Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

Cosplayn sisimmän olemuksen pohdinnat ja kaikki muut yleisluontoiset cosplay-aiheiset keskustelut, joille ei ole omaa aluetta.

Valvoja: Cosplay.fi / Ylläpito

Shinzu
Viestit: 13
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2012 22:06

Re: Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

ViestiKirjoittaja Shinzu » Su Joulu 23, 2012 18:23

Eniten ahdistaa ulkonäössäni silmälasit. Silmälääkäri sanoi, ettei piilolinssejä saisi käyttää ennen 15-16 vuoden ikää, vaikka monet käyttävätkin. Optikolta käytiin kysymässä tässä viime käynnillä ja hänen mielipiteensä oli, että minun kohdallani voitaisiin harkita ensi keväänä. Olen kyllä todella onnellinen, mutta ennen sitä on luvassa ainakin yksi con.
Lisäksi harmittaa hiukseni: Ne ovat punaruskeat ja kamalat kiharat. Olen pahoillani kaikkia niitä kohtaan, jotka tästä loukkaantuivat, joten pienenä tarkennuksena: Ne eivät ole kauniit kiharat vaan epämääräinen takkumöykky, jonka näkeminen tuo edellisen aterian ylös vatsasta. En saanut edes suoristaa niitä diktaattorivanhempieni takia kuin vasta tämän vuodne syksynä. Ongelmana on edelleenkin se, että jos ilma on vähänkin kostea niin hiukset ovat minuutissa tai parissa jälleen kiharassa. En vieläkään saa värjätä hiuksiani edes pois pestävillä väreillä, mutta käytänkin melkein aina peruukkia, kun nuo omat hiukset ei oikein mihinkään cossiin edes kelpaa.
Minua on siunattu melko suurilla silmillä, josta olen onnellinen, mutta muuten ei pärstä oikein miellytä. Nenä kelpaa ainoastaan Hetalian Venäjän cossaamiseen ja joudun nyppimään kulmakarvani joka ilta.
Meikkiä en käytä juuri koskaan. Minulle tulee aina kylmiä väreitä, kun edes näen jonkun meikkaavaan. Saattaa johtua kokemuksenkin puutteesta, mutta itse aina pelkään meikata. Jäänyt kai jonkinlaiset traumat, kun olen pari kertaa melkein sokeuttanut itseni tökkäämällä rajauskynällä tms. itseäni suoraan silmään. Joskus laitan jotain peittävää voidetta finnejen päälle. Ihoni on muutenkin aika huonossa kunnossa. Se on aivan kuiva ja vuotaa usein verta.
Minulla on myös melko tummat silmäripset, mutta niin ovat myös kulma- ja ihokarvanikin. Joskus häpeän pitää lyhythihaisia paitoja niiden karvojen takia, sillä ne ovat oikeasti pitkät ja tummat.
Lisäksi ahdistun hameista. Olen kai liian tottunut käyttämään poikien farkkuja. Koulun joulujuhlassa minulla oli hame ja vaikka minulla oli siellä vielä legginsitkin alla ja jotkut kehuivat, että näytän hyvältä siinä, niin ahdisti kauheasti.
Mitä vartalooni tulee, itse en ole harkinnut laihduttamista ihan vain oman terveyteni kannalta, sillä olen jo nyt parisen kiloa alipainoinen. En laittaisi ollenkaan pahakseni, jos pari kiloa tulisi lisää varsinkaan, jos se tulisi lihaksista. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, mutta ei ne lihakset vain kasva. En sitten tiedä, mikä siinä on. Ehkä olen vain ruumiinrakenteeltani tällainen avuton ruipelo. Olen melko pitkä ikäisekseni (165 cm tai jotain sinne päin) ja kasvan luultavasti vielä. Noin 170 cm olisi kai arvioitu pituus. En ainakaan vielä omista kovinkaan näyttäviä naisellisia muotoja, joten blindaukseen ei kai vielä ole ollut tarvetta. En tosin ole crossatessani käyttänytkään mitään kovin tiukkoja vartalon muotoja paljastavia paitoja.

Cosplay ei ole ainakaan paljoa lisännyt ulkonäköpaineitani, joita muutenkin on jo aika lailla. Lävistyksiä tai tatuointeja en ole ottamassa. Korvissa jo kahdet reiät ja otan ehkä kolmannetkin, jos vain mahtuisivat niin, ettei tarvitsisi laittaa rustoon.

Harvoin tuomitsen ihmisten cosseja heti huonoiksi, vaikkei vartalo nyt aivan niin laiha olisikaan tms. Jotain järkeä voisi silti käyttää cossattavan hahmon valinnassa. Esim. Itse en ainakaan tällä vartalolla lähtisi cossimaan mitään lihaskimppua, jonka hartialeveys on kolme kertaa niin suuri kuin omani.

Avatar
mirksu
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Joulu 24, 2012 22:03

Re: Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

ViestiKirjoittaja mirksu » Ke Joulu 26, 2012 00:02

Katsotaanpas hahmoja, joita haluan eniten cossata.

Shelinda (Gingaman)
Wendinu (Hurricaneger)
Kooan, Calaveras, Ann (Sailor Moon)
Telulu (Sailor Moon S)
Amazon Quartet (Sailor Moon Super S)
Sailor Galaxia (Sailor Moon Stars)
ja miespuolelta Tiger's Eye (Sailor Moon Super S)

Niin, tuota... En ole minkään sortin cosplay-elitisti enkä välitä siitä, miten "sopiva" jonkun muun kroppa on valitsemaansa cosplayhin. En kuitenkaan tuntisi itseäni mukavaksi edellä listaamissani asuissa. Olen M-kokoa, mutta vatsani pitäisi olla litteämpi, että kehtaisin pitää sitä paljaana, enkä reisiänikään mielelläni esittele. Myöskään ihonmyötäisiin asuihin en suostu ennen kuin uskon näyttäväni sellaisessa hyvältä.

Mitään ongelmaa ei siis olisi, jos olisin täysin tyytyväinen vartalooni. Olen aloittanut kuntoilun monesta syystä, mutta cosplay on ehkä paras motivaattori.

Kiinteytyksen jälkeen jää kuitenkin kasvot, ja niitähän ei voi kovin hurjasti muuttaa (minun pitäisi kyllä opetella meikkaamaan paremmin). Normaalisti en murehdi sitä, miltä naamani näyttää, kunhan ei näy finnejä ja huulipuna on jotenkuten kunnossa. Cossatessa olen kuitenkin aika ankara itselleni, enkä päästä itseäni helposti cossaamaan varsinkaan naishahmoja.

Kyllä minulla, kuten varmaan kaikilla, on cospauksen ulkopuolella aina ollut joitain asioita ulkonäöstäni, joista en lainkaan pidä. Naama on liian soikea ja maskuliininen, otsa liian iso. Cossaisin mieluiten esimerkiksi hahmoja, joiden hiustyyli sopii kasvoilleni. Haluan kuitenkin kokeilla vähän eri juttuja ja on aina mielenkiintoista vertailla jonkun muun cosseja ja crosseja ja erityyppisiä hahmoja - minkälaisen "lookin" he ovat milloinkin tehneet ja miten onnistuneet.

Kovin kummoisia uhrauksia en cossien eteen tekisi. En ajelisi päätäni, en edes värjäisi hiuksiani (tosin peruukki toimii ainakin useimmille hahmoille paremmin kuin kiharat hiukseni). Haaleat mustat kulmakarvani voisin kyllä värjätä, jos kokisin tarpeelliseksi. Korvakorujakin voisin harkita, mutta ensin miettisin varmaan jonkinlaisia teko-korviksia (korviani ei ole koskaan lävistetty).

Avatar
Pullasuttu
Viestit: 38
Liittynyt: Su Tammi 27, 2013 11:19

Re: Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

ViestiKirjoittaja Pullasuttu » Ti Tammi 29, 2013 10:54

Paineita on, sen myönnän. Laihduttanut olen, mutta en pääasiassa cosplayn vuoksi vaan ihan oman itsetuntoni nimissä, mutta nyt olen erityisen pitkiä lenkkejä juossut kun con lähestyy.

Aluksi en suostunut edes harkitsemaan pukeutuvani koulupukuun tai mihinkään, missä oli hame, varsinkin lyhyt sellainen. Jalkani ovat aina olleet paksunlaiset - ainakin omaan silmääni. Nyt laihduttuani uskaltauduin kumminkin, mutta jännittää hirveästi. Tuntuu kuin kaikilla muilla olisi täydelliset, ohuet jalat.
Toinen ongelma alueeni oli kasvot, joista pystyi teini iän merkkejä näkemään, mutta pahin vaihe on jo ohi. Mutta kaksi viikkoa ennen conia aloitan aina veden suurkulutuksen, koska kahvia kuluu normaalia enemmän yöllisen cosplayn ompelun vuoksi ja nestehukkaa pukkaa. Eli ihan hirveitä en kuitenkaan tee. Kasvot puhdistuu vedellä ja itsetunto pysyy ylhäällä liikkumalla. :3
Myös pieni paastoaminen auttaa ainakin itseäni. :D
When I grasp roses they bloom madly and die

Avatar
Rekairu
Viestit: 19
Liittynyt: To Marras 22, 2012 15:09

Re: Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

ViestiKirjoittaja Rekairu » Ke Helmi 06, 2013 11:15

Paineita ei ikinä ole ollut pituuden suhteen kun 162 olen, sen pystyy aina huijaamaan mutta paino...
Olin nuorempana pullukka, en lihava mutta en laiha tai normaali. Minulla tulee aina ongelmia välillä painon takia, se putoaa yht äkkiä vähän, 15 kk sitten painoin 62.5 kg, nyt paino tasapainottelee 55-56 kg välillä(kuukeudessa 59 tuohon ei ole paha). En ole missään vaiheessa tarkoituksella laihuttanut cosplayn takia vaan oman itseni. Kun olen tyytyväinen itseeni niin ole vahvempi. Kesä desuun olisi tarkoitus painaa 50-52 kg, mieluumin vähemmän (aluksi halusin olla jo sillo 48 kg joka on tavoite) koska maha herutus. Ihannoin androgyynejä kehoja ihan yleisestikkin ja leveän lantion takia paino on ollut sellane että pudottaa pitää. Kasvojen suhteen on taas se kun en omista mailman tyttömäisempiä kasvoja tai miesmäisiä, jotain niiden väliltä...ehkä nuoren pojan kasvot on hyvä kuvaamaan niitä. Silti olen aina ollut meikillisiin kasvoihini tyytyväinen.

Chuiga
Viestit: 51
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2012 20:14

Re: Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

ViestiKirjoittaja Chuiga » La Maalis 09, 2013 22:15

Kyllä selkeästi valitsen hahmoja myös oman ulkonäköni perusteella. Tai ainakin niin, että on jotain sinne päin.

Esimerkiksi nykyään tuntuu että pitää jättää kaikki pyöreäkasvoiset nuoret hahmot pois pelistä, itselläni kun on varsin kulmikas naama. Yritän valkata myös hahmoja joilla on keskimääräinen povivarustus, eikä mikään silikoonipommi, sillä vaikka olenkin itsestäni varma, koen että tissini ovat liian pienet hahmoihin joilla lollot ovat järjettömät (ja yleensä niillä onkin aika avoinainen puku, joten paha feikatakkaan :P Ja minun tapauksessani näyttäisi sangen typerältä jos ruipelo pieni neitokainen olisi povipommi).

Olen myös tietoinen siitä, että liian terveelliset elämäntavat aiheuttavat mahdollisesti pelastusrengasta ympärille = pieni kriisi, ettei vahingossakaan liho yli äyräiden (niin, etteikö sitä pientä määrää olisi helppo treenata pois) = cossit joissa näkyy maha aiheuttaa sen, että pitää olla se alue kohdillaan.
Kuunsirppi - Cossaamista, nukkeja ja löpinöitä

Avatar
Foxxysan
Viestit: 22
Liittynyt: Ke Joulu 17, 2014 16:22
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Cosplayn aiheuttamat ulkonäköpaineet

ViestiKirjoittaja Foxxysan » Su Tammi 18, 2015 20:55

Silmälasit. Tuo ainainen ongelma. Itse kun olen huononäköinen ja näkövammainen, niin lasit hankaloittavat cosplayta. Itseäni häiritsee myös oikean silmäni pienuus, sillä se on kokonaan sokea - joka on häirinnyt minua jo pitkään. Piilolinssejäkään en voi käyttää herkkien silmieni vuoksi.

En tiedä, mitä muut ajattelevat siitä että cossaan hahmoja joilla ei ole silmälaseja. Otan ne kyllä yleensä kuviin pois. Onneksi nyt kun cossaan Ciel Phantomhivea saan juuri oikean silmäni piiloon, hah!

Ja pituus. Olen todella lyhyt, vain vaivaiset 150 cm pitkä aikuinen. Monet ovat sanoneet minulle jotain pituuteeni liittyvää. Joten olisiko vain parempi cossata lyhyitä hahmoja?
Something once you lost will never return~


Palaa sivulle “Yleinen cosplay-keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa