Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

Valmiiden ja keskeneräisten pelien esittelypaikka ja samalla
tekijöiden kohtaamispaikka.

Valvoja: Visual Novel -yhteisö / aktiivit

Avatar
Shieva
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2008 14:22
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Shieva » Su Huhti 08, 2012 11:39

Jep, tällainen on ihan oikeasti tulossa. Suurta mainetta niittänyt FURONTOSAIDO OORII tulee inspiroimaan visual novelin. Itse olen koodaamassa ja luultavasti pääkäsikirjoittajana sekä jonkinlaisena koordinaattorina, ja mukana on henkilöitä sekä tuon alkuperäisen videon tekijöistä että sen ulkopuolelta.

Tulemme tähän ketjuun päivittämään hieman sitä, missä vaiheessa projekti on menossa, ehkä myös hieman paljastamaan esim. kuvitusta ja tarinaa. Perustarina tulee lähes suoraan Robinin biiseistä, joten niitä kuuntelemalla saa hyvän kuvan, millainen se tulee olemaan. Aloitamme siis Frontside Ollien juonesta, josta jatkamme faijan skitsoamiseen. Ja tietysti Furontosaido Oorii ja sen BL-teema tulee säilymään, mutta teemme myös heterolopun/loppuja. Otsikon nimi on muuten vasta työnimi, saattaa vielä muuttua myöhemmin.

Tällä hetkellä tarvitsemme piirtäjiä! Muutama meillä jo on, mutta kaikilla on muitakin projekteja työn alla. Jos siis kiinnostaa piirtää skeittikenttiä tai poikarakkautta, lähde toki mukaan. Meillä on pystyssä kehitysfoorumi, jonne rekisteröitymällä ja minulle vinkkaamalla (yv täällä tai foorumin ketjussa) pääset tuonne tekijöiden alueelle katsomaan, mitä tähän mennessä ollaan projektin tiimoilta suunniteltu (tällä hetkellä ensimmäinen kohtaus on käsikirjoitettu). Ei haittaa, vaikka et voisi piirtää kuin pari kuvaa, sekin auttaa paljon. Meillä on tosiaan useampia piirtäjiä, joten tyylit tulevat hieman vaihtelemaan, mutta minusta tässä projektissa on tärkeämpää yhteisöllisyys sekä nuorien kykyjen esiin tuominen. Jatkamme siis tässäkin suhteessa videon linjalla, eihän senkään taide ollut täysin yhtenäistä.

Mijaskal
Viestit: 105
Liittynyt: To Joulu 22, 2005 16:56

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Mijaskal » Ma Huhti 09, 2012 22:15

Wou wou! Juuri näin :D
Onnea ja jaksamista projektin suhteen. Ette voi epäonnistua.

Avatar
Hemuuuli
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Tammi 23, 2007 23:28
Paikkakunta: Kajaani

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Hemuuuli » Ti Huhti 10, 2012 15:42

Wuuhuu!

Nyt on sen verran kovaa kaliberia lähdemateriaali, että tämä projekti ei voi muuta kuin onnistua eeppisesti, voin tarjota 3D-mallinnettuja skeittipuistoja taustapiirtäjille pohjaksi jos haluavat perspektiivin oikeaksi.

Avatar
Holly
Viestit: 228
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:42
Paikkakunta: Savonlinna

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Holly » Pe Huhti 13, 2012 21:24

Heipä hei! Vieläkö kaipaatte piirtäjiä projektiin? Osallistuisin mielelläni jos vain piirrustustaidot ovat riittävät! Tässä nopeasti luonnosteltu näytepiirros. Yritin muunnella piirustustyyliäni vähän videon tyylin suuntaan, en nyt sitten tiedä onnistuinko. Ottaisin mielelläni vastaan palautetta; olisi kiva tulla mukaan tekemään visual novellia. Piirtämisen lisäksi osaan myös Ren'pyn perusjutut, mikäli siitä on apua.
Onnea projektiin!

Avatar
Shieva
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2008 14:22
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Shieva » Pe Huhti 13, 2012 22:16

Holly kirjoitti:Heipä hei! Vieläkö kaipaatte piirtäjiä projektiin? Osallistuisin mielelläni jos vain piirrustustaidot ovat riittävät! Tässä nopeasti luonnosteltu näytepiirros. Yritin muunnella piirustustyyliäni vähän videon tyylin suuntaan, en nyt sitten tiedä onnistuinko. Ottaisin mielelläni vastaan palautetta; olisi kiva tulla mukaan tekemään visual novellia. Piirtämisen lisäksi osaan myös Ren'pyn perusjutut, mikäli siitä on apua.
Onnea projektiin!

Kyllä kaipaillaan vielä ja kelpaat mainiosti! Kyselin muiltakin projektissa mukana olevilta ja kaikki näyttivät vihreää valoa. Rekisteröidypä tuonne foorumille, niin puhutaan asiasta lisää, sieltä pääset lukemaan myös vanhoja suunnitelmia. Käytä vaikka samaa nikkiä kun täällä niin tiedän kuka on kyseessä 8D

Yané
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Maalis 07, 2012 20:43

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Yané » Su Kesä 24, 2012 22:42

Ensinnäkin toi biisi on aivan mahtava <3
Toivotan teille onnea, jaksamista ja loputonta intoa projektinne parissa! Olisi mahtavaa päästä osallistumaan, mutta meikäläisen piirrustustaidoilla siitä ei tulisi mitään, joten tyydyn vain katselemaan sivusta ja odottelemaan VN:n valmistumista (tehkääkin se nopeesti! eikun ihan kaikessa rauhassa, hiljaa hyvä tulee ja varmasti on oottamisen arvoista).
Vielä kerran JEE!! Ette arvaakaan kuinka hypin innosta kun kuulin tästä :')
aloittelevan cosplayaajan turhia löpinöitä ihan kaikesta http://country-of-rainbows.blogspot.com/

Avatar
Shieva
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2008 14:22
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Shieva » Ma Kesä 25, 2012 12:29

Yané kirjoitti:Ensinnäkin toi biisi on aivan mahtava <3
Toivotan teille onnea, jaksamista ja loputonta intoa projektinne parissa! Olisi mahtavaa päästä osallistumaan, mutta meikäläisen piirrustustaidoilla siitä ei tulisi mitään, joten tyydyn vain katselemaan sivusta ja odottelemaan VN:n valmistumista (tehkääkin se nopeesti! eikun ihan kaikessa rauhassa, hiljaa hyvä tulee ja varmasti on oottamisen arvoista).
Vielä kerran JEE!! Ette arvaakaan kuinka hypin innosta kun kuulin tästä :')

Kiitos!
Projekti on edistynyt pikkuhiljaa, huomasin että tarinasta tuleekin aika pitkä joten sen kirjoittamiseenkin menee aikaa. Tällä hetkellä on käsikirjoitusta kasassa n. 20 sivua. Edelleenkin otetaan mukaan varsinkin piirtäjiä, mahdollisesti myös käsikirjoittajia.

thewrittenletter
Viestit: 3
Liittynyt: Pe Loka 19, 2012 01:29

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja thewrittenletter » Pe Loka 19, 2012 01:41

Onko projekti mahdollisesti vielä voimassa?

Täällä nimittäin olisi yksi halukas piirtäjä. Minua on aina kiinnostanut liittyä johonkin visual novel- projektiin. Osaisin piirtää poikarakkautta sekä hahmoja, taustojen kanssa en tosin ole ehkä niin hyvä, mutta voisin yrittää ainakin. c:

Kuvia minulta löytyisi ainakin DeviantArt- käyttäjältäni (sama nimimerkki siellä kun täälläkin), jos siis haluaisi katsoa miltä piirtojälkeni näyttää, yms.

Anteeksi että vastasin kamalan myöhässä aiheeseen x.x Huomasin tämän ketjun vasta nyt...

Avatar
Shieva
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2008 14:22
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Shieva » Pe Loka 19, 2012 18:39

thewrittenletter kirjoitti:Onko projekti mahdollisesti vielä voimassa?

Täällä nimittäin olisi yksi halukas piirtäjä. Minua on aina kiinnostanut liittyä johonkin visual novel- projektiin. Osaisin piirtää poikarakkautta sekä hahmoja, taustojen kanssa en tosin ole ehkä niin hyvä, mutta voisin yrittää ainakin. c:

Kuvia minulta löytyisi ainakin DeviantArt- käyttäjältäni (sama nimimerkki siellä kun täälläkin), jos siis haluaisi katsoa miltä piirtojälkeni näyttää, yms.

Anteeksi että vastasin kamalan myöhässä aiheeseen x.x Huomasin tämän ketjun vasta nyt...

Kyllä, mukaan pääsee vielä! Etkä ole edes mitenkään myöhässä, projekti on edistynyt varsin hitaasti. Vasta osa käsikirjoituksesta on kirjoitettu, eikä mitään ole vielä piirretty. Piirtojälkesikin näyttää varsin muikealta, joten erittäin lämpimästi tervetuloa! Ehkä projekti saakin taas vähän tuulta purjeisiinsa uuden piirtäjän myötä. Rekisteröidypä tuonne foorumille, niin saat sieltä lisätietoja.

Projekti on tosiaan viettänyt aika pahaa hiljaiseloa, mutta on tarkoitus vielä saada tehtyä. Asiaa ehkä helpottaisi, jos saisimme piirtäjien lisäksi myös lisää käsikirjoittajia. Työmäärää kun onkin enemmän kuin alunperin kuvittelin. Itse olen kirjoitellut alkua, ja mahdollista olisi päästä kirjoittamaan erilaisia reittejä (myös poikarakkautta!).

thewrittenletter
Viestit: 3
Liittynyt: Pe Loka 19, 2012 01:29

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja thewrittenletter » Su Loka 21, 2012 03:00

Shieva kirjoitti:

Selvä, hyvä että ehdin mukaan vielä. Innostuin tästä projektista kyllä, visual novel Robinista! Tästä tulee kyllä eeppinen. Voisin myös yrittää kirjoittaa jotain käsikirjoitustakin/reittiä.
Liityin nyt juuri tuolle foorumille, joten onko mahdollista lisätä minut yhdeksi tekijöistä? c:

Avatar
Shieva
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2008 14:22
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Shieva » Su Loka 21, 2012 04:55

thewrittenletter kirjoitti:

Jes, lisätty. Kiva jos voisit myös käsikirjoittaa. Käypä katselemassa lisätietoja wip-alueelta nyt kun sinne pääset.

thewrittenletter
Viestit: 3
Liittynyt: Pe Loka 19, 2012 01:29

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja thewrittenletter » Ma Marras 05, 2012 19:52

Hyppelehdin nyt foorumilta toiselle, mutta minulla on ongelmia tuon foorumin kanssa.

Aina kun yritän lähettää viestiä, niin tulee ilmoitus "you can't use any url for time being", vaikken edes laittaisi mitään osoitteita mihinkään viestiin. Mistäköhän tämä mahtaa johtua? Minulla olisi ne hahmo spritet tehtyinä, mutten pysty lähettämään niitä. :o

Avatar
Shieva
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2008 14:22
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Frontside Ollie ~Broken♂Angsty Teenage♥Hearts~ [KESKEN]

ViestiKirjoittaja Shieva » Ma Marras 05, 2012 21:03

thewrittenletter kirjoitti:Hyppelehdin nyt foorumilta toiselle, mutta minulla on ongelmia tuon foorumin kanssa.

Aina kun yritän lähettää viestiä, niin tulee ilmoitus "you can't use any url for time being", vaikken edes laittaisi mitään osoitteita mihinkään viestiin. Mistäköhän tämä mahtaa johtua? Minulla olisi ne hahmo spritet tehtyinä, mutten pysty lähettämään niitä. :o

JAAH, mikähän tuossa sitten on. Mun puolesta sen pitäis toimia, en osaa muuta arvata kun että foorumisoftassa on ollu joku toivottavasti väliaikanen bugi. Kokeilepa vielä uudestaan, aiemminhan kuitenkin sait postattua. Jos ei toimi niin lähetä ne nyt tähän hätään mulle vaikka yksärillä niin laitan ne sun puolesta.

Palaa sivulle “Peliprojektit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija