Second Life

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Creemy
Viestit: 3
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 22:06
Paikkakunta: The World That Never Was

Second Life

ViestiKirjoittaja Creemy » Pe Heinä 25, 2008 01:27

Oli lämmin kesäilta kun Daiki Jones käveli kotiaan kohti. Linnut visersivät ja hento tuuli hyväili Daikin melko lyhyitä, ruskeita hiuksia tämän kävellessä puiston läpi. Ilmassa leijaili tuoreen nurmikon ja ruokakojujen lukuisien ruokalajien tuoksu. Tuoksun haistaessaan Daikin vatsa murisi äänekkäästi.

Saapuessaan kotikerrostalonsa eteen ovimies avasi Daikille oven.

”Iltaa, herra Jones”, ovimies tervehti ja Daiki nyökkäsi tälle. Daikin mielestä hänen nimensä oli koominen. Daiki Jones. Sen siitä sai, kun isä on Amerikasta ja äiti Japanista.
Daiki astui hissiin ja painoi kerroksensa nappulaa. Päästyään suureen ja tyylikkäästi sisustettuun asuntoonsa Daiki heitti laukkunsa sivuun ja lysähti väsyneenä sohvalle. Hän olisi halunnut ummistaa silmänsä ja nukahtaa, mutta heti kun ajatus oli putkahtanut hänen päähänsä, Daikin vatsa murisi vastaväitteeksi.

Daiki nousi ja nappasi postin mennessään keittiöön. Hän laittoi valmisaterian mikroon ja istui keittiön pöydän ääreen postin kanssa. Ne olivat mainoksia, mutta sitten lehtisten välistä tipahti kirjekuori. Daiki rypisti otsaansa, poimi kuoren käteensä ja repi sen auki. Kuoren sisällä oli kortti.

”Tässä on lahja äidiltäsi, isältäsi ja siskoltasi. Hyvää 19- vuotissyntymäpäivää. Käytä sitä hyvin”, Daiki luki kortista. Kortin lisäksi kuoresta löytyi paperi. Daiki tuijotti sitä.

”Mitä –?!” Daiki älähti. Paperi oli firmasta nimeltä Second Life. Se oli amerikkalainen yhtiö, joka valmisti ns. ”keinotekoisia” ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat elintoiminnoiltaan ja ulkonäöltään ihmisiä, mutta jotka alusta asti valmistettiin laboratoriossa. Näin niistä voitiin tehdä millaisia vain, täydellisiä ulkonäöltään sekä älyltään.

Daiki tuhahti. Niin hänen perheensä tapaista keksiä jokin tällainen lahja. Second Life oli yhtiö, josta eivät tienneet kuin kaikista rikkaimmat, sellaiset ihmiset, joilla oli varaa ostaa ”keinotekoinen” ihminen. Niitä sai läyttää miten halusi, palvelijana, ystävänä, jopa rakastajana. Yksi sellainen maksoi enemmän, kuin tavallista palkkaa saava henkilö edes tienasi elämänsä aikana. Mutta Daikin perheellä oli rahaa. Daikin ei tarvitsisi ikinä elämässään tehdä töitä, mutta hän oli lähtenyt kotoaan täytettyään 18 ja päättänyt alkaa tehdä töitä niin kuin kaikki muutkin.

Daiki alkoi lukea paperia ja luettuaan loppuun, tiputti sen järkyttyneenä. Paperin mukaan se saapuisi huomenna! Daiki ei ehtisi peruuttaa tilausta. Daiki huokaisi ja päätti, että lähettäisi tämän…”olennon” takaisin heti sen saatuaan.

-----

Seuraavana päivänä Daiki lopetti työnsä aikaisin ja suuntasi kotiin. Hän ei ollut saanut koko yönä unta ajatellessaan olentoa, joka tänään saapuisi. Hän oli koko yön viettänyt parvekkeellaan tuijottaen tähtiä, jotka olivat tuikkineet kuin olisivat tienneet jotain, mitä Daiki ei tiennyt.

”Teille saapui paketti, herra Jones”, ovimies ilmoitti. Daiki nyökkäsi. Hän kiiruhti yläkertaan ja juoksi asuntonsa ovelle. Hän avasi sen ja oli törmätä jättikokoiseen pakettiin. Samperin lähetit, ovat jättäneet sen aivan oven eteen, Daiki ajatteli ärsyyntyneenä ja hivuttautui sisään.
Daiki katseli pakettia. Se oli metrin levyinen ja Daikia parikymmentä senttiä pidempi. Sen ympärille oli teipattu paljon teippejä, joissa luki ”FRAGILE”. Daiki hymähti. Rikkoutuvaa, niin varmasti. Lähetän sen heti takaisin, en edes avaa sitä, Daiki ajatteli. Hän siveli paketin pintaa. Minä EN avaa sitä, hän käski itseään, en edes kurkista sisään

Seuraava asia, jonka Daiki tajusi, oli se, että paketti oli revitty auki. Sen sisällä oli jonkinlainen kapseli, jonka sivua koristi sanat ”Second Life”. Daiki löysi napin, josta kapseli avattiin ja painoi sitä. Kapselin seinä alkoi raottua ja paljasti sen sisällön.

”Voi hemmetti”, Daiki kuiskasi tuijottaessaan kapselin sisään.

============

Juuh, tossa olis tuommoinen... Tiedän, kieli on vähän tökeröä ja oikeiakielisyyskin on niin ja näin, mutta tää on mun ensimmäinen. Eli oisko mitään ideaa jatkaa? Ja ois kiva saada jotain rakentavaa kritiikkiä :D
Mommyyyy!!! I-it´s oveeeeer!!!

Avatar
shounen
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Kesä 14, 2005 17:01
Paikkakunta: Vuorela
Viesti:

Re: Second Life

ViestiKirjoittaja shounen » Ke Elo 13, 2008 23:30

jatka jatka, pakko saada tietää että edes minkä näköistä siellä on tulossa ^^
:3

Creemy
Viestit: 3
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 22:06
Paikkakunta: The World That Never Was

Second Life

ViestiKirjoittaja Creemy » To Elo 14, 2008 13:31

Daiki ei tiennyt, mitä tehdä. Kapselin sisällä oli kaunein olento, minkä Daiki oli koskaan nähnyt. Hän oli poika, kuten Daiki pisti punastellen merkille katsoessaan olennon alastonta vartaloa. Olento oli kapselissa pystyasennossa, häntä piti pystyssä metalliset tuet, jotka oli kierretty olennon rinnan, lantion ja reisien ympärille.

Olennolla…siis pojalla oli kultaiset, harteille ulottuvat hiukset, jotka tuntuivat loistavan. Pojan vartalo oli feminiininen ja hoikka ja hänen hartiansa olivat kapeat. Täydellinen vastakohta Daikin leveähartiaisesta, kohtalaisen lihaksikkaasta, mutta silti hoikasta kehosta. Daiki piti huolta ulkonäöstään kuntoilemalla, muttei halunnut olla mikään lihaskimppu.

Pojan kasvot olivat kuin enkelillä ja hänellä oli täyteläiset, erittäin suudeltavat huulet. Mutta hän ei ole ihminen! Daiki ajatteli. Pojan iho oli aivan vaalea, kuin posliininukke. Pitkät ripset lepäsivät poskia vasten. Daiki ojensi kätensä ja kosketti pojan poskea. Se oli niin kylmä, että Daiki vetäisi nopeasti kätensä takaisin. Mitä ihmettä? Onko hän…kuollut? hän ajatteli.

Daiki havahtui kirskuvaan ääneen. Metallituet aukenivat ja poika valahti ulos kapselista kaatuen suoraan Daikin päälle. Daiki menetti tasapainonsa ja kaatui selälleen pojan painosta.

”Auuh…” Daiki mutisi ja nousi istumaan lehahtaen samassa punaiseksi. Poika makasi hänen päällään, pää Daikin haaruksen päällä. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että poika oli alasti. Daiki työnsi pojan pois päältään ja juoksi makuuhuoneeseensa. Hän kaivoi nopeasti laatikostaan paidan, jonka hän puki tajuttomalle pojalle. Daiki painoi päänsä pojan rintaa vasten ja kuuli sen. Lyönnit olivat epätasaisia, hälyttävän hitaita ja vaimeita, mutta hän kuuli ne. Daiki huokaisi helpotuksesta.

Daiki näki jotakin muutakin tippuvan pojan mukana kapselista. Se oli paperilappunen ja Daiki nappasi sen käsiinsä. ”Huomautus”, siinä luki.

”Tuotetta ei ole mahdollista vaihtaa. Jos tuotteessa ilmenee piirteitä, joista käyttäjä ei pidä, tai tuote ei ole mieluinen, tuotteen voi palauttaa ja Second Life hävittää sen. Ongelmien ilmetessä ottakaa yhteyttä Second Lifen asiakaspalveluun”, Daiki luki. Hän nielaisi. ”Hävittää? Toisin sanoen tappaa?” hän älähti. Daiki huokaisi ja lysähti nojatuolille. Sitä hän ei ainakaan voisi tehdä. Hän ei ikinä voisi nukkua öitään rauhassa, jos tietäisi, että oli tapattanut enkelin.

Daiki katseli poikaa hänen jalkojensa juuressa. Loppujen lopuksi poika oli ihminen, oli hän sitten tehty laboratoriossa tai ei. Daiki havahtui mietteistään nähdessään puolialastoman vartalon liikahtavan. Pojan pää kääntyi sivulle ja huulet raottuivat. Poika haukkoi rajusti henkeään täyttäen keuhkonsa ilmalla. Parin rahisevan hengenvedon jälkeen poika alkoi hengittää normaalisti ja Daiki uskalsi taas räpäyttää silmiään.

Pojan vartalo liikahti uudelleen. Tällä kertaa poika mumisi jotakin ja pojan silmät avautuivat, paljastaen kauniit siniset silmät. Poika nousi istumaan ja käänsi katseensa Daikiin. Daiki nielaisi. Poika konttasi Daikin jalkojen väliin ja hymyili silmät loistaen. Daikin sydän jätti lyönnin väliin. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään niin kaunista. Pitääkö sen olla noin kaunis? Daiki huokaisi mielessään.
Mommyyyy!!! I-it´s oveeeeer!!!


Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa