|
Jaahas. Se olisi sitten ohi. Hienon, mutta työntäyteisen (vänkäri kun olin) coni-viikonlopun kruunasi se, että tietokoneestani halkesi kaiketi joku tärkeä osa, joka alkoi vaikutella näyttööni (edit: sitä kutsutaan kovalevyksi.), mutta kirjasto ja kaverit on keksitty väliaikaisiksi vaihtoehdoiksi.
Olisin kyllä tämän viikonlopun jälkeen tarvinnut toisen viikonlopun perään, se lauantai imi minusta kaikki mehut, veret ja suolenkappaleet.
Vietin siis melkein koko lauantaipäiväni infossa. Muuten oli aika rauhallisen puoleista, mutta klo 16.10-18.00 välinen aika oli suoraan sanoen täyttä lvettiä.
ANTEEKSI:
Pyydän anteeksi niiltä kahdelta ihmiseltä, jotka tulivat ilmoittautumaan yleisöjuryyn, ja meiltä puuttuivat listat. Toivon mukaan pääsitte silti tuomaroimaan.
Pyytelen tässä anteeksi kaikilta muiltakin, jotka joutuivat odottelemaan lisäinfoa tiskin edessä sen aikaa, kun soitin Kyuulle (jota tapahtui monta kertaa).
JA, pikkaisen anteeksi myös pyydän J-Rock luentoa seuraavilta ihmisiltä ja luennon vetäjiltä, joita häiritsin ryntäämällä Rissanen-saliin kesken esityksen viemään mukeja cosplay-kisan osanottajille.
Se ei ollut kivaa.
LAUANTAIN VALIVALI- JA EHDOTUKSIA TILANTEIDEN KORJAAMISEEN-OSIO:
Oli hyvä idea laittaa cosplay-kisan ilmoittautuminen 1. kerroksen INFOlle hoidettavaksi, koska se oli helppo löytää, tuli ainakin mielenkiintoinen työaika eikä ainakaan tylsää, vaikkakin se poiki myös monia ei niin hauskoja asioita, joista aion nyt kertoa.
Info-kansion kisa/cosplay osio oli pikkaisen vajaa. Sieltä puuttuivat tiedot, mitä tehdä medialle, tuomareille, ainoastaan yleisöjuryn ohjeet taisivat löytyä, mutta ilmoittautuneiden lista oli jossain monta kerrosta ylempänä.
Ensi kerralla voitaisiin todellakin parantaa montaa asiaa, mutta toivottavasti infoa voitaisiin paremmin informoida näistä cosplay-asioista. Yhteys kyllä toimi, sitä jouduin käyttämään vain turhan monta kertaa.
Jos oikein ymmärsin, meillä oli siellä paikalla vain kaksi cosplayvastaavaa, joista molemmat olivat kisaajien luona, eikös? Kun laitetaan kolme ihmistä infoon, joista kaikki kolme tietävät paljon, mutteivät tarpeeksi paljon, tulee välttämättä tapahtumaan tälläisiä tilanteita.
Jos vänkkäreitä värvätään ensi Animeconiin samalla tavalla kuin tänä vuonna, voin jo sanoa, että olen mukana! Mutta, helpotatte työtämme, jos tarpeellinen viestintä toimisi paremmin, eikä tarvitsisi roikkua kahta tuntia puhelimessa. Varmasti helpottaa myös niiden toisten työtä, jotka siihen puhelimeen joutuvat vastaamaan.
Tulin kaiketi ehdottaneeksi Kyuulle tuplalistoja, joista toinen olisi sijoitettu INFOON, ja toinen olisi cosplayvastaavien käsissä. Tästä kyllä tulisi vielä enemmän soittelua, mutta muistaakseni tähän löytyisi jonkinlainen ratkaisu?
Niin juu. Jos ensi Animeconissa on yleisöjury, kirjoittakaa niihin lomakkeisiin ANIMECONIN YLEISÖJURYN ÄÄNESTYSLOMAKKEET, eikä ANIMECONIN YLEISÖÄÄNESTYS LOMAKKEET. Siitäkin tuli soiteltua, ja helpottaisi taas jälleen kerran työtämme.
Tässä ei ollut muistaakseni vielä kaikki mitä lauantaina sanoin, ja varmasti kyuu muistaa enemmän.
MUUTA HÄRÖÄ:
Vesipisteet olivat aivan oivia ja niiden täyttö oli todella mukavaa, varsinkin sen pisteen, jossa jouduin seisomaan varpaillani portailla ja toivoa, että vesi menisi sisään, eikä juojien päälle.
Infon tilat eivät olleet ainakaan työvuoronani mitenkään ruuhkanomaisesti täynnä, paitsi se proppipuoli. Pani kuitenkin miettimään, oliko se INFO-kyltti liian pieni, kun tulivat monet meitä narikaksi luulemaan.
KIITOS PALJON!:
Kiitokseni antaisin seuraaville henkilöille:
Pitkähermoisille infotovereilleni, jotka jaksoivat olla kanssani infossa ja selvitellä asioita. Selvittiinhän me sieltä elossa poies!
Kyuulle, joka vastasi melkein aina puhelimeen kun soitin ja jaksoi vielä sekavan ja työntäyteisen päivän jälkeen kuunnella valituksiani.
Maunolle, joka jaksoi rynnätä avukseni infoon hoitelemaan cosplay-kisan jälkeen eräitä ryhmäcossi asioita lauantaina, oli niin kiva että vastasi puhelimeen, kun Kyuu ei vastannut ja avusti proppini kantamisessa Green Roomiin sunnuntaina, että sain sen jotenkin esittelykuntoon.
Sille kiltille tyypille, joka tuurasi minua lähettinä vuoroni loppuun, kun jouduin yllättäen lähtemään EGL-muotinäytöksen salinakiksi puoli tuntia liian aikaisin.
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä suuri, lämmin kiitos sille kiltille järjestysmiehelle, joka auttoi minut juhlasaliin sen järkyttävän kokoisen väkimassan läpi, että pääsin sinne laput viemään.
Muuten oli aika mukava coni. Ja vielä loppuun kaikille ihmismääristä valittaville: Mitäs läksit?
_________________ Pörrölonkero.
Viimeksi muokannut Ree päivämäärä Ma Elo 21, 2006 14:55, muokattu yhteensä 8 kertaa
|