Soul Eater Manga Suomeksi!!!

Animeuutisia, tiedotteita ja ajankohtaista Suomesta ja maailmalta. Tuoreimmat otsikot löydät myös Animeunionin kotisivulta osoitteesta http://www.animeunioni.org

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Nirhama
Viestit: 22
Liittynyt: La Elo 27, 2011 15:42

Re: Soul Eater Manga Suomeksi!!!

ViestiKirjoittaja Nirhama » Pe Kesä 01, 2012 12:15

Koko viime kuun ajan yritin metsästää kyseistä ykköspokkaria, mutten ole mistään löytänyt.. o__< Ilmeisesti vain loppuneet hyllyistä aika nopeasti, kun yksi tuttu oli eräänä kauniina päivänä yhden ainokaisen kappaleen onnistunut löytämään.
Sain lukea tästä tutun pokkarista pari ensimmäistä lukua, eikä siinä minusta ollut mitään suurempia kieliongelmia. Saattaanee sitten vain johtua siitä, etten ole koskaan lukenut Soul Eateriä millään kielellä. Toki esim. joku kissamainen "njaa"-äännähdys tuntuu luontevammalta "nyaa"na kirjoitettuna, kun sitä tulee yleensä vain enkkukäännöksenä nähtyä, mutta suomeksi sitä ei voine muuten kuin j:llä kirjoittaa, kun sitten se myös lausutaan y eikä j. En tosiaan ehtinyt lukea paria lukua enempää, joten en voi mennä sanomaan etteikö jossain voisi olla häikkää.. o3o Mutta itse annan ihan myönteisen palautteen siitä mitä itse koin.

ComSR
Viestit: 274
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 18:07

Re: Soul Eater Manga Suomeksi!!!

ViestiKirjoittaja ComSR » Pe Kesä 01, 2012 16:25

Nirhama kirjoitti:Toki esim. joku kissamainen "njaa"-äännähdys tuntuu luontevammalta "nyaa"na kirjoitettuna, kun sitä tulee yleensä vain enkkukäännöksenä nähtyä
Kaikki meni keikakun mukaisesti. Kääntäjän huomautus: Keikaku tarkoittaa suunnitelmaa. :P
Time never betrays dreams. But on the flip side, dreams must not betray time.

Viltsu292
Viestit: 64
Liittynyt: Ma Helmi 27, 2012 22:04

Re: Soul Eater Manga Suomeksi!!!

ViestiKirjoittaja Viltsu292 » Ke Kesä 06, 2012 14:36

MAKAN KALAUS!!! :lol:

Avatar
TarteTatin
Viestit: 14
Liittynyt: Su Touko 30, 2010 14:40

Re: Soul Eater Manga Suomeksi!!!

ViestiKirjoittaja TarteTatin » Ke Kesä 27, 2012 20:52

Viltsu292 kirjoitti:MAKAN KALAUS!!! :lol:


Itse bongasin saman. Se oli hauska. (Oli lähellä ettei naapurista olisi soitettu poliisia.....) Mutta mutta... Kyllä se siitä (ehkä) kun tottuu... Enkkuna kun kerran aloittanut, nii eih... mutta kun olen lukenut paljon mangaa suomeksi, niin kyllä siihen tottuu. (japani olisi paras, enkku käännöksetki tuuppaavat tökkimään ikävästi...) Että joo.
Olisivat suomentaneet sen edes Makan klapiksi tai jotain. Ei muuta kuin korjaus lakkaa tussilla päälle? Tai sitten ei.

Itse olen tosin niin ylpeä omasta äidinkielestäni että kestän tämän soul eaterin raiskauksen. Ja onhan sitä pahempaakin nähty...
Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua.

Avatar
Sria
Viestit: 55
Liittynyt: Ma Kesä 06, 2011 21:49
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Soul Eater Manga Suomeksi!!!

ViestiKirjoittaja Sria » Ma Tammi 07, 2013 02:41

Erinomainen valinta suomimangasarjaksi! Toivottavasti jatkuu loppuun asti.
The Unexpected Journey has begun.


Palaa sivulle “Uutiset”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija