Kuroshitsuji

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
BanaaniMiku
Viestit: 247
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2010 22:16
Paikkakunta: Rovaniemi ja Tampere

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja BanaaniMiku » Ke Tammi 05, 2011 16:14

Oho, mistäköhän johtuu etten ole vielä kirjoittanut tänne :/
Noh kuitenkin.
Kuroshitsuji "Black Butler" on minusta todella hyvä sarja. Jo itse nimikin houkuttelee ja hahmot ovat hyvin suunniteltuja. Pidän itse juuri siitä sarjassa, että cielin ja sebastianin suhteeseen paneudutaan mutta vähän puutteita sieltä kyllä löytyy. Itsee olen jo sarjaa aloittanut katsomaan melkein heti sen jälkeen kun sitä alkoi ilmestyä animena netissä. Jossakin kohtaa vähän tyssäsi se katsominen, mutta sain katsottua ensimmäisen tuotantokauden loppuun ja olen menossa toisessa.

Toisessa tuotantokaudessa en tykkää siitä kakara trancysta, minusta hän on liian lapsellinen. Olen kuitenkin kiitollinen että sebby ja ciel ovat mukana kakkos tuotantokaudessa. Pidän itse enemmän animesta kuin mangasta, en tykkää esim. siitä miten sebastian piirretään mangassa. Pieniä seikkoja, mutta valitettavasti silmäänpistäviä. Noh, kyllä se mangan laatu ihan hyvää on.

Ihan tai itseasiassa todellakin katsomisen arvoinen sarja.

Oho, tulipas pitkä viesti :D
Mikä se on? Ai, nyt mä tajuun se on tommonen oisit heti sanonu...

Avatar
Paha sotaherra
Viestit: 602
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 16:09
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Paha sotaherra » Ke Tammi 05, 2011 23:49

Huhhuh. Kuron kakkoskausi oli kyllä sellaista scheissea että. Animoinnin laatu vaihteli laidasta laitaan, hahmot jäivät ohuiksi, fanserviceä tungettiin joka väliin ja koko moska oli vielä niin ylen sekavaa, ettei tällainen sarjaa useamman vuoden fanittanut henkilökään voi kehua tätä kakkoskautta hyvällä tahdollakaan. Alois oli rasittava, mutta suurimmat vihani päälleen sai Hannah, tuo kävelevä fanservice. Hahmon tarkoitus oli luultavasti houkutella sarjan pariin myös miesfaneja, mitään muuta syytä tälle isotissiselle, alistuvalle ja pornahtavia asuja pitävälle naikkoselle en keksi. Pieni määrä fanserviceä ei tapa ketään, mutta Kuroshitsujin kakkoskausi meni kyllä aivan liian pitkälle. Olen edelleen sitä mieltä, että olisi ollut parempi jos anime olisi loppunut siihen mihin ykköskausi päättyi (vaikka ykköskauden loppupuoli olikin melkein samanlaista sontaa kuin tämä kakkonen).

Onneksi on Kuroshitsuji-manga.
Sisko: "Mitä sä teet?"
Minä: "Yritän tässä näyttää ruotsalaiselta kreiviltä."

Cosplayshogunaatti eli lyhyemmin Naatti

Avatar
Demmi
Viestit: 507
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 17:00
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Demmi » La Tammi 08, 2011 11:01

Sain tässä äskettäin käsiini Black Butlerin kakkos- ja kolmososat, jotka luinkin oikeastaan melkein heti. Tämä on aika harvinaista - yleensä ostamani mangat lojuvat hyllyssä kuukausikaupalla ennen kuin tartun niihin. Kuitenkin, näissä kahdessa osassa meininki on nyt selvästi tiivistynyt. Mitään varsinaista pääpahista ei vielä(kään) ole saatu ympättyä mukaan, mutta en pidä tätä ongelmana, koska mielenkiintoista populaa sarjassa on kyllä riittämiin enkä edes oikein tiedä, kuuluvatko mitkään pääpahikset tämän sarjan luonteeseen, vaikka tappelua onkin jo ollut näkyvissä. Sarjaa pidemmälle lukeneet/animea katsoneet kyllä tietävät.

Näissä osissa juoni sai jo käänteitä jännittävämpään ja verisempään suuntaan eikä enää seikkailtu linjalla "Jee, hovimestari pelastaa tilanteen kun toivottomat palvelijat eivät osaa mitään!". Jännitystä saatiin siis mukaan uusien hahmojen kanssa. Pidin erityisesti Madam Redin hahmosta, siinäpä vasta mainio nainen! Hänen hahmodesigninsäkin miellytti minua suuresti ja oli mukavaa, että tuollaisellakin sivuhahmolla oli aika laaja taustatarina
Spoiler:
jossa paljastui samalla jotakin Cielin menneisyydestä - tai ainakin perheestä. Ja minä kyllä ymmärrän, että Madam Red oli murhaaja ja pahis ja niin edelleen, mutta tietyssä mielessä ymmärsin hänen ratkaisuaan. Harmitti kyllä todella, että Grelle meni tappamaan hänet jo 3. osan alussa - Red olisi mielestäni saanut pysytellä kuvioissa pidempäänkin.
Grelle vaikuttaa minusta vähän häiriintyneeltä enkä osaa ainakaan vielä sanoa, pidänkö hahmosta vai en. Mutta William! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun herra ilmaantui mukaan kuvioihin, vaikkakin valitettavan lyhyeksi ajaksi. Sliipatut silmälasipäiset ja ehdottoman tyylikkäät animemiehet ovat se, mitä minä haluan nähdä! Toivottavasti Williamia näkyy jatkossa paljonkin, sillä hän on juuri sellainen hahmo, mistä todella pidän ~ BB:ssä on muutenkin paljon silmälaseja, mikä miellyttää silmääni. Toboson piirustustyyli on kyllä sellaista silmäkarkkia, että kuvia jää katselemaan pidemmäksikin aikaa. Kaikki ne vaatteet ja persoonallisen näköiset sekä hyvin suunnitellut hahmot. Jokaisessa hahmossa on jotakin fanipalvelua jollekin - esimerkiksi Madam Red oli melkoinen femme fatale ja Cielistä kyllä pitävät kaikki, jotka tykkäävät hieman nuoremmista henkilöhahmoista. Minustakin hän on oikein söpö.

Odotan kovalla kiinnostuksella uusia englanniksi ilmestyviä osia, sillä minulla on kyllä semmoinen tunne, että tästä sarjasta tulen kyllä pitämään. Animea en kuitenkaan taida vilkaista, sillä minulle on sanottu, että se on oikeasti aika huono ja varsinkin kakkoskautta on haukuttu täälläkin rankemmalla kädellä. Vaikkei minusta mitään suurta Black Butler-fania nyt tulisikaan, onpahan ainakin jotakin lukemista, josta pidän.
DeviantArt -- MyFigureCollection -- Twitter
Wasurenagusa - manga-, peli- ja figuuriharrastajan ihmettelyjä

Avatar
Anzu-chan
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Touko 09, 2011 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Anzu-chan » To Touko 12, 2011 21:54

Oli jotenkin huvittavaa lukea kaikkien arvosteluja toisesta kaudesta, sillä omat lempihahmoni ovat Alois ja Claude.
Claudeen ihastuin ensin tämän ulkonäöstä (silmälasit<3) sekä ensimmäisen jakson steppailu jäi jotenki koomisena mieleen, kun kyseessähän on kuitenkin melko tunteeton hahmo.
Spoiler:
Teki kuitenkin pahaa katsoa, kun Claude tappoi Aloisin Cielin takia...

Kun taas Aloisin huomionkipeys Claudea kohtaan ja ääretön muista piittaamattomuus ironisessa mielessä sai minut pitämään hänestä(,vaikka välillä tällainen käytös oli tositilanteissa ärsyttävää).

Sebastian ja Ciel jäävät kuitenkin minulle toiselle sijalle, vaikka hekin ovat hyviä hahmoja.
Haters gonna hate~

Avatar
EpikFeil
Viestit: 110
Liittynyt: Pe Heinä 16, 2010 16:11

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja EpikFeil » Pe Touko 13, 2011 06:56

Tulin, näin, koukutuin. Tarvitseeko sitä nyt sitten muuta sanoa. No, ehkä kuitenkin.

Nyt siis ekan kauden ja yhden spesiaalin jälkeen olen ihan uu mama jeejee, mikä siis meinaa että alennuin jälleen kerran fanitytöksi. Viime aikoina mun fanitukset on olleet ihan järkeviä, luokkaa että "oi ku söpö animutyttö/-poika". Nyt se on sitten että "aa tää sarja on mun elämä aa kaksdeehusbandot aa aa", ja tuokin hyvin, hyvin, hyvin laimeasti kuvattuna. Kirjoittaisin sen caps lockilla ja huutomerkkiraiskauksella pariin tuhanteen kertaan, mutta saisin kai syytteet asiattomasta viestistä (ja tätähän tää ei jo nyt ole ägh).

No siis, miksikö mä pidän tästä sarjasta niin paljon. Varmaan siksi että se on ihan mulle tehty. Meinaan, aristokraattista mieskauneutta, hämäriä tyyppejä, shonen ai -viitteitä, verta, mustaa huumoria ja (ainakin ykköskauden perusteella) nätti tarina (+ ihana ending! Kalafina on mun uus musiikillinen rakkaus ♥). Niin. Mä siis tykkään kaikesta tuollaisesta. Siksi en osaa sanoa, onko sarja sitten oikeasti hyvä vai ei, mutta tykkäisin sanoa että joo. Anime-lehtikin antoi melkein viis tähteä jaja.

Suosikkihahmoa on suht vaikea päättää, oon tähän mennessä pitänyt miltei jokaisesta hahmosta edes vähän. Mutta se one true ihkupeipe on kuitenkin varmaan Undertaker. Selkeästi mun kadonnut kaksoisveli, virnuilee vaan vähän leveämmin kuin mä. Ihanan hämärä. Ja tykkään mä sitten Grellistäkin, ja Sebastianista kanssa! Charmikkain animujätkä ikinä, ja vaikka alussa hatuttikin se "mä voitan teidät kaikki kybällä ih ih" niin no, sehän on sarjan idea. Sebastian vie, muut vikisee. Ja Cielkin on ihan symppis siellä sarjan lopussa.

Spoiler:
Ainoa, mikä mua sit häiritsee on ne enkelit. Okei, tykkään niistä sinänsä, Angela on hahmona kiva ja se toinenkin miekkonen, vaikka muistuttaakin käytöksellään geneeristä koulukiusaajaa ("en ala sun kaa ku oot ruma!1"). Mutta siis, ymmärrä, että ne pärjää Sebastianille, ja hyväkin niin, ovathan ne kuitenkin myyttisiä olentoja tai mitä ikinä. Mut sitä mä en älyä, että miksei joku Grell tai Undertaker tai William voinut niitä tulla hakkaamaan, meinaan, kai nyt kuolemanjumalien pitäis olla kaikkein vahvimpia? Kun kuitenkin on jumalia. What is dis.


Äh kaamee romaani-ihkutus, mut ei voi mitään. Meen tästä kattomaan sitä toista kautta (ja kolmatta! saavat piru vie tehdä kolmannen tai mun elämä menettää tarkotuksensa, aa!1).

Avatar
rororonoa
Viestit: 134
Liittynyt: La Heinä 17, 2010 11:11
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja rororonoa » Pe Touko 13, 2011 09:47

Katsoin ensiksi animen ja jäin koukkuun. Ensimmäinen kausi oli parempi sisällöltään kuin toinen, vaikka animaatio ei ehkä ihan vetänyt vertoja kakkoskaudelle. Kakkoskauden tunnari oli kyllä niin loistava, että sitä tuli pari viikkoa animen katsomisen jälkeen kuunneltua... Lempihahmot ovat Grell, Undertaker, Sebastian ja William.
Spoiler:
Tykkään myös Claudesta, vaikka kakkoskauden lopussa tästä alkoi tulla jotenkin häiriintynyt... En pitänyt siitä, että Claude alkoi palvoa Cieliä... maistettuaan tämän verta(?) ja tappoi vielä Aloisinkin (en todellakaan pitänyt Aloisista pätkääkään, mutta jotenkin kävi sääliksi, kun tämä taisi pitää Claudesta aika paljon...)

Mangaa minulla on vasta osat 1 ja 2, mutta luen netistä uusimpia lukuja... Häiritsee vähän nuo Cielin ja Sebastianin suhteen erot mangassa ja animessa; mangassa Ciel on kylmenpi/julmempi, kuin animessa, jossa Ciel on valittaja ja aika tyypillinen "nuori herra". Animeen on lisätty romanttisia vihjauksia kaksikon väliseen suhteeseen (ei se tosin minua haittaa... sori), mutta mangassa he ovat kuin toistensa arkkivihollisia.

Tykkään Kuroshitsujista paljon, siinä on paljon kiinnostavia hahmoja ja juonikaaria, ja manga jatkuu yhä.

Avatar
NightGirl
Viestit: 13
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 20:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja NightGirl » Pe Touko 13, 2011 13:57

Lol itse oon koukussa siihen sarjaan (aloitin joskus vähä aikaa sitten, oisin kyl yrittänyt tutustua sarjaa myöhemminkin)
Ja sain kaverinki siihen sarjaan takertumaan XD

Avatar
nekotiini
Viestit: 9
Liittynyt: Su Touko 15, 2011 07:31

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja nekotiini » Su Touko 15, 2011 07:38

Katoin Youtubesta parin minuutin trailerin, jossa vain periaatteessa näytettiin hienoja maisemia ja latasin koko animen heti :lol: Todella hyvän piirtotyylin lisäksi tarina ja hahmot osoittautuivatkin lähes yhtä hyviksi ja kyllä sen viikossa läpi katsoi. On tuo kakkososakin ladattuna, mutta katon nykyään oikeastaan kaikki animeni pleikkarin kanssa ulkoselta levyltä ja tuo saatuukin olemaan mkv muodossa, jota pläsä ei tue. Nooh katotaan se, kunhan Onegai Teacher ja Kekkaishi on katottu (mahtavia kummatkin) :mrgreen:
おはよう, 私はばかです!
01001001001000000110110001101111011101100110010100100000011000010110111001101001011011010110010100100001

Avatar
Super-taro
Viestit: 95
Liittynyt: Su Joulu 07, 2008 17:50

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Super-taro » Ke Kesä 22, 2011 03:19

Animea olen katsonut (en ihan loppuun) kauan sitten. Mangan lukemisen ajattelin aloittaa tässä lähiaikoina :3 Tykkäsin tosi paljon animesta. Lempi hahmoja on Sebastian (tottakai♥) ja Pluto.
Kovana yaoi-fanina tietysti tuli petyttyä monta kertaa siihen ettei Cielin ja Sebun välillä mitään erityistä ollut :< Ellei sitten lasketa sitä korsetti kohtausta...
( u know what I mean ;) )

Frantsu
Viestit: 24
Liittynyt: To Heinä 14, 2011 14:27
Paikkakunta: Turku

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Frantsu » To Heinä 14, 2011 14:48

No onhan tännekkin pakko kirjoittaa muutamia pointteja ^^'
- Kaverini ansiosta olen tässä viimeisen kuukauden aikana rakastunut sarjaan (katsoin eilen animen ensimmäisen tuotantokauden loppuun)

-Mangan piirrosjälki on mahdollisesti kaikista ihaninta näkemääni <3

-Ja koska kaikki historiallinen koukuttaa minut heti, en voi kuin tykätä :D

-Manga on hieman parempaa kuin anime, mutta valitettavasti en ole mangoina tätä mahtavaa sarjaa käsiini saanut, muutakuin netistä...

-Suosikki hahmoja (animen molemmilta kausilta) ovat Sebby (no duh..) Undertaker, Grell ja Claude (en vaan jotenkin osaa vihata häntä, vaikka kuinka oliskin syitä siihen -_-')

-Sarjan hienovaraiset - ja joskus ei niin hienovaraiset - viittaukset Sherlock Holmesiin ovat myös iso boldattu, kursivoitu, alleviivattu ja punaisella kirjoitettu plussa :mrgreen:

Kennedy
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Heinä 11, 2011 22:09
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Kennedy » Ti Joulu 13, 2011 03:52

Minä innostuin Kuroshitsujista jokunen vuosi sitten, kun päätin etsiä netistä ihanrandomilla jonkun animen. Ja se selvästi kannatti. :D Siinä sitten ykköskausi katsottiin kaverin kanssa ja uusia jaksoja odotettiin aina kuin kuuta nousevaa. :')

Sittenpä ryhdyin lukemaan sarjaa ihan mangana, ensin netistä ja sitten ihan Oikeina Kirjoina. Hyllystä löytyy kuusi ensimmäistä osaa, pitäisi huomenissa itseasiassa mennä ostamaan uusin eli seitsemäs osa. :3

Kovasti tykkäilen mangasta, ja oikeastaan pidän siitä enemmän kuin animesta. Anime oli hyvä silloin kun sitä katsoi, mutta sitten kun kääntyi mangan puoleen, ei anime enää niin hienolta tuntunutkaan. Etenkin, kun se menee juonellisesti niin eri tavalla.

Kuitenkin, odottelin kakkoskautta ihan kohtuullisen innolla sitten kun ilmoitettiin, että sellainen on tulossa. Ajattelin, että olisipahan edes jotain tekemistä, ja kyllähän se kuitenkin yksi lempianimeistani on, vaikkei mangaa päihitäkään.
Mutta kuinka kävikään. Toisen kauden ensimmäinen jakso... ;___; Meinasin pillahtaa itkuun, se oli niin kamalaa! :D Ei vaan pystynyt, eikä pysty vieläkään. Huhhuh. Eka kausi menisi varmaan vielä uusiksikin, mutta siitä eteenpäin en vaan kestä katsoa.

Mangassa rakastan piirtotyyliä (Yana Toboso on Kaori Yukin kanssa jaetulla ykkössijalla tällä listauksellani! Muutamat ruudut ovat Kuroshitsujissakin niin loistokkaita, että voisin ottaa niistä taulun seinälleni.) ja tarinankerrontaa. Hahmot ovat aivan loistavia ja juoni sopivan menevä ja mukaansatempaava. Kokonaisuudessaan aivan loistava sarja, ei voi muuta sanoa. :>

Lopetin sarjan lukemisen netissä jokunen kuukausi sitten. Päätin, että on mukavampi odottaa ihan fyysisiä kirjoja ja nautiskella sarjasta kotisohvalla. ^_^

Micchan
Viestit: 2
Liittynyt: La Joulu 17, 2011 16:49

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Micchan » La Joulu 17, 2011 17:31

Luin netistä että lempiyhtyeeni musiikkia käytettiin jonkin minulle tuntemattoman animen opissa ja aikani sitten sitä kuunneltuani päätin katsoa animen. Pidinhän animen tyylistä ja sarjaa kehuneita oli paljon. Katsoin samaan syssyyn niin ykkös-kuin kakkoskaudenkin ja kuten varmaan monen muunkin mielestä kakkoskausi oli mielestäni sieltä ja syvältä. Alois oli ärsyttävä mutta sai loppua kohden empatiani. Muuten en uusista hahmoista tykännyt. Laatukin laski yleisesti kuin lehmänhäntä. Olisi pitänyt lopettaa ykköskauteen, huipulle. Mangan luin sen jälkeen ja pidän siitä todella paljon! Rakastuin täysillä Yanan tyyliin. 7 ensimmäistä osaa on omassa hyllyssäni ja uusia julkaisuja odotellessa. :>

Avatar
Gumimon09
Viestit: 247
Liittynyt: Ma Kesä 08, 2009 13:10
Paikkakunta: Akiba Market

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja Gumimon09 » Su Joulu 18, 2011 13:37

Musta Alois on söpö. Plus sillä on ihan helsingin hyvännäkönen hovimestari(Kyllä, Claude on komeempi ku Sebastian.*odottaa Sebastian -fanien heittävän tomaateilla*).

Avatar
kyynisestisun
Viestit: 4
Liittynyt: La Joulu 10, 2011 16:06

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja kyynisestisun » Ti Joulu 20, 2011 17:33

Olemme pitkään miettineet kaverini kanssa, onko Kuroshitsuji...trolli.

Täytyy myöntää kyllä: Luoja miten toimiva trolli! - visuaalisesti tyylikäs, toistaa stereotypioita järkyttävällä tahdilla ja näyttää vielä trollanneen niin hienovaraisesti, että länsimaisilla foorumeilla siitä ei ainakaan edes puhuta parodiana - jos se on trolli, enhän mä voi tietää, mutta

Kaikki se puhe ylellisestä ruoasta - stereotypia. Romanttinen suojelijahahmoshota - stereotypia. Naurettava yliampuva transseksuaali - stereotypia. He knows blood, death and darkness, yet his soul is pure, complete and absolutely white. Mary Sue... Mulla on hovimestari joka on demoni joka leipoo kakkuja. Tarkoitan - en voi olla näkemättä tässä mahdollista tarkoituksellista ironiaa. Kakkostuotantokausi, myös, demoneilla ei ole tunteita, mutta Sebaschan rakastaa Ciel-kunia! Tai jos ei, niin...

Spoiler:
Mahtoi Sebastiania lopussa vituttaa.

Avatar
silvermoon
Viestit: 47
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2011 22:09

Re: Kuroshitsuji

ViestiKirjoittaja silvermoon » Ke Joulu 28, 2011 23:01

Esiksi täytyy sanoa, että manga on ehdottomasti parempi! Se jatkuu yhä (ilmeisesti, en vaan ole hetkeen lukenut sitä), juoni menee parempaan suuntaan ja hahmot pysyvät oikeassa luonteessaan. Kuroshitsujin kakkoskaudella Sebastianista ja Cielistä tuli niin OOC:ita, että hetken aikaa mietti jatkaisiko katsomista vai ei. Aloisista kuitenkin jotenkin pidin ja siksi jatkoin katsomista loppuun asti. Pienet psykopaatit on ilmeisesti mieleen x'D Niihin jotenkin samaistuu! ei vaan.

Spoiler:
Ykköskauden lopusta kuitenkin pidin! Vaikka mangassa Sebby ei vielä Cielin sielua yritäköön ottaa, niin oli ne animoijat hyvin keksinyt. Kerrankin joku hyvä loppu animelle! Usein loput on ihan päin peetä. Kuten vaikka Pandora Heartsin loppu...


Kaikkein parasta animessa/mangassa juonen lisäksi on artti ja hahmojen vaatetus. Cielillä on aina mitä ihanimpia vaatteita. *O* Ja 1900-luvun alun Lontoossa on jotain mystistä, mikä saa hyppimään innosta katsoessa sarjaa.


Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 6 vierailijaa