Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

Tiettyä anime- ja/tai manganimikettä koskevaa kohdistetumpaa keskustelua.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
Porco Rosso
Viestit: 174
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2010 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja Porco Rosso » Pe Touko 03, 2013 11:14

Kuva

Tässä on kyseessä kolmas leffa neljän leffan sarjassa nimeltä Rebuild of Evangelion, eli viimeisin lisäys erittäin tunnettuun Neon Genesis Evangelion -franchiseen. Aikanaan kun alkuperäinen sarja esitettiin sen lopetus sai täysin ansaitusti kovaa kritiikkiä, ja tämä on selvästi jäänyt sarjan luojan ja ohjaajan Hideaki Annon hampaankoloon ja uusia versioita "oikeasta" lopetuksesta on sitten tehty kuin liukuhihnalta niin että tämä leffatetralogia on kaiketikin jo kolmas yritys aiheesta. Tetralogian kaksi aiempaa leffaa ovat suurimmaksi osaksi olleet alkuperäisen sarjan recap, kuitenkin niin että toisen leffan loppupuoli oli jo aika lailla uusittua tavaraa. Tämä kolmas leffa on sitten varsin mielenkiintoinen siksi että se on ensimmäinen joka perustuu kutakuinkin kokonaan uuteen kässäriin. Tiedossa pitäisi olla siis mechamättöä, Shinjin ulinaa ja maailmanlopun visioita, sekä jännittynyttä odotusta sen suhteen että onko tähän uusimpaan "oikeaan" lopetukseen Anno onnistunut lataamaan jopa aivan oikeaa juonenkuljetustakin.
Spoiler:
Päällimmäisenä mieleen jäävä huomio leffan suhteen on se että arviokaupalla puolet siitä on puhdasta mättöä ja tämä ei tunnetusti ole kovin positiivinen asia - kun aika hukataan mättömäiskeeseen se tarkoittaa sitä että kässärissä ei ole paljon sisältöä. Leffa alkaa 14 vuotta edellisen päättymisen jälkeen, Shinji herätetään jostain koomasta keskelle tappelusta jossa Misato johtaa uutta porukkaa nimeltä WILLE (tämä ei siis ole vitsi..), joka mättää ennestään tuntemamme NERV/Seele-kombon kanssa. Tämä ei Shinjiä haittaa vaan hän hyppää kaverinsa kuu-ukko Kaworun kera mechaan ja on lähes aiheuttaa kauhean ulinan ja melskeen keskellä neljännen Impakton. The End. Kun kerran jo kakkosleffa päättyi siihen että Shinji kamalan ulinan ja melskeen keskellä oli aiheuttaa kolmannen Impakton, niin aika lailla perustellusti voi kysyä mitä ihmettä varten koko tämä leffa on tehty kun juonta ei siinä edistetty millin vertaa.

Kakkosleffassa komeasti estraadille pelmahtanut isotissinen mechakuski Mari Illustrious Makinami saa nyt tuskin paria vuorosanaa. Koko franchisen kansikuvatypy, maailman suosituimmaksi ja arvovaltaisimmaksi nais-animehahmoksi useasti valittu Rei Ayanami haahuilee jossain nurkissa muutaman minuutin ajan. Sen sijaan saamme puolen tunnin ajan seurata kuinka Shinji ja Kaworu haluaisivat vain tehdä keskenään lapsia jos pianonsoitoltaan ennättäisivät. Jos pitäisi kirjoittaa tutkielma siitä miten franchise ei ymmärrä käyttää hyväksi vahvuuksiaan, tämä leffa olisi siihen aika hyvä esimerkkitapaus. Tai sitten kyseessä on keskustelupalstoilla suositun teorian mukaan Annon harrastama otakujen trollaus - hänhän otti sen verran tanakasti nokkiinsa alkuperäisen sarjan saamasta kritiikistä että ei sen koommin ole paljon muiden anime-asioiden parissa puuhaillut. Oli miten oli, fanien ostointo on tämän leffan myötä kovasti laimentunut, levymyynti on kolmanneksella pudonnut kakkosleffasta.

Kun näitä Neon Genesis Evangelion -sadun tähän mennessä nähtyjä loppuja sitten vertailee niin on pakko sanoa että alkuperäinen on edelleenkin se paras. Vaikka sekin on kerrassaan surkea tekele on se kuitenkin rehellisesti ja aidon tuntuisesti surkea, mikä johtunee siitä että siinä Anno pitäytyy hänelle läheisessä aiheessa, eli oman mielisairautensa terapeuttisessa käsittelyssä. Näennäisestä mecharämistelystä huolimatta alkuperäinen sarjahan on enemminkin tutkielma pääkoppa-ongelmatapauksista kuin mitään muuta. Näissä franchisen uusissa kiiltokuvalopetuksissa Anno sitten yrittää keskittyä megalomaanisiin apokalyptisiin visioihin mutta nämähän eivät häntä kiinnosta eikä hän niitä ole sen johdosta koskaan osannutkaan. Visio-osuuden hän kopioi alkuperäiseenkiin sarjaan leffasta Akira, jonka tärkein opetus leffantekijöille oli se että ei ole tärkeää miksi jotain tapahtuu, kunhan räiskettä, roisketta ja symboliikkaa on riittävästi.

Teknisesti leffa on uljasta katsottavaa, tämä franchise ui jeneissä ja se näkyy ruudulla kun CGI-mechat ujeltavat ja joka puolella räjähtelee, eikä musiikkiraita jää pekkaa pahemmaksi vaan kuoro pauhaa Beethovenin sävelin ja orkesteri fortissimoi ekstaasissa Shiro Sagisun johdolla juuri niin kuin pitääkin. Veteraani-seiyūt hoitelevat myös hommansa kotiin rutiinilla: Megumi Ogata ärjähtelee naisekkaasti Shinjin roolissa, mutta turhan vähän kuulemme Megumi Hayashibaran kuiskuttelua (Rei Ayanami). Yūko Miyamura (Asuka Langley Shikinami) on yhtä tsun-tsun kuin ennenkin, ja Kotono Mitsuishi (Misato Katsuragi) osoittaa että osaa hän kyllä muutakin kun erään joidenkin tunteman pikkuroolin (Sailor Moon, Sailor Moon). Sivurooleja saaneista hieman nuoremman sukupolven staroista kannattaa mainita Miyuki Sawashiro (lääkäritypy Sakura Suzuhara) ja Maaya Sakamoto (mechakuski Mari Illustrious Makinami).

Neljättä leffaa saammekin sitten odotella, alunperin tämän vuoden loppuun kaavailtu ensi-ilta siirtynee jonnekin 2014 puolelle, mikä näin länsimaalaisittain tarkoittaa sitä että voipi olla vuosiluku 2015 ennen kun pääsemme täällä sitä katselemaan.

Arvosana: 1.5/5
_______________________________________
© Porco-setä - porcoojisan(miukumauku)gmail(dot)com
Blogissa Anime-arvostelut ~ Parhaat Animesarjat ~ Parhaat Anime-elokuvat -> ~★AnimePorsas★~

Avatar
Mecha
Viestit: 766
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2005 14:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja Mecha » Pe Touko 03, 2013 11:50

Evangelion 3.0 oli tosiaan mielenkiintoinen elokuva. Olin tuota odottanut aika innolla sen perusteella miten Evangelion 2.0 oli loppunut jo siitä syystä, että halusin nähdä mihin suuntaan ne pystyivat viemään tarinan. Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen lopputulokseen muutamaa itseäni vaivaavasta seikasta huolimatta.
"When you become a real fighter, we'll settle it"
- Zechs Merquise to Heero Yuy (Gundam Wing)

"Its time to duel!"
- Yami (Yu-Gi-Oh! Duel Monsters)

hippien touhua kyllä tämä hippitouhu
- Kyuu

Avatar
Ameno Sagiri
Viestit: 73
Liittynyt: Ma Heinä 09, 2012 01:24

Re: Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja Ameno Sagiri » Pe Touko 03, 2013 13:51

Kävin ostamassa tämän kaupasta viikko sitten ja kaunis leffa on. Itse asiassa minä tykkäsin leffasta ja sen uudesta sisällöstä, lukuunottamatta loppua, joka on sillka kopio kakkosen lopusta. Kakkosessa se oli mahtava, mutta kun saman lopun kierrättää niin eipä se enään samalta tunnu.

Myönnettäköön, tässä leffassa oli paljon hahmoja joilla oli aivan liian vähän ruutuaikaa. On kulunut 14 vuotta ja sitten 95% leffasta käytetään hahmojen kanssa joista molemmat ovat autisteja, jotka eivät ole tehneet mitään viimeisen 14v aikana, eivätkä muutenkaan ole muttuneet yhtään.

Avatar
Lmmz
Otaking
Viestit: 521
Liittynyt: La Tammi 11, 2003 17:34
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja Lmmz » La Touko 04, 2013 16:31

Itse tykkäsin. Oli omalla tavallaan hyvinkin se Evangelionin toinen puoli, ja palautti mieleen niitä vahvimpia WTF-hetkiä, joita tuli aikanaan alkuperäistä sarjaa katsoessa sekä etenkin End of Evangelionin. Visuaalisuutta totta kai pitää olla suuren budjetin teatterileffassa, ja sitä kyllä saatiinkin ns. koko rahalla.

Siinä missä kaksi aiempaa rebuildia tosiaan olivat hyvinkin pitkälle vanhan TV-sarjan lämmittelyä, tässä lähdettiin sentään aidosti luomaan kokonaan uutta tarinakaanonia (jota toki nyt jo 2.0:n lopussa pohjustettiinkin, aina sopivasti harhaanjohtavaa seuraavan osan previewiä myöden). Hatunnosto tästä, että aiheesta saadaan yhä jotain kokonaan uuttakin irti.

Tuttujen sivuhahmojen jättäminen hyvin minimalistisiin rooleihin ja toisaalta heidänkin suhteensa itseään keräilevään Shinjiin toimi vahvasti tuoden tähän hyvinkin erilaisen tunnelman kuin alkupään leppoisassa arkikomediassa. Post-post-postapokalyptisessa maailmassa ei kuulukaan olla kivaa, kenelläkään - ei myöskään katsojalla.

Evangelion on aina myös ollut vahvasti fanien trollausta ja odotusten rikkomista, josta sen maine onkin muodostunut, joten siinäkin mielessä mennään tutulla linjalla. Nämä uudet elokuvat eivät myöskään millään tapaa poista alkuperäistä TV-sarjaa tai aiempia leffoja universumista, joten katsoja voi aina palata niiden tuttuun ja "turvalliseen" maailmaan, jos tämä uusi lähestyminen tuntuu liian vieraalta. Itse jään uteliaana odottelemaan viimeistä elokuvaa, paitsi tarinan jatkon kannalta, myös nähdäkseni millä tapaa Anno ja Gainax jälleen kerran tulevat murskaamaan fanien odotukset. Ottaen huomioon, että alkuperäinen TV-sarja sijoittui juurikin vuoteen 2015, pitäisin hyvinkin todennäköisenä, että viimeinen leffa nähdään vasta silloin.
Kosmos on laaja. | Tutturuu!

Avatar
いい人
Viestit: 20
Liittynyt: Ti Touko 07, 2013 18:35

Re: Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja いい人 » Ke Touko 08, 2013 12:49

Minulle jäi sellainen kuva Q:sta että se lähinnä alusti "lavan" viimeiselle osalle. Koska Shinji ei juurikaan kommunikoinut Misaton ja muiden kanssa, niin neljänessä osassa heidän välistä kommunikointia on toivottavasti luvassa paljonkin. Harmikseni en enää muista leffan yksityiskohdista juuri mitään, kun leffan näkemisestä on kulunut jo noin puoli vuotta.

Itse en osaa sanoa että kuinka paljon pidin leffasta. Kaikki riippuu aikalailla siitä mitä seuraavassa osassa käy. Japanilaiset kaverit taas sanoivat että Q vaikutti aika paljon Macrossilta.

Gendoun uudet lasit olivat kyllä karsein juttu koko elokuvassa.

EVAMAAKU14
Viestit: 1
Liittynyt: Su Kesä 30, 2013 15:29

Re: Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja EVAMAAKU14 » Su Heinä 21, 2013 18:21

Upea leffa. Parasta Evaa sitten EoE:n. X)

Monet on valittanu ett leffa on sekava/järjetön yms. mut uskon et vastaukset (Adamit, Impacteista, Lilithistä jne.) saadaan vimpassa osassa.

10/10 multa.

Avatar
Mecha
Viestit: 766
Liittynyt: Ti Helmi 15, 2005 14:59
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

ViestiKirjoittaja Mecha » Ma Heinä 22, 2013 22:54

いい人 kirjoitti:Minulle jäi sellainen kuva Q:sta että se lähinnä alusti "lavan" viimeiselle osalle. Koska Shinji ei juurikaan kommunikoinut Misaton ja muiden kanssa, niin neljänessä osassa heidän välistä kommunikointia on toivottavasti luvassa paljonkin.


Huvittavaa sinäänsä, että suurin osa ongelmista, joita hahmojen välillä tossa leffassa oli johtui nimen omaan aikalailla tosta kommunikoinnin puutteesta.

Spoiler:
Esim. Misato olisi ihan hyvin voinut ainakin koittaa selittää Shinjille miksi tämä ei enää saa ohjata Evaa, joten kun tämä kuuli Rein äänen niin totta kai tämä päätti lähteä mukaan ja meni NERV:n tukikohtaan sen sijaan, että olisi pysynyt Misaton lähellä.
"When you become a real fighter, we'll settle it"

- Zechs Merquise to Heero Yuy (Gundam Wing)



"Its time to duel!"

- Yami (Yu-Gi-Oh! Duel Monsters)



hippien touhua kyllä tämä hippitouhu

- Kyuu


Palaa sivulle “Anime- ja mangasarjat sekä elokuvat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa