Eli siis, otsikosta varmaan näkeekin kaiken oleellisen. Olisi siis hakusessa Batman-cosplayereitä. Ja ei, ei pelkkiä viittasankareita, vaan mitä vain hahmoja ko. fandomista (etenkin Arkhamilaiset tervetulleita, toki muutkin

). Tapahtumasta ei vielä mitään varmuutta, mielellään joku ensi vuoden alkupäähän sijoittuva. Ehdotuksia otetaan vastaan! Ainoa kriteeri sitten, ettei mitään ihan Kemissä asti sijaitsevaa conia/muuta. Ei, en tahdo olla mikään paikkakuntarasisti, mutta kun alaikäisen on Tampereelta asti hyvin vaikea päästä niin kauas.
Mitähöhän muuta sitten... Mitään erityisiä kriteereitä pukuilijoille ei ole. Saatte asua missä haluatte, ikärajaa ei ole, eikä puvun ei tarvitse olla mikään äärimmäinen mestariteos. Ja minun puolestani saatte cossaamanne hahmo saa olla Nolanin, Burtonin tai kenen vain tekijän visio. Kunhan on oikea fandom. Ja ei sitten mielellään kahta samaa henkilöä, ettei tulisi liian yksitoikkoista.
Tässä taisi olla sitten kaikki tarpeellinen. Mainittakoon vielä, ettei allekirjoittanut ole ihan varma, mitä tahtoo cossata (vaihtoehtoina Jokerin hoitajaversio tai Linnunpelätti).
Olisi ihan jees saada osallistujia. Eli jos joku sattui kiinnostumaan, pistäköön tähän topikkiin viestiä~.
Ja päivähän toden totta on
lauantai, jos kaikille sopii. Niih.
Osallistujalistaus;
EpikFeil (Scarecrow)
Batsy (Batman)
quirrell (Mad Hatter)
quirrellin kaveri (Riddler)