Kesän 2014 Piknikkiketju!

Keskustelua Porissa toimivan Anime- ja Mangaklubin, Jinsei ry:n toiminnasta

Valvojat: Animeunionin Foorumiaktiivit, Jinsein Kollektiivi

Avatar
Jyutta
Viestit: 26
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 21:26
Paikkakunta: pori
Viesti:

Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Jyutta » Ke Kesä 04, 2014 01:03

Hei taas kaikille otakuille ja vähän normaalimmillekin ihmisille,

Jinsei on nyt jäänyt kesätauolle isompien tapahtumien osalta, juhannustakaan emme vietä kuin korkeintaan piknikin merkeissä. Isompaa tapahtumaa on luvassa sitten taas syksyllä, eli sitä odotellessa.

Nyt on siis korkea aika käynnistää Jinsein perinteiset piknikit. Kommentoikaa sopivia päivämääriä, milloin aloitetaan jne. Aloitetaanko ensi viikolla? Heinäkuussa? Kannatan ensi viikkoa. :)

Muistakaa kuitenkin, että vaikka olisi sovittu jokin päivä, jos sataa kaatamalla, niin ainakaan hallitus ei luultavasti paikalle uskaltaudu.


Ehdotan päiväksi joko tiistaita tai keskiviikkoa, eli 10.6. tai 11.6. Kellonaika varmaan se perus 16, niin mahdollisimman moni on päässyt pois töistä. Ja paikkana tietysti kirjuri, siinä taavisillan läheisyydessä.

(Myös Jinsein facebookkiin on tulossa tietoa piknikeistä, eli ei haittaa vaikka et olisikaan aktiivinen foorumin käyttäjä. Tai vaikka et olisi aktiivinen facebookissa. Kuitenkin saat jostakin tiedon piknikeistä.)
(ex. Yoshima)
Hallituksen jäsen - Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi

Avatar
Piki
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Touko 03, 2005 22:34
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Piki » Ma Kesä 09, 2014 15:10

Moi!

Mulle kelpais keskiviikko hyvin

Ilmatieteenlaitoskin näyttäs kohtuullista säätä lupaavan
Munchkin hullu

Avatar
Jyutta
Viestit: 26
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 21:26
Paikkakunta: pori
Viesti:

Re: Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Jyutta » Su Kesä 15, 2014 01:26

Heippa!

Olisko ensi viikolla hyvää aikaa pitää piknik? Käviskö torstai kaikille?
(ex. Yoshima)
Hallituksen jäsen - Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi

Avatar
Piki
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Touko 03, 2005 22:34
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Piki » Su Kesä 15, 2014 09:44

Kyllä Jees Pliis

Kunhan saadaan kaanista ilimaa :D
Munchkin hullu

Avatar
Jyutta
Viestit: 26
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 21:26
Paikkakunta: pori
Viesti:

Re: Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Jyutta » Ke Kesä 18, 2014 03:46

Piknik torstaina 19.6. alkaen klo 16. Paikkana yhä kirjuri, siinä taavisillan läheisyydessä. Nähdään siis silloin, yrittäkäähän kaikki päästä paikalle!
(ex. Yoshima)
Hallituksen jäsen - Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi

Avatar
Jyutta
Viestit: 26
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 21:26
Paikkakunta: pori
Viesti:

Re: Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Jyutta » To Kesä 19, 2014 13:43

Ihmiset hoi, perutaan piknik tältä päivältä. Sen verran kylmä tuolla ulkona, ettei ketään varmaan kiinnosta lähteä istumaan kirjuriin.
(ex. Yoshima)
Hallituksen jäsen - Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi

Avatar
Jyutta
Viestit: 26
Liittynyt: Ke Marras 05, 2008 21:26
Paikkakunta: pori
Viesti:

Re: Kesän 2014 Piknikkiketju!

ViestiKirjoittaja Jyutta » Ma Kesä 23, 2014 21:51

Facebookissa on ehdoteltu että pidettäisiin piknik keskiviikkona (25.6.), olisiko tulijoita piknikille jos pidettäisiin silloin? Tai joku muu päivä, milloin teille sopisi?
(Ps. kommentointi tänne tai facebookkiin on suotavaa jos on tulossa, niin tiedetään että järjestetäänkö edes)
(ex. Yoshima)
Hallituksen jäsen - Jinsei ry, Porin anime- ja mangaklubi


Palaa sivulle “Jinsei ry, Porin Anime- ja Mangaklubi”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija