To heart (R1 julkaisua odotellessa LD nostalgiaa)

Yleisön tuottamat arvostelut animesta ja mangasta. Luethan alueen säännöt erityisen tarkkaan ennen arvostelun kirjoittamista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
finnleo
Viestit: 695
Liittynyt: Ti Maalis 23, 2004 19:27
Paikkakunta: Vilppilä
Viesti:

To heart (R1 julkaisua odotellessa LD nostalgiaa)

ViestiKirjoittaja finnleo » Su Joulu 03, 2006 22:53

Esipuhe
Deittisimu tai rahvaanomaisemmin Eropelianimet. Nämä ylempää ja ylevämpää harrastajakuntaa kiusaavat
massatuotetut sarjat joiden osuus nykyisestä animaatiotuotannosta haukkaa jo lähes viidenneksen.
Nämä tarinat jotka perustuvat tietokonepelin useasta eri pikkujuonesta parsittuun loruun. Näitä pelejä joita
ponnahtaa kymmenkunta ”uutta” aina kuukausittain.
Koska näitä on niin paljon, niin miksi näitä ei sitten julkaista länsimaissa enemmänkin, ja useammin jo
pelkästään sattuman kautta?
Syystäkö että ne kaikki pelaavat samoja juonikuvioita aiheuttaen turhautumista kun kaikki on perustuksien
osalta jo kertaalleen koettu kolmannen vastaantulevan tapauksen jälkeen? Vai onko syynä jotain paljon
raadollisempaa?

Hyvin yksinkertaisesti syynä voi olla tarinan lähtökohta. Karu todellisuus näissä tapauksissa on se että vaikka
tarina olisi kuinka hyvä, ja vaikka toteutus olisi kuinka hyvä, ne on silti alun perin lähtöisin tuotoksista jotka
ovat 18-25 vuotiaille miespuolisille henkilöille tarkoitettu yksinäiseksi iltapäiväviihteeksi tietokoneen ääressä.
Ja kun ottaa huomioon että hahmokaarti yleensä koostuu 16-vuotiaista tytöistä, joista myös useimmiten yhtä
(tai useampaa) ei tahdo erotta viiden tuuman laudasta muodoiltaan, ymmärtää vähempääkin
konservatiivisuutta osoittavan ohjelmistohankkijan huolet.

Toki tulee esille sekin väitös että kyllähän ne pelien ns. pure-versiot myyvät myös, onhan käsiteltävä
ToHeart:kin saanut jo monta esittelykierrosta Sonyn Playstation alustalle, jolle tunnetusti ei ole suuremmin
ylenpalttisella pornoilulla asiaa. Mutta mikäli tämä väite pitäisi paikkansa konkreettisesti, miksi ToHeartin
jatko-osa, julkaistiin hyvin yksinkertaisesti ja näyttävästi silti PC’lle X-Rated lisänimellä -- selvästä syystä?

Mutta ei silti, on näitäkin jo muutama Amerikkoihinkin tullut ilman suurempaa haloota ja lisää on tulossa
kun kepillä on jäätä kertaalleen koitettu. Kesyimpiä esimerkkeinä Leaf / Aquaplus tuotannosta Comic Party on
jo pitkään ollut tarjoilla, joka myös parodioi käsiteltävää To heart sarjaa ensimmäisessä jaksossaan.
Samasta talosta lähtöisin oleva (kuulemma oikean pelinkin piirteitä omaava) Utawarerumono myös sai
R1 julkaisupäätöksen. Yksi myös jo julkaistu tapaus on todella vähälle huomiolle jäänyt Petit Ferretin välillä
hieman kitkeränkin makuinenkin sokeripaukku Popotan. Ja varmastikin monet odottavat Age Softin Rumbling
Heartsin (Kimiga nozomu eien), sekä Type Moonin Fate Stay Nightin jenkkijulkaisuja.

Ja sitten on tämä nestorisarja, jota voisi käytännössä kiittää koko trendin aloittamisesta. Sarja jonka julkaisua
on muutamat jo odottaneet siitä lähtien kun se lisensoitiin vuonna 2004:

To Heart LDx7 (KSS Films Japan) 315min + omake
Tarina: Leaf / Aquaplus

To Hearttia on sinänsä vaikea käsitellä mikäli sen näkee jo monen tällaisen tapauksen kokemisen jälkeen.
Tarinallisesti se pelaa vanhimmat ja kuluneimmat kliseet mitä kaapista löytyy: Lukiorakkaus sekä Naapuristossa
asuva lapsuudenystävä. Mutta ongelma tuleekin siinä että tämä onkin (tietääkseni) ensimmäisiä lajissansa.
Tästä se kaikki alkoi. Jolloin täytyy ottaa tämä huomioon että nuo mainitut kohdat eivät olleet vielä tuolloin höylätty
viimeisilleen.
Sarja ei siis ole tehty kilpailemaan huomiosta. Sillä ei vielä vuonna 1999 ollut yksinkertaisesti tarvetta heilutella
käsiänsä ja miekkojansa juosten ympyrää kirkuen loitsuja haarniska niskassansa, kun erinäiset karvakorvalliset
otukset naukuvat siinä sivussa – Ei tässä.
ToHeartissa tyydytään pelkästään esittelemään antenneja.

Mutta kuitenkin, rehellisesti kriittinen mieli kohdistuu silti siihen että kyseessä on rakkausdraama, jossa ei
tunnu olevan kuitenkaan sitä itseänsä eli draamaa. Tarina etenee leppoisasti ilman minkäänlaista konkreettista
kriisiä, ja keskittyy vain enimmäkseen esittelemään herttaisella tavalla tarinan pääjuntin koulun hahmot ja heidän
ongelmansa jakso kerrallaan. Esimerkkeinä koulun asukeista mainittakoon, okkultisti, extreme-tappelija,
hieman tiukkapipoinen luokanedustaja (joka on vielä tiukempi toritinkijä), esperi, sekä androidi… eli vakiokalustoksi
osoittautunutta väkeä tässäkin.

Ei näitä enää tehdä niin kuin ennen.
Tässä tapauksessa tämä lausahdus pitää enemmänkin kuin paikkaansa, sillä sarja on vielä tehty kun käytettiin
kalvoja, maaleja sekä tusseja. Eli vanhaa kunnon käsityötä siis.

Kun animaatiota katsoo tulee väistämättä tunne että se mitä näkee ruudulta ei olisi niinkään arkipäiväinen
tapaus kuin eropelianime. Kaikki tuntuu yksityiskohtaiselta, eläväiseltä ja liikkuvalta. Eritoten jo alkuanimaatio saa
eräänlaiseen hämmennyksen tilaan kun katsoo kuinka yksityiskohtaisesti Tomokon sekä Serikan hiukset hulmuavat
ilmassa, se miten väki kävelee Remmy’n sekä Kotonen ympärillä, kuinka Aoi kiemurtelee, ja kuinka Multi heiluu
luudan kanssa.
Eikä tämä laadun tunne rajoitu pelkkään alkupätkään. Kun yleensä tulee paikoin huomattua missä animaattorit
ovat huijanneet päästäkseen helpommalla, niin tällaista käytöstä ei ainakaan heti huomaa tässä tapauksessa.
Tuntuu aivan kuin tekijät olisivat todella palaneet halusta tehdä tämä sarja.

Tästä animaation laadun tunteesta sekä hahmojen versioinnista animea varten hoiti Yuriko Chiba, joka myöhemmin
tuli tutuksi Steel angel Kurumista. Hänen aikaisempiin tuotoksiin lukeutuu huvittavasti myös puolipervo hulluttelu
nimeltä Buttobi CPU. Chiban luonnokset ovatkin sarjan vahvinta antia, vaikka hahmot eivät tahdo läpäistä
monokromi testiä erottuakseen toisistaan. Mutta ovat silti ulkonäöltään hellyttävyyden perikuvia.

Mutta eritoten panostus näkyy hahmojen ääninäyttelijöissä: Nimet kuten Ayako Kawasumi, Junko Iwao, Yui Horie,
sekä Aya Hisakawa, pitäisi ainakin herättää jonkinlaisia muistikuvia hieman tuoreemmistakin hiteistä. Oma
hermostuminen tosin tuli koettua että tuotantoväki näki vaivan palkata Iwaon, mutta hänen päätoimisen hahmonsa
ääntä pystyy tuskin kuulemaankaan.

R1 julkaisua odotellessa
Kaiken kaikkiaan alkaa tuntumaan että ei olisi mitään järkeä siinä että Right Stuf viimeinkin julkaisisi tämän
sarjan jenkkiyleisölle. Se on toki herttainen, se on vähintäänkin vaikuttavan nätti. Mutta tarinaltaan se
tuntuu vain auttamattoman hidastempoiselta ja vanhanaikaiselta. Tämän takia se luultavasti vetoaisi vain lähinnä
tiettyyn katsojaryhmään jotka arvostavat sen alkuperäisyyttä, sitä mitä se on saanut aikaiseksi (hyvässä ja pahassa).
Luultavasti kuitenkin nuokin ihmiset ovat jo luopuneet toivosta kun ovat kuulleet mitä vaikeuksia tuotantoyhtiö on
kokenut yrittäessään saada tätä tapausta DVD-julkaisukelpoiseksi, osittain joutuen jopa poistamaan materiaaliakin
tämän takia (henkilökohtaisesti en malta odottaa tietää hävisikö tässä samassa Serikon pienen luolan seinältä
eräs tietty nimi…).
Jää vain nähtäväksi mitenkä yksinkertainen, herttainen, mukava, leppoisa sekä asiallinen sarja pärjää nyt maailmassa
joka tuntuu vaativan yhä enemmän draamaa, enemmän sähäkkyyttä, enemmän toimintaa, enemmän valkoista,
sekä enemmän kriisiä…
Pisteitä ei tällä kertaa anneta, se tuntuisi jotenkin epäreilulta tätä kohtaan. Mutta silti jää jonkinlainen olo että tässä
on kuitenkin eräänlainen perussivistyssarja. Onhan se tavallaan lajinsa ensimmäinen.


+ Nätti
+ herttainen

- Joka joutuu kohtaamaan kovan todellisuuden.

Palaa sivulle “Arvostelut”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija