Mjahas vai on nitrodisco kokoontunut täällä taas.
On hienoa, että keskustellaan tärkeistä asioista, mutta täytyykö ne taas kaikki kiskoa esiin yhtä aikaa. Onko todella aivan liikaa vaadittu, että joku nostaisi Vehille sen verran hattua, että puhuisi nettisivuista. Mutta eih kun on pakko itkeä kun Animeunioni sitä ja conijärjestäminen tätä. Mikä pirun pakkomielle siinäkin on yhdistää animeseurojen yhteistyö aina conien järjestämiseen.
Joo Furinji ranttaa. Minä en vain tahtoisi alkaa ranttaamaan asian vierestä kymmentä muuta asiaa, vaikka kaikki ovatkin tärkeitä ja niistä pitää puhua. Itsehän en koskaan pysy asiassa, joten jälleen pätee perinteinen tehkää niinkuin minä sanon älkääkä missään nimessä niin kuin minä teen. Rantattavaa muutenkin olisi niin infernaalisen monesta asiasta, ettei olisi mitään järkeä purkaa niitä yhteen ketjuun tai yhdellä kertaa tms.
Vaikka otakujen välinen yhteistyö onkin jostain täysin käsittämättömästä syystä lähellä sydäntäni, niin pyrin kerrankin seuraamaan omaa mekastustani ja puhumaan aiheesta elikkäs noista nettisivuista.
Jep, kyllä ja ehdottomasti. Mieluusti näkisin jonkinlaisen uuden pääsivun Suomen animesekoiluille.
Itse kyllä nykyisellään käytän
http://animeunioni.org/ -sivua päivittäin lunttilappuna. Linkkejä siellä nimittäin ainakin riittää. Muiden animeseurojen nettisivuja pitää tietysti aina välillä vakoilla. Ja muutenkin tulee sen kautta hypättyä paikkoihin piti sitten lisätä uusin anime DVD-tietokantaan, kaivaa jollekin Osto-opas kehiin tai suunnata Kupoliin. Sivun käyttö on pinttynyt tapa, mutta kätevä. Eipä tarvitse jokaista sivua lisätä jonnekin firefoxin muistiin.
http://www.aniki.fi/ -sivua sitten taas toisaalta en käytä oikeastaan ikinä.
Oikeastaan en edes tiedä mitä tähän asiaan voisi kommentoida.
KAIKKI TIETÄVÄT ETTÄ IDEA ON ERITTÄIN HYVÄ. Moisesta ovat monet nähneet märkiä päiväunia jo pitkään ja kaikki haluaa sen ja tahtoo halia sivun kuoliaaksi heti, kun se on valmis. Vielä kun moinen söpö sivu saataisiin pystyyn. Käsittääkseni koodaajan saaminen projektiin on kaikista pienin ongelma. Nättejä kuviakin ilmeisesti Suomessa osataan jo piirtää, joten kait ulkoasukin löytyisi. Ja sitten niitä sivuja pitäisi vissiin päivittää. Ja sitähän ei vissiin saa sitten antaa kenelle tahansa. Järkätäänkö vaalit. Vai kenties haulikkohäät. Miten olisi naamiaiset.
Katsokaa onnistuin kommentoimaan asiaa ihan ilman conijärjestelyä ja yhdistysasioita ^_^
Alkuperäiseen kysymykseen siis vastattakoon: Kyllä.