Range Murata esittää: Robot 1 & 2

Yleisön tuottamat arvostelut animesta ja mangasta. Luethan alueen säännöt erityisen tarkkaan ennen arvostelun kirjoittamista.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
isokana
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 18:08
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Range Murata esittää: Robot 1 & 2

ViestiKirjoittaja isokana » Su Kesä 25, 2006 14:21

Robot 1 & 2

Kuva Kuva

Range Murata on saavuttanut länsimaiden otakupiireissä jonkinasteista kuuluisuutta hoitamalla Last Exile -animen hahmosuunnittelun. Ilmeisesti siitä rohkaistuneena minun mielessäni lähinnä poikarakkauden julkaisijana tunnettu Digital Manga Publishing on kääntänyt englanniksi kaksi osaa miehen luotsaamaa Robot-sarjaa (kolmas tulossa syyskuussa). Kyseessä on tavallisesta mangapokkarista melkoisesti poikkeava julkaisu. Sen sijaan että kädessä olisi mustavalkoinen 200-sivuinen pokkari, on kyseessä värillinen, suunnilleen A4:n kokoinen, 150-sivuinen albumi. Lisäksi kansien välistä löytyy monta lyhyttä tarinaa eli puhutaan novellikokoelmasta. Teosta myydään Muratan nimellä, vaikka hänen omia tuotoksiaan ei ole kuin muutama kuva albumissa. Loput sivut täyttävät varsin erityyliset taiteilijat, jotka Murata on kutsunut mukaan oman kiinnostuksensa perusteella.

Ennen kuin alan tutkia sisältöä tarkemmin, on parasta selventää hiukan, mitä odotan novelleilta pidempiin tarinoihin verrattuna. Kaikkia novelleja kuvaava adjektiivi on "lyhyt". Eeppisiä tarinoita tai vaikuttavaa hahmokehitystä ei kannata siis odottaa. Novellissa on tärkeintä idea. Tekijällä on pisimmilläänkin parikymmentä sivua aikaa kertoa lukijalle, minkä idean on keksinyt ja miksi se on kertomisen arvoinen. Moniosaiseen mangasarjaan verrattuna tarinan hyvyys tai huonous paljastuu muutamassa minuutissa. Ei tarvitse odottaa sitä huonoa loppua 30 pokkarin verran. Eli hyvä novelli = yksinkertainen idea hienosti kerrottuna.

No niin, yleinen höpötys sikseen, mennään asiaan. Ryhmittelen tarinoita niiden tyylin ja ominaisuuksien mukaan. Koska molemmat osat ovat sisällöltään hyvin samanlaisia, on tarinoita niputettu surutta ja käsitelty sekaisin.

Robotia mainostetaan värillisenä, isokokoisena mangana, joten kiinnitin erityisesti huomiota siihen, käyttikö kukaan niitä värejä hyväkseen muutenkin kuin koristamaan tarinaa. Robot 1:stä löytyy kaksi tarinaa, jotka eivät voisi toimia mustavalkoisina Suzuhito Yasudan Ebony & Ivory ja Kei Sanben Moonlight. Varsinkin edellinen onnistuu kertomaan yllättävän ja positiivisen tarinan leikittelemällä lukijan odotuksilla. Jälkimmäinen käyttää väriä enemmän kerronnan apuna eikä rakenna tarinaa sen ympärille. Tuloksena kaunis ja tunnelmallinen kertomus. Molemmat tekijät ovat mukana myös toisessa osassa, jossa Yasuda jatkaa väreillä leikittelyä vähintäänkin oudon idean avulla. Sanben tarina ei enää ole väririippuvainen. Ideana on hiukan kulunut identiteettikriisi ja ihmisen tyytymättömyyden tutkiminen, mutta tekijän itsensäkin mainitsema "peiliefekti" tekee toteuksesta kiinnostavan. Lisäksi tässä yhteydessä voisi mainita Hiroyuki Asadan Pez & Hot Strawberryn, postapokalyptisen kaveritarinan. Kun Pez tutkii vanhan filminauhan sisältöä, vaihtuu väriskaala kylmistä tulevaisuuden väreistä lämpimiin ja nostalgisiin väreihin. Muutos Pezin ja Mansikan terävästä, puhekielisestä sanailusta menneisyyteen ja nostalgiaan on huikea. Samalla tunnelmalla taiteilu jatkuu myös toisessa osassa. Olisiko sama onnistunut mustavalkoisena? Ehkä jossain määrin, mutta välittynyt tunne tuskin olisi ollut yhtä elävä.

Edellisestä kappaleesta voikin jo huomata, että tekijät pysyvät suurimmilta osiltaan samoina molemmissa osissa. Tämä rohkaisee tekemään jatkuvajuonista sarjaa. Hyvin riskialtista, kun osien ilmestymisväli on puolisen vuotta ja tarinaa ei tosiaan pitkälle voi viedä kerralla. Ainoa kunnolla toimiva vaihtoehto on tehdä itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka lopulta muodostavat jotain suurempaa. Selkeimmin pitkää tarinaa tekevät Yoshitoshi ABe (Wasteland), Shin Nagasawa (Sedouka) ja Shigeki Maeshima (Dragon Fly). ABen tarina on selkeimmin jatkotavaraa. Jotta ymmärtäisi, mistä toisessa osassa on kyse, pitää lukea ensimmäinen uudestaan, että muistaa, mitä tapahtuikaan. Sinänsä tarina vaikuttaa kohtuulliselta Blame-tyyliseltä futuristiselta synkistelyltä hirviöineen päivineen, mutta pitkät tauot tekevät yksittäisen osan lukemisesta lähinnä turhauttavaa. Nagasawa puolestaan sekoittaa tarinansa järjestystä niin, että toinen osa tapahtuu ennen ensimmäistä. Tuloksena minulle jäi ensin täysin epäselväksi, mitä ensimmäisessä osassa oli tapahtumassa. Toisen osan jälkeen useatkin asiat selkenivät, mutta järjestyksen sotkeminen jäi ainakin vielä arvoitukseksi. Tosin oikeassa järjestyksessä julkaiseminen olisi aiheuttanut saman unohtamis/turhautumisefektin kuin ABen tapauksessa. Maeshiman tarina on omassa luokassa. Kahden pitkänkin osan jälkeen minulle on täysin hämärän peitossa mitä tapahtuu ja miksi. Kuvitus on kyllä kerrassaan upeata, mutta käsittämätön tarina vie huomion mennessään. Ehkä tämä tästä selkiytyy tulevien osien mukana.

Julkaisun ulkomuodosta voi saada sen käsityksen, että kyseessä olisi laatusarjakuvaa sisältävä albumi. Se ei estä Sabea keskittymästä pervoon eläinsarjakuvaan There Goes Suzume Robo!! tai Mie Nekoita tekemästä laatua tihkuvan mestariteoksen Clash! - Revenge of Hunk Kung Fu vs. Ugly Kung Fu - Find a Groom!. Kun monissa sarjoissa tunnutaan otsa rypyssä tutkivan ihmisen ja ihmiskunnan saloja, tuntuvat tällaiset psykedeeliset huumoripläjäykset varsin piristäviltä joukossa. Varsinkin Suzume-pääskysen sekoilut pistävät väkisin hymyilemään, vaikka sitä julkisesti tuskin kukaan uskaltaa tunnustaa. Valitettavasti Nekoin toisessa osassa ilmestynyt The Oni Smiles When You Mention Next Year ei yllä edellisen tarinan tasolle. Onneksi Suzume jatkaa sekavassa mielentilassa. "It's gigantic!! Or at least its balls are!!"

Kun katselee Robotin kansikuvia, ei voi välttyä pienestä äänestä, joka takaraivossa toistaa sanaa "loli". Parin tekijän sarjoista voi saada samanlaisen tunteen, vaikka ne edustavat tunnelmaltaan eri äärilaitoja. Nimimerkiltä YUG ovat mukana tarinat Hemohemo ja Delicious Adventures. YUGin tyyli on sellaista yltiösöpöä sokerikuorrutusta, jossa pääosassa ovat söpöt pikkutytöt. Sinänsä vähemmän kyyninen henkilö voisi sanoa näitä tarinoita vain herttaisiksi, mutta erinäiset pantsushotit ja kutittelevat avaruushamsterit saattavat kohottaa kulmakarvoja. Toista ääripäätä edustaa Yasuta Miuran Biting Summer Play ja Depths of November. Molemmat tarinat ovat hyvin traagisia, mutta tietyt ruudut saavat aikaan alitajunnan köhimistä. Miuran tyyli ei ole muutenkaan mieleeni. Hahmot eivät näytä miellyttäviltä ja värit ovat turhan harmaita, vaikka se melankoliseen vireeseen sopiikin.

Kaksi tekijää on lähtenyt satulinjalle. Perinteistä satuilua esittää Miccan Eventyr-tarinoillaan. Molemmat kertovat lähinnä ihmisen ahneudesta ja eivät sisällä mitään jo tuhatta kertaa nähtyä. Mutta kuvitus on täyttä asiaa. Miccan tyyli on hyvin kaunista ja kirkkaat värit korostavat sitä entisestään. Jos minulla koskaan lapsia tulee olemaan, tällaisella kuvituksella varustettua satukirjaa haluaisin niille lukea. Kyseessä ei siis ole varsinainen sarjakuva vaan kuvitettu tarina. Satumaista tunnelmaa tavoittelevat myös Miggyn sanattomat, muutaman sivun tunnelmoinnit Dream of the Empty Cage ja Stars and Blue.

Ja kun kerran puhutaan taiteellista tavaraa sisältävästä julkaisusta, on toki mukana pornoilua ilman syytä. Okaman Oputon kertoo, kuinka tyttö harrastaa virtuaaliseksiä sänkynsä kanssa. Yu Kinutanin Angels kertoo, kuinka robottityttö taistelee hirviötä vastaan vähäisissä vaatteissa ja levittelee haarojaan samalla. Mami Itoun Carogna kertoo varmasti hienoa tarinaa himosta, mutta päällimmäiseksi mieleen jää seksi ja ihmisten paloittelu. Lisäksi on Makoto Kobayashin Dragon's Heaven, joka kertoo kuinka hyvännäköistä kroppaa himoitseva ukko yllättyy (tarina on muuten kopioitu yhdestä Moebiuksen Arzach-tarinasta, joka on ilmestynyt esimerkiksi Jysäyksen numerossa 1/2006). Ei näissä mitään järkeä ole, mutta paljasta pintaa riittää. Ainakin rumat Parental Advisory -tarrat kansissa saavat oikeutuksensa.

Edellä ei ole esitelty kaikkia tarinoita, vaan lähinnä ne, jotka ovat jääneet päällimmäiseksi mieleen. Tarinoiden lisäksi kirjassa on muutamia koko sivun kuvia, esimerkiksi Range Muratalta ja Burst Angel -sarjan luojalta Ugetsu Hakualta. Ne korostavat taidekirjavaikutelmaa, jonka albumista saa. Robotin suurimmat ansiot ovat tyylissä, ei niinkään sisällössä. Kuten alussa totesin ideat ja niiden vaikuttava esitys ovat novelleissa pääosassa, ei tarina tai hahmot.

Omiksi suosikeiksini ovat muodostuneet aluksi esitellyt Ebony & Ivory ja Pez & Hot Strawberry. Molempia yhdistää hyvä värien käyttö, kaunis kuvitus, kekseliäisyys ja tärkeimpänä ne jäävät mieleen pyörimään 20 muun sarjan joukosta. Kokonaisuutena Robot on vähemmän yllättävästi epätasainen. Lukeminen vaatii sopeutumista siihen, että tunnelma, tyyli ja tarina muuttuvat muutaman sivun välein täysin. En nähnyt suurempaa logiikkaa tarinoiden järjestyksessä tyylin tai aiheen mukaan. Ehkä paras tapa lukea albumeita olisi lukea juttuja yksi kerrallaan ja sulatella lukemaansa vähän aikaa ennen seuraavaan siirtymistä (vaatii itsehillintää, jota itseltäni ei ainakaan löydy). Epätasaisuudesta huolimatta Suomen kaupoissa 30 euroa maksava albumi ei tunnu turhalta ostokselta. Olen huomannut palaavani aina silloin tällöin selaamaan molempia osia ja lukemaan ja katselemaan tiettyjä tarinoita yhä uudestaan. Myös julkaisun laatu on hinnan arvoista: paperi on laadukasta, painojäljessä ei löydy valittamista ja käännös on sujuvaa.

Kenelle Robotia sitten voisi suositella? Tyylien vaihtuvuuden takia tuskin kukaan yhteen genreen ihastunut haluaisi lukea tätä. 30 euroa albumiin, josta ehkä 10 prosenttia on kiinnostavaa tavaraa ei kauheasti houkuttele. Edes yleinen mangaan hurahtaminen ei välttämättä auta, sillä tarinat poikkeavat sen verran paljon siitä mangasta, jota kaupasta yleensä kotiin kannetaan. Enemmän Robot on tarkoitettu niille, jotka pitävät sarjakuvasta yleisesti ja haluavat nähdä, kuinka japanilaiset lähestyvät yleensä länsisarjakuviin yhdistettävää novelli/antologiamuotoa. Lisäksi tarinoiden visuaalinen ilme on yleisesti niin hyvä, että jos rahapussista löytyy ylimääräistä silmäkarkin hankintaan, ostamista voi suositella.
MyAnimeList
Friends? If you're talking about henchmen, I've got lots of those.
I wanted to mess with your mind a bit. Sorry.

Palaa sivulle “Arvostelut”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija