The Melancholy of Haruhi Suzumiya (R1 DVDx3)

Yleisön tuottamat arvostelut animesta ja mangasta. Luethan alueen säännöt erityisen tarkkaan ennen arvostelun kirjoittamista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
finnleo
Viestit: 695
Liittynyt: Ti Maalis 23, 2004 19:27
Paikkakunta: Vilppilä
Viesti:

The Melancholy of Haruhi Suzumiya (R1 DVDx3)

ViestiKirjoittaja finnleo » Ti Heinä 17, 2007 12:15

The Melancholy of Haruhi Suzumiya. (R1 DVDx3 Kadokawa USA/Bandai visual)
Esimerkki siitä mikä on animefandomissa väärin.

Viime viikonloppuna tapahtuneessa anime/finnconissa nähdyt muutamat seikat saivat tekemään tänä viikkona
jotain erityisen tuhmaa. Nimittäin avaamaan varmistuskeinona ostetut rajatut painokset tämän sarjan
ensimmäisestä tarinakappaleesta, koska hyllyyni saapuvat viralliset kappaleet ovat yhä kanadassa
(olin ajatellut myyväni nämä hyvällä netolla, mutta ei sitten enää…).

Mutta minkäs teet kun kirjoitusinto pukkaa päälle, joten arvostelukappaletta tutkimuspöydälle.

Kuukausia takaperin tuli osoitettua se missä ensimmäinen Haruhi-mangaadaptaatio meni pieleen,
eli huonossa toteutuksessa. Papukaijamaisuutta välttääkseni, lorun taustatiedot voikin siis tarkastaa sieltä.

Mutta missäs sitten animessa mentiin pieleen?

Ei sitten missään. Virheettömämpää suoritusta ei voisi olla.

Oliko syynä sitten edellisen mangan epäonnistumisen luomat paineet, mutta tarina on lähes pilkuntarkasti
muunnettu animaatioksi DVD-versiota varten. TV-versiossa oli karsittu muutama pikkuseikka erittäin
yksinkertaisen syyn takia: 24 minuutin lähetysaika ei ollut tarpeeksi mikäli asiat halusi loogisesti jakaa
jaksojen kesken. DVD sekä TV-esityskierroksen aloittaminen hieman epäloogisesti toiseen kirjaan
pohjautuvalla ”Adventures of Mikuru asahinalla” (jota Kyon jatkuvasti mielessään kommentoi) on kuitenkin
ollut riskaabeli veto jonka takia ainakin puolet tuttavapiirinistäni vältti sarjaa ennen kuin saivat varmistusta
että se todellakin paranee siitä.

Animaatio suuremmin liioittelematta oli vuoden 2006 parhaimmiston joukossa. Nättiä sujuvaa,
yksityiskohtia täynnä, ja niin päin pois.

Toki voisin napista hahmojen ”Kyotofointi”-käsittelystä (Haruhin ulkomuotoon ei pahemmin koskettu
Noizi Iton originaaleista, joskin kulmakarvat eivät nyt nouse ylitse 45 asteen kulmiin) jossa hahmot jakavat
yhtenäistä ulkonäköä esimerkiksi Kyoto animationin Visual Arts Key projekteihin, joka eritoten erottuu
Mikurun hahmossa. Mutta tähän ne valitukset melkeinpä jäävätkin.

Ääninäyttelijöissä Tomokazu Sugita tekee ehkäpä elämänsä roolin Kyonina ylittäen paikoin kirkkaasti
sen suorituksen minkä hän aikoinaan Chobits-sarjassa teki Hidekinä. Nimikkohahmon kenkiin astuikin
Aya Hirano joka aiemmin oli lähinnä tunnettu Kiddy Graden Lumierena, ja suoritus on vähintäänkin
itsevarmuutta uhkuva, niin kuin hahmon kuuluukin. Yuko Goto kaivoi komeron pohjilta vanhan
Hiyori Hayasaka äänensä ujohkolle Mikuru Asahinalle, ja Minori Chihara rauhoittui melkoisesti edellisestä
tunnetummasta roolistaan Tenjo Tengen Aya Natsumesta lukutoukka Yuki Nagatoa varten. Daisuke Ono
taasen toi oman karismaattisen äänensä Itsuki Koizumille vanhana Kyoto-projektituttavana Air:ista.

Kaiken lisäksi uusi tulokas Satoru Kousaki loihti yksinkertaiset pilipali taustamusiikit jotka istuvat
menossa kuin.. no, ymmärrätte varmaan.

Mutta eräs asia jossa amerikkalaista yleisöä hemmoteltiin enemmän jopa japanilaisiin verrattuna, on
nimenomaan nämä rajatut jenkkijulkaisut. Nimittäin yleisön pyynnöstä Bandai visual sai taivuteltua
Kadokawa picturesin julkaisemaan sarjan jenkeille myös TV-järjestyksessä erillisillä levyillä
pelkästään tekstitettyinä rajattujen painosten kylkiäisenä (Seikka joka muuten mahdollistaa sarjan
hankkimisen pelkästään kolmella ostoksella, jos boksi ei ole välttämätön).
Tämä on herättänyt tiettyä kritiikkiä myös, koska nämähän ovat noin kaksi kertaa arvokkaammat kuin
normaalit versiot runsaan oheismateriaalin takia, mutta eikös huutokauppapalvelut ole näitten
ylimääräisten vermeitten tehokasta hukkaamista varten?
Voisi äkkiä kuvitella nettoavansa jopa rahansa lähes takaisin vaikka ne kolme ekstra DVDtä hyllyyn jättäisikin.

Mutta rehellisesti ajatellen eivät ekstrat ole täysin turhia, ja tuntuvat äkkivilkaisulta laadukkailta, Haruhi
hiusnauha tytöille, tai tyttömielisille. Harehare yuukai CD-sinkku, kynäilyalusta, sekä siirtotarra ovat
ensimmäisen laatikon sisältö. Toinen taas pitää sisällään joukkuejohtaja käsinauhan, Bouken deshodesho
sinkun sekä jälleen kynäilyalustan sekä siirtotarran.


Juonesta..

Se miksi lopulta päätin nyt tarttua aiheeseen, enkä yleisemmin käyttämääni lähestymistapaa jolloin
sarja on täysin kasassa, on yksinkertainen: Haruhin melankolian pääidea tulee ensimmäisessä kuudessa jaksossa
täysin selväksi. Sillä se sisältää Haruhin Melankolia kirjan täysinäisyydessään. Tanigawa Nagarulla
ei nimittäin ollut alun perin aikomustakaan tehdä sarjalle jatkoa ensimmäisen kirjan valmistuttua, mutta
kirjan yllätysmenestys vaati häneltä lisää.
Onneksi laatu on pitänyt yllä ainakin kahdeksanteen kirjaan saakka kuulemma.

Mutta pohjimmiltaan sarja on lämminhenkinen poika tapaa tytön (joka nyt sattuu olemaan vähän päästänsä vialla)
tapaus, josta sitten edetään vaiheittain tuttua ja turvallista finaalia kohti. Ainoa mikä tämän erottaa esimerkiksi
Karekanosta on sarjan taustahahmot, joissa nyt on enemmän luovuutta käytetty, ja kommellukset ovat sen mukaisia.
Nämä hahmot tietenkin tuovat omaa sekopäisyyttänsä tarinaan vaatien katsojalta ymmärtäväisyyttä moiselle.
Eräs asia josta olen toisaalta harmissani vakio DVD julkaisun suhteen on episodijärjestys. Nimittäin alkuperäinen
TV-järjestys petasi sarjalle aiemmin täysin tuntemattomalle henkilölle vallan ihastuttavan keinon pitää
”kolmen hyypiön” salaisuus pitemmän ajan piilossa (kuulemma eräs Dr. Who tv-sarjan käsikirjoittaja oli
myös tästä keinosta ihastunut).
Sarjan nyt jo katsoneena ei kuitenkaan omasta mielestäni ollut järjestyksellä enää väliä, mutta mikäli
haluaa jonkun tutustuttaa sarjaan, TV-järjestys voi aiheuttaa enemmän reaktioita.

Nyt sitten tutustutaan siihen synkempään asiaan…

Joten missä sitten todella mentiin pieleen?

Se missä Haruhismissa mentiin pieleen on valitettavasti fanit, minä ehkä myös mukaan lukien.

Haruhi Suzumiya-sarja ei suinkaan mielestäni ollut koskaan tarkoitettu miksikään otakufestivaaliksi kuten
monet arvostelijat ovat sen nyttemmin leimanneet, vaan se on kaikessa yksinkertaisuudessaan vanhanajan
herttainen rakkaus-viisikulmio-draama johon on satuttu mausteeksi laittamaan aimo annos science fictionia,
reilua huumoriruisketta unohtamatta.
Tämä poika tapaa tytön perusidea tuntuu kuitenkin välillä hukkuneen kaiken hypen ja ylianalysoinnin keskelle.

Oma mielipiteeni on että Haruhismista on vain yksinkertaisesti tullut aivan liian iso lumivyörymä jota sarja on
kykenemätön enää kannattelemaan. Se on paisunut siitä (loppujen lopuksi) yksinkertaisesta ideasta jonka
Tanigawa Nagaru loi yli viisi vuotta sitten eräänlaiseksi kultaiseksi vasikaksi jonka päällä ratsastavat
Kyoto animation sekä etunenässä myös Aya Hirano ja kumppanit, jota ihmiset palvovat ilman minkäänlaista
kyseenalaistamista ostaen kauppojen hyllyt tyhjiksi kaikesta mahdollisesta sarja- ja henkilötuotteista,
sekä konsertteihin ahtautumalla.
Tämä kaikki tapahtuen tylysti jättämällä itse sarjan sisältö taka-alalle.

Sitten päästäänkin siihen toiseen ääripäähän, eli hater-väestöön.

Tämän kaiken edellisen seurauksena minua hieman harmittaa se miksi Haruhismista on tullut eräänlainen
virikevaihtelu Naruto-fanien mukiloinnille general-hater väelle. Uskallan väittää että jotkut eivät pidä sarjasta
vain sen saaman huomion takia. Uskoisin myös että muutama tapaus löytyy jotka ovat sen hylänneet sen
tullessa ”Siksi suureksi jutuksi”. Toki on myös ne jotka ovat aidosti pettyneet kun sarjaa on naiivisti heille
suositeltu, ja siitä onkin aidosti epäpitänyt.

Sarjan epäpitämisestä mielestäni räikeä esimerkki oli conissa tavattu juliste josta käy pikaisesti katsomalla
ilmi että Haruhia ei pitäisi katsoa ollenkaan. Vaikka en sarjan suurimpiin faneihin mielestäni kuulu
(esimerkiksi minua tuskin koskaan tulee näkemään keltainen hiusnauha
päässä, taikka tummanvihreänsinertävää puvuntakkia päällä),
silti tuo tuntui jo hieman yliampumiselta.

Eli…

Joten mikäli Haruhin melankolia on yhä näkemättä, suosittelisin sitä lähestymään ihan avoimin mielin,
piittaamatta vaahtoavista faneista ja vihaajista, ja katsoa löytyisikö se tarinan alkuperäinen idea sieltä kaiken
seasta aivan omatoimisesti. Sarja ei ole parasta tököttiä sitten paahdetun ruisleivän, kuten enemmistö faneista
antaisi olettaa, mutta ei se silti niin huono ole että se pitäisi täysin hylkää kokemuspiiristään.

Ole rohkea, tee oma mielipiteesi, älä anna muitten siihen sekaantua. Joskin varoituksena on että fanismi
tekee rahapussista selvää, vihaaminen kyyniseksi, tai sitten optio C: ei asiasta osata olla mitään mieltä
- mikä on hyvä idea sekin.


Sarjan tulevaisuus?

Vaikkakin viime viikonloppuna muutaman sanan Jonathan Clementsin kanssa vaihtaneena mies sanoi että
voi olla harvassa ne jotka sarjan muistavat neljän vuoden päästä, mikä sinällänsä on ihan perusteltua,
eihän esimerkiksi hirveämmin enää Elfen liediä pahemmin ihkuteta. Mutta tämä lausahdus voi olla kuitenkin
uhattuna riippuen Tanigawa Nagarun kynäilyhaluista. Sarjassa voi vielä ensimmäisen animekauden jälkeen
loogisesti ajateltuna olla vielä kolme kautta jäljellä, mahdollisesti jopa viisi (Väite perustuu ensimmäisen kauden
sijoittuvan sarjan henkilöitten ensimmäisen lukiovuoden puolikkaaseen). Mutta kirjoitustahti on sen mukainen
että voi olla vielä kauan ennen kuin Kyon ja Haruhi lopettavat koulunkäynnin….
Saatika se mahdollisuus että Tanigawa pelaa Karekano-valtin ja jatkaa hommaa siitäkin eteenpäin…

Itse yhä toivon kirjojen julkaisua jollekin itselle ymmärrettävälle luettavalle kielelle, jolloin kaikki
ylimääräinen hörtö jäisi taka-alalle… Toivossa hyvä elää, ja niin päin pois.

Melancholy of haruhi suzumiya
[****]
+ Tilannekomiikkaa parhaimmillaan.
+ Uskollinen kirjoille
+ Boy meets girl tarinoita aina mahtuu maailmaan lisää

- Vaatii kylmäpäisen lähestymisen.

Nyan Nyan
Viestit: 5
Liittynyt: Su Loka 28, 2007 21:48

ViestiKirjoittaja Nyan Nyan » Su Loka 28, 2007 22:22

Suuri hypetys saa minut yleensä suhtautumaan epäluuloisesti sarjaan kuin sarjaan.
Suzumian melankolia ei tehnyt poikkeusta, joten aloittelin sarjaa lähinnä
epäluuloisin mielin.

Mitä odotin: Hassua komediaa.

Mitä sain: Outoa scifistelyä ja komediaa.

Juonesta en tiennyt etukäteen mitään ja se sitten löikin laudalta. Kun kunnolla
päästiin vauhtiin niin annoin vaan tarinan mennä menojaan ja keskityin enemmän
hahmoihin ja niiden välisiin suhteisiin. Hahmot ja komedia olivatkin sitten sarjan
suola, vaikka välillä mentiinkin aika rankasti perinteisen moetuksen puolelle.
Loppujen lopuksi kyse onkin sitten ihan rakkaustarinasta.

Hyviä jaksoja ja kohtauksia löytyy. Hypetyksen osasyyn luulisi löytyvän siitä,
että juonenkäänteet ovat melko omaperäisiä.
Toisin kuin hahmot (mm. Mikuru ja Yuki) jotka olen pariin kertaan mielestäni
nähnyt. Eikä Haruhikaan mikään animen historian ensimmäinen stundere-henkinen
tyttö ole. Ei sillä etteivätkö kaikki edellä mainitut olisi hyviä ja viehättäviä
hahmoja ja sillä saralla toimisi niin kuin pitääkin.

Juonenkäänteet herättivät kuitenkin välillä ajattelemaan, mitä kaikkea on valmis
nielemään. Juonihan on aivan älytön. Kun tämän yhdistää hieman kuluneisiin
hahmoihin niin ymmärrän kyllä sarjaan kohdistuvan vihankin. Kenties scifistelyssä
on kyse parodioinnista, kenties ei. On sitten katsojan valinta mitä on valmis
hyväksymään. Onko se nyt enää missään määrin vakavasti otettavaa? Onko tarkoituskaan?

Loppujen lopuksi sarja on luokkaa "ihan kiva". Älytön juoni ja söpöt tytöt.
Enemmänkin olisi minun puolestani voitu irroitella mutta se on enemmän
alkuperäisen käsikirjoituksen asia. Huippukohdat löytyivät (Jakso 0,
Kulttuurifestivaalit), mutta toisaalta sitten yhdentekevämpää diipadaapaa oli
vähän liiaksi. Ja vaikka hahmot eivät mitään täysin omaperäisimpiä olleetkaan niin
toimivat silti. Kyllä tätä lisää katsoisi.


Palaa sivulle “Arvostelut”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija