Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

Kouvolan uuden manga- ja animeyhdistyksen keskustelualue.

Valvojat: Animeunionin Foorumiaktiivit, Kouvola / aktiivit

Avatar
hatatra
Viestit: 109
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2009 19:06
Paikkakunta: Kouvola

Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja hatatra » Ma Tammi 09, 2012 19:59

Tämä on tarkoitettu keskustelunavaukseksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet osallistumaan jonkinlaiseen Japaniin, animeen, yms. liittyvään toimintaan Kouvolan alueella. Peruskysymys on siis tämä: mitä kaikkea SINÄ haluaisit vastineeksi siitä, että maksat Kouvolan manga- ja animeyhdistykselle jäsenmaksua? Mihin kaikkeen toimintaan osallistumiseksi meidän pitäisi edellyttää jäsenyyttä (ja siis jäsenmaksun maksamista) ja minkä kaiken toiminnan pitäisi olla kaikille avointa ilman jäsenyyden velvoitteita?

Nykyiselläänhän meillä on toimintaa vain viikottaisten vuorojen muodossa. Olemme periaatteessa edellyttäneet niissä käyviltä jäsenyyttä. Aloitamme myös kerran kuussa perjantaivuorot.

Toivoisin, että vuonna 2012 meillä olisi myös muuta toimintaa teemapäivien, tapahtumien jne. merkeissä. Esimerkiksi ystävänpäivänä voisimme tehdä suklaanameja; Hinamatsurina esitellä nukkeja; Golden Weekin aikana... jotain; liikunnan ja terveyden päivänä tanssipelata; joskus opetella tekemään japanilaista ruokaa, tai jotain japanilaisia käsitöitä, tai pitää cosplayompelupaja. Tai vaikka kissankorvatyöpaja. Tai koko päivän animemaratoneja tai mariokarttiturnauksia. Näitä voisimme järjestää viikonloppuisin ja hakea tiloja nuorisotaloilta koko päiväksi. Tällaiseen toimintaan voisimme mahdollisesti saada nuorisotoimen kohdeavustuksia ts. ihan oikeata Rahaa(tm) kulujen kattamiseen.

Muutakin kuin tapahtumamuotoista toimintaa voidaan toki harrastaa! Esimerkiksi, yhdistyksen nimiin voitaisiin tilata jokin - siis jompikumpi - suomalaisista anime/jkulttuurilehdistä, joka olisi sitten kaikkien jäsenten luettavissa ja lainattavissa. (Animelehti tulee pääkirjastolle; Japanpop valitettavasti vain pariin sivukirjastoon.) Voisimme myös tehdä yhteisiä tilauksia suomalaisista tai ulkomaisista kaupoista, esim. Pockya, tai cosplaytarvikkeita, tai vaikka ihan mangaa.

Oma mielipiteeni. Jäsenenä, ei niinkään millään vpj:n (kuvitellulla) auktoriteetilla. On se, että haluaisin yhdistyksen vakiotoiminnan, siis arkipäivisin pidettävien vuorojen, olevan kaikille avoimia. Se alentaisi kynnystä osallistua toimintaan - ja sitähän me haluamme, enemmän harrastajia harrastamaan! Sen sijaan jäsenmaksun täkynä olisi oikeus osallistua muuhun toimintaan, kuten viikonlopputapahtumiin, yhteystilauksiin, lupa lainata yhdistyksen mahdollista omaisuutta, jne.

No niin. Mitä JUURI SINÄ haluat? Mistä JUURI SINÄ olisit valmis maksamaan vuotuisen jäsenmaksun? Mihin JUURI SINÄ haluaisit kaikkien pääsevän vapaasti osallistumaan?

Avatar
VeliKulta
Viestit: 75
Liittynyt: Ke Helmi 02, 2011 18:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja VeliKulta » Ti Tammi 10, 2012 09:49

Minulla tuli vain mieleen, että jos vain rahat ja into riittäisi niin voitaisiin pitää jonkinlainen maid kahvilatyylinen päivä. Tyyliin halukkaat ketkä haluavat olla meidoja niin heille opetaisiin nopeaan kuinka tarjoillaan yms. ja uskon kyllä että tämä on tosi hankala toteuttaa, mutta kyllä minä tästä iloinen olisin.
Ja olisihan ihan kivoja nuo Japanilainen ruokapäivä sekä Kissankorva paja. Mutta entäs jos ihan pidettäisiin pientä kioski toimintaa, että tilataan jostain suomalaisesta tai ulkomaalaisesta japanilaisesta kaupasta meille pockeja sekä muita japanilaisia herkkuja, koska ainoat kerrat kun niitä tavalliset kouvolalaiset animeja harrastajat niitä saa on coneissa D; Joten pyytäisin, jos saataisiin tämä pieni kioskitoiminto pystyyn, voisin auttaa siinä sillain että voisin toimia kioski vastaavana.
Ja olisihan sekin kiva, jos suunniteltaisiin yhdessä joku bussimatka coniin sillain että yhdistys olisi valmiiksi maksanut kaikille halukkaille rannekkeet sun muut majotukset valmiiksi.

Ei minulla muuta, jatkakaa.

Avatar
Kissansilmä
Viestit: 200
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 20:57

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja Kissansilmä » Ti Tammi 10, 2012 11:03

Hyvältä kuulostais ainakin toi japanilaisen ruoan teko ja cosplayompelupaja ja muu cosplayhin liittyvä.
He takes on the world all in a stride, and your wounds will be his scars
So won't you remember when the night comes
He will need your open arms
For to be invincible, he needs your love

Isvaffel
Viestit: 18
Liittynyt: Ke Huhti 13, 2005 14:07

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja Isvaffel » Su Tammi 15, 2012 09:34

Jumalaton Kemonozume/Kaiba/Tatami Galaxy maratooni.

Avatar
Marlyer
Viestit: 30
Liittynyt: Ti Loka 18, 2011 16:57
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja Marlyer » Ma Tammi 16, 2012 10:58

VeliKulta kirjoitti:Minulla tuli vain mieleen, että jos vain rahat ja into riittäisi niin voitaisiin pitää jonkinlainen maid kahvilatyylinen päivä...

-

Ja olisihan ihan kivoja nuo Japanilainen ruokapäivä sekä Kissankorva paja. Mutta entäs jos ihan pidettäisiin pientä kioski toimintaa...
Ei minulla muuta, jatkakaa.


Kannatan näitä ehdotuksia, voisin joskus esim. perjantai-vuorolla pitää kissankorvapajaa noin 1-2 € materiaalimaksua vastaan per nokka.

Pockyjä pockyjä jee jee (Desun sokerihumala jatkuu vain C:).
Tottakai kannatan pockyjä, niitä saisi varmaan tilattua kaikista halvimmin jostain japanilaisesta nettikaupasta.

hatatra kirjoitti:...ystävänpäivänä voisimme tehdä suklaanameja...

liikunnan ja terveyden päivänä tanssipelata; joskus opetella tekemään japanilaista ruokaa, tai jotain japanilaisia käsitöitä, tai pitää cosplayompelupaja. Tai vaikka kissankorvatyöpaja. Tai koko päivän animemaratoneja tai mariokarttiturnauksia.

-

Voisimme myös tehdä yhteisiä tilauksia suomalaisista tai ulkomaisista kaupoista, esim. Pockya, tai cosplaytarvikkeita, tai vaikka ihan mangaa.


Suklaanteko saa minulta ainakin kannatusta, kuten myös tanssipelit (vaikken niitä osaakaan).
Animemaratoonina voisi katsoa esim. Tiger & Bunnyä, kuulostaa hyvältä sarjalta.

Mangaa olen aina valmis ostelemaan lisää sitä ei ole koskaan liikaa.
Tosin Desun jäljiltä olen kyllä hetken aikaa omasta päätöksestäni ostokiellossa (^_^)/

Sanokaa vaan päivä niin valmistelen kissankorvapajasession jos se vain muille käy!

Avatar
hatatra
Viestit: 109
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2009 19:06
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja hatatra » Ma Tammi 16, 2012 18:21

Isvaffel kirjoitti:Jumalaton Kemonozume/Kaiba/Tatami Galaxy maratooni.


Tätä auttaa kun kerrot mitä ne on, kenelle ne o suunnattu, paljonko niitä on, jne. perustietoja.

Avatar
hatatra
Viestit: 109
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2009 19:06
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja hatatra » Ma Tammi 16, 2012 18:57

Realistipeikko iskee.

VeliKulta kirjoitti:Minulla tuli vain mieleen, että jos vain rahat ja into riittäisi niin voitaisiin pitää jonkinlainen maid kahvilatyylinen päivä. Tyyliin halukkaat ketkä haluavat olla meidoja niin heille opetaisiin nopeaan kuinka tarjoillaan yms. ja uskon kyllä että tämä on tosi hankala toteuttaa, mutta kyllä minä tästä iloinen olisin.


Idea olisi varmasti mukava, mutta vaatii paljon aikaa, vaivaa, ja myös rahaa. Tarvitsisimme paitsi meidojen ja butlereiden asut (vähintään 50-100eur/kpl, raaka arvio, puvuilla ei juuri käyttöä jälkeenpäin), tarjottavat, tilat, tilojen sisustuksen ja astiastot; meidojen ja butlereiden koulutuksen (kuka?); ja ennen kaikkea ne vapaaehtoiset. Raaka tosiasia on se, että suurin osa ellei kaikki haluaisivat olla palveltaviNA, eivät palvelevina. Mitä vapaaehtoiset saisivat irti tapahtumasta itse? - se on kuitenkin työtä. Lisäksi koska kävijämäärät ovat pieniä, en oikein tiedä miten järkevää tällainen tapahtuma olisi - se ei voisi olla avoin muille kuin jäsenille, koska silloin meiltä todennäköisesti edellytettäisiin lainmukaista hygienia- yms. osaamista.

VeliKulta kirjoitti:entäs jos ihan pidettäisiin pientä kioski toimintaa, että tilataan jostain suomalaisesta tai ulkomaalaisesta japanilaisesta kaupasta meille pockeja sekä muita japanilaisia herkkuja, koska ainoat kerrat kun niitä tavalliset kouvolalaiset animeja harrastajat niitä saa on coneissa D; Joten pyytäisin, jos saataisiin tämä pieni kioskitoiminto pystyyn, voisin auttaa siinä sillain että voisin toimia kioski vastaavana.


Kioskitoiminnasta, once and for all. En edelleenkään pidä sitä järkevänä useasta syystä, jotka koitan eritellä tässä.

Yksi: kioskitoiminta vaatii varaston tuotteita, ja varasto sitoo varoja. Siis rahaa. Tällä hetkellä yhdistyksellä ei ole rahaa, jolla saataisiin kovinkaan suurta varastoa. Varat olisivat myös kiinni kioskituotteissa, eikä niitä voitaisi käyttää mihinkään muuhun toimintaan. Varasto tarvitsee myös luonnollisesti tilat, joissa ne säilytetään, ja jotta niitä voitaisiin myydä on varaston oltava koko ajan saatavilla tai sitä on siirreltävä koko ajan ees taas. Tämä ei ole järkevää logistisesti eikä kustannuksia ajatellen. Koska kyseessä on elintarvikkeet, pitää myös ottaa huomioon niiden pilaantuminen ja asianmukainen varastointi. Jos arvioimme menekin väärin, yhdistykselle jää kontolleen kasa syömä- ja myymäkelvottomia tuotteita, eli rahaa menee hukkaan. (Huomatkaa että varastointi vaikuttaa tähän - mitä enemmän kamaa liikutellaan, sen huonommin se säilyy.)
Kaksi: jotta kioskitoiminta on järkevää ja kannattavaa, pitäisi yhdistyksen myydä tuotteita eteenpäin voitolla. Siis suomeksi: yhdistyksen kioskista pocky olisi 10-50% kalliimpaa kuin muualta ostettuna. Tässä vaiheessa moni saattaa jo miettiä kahteen kertaa, ostaako naksunsa itse coneista tai nettikaupoista.
Kolme: kioskista täytyisi myös pitää asiallista kirjanpitoa ja rahavirtojen liikuttelun voisi uskoa vain täysi-ikäisille. Kaikki rahaan liittyvä täytyy hoitaa just eikä melkein oikein, eli vastuu ja vaiva on suurta.

Kioskitoiminnalle järkevämpi, vähemmän sekä yhdistyksen jäseniä että yhdistyksen vähäisiä varoja rasittava vaihtoehto ovat yhteystilaukset paikasta X, jossa rahat ja tuotteet kierrätetään yhdistyksen kautta. Eli yhdistys huolehtii molempien päätymisestä oikeaan paikkaan. Kukin tilaukseen osallistuva määrittelee itse, mitä haluaa ja miten paljon, saa juuri sen mitä haluaa, eikä joudu hoitamaan tilaamista itse, ja toimituskulut pienenevät koska kyseessä on yhteistilaus. Tuotteet saa tavallisella hinnalla, kun niistä ei ole tarvetta kerätä minkäänlaista voittoa yhdistykselle.

VeliKulta kirjoitti:Ja olisihan sekin kiva, jos suunniteltaisiin yhdessä joku bussimatka coniin sillain että yhdistys olisi valmiiksi maksanut kaikille halukkaille rannekkeet sun muut majotukset valmiiksi.


Myöskin hyvä ajatus, mutta jotta yhdistys voisi maksaa tämän kokonaan, se vaatii melkoisesti rahaa, 30-40 euroa per naama. Kun ottaa huomioon, että yhdistyksen jäsenmaksu on 10-15euroa koko vuodelta, niin tällaiset summat eivät tule kysymykseen ilman että saamme ulkopuolista rahallista tukea toimintaan. Se on kuitenkin hyvin mahdollista, että hankitaan yhteistilauksilla liput ja kuljetukset ja yhdistys sponsoroi jonkin verran kaikkia jäseniä.

...noin, realistipeikko iski. Mutta ideoita on hyvä heitellä; katsotaan niiden toteuttamiskelpoisuutta jälkeenpäin! :p

Isvaffel
Viestit: 18
Liittynyt: Ke Huhti 13, 2005 14:07

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja Isvaffel » Ti Tammi 17, 2012 03:15

hatatra kirjoitti:
Isvaffel kirjoitti:Jumalaton Kemonozume/Kaiba/Tatami Galaxy maratooni.


Tätä auttaa kun kerrot mitä ne on, kenelle ne o suunnattu, paljonko niitä on, jne. perustietoja.


Kemonozume, Kaiba ja Tatami Galaxy ovat Yuasa Masaakin ohjaamat animet. Masaaki on psykedeelisen animeleffa Mind Gamen ohjaaja, ja nämä kolme sarjaa jatkavat samalla linjalla.

http://www.animenewsnetwork.com/encyclo ... hp?id=6722
http://www.animenewsnetwork.com/encyclo ... hp?id=9178
http://www.animenewsnetwork.com/encyclo ... p?id=11200

Kaikki ovat n. 13 jaksoa. Kaiba on kolmesta "normaalein", melkein Miyzakilainen seikkailusarja, mutta huumeissa. Tatami Galaxy on enemmän komedia, melkein kuin Haruhi, mutta huumeissa. Kemonozume on vain huumeissa. En ole nähnyt mitään mihin sitä voisi verrata, mutta lyhyt genremääritelmä voisi olla kauhurakkausdraama. Kaikki kolme ovat myös parhaita koskaan tehtyjä sarjoja.

Sisällöllisesti Kaibassa ja Tatami Galaxyssa ei yleisen psykedelian lisäksi ole mitään erityisen arveluttavaa. Kemonozume taas on väkivallan ja tisseilyn takia vähintään K-16 kamaa.

edit: Mononoke (ei hime) on "normaalimpi" kuin tämä trio.

Avatar
kyokugaisha
Viestit: 545
Liittynyt: Ti Huhti 08, 2008 12:32
Paikkakunta: Joensuu~Mikkeli
Viesti:

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja kyokugaisha » Pe Tammi 20, 2012 18:58

hauu~

Oli Vilhotuksen kanssa DesuFrostissa puhetta hieman että ryhdyttäisiin jonkinlaiseen yhteistyötoimintaan Kooman kanssa, ja löysin heti mahdollisen yhteistyökohteen~

hatatra kirjoitti:
VeliKulta kirjoitti:Ja olisihan sekin kiva, jos suunniteltaisiin yhdessä joku bussimatka coniin sillain että yhdistys olisi valmiiksi maksanut kaikille halukkaille rannekkeet sun muut majotukset valmiiksi.


Myöskin hyvä ajatus, mutta jotta yhdistys voisi maksaa tämän kokonaan, se vaatii melkoisesti rahaa, 30-40 euroa per naama. Kun ottaa huomioon, että yhdistyksen jäsenmaksu on 10-15euroa koko vuodelta, niin tällaiset summat eivät tule kysymykseen ilman että saamme ulkopuolista rahallista tukea toimintaan. Se on kuitenkin hyvin mahdollista, että hankitaan yhteistilauksilla liput ja kuljetukset ja yhdistys sponsoroi jonkin verran kaikkia jäseniä.


MAMY on miettinyt jo pidemmän aikaa jonkinlaisen yhteisretken järjestämistä esim. Helsinkiin johonkin anime/manga/japanilaisen kulttuurin tapahtumaan, kenties jopa coniin. Raha on kuitenkin tosiaan ongelma, mutta jos saataisiin enemmän osallistujia juuri esim. bussikuljetukseen ja jos kohteena olisi jokin ns. "korkeakulttuurinen tapahtuma/näyttely" tms, niin voisi kaupungin avustuksiakin herua paremmin, vielä paremmin jos mukana on jonkinlaista yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa :3

~Pake (MAMY ry:n puheenjohtaja)
~Mimiconin pääjärjestäjä, MAMY ry:n ikisäätäjä

Avatar
Etzell
Viestit: 83
Liittynyt: Ma Maalis 10, 2008 23:50
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja Etzell » La Tammi 21, 2012 13:09

Lisäksi oli puhetta Paken kanssa että meiltä lähtisi jonkinlainen porukka mahdollisesti mamyn järjestämälle leirille kahtomaan mitä kaikkea mamyn porukka touhuaa :) mutta näistä pitää puhua enemmän :)
"kyokugaisha sanoo (0:54):
*mah~ :3 poikkeuslupa myönnetty! näin sanoo mamy-moderaattori pake-chan~ Y__Y"
koskien tupla postauksia :D

Avatar
Sacchan
Viestit: 116
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2012 15:25
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Mitä SINÄ haluat jäsenmaksusi vastineeksi?

ViestiKirjoittaja Sacchan » Pe Huhti 20, 2012 17:01

Työpajat olisi hyviä ideoita esim. kissankorva, origami tai ikebana(kukkien asettelu)-työpajat olisi mukavia. Joku laittoi että parin euron materiaalimaksut olis hyvät, olen samaa mieltä. Etsitään netistä/kirjastosta ohjeita tai värvätään joku ihminen opettamaan/neuvomaan.

Animemaratoniakin kannatan. ehdotuksenani olis että napsitaan n.10 vähemmän tunnettua animesarjaa ja katsotaan kaikista esim. kaksi jaksoa niin että niitten joukosta voi löytää jotain itseään kiinnostavia sarjoja. Mutta semmoseen tarvis kyllä varata aikaa...


Palaa sivulle “Kouvolan manga- ja animeyhdistys”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija