Hyvä kirja vs. huono kirja

Keskustelua aiheen vierestä

Valvoja: Offtopic-aktiivit

Avatar
Hoothoot
Viestit: 592
Liittynyt: Ke Elo 18, 2004 21:11
Paikkakunta: Järvenpää
Viesti:

Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Hoothoot » Su Loka 05, 2008 20:37

On olemassa kirjoja, joista sinä pidät, ja joita muut ihmiset vihaavat. On myös olemassa kirjoja joista muut ihmiset pitävät, mutta joita sinä vihaat. Mielipideasioista ei sovi tietenkään kiistellä, mutta eriävistä mielipiteistä saa helposti keskustelua aikaan. Se onkin tämän ketjun syvin tarkoitus.

Kirjoitakaa siis kirjasta, kirjasarjoista ja kaikesta luetusta materiaalista (fanficeille voi perustaa oman ketjun, niitä ei lasketa laadukkaaseen kirjallisuuteen) ja kerro, mitä pidit lukemastasi teoksesta. Tietenkin voitte myös kertoa lempikirjoistanne, lempigenreistänne, koulussa pakkoluetuista kirjoista (jotka yleensä olivat joko erittäin hyviä tai erittäin huonoja), kirjoista, jotka vielä odottavat lukemista ja kirjoista, joita suosittelette muille. Oli suosikkinne sitten Harlekiini-sarjan romanttinen roskaromaani, tuhatsivuinen fantasiaeepos, jonkun suurnaisen/suurmiehen elämänkerta, jännittävä rikosdekkari, hassunhauska nuortenkirja tai upea klassikko, sen paikka on tässä ketjussa.

Älkää listatko suosikkejanne, vaan kertokaa edes vähän kirjan juonesta, mikä kirjasta teki hyvän/huonon ja muistakaa ihmeessä mainita kirjan kirjoittaja/kirjoittajat, jotta ketjua lukevat ja samasta kirjasta kiinnostuneet löytäisivät niteen lähimmästä kirjastosta/kirjakaupasta/antikvariaatista/kirjahyllystä. Areena on teidän.
Cosplay on tapa elää, koska ilman sitä ei ole elämää.

Orange and fuzzy is FOE!

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja J » To Loka 09, 2008 21:38

Wild Animus, ehdottomasti yksi parhaimmista romaaneista jonka olen lukenut.
Kirjan olen nyt lukenut neljään tai viiteen kertaan yhteensä ja kerta kertansa jälkeen on kirja tuntunut paremmalta ja aina erilaiselta kun olen lopettanut.

Kirjahan on saanut roimasti haukkuja ympäri maailmaa.
Amazonista löytyy roimasti risuja ja muutama ruusu myös.

Tosiaan tuo romaani on ehkä hiukan "vaihtoehtoinen" verrattuna "normaaliin" romaaniin.

Mutta itse rakastan niin täysin Rich Shaperon tapaa kirjoittaa. Paikoittain romaanin kohdat ovat kuin runoa lukisi.
Kohtaukset ovat muutenkin kirjoitettu erittäin "kuvainnollisesti", erittäin paljon adjektiiveja on käytetty.
Kirjaa voi tulkita monella tavalla loppujen lopuksi.
Itse voisin lyhyesti sanoa että kirjassa päähenkilö, Sam Altman etsii ja tutkii itseään. Mikäli muistan oikein niin taitaapi termi olla eksistentialismi mitä kirjassa käytetään paljolti, siis itse termiä ei käytetä, mutta idea joka on siellä taustalla. Omalta osin kirja pitäisi vissiin lukea kohta uudelleen, sillä siitä on melkein puolivuotta kun viimeksi luin kyseisen kirjan. Mutta tosiaan, vaikka en osaa kehua kirjaa kunnolla, suosittelen sitä kaikille jotka hallitsevat englannin tarpeeksi hyvin ja tahtovat lukea jotain poikkeavaa siitä perus "sci-fi & draama" valikoimasta.
Voisin myös mainita että juuri tämä kirja sai minut kiinnostumaan filosofiasta, enemmänkin laukaisi sen. Aina olen kiinnostunut ollut aiheesta, mutta olikohan se toisella vai kolmannen kerran jälkeen kiinnostus nousi kuin mikä.

Spoiler: Suora lainaus kirjan takakannesta
How far would you go?

"I watch my hooves swish through the tussocks, marveling at the miracle of four legs. This body knows this land, these mountains at the edge of the world, and this heart yearns for the unseen, opening ahead with every thrust. I feel myself more and more a ram.
To be a leaper. To live life on my toes, letting what greets me sharpen my eye an instant before... A saddle rises at the valley's head. Beyond that, peaks are dimly visible behind a veil of cloud. The doubts chatter louder -- Squirrels calling from swell to swell. Where are you headed so fast? Don't you have a clue? This mounting dread, what does it mean?
I wish I knew.
Pitkäaikainen stalkkeri

Avatar
Krypfto
Viestit: 369
Liittynyt: To Marras 02, 2006 14:23
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Krypfto » Pe Loka 10, 2008 11:34

Vastikään tuli luettua Emily Brontën Wuthering Heights erästä yliopistokurssia varten ja kas perhanaa, sehän oli kerrassaan huikaisevan mainio viritelmä. Lukekaa ihmiset klassikoita, toisinaan ne ovat klassikoita ihan hyvästä syystä. Populaarikulttuuriin syöpynyt kuva Humisevasta harjusta jonain hemmetin vuosisadan rakkaustarinana ei tee alkuunkaan oikeutta romaanin synkän intohimoiselle hulluudelle ja ajoittain väkivaltaiselle raivokkuudelle.

Liikoja spoilaamatta: Tarinahan siis sijoittuu Yorkshiren nummille 1700-luvun loppuun, 1800-luvun alkuun. Muusta sivilisaatiosta lähes kokonaan eristyksissä sijaitsevan Humisevan harjun isäntä herra Earnshaw tuo eräältä kaupunkireissulta mukanaan orvon mustalaispojan, joka saa nimen Heathcliff. Heathcliffin ja herra Earnshaw'n tyttären Catherinen välille muodostuu intohimoinen side, mutta kun Catherine meneekin naimisiin naapurikartanon Edgar Lintonin kanssa, ryhtyy katkera ja henkisesti hiukan epävakaa Heathcliff sen sortin kostotoimiin että siinä jää kuulkaas kaiken maailman Light Yagamitkin nielemään pölyä.

Ja mikä sitten Wuthering Heightsistä tekee niin mainion? Heathcliff, ennen kaikkea. Tuo pähkähullu paskiainen. Ylpeä ja intohimoinen, mutta silti jotenkin säälittävä. Ylimielinen kuin mikä. Liian fiksu omaksi parhaakseen. Katkera ja raivokas. Suureellisten monologien mestari. Sydän palaa niin kuumalla liekillä että se polttaa kaiken tuhkaksi. Siis kerrassaan kiehtova persoonallisuus! Tuppaa jäämään kummittelemaan jonnekin tajunnan perukoille, eikä lähtisi sitten niin millään irti.

Spoiler: Volume II, Chapter II
'May she wake in torment!' he cried, with frightful vehemence, stamping his foot, and groaning in a sudden paroxysm of ungovernable passion. 'Why, she's a liar to the end! Where is she? Not there - not in heaven - not perished - where? Oh! you said you cared nothing for my sufferings! And I pray one prayer - I repeat it till my tongue stiffens - Catherine Earnshaw, may you not rest, as long as I am living! You said I killed you - haunt me, then! The murdered do haunt their murderers. I believe - I know that ghosts have wandered on earth. Be with me always - take any form - drive me mad! only do not leave me in this abyss, where I cannot find you! Oh, God! it is unutterable! I cannot live without my life! I cannot live without my soul!'
Yhteiskunnan vihollinen numero !!!
Illuminated realization number one: You are the only light there is for yourself, my friend.

Avatar
J
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Syys 21, 2005 18:15
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja J » Pe Loka 24, 2008 16:32

Tänne voisi myös heittää että tuli kirjamessuilta ostettua kaksi Oscar Wilden kirjaa; Naamioiden totuus ja Aristoteles iltapäiväteellä ja muita kirjoituksia tuolta Savukeidas kustannuksen "kojusta".

Myöhemmin samana iltana ostin kirjatorilta Paul Bruntonin Totuuden Jäljillä.

Niin ja kohta olen myös lukenut loppuun "Mihin uskovat Eksistentialistit?"

Mielenkiintoista, indeed.

Muokkailen sitten kun olen hiukan makua saanut noista kirjoista ja ehkä myös jonkinnäköistä mielipidettä tuosta viimeisestä.
Mutta tosiaan, vaikka en loppuun ole vielä lukenut, "Mihin uskovat Eksistentialistit?" tuo esiin hyvinkin mielenkiintoisia asioita ja ajatuksia. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Jos ei muuten, niin vaikka vain siksi että jokaisesta löytyy kuitenkin hitusen verran eksistentialistia.
Pitkäaikainen stalkkeri

Avatar
mmmmm
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2006 17:51
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja mmmmm » Ke Marras 19, 2008 13:40

Hohoi, nyt vasta tämänkin tarkemmin täältä bongasin, mutta parempi - käsittämätöntä että tällainenkin ketju on jäänyt näin vähälle huomiolle.

Mutta joo

Ensiksikin kyllä pakko kommentoida tuota Schaperon Wild Animusta. On nimittäin kyllä sellainen kirja, että oksat pois =D. Jotenkin mieleni omalla astraalitasolla yhdistän sen jostain kumman kautta samanlaiseen elokuvamaailman kulttiklassikkoon kuin Zardoz, just se leffa missä Sean Connery lentää jättimäisellä päällä oranssit bokserit jalassa. Jännä sinänsä, sillä kosketuspintaa ei kyseisillä teoksilla ole käytännössä yhtään, mutta kirjan että elokuvan assosiaatiota saavat kyllä aina samanlaista hilpeyttä aikaan.

Vaikka kirja siis on ilmeisesti vakavasti kirjoitettukin, vaatii kirjan lukeminen ajatuksella kyllä melko suurta omistautumista, sisään uppoamista ja tahattoman huumorin huomiotta jättämistä. Ehkä se tosiaan on niin että jos sen moneen kertaan lukisi, niin kielen käytöön lopulta turtuisi, mutta koko kirjan kantava teema kuin tuntui vain olevan kielellisien metaforien luonti että toisto, adjektiivien sekä adverbien pakonomainen hyväksikäyttö, dialogin "runollisuudesta" puhumattakaan. (jos Kauniiden & Rohkeiden jokaisen jakson viimeiset repliikit kerättäisi yhteen ja niistä muodostettaisi tällaisen aihepiirin kirja, päästäisi varmaan aika lähelle; voi sitä sanomattomien lauseiden ja teatraalisuuden määrää)

En siis todellakaan ole mikään paras ihminen mielipidettäni kirjasta sanomaan, tulkitsin varmaan paljon väärinkin, keskittymisen taso oli mitä oli ja kirjan vakavasti ottaminen kuin vain oli mahdotonta, mutta en kiellä etteikö siitä jotain voisi myöskin irti saada, varsinkin jos oikeasti pitää "kauniista" (subjektiivinen näkemys kauniista kielestä on subjektiivinen) tunteiden maalailusta. Ja kaikille kiinnostuneille; kannattaa ihmeessä tsekata se levypläjäyskin, se vasta tiukkaa settiä onkin =D.

Mutta, mutta, sen verran tunteellinen visualisti itsekin olen, että kaunista tekstiä arvostan; John Galsworthyn the Apple tree ja Ivan Turgenevin Ensirakkaus sopii enemmän sitten omaan makuuni - lähestymistapa kauneuden määrittelylle vain ovat täysin aiemminmainitusta poikkeavat. Kaikille ei välttämättä toimi, mutta silti mielestäni kumpainenkin kauneimpia kirjoja mitä itse olen lukenut.

Ja todellakin, Brontë että Wilde ovat ylisanansa ansainneet.

Avatar
Rimppu
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2004 22:12
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Rimppu » Su Marras 23, 2008 11:26

Minä suhtaudun vähän skeptisesti kirjallisuuteen, joka luetaan klassiseksi ihan vain siksi, että se nyt sattuu olemaan klassista. En esimerkiksi pidän Wilden tyylistä lainkaan, enkä siksi ole kyennyt hänen teoksiaan kahlaamaan läpi. Monesti epäilen, olisiko kirja lainkaan niin ylistetty, ellei sitä olisi julkaistu oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa (toki kirjan julkaisuajankohdalla ja ajan hengellä on paljonkin tekemistä itse kirjan tarinan ja sanoman kanssa, mutta kyllä sitä sopii kyseenalaistaakin). Taide on taidetta, koska se on taidetta. Sama koskee yleisiä hittikirjoja, kuten DaVinci -koodi (en ole vieläkään suostunut koskemaan siihen) ja Harry Potterit (olen lukenut viisi ensimmäistä; ne olivat kivoja, kun olin 17.). Toisaalta Haiteksti todellakin on ehdottomasti juuri niin loistelias kuin sen väitetään olevan. Poikkeus, sääntö; tiedättehän.

Jouduin pari vuotta sitten lukemaan yliopiston pääsykokeita varten Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -opuksen, ja perinteisestä "klassinen kirjallisuus saattaa olla kuraa" -skeptisyydestäni huolimatta kirja singahti välittömästi suosikkieni joukkoon. Loisteliasta kerrontaa, upeita hahmoja ja kertakaikkiaan nerokkaita kohtauksia. Puhumattakaan siitä, että Bulgakovin koreileva kirjoitustyyli on jotenkin ihanan venäläistä. Kuten on koko kirja, itse asiassa, mutta mitäpä muuta sitä nyt oikeastaan voisi venäläiseltä kirjailijalta odottaakaan.

Toinen suosikkini osuu aihepiiriltään varsin samoille linjoille, mitä nyt on kirjoitettu yli puoli vuosisataa myöhemmin. Glen Duncanin Minä Lucifer on Bulgakovin opuksen tavoin hirvittävän mielenkiintoinen teos, joka kyseenalaistaa äärimmäisen pahan ja äärimmäisen hyvän äärimmäisyyden. (Ja ei, en ole satanisti, vaikka top kolmoseni kaksi kirjaa Lussea käsittelevätkin. Kirjojen teemat kiehtovat yleisellä tasolla.) Siinä, missä Bulgakovin opus on venäläisen korrekti ja hienostunut, on Duncanin versio ihastuttavan brittiläisellä chav -hengellä ja glamour -porsastelulla koristeltu ylistys halpamaiselle elämäntavalle. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Pinnan alta löytyy tosiaan myös hieman syvällisempiä teemoja liittyen hyvyyteen ja pahuuteen ja siihen, voivatko ihmiset/yliluonnolliset jumalolennot muuttua.

Ja niin. Sitten on vielä se kaiken huippu. Ville Virtasen kirja Menkää mielenhäiriöön on tiivistettynä pojan kasvutarina. Kerronta on katkonaista ja keskittyy hetkiin, tunnelmiin, käännekohtiin. Kyseessä ei missään nimessä ole mikään pellavapäisen pikkupojan matka maalaistalon arjesta kaupunkilaiseen menestykseen ja aviolliseen onneen, joten jos jotain sellaista kaipaa, kannattaa pysyä kaukana kyseisestä kirjasta. Mielenhäiriö on mielenhäiriö; jos se vie mukaansa, se on pakko lukea yhdeltä istumalta. Itse olen tehnyt niin neljästi (olisin varmasti lukenut sen useamminkin, mutta koska kyseessä on mielenhäiriö, sitä ei toivo itselleen liian toistuvasti). Ja mitä pahaa muka voi sanoa kirjasta, joka alkaa sanalla "Mup"?

Avatar
nukkelapsi
Viestit: 227
Liittynyt: To Marras 22, 2007 23:00
Paikkakunta: Espoo

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja nukkelapsi » Su Joulu 21, 2008 12:37

Luin vielä pari vuotta sitten jatkuvalla syötöllä Polluxista tulevia tusinaheppakirjoja, joissa aina oli tyttö, heppa, pahis, sama juonikaava, ja kliseinen hyvä loppu.
Toki Polluxinkin valikoimasta löytyy muutamia helmiä, kuten esim. Täyttä Laukkaa, jota olen tahkonut suurella mielenkiinnolla, ja kirppareita on tullut haravoitua läpi vanhempia osia etsiessä. Hyvä sarja, kertoo laukkatallista, ja sen koettelemuksista. Päähahmo ja maisemat vaihtuvat tietyin väliajoin ajan kuluessa, hevosia tulee ja menee ym. Hyvä sarja.
Sitten on Tallijengi-sarja. En tiedä perustuvatko kirjat TV-sarjaan vai toisinpäin, mutta hyvä sarja tämäkin. Juurikaan ei tarvitse alkupään kirjoja lukea, juoneen pääsee nopeasti kiinni, jokainen kirja on oma kokonaisuutensa, ja huumori kukoistaa.

Olen melkein kasvanut Harry Pottereiden kanssa, ja sitten kun vanhemmat lakkasivat niitä iltasaduiksi lukea, piti itse tarttua kirjaan ja jatkaa tarinaa. Pidän Rowlingin kerronta tavasta, se on mielestäni elävä ja kuvaileva. Pidän eniten sarjan ensimmäisestä ja kolmannesta osasta. Ekassa osassa avataan portti taikamaailmaan ensimmäistä kertaan, ja sitä on mukava lukea koska pystyn selkeästi näkemään sen mitä Harrykin näkee astuessaan Viistokujalle, näkiessään Tylypahkan ym. Kolmoskirjassa mielestäni alkaa vasta sitten kirjojen pimeämpi puoli nostaa päätään, kuullaan lisää Harryn vanhemmista ja heidän kuolemastaan, taikamaailmasta kerrotaan enemmän ym.

Loppupäässä sarja alkaa sitten kyllästyttämään ja kirja on pakko sulloa takaisin hyllyyn koska ei vain pysty lukemaan. Seiska kirjan loppu oli jotain niin kamalaa että pelolla muistelen sitä. Ja se mitä Voldemortille sitten kävi oli... No jos en kuitenkaan sano. Siitä kuitenkin jäi aikamoinen "Anteeksi, siis mitä?" -tunne että jätän sen osan hetkeksi rauhaan.

Näiden lisäksi on tahkottu läpi Narnian tarinat, Torey Haydenin tositarinoita, Replica-sarjaa, hiukkasen Taru Sormusten Herraa, ja Neiti Etsiviä. Hyviä kaikki, mutta jos alkaisin tosissani kirjoittamaan jokaisesta, saattaisivat ranteeni vihdoin ottaa lopputilin.
Cosplay-ryhmä Rintamasuunnan Youtube-kanava.

Pege
Viestit: 80
Liittynyt: Ma Touko 08, 2006 21:55
Paikkakunta: Järvenpää
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Pege » Pe Joulu 26, 2008 19:28

Tuli saatua joululahjaksi Mötley Crüe yhtyeen Nikk Sixxin elämästä kertova Heroiini Päiväkirja. Kirja tuli jo luettuakin. Kirjalla on karu nimi, mutta niin on sisältökin. Kirja perustuu yhtyeen perustajan ja basistin Nikki Sixxin itsekirjoittamiin päiväkirjoihin, ja hänen huumeiden ja muiden päihteiden käytön sävyttämään elämään. Kirjan on kirjoittanut Nikki Sixx ja Ian Gittings. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu kirja ei käsittele aivan jokaista päivää, eikä muistikuvat ole välillä kovinkaan selviä. Mikä on tietty ymmärrettävää. Kirja alkaa vuodesta 1986 ja päättyy vuoden 1987 loppupuolelle. Viittauksia löytyy myös aiempiin vuosiin. Välillä ollaan kiertueilla ja bailataan/ryypätään/vedetään douppia hotellihuoneissa, yökerhoissa ja milloin missäkin. Tylsäksi kirja ei käy missään vaiheessa, vaikka niin voisi helpolla luulla. Tarina on rankkaa luettavaa, mutta se pistää ajattelemaan. Ajattelemaan, että kuinka joku voi selvitä tuollaisesta kierteestä, ja kaikki pahimmat sekoilut tapahtuivat vain vuoden mittaisella ajanjaksolla. Ei sen puoleen, että Sixx olisi aiemminkaan mikään enkeli ollut. Nikki Sixx kuoli itseasiassa kaksi kertaa, mutta palasi elävien kirjoihin, tehdäkseen mitä; no vetääkseen lisää kamaa. Tällä hetkellä Sixx on kuivilla huumeista ja alkoholista, Mötley Crüe on edelleen olemassa ja tekee keikkaa. Tätä kirjaa voin suositella kaikille niille, jotka eivät kavahda kovaakaan tekstiä, ja haluavat kurkistaa 80-luvun sekopäiseen rockelämään. Kirjaa ei voi suositella kovinkaan nuorelle tai muuten herkälle lukijalle.

Avatar
Vanhus
Viestit: 84
Liittynyt: Ke Elo 30, 2006 16:08
Paikkakunta: Tampere

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Vanhus » Ma Touko 25, 2009 18:24

Tässä tuli mieleen eräs tapaus onko kyseesssä erittäin huono vai hyvä kirja, nimittäin Juha Vuorisen Juoppohullun Päiväkirja. Kysessä on Fiktiivine päiväkirjan muotoon kirjoitettu opus. ja nimi kertoo mistä sisällössä on kyse. En tiedä antaisiko kirjalle K15 vai k18 ikämäärityksen siksi roskia tekstiä siinä on.

Vanhus
Ei ole Tyhmiä kysymyksiä, on vain idiootteja vastaajia.

Avatar
Tounis
Viestit: 254
Liittynyt: Ke Heinä 02, 2008 23:24
Paikkakunta: Intter netti

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Tounis » Ma Touko 25, 2009 20:44

Vanhus kirjoitti:Tässä tuli mieleen eräs tapaus onko kyseesssä erittäin huono vai hyvä kirja, nimittäin Juha Vuorisen Juoppohullun Päiväkirja. Kysessä on Fiktiivine päiväkirjan muotoon kirjoitettu opus. ja nimi kertoo mistä sisällössä on kyse. En tiedä antaisiko kirjalle K15 vai k18 ikämäärityksen siksi roskia tekstiä siinä on.

Vanhus

Eikös tuo ole jokaisen alle 15-vuotiaan (siis 7.-9. luokkalaisen) teinipojan lempikirjasarja - itseasiassa ainoa, jonka he lukevat?

Olin poikaluokalla yläasteajan ja kaikki tykkäs. Ite en viitsinyt koskea, olinhan fantasiakirja-elitisti ja kaikki muu oli siis luonnostaan jo paskaa.
mal | blog | band || [23:17] <+Tutka> Aniki - paikka jossa Touniskin näyttää fiksulta

Pege
Viestit: 80
Liittynyt: Ma Touko 08, 2006 21:55
Paikkakunta: Järvenpää
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Pege » Ti Touko 26, 2009 08:40

Vanhus kirjoitti:Tässä tuli mieleen eräs tapaus onko kyseesssä erittäin huono vai hyvä kirja, nimittäin Juha Vuorisen Juoppohullun Päiväkirja. Kysessä on Fiktiivine päiväkirjan muotoon kirjoitettu opus. ja nimi kertoo mistä sisällössä on kyse. En tiedä antaisiko kirjalle K15 vai k18 ikämäärityksen siksi roskia tekstiä siinä on.

Vanhus


Juoppuhullun Päiväkirjahan oli kova juttu, sillon kun sitä julkastiin pelkästään netin kautta. Ammattikoulussa tuli monet kerrat tapettua tylsiä atk-tunteja tuota lukien. Hyllystä löytyy kyllä ihan kirjaversiotkin kaikista noista julkastuista kirjoista. Nettiversio oli omalla tavallaan parempi, koska siitä ei oltu siistitty mitenkään. Teksti oli aika-ajoin suhteellisen ronskia, mutta todella monet naurut tuostakin irtosi. Ei painetut versiotkaan huonoja ole olleet.

Avatar
RecluseGAY
Viestit: 120
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 14:43
Paikkakunta: Hamina
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja RecluseGAY » Pe Tammi 22, 2010 20:37

Mieleeni juolahti heti eräs kirja,josta pidän erityisen paljon. En kyllä harrasta lukemista,mutten voinut vastustaa Kaiken se kestää nimistä kirjaa. Pieni esittely tästä:


Skeittausta harrastava Tuukka ei saa silmiään irti urheiluluokkaa käyvästä Luukaksesta, joka ei kuitenkaan huomaa Tuukan katseita. Tästä syystä Tuukka onkin enemmän kuin ihmeissään saadessaan kutsun Luukaksen kotibileisiin.

Löytöjä
Ennen kuin kuolen
Usva
Missä olet, Sara?
Pläts
Minna
”Mitä hittoa toi täällä tekee?”, suuriin korvakoruihin ja hameen kaistaleeseen pukeutunut tyttö kysyi vieressään istuvalta pojalta. ”Ai kuka toi sit on?” ”No eiks toi ole yks niistä luusereista, jotka aina välkällä völjyilee siellä koulun takana olevalla skeittirampilla”, tyttö jatkoi vastenmielinen sävy äänessään. ”Mitä helvettiä mä teen täällä? miks Luukas edes pyysi mua tulemaan….” Tuukka mietti, etsiessään Luukasta. Tuukka ja Luukas löytävät toisensa bileissä ja pikku hiljaa rakastuvat toisiinsa. Suhdetta varjostaa kuitenkin salailu. Kumpikaan ei ole vielä valmis kertomaan läheisilleen totuutta heidän ystävyydestään. Asian tekee vaikeaksi myös Luukaksen konservatiiviset vanhemmat. Varsinkin Luukaksen isä on tarkkaan suunnitellut poikansa tulevaisuuden. Miten Tuukan ja Luukaksen suhde kehittyy ja kestääkö se ulkopuolisten painostuksen? Sen saat selville lukemalla Karman mukaansatempaavan kirjan.

Lainasin äskeisen wikipediasta,kiitos.

Toinen hyvä kirja taas on Ennen kuin kuolen. Jenny Downhamin kirjoja. Osaa olla kyllä pirun liikuttavia..kirjaa lukiessani jopa itkin. Lukisin sen mielelläni kyllä uudelleen.Suosittelen myös teille.

Huononta kirjaa en oikein tiedä...kun sellaiseen en ole törmännyt. Mutta en kyllä mielelläni näitä Pottereita lueskele.
galleria & netlog : RecluseGAY
Lafiff & Last.fm : Pervo-erakko

Stalkitkaa! 8)

Avatar
Inami-sama
Viestit: 81
Liittynyt: La Heinä 31, 2010 16:45
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Inami-sama » To Syys 09, 2010 18:16

Katsotaan...

HYVIÄ

Juoppuhullun päiväkirjat + Kristian-sarjan kirjat(Ja minun kaverini kauhistelevat...)
Dreamland-Aavekomppania
Devoted Souls
Kuin viimeistä päivää
Kunnioittakaa neiti Presidenttiä! :mrgreen:
Of course not. Not... not at all. I was just admiring your , uh , appearence is all....not n-n-not any particular PART of your appearence , much- arrgh uhh....Leg cramp!
-Laguna

Avatar
Damatris
Viestit: 29
Liittynyt: Pe Kesä 12, 2009 16:51
Paikkakunta: Kalakukkojen luvattu maa

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja Damatris » Ma Elo 29, 2011 19:26

Warning: Pitkä esittely tulossa!

Olen pitänyt aina fantasiakirjallisuuddesta, mutta vuonna 2007 menetin sydämeni täydellisesti Patrick Rothfussin The Name of the Wind (Tuulen nimi, suomennoksesta myöhemmin lisää) esikoisromaanille. Kirja aloittaa The Kingkiller trilogian, josta on ilmestynyt toinen osa, The Wise Man's Fear tämän vuoden maaliskuussa. Jos aiot lukea elämässäsi vain yhden fantasiakirjan (tai oikeammin sarjan) olisi sen ehdottomasti oltava tämä, niin upea mestariteos on kyseessä.

Rothfuss on luonut kirjoissaan upean kudelman tarinoista, joita kerrotaan tarinan sisällä. Kirja lähtee liikkeelle majatalon pitäjän Koten ja hänen apulaisensa Bast:in seuraamisesta, mutta hyvin pian selviää, että kaksikko on jotain aivan muuta kuin ulkopinta antaa olettaa. Suurin osa kirjasta keskittyy tarinaan, jota Kote eli Kvothe kertoo omasta menneisyydestään. Kvothe on aikansa legenda, josta kerrotaan takkatulien ääressä satuja, kummitustarinoita sekä eeppisiä balladeja. Kuitenkin tarina jonka kuulemme on tarina hänen omasta suustaan, tarina jossa hän haluaa kertoa totuuden omasta elämästään ja teoistaan virheitään ja onnistumisiaan kaihtamatta.

Rothfussin romaaneissa kulkee parhaimmillaan kolme tarinaa sisäkkäis, mutta siitä huolimatta tekstia on äärimmäisen helppo seurata, sillä välinäytökset, joissa liikutaan nykyhetkessä on kirjoitettu kolmannessa persoonassa kun taas Kvothen tarina on ensimmäisen persoonan avulla kerrottua. Lisäksi tarina ei todellakaan pompi kuvauksesta toiseen, vaan vaihdos tapahtuu aina luvun alussa, silloin kun se on tullakseen. Jännittävää on myös, se miten taitavasti tämä rytmittää lukemista, sillä molemmat juonenkaaret ovat erittäin mielenkiintoisia.

Kuten jo mainitsinkin tämä romaani kuuluu fantasian lajiin, mutta olkaa valmiit viskaamaan syrjään klassiset maailmanpelastukset ja maagisten esineiden tuhoamiset, sillä Rothfuss ei ole tähän sortunut. TNoW ja tWMF ovat ennen kaikkea monimutkainen, mutta selkeä, kasvukertomus, jossa vain sattuu olemaan mukana seikkailua, draamaa, romantiikkaa, huumoria ja fantasiaelementtejä.

Päähenkilönä ja tarinan kertojana Kvothen rooli on erittäin suuri, minkä vuoksi onkin ihastuttavaa huomata, että hänestä on rakennettu kokonainen, monisävyinen henkilö. Vaikka Kvothe on kuvattu älykkääksi, sukkela sanaiseksi, voimakkaaksi sympatistiksi (yksi kirjan maailman "magioista") sekä lahjakkaaksi muusikoksi ja näyttelijäksi, on yli puolet hänen viehätysvoimastaan hänen virheissään ja huonoissa puolissaan. Hän on itsepäinen, ylpeä, kärsimätön ja hänen terävä kielensä ja älynsä aiheuttavat hänelle lähes enemmän ongelmia kuin helpottavat elämää. Hän esimerkiksi hyppää katolta tehdäkseen vaikutuksen, ja onnistuen aivan päinvastaisessa mielessä, erääsen Yliopiston mestareista.

Kvothen lisäksi myös kaikki muut hahmot ovat erittäin tasapainoisia ja mielenkiintoisia. Kirjan maailma on erittäin hyvin rakennettu, eikä missään vaiheessa tule oloa kuin jokin asia olisi vain lisätty taytteeksi. Kaikki mitä kirjan maailmassa toimii loogisesti ja järjenmukaisesti (paitsi nimeäminen, mutta sitä nyt ei ymmärrä edes kirjan henkilöt kunnolla ;D), minkä lisäksi Rothfuss onnistuu sisällyttämään pieniä yksityiskohtia luettelointiin turvautumatta, luoden ehjän ja mielenkiintoisen maailman.

Kirjan kieli on kuin musiikkia. Sanavalinnat ja ilmaukset ovat toisinaan henkeäsalpaavan kauniita, merkityksellisiä ja täynnä ajatuksia. Eräs suosikkeinani tWMF:sta “We love what we love. Reason does not enter into it. In many ways, unwise love is the truest love. Anyone can love a thing because. That’s as easy as putting a penny in your pocket. But to love something despite. To know the flaws and love them too. That is rare and pure and perfect.”. rehellisesti sanottuna koko kirja on yhtä kaunista tekstiä kuin tuo. Tällä en kuitenkaan tarkoita koko kirjan olevan filosofista pohdiskelua, vaan sitä miten taitavasti Rothfuss käyttää huumoria (Ajoitus!) “Do you know what would happen, if you tried to kill Ambrose?” Simmon asked… “There’d be a trial, I suppose, ” I said slowly, “and people would buy me drinks” , sekä taitoaan näyttää kertomisen sijaan.

Koska olen laiska, annan Patin selittää itse; While he’s narrating, Kvothe rarely says something clear-cut and expository like, “Wilem obviously thought I was a fucking idiot.”
Instead, Kvothe describes what Wilem says and does. Maybe Wil makes a sarcastic comment. Maybe he looks disproving. Maybe he raises an eyebrow.
If I do my job right, it should be abundantly clear what Wil thinks of Kvothe. Best of all, it has more of an effect on the reader because you see it and know it for yourself, rather than having it poked down your throat by a narrator


Näin, eiköhän siinä ollut kaikkein tärkein itse alkuperäisteoksesta. Mutta suomennos... Voi hyvä luoja, onko tämä oikeasti sama kirja?! D; Viime joulukuussa huomasin riemukseni, että tNotW oli käännetty, joten ostinsen silmät kiiluen. No, pian silmäni kiiluivat kyynelistä, sillä kirja on täynnä kirjoitus- ja asiavirheitä (ainakin tämä ensimmäisiin kuuluva painos), painossa rypistyneitä sivuja, eikä Rothfussin kauniista, soljuvasta tyylistä ole paljonkaan jäljellä. Ja minä kun oikeasti oletin suomennoksen olevan hyvä! Jossain keskipaikkeilla tekstistä tulee ihan miellyttävää (tai sitten se on turtumista), kunnes se taas kompastuu asiavirheeseen, joka saa Kvothen kuullostamaan siltä kuin hän tuijottelisi naisen rintoja himokkaasti, vaikka tämä on lähes päinvastainen asia kuin alkuperäisessä on kirjoitettu.

Eli lyhyesti, lukekaa ihmeessä The Name of the Wind ja The Wise Man's Fear Patrick Rothfussilta ja tehkää se englanniksi.

P.S. Allekirjoitukseni on tWMF:stä. x)
“Their eyes went to the flickering fire, then back to me. I was one of those. I meddled with dark powers. I summoned demons. I ate the entire little cheese, including the rind.”

Avatar
zany
Viestit: 339
Liittynyt: La Heinä 22, 2006 11:56

Re: Hyvä kirja vs. huono kirja

ViestiKirjoittaja zany » To Maalis 29, 2012 22:05

Ajattelin herätellä tätä topiccia eloon ja kertoa hieman jotain minulle (joka lukee kirjoja -ihan liikaa-) mieleisistä kirjoista.

Aloitetaan Tess Gerritsenin Rizzoli & Isles "sarjasta" (tarkoitan siis kirjoja Kirurgi kirjasta eteenpäin)
Pidän näistä kirjoita todella paljon. Gerritsen kirjoittaa osaksi raakaa, ja osaksi ei niin raakaa rikos/jännäri mitä ikinä onkaan kirjallisuutta. Enää kys. sarjasta itselläni on jäljellä 1 ½ kirjaa kymmenestä. Maura Isles on patologi ja Jane Rizzoli etsivä (kirjoista on myös tv sarja!).

Minuun iskee myös aika hyvin historialliset kirjat. Olen vuoden aikana lukenut suurimman osan Laila Hietamiehen/Hirvisaaren kirjoista, mutta jokunen on vielä lukematta.

Fantasiasta luen lähinnä vain Perillinen sarjaa, ja odotankin siis sen viimeisen osan ilmestymistä.

Sitten Carla Neggers. Kirjat ilmestyy pokkari muodossa Harlequinilta, mutta ei ole kuitenkaan mitään lässynlässyn kirjoja.(Jännäreitä/rikoskirjallisuutta) Tottakai romantiikkaakin kirjoihin sisältyy, mutta aika lailla enimmäkseen painottuu murhamysteerin ratkaisemiseen yms. Yksi lempikirjailijoistani.
Forever love, Forever dream
afureru omoi dake ga
hageshiku setsunaku jikan wo umetsukusu
Oh! Tell me why
All I see is blue in my heart



DA || Animewatcher


Palaa sivulle “Kakkubuffetti”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa