Hieno con kyllä oli. Lähdin lauantai-aamuna aikaisin liikkeelle ja kävelin suht jännittyneenä työntekijöiden ovesta sisään - edessä oli ensimmäinen cosplay ikinä ja suoraan cosplay-näytökseen sillä. Olin tosiaan näytöksen Nana Osaki (raitapaita, musta t-paita, musta perukki, farkut, tapposaappaat, niittikamat) ja oli kiva huomata, että ihmiset taisivat jopa pitää cossistani, vaikka paidat olivat ylisuuret, sormus unohtunut kotiin ja jalat aika epätäydelliset Nanaksi. Kiitokset cosplay-näytöksen järjestäjille, hyvin toimi näytös.
Ohjelma oli mukava, kävin kuuntelemassa muutaman mielenkiintoisen paneelin ja luennon. Cosplay ja seksi -, Yaoin pimeä puoli -, ja Elitistipaskojen paluu -paneelit jäivät erityisesti mieleen. Japanilaiset vieraat olivat myös kivoja, kun tunnistivat pukuni, tervehtivät ja yksi jopa pyysi kuvaa. :}
Oikein mukava coni siis oli. Tilat olivat hyvät, vesipisteet pelastus ja vessoja oli riittämin. Ainoa miinus, minkä voin mainita, oli PS2-ohjainten pula - ainoastaan yksi ohjain kun toimi, niin en voinut hakata Soul Caliburia kenenkään kanssa. Myös se hieman masensi, että kukaan ei halunnut ostaa printtejäni sunnuntaina, mutta siitä voinen syyttää itseäni - semirealistiset taidehomoilut kun eivät näytä animekansaan iskevän ja muutenkin kaikki ovat sunnuntaina jo ehtineet tuhlata rahansa muualle.
Kuvia en hirveästi ottanut, mutta tässä parhaimmat asukuvat. Yleiskuvia en jaksa laitella. Kuvissa esiintyvät saavat käyttää kuvia ei-kaupallisiin tarkoituksiin niin kauan, kuin mainitsevat nimeni (Veera Kontiokari) kuvaajana. Lisää voipi kysellä yksityisviestillä. DeviantArtissa ei tarvitse nimeä mainita, jos mainitsee linkin profiiliini (
http://zeshoopuf.deviantart.com ) ja Cosplay.comissa mainitkaa ID:ni (164887, nikki on Ze Shoopuf). Jos haluatte erilaista värimaailmaa, tiff-kuvaa tai muuta vastaavaa, niin heittäkee vain viestiä. Viestiä heittäkää myös, mikäli ette halua naamaanne koko internetin nähtäville.
AigisAigis 2MaxiMaxi 2Odin Spheren hahmo, jonka nimeä en muistaOdin Sphere 2RenoReno 2Reno 3Nainen, jolla oli tappavat kengät (sori, en tiedä hahmoa)Pahoittelen epäterävyyttä ja kohinaa.
Erityismaininnat vielä mainiolle Igorille ja Elizabethille/Aigikselle - on hienoa nähdä Persona-cosseja!
Myöskin, mielelläni näkisin, millaisia kuvia minusta (Nana Osaki) otetiin.
//Ui vitsit, tässä muiden kuvia selaillessani huomasin, että siellä oli Lucifer's Callistakin puku! Jumalauta, tuo olisi kyllä pitänyt bongata ja ikuistaa. Hienoa, että muutkin SMT-pelit saavat rakkautta osakseen.