Pimeyden palvojat

Fanficit ja muut kirjoittelut sekä niihin liittyvä aivoriihi.

Valvoja: Yaoi.fi / aktiivit

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi
Viesti:

Pimeyden palvojat

ViestiKirjoittaja -Rudia- » Pe Helmi 03, 2006 15:51

*VAROITUS: Tämä tarina sisältää YAOIa, eli poikien välistä sekstailua. Lue VAIN mikäli olet kyseisen aiheen ystävä.*

*Rated: OT for older teens*

*K-18 merkintä lisätty, mikäli kohtaus sisältää lapsille vahingollista materiaalia*

CHAPTER 1: Encounter

Nuori mies käveli katulampuin valaistulla kadulla. Yö oli tumma, suorastaan pahaa enteilevä. Miehen mustat pitkät hiukset heiluivat puolelta toiselle miehen askelten tahtiin. Pitkä, musta hulmuava takki toi mieleen pimeyden enkelin ruumiillistuman. Kasvot olivat kuolonkalpeat, mutta kauniit - häntä olisi voinut luulla goottitytöksi, mutta pitkät kulmahampaat paljastivat muuta.
“Olen myöhässä!” mies ähkäisi ja alkoi juosta.

*****

“Apua! Auttakaa!” kuului epätoivoinen huuto pimeältä kujalta. Kolme kiiluvaa silmäparia olivat nauliintuneet komeaan poikaan. Kädet kurottivat kohti vaaleatukkaista poikaa.
“Apu--”, pojan huuto tukahtui käden alle. “Rauhoitu, se ei vie kauaa”, kuului lempeän hypnoottinen ääni. Kolme päätä ilmestyi varjoista. Hymyt ja kulmahampaat välähtivät. Poika yritti huutaa, mutta ääntäkään ei kuulunut. Pojan ajatukset olivat paniikin takia sekaisin: Kuolisiko hän nyt? Hänen perheensä, rakkaansa ja ystävänsä -- kaikki oli poissa. Hänellä ei ollut enää ketään, mutta hän ei halunnut kuolla. Tähänkö se nyt sitten päättyisi? Kylmälle kadulle --?

****

“Seis!” kuului käskevä huuto. Kädet, silmät ja välkehtivät hampaat kaikkosivat.
“Herra”, äänet sihisivät. Poika aukaisi silmänsä. Kujan päädyssä seisoi pitkä, tummiin pukeutunut tyttö, vai hetkinen - oliko hän sittenkään tyttö? Valo häikäisi liikaa pojan silmiä, ettei hän nähnyt selvästi.
“Häneen ette koske, pikkuvaimot! Hakekaa ruokanne muualta!” Kolme sähisevää otusta poistui seiniä pitkin loikkien. Pitkä hahmo astui pojan luo ja katsoi tätä silmiin.
“Ehtivätkö ne purra?”
“E- ei”, poika vastasi värisevällä äänellä.
“Missä asut? Voinko auttaa sinua?” tumman hahmon ääni muuttui ystävälliseksi, ja toisin kuin poika oli ajatellut, ääni oli miehen.
“Olen -- tai siis --” poika epäröi. Hän ei nähnyt hahmon silmiä, mutta jokin sai hänen päänsä kääntymään pois. Hahmo tarttui poikaan ja nosti tämän seisaalleen. “Ala tulla! Ne tulevat takaisin.”, hahmon ääni oli taas pelottavan käskevä.
Poika sävähti miehen kosketuksesta. Kumma kyllä se toi turvaa, ajoi kaikki huolet pois, melkein kuin jokin ääni olisi sanonut: Älä huoli, olet turvassa. Hahmo johdatti pojan valoisalle kadulle ja tällä kertaa pojan olettamus sai vahvistuksensa: Hän pelastajansa oli hyvin kaunis mies. “Etkö tiedä ulkonaliikkumiskieltoa kello kymmenen jälkeen?” mies kysyi ja vilkaisi poikaa hypnoottisilla silmillään. Poika oli myyty siitä yhdestä katseesta. Miten niin kaunista saattoi elää tällä pimeällä planeetalla? “Se -- se oli veto -- kaverit --”, poika sammalsi. Hän riippui hetken tajunnan rajamailla, kunnes vaipui armeliaaseen tajuttomuuteen. Tummiin pukeutunut mies nappasi hennon ja hoikan pojan käsivarsilleen ja suunnisti kohti huoneistoaan.

****

Pojan silmät avautuivat hitaasti. Kattovalo häikäisi ja poika nosti käden silmiensä eteen. Hän yritti muistella öisiä tapahtumia. Hän muisti hämärästi kaiken, mutta tarpeeksi tajutakseen tilanteensa. Kuka se älyttömän komea mies oikein oli? “Oletko jo hereillä?” kuului kysymys toisesta huoneesta. “Missä minä olen?” poika kysyi, edelleen epävarmana kaikesta tapahtuneesta, jonka hän sattui muistamaan. Mustahiuksinen mies astui olohuoneeseen mustaan paitaan ja mustiin housuihin pukeutuneena. Mustat vaatteet ja hiukset saivat miehen kalpeat kasvot hohtamaan valkoisina kuin lumi. Mies virnisti ja joi hopeaisesta pikarista kulauksen ja laski sen sitten kädestään pöydälle. Ohut punainen juova juoksi alas kalpean miehen leukaa pitkin. “Olet vampyyri!” poika huudahti hädissään ja nousi ylös istumaan. “Mitä siitä. Pelkäätkö?” mies virnisti kulmahampaat välähtäen. Poika katseli nyt ympärilleen. Hän oli suuressa olohuoneessa, joka oli koristeltu goottimaisin värein ja esinein. Kaksi muuta ovea, poika huomasi, saattoivat johtaa ties minne. Poika käänsi lopuksi katseensa mieheen. “Missä olemme?” “Minun huoneistossani. En tiennyt kotiasi, joten toin sinut tänne. Voit lähteä kotiisi, kun päivä koittaa. En aio estää sinua.” mies vastasi ja käveli sitten huoneen poikki. Mies meni toiselle pojan huomaamista ja aukaisi sen. Sen takaa paljastui kynttilöin valaistu huone, jolla ei tuntunut olevan seiniä ollenkaan. Huoneen keskellä oli mustasta puusta tehty arkku, jonka sisällys oli koristeltu punaisella liekkisametilla. “Hyvää yötä, poika”, mies huikkasi ja meni huoneeseen sulkien oven perässään. Avain kääntyi lukossa ja paikka hiljeni. Ainoastaan pojan sydän hakkasi sambarytmejään. “Voi Luoja! Voi Luoja! Vampyyri pelasti minut toisilta vampyyreilta!” poika ajatteli. “Ja nyt olen sen pirunlapsen vankina!” Äkillinen huimauskohtaus sai pojan vaipumaan sametilla päällystetylle sohvalle.

****

Aamuaurinko herätti pojan. Hän katsoi mustaa kattoa ja tunsi lievää huimausta. “Ah!” poika ähkäisi muistaessaan viimeöiset tapahtumat. Hän nousi ylös istumaan ja katsoi ympärilleen. Paikka oli edelleen sama kuin hän muisti, miestä ei vain näkynyt missään. Poika nousi ja laittoi kengät jalkaansa. Hänen vatsansa kurahti ilmoittaakseen tyhjyyttään. “Ei nyt! Minun on päästävä pois täältä!” hän ajatteli ja kiirehti ulko-ovelle. Poika avasi oven, astui käytävään ja meni hissille. Hän painoi nappia ja astui hissiin, ja juuri kun hän oli aikeissa painaa ensimmäisen kerroksen nappulaa, hän tuli toisiin aatoksiin. “Ei helvetti! Pakko minun on häntä kiitettävä!” poika mutisi ja poistui hissistä. Hän asteli takaisin miehen ovelle, aukaisi sen ja meni sisälle. Hän etsi kynää ja paperia ja kirjoitti lyhyen viestin: “Kiitos avustasi, jäin velkaa - Tsue.” Poika jätti lapun sohvalle ja häipyi.

*****

Tuli ilta ja vampyyrit ja muut pimeyden palvojat astuivat esiin palvoakseen auringon jälkeistä pimeyttä. Mustiin pukeutunut luopiovampyyri Yoruharu nousi mustasta horroksestaan taistellakseen Epäluojan lapsia vastaan. Kun Yoru astui olohuoneeseen, hän huomasi sohvan olevan tyhjä. Paperilappu loikkasi miehen käteen kuin oudon voiman siivittämänä ja Yoru luki lapun ja hymyili: “Tsue, sievä nimi sievällä olennolla.” Yoru pukeutui mustaan takkiinsa, joi hopeaisesta pikaristaan elämän nektariinia ja poistui sitten uuteen yöhön pelastamaan ihmissieluja.

******

Tsue oli koko päivän ajan harhaillut kaupungilla aatoksiinsa uppoutuneena. Ja ennen kuin hän oli herännyt todellisuuteen, oli jo ilta, eikä minkäänlaista turvapaikkaa ollut lähimaillakaan. “Voi ei!” Tsue katsoi huolestuneena läntiselle taivaalle, jossa hohti enää vain vähän punaista. Yö oli jo tullut. Tsua käveli läheiselle kirkolle ja istuutui sen kiviportaille. Jos ne otukset tulisivat tänä yönä, se olisi okei. Tsuella ei ollut enää ketään rakasta - ei paikkaa mihin mennä. Epätoivoiset ajatukset täyttivät vaaleatukkaisen pojan pään. “Helvetti”, Tsue kirosi. “TULKAA JO HAKEMAAN MINUT!” hän karjaisi täyttä kurkkua. Kuin joku olisikin kuullut toiveen, kymmeniä pimeyden eliöitä ryömi esiin koloistaan. Varkain ne lähestyivät yksinäistä, avutonta saalistaan sihisten kuin käärmeet. Silmät kiiluivat, käsiä kurotti kohti poikaa, kutsuvat äänet täyttivät pojan korvat. Tsue nosti katseensa kellotornin laelle. Hän katsoi ristiä ja sulki silmänsä lukien rukouksen ja jääden sitten odottamaan. “Te pikkulutkat! Häipykää!” Yoru huudahti. Tsue aukaisi silmänsä ja näki eilisen pelastajansa edessään, kädet sivuille levitettyinä. “Hankkikaa ruokanne muualta!”. “Herra”, kaikki pimeyden palvojat sähisivät ja perääntyivät lähteäkseen kuka minnekin. “Sinä-- Sinä pelastit minut!” Tsue sai sanottua. Yoru kääntyi katsomaan poikaa lempeä katse silmissään. “Koska sinä suorastaan haluat tulla pelastetuksi.” mies hymyili. Tsue nousi ylös, horjahtaen samalla. “Hups”, Yoru kaappasi pojasta ajoissa kiinni ja auttoi tämän takaisin jaloilleen. “Olehan varovainen.” Tsue ei vastannut. Hän vain katsoi miestä ja punastui. Hän oli liian kaunis ollakseen mies. Miksi hän tunsi tällä tavalla? Luoja, miksi? Yoru tarttui Tsuea käsivarresta, ja sanaakaan sanomatta mies johdatti pojan turvallisemmalle alueelle. “Missä sinä asut?” Yoru kysyi päästäen Tsuesta irti. “Minulla ei ole kotia, mihin mennä. Ei ketään eikä mitään”, Tsue vastasi hiljaa. “Ja toivot saavasi turvapaikan minun luotani?”, Yoru katsoi nuorukaiseen. Poika sävähti. Vaikkei hän katsonut takaisin, hän tunsi niin suurta halua, että se oli uhkaavan tappavaa. “Jos se vain voi käydä päinsä”, Tsue vastasi. Mies hymyili. “Toki, mutta sinun on sitten toteltava minun sääntöjäni. Ai niin, ja pitäähän sinulle ostaa kuolevaisten ruokaa.” Tsue käveli miehen vierellä, tuntien monet katseet, jotka himoitsivat hänen vertaan pimeistä varjoista…

CHAPTER 2: THE KISS

Täällä taas, oli ensimmäinen ajatus Tsuen päässä, kun hän astui siihen mustaan huoneeseen.
"Minä vien ruuat jääkaappiin", Yoru sanoi ja paineli keittiöön. "Ole kuin kotonasi!"
"Kiitti", Tsue vastasi ja käveli alistuneena olohuoneeseen ja istuutui samettiselle sohvalle huokaisten.
Yoru astui ovenpieleen ja katseli nuorukaista pikaristaan juoden. "Mikä hätänä? Oletko huolissasi? Hei, minä en juo ihmisten verta."
Tsue nosti katseensa mieheen ja tunsi punastuvansa. Niin kaunis, niin lumoava! Ei niin kaunista voinut ede olla olemassa, ja vieläpä mies! "Oletko varma, ettet halua juoda minun? Joku kerta herään vielä siihen, kun pakotat minut juomaan vertasi, tai sitten en herää laisinkaan. Mistä tiedän sinun puhuvan totta?"
Yoru laski pikarin kädestään ja asteli Tsuen luo. Mies risti kädet rinnalleen ja katsoi poikaa hypnoottisilla silmillään. Tsue värisi silminnähden. "Hei, Tsue, katso minuun!" miehen ääni nousi käskeväksi.
Tsue vastahakoisesti käänsi huolesta vääristyneet kasvonsa Yoruun ja sävähti kohdatessaan miehen kauniit silmät. "Minä EN juo ihmisten verta. Siksi olen luopio. En kuulu enää Veljeskuntaan ja silti pelastan kaltaisiasi. Olen elänyt yli tuhat vuotta, nähnyt rakkaitteni kuolevan - se minut muutti, eikä toisen vampyyrin purema."
Tsue mietti hetken. Miehen silmissä loisti tumma katkeruus. Se sai Tsuen mielen muuttumaan. Hän rentoutui, painoi päänsä ja sanoi: "Olen pahoillani aiheuttamastani vaivasta."
Yoru hymyili. Nuorukainen oli sitten niin hurmaava. Hetkinen! Mitä minä oikein ajattelin, Yoru mietti. Olenko ihastunut tuohon pentuun? Ei, sen täytyi olla jotain muuta.
"No, minun on tästä lähdettävä! Palaan aamunkoitteessa." Yoru sanoi ja käveli ulko-ovelle. "Ai niin", Yoru käänsi hypnoottisen katseensa Tsueen. "Vain yksi ovi on kielletty ja se on tuo", Yoru osoitti ovea, jonka taakse Tsue oli vilaukselta nähnyt. "Jos menet sinne, en anna sinulle uutta päivää elääksesi! Nyt, painu pesulle! Saat lainata vaatteitani." Tämän sanottuaan Yoru lähti pelastamaan ihmissieluja.
Tsue nyökkäsi itsekseen. Ei häntä huvittanutkaan nähdä ruumisarkkua. Poika kävi makuulle. Tumma katto imi syvyyksiinsä. Jokin tunne sai Tsuen levottomaksi. Hänen ajatuksensa seurasivat tummaa, kaunista miestä. "Mikä hänen nimensä on?"

****

Tsue kuivasi hiuksiaan ja asteli keittiön puolelle, joka ei kylläkään siltä näyttänyt! Tämähän on kuin kaatopaikka! Tsue ajatteli huokaisten. Tämäkin vielä! Eikö se tyyppi osannut pitää huolta itsestään?
"No jaa, kai minä voin näinkin velkani maksaa." Tsue sanoi huvittuneena hymyillen. Miten hän yhtäkkiä tunsi olevansa kotirouva?
Tsue alkoi siivota keittiötä - hän vei roskapussit ulos, tiskasi, puhdisti paikat liasta, korjasi mitä korjattavissa oli ja lopettaessaan hän katsoi ylpeänä kättensä tulosta. "Täydellinen on liian lievä ilmaisu!" Hän naurahti ja vilkaisi kelloa. "Aamuyö - mahtaakohan hän ehtiä takaisin?" Tsue ajatteli.
Kuin salaisen toiveen kuulleena, ovi kävi ja Yoru asteli keittiöön. Hän hämmentyi, mutta väläytti sitten lempeän hymynsä. "Kas! Olet näköjään kotiutunut."
"Ei tämä sitä..." Tsue vältteli komean miehen katsetta. "Tä-tämä on vain takaisinmaksu siitä velasta, joka on jäänyt auki -- öh-- siis... tämä on kiitos siitä, että pelastit minut."
Yoru astui pojan luo ja nosti tämän katseen itseensä pidellen pojan leukaa hellästi ylhäällä sormellaan. Yoru hymyili tuntiessaan pojan epävarmat ja pelokkaat ajatukset.
"Älä pelkää, olet turvassa", Yoru kuiskasi ja painoi hellän suudelman pojan huulille.
Tsue yllättyi, mutta vastasi lähes heti. Tästä hän oli haaveillut päivän, yön ja ehkä koko elämänsä ajan. Miehen suudelma ei maistunut vereltä, eikä se ollut kylmä tai tunteeton. Siinä maistui kaipuu, katkeruus ja yksinäisyys. Tsue kietoi kädet miehen ympärille ja painautui miestä vasten.
Yoru ei piitannut pojan eleestä, muttei voinut torjuakaan sitä. Tätäkö minä olen halunnut? Tätäkö minä odotin? Pentu, vieläpä kuolevainen, oli näin rakas näin nopeasti?
Yoru irrottautui pojan otteesta hitaasti. "Aurinko nousee, minun on mentävä arkkuuni", mies sanoi ja kääntyi lähteäkseen lepokammioonsa.
"Odota!" Tsue huudahti. "Ha-haluan ti-tietää ni-nimesi", Tsue pyysi varovaisella äänellä.
Yoru käänsi katseensa poikaan ja hymyili. "Yoruharu, lyhyesti Yoru."
"Yoru", Tsue maistoi nimeä kuin se olisi ollut suloisinta hunajaa. "Hauska tutustua."
Yoru hymyili vastauksensa ja poistui kammioonsa, jättäen Tsuen yksin seuraamaan päivän saapumista.


CHAPTER 3: THE TWO PASTS

Yorun menneisyys Yorun näkökulmasta

Lapsuuteni oli onnellinen. Muistan rakastavat vanhemmat, isosiskoni hymyn ja iloisen naurun, pikkuveljeni rasittavuuden ja linnan, jossa me asuimme. Isäni oli suojellut maailmaa pimeyden palvojilta jo vuosia, kuten hänen isänsä oli, ja niin edelleen aina Luojan ja Epäluojan syntymisestä asti. Hän koulutti Veljeskuntaa, eliittitaistelijoita, jotka vannoivat valan: Me emme anna pimeyttä niille, jotka sitä palvovat. Miekkamme ovat kuolevaisten apu ja turva.
Isä pakotti minut samaan syssyyn pikkuveljeni kanssa. Isosiskoni oli jo koulutuksen käynyt ja tällöin lähetetty maailman ääriin pelastamaan ihmissieluja. Minä ja pikkuveljeni olimme isän marionetteja. Hän veti naruista ja me tanssimme hänen käskyjensä mukaan. Ainoastaan äitimme rakastavat halaukset pitivät meidät kasassa. Se helvetti toi ensimmäisen iskun sydämeeni.

****

Olin täyttänyt viisitoista vuotta, kun sain oman miekan ja Veljeskunnan hyväksynnän. Isä oli ylpeä minusta, olin paras siitä joukosta. Mutta se kostautui kateudella: pikkuveljeni sekosi ja hän halusi voittaa minun paikkani. Monta kertaa hän minut haastoi ja yhtä monta kertaa hän sen kamppailun hävisi. Kateus ja katkeruus ovat Luojamme mukaan vakavia asioita. Epäluoja ottaa aina heikkomieliset luokseen, myrkyttää heidät ja muuttaa pimeyden palvojiksi. Pikkuveljeni joutui väärään joukkoon, enkä minä voinut enää auttaa häntä.
Ennen lopullista Veljeskunnan jäsenyyttä minun tuli suorittaa tulikaste. Ja minun omani oli kaikista historiamme tuntemista tulikasteista vaikein: Minun tuli tappaa oma veljeni ja hänen porukkansa, isä oli vakava antaessaan käskyn, minun koulituilta huuliltani pääsi ritarille tyypillinen vastaus: Kuulen ja tottelen. Se yksi ja ainoa kerta oli minun viimeiseni. En halunnut tappaa KETÄÄN sen jälkeen. Toinen isku oli kova ja sydämeni alkoi kutsua Epäluojaa.

****

Muutuin vampyyriksi Epäluojan tahdosta. Hän halusi vakoojan Veljeskuntaan: hän halusi tietää kaiken, mitä Veljeskunta suunnitteli. Sain ikuisen elämän ja nuoruuden, ja minun tuli maksaa se tiedoilla. Minusta tuli luopio, mutta olin Epäluojan suosiossa. Minua alemmat, ihmisistä tulleet, tottelivat minua. "herra", ne sihisivät aina, kun kuljin ohi samalla kun pelastin monia ihmisiä ja näännytin niitä aliarvoisia lutkia nälkään. Epäluoja kuitenkin katsoi tekojani hyvällä. "Niin kauan kuin vain olet oikealla puolellani, Yoru, saat tehdä, mitä ikinä haluat."
Rakastin luojaani, hän oli turvani. Hän piti minusta huolta.
Veljeskunta otti minut takaisin. Äiti ja isä olivat kuolleet jo aikaa sitten. Veljeskunta halusi minusta johtajansa. Johtajana minä tiesin kaiken, ja siitä kaikesta raportoin luojalleni. Mutta tätä iloa kesti vain parisataa vuotta. Kun minut huomattiin vampyyriksi, minut uhattiin tappaa. Pakenin, mutta sain haavan kylkeeni. Luojan pyhittämät miekat ovat kuin ison ampiaisen pisto: allerginen voi kuolla siihen hyvinkin nopeasti ilman asiantuntevan apua. Valesin pitkiä matkoja, välillä Epäluojaa avukseni huutaen, välillä taas eläimillä ja ihmisillä itseäni ruokkien.
Kun astuin erään kylän luo, vajosin tajuttomuuteen. Ja seuraava asia, minkä viimein älysin, olivat siniset silmät, kullankeltainen tukka, ystävällinen hymy ja hellät kädet, jotka hoitivat haavaani.

****

Poika, johon olin tutustunut, esittäytyi Raiksi. Me olimme yhdessä onnellisia, rakastimme toisiamme, enkä ikinä unohda häntä. Rai oli kiltti ja hyväsydäminen kuolevaiseksi - eikä hän pelännyt minua.
Epäluoja, pimeyden palvojien jumala, katsoi suhdettani kuolevaiseen rangaistavaksi: hän tuomitsi rakkaani ikuiseen kadotukseen. Siitä alkaen olen kironnut niin Luojaa kuin Epäluojaakin. Rain kuolemasta on nyt viisisataa vuotta. Sen jälkeiset vuodet jahtasin Epäluojan suosikkeja, surmasin heidät ja jatkoin matkaani. Ajelehdin milloin minnekin ja muistelin Rain hymyä, hänen taivaallista katsettaan - kaikkea - ja vannoin etten enää koskaan joisi ihmisten verta.

Tsuen menneisyys Tsuen näkökulmasta

Olen Tsue, kuolevainen, 16-vuotias ex-lukiolainen. Synnyin tavalliseen viisihenkiseen perheeseen. Lapsuuteni oli normaali, menestyin koulussa keskiverto-oppilaan tavoin. Olen osittain japanilainen ja osittain suomalainen. Minulla on vaalea iho, vaaleat hiukset ja tummahkot mantelisilmät, olen hoikka ja lyhyehkö. Olin perheen nuorin lapsi.
Yläasteen jälkeen minä lähdin lukioon kavereitteni perässä. Vanhempani eivät patistaneet minua mihinkään. Heidän elämänfilosifiansa oli "kuuntele sydäntäsi, sitten vasta järkeäsi".
Muistan vanhempien sisarusteni lähteneen maailmalle, en siis tiedä ovatko he enää elossa. Olin onnellinen, en kärsinyt mistään suuremmasta, minua arvostettiin sellaisena kuin olin.
Kun menin lukioon, sain uusia kavereita. He olivat ikäisiäni poikia, mutta käyttäytyivät kuin uhmaikäiset. Olin heille kuin "isoveli". Se oli oikeastaan huvittavaa - paimentaa ikäisiäni, mutta seoli hauskaa vain siihen yhteen kohtaloniltaan asti...

****

"Hei, lyödäänkö vetoa?" kaverini Chae kysyi eräänä tylsänä iltana.
"Mistä?" Kai, eräs toinen kaverini oli heti mukana pelissä.
"Se, joka selviää elossa Kon-korttelin läpi, saa säästöpurkin sisällön."
"Hei, kaverit, se on huono idea. Ettekö muista ulkonaliikkumiskieltoa", yritin ängetä omatunnon ääneni kavereiden melun sekaan - tuloksetta.
Vedot ja panokset asetettiin, päivä päätettiin ja pian huomasin olevani mukana maailman historian typerimmässä vedonlyönnissä, jossa ei ollut luvassa mitään palkintoa kenellekään, vaan ikuinen kärsimys Epäluojan helmassa!
Ja niin se kohtalonilta koitti. Yritin vielä vakuuttaa toisille, miten typerää oli leikkiä hengellään moisen typerän vedon vuoksi.
"Aiot jänistää vai?" Chae katsoi minua tuimasti.
"Ei, en minä sitä..." yritin selittää.
"Ala tulla!" Chae nappasi hihastani kiinni ja raahasi minut väkisin mukaan.
Me juoksimme Kon-korttelia ympäri. Se oli pisin kaupungissa. S kattoi leveän pilvenpiirtäjän, jossa oli ravintoloita, hotelli ja ties mitä kaikkea. Korttelin kiertäminen kävellen vei suurinpiirtein tunnin.
"Kyaaaah!" kuulin Kain huudon takanani. Tiesin, että meidät oli huomattu ja että oli liian myöhäistä kääntyä auttamaan.
Yksi kerrallaan kaverini katosivat viereltäni, kunnes olin aivan yksin. Minä juoksin, ja kuulin sähiseviä äännähdyksiä takanani. Vilkaisin olkani yli ja näin kolme kiiluvasilmäistä oliota takanani. Panikoin ja juoksin kovempaa - oliot aivan kantapäilläni seuraten.
Käännyin yhdestä kulmasta ja huomasin sen liian myöhään virheeksi. Umpikuja!
Apua, auttakaa minua!" huusin hädissäni. Kukaan ei vastannut.
Kolme silmäparia ilmestyi yläpuolelleni ja kolme oliota loikkasi eteeni. Näin niiden hampaat, niiden verta janoavat ilmeet. "Apua! Auttakaa!" huusin taas - turhaan.
Paniikki sai jalkani jähmettymään. Yksi otus loikkasi minun taakseni. "Apu---" ääneni tukahtui olion käden alle.
"Rauhoitu, se ei vie kauaa", Chaen ääni kuiskasi korvaani.
Ei! Chae! Et kai sinä voisi tappaa minua? Äiti! Isä! Joku! Kuka tahansa! Suljin silmäni ja jäin odottamaan kuolettavaa puraisua.
"Seis!" joku huusi kujan päädystä. Aukaisin silmäni ja näin pitkän, tumman hahmon katulampun valossa. Hän oli kaunis tyttö, mutta hetkinen-- oliko hän sittenkään tyttö?
"Häneen ette koske! Hakekaa ruokanne muualta!" hahmo käski ja entiset ystäväni sähisivät hetken aikaa, kunnes ne poistuivat. Ja minä rakastuin maailman kauniimpaan Epäluojan luomaan olentoon!


CHAPTER 4: Do not break the rules!

Tsue heräsi keskipäivällä hätkähtäen. Hänen käsiään poltti.
"Aih!" poika ähkäisi ja kosketti käsiään. Yorun koskettamat kohdat polttivat kuin ne olisivat saaneet happoa päälleen. "Mitä pirua tämä on?" Tsue kirosi ja otti paidan pois katsoakseen käsivarsiaan. Hän katsoi punaisina hehkuvia painautumia käsivarsissaan ja kämmenissään. "Mitä hemmettiä?"
Miksi hänen kosketuksensa polttaa? Miksi kuulen hänen kutsuvan minua? Miksi? Miksi rakastuin siihen kauniiseen Epäluojan luomukseen?
Tsuen käsivarret punehtuivat kuin auringonpolttamina. Hän meni keittiöön ja etsi sidetarpeita, mutta koska niitä ei ollut, hän repi paidastaan riepuja, jotka hän kasteli kylmällä vedellä ja kietaisi käsivarsiinsa. Tuska helpotti.
Poika asteli takaisin sohvalle ja istuutui. Hän vilkuili ympärilleen kuin varmistuakseen olevansa edelleen miehen asunnossa. "Mikä se uni oli? Yorun ääni oli ollut minun kurkussani, tunsin hänet sielussani - minä olin kuin hän. Mitä se tarkoitti?"
Yoru, Yoru, Yoru - Tsue huomasi ajattelevansa tummaa, kaunista vampyyria useimmin kuin laki sallii!
"Mikä minua vaivaa?"


****

Tsue kävi sinä päivänä hakemassa töitä - mitään kun ei saanut ilmaiseksi. Hän sai paikan ravintolassa, vieläpä tarjoilijana. Hyväpalkkainen ja vieläpä mieluisa työ, eikä työtunnitkaan olleet hankalia. Hän aloittaisi heti heti seuraavana päivänä.
Yoru heräsi juuri auringonlaskun aikaan. Hän nousi arkustaan, katsoi krusifiksiä seinällä ja hymyili. Tänään olisi hyvä päivä. Hän astui olohuoneeseen, jossa Tsue söi iltapalaa.
"Hyvää huomenta!" Yoru toivotti iloisesti.
"Iltaa", Tsue vastasi kylmästi.
"Mikä hätänä?" Yoru astui pojan luo ja huomasi tämän kääreisiin kiedotut kädet. "Mitä sinulle tapahtui?"
"Sinä! Sinä tapahduit!" Tsue huudahti raivoissaan ja viskasi kuuman keiton Yorun kasvoille.
Yoru ei hätkähtänytkään tulikuumasta keitosta. Hän oli kokenut paljon pahempaakin.
"Vai niin. Eilen olit kiitollinen, tänään vihainen. Mikä sinä olet? Jakautunut persoona vai?" Yoru kysyi virnistäen.
Tsue vaikeni. Hetkinen! Minä rakastan tuota henkilöä yli kaiken! Miten saatoinkaan tehdä jotain noin törkeää!
"A- anteeksi", Tsue sai änkytettyä poimiessaan pyyhettä.
Tsue astui miehen luo ja alkoi pyyhkiä liiallisia tahroja pois miehen kasvoilta ja hiuksista. Yoru vain katseli poikaa lempeästi ja tarttui tämän käteen hellästi. Tsue keskeytti toimintansa ja katsoi Yorua silmiin. Hetken aikaa he seisoivat katsoen toisiaan auringon viimeisten säteiden kurkottaessa taivaita kohti. Kun pimeys viimein laskeutui kahden miehen ylle, huulet kohtasivat syvässä suudelmassa. Tsue tunsi himoitsevansa enemmän, mutta oli niin lamaantunut Yorun kosketuksesta, ettei voinut ilmaista haluaan.
Hän lukee mieltäni, Tsue ajatteli, hän tietää tunteeni ja leikkii niillä tahtonsa mukaan. Hän kiduttaa minua niin suloisella tavalla, että se uhkaa tappaa minut. Tahdon häntä, haluan häntä, himoitsen. Voi Yoru, älä lopeta!
Yoru vetäytyi hitaasti. Hän katsoi poikaa vakavin silmin ja hymyili. "Et sinä sitä tahdo. Et ole valmis."
"Olenpas!" Tsue huudahti. "Olen halunnut sinua siitä asti, kun tapasin sinut!" Tsue tarttui miestä käsivarresta ja etsi miehen huulet uudelleen.
Yoru torjui pojan suudelman. "Ei!" mies sanoi ja astui kauemmas pojasta. "Et sinä sitä halua. Sinä vain luulet, että tahdot. Olet altistunut voimilleni, siitä se johtuu."
"Mutta minä rakastan sinua!" Tsue huusi epätoivoisena. Miksi mies ei vain voinut uskoa minua?
Yoru oli vaiti katsoessaan poikaa, joka epätoivoisesti tuijotti miestä takaisin puppy-lookilla. Yoru kurotti käden poikaa kohti ja kosketti tämän poskea. "Sinä olet nuori, olet kaikkein haavoittuvaisin voimilleni. Unohda."
Tsue järkyttyi. Nuori? Haavoittuvainen? Unohda?! Mitä Yoru sillä tarkoitti? Tsue painoi päänsä. "Olet kylmäverinen vampyyri. Sydämesi on vain kiveä! ET SINÄ VOISIKAAN YMMÄRTÄÄ TUNTEITANI!" Tsue karjaisi. Miten Yoru saattoi loukata minua tällä tavalla?
Yoru painui suihkuun jättäen Tsuen nyyhkimään yksin.

****

Yoru lähti jälleen öiselle retkelleen. Tsue jäi sohvalle makaamaan saamatta unenpäästä kiinni. Hänen käsiään koski ja poltti, ja hän tunsi itsensä hyljätyksi. Mikä minua vaivaa? Miksi en saa unta?
Yoru, Yoru, Yoru - ainoat ajatukset pyörivät sen miehen ympärillä. Hetken aikaa pyöriskeltyään Tsue nousi ylös ja meni ikkunalle. Samassa hänen katseensa osui arkkuhuoneen oveen. Ovi kutsui häntä. Tsue astui sen luo jaivan huomaamatta. Hän nosti kätensä ovenkahvalle...
EI! kuului käskevä ääni pojan päässä. Yoru käski sinun pysyä siitä erossa!
Tsue laski kätensä. Aivan niin, hänen tuli voittaa miehen luottamus, jos he aikoisivat asua yhdessä. Tosin, ei sitä voinut yhdessä asumiseksi voinut kutsua, kun toinen palvoi päivää ja toinen yötä. Tsue palasi sohvalle huokaisten.
"Onko minun mahdollisuuteni nollassa? Entä ne suudelmat ja lempeät katseet? Oliko niillä lainkaan merkitystä? Minulle ne ovat kaikki kaikessa, mutta tunteeko hän samoin? Vai olenko hänelle pelkkä leikkikalu?" Tsue mietti ääneen.
Ennen kuin hän oli edes saanut lausettaan loppuun, ovi kävi ja Yoru laahusti sisään huonovointisena. Tsue hyppäsi pystyyn ja meni auttamaan miestä. "Mikä sinulla on?" poika kysyi huolestuneena.
"Unohdin juoda..." Yoru sanoi heikolla äänellä.
Tsue auttoi miehen sohvalle ja kävi sitten keittössä. Hän etsi hopeapikarin, kaatoi siihen verta metallikannusta ja kiidätti pikarin sisältöineen Yorulle.
Mies joi ahneesti Tsuen avustamana. Kun pikari oli viimein tyhjä, Yoru nukahti Tsuen kainaloon. Poika oli hämmentynyt. Mies, jota hän rakasti, oli näin lähellä häntä, iho vasten ihoa. Ainoa ajatus, joka puettiin sanoiksi, oli: "Älä huoli, olet turvassa." Tsue kiersi kätensä miehen ympärille. Seuraavaksi Tsue mietti, että Yorunn oli päästävä arkkuunsa.
"No, nyt minulla on syy vilkaista siihen huoneeseen", Tsue virnisti ja otti Yorun käsivarsilleen.
Kookkaasta ruumiistaan huolimatta mies yli höyhenen kevyt, ja Tsuen oli helppo kantaa hänet huoneeseen. Tosin ovella poika epäröi: Mitä jos Yoru suuttuu minulle? Mitä jos hän uhkaa viedä henkeni? No, minä otan sen riskin, ei minulla ole mitään hävittävää - vain rakkauteni. Tsue huokaisi ja avasi oven.
Hän astui kynttilöin valaistuun mustaan huoneeseen. Keskellä kynttilämerta oli puinen, musta arkku, jonka kansi oli auki. Tsue kantoi miehen arkkuun ja sulki kannen. Nyt poika saattoi tutkia huonetta hieman enemmän. Arkkua vastapäätä olevalla seinällä oli suuri, valkoiseksi maalattu krusifiksi, jonka keskellä oli kuva hymyilevästä sinisilmäisestä tytöstä. Tsue astui lähemmäs ja kosketti kuvaa sormellaan. "Kukahan sinä mahdat olla?" hän ajatteli.
Sitten hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa. Tsue päätti lähteä huoneesta ja pian sittenkin. Pian olisi aamu, ja silloin hänen oli oltava valmiina.


CHAPTER 5: The picture on the wall

Tsue lähti aamulla töihin - väsyneenä, mutta viimeöiset tapahtumat jyskyttivät hänen päässään niin, että hänen oli vaikea keskittyä.
"Kuka se tyttö oli?", hän ajatteli ääneen tarjoillessaan aamiaista eräälle herralle.
"Hei, poika, oletko kunnossa?" herra kysyi tarttuessaan lusikkaansa.
"Anteeksi", Tsue sanoi nöyrästi ja kumarsi. "Hyvää ruokahalua."

**** K-18

Tsue pääsi kotiin iltapäivällä, juuri ennen auringonlaskua. Yoru oli jo herännyt horroksestaan ja odotti Tsuea takaisin. Ovi kävi ja Tsue käveli olohuoneeseen. Hän jäi seisomaan hieman kauemmaksi kauniista miehestä. Tiesikö mies hänen viimeöisestä rikkomuksestaan?
“Sinä sitten menit huoneeseeni, etkö niin?” Yoru nosti tuiman katseensa poikaan.
“A- anteeksi!” Tsue vastasi ja kumarsi syvään. “Olen hyvin, hyvin pahoillani! Voit rangaista minua, olen valmis mihin vain! Vie vaikka henkeni - ethän sinä minusta välitä!” Tsue vuodatti kaikki ajatuksensa ja pelkonsa yhteen ainoaan puheenvuoroon.
Yoru nousi ylös ja astui pojan luo. Hän otti poikaa kädestä kiinni ja nosti tämän ylös käsivarsilleen. Mies hymyili lempeästi.
“En ole vihainen.”
“Etkö? Mutta---” Tsue hämmentyi.
“En ole vihainen”, Yoru pudisti päätään.
“Ku- kuka se tyttö on siellä seinällä?” Tsue uteli varovaisesti.
“Tyttö?” Yoru katsoi poikaa oudoksuva ilme kasvoillaan. Mies räjähti nauruun Tsuen hämmästykseksi - ja peloksi.
“Ei hän ole tyttö, vaan mies. Minun entinen rakastajani”, Yoru sanoi, kun hänen naurunsa laantui. Mies kantoi Tsuen sohvalle ja laski tämän makuulle. Hetken aika he katsoivat toisiaan silmiin, ja pian huulet kohtasivat hellässä suudelmassa Tsue vastasi ja kietoi käsiään miehen ympärille. Yoru irrottautui ja katsoi poikaa.
“Vai ei meidän suhteemme onnistu, jos olemme yö ja päivä, hmm?” mies virnisti.
Tsue punastui ja katsoi miestä nolostuneena. “Älä lue ajatuksiani!”
“Olet söötti, kun punastut”, Yoru sanoi ja suuteli poikaa uudestaan - hieman rajummin tällä kertaa.
“Mmmh!” Tsue ehti älähtää, ennen kuin vastasi.
Suudelmat kävivät syvemmiksi, kun huulet vain janosivat toisiaan entistä enemmän. Kädet vaeltelivat, hyväilivät, kohtasivat ja yhdistyivät. kaksi hahmoa katsoivat toisiaan, kuin varmistuakseen siitä, mitä kumpikin nyt halusi.
“Teetkö tämän jostain tietystä syystä, Yoru?” Tsue kysyi varovaisesti, kun Yoru riisui tämän paitaa.
“Jos en pitäisi sinusta, en olisi pelastanut sinua toista kertaa”, Yoru vastasi ja alkoi hyväillä huulillaan pojan hoikkaa vartaloa.
“Nh!” Tsue sai suustaan ulos, kunnes antautui täysin miehen kosketukselle.
Yoru liikkui alemmas ja alemmas, kunnes tavoitti pojan haaruksen. Hän aukaisi pojan housut ja upotti kätensä sen sisuksiin tunnustellen ja hellien.
“Ah!” Tsue huudahti ja puristi kätensä nyrkkiin. Hemmetti, tämä mies oli jumalainen!
Yoru katsoi Tsuea viimeisen kerran, kunnes laski päänsä pojan nivusiin. Huulet koskettivat kalun päätä, mikä sai tuen voihkaisemaan anelevasti. Huulet aukenivat kuin taivaan portit ja ottivat pojan imuunsa. Tsue voihki, kun Yoru imi ja nuoli häntä, ja juuri ennen kuin Tsue olisi tullut, Yoru keskeytti. Tsuesta se tuntui nautinnollisen piinalliselta.
“Oletko varma? Haluatko koko matkan?” Yoru kysyi poikaan katsoen.
“Ky-kyllä”, Tsue vastasi huumatulla äänellä. “Haluan sinua, Yoru, haluan niin kovin!” Tsue kurotti kättään miestä kohti, ja mies tarttui pojan käteen laittaen sormet lomittain.
Yoru imaisi taas Tsuen suuhunsa työskennellen hieman rajummin. Tsue voihki ja puristi Yorun kättä. Kun Tsue voihkaisi viimein kovaan ääneen Yorun nimeä, mies nousi ja pyyhki kasvojaan. Mies nuolaisi huuliaan ja hymyili huokailevalle pojalle.
“Maistut hyvälle”, Yoru kuiskasi virnistäen, ja nousi suutelemaan poikaa. Tsue maistoi itseään ja häntä yökötti. Ehkei tämä ollutkaan niin hyvä idea.
“Älä”, Tsue mumisi.
“Mitä sanoit?” Yoru nousi ja katsoi poikaa silitellen tämän platinan vaaleaa tukkaa.
“Lopeta”, Tsue kuiskaisi. “Älä lopeta”, Tsue sanoi miehen hypnoottisiin silmiin katsoen. “Laita minut huutamaan nimeäsi, Yoru”, Tsue otti miehen kasvot käsiensä väliin ja katsoi miestä silmiin. “Rakastan sinua.”
Yoru katsoi poikaa pettyneenä. “Sanot tuon vain sen takia, että olet altistunut voimilleni. Et sinä tätä halua oikeasti.”
“Ei, Yoru! Älä!” Tsue pyysi, mutta Yoru nousi ja jätti pojan yksin itkemään.
Miksi? Miksi mies ei vain uskonut häntä, Tsue mietti.

*****

Kun Yoru taas kerran poistui öiselle retkelleen, Tsue hiippaili arkkuhuoneeseen vilkaisemaan häntä muistuttavan miehen kuvaa. Poika istuutui kuvan eteen ja tuijotti sitä herkeämättä. “Kuka hitto sinä oikein olet?”
“Rai”, kuului hiljainen kuiskaus. Tsue hätkähti: Eihän täällä pitänyt olla muita.
“Yoru oli rakastajani kauan sitten”, ääni jatkoi kertomustaan.
Tsue rauhoittui. Se ei ollut uhkaava, mutta enemmänkin kaipuun sävyttämä ääni. “Sinäkö minua kutsuit silloin illalla?” Tsue kysyi varovaisesti.
"Kyllä, koska halusin sinun tietävän: Yoru kaipaa rakkautta, mutta samalla hän kieltää sen." ääni sanoi surumielisesti. "Hän hylkäsi sen menettäessään minut. Pyydän, rakasta häntä! Yoru pian kyllä tajuaa, kuka on hänen oikea valonsa."
Sen sanottuaan kuva syttyi tuleen ja Tsue huomasi Rain hymyilevät kasvot, vaikka äsken ne olivat olleet vakavat. "Odota!" Tsue huudahti, mutta kuva oli ehtinyt jo palaa loppuun. Tsue istui vielä hetken aikaa paikallaan ja poistui sitten huoneesta. Miten hän aikoi selittää tuon Yorulle?

****

Yoru tuli takaisin juuri ennen auringonnousua. Hän katseli hetken nukkuvaa Tsuea ja meni sitten keittiöön juomaan elämäneliksiiriään. Yoru astui arkkuhuoneen ovelle ja avasi sen ja meni sitten sisälle sulkien oven perässään.
"Mitä helvettiä?!" Yorun vihainen huuto kuului olohuoneen puolelle.
Tsue havahtui sillä sekunnilla. Voi ei! Poika laittoi peiton korviin ja käpertyi kokoon. Hän kuuli vihaiset harppaukset, tunsi peiton lennähtävän pois yltään ja hän tunsi Yorun vihasta leimuavat silmät selässään.
"Oletko käynyt huoneessani? Missä Rain kuva on?!" Yoru rähjäsi täyttä kurkkua.
"Se -- en minä tarkoittanut! Se kutsui minua!" Tsue kääntyi katsomaan Yorua ja sävähti miehen vihaista ilmettä.
"Minähän kielsin sinua! Kielsin ja et totellut!" Yoru huusi ja tarttui Tsuea kaulasta. "Te kuolevaiset olette kaikki samanlaisia itsekkäitä paskoja! Te ette ymmärrä todellisista tunteista yhtään mitään!"
Tsue ei voinut muuta kuin vain tuijottaa miestä suoraan silmiin. Hetki sitten mies oli ollut onnellinen, hellä ja piinallisen kiltti, mutta nyt häntä katsoi verenhimoinen peto, joka uhkasi tappaa pojan minä hetkenä hyvänsä.
"A--anna an-anteeksi", Tsue huudahti hengenhädässä.
"En tällä kertaa. Sinä tulet maksamaan hengelläsi!" Yoru sanoi ja nosti Tsuen kauluksesta ylös.
"Aaah!" Tsue huusi peloissaan. Tässä se nyt oli, viimein iltani ja aamunkoittoni. Yorun hampaat välkähtivät uhkaavina, ja Tsue sulki silmänsä ja odotti. Hän odotti ja odotti, mutta tunsi, sitten Yorun otteen heltyvän. Tsue putosi lattialle ähkäisten ja vilkaisi sitten miestä, joka itki lohduttomasti kädet ohimoillaan.
"Minä lupasin", Yoru nyyhkytti hiljaa, "minä lupasin, etten tee sitä enää!"
"Yoru?" Tsue nousi ja astui miehen luo ja kietoi kädet tämän ympärille. "Kerro minulle."
Yoru vain nyyhkytti, eikä vastannut pojan eleeseen millään tavalla. Hän muisteli Rain hymyä, ja tämän ilmettä, kun Yoru oli luvannut ettei tämä koskaan enää joisi ihmisten verta. "Rakastin häntä! Tajuatko, Tsue? Rakastin häntä yli kaiken!" Tsue vain nyökkäsi. Kyllä hän ymmärsi täydellisesti, koska poika itse oli samanlainen: hän oli rakastunut mieheen, joka oli vampyyri, kuolematon pimeyden palvoja, Epäluojan luoma. Tämä mies oli vienyt hänen sydämensä, sielunsa ja mielenkin, ruumis oli enää antamatta.
"Aamu koittaa pian", Tsue sanoi lempeästi. "Sinun olisi syytä mennä arkkuusi, Yoru."
Yoru nosti katseensa poikaan, joka hymyili. Se hymy oli lempeämpi kuin Rain, eikä se ollut ollenkaan varautunut. Sinäkö, Tsue, olet se, jota olen odottanut ja etsinyt? Mies nousi ylös ja kiitti poikaa hymyillen. Tsue, kaikesta tapahtuneesta hämmentyneenä, hymyili edelleen miehelle, joka astui tummaan kammioonsa lepäämään ja odottamaan uutta pimeyden aikaa.



CHAPTER 6: THE TRUE LOVE

Tsue jatkoi töitä taas sen päivän ajan, miettien Yorua: Jos se mies oli luvannut kuolevalle rakkaalleen, ettei koskaan joisi ihmisten verta, minunn unelmani ei koskaan toteutuisi. Niin, Tsue halusi elää samaa elämää ikuisesti Yorun kanssa: pelastaa ihmisraukkoja, rakastaa häntä ja olla hänelle se tukipuu, jota Yoru tuntui tarvitsevan.
"Rai, teen parhaani, auta siis minua", Tsue ajatteli ääneen.
"Hei, vie se annos jo, äläkä ajattele tyttöystävääsi!" pääkokki karjaisi.

*****

Tummennetussa, kynttilöin valaistussa huoneessa Yoru nousi ylös ja katsoi tyhjää krusifiksiä. Hän ojensi kätensä ja kurkotti. "Rai, mitä haluat minun tekevän?"
"Rakastaa", kuului lempeä kuiskaus.
"Mutta minähän---" Yoru ei saanut lausettaan loppuun, kun sama lempeä ääni puhui: "Älä takerru minuun, Yoru-chan (chan on merkityksessä dear eli rakas). Se poika on rakastanut sinua jo kauan tietämättään. Älä anna uuden mahdollisuutesi kuolla nyt! Minun luuni ovat tuhkaa, ja sieluni on Epäluojan takia sidottu tähän maailmaan. Kun viimein huomaat, Yoru, olen poissa ja se poika rakastaa sinua minua enemmän. Yoru, vapaudu menneen ikeestä! Se riuduttaa sinut ja sen pojan!"
"Rai", Yoru kuiskasi ja katsoi ylös. Kiitos, hiljainen ajatus pääsi miehen päässä liikkeelle, ennen kuin hän vaipui takaisin horrokseensa.
Krusifiksin luona seisoi väreilevä ihmishahmo, joka astui arkun luo, kumartui katsomaan sen sisään nähden Yorun kasvot. Hahmo suuteli miestä ja katosi. "Elä, Yoru, ikuisesti onnellisena!"

*****

Tsue palasi Yorun asuntoon onnettomana, väsyneenä ja ajatuksiinsa vaipuneena. Hetken päästä Yoru astui olohuoneeseen ja oli kuin Tsuea ei olisi ollutkaan. Yoru meni keittiöön, täytti pikarin, joi ja lähti saman tien ulos.
Tsue huokaisi ja kävi sohvalle makaamaan. Se oli siis lopussa: hän ja Yoru - ei koskaan enää! Tsue huokaisi uudelleen. Hän oli tehnyt viimeisen virheensä, josta ei ollut enää paluuta.
"Miksi minä edes olen täällä? Ei hän minua rakasta", Tsue ajatteli ääneen ja nousi ylös. Hän asteli keittiöön ja kaivoi laatikosta veitsen. "Vain viilto ja kaikki kärsimykseni ovat ohitse", Tsue sanoi ottaessaan veitsen kahvasta kiinni. Hän asetti terän kurkulleen, sulki silmänsä ja huomasi kätensä tärisevän. Vain yksi viilto ja se olisi ohitse! Jokin kuitenkin esti häntä, jokin voima piteli hänen kättään.
Tsue avasi silmänsä ja näki väreilevän hahmon edessään. Hahmo näytti ihmiseltä, mutta Tsue ei voinut olla varma.
"Auta Yorua!" hahmo pyysi hädissään. Ääni oli tuttu.
"Mitä?" Tsue kysyi veitsen lattialle pudottaen.
"Auta häntä, Tsue! Yoru on vaarassa!" Rain sielu huudahti epätoivoisena. "Pyydän!"
Tsue muisti Yorun tuiman katseen, hänen vihaisen äänensä ja hänen käytöksensä. "Ei", Tsue sanoi. "Ei hän minua kaipaa saati sitten että tarvitsisi apuani!" Tsue painoi päänsä ja puristi kätensä nyrkkiin.
"Kyllä tarvitsee, nyt jos milloinkaan! Tsue, pyydän, auta haäntä! Jos et mene nyt, menetät hänet ja silloin kaikki on liian myöhäistä! Mene jo!" Rai huusi, hänen äänensä kuulosti hysteeriseltä.
Tsue mietti uudelleen. Yoru on vaarassa, mutta ei kukaan voisi uhmata häntä. Ellei joku Yoru mahtavampi ollut läsnä, niin silloin...
"Epäluoja!" Tsuen huulilta pääsi huudahdus.
"Hän juuri, pian, kiirehdi! Mene Yorun luo!" Rai kehotti vielä kerran, ennen kuin katosi.
"Yoru, minä tulen!" Tsue huudahti.

***

Ilta oli tumma kuin taivas olisi vajonnut tyhjyyteen. Katuvalot loistivat vain himmeinä pilkkuina. Kaikki elämä oli poissa niin kaduilta kuin taloissa, jotka ympäröivät katuja.
Tsue juoksi niin kovaa kuin pääsi, välillä pysähtyen ja Yorua kutsuen. Kun vastausta ei kuulunut, Tsue jatkoi epätoivoista matkaansa löyttäkseen rakastamansa miehen, jonka henki oli vaarassa. Koita kestää, Yoru, minä tulen! Tsue ajatteli.

***** K-18

Yoru katsoi paniikissa tumman puhuvaa muodotonta hahmoa edessään. Hahmo säteili mustaa vaoimaa, joka imi kaiken valon itseensa. Yorun valkoisina säteilevät kasvot olivat nyt tummat kuin kuolemalla.
"He-herrani", Yoru sai kähistettyä ulos suustaan.
"Olen pettynyt, Yoru", sanoi kylmä ääni - hahmo värähteli jokaisella tavulla.
"Su-suokaa anteeksi, herra!" Yoru sanoi ja perääntyi kohti umpikujaa. Hahmo seurasi perässä kuin narun vetämänä.
"Olen ikävöinyt sinua, Yoru, ja yhteisiä hetkiämme", musta ja muodoton hahmo sanoi.
"E-en ole enää palvelijanne!"
"Olet todellakin! Myit sielusi minulle, omistan sinut, mutta sinä lähdit ilman lupaani", luinen käsi tulie siin liikkuvasta pimeydestä ja se kurotti kohti miestä.
"Herra!" Yoru huusi ja kompuroi. Mies mätkähti maahan selälleen ja samassa Epäluojan ruumiillistuma oli Yorun kimpussa.
"Aaah!" Yoru huusi kuin riivattu, kun luiset kädet tarrautuivat Yorun ranteisiin, ruumis painoi miehen ruumiin asfalttia vasten ja luiset kasvot tuijottivat miestä.
"Huutosi ovat niin ihanat. Huuda lisää, Yoru, huuda! Tee minusta onnellinen!" Epäluojan kasvot laskeutuivat alas ja Yoru tunsi epämiellyttävät huulet huulillaan.
No, jos niitä nyt pystyi huuliksi edes kutsumaan.
"Yoru!" Tsuen huuto kuului läheltä.
Pelastus! Yoru ajatteli. Hän riuhtaisi itsensä irti ja huusi niin kovaa kuin pystyi: "Tsue, olen täällä!"
Epäluoja oli salamana Yorun kurkussa: "Mitä luulet tekeväsi, orja?" Silmät loistivat punaisina (Jee, Skeletor! xD).
Yoru ei voinut sanoa enää mitään, mutta hän toivoi Tsuen kuulleen. Tsue, auta! Auta minua! Yoru ajatteli. Luojani! lähetä hänelle huutoni! Auta minua! Yoru rukoili.
Epäluoja puristi Yorun kurkkua yhä kovempaa. "Et ehkä kuole, mutta menetät tajuntasi. Älä huoli, se kuolevainen ei ehdi kärsiä, kun olen viimeistellyt hänet", Epäluoja virnisti.
Ei! Yorun silmät aukenivat. Tsue! Mitä tahansa muuta, muttei poikaa!
"Yoruuuu!" Tsuen huuto kuului lähempää.
Mies kurotti kättään kohti kujanristeystä. Olen täällä, Tsue!
Epäluojan sormet kaivaituivat Yorun lihaan. Mies huusi äänettömästi. Tsue! Tsue! TSUE!
"Lo-lopeta"m Yoru sanoi korahtaen ja verta yskien.
"Mitä?" Epäluoja sanoi mieheen katsoen.
"Mitä tahansa muuta, muttei poikaa", Yoru kähisi.
"Hmm", Epäluoja hellitti otettaan ja virnisti. "Mitä tahansa muuta vai? Sehän sopii!"
Epäluoja repi Yorun vaatteet tämän päältä. Yoru karjaisi kivusta tuntiessaan jotain todella epämiellyttävää.
"Ah! Ihana huuto!" Epäluoja kuiskasi ja työntyi Yoruun uudelleen saaden miehen huutamaan uudestaan.
"Mitä tämä tarkoittaa?!" Tsuen järkyttynyt ääni kuului kujan päästä. Tsuen ilme oli järkyttynyt ja jähmettynyt. Yoru makasi maassa, alastomana, ja jokin tumma, väreilevä olento oli miehen yllä.
Yoru nyyhki ja näytti olevan tuskissaan. Väreilevä hahmo nousi pystyyn ja Tsue perääntyi askeleen. Jokin suurempi voima käski häntä pysymään poissa, mutta hän ei voinut: Yoru oli vaarassa. Tsue käänsi katseensa Yoruun, joka oli nyt käpertynyt kerälle kuin suojautuakseen.
"Yoru!" Tsue huudahti ja juoksi miehen luo. Tumman hahmon kohdalla Tsue värähti: kuin itse pahuus olisi kävellyt hänen lävitseen. Poika polvistui miehen eteen ja kosketti tämän kasvoja. "Yoru", Tsue kuiskasi. "Oletko kunnossa?"
Yoru nosti katseensa poikaan ja pomppasi halaamaan tätä. Yoru itki lohduttomasti poikaa vasten, ja Tsue vain piteli miestä. "Älä huoli, Yoru, olet turvassa nyt."
Epäluoja, tästä kaikesta rakkaudesta pahoinvoivana, lähti matkoihinsa.
"Hän-- hän", Yoru nyyhkytti pojan olkaa vasten. "Shh! Älä vaivaa sillä päätäsi, Yoru", Tsue sanoi lempeästi ja silitti miehen mustia, pitkiä hiuksia.
Yoru nosti katseensa poikaan ja tällä kertaa hän vihdoin tajusi, ketä oli oikeasti rakastanut. Rai oli ollut vain varjo, Tsue oli hänen valonsa.
"Rakastan sinua", Yoru kuiskasi ja sulki pojan syliinsä.
"Minäkin sinua, Yoru", Tsue vastasi ja painautui miestä vasten.


CHAPTER 7: THE TWO HEARTS

Yorun ajatuksia

En tiedä, oliko se Luojan armo, joka sinut johdatti luokseni, Tsue. Olen joka tapauksessa kiitollinen siitä, että saan olla lähelläsi. Sinä olet minun valoni, vaikka rakastankin pimeyttä. Sinussa on kaikki, mitä tarvitsen: rakkaus ja toivo, jota tarvitsin. Tsue, ole kanssani ikuisesti. Jos olet valmis, kerro minulle. Rikon lupaukseni, mutta teen sen uudelleen, kun olen saanut sinut omakseni. Tsue, kerro minulle, kun olet valmis. Minä en halua sinun kuihtuvan, kuten Rai. Ei, ei enää Raita. Sinä olet minun valoni, Tsue.


Tsuen ajatuksia

Yoru, kun näin sinut siellä kujalla, olin shokissa. Sinun kaunista ruumistasi oli satutettu. En salli ainoalle rakkaalleni tapahtuvan enää mitään sellaista. Hoidan sinut kuntoon, olen vierelläsi joka ikinen hetki, kunnes toivut. Olen lähelläsi silloin, kun tarvitset minua. Olet kuumeinen nyt, hourit nimeäni, mutta minä olen tässä. Rakastan rauhallisia kasvojasi. Voisin hyväillä niitä vaikka kuinka kauan, enkä ikinä oppisi niitä ulkoa. Rakastan sinua, Yoru. Olen valmis muuttumaan pimeyden palvojaksi, jos se on ainoa tie pysyä luonasi - ikuisesti.




CHAPTER 8: Love blooms K-18

Tsue valvoi Yorun arkun vierellä kaksi päivää, kunnes haavat ja kuume olivat poissa. Sen jälkeen poika nukkui vuorokauden, toivoen heräävänsä Yorun suudelmaan. Tsue halusi olla miehen kanssa ikuisesti, mutta häntä pelotti pyytää niin itsekästä palvelusta, olihan Yoru sentään tehnyt lupauksen rakkaalleen.
"Rakkaus ilman kukoistusta - onko se kohtalomme, Yoru?" pojan ajatukset punoituivat vain yhteen lauseeseen.
Kun seuraava ilta koitti, Yoru heräsi pitkästä unestaan. Hän kosketti kaulaansa, jossa ei ollut enää jälkeäkään Epäluojan kosketuksesta. Hänen ruumistaan ei särkenyt, mutta -- "Verta", mies kuiskasi heikosti.
Kuin pyynnön kuulleena Tsue astui arkkuhuoneeseen pikaria kädessään kantaen. Yoru nousi istumaan ja otti pikarin juoden siitä ahnaasti, niin että punainen juova juoksi miehen leukaa pitkin alas. Tsue hymyili ja pyyhkäisi juovan pois.
"Olet nukkunut pitkään, Yoru", Tsue ilmoitti. "Ei ihme, että sinulla on jano."
"Tsue", Yoru katsoi nuorta poikaa. Hän oli melkein unohtanut Tsuen ujon kauneuden. "Tule tänne."
Tsue astui arkun viereen ja katsoi kaunista miestä silmiin. Mitään ei sanottu, koska sanoja ei tarvittu. Kumpikin katsoi toistaan hiljaisuuden vallitessa. Ihaillen ja katseillaan toisiaan kosketellen kumpikin halusi yhä enemmän. Viimein mies nousi arkusta ja nappasi Tsuen käsivarsilleen.
"Yoru", Tsue kuiskasi. "Älä minun herätä tästä ihanasta unesta."
Mies kantoi pojan sohvalle. Hän katsoi poikaa hetken ennen kuin suuteli tätä. Tsue vastasi aukaisten ahnaasti suunsa. Kaipaus muuttui hetkessä himoksi, himo muttui suureksi rakkaudeksi. Kumpikin halusi niin paljon, ettei sitä voinut kuvailla millään tavalla.
"Pitääkö sinun olla aikaisessa huomenna?" Yoru kysyi riisuessaan piinallisen hitaasti Tsuea.
"Ei, ei minun tarvitse olla aikaisessa enää kosaan." poika vastasi.
Yoru hymyili. Hän hyväili huulillaan Tsuen vartaloa, liikkuen alemmas ja yhä vain alemmas piinnallisen hitaasti saaden pojan luikertelemaan ilmoittaen haluavansa yhä vain enemmän. Viimein mies otti pojan suuhunsa saaden tämän ruumiin värähtämään. "Voi, Yoru!" Tsue voihkaisi. Mies työskenteli piinallisen hitaasti, saaden Tsuen voihkimaan ja anelemaan lisää. Ja juuri ennen pojan huippua, Yoru keskeytti.
Tsue katsoi miestä anovasti. Yoru vain virnisti ja nousi pojan kasvojen tasolle. "Oletko nyt ihan varma tästä?" mies kysyi vain kiusatakseen.
"Vielä kysytkin! Ilkimys!" Tsue sanoi ja kietoi kätensä Yorun ympärille. Hän rakasti tätä miestä niin kovasti, ettei voinut sietää niin piinallista käytöstä.
Yorun vain hymyili pojan ajatuksille. "Se voi sattua."
"Sattukoon! Mikään kipu ei tunnu, kun olet lähelläni, Yoru", poika sanoi miehen silmiin katsoen.
Yoru virnisti ja meni taas alas. Hän otti pojan uudestaan suuhunsa ja työnsi kaksi sormea pojan sisään.
"Ah!" Tsue huudahti.
Mies nosti heti katseensa. "Sattuuko?"
"E-ei", Tsue sanoi ja rentoutui.
Yoru jatkoi hieman rajummin, saaden Tsuen voihkimaan miehen nimeä. Ja taas, juuri ennen huippua, Yoru keskeytti. Tsue kurotti kätensä Yorua kohti ja mies tarttui siihen laittaen sormet lomittain. Mies nousi Tsuen kasvojen kohdalle ja suuteli poikaa tulisesti. Tsue vastasi ja tunsi kuinka Yorun kalu etsi tietään sisään.
Yoru nosti pojan syliinsä ja työntyi hitaasti poikaan. Tsue voihkaisi, tarkemminkin täyttymyksestä kuin kivusta. Poika kietoi kädet miehen ympärille ja teki tämän selkään punaisia viiruja sormillaan tuntiessaan miehen työntyvän kerta kerralta syvemmälle.
"Voi, Yoru!" Tsue voihkaisi ja tunsi oman huippunsa.
Yoru myös tunsi omansa ja pian kumpikin makasi toisiinsa kietoutuneina sohvalla, hengästyneinä ja huuman kuumuutta hehkuen. Kumpikaan ei saanut sanottua mitään, mutta katseet kertoivat kaiken.
Hetken päästä Yoru hyväili Tsuea käsillään, opetteli pojan kauniita piirteitä ulkoa. Ei niitä voinut hukata, hänen oli muututtava, jos hän aikoisi elää onnellisena.
"Tsue", mies aloitti.
"Niin?" Tsue vastasi.
"Tahdotko elää kanssani ikuisesti, rakastaa minua ja palvoa pimeyttä?"
Tsue katsoi miestä silmiin, ja Yoru ymmärsi. Mitäpä sillä kaikella olisikaan ollut järkeä, jos pojalla ei kerran ollut enää ketään. Niin, Tsue oli orpo, yksinäinen, kuten hän, ja rakkautta vailla.
"Älä pelkää", Yoru sanoi ja hyväili pojan kasvoja. "Kun heräät, tunnet olosi paremmaksi."
Tsue tunsi miehen huulet kaulallaan. Pian hän tunsi hampaiden koskettavan ihoaan. Tsue kietoi kädet Yorun ympärille. "Tee se!"
Yoru puraisi ja joi. Tsue ei edes huutanut.
"Yoru, ah!" Tsue kuiskasi ja painautui miestä vasten.
Mies lopetti ennen kuin olisi tappanut pojan. Yoru pyyhkäisi suutaan ja katsoi poikaa. "On sinun vuorosi", Yoru nosti Tsuen syliinsä. Poika tuskin hengitti. "Tämä ei vie enää kauaa. Voit pian paremmin." Yorun hellät sanat täyttivät pojan raukean mielen.
Yoru teki kynnellään pienen haavan ranteeseensa ja asetti vuotavan haavan pojan huulille. "Juo, rakas, ja ole omani ikuisessa elämässä ja nuoruudessa."
Tsue teki työtä käskettyä. Hän joi kunnes menetti tajuntansa.



CHAPTER 9: the last chapter....


Kun Tsue heräsi, hänellä oli kamala jano. "Vettä!" hän mutisi. Yoru astui keittiöstä kantaen kahta pikaria. Hän ojensi toisen Tsuelle hymyillen. Muutos oli tehnyt pojasta niin kauniin.
Tsue nappasi pikarin ja joi. Miten jumalaiselta sakea mesi maistuikaan! Kun hän oli juonut pikarin tyhjäksi, hän katsoi Yorua, jonka leukaa pitkin valui punainen juova. Tsue nousi ja astui miehen luo nuolaisten punaista juovaa. Huulet kohtasivat syvässä suudelmassa.
"Elänkö minä nyt ikuisesti?" Tsue kysyi saatuaan huulensa vapaiksi miehen vastustamattoman hyvästä suudelmasta.
Yoru nyökkäsi. "Miten on, armaani, otetaanko toinen kierros?" mies virnisti.
Tsue naurahti. "Tällä kertaa sinä olet ukena!"
Yoru ei ehtinyt vastustella, kun Tsue jo vain oli kaatanut hänet sohvalle selälleen. "En taida antaa sinulle rauhaa seuraavaan vuorokauteen, Yoru", Tsue virnisti kulmahampaat välähtäen.
Yoru naurahti. Poika oli sitten niin lumoava!
Ja mitä ikinä sen jälkeen tulisikaan tapahtumaan, se oli jätettävä Luojan tai Kohtalon käsiin.


THE END





Kirjoittajan kommentit:
Tämä on ensimmäinen yaoitarina, mitä olen koskaan kirjoittanut. Jos löydätte tästä jotain virheitä, ilmoittakaa siitä minulle. Oli se sitten termeissä, oikeinkirjoituksessa tms. niin pyydän mitä ukeimmin: ilmoittakaa siitä minulla ja minä koitan hoitaa asian mitä pikemmin. Laittakaa ruusuja/risuja, jos siltä tuntuu. Kiitos!
Viimeksi muokannut -Rudia-, Pe Helmi 10, 2006 17:36. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Hate the sin -
but love the sinner

Aoiska
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Helmi 08, 2006 22:21
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

ViestiKirjoittaja Aoiska » Ke Helmi 08, 2006 22:26

Haa,rekisteröidyinpä tännekin.

Jatka kirjoittelua,käyn tarkastelemassa tän aina sen varalta :DD
| kimi he to kagayaki ga furisosogu you ni..Sayonara |

Aoiska
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Helmi 08, 2006 22:21
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

ViestiKirjoittaja Aoiska » Pe Helmi 10, 2006 23:15

mm,en voi sanoa löytäneeni virheitä.En muista löytäneeni : DD
Hyvin oot kirjottanu,kerran jos tämä vielä ensimmäisesi oli o____o
En olekaan ennen lukenut mitään ihan omatekoista.Yleensä vain Harry x Dracoa XD

Nyt kirjotat sen muutaman sadan sivun pitusen romaanin ja elätät meidät sillä,nee?^____^
| kimi he to kagayaki ga furisosogu you ni..Sayonara |

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi
Viesti:

ViestiKirjoittaja -Rudia- » La Helmi 11, 2006 09:38

Aoiska kirjoitti:Nyt kirjotat sen muutaman sadan sivun pitusen romaanin ja elätät meidät sillä,nee?^____^


Vai että muutaman sadan sivun romaani, eh? xD No, totta kai! Mikäpäs siinä! Ja kiitos kommentistasi ^^
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
kettupoika
Viestit: 19
Liittynyt: Pe Maalis 24, 2006 20:29

>-^

ViestiKirjoittaja kettupoika » Pe Maalis 24, 2006 22:20

*purr..* Johan siitä olikin aikaa, kun olen päässyt lukemaan jotain näin hekumaalista.. Toisinsanoen pidin. ~-^v Kovasti pidinkin.
Tekstissä oli muutamia kirjoitusvirheitä, mutten ottanut niitä ylös sen enempää, olisi pilannut lukunautinnon. Ja kerran sieltä puuttui jostain lauseesta verbi, mikä oli hieman hassua, kun se piti liittää siihen itse, mutta vahinkoja sattuu toki. :> Ainoastaan häiritsi kesken tekstin se joku "puppy-lookilla" vai mikä muoto siinä olikaan? Jos hienosti sanon, niin se oli alatyyli-ilmaus. Vihaamiani sanoja, joita äidinkielenopettajalta olen saanut oppia. -_-'' Mutta muuten ei mitään moittimista. ;D
Kuulosti kyllä hieman kokonaisuudeltaan erästä toista ystäväni kirjoittamaa yaoi-tarinaa (joka tosin ei ole vielä edes loppunut), mutta eivät nämä kyllä niin samanlaisia ole, että siitä valittaa tarvitsisi.
Toimii vallan mainiosti. ^-^ Jatka samaan malliin!

Avatar
shounen
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Kesä 14, 2005 17:01
Paikkakunta: Vuorela
Viesti:

ViestiKirjoittaja shounen » Ke Touko 16, 2007 21:43

Nämä kaikki sinun tekstisi ovat yhtä ihana ja valloittavia<3 *.* osaisinpa minäkin :/ Ihana ihana ihana tarina <3 yoru yoru mikä ihana hahmo <3 tykkäsin todellakin tästä tosi paljon :D
:3

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi
Viesti:

ViestiKirjoittaja -Rudia- » Ke Touko 16, 2007 22:00

shounen kirjoitti:Nämä kaikki sinun tekstisi ovat yhtä ihana ja valloittavia<3 *.* osaisinpa minäkin :/ Ihana ihana ihana tarina <3 yoru yoru mikä ihana hahmo <3 tykkäsin todellakin tästä tosi paljon :D



Minä kiitän *kumartaa* Ja kuten äikänopettajani joskus yläasteella sanoi: "Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla!" Jep jep... kiitos, että pidit ja suurempi kiitos siitä, että luit tämän ikivanhan ensimmäisen yaoitarinani... ja todellakin, Yoru on myös lempparihahmoni tässä stoorissa XD ehkä ainoa lempparini koko mun luomista hahmoistani (ellei Rudiaa, Akitoa (Veljeksistä) ja Varjoa (yhdestä toisesta tarinasta, jota en ole julkaissut missään) oteta lukuun)
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
Nekozawa
Viestit: 91
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2006 20:42
Paikkakunta: kemi
Viesti:

ViestiKirjoittaja Nekozawa » To Touko 17, 2007 00:15

Vau!Fantastinen tarina, tuleeko jatko-osaa?

Avatar
e_123
Viestit: 162
Liittynyt: Ti Touko 15, 2007 20:11
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

ViestiKirjoittaja e_123 » To Touko 17, 2007 00:28

Pidin tosi paljon! :D Olin näkevinäni jossain jonku pikku virheen, mut oon saattanu nähä ihan omianikin :)

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi
Viesti:

ViestiKirjoittaja -Rudia- » To Touko 17, 2007 10:59

nekozawa kirjoitti:Vau!Fantastinen tarina, tuleeko jatko-osaa?



Mikäli kirjoittaja saa jostain päähänsä jatkaa tätä, niin mahdollisuus on suuri... luultavasti...
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
rottengirl
Viestit: 32
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 18:49
Paikkakunta: siilinjärvi
Viesti:

ViestiKirjoittaja rottengirl » Pe Touko 18, 2007 18:52

kaunis ja hyvin kirjoitettu tarina.myöskin hyvällä maulla toteutettu.pari kirjotusvirhettä siellä täällä,mutta ei mitään vakavaa.jään odottamaan jatkoa tarinalle
I don't do mornings.I really don't

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi
Viesti:

Pimeyden palvojat - The Sequel

ViestiKirjoittaja -Rudia- » Su Touko 20, 2007 10:49

Koska jatko-osaa on pyydetty - ja koska kirjoittajakin sai jotain ajateltua - ilahdutan kaikkia tiedolla seuraavalla: Jatko-osa on syntynyt! Tosin, hieman vielä alkutekijöissään, mutta katsellaan, mitä tästä tulee. Antakaa siis palautetta. ^^


Pimeyden palvojat - Sequel


Tsue heräsi ensimmäisenä. Hän potkaisi arkun kannen auki ja nousi istumaan. Hän vilkaisi vierelleen. Yoru tietysti nukkuu vielä, hän ajatteli ja hipsi sitten olohuoneeseen ja sieltä keittiöön ottamaan “välipalaa” Pojan juodessa pikarista, hänen ajatuksensa vaeltelivat. Hän palasi takaisin aikaan, jolloin hän oli vielä kuolevainen. Mistä hän oli luopunut? Mistä hän oli antanut kuolevaisuutensa?
Samassa kylmät, mutta lempeät kädet kiertyivät pojan ympärille. Tsue tunsi Yorun henkäyksen hiuksissaan. “Mikset herättänyt minua?” mies kysyi vaativalla äänellä.
“Ajattelin, että sinun on vain hyvä nukkua vielä. Tänään meillä on pitkä työpäivä edessämme”, poika vastasi, painautuen miestä vasten.
“Niinkö luulit?” Yoru kysyi ja heilautti sitten pitkiä mustia hiuksiaan ja otti itselleenkin pikarin, josta hän joi. Punainen juova kulki jälleen miehen leukaa pitkin hänen ahnehtiessa juomaansa.
Tsue nuolaisi juovan pois ja samassa huulet kohtasivat syvässä suudelmassa. Tätä hän miehessä rakasti, Tsue ajatteli, tätä intohimoa, tätä paloa, joka ei koskaan sammunut.
“Oletko valmis?” Yoru kysyi huulten erottua toisistaan.
“Kyllä olen”, Tsue sanoi. Jokapäiväinen (oikeastaan öinen) työ oli alkamassa. Ihmishenkiä oli pelastettava Epäluojan luomuksilta. Tosin, poika ajatteli, olinhan minäkin samanlainen, olihan Yorukin, mutta me puolustimme heikompia. Yoru oli opettanut minulle vuosien saatossa kaiken mahdollisen. Hallitsin voimani, hallitsin himoni, hallitsin kaiken sen, mitä minun tulikin hallita.
Yoru puki päälleen tuon tuomiopäivän takkinsa, Tsue taas puki valkoisen, pitkän takin. Yoru oli kertonut pojalle, että se sopi hänelle paremmin kuin musta. Jos Yoru oli kuolemanenkeli, Tsue oli suojelusenkeli.
“Kas niin, poistukaamme!” Yoru sanoi kuin tämä olisi ollut komentaja jossain pelastusarmeijassa.
“Kyllä, sir!” poika sanoi ja teki kunniaa. Yoru naurahti. Hän oli niin suloinen. Yoru suukotti pojan hiuksia ja sekoitti niitä vielä kädellään. sitten he poistuivat kylmään yöhön, jossa pimeyden palvojat odottivat saalistaan.

*****

Kaupunki oli muuttunut muutamassa vuodessa jotenkin… kolkommaksi - tyhjäksi, Tsue ajatteli kun hän käveli Yorun vierellä. Mutta se oli kuitenkin entisellään, poika jatkoi, kun hän näki ilkeitä kiiluvia silmäpareja kattojen päällä, tornien huipuilla, pimeillä kujilla - kaikki vahtasivat, odottivat oikeaa hetkeä. Tsue inhosi niitä. Hän muisti edelleen sen yön, jolloin hänestä itsestäänkin olisi voinut tulla tuollainen. Mutta tuo henkilö, poika käänsi palvovan ja rakastavan katseensa Yoruun, pelasti minut siltä kohtalolta.
“Mitä nyt?” Yoru kysyi poikaa katsoen.
“Ei mitään”, Tsue vastasi hymyillen.
Yoru hymyili takaisin mutta samassa hän käänsi katseensa eteenpäin ja huomasi ihmisen olevan pulassa. “Työt alkoivat. Tule!” mies komensi ja alkoi juosta kohti avutonta kuolevaista, jota pimeyden oliot jahtasivat.
Tsue kiiruhti miehen vierelle.

*****

Nainen kirkui hädissään, yritti hätistellä kimppuunsa hyökänneitä kiiluvasilmäisiä olentoja. “Menkää pois!” hän huusi. Mutta sitten yksi sihisevä olento kaatoi hänet maahan ja muut seurasivat perässä. nainen tunsi hampaat kaulallaan.
“Seis!” kuului huuto ja olennot katsoivat äänen suuntaan. Siellä ne olivat, luopiot.
“Herra”, olennot sihisivät ja perääntyivät. Mutta yksi nuolaisi huuliaan saadakseen jokaisen verenpisaran sisälleen. Oli liian myöhäistä, olento sanoi virnistyksessään.
Tsue juoksi Yorun luo. Mies oli kumartunut naisen ylle, tutki tätä ja samassa nousi ylös päätään pudistaen. “Tulimme liian myöhään, häntä on jo purtu.” mies sanoi surullisena.
Tsue vilkaisi naisen kasvoja. Ne olivat oudon tutut, hän ei vain saanut päähänsä, kuka se olisi voinut olla. Joku kuolevainen kai hänen entisestä elämästään, Tsue huomasi ajattelevansa kuin hänessä olisi ollut kaksi eri henkilöä.
“Kai häntä voidaan jotenkin vielä auttaa?” Tsue kysyi Yoruun katsoen.
“Jos haluat muuttaa hänet, siitä vain! Hänestä ei ole kuitenkaan enää ihmiseksi!” Yoru sanoi ärtyneenä. Tsue tiesi, miksi. Yoru suuttui aina, kun hän ei voinut pelastaa ihmishenkiä. Ehkä se oli hänen kuolevainen puolensa.
“Tsue”, nainen kuiskasi avatessaan silmiä.
“Kirin!” Tsue huudahti. Hän tunsi naisen. Se oli hänen ystävänsä jostain kaukaa menneisyydestä. “Mitä ihmettä sinä täällä teet?”
“Tsue”, nainen vain sanoi. Silmät alkoivat jo kiilua. Muutos oli peruuttamaton.
Yoru otti hopeasta tehdyn veitsen ja polvistui naisen viereen. Tsue tiesi, mitä oli tulossa. Vetsi sydämeen ja nainen olisi vapaa. Hän pääsisi armahdettuna Luojan syliin. Mies oli valmiina iskemään, mutta Tsuen ääni kiiri yli yön: “Odota!”
Mies vilkaisi poikaa vihaisena. “Jos pitkität tätä, meillä on taas yksi enemmän! Ihmiset ovat pakenemassa! Meidän on pelastettava se, mitä pelastettavissa on!”
“Et ymmärrä! Tuo nainen on minun ystäväni!” Tsue intti.
“Siitä huolimatta! Minun on pakko tehdä tämä!” Yoru huusi ja valmistautui.
Naisen silmät kiinnittyivät poikaan, joka katsoi naista säälivänä. “Tsue”, nainen sanoi, hymyillen huolettomana. “Olen onnellinen, että voit hyvin!”
Sitten veitsi oli jo lävistänyt naisen sydämen. Yoru lausui rukouksen ja nousi sitten ylös. Naisen muuttunut ruumis hajosi tuhkaksi, joka sitten levisi tuulen vietäväksi.
“Oliko sinun pakko?” Tsue kysyi tukahtuneella äänellä. Hän yritti peittää vihansa.
“Jos olisin antanut hänen elää, hänestä olisi tullut vain yksi verenimijä lisää. Kyllähän sinun se pitäisi tietää. Miksi olet niin tunteellinen joka kerta?”
“Koska minä näen noissa kuolevaisissa toverin - äitini, sisareni, isäni… kaiken!” poika huusi.
Yoru otti pojan syleilyynsä. “Minäkin jouduin tappamaan oman veljeni. En kuitenkaan voi muuttaa menneisyyttä. Joskus on vain parempi antaa asioiden mennä ja unohtua. Olet vielä nuori ja tunteellinen - se menee ohitse parissa sadassa vuodessa.”
“Miten voit olla noin kylmä kun olemme täällä? Miten voit sanoa rakastavasi minua, kun olet niin kylmä…?” Tsuen ääni hukkui nyyhkäyksiin, kun hän painoi kasvonsa miehen rintaa vasten.
“Olen kylmä - se on totta - mutta minä rakastan sinua, eikä sitä voi muuttaa.”
Silloin poika sai ajatuksen. Sehän oli Epäluoja, joka sai tämän aikaan? Jos me iskemme hänet matalaksi, kaikki palaa ennalleen, eikö? Mutta sittenhän minä ja Yorukin…
“Yoru?” poika sanoi rauhoituttuaan.
“Niin?” mies vastasi lempeällä äänellä.
“Voiko Epäluojaa tappaa tai eristää mitenkään? Niin, ettei hänen vaikutustaan tulisi maailmaamme. Ettei noita olentoja syntyisi.”
Pojan kysymys hämmästytti Yorua. Hän ei koskaan itse tullut ajatelleeksi tuota.Yoru alkoi miettiä. Tsue katsoi palvomaansa miestä koko sen pitkän miettiväisen hiljaisuuden ajan.
Yoru huokaisi syvään, painoi luovuttaneena katseensa. “Ei se hyödyttäisi mitään, vaikka nostaisimme kapinan Epäluojaa vastaan. Hän on jumala, me hänen luomuksiaan. Meillä ei ole mahdollisuutta”, Yoru selitti jatkaen matkaansa syvemmälle kaupunkiin.
Tsue kiirehti miehen vierelle, tällä kertaa miettiväisenä. “Ei se ole totta”, hän sanoi hiljaa muistellessaan sitä iltaa, jolloin hän oli löytänyt Yorun Epäluojan kynsistä. Epäluoja oli pelännyt rakkautta, paennut sen valon tieltä. Tsue tiesi sen.
Mies katsahti poikaa kuullessaan tämän muminan. “Miten niin?”
“Muistatko sen illan, kun jouduit Epäluojan kynsiin? Kun minä tulin sinne, Epäluoja pakeni!” Tsue sanoi kovalla äänellä, katsoen miestä terävästi, jopa läpitunkevasti - lävistävällä katseella, joka pakotti sanomaan myöntävästi.
Yorun kuolonkalpealle poskelle nousi puna. Tsue huomasi sen. “Muistan”, mies lopulta myönsi.
“Sitten siinä meillä on vastaus! Me voimme voittaa sen hyypiön!”
Yoru pysähtyi. Hän katsoi poikaa surullisesti, painoi kätensä tämän poskelle. Sen lämpö oli kadonnut aikoja sitten. Hän muisti pojan kuolevaisena - niin lämpimänä, niin kauniina. Jos me teemme sen, mekin palaamme entisellemme. Mutta, mies ajatteli ja käänsi katseensa muualle, se voi vaikuttaa minuun paljon kauheammin kuin sinuun, Tsue.
“Mikä nyt tuli?” Tsue kysyi varoen.
“Ei mikään”, mies vastasi ja jatkoi taas kävelyään. En tahdo puhua siitä vielä, Yoru ajatteli itsekseen.
Tsue seurasi rakastajaansa. Ajatukset kuitenkin pyörivät villisti nuorukaisen mielessä: Pitikö Yoru Epäluojasta? Heillähän oli yhteinen menneisyys! Mutta Yoru oli lähtenyt - paennut. Tuskin Epäluoja oli ollut yhtään hellä Yorulle.

****

Ennen aamunkoittoa pelastavat kuolemanenkelit palasivat takaisin huoneistoon. Tsue ja Yoru yhdessä nauttivat vielä pikarillisen verta ennen kuin poistuivat kynttilöin valaistuun kammariin, jossa kummankin arkku oli. Oikeastaan arkku oli isonnettu kahdelle sopivaksi. Näin he saattoivat levätä vierekkäin.
Tsue haukotteli. Yoru hymyili ja pyyhkäisi suupieltään. “Jos sinua väsyttää, voit mennä ennen minua.”
Tsue katsahti miestä, harppasi tämän luo ja suuteli tätä. “Mitä hän teki sinulle? Rakastatko häntä? Senkö takia sinä et halua edes yrittää?” poika kuiskasi.
Yoru hämmentyi. “Mistä sinä puhut?”
Tsue katsoi miestä taas läpitunkevalla katseella. “Epäluojasta ja sinusta!”
Mies hätkähti. Oliko Tsue lukenut hänen ajatuksiaan? Tuskin! Mahdotonta! Ajatustenlukuun menee monta vuotta, Yorukin oli oppinut sen vasta sen jälkeen, kun oli rakastunut ensimmäiseen kuolevaiseensa.
Yoru yritti vältellä pojan katsetta. Tuo katse oli myrkyllistä - se pakotti aina kertomaan totuuden.
“Kerro totuus, Yoru!” Tsue vaati.
Yoru huokaisi. “Mennään tuonne, aurinko nousee”, mies kehotti ja kumpikin asteli kamariin, arkkuun sulkeutuen.
“Minä odotan hyvää selitystä sitten!” Tsue sanoi vaativana. Poika risti kätensä rintansa päälle ja odotti.
Yoru suoristeli hiuksiaan, kävi sitten selälleen makuulle verenpunaiselle sametille ja huokaisi. Mitä hänen pitäisi sanoa? “Olin hänen kanssaan, koska hän soi minulle uuden elämän. Vaikkakin se oli kivuliasta, vaikka hän satutti minua - kestin sen koska olin kiitollinen uudesta mahdollisuudesta.”
“Kiitollinen?” Tsue sähähti, katsahtaen miestä järkyttyneenä. “Miten voit olla kiitollinen sille hirvitykselle, jos hän satutti sinua?”
“Perheeni takia”, Yoru vastasi empimättä.
“Perheesi?” Tsuen ääni heltyi, ja pojan kasvoissa ollut kova ilme suli pois.
“Veljeskunnan perustajat jostain kaukaa vuosien takaa.” Yoru sanoi silmänsä sulkien.
“Veljeskunta? Se vampyyrienmetsästäjät -juttu, niinkö?”
“Juuri se, olenhan kertonutkin siitä.” Yoru sanoi poikaan katsoen. Samassa hänet täytti halu.
“Mutta sinähän erosit siitä!” poika ehti sanoa, ennen kuin Yorun käsi tukki hänen suunsa.
“Pysyhän vaiti edes hetken aikaa.” mies vaati kuiskaten, alkaen sitten suudella poikaa sieltä täältä. Kaulalta, olkapäältä, rinta.
“Yo-Yoru!” Tsue voihkaisi, antautuen miehen valtaan. Jokainen kosketus sai Tsuen kylmän ihon kananlihalle.
“Shh”, Yoru kuiskasi, suudellen poikaa intohimoisesti suulle. “Unohdetaan tuo äskeinen tyystin. Minä en rakasta sitä hirvitystä. Jos sinä tahdot voittaa hänet, niin me voitamme hänet. Me teemme lopun pimeyden palvojista.”
“Entä me?” Tsue sanoi, tuntien miehen imaisun. Poika voihkaisi.
“Me”, mies piti pienen tauon, kuin miettiäkseen mitä sanoisi. Me emme selviäisi siitä - mekin muuttuisimme entisellemme. “Me olisimme yhdessä aina”, mies lopulta sanoi, ottaen pojan suuhunsa, saaden Tsuen voihkaisemaan.
“Yoruuh!” pojan ääni kaikui arkun sisällä. Ulkona taas aamu oli jo pitkällä, mutta arkun pimeydessä nuo kaksi rakastavaista elivät ikuisessa paratiisissa.

*****

Tsue ei väsymyksestä huolimatta saanut unta. Hänen vieressään uinui mies, jota hän rakasti. Mies, joka oli ottanut hänet siipensä alle turvaan; mies, joka oli antanut hänelle toisenlaisen elämän. Maailman kaunein ihminen, Epäluojan luoma - Tsue ajatteli helliessään kämmenellään Yorun poskea. Jos me voimme olla aina yhdessä, millään muulla ei ole väliä.
Poika kääntyi selälleen, tuijottaen pimeyteen, tietäen, että hänen yllään oli mustasta puusta tehdyn arkun kansi. Pimeys sai kuitenkin sen näyttämään tyhjyydeltä, joka jatkui ikuisuuteen asti. Ikuisuu, poika jäi maistelemaan sanaa tarkemmin. Ikuisuus pimeydessä, ikuisuus Yorun vierellä, ikuisesti rakastettuna. Mitä vielä?
Yoru ynähti unisena, hapuillen kädellään punaista samettia, etsien. Tsuen käsi kohtasi miehen käden, sormet lomittuivat ja mies huokaisi tyytyväisenä. Tsuekin hymyili, vaikkakin vaisusti. Miten minusta tuntuu siltä, että Yoru salaa minulta jotain? poika mietti kaikessa hiljaisuudessa ennen kuin hänen silmänsä ummistuivat suloiseen uneen.

**** K-18 (sisältää seksiä!)

Tsuen uni keskeytyi, kun Yoru antoi tälle verenmakuisen suudelman. Tsue vastasi innokkaasti, ahmien makua kielellään minkä kerkesi ennen kuin mies irrottautui.
“Sinä todella olet aivan mahdoton!” Yoru naurahti pyyhkäistessään suutaan ja ojentaessaan pojalle pikarin, josta tämä ahmi elämän eliksiiriä suurella janolla. Olisi hyvä, jos pääsisit tuosta eroon, mies ehti miettiä katsellessaan pojan juontia. Olet kauniimpi kuolevaisena - sellaisena sinun olisi pitänyt pysyäkin, mies jatkoi ajatuksissaan, kun Tsue ojensi tyhjän pikarin hänelle.
“Kiitos!” Tsue sanoi hymyillen, suupieliään nuoleskellen kuin koira ateriansa jälkeen.
“Tänään me emme mene metsälle”, Yoru sanoi istuutuen Tsuen viereen.
Poika vilkaisi miestä kysyvästi. “Emmekö? Miksi?”
Yoru nousi ylös ja asteli olohuoneeseen. Tsue asteli perässä, eikä tullut huomanneeksi yön olevan jo puolivälissä. Samassa Tsue vilkaisi olohuonetta, joka oli täyttynyt sadoista paksuista, vanhoista kirjoista, jotka olivat käsintehdyt kansista päätellen.
“Kävin entisellä kotiseudullani, kotilinnassani”, Yoru sanoi hymyillen pojan epäuskoiselle ilmeelle.
“Ei se ole mahdotonta”, mies jatkoi. “Minä hallitsen voimani paremmin kuin yksikään. Niistä on hyötyä silloin, kun tahtoo matkustaa kauas nopeasti.”
“Mistä ne kertovat? Nuo kirjat?” poika kysyi.
Yorun hymy hyytyi pelkästä ajatuksesta sanoa asia ääneen: “Epäluojasta ja hänen lapsistaan - kaltaisistamme pimeyden palvojista.”
Tsue otti yhden opuksen syliinsä ja alkoi selata sen haurastuneita sivuja varovaisesti. Kirjoitus oli muinaista ja epäselkeää, mutta jotenkin hänen aivonsa toimivat erilailla vampyyrina kuin kuolevaisena - hän ymmärsi kielen ja sanojen merkityksen, vaikka se oli ensimmäinen kerta kun hän luki moista tekstiä.
“Jos luemme nämä, saamme ehkä tietää, miten pääsemme Epäluojan luo tuhoamaan hänet lopullisesti.” mies sanoi istuutuen pojan viereen, ottaen syliinsä toisen opuksen.
Poika nyökkäsi ymmärtäväisenä. Hiljaisuus laskeutui kahden miehen ylle, vain sivujen kahina rikkoi sen silloin tällöin. Välillä turhautuneet huokaukset pääsivät huulilta, mutta sitten laskeutui taas keskittynyt hiljaisuus.
Kuitenkin aika oli heitä vastaan. Aurinko alkoi jo värjätä taivasta punaiseksi nousunsa merkiksi. Yoru katsahti ikkunaan ja huokaisi laskiessaan kesken jääneen kirjan sylistään.
“On aika painua untenmaille.” mies sanoi Tsuelle.
Tsue laski kirjan pois huokaisten. Kirja oli kertonut surullisen totuuden Yorun entisestä elämästä. Ihan kuin kirjoittaja olisi ollut Yoru itse.
“Hyvä on”, poika sanoi ylös nousten.
Mies nousi ylös ja asteli sitten kammarin ovelle. Hän vilkaisi paikalleen jäänyttä poikaa. “Tuletko? Paistut elävältä, jos et pian tule tänne.”
Tsue nousi ja astui miehen luo. Hän katsahti tätä silmiin. Sitten poika hymyili ja Yoru suuteli tätä. Tsue vastasi suudelmaan. Miksi? Tsue mietti hiljaisuudessa, jonka pimeä arkku toi heille. Miksi Yorun piti kärsiä niin paljon? Oliko Epäluoja ollut alusta asti mukana pilaamassa miehen elämän? Kosto tulisi olemaan suloinen… poika vannoi mielessään. Meitä ei voi mikään enää estää olemasta yhdessä.
“Rakastan sinua”, mies kuiskasi, hellien poikaa käsillään.
“Ah!” poika voihkaisi nautinnosta.
Yoru riisui pojan paidan, alkoi sitten huulillaan hyväillä tämän kalpeaa ihoa. Mies muisti sen lämmön jostain kaukaa. Sen olisi pitänyt olla sellainen aina, hän ajatteli, kunnes tunsi pojan sormien sekoittuvan hiuksiinsa.
“Yoruuh!” Tsue kuiskasi.
Mies virnisti. Tästä hän piti, pojan kiduttamisesta, kunnes kumpikaan ei kestänyt enempää. Yoru tunsi pojan nostavan ruumistaan miestä vasten, kutsuvasti.
Ei vielä, mies ajatteli nostaen katsettaan saadakseen suudeltua Tsuea. Poika vastasi nälkäisenä. Tietenkin, Yoru ajatteli virnistäen palaten takaisin pojan kehon kimppuun, tämän suorastaan kiemurrellessa miehen käsittelyssä. “Et sinä voi näin heikko olla!” mies naurahti.
“Minkä minä sille voin, että sinä teet minut heikoksi!” Tsue sähähti takaisin. “Vauhtia nyt tai en kestä enää ja tapan sinut silkasta puutteesta!”
Mies naurahti huvittuneena. Tsue osasi olla kerrassaan hurmaava vihaisena. Pojan housujen vetoketju meni yhdessä hujauksessa alas, samassa housut olivatkin jo pois päältä - kummaltakin. Tsue tunsi miehen suun imun ja sai hänet voihkimaan.
“Voi, Yoru! Yoru! Juuri noin! Ah! Lisää!”
Tsuen kädet painoivat miestä niskasta. Yoru kuitenkin vastusti ajatusta ja nousi ylös suudellakseen poikaa. Suudelma syveni entisestään ja samalla mies työntyi pojan sisään.
“Ah! Yoru!” Tsue voihkaisi.
“Minähän lupasin, enkö?” Yoru kuiskasi, suudellen pojan kaulaa. Joskus kauan sitten hän oli juonut tuosta kohtaa, mies muisteli. Joskus kauan sitten hän oli muuttanut Tsuen kaltaisekseen.
“Yoru!” Tsuen ääni herätti miehen ajatuksistaan.
“Enhän ole liian raju?” Yoru kysyi työntyen syvemmälle.
Mies sai vastaukseksi Tsuen nautinnollisen voihkaisun. Yoru otti pojan syliinsä, rakasteli tätä hellästi kunnes kumpikin sai oman huippunsa. Hengästyneenä, kuumuutta uhkuen molemmat kietoutuivat toistensa syliin, väsyneinä enää edes vaihtamaan yhtäkään sanaa. Ja siihen kumpikin nukahti.

*****

Kun yö taas saapui, heräsivät Yoru ja Tsue suloisesta unestaan ja jatkoivat kirjojen kahlaamista. Tällä kertaa löytyi jopa tiedonsirpaleita mahdollisesta tavasta tuhota Epäluoja. Mutta yö oli lyhyt ja kirjoja liian paljon. Turhautuneina he kävivät levolle uuden aamun koittaessa.
Yoru huokaisi arkun pimeydessä. Tsue katsahti mieheen, jonka juuri ja juuri näki suloisessa pimeydessä. “Oletko noin vihainen?” poika kysyi.
“Olen. Joskus toivon, että pystyisin olemaan kuolevainen.”
“Niin”, poika nyökkäsi ja katsoi sitten suljetun arkun kantta. Minä tiedän, että hän salaa minulta jotain, poika ajatteli.
“Kuule, Yoru…” Tsue aloitti. Miten hitossa minä voisin kysyä?
“Niin?” mies vastasi.
“Mitä meille tapahtuu, jos tuhoamme Epäluojan?
Mies oli hiljaa hetken aikaa. Me muutumme kuolevaisiksi, hän ajatteli vastauksen mielessään. Mutta itsestäni en tiedä, jäänkö elämään vai en. Olen elänyt ties kuinka monta vuotta - enemmän kuin yksikään kuolevainen ikinä.
“Epäluojan tuhouduttua me muutumme takaisin.” Yoru sanoi, vilkaisten poikaa vierellään. “Elämme kuolevaisina, kunnes aika käy meille vähiin ja kuolemme.”
Tsue nyökkäsi. “Hyvä on.” Silti voin yhä kuulla noista sanoista, että hän salaa jotain, poika mietti ennen kuin nukahti.
Pitkästä aikaa Tsue näki unta. Hän näki Epäluojan edessään - ne kiiluvan punaiset silmät, luurankomaisen olemuksen - hän muisti pelon, joka hyökyi hänen ylitseen kuin mahtava tsunami. Sitten hän näki Yorun makaavan maassa. Kuolonkalpeus oli poissa, vampyyrimaisen kaunis olemus oli jotenkin inhimillisempi. Hänen kuolevainen muotonsa, Tsue huokaisi mielessään. Miten kaunis mies olikaan.
Poika astui lähemmäs miestä, polvistui tämän viereen ja kosketti tämän poskea. Se oli lämmin. Samassa mies aukaisi silmänsä ja katsoi poikaa lempeillä, anteeksipyytävillä silmillään. “Anteeksi”, mies kuiskasi tuskin kuuluvasti. Sitten Yoru sulki silmänsä ja hänen ruumiinsa katosi.
Tsue heräsi istumaan kavahtaen. “Yoru!” hän huudahti hädissään, hengittäen kuin maratonin juossut.
“Olen tässä”, mies kuiskasi, nousten istumaan ja ottaen pojan syleilyynsä. “Älä huoli, se oli vain unta.”
Tsue huokaisi. Unta - pelkkää unta. Mutta se tuntui jotenkin liian todelliselta. Ihan kuin se olisi ollut enne…
Poika tarttui miehen käsiin tiukasti. “Älä jätä minua!” Tsue sanoi kuiskaten tuskin kuuluvasti. “Jos sinä menet pois…”
“En minä sinua jätä. En koskaan”, Yoru vastasi ennen kuin poika ehti jatkaa lausettaan. Mies tiesi valehtelevansa. Hänen omatuntonsa kolkutti. Se oli herännyt uudelleen. Ihmisen heikkous… kuolevaisen heikkous…
“Lupaatko?” Tsue kysyi varovaisella äänellä miehen rintaa vasten painautuen.
“Lupaan. En koskaan jätä sinua.”
Poika oli kuitenkin nukahtanut ennen kuin mies oli ehtinyt sanoa lausettaan loppuun.

*****

Seuraavat viikot kaksikko vietti kirjojen parissa. Ja ennen kuin he huomasivatkaan, heillä oli enemmän tietoa Epäluojasta kuin yhdestäkään julkkiksesta ikinä.
Kun viimeinen kirja oli kahlattu läpi, Tsue vaipui voipuneena sohvalle. “Vihdoinkin! Luulin jo ettei tämä ikinä loppuisi!”
Yoru hihitti. “Kuolevaisen puhetta!”
“Hei, oliko tuo loukkaus?” Tsue nousi tyrmistyneenä istumaan ja katsoi tiukalla ilmeellä miestä.
“Ei suinkaan, rakkaani”, Yoru sanoi lempeästi virnistäen, kulmahampaat välähtäen. Mies istahti pojan viereen ja otti hänen kainaloonsa. “Me voimme nyt näiden tietojen avulla tehdä Epäluojasta selvää ja vapauttaa kaikki ne, jotka ovat joutuneet uhreiksi.” mies selitti.
“Entä me?” Tsue kysäisi mieheen vilkaisten.
Yoru katsahti pojan orpoina kimmeltäviin silmiin. Samassa mies käänsi katseensa muualle. “Me taas… me taas olemme aina yhdessä.”
Tsue tiesi, että mies valehteli. Mutta me emme voi olla tällä tavalla yhdessä, vai mitä, Yoru? poika mietti hiljaisuudessa, joka oli heidän ylleen laskeutunut.
Yoru nousi ylös. “Menen palauttamaan nämä takaisin. Sitten”, mies katsahti poikaa, “sitten me selvitämme välit Epäluojan kanssa.”
Mies keräsi kirjat ja poistui samassa huoneistosta. Tsue seurasi miehen loikkia ikkunasta, kunnes hän ei enää nähnytkään miehen komeaa hahmoa tähtitaivasta vasten.
“On se niin sääli”, poika kuuli ilkeän, pahaa enteilevän äänen takanaan. Minä tunnen tämän äänen! Tsue ajatteli. Älä käänny katsomaan!
Epäluoja oli tullut mustassa viitassaan. Hän kietaisi luisevan kätensä pojan hartialle. Kuiskutti herkullisia sanoja tämän korvaan: “Tule mukaani, niin saat tietää, miten Yoru voi selvitä. Ole omani, niin saat kaiken, mitä haluat!”
Tsuen nuori sydän, rakkauden hallitsema, ei langennut moiseen. “Kieltäydyn!”
“Sääli”, Epäluoja irrotti otteensa pojasta ja astui tämän rinnalle. “Olisin voinut pelastaa teidät molemmat onnettomalta kohtalolta. Sillä tiedä tämä”, Epäluojan punaisena loistavat silmät kiinnittyivät pojan omiin, “Yoru kuolee, mikäli te yritätte tappaa minut. Hän menehtyy käsivarsillesi, katoaa ajan hiekkaan!”
“Ei! Yoru ei jättäisi minua!” Tsue huudahti ja astui askeleen pois tuosta pahuuden perikuvasta.
“Eikö?” Epäluoja katsoi punaisilla kiiluvilla silmillään tuimana tuijottavaa poikaa. “Mitä jos hänen elämänsä riippuisi kokonaan olemassa olostani? Voisitko tehdä sitä? Voisitko tappaa minut pelastaaksesi tämän kaupungin vai jättäisitkö minut henkiin pelastaaksesi Yorun?”
“Sanasi ovat suloisia, mutta rakkaus on ikuista!” poika sähähti vastalauseensa.
“Olette kaikki samanlaisia!” Epäluoja sanoi ja tarttui ilkeästi pojan kaulaan. “Sinä tulet mukaani. Saat nähdä, miten arvokas onkaan kahden pimeyden palvojan rakkaus!”
Samassa he katosivat mustaan sumuun, Pahuuden valtakuntaan - Helvettiin.

*****

Yoru astui huoneistoon juuri ennen auringonnousua, joka jo hiukan värjäsi taivasta punertavaksi, saaden sen sekoittumaan violetin väreihin. Hän ihmetteli hetken aikaa hiljaisuutta.
“Ehkä hän on jo nukkumassa”, mies ajatteli avatessaan kammarin oven. Arkku oli kiinni, ja jokin kertoi miehelle, että Tsue ei ollut siellä.
“Tsue” mies kutsui hellästi, astuen arkun luo, avaten varoen sen kantta. Samassa hän riuhtaisi kannen kokonaan auki vain karjahtaakseen pedon lailla: “Poissa!”
Mies etsi katseellaan merkkejä pojasta - jotain, mikä kertoisi hänen olinpaikastaan. Aurinkokin nousi - tuskin hän oli kaupungille mennyt! Mies astui olohuoneeseen, vain tunteakseen auringon ensisäteiden polton ihollaan.
“Tsue?” mies huudahti, katsoi keittöön, etsien joka paikasta, kunnes oli liian myöhäistä enää mennä uloskaan.
Yoru sulkeutui arkkukammariin, muttei voinut nukkua. Hän istahti alas kynttilöiden keskelle, miettien kuumeisesti, missä poika voisi olla.
“Tsue jättäisi kyllä lapun, jos hän olisi mennyt…” Yoru ajatteli ääneen, mutta sitten hän otti terävän, järkyttyneen henkäisyn, katsahti eteensä paniikinomainen ilme kasvoillaan.
“Epäluoja!” hän huudahti epätoivon iskiessä hänen sydämeensä puuseipään lailla.
Yoru luhistui selälleen, kaataen kynttilöitä, jota vierivät ympäriinsä ja sammuivat. “Miksi? Aikooko hän mennä yksin? Epäluojako hänet sinne vei?”
Yksin miettiessään hän tajusi jotain. Jotain kauan sitten tapahtunutta. Epäluojan luona ollessaan mies oli tehnyt kaikenlaista saadakseen vapautensa. Hän oli jopa maannut itse Epäluojan kanssa, monta kertaa kokenut saman kärsimyksen, vain sen takia, että hän saisi vapautensa.
“Tuo minulle neitsyt, muuta hänet kaltaiseksesi ja tuo hänet minulle. Niin saat vapautesi.”
Tähän Yoru oli suostunut - mitä vain saadakseen vapautensa.
Mutta Tsue ei ollut enää - hän ei voisi suostua moiseen. Eikä mies antaisi hänen kärsiä samaa kohtaloa.
Yoru nousi ylös, henkäisi syvään muutaman kerran keskittyäkseen. Hän sulki silmänsä, ojensi vasenta kättään, osoittaen sillä tyhjää tilaa. Hän mumisi hiljaisella äänellä sanoja, joita joskus muinaisina aikoina oli viimeksi sanottu ja joilla oli palvottu itse Suurta Pahuutta - Epäluojaa.
Miehen mumistessa hänen ojennetusta kädestään alkoi sinkoilla mustia pyörteen omaisia sumukiehkuroita, jotka keskittyvät miehen osoittamaan tilaan. Pian hänen eteensä ilmestyi musta portti - Portti Helvettiin.
Yoru huitaisi ojennettua kättään, sanoen kovalla äänellä sanan ja portti päästi naksahduksen, kuin lukko olisi avattu, ja sitten se aukeni hitaasti antaen näkymän hornan punaiseen pyörteeseen, jonka läpi kuului kärsivien sielujen huudot.
Uupuneena mies vajosi hetkeksi polvilleen, hengittäen raskaasti. “Siitä on jo niin pitkä aika, en uskonut, että se olisi näin… ei! Minulla ei ole aikaa tähän!” mies huudahti itselleen, herättäen itsensä ajatuksistaan. Hän katsoi porttia silmät vihasta leimahtaen. “Epäluoja saa maksaa kalliisti, jos hän on katkaissut yhtäkään hiusta Tsuen päästä!”
Mies ponkaisi pystyyn, juoksi portin läpi hornan punaiseen pyörteeseen, juosten sen läpi kuin tuli olisi ollut hänen kintereillään. Ja pian hän astui luiselle polulle, joka johti mustaan linnaan punaisten liekkien keskellä. Epäluojan linna, paikka, jossa Tsue nyt oli ja jossa Yoru oli kärsinyt niin monta, monta ikuisuudelta tuntuvaa vuotta.

****

****

Tsue heräsi kuumuuteen. Hän ynähti ja käännähti kyljelleen. Hän tuijotti suoraan pääkallon tyhjiin silmäkuoppiin.
“AAAAH!” hän kirkaisi ja rojahti järkytyksen voimasta lattialle. Hän voivotteli hetken aikaa iskun voimasta tullutta kipua takapuolessaan ja päässään. Kivun laannuttua poika alkoi katsella varovaisesti ympärilleen, yrittäen muistaa missä oli.
“Tervetuloa linnaani!” kuului jäätävä ääni pojan takaa.
Tsue jähmettyi tuon äänen kuullessaan. Se oli Epäluoja! Hän oli vienyt minut Helvettiin!
Poika käänsi pelokkaan katseensa Epäluojaan, mutta muisti sitten, ettei hän saanut näyttää pelkoaan. Pelko teki Epäluojasta vahvan.
“Yoru etsii minua! Hän tulee tänne minä hetkenä hyvänsä ja silloin on tuhosi koittava!” Tsue katsoi tuota irvokasta olentoa tiukalla katseella.
Epäluoja nauroi ja se sai Tsuen sydämen kylmenemään - jäätymään kiveksi. Kipu oli suurta, mutta hän pysyi vahvana.
“Olet minun valtakunnassani nyt. Samat säännöt eivät päde täällä kuin siellä, mistä sinä tulit! Yorukin tietää sen ja silti hän rynnistää tänne pelastamaan sinua.”
Epäluojan ääni kuului pojan vierestä ja Tsue käännähti katsomaan suoraan noihin punaisiin silmiin, jotka kiiluivat ilkeästi kuin vihaiset tähdet tyhjässä avaruudessa.
Pojan sydän kylmeni jälleen, mutta se rakkauden liekki, joka siellä paloi, ei sammunut. Yorun kasvot välähtivät pojan mielessä, antaen tälle voimaa vastustaa tuota Pahuuden herraa.
“Minä en pelkää sinua!” Tsue huudahti, sanoissaan niin paljon rakkautta ja toivoa, että Epäluoja astui taakse.
“Ah!” tuo irvokas olento huudahti kuin tätä olisi pistetty puukolla suoraan sydämeen. “Olet lapsellinen!” Epäluoja jatkoi, kun oli päässyt taas itsensä herraksi.
Tsuen viha vain kasvoi. Hän nousi seisomaan ja kohtasi Epäluojan katseen leimuavin silmin. “Minä luotan Yoruun!” hän huusi kuuluvasti, lennättäen Epäluojan kauemmaksi itsestään. “Hän ei antaisi minun vain kuolla tänne, sinun valtakuntaasi! Hän mieluiten uhraisi itsensä kuin antaisi minun kärsiä!”
Epäluojan oli peräännyttävä joka sanalla yhä kauemmas pojasta, niin paljon rakkautta ja toivoa niissä oli. Hänen sydämensä on liian vahva! hän mutisi mielessään.
Epäluoja virnisti (jos sitä virneeksi voi kutsua) ja nosti sitten katseensa poikaan. “Kertoiko Yoru totuutta? Kertoiko hän sinulle, miten hänelle käy, jos tuhoatte minut?”
Se iski Tsueen tuhannen voltin voimalla. Hänen sydämensä järkkyi ja sinä hetkenä Epäluoja sai vallan hänestä.
“Voin pelastaa teidät kummankin moiselta, tuskalliselta lopulta.” Epäluojan ääni oli kuin puhdasta hunajaa. Luinen käsi ojentui kohti murtunutta poikaa. “Tule kanssani, niin näytän sinulle, miten hänet voi pelastaa.”
Tsue sulki silmänsä, hän yritti löytää vielä jotain, johon tarttua kiinni. Jotain tunnetta, syvällä sisimmässään. Mutta ainoa ajatus, joka pojan mielessä nyt oli, oli: “Yoru kuolee! Hän katoaa!”
Tsue vaipui polvilleen, laittoi kädet korvilleen, ja yritti olla kuuntelematta.
“Ei! En usko!” Tsuen ääni oli vain pelkkää pihinää. Hän alkoi hävitä taistelun… ja hän häviäisi enemmänkin kuin vain taistelun - koko sodan ja menettäisi siinä sivussa vielä Yorunkin. Mitä hyötyä Epäluojan tuhoamisesta olisi, jos hän ei voisi elää yhdessä rakastettunsa kanssa?
“Totta se on, joka sana” Epäluoja jatkoi hunajaisella äänellä, ojentaen kättään poikaa kohti, astuen vain lähemmäksi ja lähemmäksi. “Jos annatte minun elää, saatte pitää toisenne, enkä sekaannu enää asioihinne.”
“EI!” Tsue huudahti.
“En salli sitä!” kuului toinen ääni.
Epäluoja seisahtui ja katsoi ovelle, jossa seisoi Yoru kaikessa komeudessaan - silmät leimuten, hiukset vapaina liehuen.
Tsuekin uskalsi aukaista silmänsä ja ottaa kädet pois korviltaan. Hän käänsi hitaasti katseensa ja kohtasi Yorun hellän, kaipaavan ja järkkymättömän katseen. “Yoru!” poika parkaisi miehen nimen. Hän tunsi kuinka epätoivo suli hänen sydämestään uuden rakkauden liekin alkaessa jälleen palaa voimakkaammin kuin koskaan.
Poika kompuroi seisaalleen, juosten sitten miehen avoimeen syliin, toistaen miehen nimeä yhä uudelleen, painautuen tätä vasten kuin haaksirikkoinen takertuu laudanpätkään pelastuakseen myrskynsilmästä.
“Tsue!” Yoru voihkaisi helpottuneena, sulkien pojan syliinsä, hymyillen onnellisena siitä, että poika oli kunnossa.
“Miten naurettavaa!” Epäluoja ilkkui. “Rakkaus on yhtä katoavaista kuin kuolevaiset!”
Yoru nosti leimuavan katseensa Epäluojaan, otti sitten pojan harteista ja irrotti tätä hiukan itsestään. Hän katsoi poikaa rakastavasti. “Meidän on aika päättää tämä vuosia jatkunut kärsimys.”
Tsue nyökkäsi ja hymyili. Mitä väliä, vaikka Yoru katoaisi. Heidän rakkautensa ei koskaan kuitenkaan kuolisi. Hän oli onnellinen juuri sillä tavalla, miten hänet oli opetettu. Yoru oli opettanut häntä…
Kumpikin käänsi katseensa Epäluojaan, joka tunsi itsensä pieneksi ja avuttomaksi noiden kahden rakastavaisen palavan katseen alla.
Kumpikin ojensi kätensä osoittaen Epäluojaa. “Ole tuomittu ikuiseen kadotukseen!” he julistivat rakkauden täyttämällä äänellä. “Ole tuomittu Luojan nimeen, sillä hän on sinua rankaiseva!” “Ole aina kärsivä, kuten ne sielut, joille olet antanut kärsimyksen! Ole aina tuomittu ja äläkä astu enää kenenkään sieluun!”
Epäluoja alkoi vääntelehtiä kuin riivattu, hän huusi, raastoi itseään pitkillä kynsillään. Jokainen sana poltti häntä, jokainen sana hajotti häntä, jokainen sana repi häntä palasiksi. Linna järkähti.
“Ole ainiaaksi tuomittu kärsimykseen, kadotukseen ja rangaistukseen! Äläkä ole koskaan palaava tähän tai seuraavaan maailmaan! Sinun valtakuntasi on TYHJYYS!” nuo kaksi vampyyriä huusivat ja Epäluojan ruumis alkoi loistaa valoa, joka repi hänet palasiksi. Vain Epäluojan viimeinen huuto kaikui linnan mustissa seinissä, jotka nyt alkoivat täristä kuin maanjäristyksen voimasta.
“Tsue! Koko paikka luhistuu!” Yoru sanoi, ottaen pojan syleilyynsä.
Tsue hämmästyi: Yorun ruumis oli lämmin, se sykki elämää.
“Yoru?” Tsue kysyi varoen.
Samassa he sinkoutuivat valoon juuri ennen kuin koko linna ja sen ympärillä oleva maailma luhistui tyhjyyteen…

****

Tsue havahtui ensin. Hän tunsi sydämen hakkaavan rinnassaan. Hän tunsi lämmön vierellään.
Poika käänsi katseensa ja näki nukkuvan Yorun vieressään. Mies näytti jotenkin inhimilliseltä ilman kuolonkalpeaa ihoa. “Kaunis”, Tsuen huulet saivat aikaan ja hän nosti kätensä silittääkseen Yorun poskea. Se oli niin lämmin.
“Tsue”, Yoru kuiskasi.
“Olen tässä, ihan vieressäsi”, poika vastasi. Samassa miehen lämpö alkoi hiipua. Se katosi hiljalleen.
“Tsue”, Yoru kuiskasi, avaten silmänsä. Tsue näki kauniit, eläväiset silmät - kuolevaisen silmät, jotka eivät olleet enää niin hypnoottiset.
“Olen tässä näin! Ihan tässä vieressäsi!” Tsue vakuutteli hädissään. Hän otti miehen käden omaansa ja puristi.
Yorun käsi laskeutui pojan poskelle, silittäen. Miehen kasvoille nousi rauhallinen hymy. “Olen rauhassa nyt. Minulla ei ole pelättävää.”
Tsue huomasi, miten kylmäksi miehen kosketus kävi. Hiljalleen hän vain kuihtuisi pois.
“Yoru! Älä mene!” Tsue parkaisi hädissään.
“Älä pelkää… me tapaamme taas…” miehen ääni kuulosti niin väsyneeltä - vanhalta.
“Ei!” Tsue parkaisi ja painoi päänsä miehen rintaa vasten. “En tahdo tätä! En halua, että sinä lähdet!” Tsue parkui.
Yoru painoi kätensä pojan hiuksia vasten, silitellen niitä, hymyillen rauhallisesti, kuiskutellen tälle lohduttavasti. “Jos Luojamme suo, ehkä me tapaamme uudestaan toisessa elämässä.”
“Haluan sinut nyt!” poika parkaisi katsahtaen miehen silmiin, joiden väri alkoi hiipua. Mies alkoi näyttää niin vanhalta.
“En tahdo… en halua…” poika sanoi itkien.
Yorun käsi vain silitti poikaa, kuiskien tälle edelleen. “Rakastan sinua - nyt ja aina.”
Miehen käsi silitti poikaa vielä hetken ja sitten se pysähtyi.
Oli hiljaista. Sitten paikkaan, jossa Tsue oli, syttyi kynttilöiden himmeä valo. Hän huomasi olevansa arkkukamarissa, suuren puisen risti alla. Ja Yoru, joka nyt lepäsi rauhallisesti, oli kaikessa kauneudessaan kynttilöiden valon keskellä.
“Ei edes kuolema saa sinua muuttumaan miksikään”, Tsue kuiskasi ja otti miehen pään polvilleen, hellien tämän kasvoja. Hän hymyili katsoessaan tuota kaunista miestä. “Eikä sekään voi meitä enää erottaa… mehän olimme jo kerran…” poika jatkoi, kunnes hän parahti ja purskahti itkuun, halaten ja keinuttaen sylissään olevaa kaunista rakastajaa.


*****

Vuosia kului. Vampyyreille aika pysähtyy, mutta kuolevaisille se vain jatkaa kulkuaan. Tsue - kuolevainen poika, vampyyrin rakastettu, itsekin vampyyrina ollut ja nyt jälleen kuolevainen - eli elämäänsä kaupungissa, joka vaurastui ja palaili entiselleen. Epäluojan kuoltua Pimeyden Palvojat olivat muuttuneet takaisin. Poika oli saanut entisen elämänsä takaisin - ystävät, koulun; kaiken.
Ja sitten eräänä iltana kun Tsue käveli kaupungin valaistuja katuja, muistellen aikaa, jolloin hän vielä oli elänyt kuin Pimeyden palvoja, hän käänsi katseensa umpikujaan johtavalle sivukadulle. Hän muisti, miten Yoru oli kärsinyt Epäluojan sylissä, hän muisti miten oli itse joutunut ystäviensä ahdistamaksi…
Mutta se, mitä hän nyt näki, oli kerrassaan outoa. Laiha, mustaan takkiin kietoutunut mustahiuksinen mies nojasi tiiliseinään, ilmeisesti tajuttomana, ja kädessään miehellä oli hopeatikari, jonka puhdas terä välkehti siihen heijastuvassa valossa.
“Anteeksi, herra!” Tsue huudahti ja juoksi sivukatua pitkin miehen luo. Hän kumartui miehen tykö, etsi haavoja, kokeili pulssia ja lopulta tuli siihen tulokseen, että mies oli vain tajuton.
Tsue kosketti miehen poskea, nosti varovaisesti tämän kasvoja ja pyyhkäisi pitkiä, mustia hiussuortuvia kasvoilta. Pojan hymy paljasti kaiken. Pojan huulet liikahtivat, kuiskaten todella hiljaa yhden sanan ja sitten hän painautui tajutonta miestä vasten.
“Enää emme ole… erossa… Yoru!”


THE END

PS: Loppua kirjoittaessa kuuntelin Gakuton Lust for Blood ja Hoshi no Suna-biisejä... ja mua alkoi itkettää!
Viimeksi muokannut -Rudia-, Ma Heinä 16, 2007 15:28. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Hate the sin -
but love the sinner

Avatar
rottengirl
Viestit: 32
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 18:49
Paikkakunta: siilinjärvi
Viesti:

ViestiKirjoittaja rottengirl » Su Touko 20, 2007 14:14

jee!jatkoa.tostahan saat kirjoitettua kirjan.eikun vaan jatkat
I don't do mornings.I really don't

Avatar
Yasha
Viestit: 42
Liittynyt: Su Heinä 02, 2006 13:08
Paikkakunta: himitsu desu

ViestiKirjoittaja Yasha » Ma Touko 21, 2007 20:23

Jippii! Jatkoa! \o/ on sitä jo odotettukii, jos saan sanoa^^ ja kiva alku, tykkään! <3 :D
All my friends just run away, when I'm having a bad day

Avatar
-Rudia-
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2006 15:40
Paikkakunta: My kingdom of yaoi
Viesti:

ViestiKirjoittaja -Rudia- » Ti Touko 22, 2007 13:57

Pitäiskö tässä olla onnellinen loppu?
Hate the sin -
but love the sinner


Palaa sivulle “Pörröinen kirjoituskone”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija