Vaikka tästä jo jossain päin internetmaailmaa jo jotain sanoinkin, niin sanotaanpa vielä täälläkin. Gaala oli kokonaisuutena ihan kympin tapahtuma, tai kymppi miinus nyt ainakin. Niin monet on valitelleet Glorian ahtautta ja pienuutta, mutta minä en vajaa 3 metrin ympärysmitalla varustetulla hameellani kokenut paikkaa yhtään ahdistavana. Coneissa pitääkin olla se tunne, ettei siellä ihan yksikseen palloile. Omalta kohdaltani enemmän harmia aiheuttivat lattian naulat sun muut jotka tykkäsivät repiä helman ompeleita, mutta kylläpä tuo costyymi silti pysyi kasassa.
Kisan järjestelyt oli todella hyvät ja mahdolliset puutteet paikattiin kisaajien välisellä solidaarisuudella ja yhteistyöllä. Itse lainailin niin kuumaliimaa, mustaa lankaa kuin jesarikin niitä kaipaileville kilpasiskoksille, kun moisia välineitä ei bäkkäriltä löytynyt (ei myöskään bäkkäri-kaljaa, vaikka jääkaappi moista antoi ymmärtääkin. suuri pettymys.). Pukuhuoneet eivät olleet mitenkään liian isot näinkin suurelle porukalla, mutta hyvin sinne kaikki kuitenkin tuntuivat mahtuvan. Cosplaymammat ja –pappa oli jälleen tarpeellisia olla. Vaikka kaikki eivät kaikkea kysyttyä tienneetkään, aina osattiin ohjata sellaisen henkilön luo joka asiasta tiesi. Aikataulut oli mietitty melko mukavasti, ylimääräistä odotteluaikaa ei todellakaan tullut mihinkään väliin, fffightin seuraaminen jäi itseltäni välistä tuomariston ja kuvauksen kanssa jonotellessa. Tuomaristo oli nyt sellainen kokoonpano että arviointiin meno jännitti väkisinkin ja kaikki kommentit otti ilolla vastaan niin asiantuntevalta porukalta. En tiedä miten kauan palkintojenjaon jälkeisessä tuomarien palauteosiossa meni, itse vilkaisin jättipitkää jonoa ja totesin Kuopion kutsuvan.
Mistä päästäänkin siihen että hei, jos millään mahdollista niin yksipäiväiset tapahtumat mieluummin lauantaille, pliiiiis. Jo etukäteen ennustelevani maananantaiaamun kello 0800 opettajanpöydän takana iskenyt väsymys kun ensin ajoin yöllä autolla kuopioon, oli juuri niin lamauttava kun olin olettanutkin. Mutta tulipahan taas testattua että ihan hyvin helsinkiinkin ajelee itsekseen ja tuohon aikaan ei paljon muuta liikennettä ollut. Edellisenä yönä puvun ompelun lomassa nukutut 4 tunnin yöunet ehkä vähän painoi luomia tavallista enemmän.
Ainoa selkeä miinus tulee kyllä nyt liian tiukalla nutturalla varustetulta opettajaminältäni ja kohdistuu yleisöön. Kun lavalla on menossa esitys, oli se sitten kisa, väliaikaohjelma tai mikä tahansa muu, niin kohteliasta on oikeasti keskittyä sitä katsomaan. Ja pitää se oma suu kiinni tai korkeintaan kuiskailla sille lähimmälle kaverille. Jos esitys ei kiinnosta niin hei hei, muitakin paikkoja juttelulle on. Meinasi jo savut nousta korvista, kun niin kova höpöttely kuului koko ajan kun itse yleisön puolella istuin. Myyntipöydät siinä salin puolella varmasti osittain aiheutti väkisinkin pientä meteliä, mutta ei todellakaan kaikkea sitä pölinää mikä kuului. Tuntui pahalta esiintyjien puolesta kun yleisö ei keskittynyt seuraamaan. Vaikka esitys ei teidän mielestänne olisi hyvä tai ette kuulisi kunnolla mitä siinä sanotaan, niin on se silti peruskohteliaisuutta pitää se oma suu supussa. Pitäisi olla jo peruskoulussa tämmöiset asiat opittu

Ohjelma oli miun mielestä mukava kokonaisuus, joka keskittyi siihen oleelliseen. Iiriksen ja Artun kertomusta olisi mieluusti kuunnellut vaikka tuplasti pidempäänkin ja ehdottomasti jotain tällaista ohjelmaa kisojen ja fightin lisäksi pitääkin olla. Kisan palkinnot oli tällä kertaa (olen nyt ehkä vähän jäävi sanomaan...) aivan loistavat. Pitää varmaan rakentaa takka vaan sitä varten että saan pokaalin sitten takanpäälle kaikkien ihailtavaksi. Ehdottomasti pokaaleja ja kunniakirjoja jatkossakin! Ja taustanauhamahdollisuus on toivottavasti tullut jäädäkseen kisoihin, se tekee niin suuren eron, vaikka mitään isompaa esitystä ei olisikaan suunnitellut.
Sitten vielä terkut ja kiitokset kaikille niille ihanille immeisille joiden kanssa vietin aikaa, yllätyin ihan täysin miten moneen uuteen ihmiseen tutustuin, tai kuinka moneen vanhempaan tuttuun uudestaan. Ja niin paljon kuin arvostakin tuomariston antamaa palkintoa (siis oikeasti hymyilin hölmön näköisesti koko matkan kuopioon

), lämmitti mieltä myös aivan erityisen paljon kaikki ne, jotka tulivat pukuani tai esitystä kommentoimaan. Hilda on niin sivuhahmo, että olin varautunut joutuvani selittelemään sitä ihan kaikille, sen takia oli ihana kuulla että joillekin se oli tuttukin. Samoin oli kiva huomata että esitystä saatoi pitää ihan viihdyttävänä vaikka ei Hildan ja Cidin tarinaa tuntisikaan.
Kiitos ihanasta tapahtumasta kaikille järjestäjille ja mukana olleille!
ps. Cid sammakko lähettää myös terveisiä ja suree matkalaukussa hiukan lyttyyn menneitä viiksiään.