Länsimaiset sarjakuvat

Keskustelua aiheen vierestä

Valvoja: Offtopic-aktiivit

Avatar
Jakoavain
Turun keisari
Viestit: 307
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 22:07
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja Jakoavain » Ma Loka 06, 2008 13:51

HUOM!! Ketjun tarkoitus ei ole flamettaa länsimaisten sarjakuvien huonoutta verrattuna mangaan, vaan käsitellä sitä tarinankerronnan muotona niin hyvässä kuin pahassa.


Oma tutustumiseni länsimaiseen sarjakuvaan alkoi sillä perinteisellä Aku Ankalla ja vastaavilla. Pidemmän aikaa näitä tuli luettua, mutta lopetin sellaisten lukemisen pitkälti 90-luvun lopulla. Tarinoiden laatu laski, ikää varttui ja muut jutut alkoivat kiinnostaa. Siinä sivussa tuli tutustuttua sitten erinäisten väylien kautta Marvelin ja DC:n legendaarisiin hahmoihin, jotka tuolloin vielä esiintyivät lelu- sekä animaatiomuodossa omassa universumissani. BeeDee sitten tulikin nuorena mukaan kuvioihin, ja luin sitä paljonkin. Nykyisin se on vähän siirtynyt sivumpaan mangan ja jenkkihapatuksen myötä.

Mistä sitten tämä oma Marvel-harrastukseni alkoi? Kuten yllä mainitsin, hahmot olivat tulleet tutuksi pitkälti lelujen ja piirrossarjojen myötä, mutta välillä sattui mukaan kaupasta sekalainen painos Mega-Marvelia tahi Spider-Mania. Marvel-universumin sotkuisuuden vuoksi ei kuitenkaan harrastukseen tullut kipinää, koska tahdoin tietää kaiken alusta nykyhetkeen asti. Vuosia ehti kulua, ja näiden vuosien välissä tuli tämä anime- ja mangaharrastus osaksi elämää. Supersankarit jäivät nyyhkyttämään kaupan hyllyille, kun otin heidän sijaansa mangaa mukaan luettavaksi.

Kaikki kuitenkin muuttui vuonna 2005, kun menin katsomaan elokuvan. Elokuvan nimi oli Sin City, ja sen Film Noir-tyyli iski minuun paljon. Myös itse tarinat olivat erinomaisia, ja se herättikin mielenkiintoni. Kiitos suomalaisen sarjakuvateollisuuden elokuvapainotteisuuden, hankinkin suomenkieliset laitokset jokaisesta Sin City-tarinasta mitä oli julkaistu. Koukutuin. Frank Milleristä tuli uusi idolini, ja rupesin metsästämään lisää hänen tarinoitaan. Batman: Year One, 300 ja Dark Knight Returns löysivät tiensä hyllyyni ajan myötä. Miller aloitti kiinnostuksen, mutta yksi mies aloitti itse harrastuksen. Miehen nimi oli Alan Moore.

V niinkuin Verikosto on elokuvana monelle tuttu, mutta sen alkuperäinen sarjakuvalaitos on ehkä mennyt ohi suurimmalta osalta. Itseltänikin oli melkein mennä ohi, ellen olisi tiennyt kyseessä olleen sarjakuva-adaptaatio. Satuin löytämään kyseisen teoksen entisen kotikaupunkini eräästä divarista, ja olihan se pakko ostaa. V niinkuin Verikosto iski kuin miljoona volttia (lol korkkarit) ja Alan Moore nousi Milleriäkin korkeammalle arvostustasolle. Pari vuotta tämän jälkeen sain käsiini Mooren legendaarisimman teoksen, Vartijat. En voi sanoa muuta kuin: JOS ET OLE LUKENUT VARTIJOITA (WATCHMEN), TEE SE VÄLITTÖMÄSTI. Vartijoita ei turhaan pidetä parhaimpana sarjakuvana ikinä.

Vartijat laukaisi innostuksen jälleen supersankareihin, ja kiitos Wikipedian, pääsin mukaan tarinakaarien nykytilanteisiin. Nykyisin seurailen (kiitos internetin) pitkälti jenkkilän Marvel-julkaisuja, mutta tuen myös kotimaista julkaisutoimintaa ostamalla äidinkielellämme julkaistuja teoksia.

Entä te?
Desupropagandan äänitorvi. Twitter

Avatar
bakteeri
Viestit: 107
Liittynyt: La Maalis 01, 2008 20:29

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja bakteeri » To Loka 09, 2008 09:08

Itsekin aloitin länsimaisen sarjakuvan lukemisen Aku Ankasta, Lassista ja Leevistä (joka on btw edelleen hyvä :3) ja muista vastaavista. Minulle eivät supersankarisarjakuvat ole ikinä iskeneet kovin lujaa, mitä nyt selailin veljen Spidermaneja joskus, kun oli tylsää.

Mutta jokin aika sitten, tuskin puolta vuotta kauempaa, löysin kirjastosta mielenkiintoiselta vaikuttavan sarjakuvan, joka ei *gasp* ollut mangaa. Kyseessä oli Neil Gaimanin Sandman, johon neuvoisin kaikkia sarjakuvaharrastajia tutustumaan. Ja siitä se sitten lähti. Vaikka en ollutkaan koskaan innostunut supersankareista, Watchmen oli jotain muuta. Kerrassaan loistava teos. Yhdyn ketjun aloittajaan tässä asiassa, jokaisen pitäisi vähintään kerran elämässä lukea se. Tällä hetkellä olen ostanut Watchmenin ja kaikkien Sandmanien lisäksi joitakin osia Hellblazer -sarjaa. Kelpo sarjakuva siinäkin.

Olen kuitenkin vielä aika ummikko länsimaisen sarjakuvan suhteen, mutta kiinnostusta olisi alkaa laajemminkin harrastaa alaa. Pääasiassa olen kiinnostunut näistä aikuisille suunnatuista nimikkeistä, esimerkkinä DC Comicsin Vertigo-linja. Suunnitelmissa olisi ottaa vähän selvää hyvistä lansimaisista aikuissarjakuvista ja lukea niitä mahdollisimman paljon. :3

Avatar
neo-shaman
Viestit: 136
Liittynyt: La Kesä 07, 2008 15:01
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja neo-shaman » To Loka 09, 2008 15:18

Länsimainen sarjakuva nousee minulla ehkäpä jopa mangan ohi fanituksessa. *gasp*
Aku Ankka, Kamut, Viivi & Wagner tulivat jo ennen alakouluikää tutuiksi, sillä opin lukemaan noin 4-5 vuotiaana. Pian tämä kuitenkin jäi kun siirryin "vakavampaan" sarjakuvaan Arktisen Banaanin julkaiseman Dampyr- sarjan siivin. Toiminta- ja kauhupainotteinen sarjakuva teki minuun vaikutuksen, ja siitä se innostus lähtikin. Pian tulivat mukaan Sandman, Alan Moore, Hellblazer, Swamp Thing, Shade, Maus, Persepolis, Hellboy sekä The Crow. Tällä hetkellä kahlaan jälleen Hellboyta läpi; pidin sitä joskus perussupersankariaction -sarjiksena, mutta se on itseasiassa erittäin kiehtova ja taidokkaasti tehty. *-* Nykyään olen onnettoman koukussa kaikenlaisiin sarjakuviin.
Ja The Watchmen on ykkönen... Ehkä Sandmanin jälkeen. :D

haplo
Viestit: 409
Liittynyt: Ti Helmi 20, 2007 16:47
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja haplo » To Loka 09, 2008 19:14

Olen huomannut, että oma sarjakuvaharrastukseni on ollut hyvin periodimaista varsinkin sen suhteen, mitä on tullut omaan hyllyyn ostettua.

Ala-asteikäisenä Lassi ja Leevi vei mennessään, ja onhan se todellakin edelleen lähes sitä parasta sarjakuvaa. Toinen jakso oli sitten se kauimmin tähän astisista vienyt, eli Aku Ankka ynnä muut Ankkalinnan asukkaat. Kuitenkin ankka jäi sittemmin mangan varjoon, vaikka onkin sieltä nyt aivan viime aikoina taas alkanut kiinnostaa uudestaan vanhempien tarinoiden myötä. Varsinkin Murry, Gottfredson ja Barks kiinnostavat, mutta uudempi ankkajulkaisu, jota Suomessa julkaistaan, saa vain voimaan pahoin. Silloin tällöin julkaistavat Rosan ja Rotan tarinat ovat toki asia erikseen.
Manga oli siis se kolmas periodi, mutta nyt on näkyvillä siirtymävaihetta. Ei, manga ei ole jäämässä pois, mutta sen rinnalle on tullut paljon uutta ja kun ne ankatkin tekee paluuta... Tällä hetkellä pinnalla on eurooppalainen sarjakuva. Kovia nimiä ovat mm. Van-Hammen, Rosinski, Moebius, Bourgeon ja monet muut. Viimeksi hankittu ei-japanilainen sarjakuva on kirpputorilöytö Nani II: Manic Desperados Jouko Nuoralta.

Nämä jaksotukset ovat kuitenkin vain suuntaa antavia linjoja. Toki olen lukenut myös paljon muuta, kuten Niilo Pielistä, Kaspar Keskiyötä, Mausia, Persepolista, Manaraa... En ole koskaan ollut liian nirso, mutta supersankarit ja Tex Willerit kuuluvat siihen ryhmään, joka ei ole napannut.

Seuraava suuri tarkoitus onkin sitten katsoa, mihin Oulun kirjastot pystyvät, ja aion koittaa saada luetuksi Blueberryt siinä ihka oikeassa järjestyksessä. Tähän asti se on jäänyt, kun ennen Ouluun muuttoani Taivalkoskella oli kirjastossa vain randomeja osia noita uusimpia Liken julkaisuja. Saa nähdä, kuinka ne ensimmäiset Sanoma osakeyhtiön julkaisut löytyy...

Avatar
Nakki
Viestit: 98
Liittynyt: To Marras 11, 2004 18:55
Paikkakunta: Kuopio

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja Nakki » Ma Loka 13, 2008 22:26

Sarjakuvia olen lukenut innokkaasti lapsesta lähtien, ja siitä voin kiittää kotipaikkakuntani kirjastojen ilahduttavan kattavaa sarjakuvatarjontaa. Mangaakin on viime vuosien aikana ilmestynyt hyllyihin kiitettävää tahtia, mutta edelleenkin luen enemmän "länsimaalaisia" sarjakuvia (tässä kontekstissa voinee niputtaa sarjakuvien alkuperät Japaniin ja "muihin maihin").

Lapsena tuli tietysti luettua Aku Ankkaa, Lassia ja Leeviä, Karvista, Asterixia, Lucky Lukea, Niilo Pielistä, Pikoa ja Fantasiota, Yoko Tsunoa... Muistan myös lukeneeni jonkinlaista kokoelmalehteä, jota julkaistiin Suomessa jonkin aikaa. Nimi taisi olla Huba-sarjat (ehkä?), ja siitä jäivät sarjoina mieleen varsinkin Rutala ja Aidan Takaa. Lapsuuden sarjoissa Ranska on tekijöiden kotimaana hyvin edustettuna, eipä sitä turhaan pidetäkään yhtenä suurimmista sarjakuvamaista.

Siinä 12-16-vuotiaana oli sitten hillitön Marvel-kausi, vieläkin pyörii nurkissa vanhoja äiteeltä joululahjaksi saatuja 80-luvun Ryhmä-X- lehtiä ja samaisen sarjan vuosikerrat vuodesta 2002 (+ viime vuosien Ultimate X-menit), Ultimate Spidermania ja Ihmesarjat nro. 2, 5 ja 8.

Nykyään sitten on tullut lueskeltua täälläkin jo mainittuja sarjakuvan "perusteoksia": reippaasti Alan Moorea, Sin Cityä, Sandmania, Enki Bilalia, Hellblazeria (joka on keventänyt lompakkoani aivan liikaa), Tank Girliä sun muuta. Yksi tämänhetkisistä suosikkisarjoistani on The Invisibles, se vetäisee supersankaritarinat ihan uusille, hapokkaille urille.

Suosikkipiirtäjäni lienee kuitenkin Alison Bechdel, jonka muistelmateos Fun Home ilmestyi tässä jokin aikaa sitten. Piirtäjän päätyö "Dykes to watch out for" on kertonut miellyttävän itseironisesti lesboyhteisöistä ja -aktivisteista 80-luvulta lähtien, ja jaksaa aina naurattaa vaikken aivan henkilökohtaisesti samaistukkaan hahmoihin. Sopii myös kaikille, joiden tuttavapiireistä löytyy ituhippejä, seksiaddikteja tai raivopäisiä aktivisteja yhtään minkään asian suhteen.

Yksi sydäntä lähellä oleva osa-alue on myös suomalainen sarjakuva. Suomesta löytyy yllättävän paljon hyvää sarjakuvaa myös näiden tunnetuimpien (Viivi ja Wagner tai Kiroileva Siili lienevät ainakin monelle tuttuja) ulkopuolelta. Tiitu Takalo on yksi sarjakuvantekijä, jonka viimeisimmät albumit Kehä ja Jää löysivät tiensä hyllyyni välittömästi. Myös sellaiset piirtäjät kuin Kati Närhi, Anu Lavonen, Kaisa Leka ja Katja Tukiainen ovat jääneet mieleen.
Osaisikohan joku suositella minulle hyviä suomalaisia miespiirtäjiä? Kummasti tuntuu painottuvan suomalaisten osalta naispiirtäjiin meikäläisen hyllyn sisältö, vaikka Viiviä ja Wagneria ja Fingerporia olen toki lukenut ja palvon Petri Hiltusta. Mielenkiintoista sinänsä, Alison Bechdeliä lukuunottamatta kaikki muut kuin suomalaiset ja japanilaiset sarjakuvani ovatkin sitten miesten tekemiä. Enpä ollut ennen tullutkaan ajatelleeksi, jännää pukkaa nyt!
Olemassaolo - loassa melo
- Alivaltiosihteerin palindromirunokirja

haplo
Viestit: 409
Liittynyt: Ti Helmi 20, 2007 16:47
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja haplo » Ti Loka 14, 2008 19:14

Nakki kirjoitti:Nimi taisi olla Huba-sarjat (ehkä?)

....

Enki Bilal

....

Suosikkipiirtäjäni lienee kuitenkin Alison Bechdel, jonka muistelmateos Fun Home ilmestyi tässä jokin aikaa sitten. Piirtäjän päätyö "Dykes to watch out for" on kertonut miellyttävän itseironisesti lesboyhteisöistä ja -aktivisteista 80-luvulta lähtien, ja jaksaa aina naurattaa vaikken aivan henkilökohtaisesti samaistukkaan hahmoihin. Sopii myös kaikille, joiden tuttavapiireistä löytyy ituhippejä, seksiaddikteja tai raivopäisiä aktivisteja yhtään minkään asian suhteen.

....

Osaisikohan joku suositella minulle hyviä suomalaisia miespiirtäjiä?


Kirjoitin juuri viestin jossa herättelin keskustelua, kun yhteys katkesi... :evil:

Mutta uusiksi jotain, mitä yhä muistan.

Jep, Hubasarjat on nimi, ja itsellenikin juuri Rutala on jäänyt muistoihin.

Suomalaisista miespuolisista sarjakuvantekijöistä voin mainita Jouko Nuoran, jonka Manic Desperados vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kyseessä on tosin eroottinen sarjakuva, ihan vain tiedoksi jos nimi ei ole tuttu ja joku ajatteli tutustua.

Mutta mikä siinä Bilalissa on niin hienoa? Joskus luin yhden albumin, ja sana joka sitä kuvasi parhaiten on käsittämätön. En hauku kenenkään mieltymyksiä, olisi mukavaa vain saada mielipiteitä ja näkökulmia, miksi kokeilla tätä uudestaan.

Ja lisäksi vielä kysymys tuosta "Dykes to watch out for"-sarjakuvasta. Voisiko verrata Ralf Königiin, joka siis on tuttu homoaiheisita sarjakuvistaan? Ja jotka sivumennen sanoen ovat mainiota luettavaa.

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja J » Ti Loka 14, 2008 19:59

Pientä historiaa löytyy länsimaisista sarjakuvista.

Nuorena tuli luettua paljon Aku Ankkaa, Roope-setää ja muita -Ankka julkaisuja.
Niistä sai nuorena hyvät naurut ja ne tarinat oli silloin *hyviä*.
Mutta joo, Aku Ankat putosivat siinä 13-14 vuoden iässä kun ei vain jaksanut lukea jotain mikä ei loppujen lopuksi edennyt mihinkään. Huumorikin oli kuollut.

Siinä sitten toinen vanhempi tarjosi 'Korkeajännitys' -nimistä sarjakuvaa. Tuolloin olin kovin kiinnostunut historiasta ja erityisesti toisesta maailmansodasta, jonka takia kyseinen vanhempi oli kyseistä nimikettä suositellut.
Tosiaan tykkäsin siitä mitä luin. Lukisin varmaan edelleenkin, ellei kyseinen vanhempi olisi myynyt hänen koko sarjakuva kokoelmaa. Tosin kokoelma perustui Tex Willereistä, Aku Ankoista, Korkeajännityksistä ja Tinteistä pääosin.
Ennen kuin innostus kuoli sarjakuviin, ostin itse, omilla viikkorahoilla Star Wars sarjakuvia ja muutaman X-men yms. sarjoja. Kyseiset Star Wars sarjakuvat ovat edelleen jossain jonkun kaapin pohjalla, mutta tosiaan en tiedä kunnosta.

Varmaan viimeisin länsimainen sarjakuva jonka olen lukenut taitaapi olla tuo ensimmäinen osa Sin Cityä. Tarkoitus on ollut joskus ostaa ne kaikki, mutta ovat turhan kalliita, joten ovat jääneet kauppaan.

Mutta joo, tuossa taitaapi olla suurinpiirtein kaikki mitä on tullut luettua joka on ollut kotoisin länsimaista.
Pitkäaikainen stalkkeri

haplo
Viestit: 409
Liittynyt: Ti Helmi 20, 2007 16:47
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja haplo » Ti Loka 14, 2008 21:05

J kirjoitti:Mutta joo, Aku Ankat putosivat siinä 13-14 vuoden iässä kun ei vain jaksanut lukea jotain mikä ei loppujen lopuksi edennyt mihinkään. Huumorikin oli kuollut.


Ankkojen huumori ei jaksa oikein nykyisinkään, kun taas olen ankoista innostunut, herättää nauruja. Parempia ovat vanhat Mikin seikkailut esim Murrylta tai sitten Barksin pidemmät tarinat. Esimerkiksi se tarina kääpiöintiaaneista on mahtava juuri luonnonsuojelullisen teemansa vuoksi.

J kirjoitti:Varmaan viimeisin länsimainen sarjakuva jonka olen lukenut taitaapi olla tuo ensimmäinen osa Sin Cityä. Tarkoitus on ollut joskus ostaa ne kaikki, mutta ovat turhan kalliita, joten ovat jääneet kauppaan.


Sin Cityä on muistaakseni ainakin Suomalaisessa myyty alennuksessa nykyisin, jos vielä kiinnostaa.

Avatar
Futoi yatsu
Viestit: 41
Liittynyt: Ma Loka 08, 2007 12:42
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja Futoi yatsu » Ti Loka 14, 2008 22:57

Aku Ankoistapa minäkin olen länsimaisen sarjakuvan lukemisen aloittanut, joskus vuonna nakki ja pottu -- eikun 1967. Siksipä monet 60-luvun lopun ja 70-luvun tarinat saavat edelleenkin hyvälle tuulelle.

Nykyisiä suosikkejani ovat muun muassa Neil Gaiman, Enki Bilal ja Mezieres & Christin. Hergén työt ovat tietenkin edelleen omaa luokkaansa, samoin Goscinnyn. Niin kuin kaikki kai tietävät, Asterixit ja Lucky Luket ovat menneet lujaa alamäkeen Goscinnyn lähdettyä. Hänen parhaitaan kuitenkin ovat minusta Umpahpah ja Pikku Niken seikkailut (joka kyllä menee off topic).

Sanomalehtistripin puolella Fingerpori ja Viivi ja Wagner (vaikka välillä venyneen oloisena) naurattavat eniten. Johnny Hazard (aka Jonni Huimapää), Mandrake (aka Taika-Jim) ja Modesty Blaise olivat lapsuuden suosikkeja, eivätkä ne pahasti häviä millekään vieläkään.

Avatar
Nakki
Viestit: 98
Liittynyt: To Marras 11, 2004 18:55
Paikkakunta: Kuopio

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja Nakki » Ti Loka 14, 2008 23:42

haplo kirjoitti:Ja lisäksi vielä kysymys tuosta "Dykes to watch out for"-sarjakuvasta. Voisiko verrata Ralf Königiin, joka siis on tuttu homoaiheisita sarjakuvistaan? Ja jotka sivumennen sanoen ovat mainiota luettavaa.



Kylläpä ne toisiinsa tosiaan aika hyvin vertautuvat, Ralf Königinkin huumori pohjautuu hyvin pitkälti viiltävään itseironiaan omaa yhteisöä kohtaan. Bechdel kiinnittää mielestäni hieman enemmän huomiota myös yhteiskunnalliseen ja poliittiseen liikehdintään oman viiteryhmänsä sisällä, varsinkin USA: viimeaikaista ulkopolitiikkaa käsiteltiin rutkasti yhdessä albumissa (Königkin toki kertoo mm. HIV:n vaikutuksista homoyhteisössä muutamassa albumissaan). Bechdel ei myöskään ehkä ole aivan niin ronski huumorinkäytössään, tai sanoisinko ainakin että ronskiuksia on vähemmän :).

Dykes to watch out for on sarja jota jaksan aina suositella, mutta sille voi olla vähän vaikea lämmetä, jos karikatyyrit eivät ole jotenkin tuttuja omasta ympäristöstä. Tiedä sitten päteekö sama Königiin, varmaan neiti- tai nahkahomokarikatyyri naurattaa useampia kuin äärihippi- tai liberaalilesbokarikatyyri. Dykes to watch out for vaati myös ajoittain jonkinlaista tuntemusta viimeisen parinkymmenen vuoden aikaisesta USA:n politiikasta, jotta suuri osa vitseistä aukeaisi, mutta varmaan ainakin viimeiset kuutisen vuotta ovat useimmilla ihan hyvin mielessä.
Olemassaolo - loassa melo
- Alivaltiosihteerin palindromirunokirja

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja isokana » La Loka 25, 2008 00:03

Nakki kirjoitti:Osaisikohan joku suositella minulle hyviä suomalaisia miespiirtäjiä?

Onneksi en tiedä hyvästä mitään, mutta tykkään lukea esimerkiksi Matti Hagelbergin psykedeelejä trippailuja, J. Tilsan epämääräisiä sanailuja, Ville Pynnösen fantastisia nuorisokertomuksia (Unikurkiala & Alinka), P.A. Mannisen maanisia revittelyjä tai Petteri Tikkasen koskettavia ja hauskoja tarinoita. Erikoismaininnan ansaitsee Valtteri Tavast Tuukka-nallellaan. Voi sitä nallea...

Oma sarjakuvaharrastus lähti liikkeelle noin 22 vuotta sitten, kun löysin sänkyni vierestä vanhempien ostaman Aku Ankan taskukirjan numero 49. Menoa oli ja nyt kokoelmaa löytyy noin 4 kirjahyllyn, 1 kaapillisen ja 30 pahvilaatikon verran. Niihin pistettyä raha- ja työmäärä ei voi kuin arvailla. Kehityskaari myötäili sitä normaalia: ensin haalittiin Disney-kamaa, siitä siirryttiin Masiin, Haraldiin ja Tenaviin, kunnes huomattiin eurooppalaiset nuorten sarjakuvat (Asterix, Lucky Luke...) ja samalla Lassi&Leevin sekä Gary Larsonin pätevyys. Kyseiseen kauteen kuuluu myös Pelit-lehti ja Wexteenin palsta, josta sai lukea kaikenmaailman upeista sarjakuvista (Elfquest, Valerian, Luupäät, Sandman jne.) sekä myös jostain mangasta (Akira!). Harrastaminen helpottui huomattavasti, kun huomasin, että myös kirjaston aikuisten puolella oli sarjakuvahylly, jota majoittivat monet legendaariset sarjat (Corto Maltese, Ankardo, Hellblazer, Piko&Fantasio, Moebius, Robert Crumb...). Ensi töikseni tosin lainasin Milo Manaran Matka Tulumiin (nam!). Vieläkään en ymmärrä, mistä keräsin pokkaa tekoon, kun siihen aikaan ei mitään lainausautomaatteja tunnettu ja kaikki meni kirjastonhoitajan tuomitsevien silmien alta (vihjeenä kannessa on alaston nainen).

Tämä valikoima oli riittävästi minulle moneksi vuodeksi ja seuraava aluevaltaus tapahtui viiden vuoden päästä vuosituhannen vaihteessa, kun aloin kiinnostua tietyistä supersankareista. Niiden kultainen aika 80- ja 90-luvulla meni ohitse, mutta yhtäkkiä huomasin erään lepakonviittaisen kaverin olevan kohtuullisen kova. Syytän armeijan kirjastoa, josta löytyi Batmanin jenkkitradeja muutaman kappaleen verran. Batmanista kiinnostus laajeni myös lievästi muihin DC:n julkaisuihin, mutta lähinnä pysyttelin Vertigon sarjojen kimpussa. Marvelin puolelta löysin Daredevilin ja Tuomarin. Syytän Frank Milleriä. Yleisesti ottaen kummankaan kustantamon perusuniversumijutut eivät kiinnostaneet ostamiseen asti, mutta kirjastosta lainaamalla kerrytin tarpeeksi tietoa, jotta tietyt erikoisjutut alkoivat uppoamaan. Hyvä esimerkki juuri tuo edellä monta kertaa mainittu Watchmen, Marvelin suomeksikin julkaistut "uudet versiot vanhoista jutuista" Supreme Power ja Ylivertaiset tai Alex Rossin hienosti kuvittama Kingdom Come. Pahaksi onneksi nämä eivät tarpeeksi myyneet täällä ja Marvelin Mega lopetettiin ja DC-spesiaali kituu hitaasti. Tässä kohtaa huomasin Goodfellowsin, Fantasiapelien ja Fennican hyllyille ilmestyneen kaikennäköistä mangaa. Vähemmän yllättävästi tartuin myös siihen vähän aikaa ihmeteltyäni.

Jotta silleen. Asiathan olisivat hyvin, jos siirtyisin vaiheesta toiseen, mutta kun edelliset vaihteet jäävät myös silmään uuden tullessa, tarkoittaa se sitä, että sarjakuvaa tulee haalittua enemmän kuin ehtii lukea. Tämän hetkisiä herkullisimpia paloja mangan ulkopuolelta ovat Bill Willinghamin kynäilemä Fables, Greg Ruckan brittiagenttijännäri Queen & Country, Christopher Blainin merirosvotarina Maalari ja merirosvo sekä tietenkin duon Canales&Guardino upea Blacksad. Olen myös tervehtinyt ilolla sitä, että Egmont on alkanut pistää ulos kovakantisia kokoomia sarjoista, joita ei olisi uskonut enää koskaan näkevänsä suomeksi. Tällä hetkellä odotan kovasti huomista, Kirjamessuja ja sitä, että pääsen nappaamaan uuden Incal-albumin kainaloon sekä Daan Jippeksen ja Freddy Miltonin nimmarit uuteen Ankantekijät-kirjaan.

Miten tämän maanisen rahantuhlauksen ja ahnehtivan lukutahdin voi selittää? Yksinkertaisesti rakastan sarjakuvaa kerrontamuotona: elokuvien visuaalisuuteen ja kirjojen lukijan hallitseman etenemistahtiin lisätään piirrosten piittaamattomuus todellisuuden rajoituksista ja parhaimmillaan upeasti toimiva synteesi sanojen ja kuvien välillä. Kerrassaan upeaa. Melkein voisin väittää, että jos kirjoittaja ja piirtäjä ovat päteviä, sarjakuva tulee olemaan parempi kuin kirja tai elokuva samasta tarinasta.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

jtn
Viestit: 712
Liittynyt: La Helmi 15, 2003 15:51
Paikkakunta: Vantaa

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja jtn » Ke Marras 05, 2008 10:36

Länsimaista? Kyllä kiitos, sitäkin. Tosin länsisarjakuvan suhteen huomaan olevani vielä mangaakin nirsompi, ja käytännössä hankin vain ne jutut joista oikeasti pidän ja paljon. Olen myös kohtuullisen monta kertaa kohtuullisen monessa asiayhteydessä yrittänyt takoa ihmisille päähän, että kyllä sitä hyvää sarjakuvaa löytyy niin Euroopasta kuin Amerikoista kuin Japanista kuin muualtakin. Aina en ole onnistunut. No, huvinsa kullakin. Minä yritän tutustua sarjakuvaan avoimin mielin - ja nenä tukevasti kohti korkeuksia. ;-)

Muttajoo, sarjoihin. Alan Moore on mainittu täällä jo monta kertaa ja minäkin kuulun herran faneihin. Perusteosten Watchmen ja V for Vendetta lisäksi Moore on kynäillyt paljon muutakin tutustumisen arvoista. League of Extraordinary Gentlemen on erinomainen sarjakuva, ja Moore on myös kynäillyt varteenotettavaa tavaraa brittiläiseen 2000AD -lehteen. The Ballad of Halo Jones on ihan ykköskamaa ja Skizz kanssa ihan kiva. Ihan kaikki Moore ei minuunkaan iske. Esimerkiksi D.R. and Quinch menee mielestäni väärällä tavalla överiksi ja Tom Strong vaan tuntuu lattealta ja turhan konventionaaliselta. 2000AD on Mooren töiden lisäksi julkaissut muutakin kivaa. Judge Dredd on parhaimmillaan ihan ässäkamaa - ja huonoimmillaan surkeaa räpellystä. Nemesis the Warlockin alku on erittäin hienoa tavaraa, vaikkakin väsyy aika pahasti Gootti-imperiumin tapahtumien jälkeen. Skizziä ja DR & Quinchiä lukuunottamatta kaikki yllä mainittu on vieläpä julkaistu suomeksi. Tosin Halo Jones, Nemesis ja League saattavat nykyään olla vähän vaikeasti saatavilla ja Tom Strongia on julkaistu kai ainoastaan Mustanaamion kakkossarjana. Dreddin nykytilannetta en tiedä.

Rapakon takaa on tullut myös paljon kaikkea kivaa. Bone, eli näin kotimaisittain Luupäät on erinomainen, ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja nykyään saatavilla yksiin kansiin koottuna yli tuhatsivuisena megamötikkänä. (Josta mulla on signeerattu kappale, IIIIII!) Frank Millerin Dark Knight Returnsin suomiversio oli iloinen yllätys. Tosin sen verran raskasta luettavaa, että pienen lapsen isä ei ole vieläkään löytänyt energiaa sen läpikahlaamiseen. Jonain päivänä kyllä vielä, kunhan vaan löydän energiaa...

Mitäs muuta? ElfQuestin ensimmäiset tarinakokonaisuudet ovat hienoa luettavaa. Tosin viimeistään Kings of the Broken Wheel-tarinan jälkeen tekijöiltä lähti mopo käsistä ja lujaa. Esmes ne Suomessakin julkaistut tökeröt mustavalkopokkarit olivat ihan käsittämätön veto, varsinkin kun ne väännettiin tarinan mukaan kronologiseen järjestykseen, jolloin ensimmäiset osat sisälsivät pelkkää myöhempien aikojen kuraa. ElfQuest on kiva kuriositeetti myös siinä mielessä, että se on varhainen länsisarjakuva, joka otti vaikutteita Japanista. Ilokseni huomasin, että ElfQuest on nykyään saatavilla myös värillisenä digitaalisena versiona. Muutenkin viime aikoina eniten kiinnostusta on herättänyt verkkosarjakuva. Jos jotain pitäisi siellä nostaa ylitse muiden, niin Phil ja Kaja Foglion Girl Genius on ihan ässä, samoin kuin Michael Poen Errant Story. Vanhan roolipelaajan sydäntä lämmittää myös häpeämätön GM of the Rings -kopio Darths and Droids, joka onnistuu muun muassa tekemään Jar-Jar Binksistä hauskan ja pidettävän hahmon ja nörtin sydän suorastaan sulaa xkcd:n matikkavitseille ja internethuumorille.

Manner-euroopastakin löytyy kaikkea kivaa. Esimerkiksi Ankardo on jaksanut viihdyttää, samoin Valerian ja Laureline. Molemmat sarjat ovat tosin jo eläneet parhaat päivänsä, ja nykytuotanto on kohtuullisen väsyneen oloista. Mikä tosin ei muuta sitä tosiasiaa, että Valerian-tarinat Varjojen lähettiläs ja Päiväntasauksen sankarit ovat parhaiden koskaan tehtyjen scifisarjakuvien joukossa. Jysäyksen lyhyeksi jäänyt taru oli sääli, koska lehdessä tuli vastaan monta mielenkiintoista juttua (ja ei, en puhu nyt Liekehtivästä ruususta, en todellakaan). Onneksi Blacksad on jäänyt Suomessakin eloon Jysäyksen lopun jälkeen. Mustanaamiossa aina välillä kakkossarjana nähty Thorgal on myös ollut ihan kiva tuttavuus - ja pesee suurimman osan Mustistarinoista 6-0.

Kaikkea kivaa siis löytyy.
- Jussi Nikander

haplo
Viestit: 409
Liittynyt: Ti Helmi 20, 2007 16:47
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja haplo » Ke Marras 05, 2008 15:52

jtn kirjoitti:Mustanaamiossa aina välillä kakkossarjana nähty Thorgal on myös ollut ihan kiva tuttavuus - ja pesee suurimman osan Mustistarinoista 6-0.


Ja varsinkin nyt, kun Thorgalit aloitettiin julkaisemaan Mustanaamioissa uudestaan, on saanut jopa kokonaisia tarinoita yhdessä lehdessä. Ottaen huomioon, että Mustanaamio maksaa noin kuusi euroa, saa albumillisen todella hyvää sarjakuvaa mukavan halvalla. Jos nämä Thorgalit olisi julkaistu erikseen omina albumeina, olisi hintakin kummasti korkeampi. Eikun tutustumaan, jos ette vielä tunne!

Mutta asiaan. Tätä voisin kysyä kvaakissakin, mutta täytyyhän tännekin saada eloa.

Kuinka paljon Carl Barks kierrätti ideoitaan tarinoissaan? Luin jokin aika sitten lähes peräjälkeen tarinat Roope-setä ja kääpiöintiaanit sekä Rämeikön arvoitus, joista löytyi useita samankaltaisuuksia, joita en kuitenkaan viitsi tähän listata. Pointti siis siinä, että onko Barks kierrättänyt ideoitaan enemmältikin? Jonkin aikaa on jo siitä, kun edellisen kerran luin Barksia ennen tätä uutta innostusta, joten ei muistu mieleen vaikka yhtäläisyyksiä olisikin enemmän. Puhumattakaan että olisin lukenut kaikki Barksin tarinat, en lähellekään.

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja isokana » To Marras 06, 2008 00:14

jtn kirjoitti:Mitäs muuta? ElfQuestin ensimmäiset tarinakokonaisuudet ovat hienoa luettavaa. Tosin viimeistään Kings of the Broken Wheel-tarinan jälkeen tekijöiltä lähti mopo käsistä ja lujaa. Esmes ne Suomessakin julkaistut tökeröt mustavalkopokkarit olivat ihan käsittämätön veto, varsinkin kun ne väännettiin tarinan mukaan kronologiseen järjestykseen, jolloin ensimmäiset osat sisälsivät pelkkää myöhempien aikojen kuraa.

Melkein voi sanoa, että niin kauan, kun pelkästään Pinit vastasivat Elfquestista, se oli erinomaista. Sitten ilmeisesti innostus/ideat alkoivat loppua ja otettiin muuta porukkaa mukaan ja tulos oli kaikkea muuta kuin toivottavaa. Muistan joskus lainanneeni jonkun myöhemmän osan, joka kertoi Rayekin vaelluksesta, ja melkein itkeneeni sarjan alennustilaa. Puhumattakaan niistä tulevaisuusviritelmistä... Ja mustavalkopokkarit kurjuutta lisäsi tuon järjestyksen ohessa uusittu taitto. Vaikka kuinka oli Wendy Pinin tekemää, niin kerronta kärsi ja toisinaan vastaan tulevat suurennetut ruudut olivat laaduttomia. Olisi vain jatkunut Jalavan värialbumisarja, niin kaikki olisi hyvin. Jalava tosin ehkä konkurssissa. Onneksi ehdin ensimmäiset neljä kokoomaa hankkia isoina, värillisinä ja kovakantisina Father Tree Pressin painoksina. Kolmonen tosin oli jo loppu ja jouduin tyytymään vastaavaan pehmeäkantiseen versioon. Mutta voin elää sen tragedian kanssa. (Sen kanssa onkin vaikeampia elää, että kyseiset kirjat kerran tippuivat kirjahyllyn päältä ja kärsivät eriasteisia vaurioita.)

haplo kirjoitti:Kuinka paljon Carl Barks kierrätti ideoitaan tarinoissaan? Luin jokin aika sitten lähes peräjälkeen tarinat Roope-setä ja kääpiöintiaanit sekä Rämeikön arvoitus, joista löytyi useita samankaltaisuuksia, joita en kuitenkaan viitsi tähän listata. Pointti siis siinä, että onko Barks kierrättänyt ideoitaan enemmältikin? Jonkin aikaa on jo siitä, kun edellisen kerran luin Barksia ennen tätä uutta innostusta, joten ei muistu mieleen vaikka yhtäläisyyksiä olisikin enemmän. Puhumattakaan että olisin lukenut kaikki Barksin tarinat, en lähellekään.

Jonkun verran. Tuo Kääpiöintiaanit vs Rämeikön arvoitus on vielä suhteellisen kevyttä kierrätystä. Useista 10-sivuisista sarjoista on olemassa vanhempi ja tuoreempi versio, jotka ovat juoneltaan lähes identtisiä. Barks teki mielestään lasten sarjakuvaa, jotka luettaisiin ja heitettäisiin pois, joten ideoiden kierrätys kymmenen vuoden päästä tuntui turvalliselta ajatukselta. Vähänpä tiesi, kuinka tarkkaan hänen tarinoitaan vielä analysoitaisiin. En suoraan pysty sanomaan yhtään esimerkkiä, mutta esimerkkihaku COA:sta (Disney-sarjakuvien tietokanta) löytää Barksin tarinat, joihin on viitattu jossain muussa Jenkeissä tehdyssä vanhassa tarinassa. Eli niiden joukossa ovat myös ne tarinat, joissa Barks on toistanut juonensa. Barks lainaili myös muille hahmoille tekemiään juttuja (Barney-karhu ja Benny-aasi esimerkiksi) sekä vanhoja animaatioideoita. Näistä lisää Carl Barksin koottujen osan 12 sivulla 161.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

jtn
Viestit: 712
Liittynyt: La Helmi 15, 2003 15:51
Paikkakunta: Vantaa

Re: Länsimaiset sarjakuvat

ViestiKirjoittaja jtn » To Marras 06, 2008 10:00

isokana kirjoitti:
jtn kirjoitti:Mitäs muuta? ElfQuestin ensimmäiset tarinakokonaisuudet ovat hienoa luettavaa. Tosin viimeistään Kings of the Broken Wheel-tarinan jälkeen tekijöiltä lähti mopo käsistä ja lujaa. Esmes ne Suomessakin julkaistut tökeröt mustavalkopokkarit olivat ihan käsittämätön veto, varsinkin kun ne väännettiin tarinan mukaan kronologiseen järjestykseen, jolloin ensimmäiset osat sisälsivät pelkkää myöhempien aikojen kuraa.

Melkein voi sanoa, että niin kauan, kun pelkästään Pinit vastasivat Elfquestista, se oli erinomaista.


No, periaatteessa joo. Itse tosin olen hiukan kahden vaiheilla Kings of the Broken Wheelin suhteen. Ja jo Siege at Blue Mountain oli välillä vähän jatko-osahtava. Toisaalta Kings kyllä tuo tarinan tietyllä tapaa luonnolliseen päätepisteeseensä, mutta toisaalta...
Spoiler:
Tarinan alku, eli Korkeiden tulo Kahden kuun maailmaan, sidotaan haltioiden nykytilaan jo ensimmäisen tarinakokonaisuuden lopussa kun Cutter ja kumppanit tapaavat Timmainin ja saavat kuulla mitä oikein tapahtui. Ja toisaalta Kings siirtää tarinan kohtuullisen ainutkertaisesta esihistoriallisesta miljööstä kohtuu normivarhaiskeskiaikaiseen miljööseen (tosin metsä on vielä jostain käsittämättömästä syystä melkein paikallaan eikä sitä ole raivattu pelloiksi). Onneksi Kingsin aikana ei tuota keskiaikajuttua vielä pahemmin käytetä. Mutta sitten tuleekin jo Shards ja homma hajoaa käsiin kuin mätä kananmuna.


No, kyllä minä lopulta Wheelistäkin pidän, mutten yhtä paljoa kuin ensimmäisestä tarinakokonaisuudesta, joka on ihan helmi.

isokana kirjoitti:Sitten ilmeisesti innostus/ideat alkoivat loppua ja otettiin muuta porukkaa mukaan ja tulos oli kaikkea muuta kuin toivottavaa. Muistan joskus lainanneeni jonkun myöhemmän osan, joka kertoi Rayekin vaelluksesta, ja melkein itkeneeni sarjan alennustilaa. Puhumattakaan niistä tulevaisuusviritelmistä...


Kyynikkona luulen rahan olleen kanssa kannustin uusille tarinoille. ElfQuest kun oli ainakin aikoinaan erittäin suosittu. Mistä kertoo jo pelkästään se kuinka monta eri lehteä sitä parhaimmillaan tuli ulos suunnilleen samaan aikaan.

isokana kirjoitti:Onneksi ehdin ensimmäiset neljä kokoomaa hankkia isoina, värillisinä ja kovakantisina Father Tree Pressin painoksina. Kolmonen tosin oli jo loppu ja jouduin tyytymään vastaavaan pehmeäkantiseen versioon. Mutta voin elää sen tragedian kanssa. (Sen kanssa onkin vaikeampia elää, että kyseiset kirjat kerran tippuivat kirjahyllyn päältä ja kärsivät eriasteisia vaurioita.)


Itselläni on lähinnä pehmeäkantisia versioita, koska ne silloin aikoinaan olivat 10mk halvempia kuin kovakantiset. Nuorena tekee kaiken maailman hölmöyksiä. Onneksi vaimolta löytyy koko kokko kovakantisina. Lisäksi minulla on vuonna 94 julkaistu järkyttävän kokoinen Big ElfQuest Gatherum, joka sisältää kaiken maailman hassua taustamateriaalia, Pinien haastatteluja muuta kivaa. Siinä muun muassa selviää, että Suntopin ja Emberin oli alunperin tarkoitus molempien olla poikia, ja Madcoilin tulla mukaan kuvioihin paljon myöhemmin kuin lopullisessa tarinassa. Muoks, moiset yksityiskohdat näköjään löytyvät myös webbisivuilta.
- Jussi Nikander


Palaa sivulle “Kakkubuffetti”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija