Berserk

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Kkos
Viestit: 204
Liittynyt: To Syys 15, 2005 04:17
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja Kkos » Su Joulu 30, 2007 18:17

totesin palaavani asiaan kun on tullut lueskeltua tuota mangaa enemmän. no nyt Berserk mangaa ollaan jo lukemassa siinä vol 30 paremmalla puolella.. jostain syystä alkaa koko homma jo latistumaan.
toki on ymmärrettävää että ideat alkaa loppumaan mutta toistuva kierrätys alkaa vetämään sarjaa äijä puolelta kohti poikien seikkailutarinaa. eteenkin volumen 23 jälkeen

aiemmassa tämän ketjun viestissä ihmeteltiin miksi anime ei valoita paljoa historiaa. omasta mielestä koko anime kertoo tarinan historiasta juuri sen verran kuin on tarvetta tietää. mangassakaan ei kerrota Guttsin syntymisestä sen enempää kuin animessakaan, mutta lapsuudesta kyllä

tarinaa on senverran kehuttava, että Gutts on selvästi kasvanut henkisesti sarjan aikana. sensijaan muut tarinan henkilöt on jääneet aika latteiks.
What a horrible night to have a BO!

spedep
Viestit: 6
Liittynyt: La Maalis 08, 2008 15:09

ViestiKirjoittaja spedep » Ti Maalis 11, 2008 17:40

Kkos kirjoitti:jostain syystä alkaa koko homma jo latistumaan.
toki on ymmärrettävää että ideat alkaa loppumaan mutta toistuva kierrätys alkaa vetämään sarjaa äijä puolelta kohti poikien seikkailutarinaa.


Berserkin tason romahdus on totta tosiaan yksi kaikkien aikojen pahamaineisimmista...juuri tuosta volumen 23 paikkeilta taisi alkaa iso alamäki.
Ja aika käsittämätön myös. Ihan kuin joku olisi sujauttanut äijän loistavien käsikirjoitusten tilalle minun 13 vuotiaana tekemäni D&D seikkiksen luonnostelman. Liekö Miura ihan oikeasti innostunut jostain Miekka ja Magia novelleista noihin aikoihin, kun koko sarjan maailma ja tyyli muuttuu kun salamaniskusta.

Berserkman
Viestit: 1
Liittynyt: To Helmi 19, 2009 03:50

Berserk ?

ViestiKirjoittaja Berserkman » To Helmi 19, 2009 04:30

Tästä ei ole näköjään tullut season 2 ? Perskutti ku jäi niin jännään kohtaan, ja näköjään ne lopetti siihen ja jatkaa magana. ( ite en lue )
Viimeksi muokannut Hoothoot, To Helmi 19, 2009 08:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Kaksi ketjua yhdistetty!

Avatar
Hecatonchiros
Viestit: 113
Liittynyt: La Touko 03, 2003 19:38
Viesti:

Re: Berserk ?

ViestiKirjoittaja Hecatonchiros » To Helmi 26, 2009 23:06

Berserkman kirjoitti:Tästä ei ole näköjään tullut season 2 ? Perskutti ku jäi niin jännään kohtaan, ja näköjään ne lopetti siihen ja jatkaa magana. ( ite en lue )


Animen cliffhanger- lopun (ja koko sarjan oikeastaan) ideahan oli juurikin saada mangalle enemmän lukijoita (ja siinä onnistuttiinkin, ainakin länsimaissa moni varmasti näki ensin animen ja sitä kautta kiinnostui mangasta). Kakkoskautta on moni odotellut jo sellaiset 10 vuotta, ja todennäköisesti saa odotella vielä pitkään.

Avatar
Clacier
Viestit: 79
Liittynyt: Su Kesä 03, 2007 16:11
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Clacier » Ke Maalis 18, 2009 14:46

!Viesti sisältääpi spoilereita alusta loppuun!

Spoiler:
Itsekin sain itseni lopulta yleissivistettyä lukemaan Berserkiä ja katsastamaan animen. Anime oli ihan ok, mitä nyt loppui kesken, enkä muutenkaan arvosta hirveästi animeita jotka käsittävät vain pikku pätkän mangan tapahtumista. Manga imaisi miut ihan totaalisesti mukaansa ja luin parissa päivässä kaikki volumet ykkösestä 31:een ja 32:sta kaikki nettiin ilmestyneet chapterit.

Yleensä en ole kiinnostunut mistään Berserkin tapaisestakaan saati muutenkaan mistään äijäilystä, mutta tämä oli kyllä positiivinen yllätys. Tykkäsin siitä raa-asta verellä ja suolilla mässäilystä, mutta eipä tämä parhaillaan menossa oleva rauhallisempi vaihekaan haittaa. Oikeastaan se on aika loogista: demonit eivät enää Schierken mukaantulon jälkeen pahemmin kiusaa Gutsia ja Caskaa koska Schierken sinetit karkottavat ne. Sen sijaan muita huolia tulee, kuten sota, uusi Band of the Hawk ja Berserker-armor.

Nykyinen tilanne myös antaa vähän kuvaa siitä, millainen maailma on vielä niissä kolkissa minne sota ei ulotu, ja millaista elämä voi parhaimmillaan (tilanteesta huolimatta) olla. Mitä kivempaa Gutsilla on nyt, sitä enemmän sitä ottaa pannuun kun/jos Griffith tulee taas, tekee toiset Eclipset ja pistää kaiken mössöksi.

Lisäksi minusta on hyvä, että Gutsin uudet kamut ovat hieman erilaista porukkaa kuin hänen kuolleet palkkasoturitoverinsa. Olisi todennäköisesti ollut aika tylsää katsella toistamiseen samankaltaisia tyyppejä. Samalla myös Corkuksen, Judeaun ja muiden kuolleiden uniikkius ja menetys tulee paremmin esiin. Niin pidettyjä hahmoja kuin koko poppoo olikin, ei kyllä ainakaan minun tekisi mieli "saada takaisin" jotain heidän kopioitaan seuraamaan Gutsia nykypäivänä.

Mjoo, eli lyhyesti: tykkään aivan hemmetisti. Kynsiä pureskellen lisää odotellessa. <3
Viimeksi muokannut Hoothoot, Ke Maalis 18, 2009 16:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Spoilerisuojat lisätty.
"Don't let your victories go to your head, or your failures go to your heart."
Kotisivuni ~ DA-galleriani

Avatar
Laurel
Viestit: 789
Liittynyt: La Tammi 08, 2005 03:23
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Berserk ?

ViestiKirjoittaja Laurel » Ma Maalis 30, 2009 16:43

Typerät aikavyöhykkeet. :'(
Viimeksi muokannut Laurel, Ke Huhti 01, 2009 15:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
BiQ
Viestit: 113
Liittynyt: La Touko 31, 2003 00:14
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja BiQ » Ti Maalis 31, 2009 11:37

Ällös huoli, ellei Wikipedia vallan valehtele.


Haisee aprillipilalta, IMHO.

Avatar
Kaneli
Viestit: 88
Liittynyt: Ma Loka 13, 2008 18:43

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Kaneli » Ti Maalis 31, 2009 11:55

Joo taitaa hyvinkin olla, googlella ei löydy mitään, tää on Wikin animuja "hoitavien" aprillipila kaiketi.

Molemmat kausien nimet on niistä kahdesta Berserk-pelistä otetut.

Kirotut olkoon nämä perserkit, jotka tämän suunnittelivat.
En ole minkään sanomani takana, mielipiteeni vaihtelee noin viikottain.

Avatar
madu
Viestit: 1442
Liittynyt: To Elo 02, 2007 14:31
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja madu » Pe Loka 02, 2009 20:23

Joo, 20 osaa mangaa nyt takana ja pitää kyllä lyödä Berserkille se kammottu YLIARVOSTETTU -leima.

Ostin sarjan pätkittäin - ensin ensimmäiset kaksi osaa, sitten kolmannen, kolmannen jälkeen kasiin asti, ja kasin jälkeen olin niin myyty että tilasin osat ysistä kahteenkymmeneen. Yhtätoista ei kuitenkaan ollut helposti saatavilla joten jouduin jumittamaan kympissä pari viikkoa kun odotin 11:n saapumista jenkkilästä. Se tuli eilen ja sain äsken osan 20 luettua.

Nuo ensimmäiset kaksi osaa eivät tehneet vaikutusta. Olin kuullut hehkutusta Miuran upeasta piirtojäljestä, mutta sitä ei kyllä löytynyt etsimälläkään. Guts vaikutti harvinaisen tylsältä päähenkilöltä ja demonien tylyttäminen ilman tarkempaa tietoa siitä, miksi niitä tapetaan ei juuri koskaan onnistu olemaan kovin kiinnostavaa. Sitten Behelit avasi silmänsä ja Golden Age-tarinankaari alkoi.

Kirjat kolmesta kahteentoista sen sijaan ovat varmaan parasta mangaa mihin olen tähän mennessä törmännyt. Black Swordsman-arcin perimmäinen merkityskin alkoi aukeamaan hyvin nopeasti, ja oli erittäin mielenkiintoista oppia ja arvuutella mikä on saanut tehtyä Gutsista kahdessa ensimmäisessä kirjassa esitellyn paskamaisen tylyyttäjän ja mikä tämä juttu tämän Griffithin kanssa oikein on. Griffithin hahmo olikin Golden Agen kantava voima - Griffith ja muut Band of the Hawkin jäsenet saivat kaivettua ihmisiä pelkäävästä ja kovin kohdellusta Gutsista sellaisia piirteitä esiin, mitä ei todellakaan olisi osannut odottaa kahden ensimmäisen kirjan perusteella, ja kyseinen tarinankaari on muutenkin yksi voimakkaimpia ystävyyden kuvauksia mitä on tullut vastaan. Päähenkilöiden välille saatiin luotua loistava ystävyysside, joten kun "paska osui tuulettimeen" vaikutus lukijaan oli todella voimakas. Ystävyys, keskiaika ja poliittiset kuviot reilulla mätöllä höystettynä olivat erinomaisia teemoja Golden Age-arcissa.

Sitten pamautetaankin demonit taas kuvioihin, ja seuraavat kymmenen kirjaa ovatkin sitten tätä että "Gutsin eteen läjäytetään uusi pahis joka on astetta kovempi kuin edellinen mutta koska Guts on niin törkeen kova jätkä se vetää kaikkia pahiksia pataan ihan kympillä". Tapahtumat ovat kehittyneet siihen suuntaan, että 21-kirjassa ehkä saattaa taas tapahtua jotain (Convinction arc päättyy?), mutta sarja ei kyllä jaksa innostaa lukemaan enää kovin paljoa pidemmälle, varsinkin kun jutut mitä olen kuullut noista myöhemmistä osista eivät ole kovin kannustavia... Miuran niconico- ja Idolm@ster-addiktiokaan ei auta asiaan, uusia osia ei ole kai tullut aikoihin?

No joo. Kokonaisena teoksena ei läheskään niin hyvä kuin muiden ihmisten hehkutuksesta olisi voinut ymmärtää, mutta tuo Golden Age-arc kyllä antaa myöhempää sarjaa paljon anteeksi. Jos sarja olisi jatkunut siitä eteenpäin hieman määrätietoisemmin, joku selkeä loppu mielessä, nuo myöhemmätkin osat olisivat varmasti olleet paljon mukavampaa luettavaa, mutta aina ei voi voittaa.

Pisteet kuitenkin seuraavasta.

Spoiler:
Kuva

Avatar
BiQ
Viestit: 113
Liittynyt: La Touko 31, 2003 00:14
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja BiQ » Ti Loka 06, 2009 17:04

madu kirjoitti: Tapahtumat ovat kehittyneet siihen suuntaan, että 21-kirjassa ehkä saattaa taas tapahtua jotain (Convinction arc päättyy?), mutta sarja ei kyllä jaksa innostaa lukemaan enää kovin paljoa pidemmälle, varsinkin kun jutut mitä olen kuullut noista myöhemmistä osista eivät ole kovin kannustavia...


Suosittelen että jaksat pinnistellä sentään kirjaan 23 asti. Ymmärrät sitten kun pääset sinne.

Miuran niconico- ja Idolm@ster-addiktiokaan ei auta asiaan, uusia osia ei ole kai tullut aikoihin?


No, viime aikoina on ollut vähän hidasta. Vol 34 taisi tulla juuri äsken ulos japanissa, ja sitä saatiin odotella aika pitkään... en tosin usko että niconico tai Idolm@ster olis se todellinen syy asiaan.
Spoiler:
Just nyt Berserkin maailmassa tapahtuu aika isoja juttuja, Miura tekee pieteetillä. Tai vaihtoehtoisesti miettii päätään puhki miten saisi mielenkiinnostavuuden takaisin Gutsin hahmoon.

Avatar
Indio
Viestit: 154
Liittynyt: To Syys 01, 2005 13:52

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Indio » Ma Syys 27, 2010 17:37

Helvetti uhkaa jäätyä. :shock:

Ei tähän nyt oikein osaa sanoa vielä näillä tiedoilla mitään, mutta ilmeisesti tässä ei kuitenkaan tällä kertaa mistään aprillipilasta ole kyse. Spekulointi tuskin loppuu ennen ensimmäisen uuden jakson ilmestymistä.

Avatar
Matti
Viestit: 602
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 20:42
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Matti » Ke Kesä 05, 2013 20:20

Indio kirjoitti:Helvetti uhkaa jäätyä. :shock:

Ei tähän nyt oikein osaa sanoa vielä näillä tiedoilla mitään, mutta ilmeisesti tässä ei kuitenkaan tällä kertaa mistään aprillipilasta ole kyse. Spekulointi tuskin loppuu ennen ensimmäisen uuden jakson ilmestymistä.

Uusia jaksoja on jo ilmestynyt ja ainakin Amazonista saa. Ensimmäinen jakso on nimeltään (ja Amazonista kopioituna) Berserk: The Golden Age Arc I - The Egg of the King. Näkyy olevan K-18. Kesto 77 min. Onko kukaan katsonut?

Avatar
Puuhakka
Viestit: 120
Liittynyt: Ma Loka 04, 2010 15:33
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Puuhakka » Ke Kesä 05, 2013 21:43

Voi kunpa kyse olisikin uudesta tv-sarjasta, mutta ei, The Egg of the King on ensimmäinen kolmesta elokuvasta, jotka kertovat uudestaan sen saman tarinan mikä on jo animoitu kertaalleen. Ensimmäinen oli tosi tiivistetty versio suunnilleen ensimmäisistä 10. jaksosta, tosin melko kämäisesti animoituna. En ole nähnyt toista tai kolmatta leffaa niin en tiedä ovatko ne yhtään parempia, mutta ensimmäisen perusteella anime on edelleen parempi sovitus alkuperäisteoksesta.

Avatar
Anssi
Viestit: 132
Liittynyt: Ma Loka 15, 2007 21:28
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Anssi » To Kesä 06, 2013 23:35

2. Leffa oli parempi kuin ensimmäinen, 3. en oo vielä nähnyt.

Avatar
Mecha
Viestit: 766
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2005 14:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Berserk

ViestiKirjoittaja Mecha » Pe Kesä 07, 2013 11:27

Puuhakka kirjoitti:mutta ensimmäisen perusteella anime on edelleen parempi sovitus alkuperäisteoksesta.


Omasta mielestäni TV-sarjan suurimmat ongelmat ovat perustuminen jatkuvaan mangaan mikä ei yleensä toimi (eka FMA anime on poikkeus) ja se, että TV-sarja käsittelee vain Golden Age Arcin toimien täten lähinnä porttina mangaan. Vaikka tietyllä tasolla nautinkin tuosta nähdessäni sen ekaa kertaa niin nuo seikat häiritsevät jonkin verran enkä ole varma miten se toimisi itselleni, jos katson sen uudestaan jossain vaiheessa.

Muuten, jos en käsittänyt väärin niin Japanissa tietty määrä Berserk mangan volume 37 tulee ilmeisesti rajatun Figma Berserker Armour Gutsin kanssa mikä on aika mainio bonus.
"When you become a real fighter, we'll settle it"
- Zechs Merquise to Heero Yuy (Gundam Wing)

"Its time to duel!"
- Yami (Yu-Gi-Oh! Duel Monsters)

hippien touhua kyllä tämä hippitouhu
- Kyuu


Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa