämeen seudulta ja kuulosti mielenkiintoiselta, pistä viestiä :) Olisi kiva tutustua!
Piirrokseni löytyy parhaiden täältä http://paskiz.deviantart.com/gallery/ ( ^ w ^)b

Avatar
Saverem
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Elo 17, 2016 20:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku)

Viesti Kirjoittaja Saverem » Ke Elo 17, 2016 23:59

Muokkaa viestiä
Viimeksi muokannut Saverem, Ti Elo 30, 2016 23:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
sarvijaakko
Viestit: 11
Liittynyt: To Maalis 20, 2008 11:59
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja sarvijaakko » To Elo 25, 2016 02:48

Hei sie! (。^‿^。)

Mie oon 25-vuotias nainen Joensuusta ja kaipailen animehenkisiä ystäviä skypeen.
Opiskelen radio- ja tv-tuotantoa ja vapaa-ajallani käyn japaninkielen kurssilla, sekä uutena harrastuksena aloitin viittomakielenopinnot. Olen myös aktiivinen jäsen paikallisessa animeseurassa (*köhköh* Joensuun otakut *köhköh*).

Mie tykkään askarrella, olen kehittänyt suuren innostuksen ATC (Artist Trading Cards) harrastukseen, jossa tehdään pieniä keräilykortteja ja niitä sitten vaihdellaan harrastajien kesken. Piirtäminen jää sitten hyvin köykäisiin tikku-ukkoihin, joten sitä jaloa taitoa en osaa.
Harrastuksiin kuuluu näiden lisäksi myös postcrossing, kirjeenvaihto, couchsurfing (lähinnä hostina olo), sekä tekstipohjainen roolipelaus. Pöytäroolipelausta olen kokeillut ja siihenkin mielenkiinto herännyt.
Tästä päästiinkin roolipelaus aiheeseen, johon myös etsin kavereita.

Mikälisikäli tämä viesti muita tekstiroolipelaajia (chatit,vieraskirjat,foorumit,skypet) tavoittaa, niin etsinnässäni olisi myös kavereita ropettamiseen kanssani skypessä.
Iästäni ja roolipelaamishistoriani huolimatta olen täysin aloittelijankengissä, mitä tulee tekstin luomisen kannalta. Joten mikäli tämä pikkuseikka ei haittane, ota rohkeasti yhteyttä ^^ Roolipelaan suurimmaksi osaksi miesparituksilla, mutten ole niihin kiinni sidottu.

Sit takaisin niihin animuihin ja mangoihin. Sarjoja on tullut koluttua suht paljon, joten lemppareitakin on hirveästi. Shounen sarjat on aina lähellä sydäntä, mutta mukaan mahtuu myös muuta.Mainittakoon nyt tämän hetken suosikeistani nämä mangat: My Hero Academia, One Punch Man, Ajin, sekä Horimiya.

Mikäli tämä viesti herätti sinussa pienintäkään innostusta tutustua minuun ja olla miun kaveri, niin älä pelkää ottaa yhteyttä! Tutustun mielelläni kaikkiin iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Laita yksityisviestiä täällä, pistä sähköpostia osoitteeseen sarvijaakko(AT)live.com tai lisää minut suoraan skypeen. Löydyn sieltä nimimerkillä rabi.tokarev

Moi moi~

Avatar
Demmi
Viestit: 507
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 17:00
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Demmi » Pe Syys 02, 2016 20:30

Kokeilenpa kerrankin laittaa oman ilmoitukseni tänne : D

Etsin Skype-kavereita samanhenkisistä harrastajista. Olen 1992 syntynyt naisihminen, ja opiskelen yliopistossa nyt kuudetta vuotta. Harrastuksiini kuuluvat anime- ja mangajuttujen lisäksi videopelit (lähinnä 3DS-, DS- ja PS2 -konsoleilla + satunnainen Xbox360), figuurien keräily, nukkeilu, bloggaaminen sekä satunnainen lueskelu, piirtely ja kirjoittelu. Figuurikokoelmani sekä lisää tietoa minusta löytyy allekirjoituksen linkkien takaa, mutta DeviantArtia en enää ole päivitellyt. Twitterissä olen aika aktiivinen, seuratkaa @demmichan jos kiinnostaa! Tai käykää lukemassa twiittejäni, jos haluatte tietää arjestani lisää.

Mangana luen mieluiten erilaisia shoujo-sarjoja, animessa tykkään käänteishaaremi- ja urheilusarjoista sekä taikatytöistä ja muusta shoujosta. Myös kaiken maailman idolihömppä menee paremmin kuin hyvin, ja pelaankin paljon puhelimella idolipelejä (lähinnä Love Live, Ensemble Stars ja IDOLiSH7). Välillä minulla on pitkiäkin kausia, etten katso animea välttämättä ollenkaan, mutta välillä sitä menee enemmänkin. Peleissä tykkään eniten japsiropeista, ja liian vaikeat pelit karkottavat minut nopeasti. Pelailen myös satunnaisesti Touken Ranbua. Käyn komeilla animemiehillä. Sen sijaan coneissa en käy enää ollenkaan erinäisistä syistä johtuen.

Skypestä löydyn, jos hakee demmi_92 ja näyttönimeni on Emmi (profiilikuvana Matsuno-generaattorilla tehty omakuva : D). Samalla hakusanalla löytyy myös toinen tili, Demmi, joka on vanha Skype-tilini. ÄLÄ lisää Demmi-tiliä, en käytä sitä enää ollenkaan! Voi myös laittaa yksäriä tai tulla juttelemaan twitterissä. Muita someja en käytä.

HUOM!!! En etsi seksi- tai seurustelusuhdetta! Olen varattu, ei kiinnosta. Turha edes yrittää. Mutta kaverit olisivat kivoja, sukupuoleen katsomatta!
DeviantArt -- MyFigureCollection -- Twitter
Wasurenagusa - manga-, peli- ja figuuriharrastajan ihmettelyjä

Mikku
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Syys 07, 2016 21:28

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja Mikku » Ke Syys 07, 2016 21:55

apua miks kaikki on nii vanhoi xd
mutta siis oon -01 tyttö mäntsälästä ja oon tykänny animesta sellaset 4-5 vuotta? ja oon kans aika ujo :0
jaaa lempianimet:
haikyuu
free!
snk
hetalia
tokyo ghoul

ehkä huonoin esittely ikinä hehe
ja anteeks et kirjotin tällee ilman pisteit :D
saa tulla juttelee ~ ig neomeoww

Avatar
chiyoko0
Viestit: 37
Liittynyt: Ke Maalis 23, 2011 10:17
Paikkakunta: Joensuu

Re: Animekamut hakusessa (''seuranhaku'')

Viesti Kirjoittaja chiyoko0 » Ke Syys 07, 2016 23:04

-
Viimeksi muokannut chiyoko0, Su Kesä 18, 2017 21:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa